Onnellinen vaihe elämässä aktivoinut traumat

Kokemuksia tästä asiasta?

En muuta osaa sanoa mutta tummemman vierellä vaaleat värit näyttää vaaleammalta ja suuren surun rinnalla pienikin ilo tuntuu entistä paremmalta. Kukaan ei selviä ilman traumoja, kuuluvat elämään. Iloitse onnestasi, olet sen ansainnut.

Itse en älynnyt lapsena eläväni "huonossa" perheessä. Kun ei tietoa ollut muusta, pidin henkistä ja fyysistä väkivaltaa, tappamisella uhkailua sekä insestiä normaalina asiana.

Ensimmäinen poikaystäväni - nykyinen aviomieheni - huomasi, ettei kaikki ole kunnossa ja kiskoi minut pois sieltä. Pari vuotta yhdessä asuttuamme alkoi voimakas dissosiatiivinen oireilu ja puhkesi identiteettihäiriö. Sen myötä päädyttyäni ensin osastolle ja myöhemmin terapiaan, on alkanut minullekin vähitellen valjeta, että lapsuuteni on ollut traumaattinen.

Lääkärit pitävät tätä hyvin tyypillisenä sairauden kulkuna: kun elää jatkuvassa pelossa ja energia kuluu hengissä selviämiseen, ei traumaoireilulle ole tilaa. Turvallisessa elämäntilanteessa myös traumojen ja esimerkiksi sivupersoonien on turvallista näyttäytyä.

Itselläni on auttanut terapia. Toivon sen kantavan tämän ja tulevien turvallisten aikojen yli.

Aktivoituvat myös iän myötä sen mukaan kuin on voimavaroja, tärkeintä oivaltaa, että jokin kokemus ollut traumaattinen, mutta samalla henkisen kasvun paikkoja päästä yli.

Minulla myös näin. En oikein osaa olla onnellinen koska pelkään etten ole ansainnut mitään oikeasti hyvää.

On tyypillistä. Suosittelen vakavasti harkitsemaan ammattiapua, ettei hyvä suhde kuormitu liikaa

Vierailija kirjoitti:

Itse en älynnyt lapsena eläväni "huonossa" perheessä. Kun ei tietoa ollut muusta, pidin henkistä ja fyysistä väkivaltaa, tappamisella uhkailua sekä insestiä normaalina asiana.

Ensimmäinen poikaystäväni - nykyinen aviomieheni - huomasi, ettei kaikki ole kunnossa ja kiskoi minut pois sieltä. Pari vuotta yhdessä asuttuamme alkoi voimakas dissosiatiivinen oireilu ja puhkesi identiteettihäiriö. Sen myötä päädyttyäni ensin osastolle ja myöhemmin terapiaan, on alkanut minullekin vähitellen valjeta, että lapsuuteni on ollut traumaattinen.

Lääkärit pitävät tätä hyvin tyypillisenä sairauden kulkuna: kun elää jatkuvassa pelossa ja energia kuluu hengissä selviämiseen, ei traumaoireilulle ole tilaa. Turvallisessa elämäntilanteessa myös traumojen ja esimerkiksi sivupersoonien on turvallista näyttäytyä.

Itselläni on auttanut terapia. Toivon sen kantavan tämän ja tulevien turvallisten aikojen yli.

Todella hyvin kuvattu. Traumojen työstäminen on kovaa työtä. Oman persoonansa rikkonaisuuden havaitsee kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun on päässyt etäämmälle niistä olosuhteista, jotka sen aikoinaan hajottivat.

Vierailija kirjoitti:

On tyypillistä. Suosittelen vakavasti harkitsemaan ammattiapua, ettei hyvä suhde kuormitu liikaa

Kiitos huolenpidosta, olen ammattiavun piirissä.

Juuri näin se menee ettei ihminen pysty sotatantereella traumojaan työstämään vaan se on edessä sitten vasta siten kun on turvassa. Muistan kuinka viimeinkin sain tilanteen hallintaan vuosien taistelun jälkeen ja kun siinä istuin portailla leppeässä kesäillassa ajatellen että kylläpä nyt menee hyvin, seuraavana yönä alkoi elämäni kamalimpiin kuuluneet kolme päivää jolloin dissosioin kunnolla ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa elämässäni.

Kyllä ja uskon että on yleistä. Minulla tuo aktivoituminen on enemmän vähitellen hiipivää, mutta traumani eivät ole sieltä rankimmasta päästä. Mutta tyypillisesti kun kaikki on ns. hyvin niin mulle alkaa tulla voimakasta ahdistusta ja kohtuuttomia pelkoja esim. lasten menettämisestä. Terapiaa suosittelen, itse en ole vielä sinne hakeutunut kun oireet ei ole niin vaikeita kumminkaan.

Kyllä on ehkä kokemusta. Lapsuuteni oli hyvin traumaattinen. Tavattuani nykyisen kumppanini en millään meinannut uskoa että joku haluaisi olla kanssani ja kaikin tavoin pyrin kyseenalaistamaan sen. Ja koko ajan kyselin että haluaisiko kumppanini kenties erota minusta ja käyttäydyin typerästäkin eli ajoin toista kauemmaksi itsestäni väkipakolla.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on ehkä kokemusta. Lapsuuteni oli hyvin traumaattinen. Tavattuani nykyisen kumppanini en millään meinannut uskoa että joku haluaisi olla kanssani ja kaikin tavoin pyrin kyseenalaistamaan sen. Ja koko ajan kyselin että haluaisiko kumppanini kenties erota minusta ja käyttäydyin typerästäkin eli ajoin toista kauemmaksi itsestäni väkipakolla.

Minulla on päättynyt ihmissuhteita sen takia, että olen välillä mennyt hankalissa tilanteissa niin pahasti jumiin, etten ole sen jälkeen enää kokenut luontevaksi olla tekemisissä. Aiemmin pakotin itseni sietämään kaikenlaista, mutta enää en pysty siihen. Opetteluahan tämä tietysti on ja jos lapsuudessa ei ole oikein saanut valmiuksia ihmissuhteisiin, niin hankalaa on.

Kun ihmisellä on tarpeeksi vaikeuksia ja tekemistä, hän ei "jouda" kärsimään traumoista. Kun olot yhteiskunnassa ja yksilöllä ovat "liian" hyvät, mukavat ja vailla vaikeuksia, joita vastaan kamppailla, ihmismieli alkaa tuottaa jotain ongelmia pohdittavaksi ja voitettavaksi. Yhä pienemmät asiat saavat yhä suuremmat mittasuhteet, jos ei löydä traumoja menneisyydestä, arkipäivän pikku murheet saavat liian suuret mittasuhteet. Usein samaan aikaan on myös liikaa aikaa pohtia ja vatvoa mieleen nousevia ajatuksia. 

Tämä johtuu siitä, että ihminen tarvitsee haasteita ja vaikeuksia voitettavaksi. Sen sijaan, että jäisit vatvomaan menneitä ja kehittämään menneisyyden haamuista isompia ongelmia kuin ne ovat, saati ruveta märehtimään niitä ja rempimään auki vanhoja haavoja, suosittelen järjestämään elämään haasteita, tekemistä ja uutta, kehittävää ajateltavaa. Nauti tämän päivän hyvästä ja suuntaa katseesi tulevaisuuteen, mieti mitä silä on annettavaa ja ryhdy ponnistelemaan sen eteen. 

Vierailija kirjoitti:

Kun ihmisellä on tarpeeksi vaikeuksia ja tekemistä, hän ei "jouda" kärsimään traumoista. Kun olot yhteiskunnassa ja yksilöllä ovat "liian" hyvät, mukavat ja vailla vaikeuksia, joita vastaan kamppailla, ihmismieli alkaa tuottaa jotain ongelmia pohdittavaksi ja voitettavaksi. Yhä pienemmät asiat saavat yhä suuremmat mittasuhteet, jos ei löydä traumoja menneisyydestä, arkipäivän pikku murheet saavat liian suuret mittasuhteet. Usein samaan aikaan on myös liikaa aikaa pohtia ja vatvoa mieleen nousevia ajatuksia. 

Tämä johtuu siitä, että ihminen tarvitsee haasteita ja vaikeuksia voitettavaksi. Sen sijaan, että jäisit vatvomaan menneitä ja kehittämään menneisyyden haamuista isompia ongelmia kuin ne ovat, saati ruveta märehtimään niitä ja rempimään auki vanhoja haavoja, suosittelen järjestämään elämään haasteita, tekemistä ja uutta, kehittävää ajateltavaa. Nauti tämän päivän hyvästä ja suuntaa katseesi tulevaisuuteen, mieti mitä silä on annettavaa ja ryhdy ponnistelemaan sen eteen. 

Kirjoittaa ihminen jolla ei ole mitään käsitystä siitä mistä ketjussa puhutaan.

Vierailija kirjoitti:

Kun ihmisellä on tarpeeksi vaikeuksia ja tekemistä, hän ei "jouda" kärsimään traumoista. Kun olot yhteiskunnassa ja yksilöllä ovat "liian" hyvät, mukavat ja vailla vaikeuksia, joita vastaan kamppailla, ihmismieli alkaa tuottaa jotain ongelmia pohdittavaksi ja voitettavaksi. Yhä pienemmät asiat saavat yhä suuremmat mittasuhteet, jos ei löydä traumoja menneisyydestä, arkipäivän pikku murheet saavat liian suuret mittasuhteet. Usein samaan aikaan on myös liikaa aikaa pohtia ja vatvoa mieleen nousevia ajatuksia. 

Tämä johtuu siitä, että ihminen tarvitsee haasteita ja vaikeuksia voitettavaksi. Sen sijaan, että jäisit vatvomaan menneitä ja kehittämään menneisyyden haamuista isompia ongelmia kuin ne ovat, saati ruveta märehtimään niitä ja rempimään auki vanhoja haavoja, suosittelen järjestämään elämään haasteita, tekemistä ja uutta, kehittävää ajateltavaa. Nauti tämän päivän hyvästä ja suuntaa katseesi tulevaisuuteen, mieti mitä silä on annettavaa ja ryhdy ponnistelemaan sen eteen. 

Olet todella törkeä tyyppi. Että jollain pokkaa tulla tällaiseen ketjuun vähättelemään toisten kokemuksia ilman edes mitään kunnon taustatietoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ihmisellä on tarpeeksi vaikeuksia ja tekemistä, hän ei "jouda" kärsimään traumoista. Kun olot yhteiskunnassa ja yksilöllä ovat "liian" hyvät, mukavat ja vailla vaikeuksia, joita vastaan kamppailla, ihmismieli alkaa tuottaa jotain ongelmia pohdittavaksi ja voitettavaksi. Yhä pienemmät asiat saavat yhä suuremmat mittasuhteet, jos ei löydä traumoja menneisyydestä, arkipäivän pikku murheet saavat liian suuret mittasuhteet. Usein samaan aikaan on myös liikaa aikaa pohtia ja vatvoa mieleen nousevia ajatuksia. 

Tämä johtuu siitä, että ihminen tarvitsee haasteita ja vaikeuksia voitettavaksi. Sen sijaan, että jäisit vatvomaan menneitä ja kehittämään menneisyyden haamuista isompia ongelmia kuin ne ovat, saati ruveta märehtimään niitä ja rempimään auki vanhoja haavoja, suosittelen järjestämään elämään haasteita, tekemistä ja uutta, kehittävää ajateltavaa. Nauti tämän päivän hyvästä ja suuntaa katseesi tulevaisuuteen, mieti mitä silä on annettavaa ja ryhdy ponnistelemaan sen eteen. 

Kirjoittaa ihminen jolla ei ole mitään käsitystä siitä mistä ketjussa puhutaan.

Kyllä minä ymmärrän, että jos ihmistä on käytetty seksuaalisesti hyväksi tai hakattu lapsena toistuvasti, tai hän on kohdannut jotain muuta todella dramaattista, ne voivat nousta myöhemmin pintaan ja vaatia käsittelyä terapiassa. Kirjoitin nykypäivän amerikoista tuodusta muoti-ilmiöstä, jossa melkein kaikki ovat "traumatisoituneita", elämän tavallisista vajavaisuuksista ja vastoinkäymisistä tehdään trauma ja ongelma. Vakavia traumoja kokeneita on vähän. Ihmismieli on siitä hassu, että vatvomalla pienistäkin asioista saa hoitoa tarvitsevan trauman, kun asiat on hyvin ja aikaa liikaa pyörittää ajatuksia päässä. Joutenolo ja haasteiden vähäisyys voivat muodostua ongelmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ihmisellä on tarpeeksi vaikeuksia ja tekemistä, hän ei "jouda" kärsimään traumoista. Kun olot yhteiskunnassa ja yksilöllä ovat "liian" hyvät, mukavat ja vailla vaikeuksia, joita vastaan kamppailla, ihmismieli alkaa tuottaa jotain ongelmia pohdittavaksi ja voitettavaksi. Yhä pienemmät asiat saavat yhä suuremmat mittasuhteet, jos ei löydä traumoja menneisyydestä, arkipäivän pikku murheet saavat liian suuret mittasuhteet. Usein samaan aikaan on myös liikaa aikaa pohtia ja vatvoa mieleen nousevia ajatuksia. 

Tämä johtuu siitä, että ihminen tarvitsee haasteita ja vaikeuksia voitettavaksi. Sen sijaan, että jäisit vatvomaan menneitä ja kehittämään menneisyyden haamuista isompia ongelmia kuin ne ovat, saati ruveta märehtimään niitä ja rempimään auki vanhoja haavoja, suosittelen järjestämään elämään haasteita, tekemistä ja uutta, kehittävää ajateltavaa. Nauti tämän päivän hyvästä ja suuntaa katseesi tulevaisuuteen, mieti mitä silä on annettavaa ja ryhdy ponnistelemaan sen eteen. 

Kirjoittaa ihminen jolla ei ole mitään käsitystä siitä mistä ketjussa puhutaan.

Kyllä minä ymmärrän, että jos ihmistä on käytetty seksuaalisesti hyväksi tai hakattu lapsena toistuvasti, tai hän on kohdannut jotain muuta todella dramaattista, ne voivat nousta myöhemmin pintaan ja vaatia käsittelyä terapiassa. Kirjoitin nykypäivän amerikoista tuodusta muoti-ilmiöstä, jossa melkein kaikki ovat "traumatisoituneita", elämän tavallisista vajavaisuuksista ja vastoinkäymisistä tehdään trauma ja ongelma. Vakavia traumoja kokeneita on vähän. Ihmismieli on siitä hassu, että vatvomalla pienistäkin asioista saa hoitoa tarvitsevan trauman, kun asiat on hyvin ja aikaa liikaa pyörittää ajatuksia päässä. Joutenolo ja haasteiden vähäisyys voivat muodostua ongelmaksi.

Mene pois. Älä jatka lätinääsi.

Hyvin yleistä. Niin kauan kun on päällä akuutteja kriisejä tai vaikeita vaiheita elämässä, joko ulkoisesta tilanteesta johtuvia tai psyykkisiä, ei mielellä ole resursseja ottaa niitä vanhoja painolasteja käsiteltäväksi. Ne haudataan alitajuntana odottamaan aikaa, jolloin käsittelyyn on voimia. Sitten kun tulee rauhallinen ja turvallinen elämänvaihe, alitajunnasta vapautuu traumaattista materiaalia tietoisuuteen, jotta se voidaan kohdata ja käsitellä, ja siten sen lukitsema energia vapauttaa, ahdistuksista päästä.

Joku täällä sanoi, että pitäisi koko ajan olla kauheasti tekemistä ja ns. oikeita ongelmia ettei menneisyyden traumat aktivoituisi. Tämä EI ole hyvä tie, jos tavoitteena on mielenrauha ja onnellisuus! Nimittäin siihen tilaan, jossa alitajunnassa kytee pommeina monenlaisia sinne akuutimpien asioiden tieltä työnnettyjä traumoja, liittyy peruslevottomuutta ja ahdistusta, jonka huomaa varsinkin heti jos välillä joutuu pysähtymään. Traumojen kohtaaminen joko itsekseen tai terapiassa taas johtaa siiheen, että ihminen on rauhan tilassa vaikkei  olisi mitään ulkoista johon kiinnittää huomio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ihmisellä on tarpeeksi vaikeuksia ja tekemistä, hän ei "jouda" kärsimään traumoista. Kun olot yhteiskunnassa ja yksilöllä ovat "liian" hyvät, mukavat ja vailla vaikeuksia, joita vastaan kamppailla, ihmismieli alkaa tuottaa jotain ongelmia pohdittavaksi ja voitettavaksi. Yhä pienemmät asiat saavat yhä suuremmat mittasuhteet, jos ei löydä traumoja menneisyydestä, arkipäivän pikku murheet saavat liian suuret mittasuhteet. Usein samaan aikaan on myös liikaa aikaa pohtia ja vatvoa mieleen nousevia ajatuksia. 

Tämä johtuu siitä, että ihminen tarvitsee haasteita ja vaikeuksia voitettavaksi. Sen sijaan, että jäisit vatvomaan menneitä ja kehittämään menneisyyden haamuista isompia ongelmia kuin ne ovat, saati ruveta märehtimään niitä ja rempimään auki vanhoja haavoja, suosittelen järjestämään elämään haasteita, tekemistä ja uutta, kehittävää ajateltavaa. Nauti tämän päivän hyvästä ja suuntaa katseesi tulevaisuuteen, mieti mitä silä on annettavaa ja ryhdy ponnistelemaan sen eteen. 

Olet todella törkeä tyyppi. Että jollain pokkaa tulla tällaiseen ketjuun vähättelemään toisten kokemuksia ilman edes mitään kunnon taustatietoja.

Kenen kokemuksia olen vähätellyt. En puhunut kenestäkään tietystä ihmisestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ihmisellä on tarpeeksi vaikeuksia ja tekemistä, hän ei "jouda" kärsimään traumoista. Kun olot yhteiskunnassa ja yksilöllä ovat "liian" hyvät, mukavat ja vailla vaikeuksia, joita vastaan kamppailla, ihmismieli alkaa tuottaa jotain ongelmia pohdittavaksi ja voitettavaksi. Yhä pienemmät asiat saavat yhä suuremmat mittasuhteet, jos ei löydä traumoja menneisyydestä, arkipäivän pikku murheet saavat liian suuret mittasuhteet. Usein samaan aikaan on myös liikaa aikaa pohtia ja vatvoa mieleen nousevia ajatuksia. 

Tämä johtuu siitä, että ihminen tarvitsee haasteita ja vaikeuksia voitettavaksi. Sen sijaan, että jäisit vatvomaan menneitä ja kehittämään menneisyyden haamuista isompia ongelmia kuin ne ovat, saati ruveta märehtimään niitä ja rempimään auki vanhoja haavoja, suosittelen järjestämään elämään haasteita, tekemistä ja uutta, kehittävää ajateltavaa. Nauti tämän päivän hyvästä ja suuntaa katseesi tulevaisuuteen, mieti mitä silä on annettavaa ja ryhdy ponnistelemaan sen eteen. 

Olet todella törkeä tyyppi. Että jollain pokkaa tulla tällaiseen ketjuun vähättelemään toisten kokemuksia ilman edes mitään kunnon taustatietoja.

Kenen kokemuksia olen vähätellyt. En puhunut kenestäkään tietystä ihmisestä. 

Mene pois. Sinulla ei ole mitään annettavaa tähän ketjuun. Tuotat vain mielipahaa ja loukkaat ihmisiä.