YH:t, Elatusmaksu - kumpi putoaa korkealta ja kovaa?
Ensiksi haluan sanoa että tämän kirjoittaja on 8,5v lapsen isä. Meillä oli pitkään onnellinen avioliitto ja asiat taloudellisestikin erittäin hyvin. Lapsella on aina ollut kaikkea aina merkkivaatteista tietokoneisiin. Kun asiat oli hyvin niin joskus leikittelimme ajatuksella että eroaisimme. Tässä yhteydessä vaimo kommentoi ettei minun kannata sellaista edes ajatella koska joutuisin maksamaan valtavat elatusmaksut perustuen johonkin täysin ihmeelliseen käsitykseen siitä että elatusmaksun suuruudessa otetaan huomioon minun korkeat tulot ja että lapsen elintaso ei saa laskea. Hänen ajatuksensa oli lähinnä se että elatusmaksuksi määrätään jokin osuus tuloistani. Hymyilin aina itsekseni koko asialle koska minusta se oli täyttä soopaa enkä nähnyt tarpeelliseksi edes alkaa väittelemään. Nettotulot meillä on niin että minulla n 4000 ja vaimolla 1600 euroa kuussa eli suhteessa 70% ja 30%.
No, nyt elämä sitten teki temput. Hän löysi toisen ja ero on tulossa. Yritimme keskustella elastusmaksusta mutta keskustelu tyssäsi koko lailla alkumetreille koska hänellä on edelleen sama käsitys sen määräytymisestä. Viittasi jopa suomen lakiin jossa sanotaan että vanhemmat osallistuvat kykyjensä mukaan. Pitää paikkansa mutta mielestäni seuraavassa esitetyllä tavalla:
Minun käsitys on se että on tietty laskennallinen summa esim 500 e joka katsotaan kuukaudessa kuluvan tuon ikäisen lapsen elatukseen. Jos vaimo ottaa lapsen luokseen niin ensin tuosta vähennetään lapsilisä ja jopa mahdollinen Kelan elatusapukin. SItten siihen taas lisätään lapsen harrastukset ja esim kännykkä. Meillä nuo on n 50 e kuussa. Jäljellejäävä summa voidaan sitten jakaa tulojen suhteessa.
Jos nyt maksan harrastuksen ja kännykän niin omasta mielestäni tuo minulle tuleva elatusmaksu ei ole juurikaan enempää kuin 250 e / kk.
Sopiahan voi aina ihan mitä vaan mutta en petettynä osapuolena ole valmis mihinkään älyttömiin sopimuksiin. Lastenvalvojan kanssahan voi asiaa ratkaista mutta viimekädessä menee käräjäoikeuteen.
Jompi kumpi meistä nyt putoaa korkealta ja kovaa - mutta kumpi?
Eli mitäpä veikkaatte? Saako mies nyt maksaa kuten on uhattu......
Kommentit (120)
[quote author="Vierailija" time="17.02.2013 klo 07:30"]

[/quote]
Sinä putoat korkealta ja kovaa! (omia sanojasi lainatakseni)
kts ja tutustu Oikeusministeriön ohje lapsen elatusmaksusta. Siihen vaikuttaa niin moni muukin asia kuin lapsesi harrastukset ja kännykkälasku.
http://www.om.fi/text/1182265240526
Niin, elareihin vaikuttaa mm. asumiskustannukset, joista osa jyvitetään lapselle. Myös omistusasunnon lainan koroista menee osa lapsen elinkustannuksiksi. Elikä lähivanhemman asumiskulut huomioidaan laskelmassa, mitä kalliimmat kulut sitä suuremmat elarit. Sitten lisäksi vaatteet, terveydenhuolto, hoitokulut, harrastukset, matkat etän luo jne.
Jos etällä hyvät tulot yhteiskunta ei osallistu kuin lapsilisällä.
Etän tulot nostaa nopeasti elarit korkeiksi n.500e/kk jos lähin tulot alhaiset
[quote author="Vierailija" time="17.02.2013 klo 07:30"]
. Jos vaimo ottaa lapsen luokseen niin ensin tuosta vähennetään lapsilisä ja jopa mahdollinen Kelan elatusapukin. SItten siihen taas lisätään lapsen harrastukset ja esim kännykkä. Meillä nuo on n 50 e kuussa. Jäljellejäävä summa voidaan sitten jakaa tulojen suhteessa.
[/quote]
Kelasta EI saa mitään elatusapuja PAITSI jos etä JÄTTÄÄ maksamatta elarit. Eli lapsilisä yh korotuksineen on ainoa mitä saa.
Molemmat on väärässä, kannattaa käydä sopimassa lastenvalvojalla, joka voi kertoa teille molemmille faktatietoja.
AP lisää: Noihin asumiskuluihin sanoisin sen että puoliso on saamassa erittäin huomattavan määrän tasinkoa jolla hänen on tarkoitus ostaa velaton huoneisto joten mistään korkeista asumiskustannuksista ei kannata puhua. Itselleni tästä kaikesta ei jää muuta kuin suunnaton määrä velkaa ja korkeasta palkastanikaan huolimatta ei enää elämiseen juuri rahaa jää. Lisäksi olen toivonut että lapsi saisi jäädä luokseni. Joka tapauksessa mennään niin että osan aikaa isällä ja osan aikaa äidillä.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2013 klo 08:03"]
AP lisää: Noihin asumiskuluihin sanoisin sen että puoliso on saamassa erittäin huomattavan määrän tasinkoa jolla hänen on tarkoitus ostaa velaton huoneisto joten mistään korkeista asumiskustannuksista ei kannata puhua. Itselleni tästä kaikesta ei jää muuta kuin suunnaton määrä velkaa ja korkeasta palkastanikaan huolimatta ei enää elämiseen juuri rahaa jää. Lisäksi olen toivonut että lapsi saisi jäädä luokseni. Joka tapauksessa mennään niin että osan aikaa isällä ja osan aikaa äidillä.
[/quote]
Lue ese oikeusministeriön ohje ja laske heidän laskukaavallaan sun elatuskykysi ja ex vaimon elatuskyky siitä se selviää paljonko joudut maksamaan jossain siellä sivuilla n. 85-89 on ne kaavat ja lomakkeet ne täytät otat palkkatodistuksen ja pankilta tositteet veloista ja tositteet muista elämisen kuluista viimeisin vesilasku, sähkölasku, kotivakuutus jne mukaan lastenvalvojalle molemmilta niin ne summat selviää.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2013 klo 08:00"]
Kelasta EI saa mitään elatusapuja PAITSI jos etä JÄTTÄÄ maksamatta elarit. Eli lapsilisä yh korotuksineen on ainoa mitä saa.
[/quote]
Mutta eihän nainen olisi yksinhuoltaja, miksi saisi lapsilisän yh-korotuksella?
Yksinhuoltajakorotuksen saa lapsilisään, jos asuu ainoana vanhempana lapsen kanssa. Oli yhteishuolto tai yksinhuoltajuus. Huoltajuushan ei rahaa jaa.
Mut jos lapsi asuisi isällään niin eihän isä silloin elatusapua maksa.
Kannattaa myös katsoa : http://www.elatusvelvolliset.fi/?action=arkisto&RYHMA=4&ID=449
Ja lisäksi harkita tarkkaan mihin paperiin laittaa nimmarin alle. Mikään pakko ei ole lastenvalvojalla samantien allekirjoittaa mitään, kannattaa ottaa asioista rauhassa selvää. Myöhemmin sopimuksia tosi vaikea muuttaa ellei yhteistä tahtoa löydy.
Ex:si menoja laskee jos asuu jo uuden kanssa. Silloin sinä hyödyt vaikka uusi kumppani ei lapsen suhteen elatusvelvollinen. Mutta esimerkiksi asumiskuluja on maksamassa toinen. Jos teillä noin kovasti eroavat mielipiteet niin tottakai viranomainen mukaan. Kumpikaan ei voi sitten kuvitella tulleensa petetyksi. Oman kokemukseni mukaan sinä olisit lähempänä totuutta mutta av-mamma saa aina tuhat euroa elatusmaksuakin ;)
Kun minä erosin meillä oli suurin piirtein samanlaiset tulot ja kaksi lasta, joista lasten isä maksoi yhteensä 700€ elatusmaksua.
Sillä erotuksella että lasten isä oli se petäjä ja jättäjä, jolla huono omatunto ja halu siihen että lapset saivat pitää elintasonsa ja kalliit harrastuksensa.
Joo.
Ei täältä kannata tollasta kysellä koska sinä miehenä olet jo syyllinen ex-vaimosi kurjaan elämään jonka vuoksi hän vaihtoi "parempaan".
Jos pidät hermosi kurissa etkä missään tapauksessa allekirjoita mitään tarkistamatta etkä hetken huumassa niin uskallan lyödä vetoakin sen puolesta et noilla tiedoilla elarit ei tule olemaan enempää kuin 200€ kuukaudessa jos sitäkään. Luonapito vaikuttaa niin et jos lapsi on sinulla vähintään 8yötä kuukaudessa niin summa laskee tuntuvasti.
Älä syyllisty mistään niin et lähtisit hyvittelemään rahalla eroa jota et edes halunnut. Lapselle voit osoittaa rakkauttasi muutenkin kuin syytämällä rahaa exälle.
Lisäyksenä vielä se näille huutelijoille et laissa on kohta jossa rangaistaan tahallinen elatuskelvottomaksi ryhtyminen. Se tarkoittaa sitä ettei kukaan saa heittäytyä työttömäksi, tukien varaan tms. vain saadakseen entiseltä puolisolta rahaa.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2013 klo 09:02"]
Kun minä erosin meillä oli suurin piirtein samanlaiset tulot ja kaksi lasta, joista lasten isä maksoi yhteensä 700€ elatusmaksua.
Sillä erotuksella että lasten isä oli se petäjä ja jättäjä, jolla huono omatunto ja halu siihen että lapset saivat pitää elintasonsa ja kalliit harrastuksensa.
[/quote]
Saitko myös velattoman asunnon lapsinesi kuten tuon ap:n ex on saamassa?
[quote author="Vierailija" time="17.02.2013 klo 09:10"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2013 klo 09:02"]
Kun minä erosin meillä oli suurin piirtein samanlaiset tulot ja kaksi lasta, joista lasten isä maksoi yhteensä 700€ elatusmaksua.
Sillä erotuksella että lasten isä oli se petäjä ja jättäjä, jolla huono omatunto ja halu siihen että lapset saivat pitää elintasonsa ja kalliit harrastuksensa.
[/quote]
Saitko myös velattoman asunnon lapsinesi kuten tuon ap:n ex on saamassa?
[/quote]
Huomaa: jos ei ole avioehtoa, omaisuus jaetaan tasan molemmille. Ap:n ex ei ole erityisestä saamassa velatonta asuntoa vaan se kuuluu hänelle ihan avioliittolain mukaisesti. Se ei siis ole mikään etu, jonka vaimo erossa saa vaan ihan normaali osuus perheen omaisuudesta. Se ei muuten vaikuta elatusmaksun määrään mitenkään.
Meillä mies ei suostunut kuuteen kuukauteen allekirjoittamaan mitään elatussopimusta. Lasta sai käydä tapaamassa vain valvotusti, koska minä olin sitä mieltä, että moinen vetkuttelu ei kaipaa mitään lisäbonusta lapsen muodossa. Jos ei suostu maksamaan elatusmaksuja, ei näe lasta kuin muiden läsnäollessa. Lastenvalvojan mielestä asia oli OK; koska isä ei pystynyt sopimaan siitäkään, miten usein olisi lapsen kanssa.
Lopulta tuli nimi paperiin ja 490 e/kk.
isät ovat äitiin verrattuna hyvin heikoilla avioero tilanteessa ja joutuvat maksamaan itsensä kipeiksi elatusmaksuja ja äidit voivat tehdä miehen elämän todella hankalaksi jos haluavat ja usein haluavat,kaverini on eroamassa ja entinen akka on palkannut kaikki mahdolliset lakimiehet ym. hoitamaan asioita koska on työtön ym.soppahuolto kela ym.maksaa kaikki kulut asuntoa myöten,jos isä noutaa/palauttaa lapsen äidilleen 15min myöhässä äiti on jo soittanut poliisille,lastensuojeluun,kaikille sukulaisille ja kuitenkin hänen itse ei tarvitse noudattaa mitään sovittuja aikoja,isää pompotetaan ihan älyttömästi hän voi mennä noutamaan poikaa sovittuun aikaan ja äiti ei tule paikalle tai ei ole kotona voi mennä tuntejakin ennen kuin vastaa puhelimeen lapsi voi olla äidin vanhemmilla hoidossa kun olisi isän vuoro ym.ym. lista on loputon.
mitä vähemmän isällä on velkaa,kuluja ym. sitä enemmän joutuu maksamaan elatusmaksuja.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2013 klo 09:23"]
Meillä mies ei suostunut kuuteen kuukauteen allekirjoittamaan mitään elatussopimusta. Lasta sai käydä tapaamassa vain valvotusti, koska minä olin sitä mieltä, että moinen vetkuttelu ei kaipaa mitään lisäbonusta lapsen muodossa. Jos ei suostu maksamaan elatusmaksuja, ei näe lasta kuin muiden läsnäollessa. Lastenvalvojan mielestä asia oli OK; koska isä ei pystynyt sopimaan siitäkään, miten usein olisi lapsen kanssa
Lopulta tuli nimi paperiin ja 490 e/kk.
[/quote]
Ilo huomata, miten sinäkin huomioit lastasi ja hänen oikeuksiaan....
Mutta vähät niistä. Saithan lasta pelinppulana käyttämällä kiristettyä exääsi. Mitä siitä, että eväsit lapselta normaalit isäkontaktit tuona aikana, kyllä se varmasti oli sen arvoista.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2013 klo 08:19"]
Yksinhuoltajakorotuksen saa lapsilisään, jos asuu ainoana vanhempana lapsen kanssa. Oli yhteishuolto tai yksinhuoltajuus. Huoltajuushan ei rahaa jaa.
[/quote]
Paitsi jos asuu uuden miehen kanssa, sitten myös uusi mies katsotaan velvolliseksi elättämään lasta.
En osaa antaa vastausta kysymykseesi, mutta eikö elatusmaksujen määrään vaikuta myös se, kuinka paljon lapsi on sinulla ja kuinka paljon äidillään. Ystävälläni on tilanne, jossa lapsi on 50%/50% isällä ja äidillä ja he ovat sopineet, ettei elatusmaksuja makseta suuntaan tai toiseen. Ja tässä tilanteessa ystävälläni on noin puolet paremmat tulot, kuin ex-vaimollaan. Lapsilisät menevät äidin tilille, mutta se huomioidaan mm. harrastuskuluissa.
Eli, pelkät tulot eivät kai vaikuta vaan myös se, missä lapsi asuu. Ja kuinka paljon lapsi viettää aikaa etävanhemman luona. Jaksamisia sinulle eron keskellä! Erot eivät ole koskaan helppoja, etenkään jos siihen liittyy kolmas osapuoli. Muista kuitenkin, että lapsi on syytön tilanteeseen ja pyri pitämään hyvä suhde häneen ja asialliset välit tulevaan ex-vaimoon. Tällä tavoin lapsi kärsii vähiten.