Toiveena vauva (2019-2020)

Murmelips kirjoitti:

Vielä kysymys: Miten laskette tuon ovulaation ja dpo:t, jos käytätte ovulaatiotestejä? Minä olen ajatellut, että positiivinen testi on se ovulaatiopäivä ja siitä sitten lasken dpo:t. Jotkut ilmeisesti laskevat ovulaation kuitenkin positiivisesta testistä seuraavaksi päiväksi, mutta mietin, että enhän voi tietää onko se ovulaatio sinä seuraavana vai sitä seuraavana päivänä, jos kerran hormonipitoisuus voi nousta 24-36 tuntia ennen h-hetkeä. Siksi olen vain otaksunut sen positiivisen testin = ovulaatio. Luteaalivaiheen pituuden (tai mahdollisen liiallisen lyhyyden) laskemisen kannalta tämä vaan tuntuisi tärkeältä tiedolta tietää, että miten tämä lasketaan...

Hei ja tervetuloa joukkoon! ☺️

Olen ymmärtänyt, että ovulaatiotestin havaitsema LH-piikki irrottaa munasolun ja se tapahtuisi tuosta piikistä 24-36 tunnin kuluttua. Seksiä olisi siis hyvä harrastaa tuona positiivisen testin päivänä ja siitä parina seuraavana päivänä. Korjatkaa, jos olen väärässä ☺️

Täällä jatkuu väsymys ja uutena juttuna palelu. Illat viilenee ja siitä kai se johtuu. Kuumassa suihkussa viihdyin tänään tosi kauan kun tuntui ettei siitä vilusta pääse eroon. Nälkä on myös koko ajan!! Mutta vasta dpo7 joten jäitä hattuun 😃

puha kirjoitti:

Murmelips kirjoitti:

Vielä kysymys: Miten laskette tuon ovulaation ja dpo:t, jos käytätte ovulaatiotestejä? Minä olen ajatellut, että positiivinen testi on se ovulaatiopäivä ja siitä sitten lasken dpo:t. Jotkut ilmeisesti laskevat ovulaation kuitenkin positiivisesta testistä seuraavaksi päiväksi, mutta mietin, että enhän voi tietää onko se ovulaatio sinä seuraavana vai sitä seuraavana päivänä, jos kerran hormonipitoisuus voi nousta 24-36 tuntia ennen h-hetkeä. Siksi olen vain otaksunut sen positiivisen testin = ovulaatio. Luteaalivaiheen pituuden (tai mahdollisen liiallisen lyhyyden) laskemisen kannalta tämä vaan tuntuisi tärkeältä tiedolta tietää, että miten tämä lasketaan...

Hei ja tervetuloa joukkoon! ☺️

Olen ymmärtänyt, että ovulaatiotestin havaitsema LH-piikki irrottaa munasolun ja se tapahtuisi tuosta piikistä 24-36 tunnin kuluttua. Seksiä olisi siis hyvä harrastaa tuona positiivisen testin päivänä ja siitä parina seuraavana päivänä. Korjatkaa, jos olen väärässä ☺️

Täällä jatkuu väsymys ja uutena juttuna palelu. Illat viilenee ja siitä kai se johtuu. Kuumassa suihkussa viihdyin tänään tosi kauan kun tuntui ettei siitä vilusta pääse eroon. Nälkä on myös koko ajan!! Mutta vasta dpo7 joten jäitä hattuun 😃

Kyllä olen ymmärtänyt minäkin juuri noin kuin sinä näiden ovulaatiotestien toiminnan ja oikein on sänkyhommat ajoitettu. Lähinnä vain mietin, että miten ihmiset mahtavat yleensä laskea noita dpo:ita eli sitä luteaalivaiheen pituutta kun siitä tuntuu olevan eri mielipiteitä. :) 

Tsemppiä sinne piinailuun! Onhan tuossa jo mahdolliset kiinnittymispäivät ainakin hollillaan, ellei ole jo kiinnittynytkin. :)

Murmelips kirjoitti:

puha kirjoitti:

Murmelips kirjoitti:

Vielä kysymys: Miten laskette tuon ovulaation ja dpo:t, jos käytätte ovulaatiotestejä? Minä olen ajatellut, että positiivinen testi on se ovulaatiopäivä ja siitä sitten lasken dpo:t. Jotkut ilmeisesti laskevat ovulaation kuitenkin positiivisesta testistä seuraavaksi päiväksi, mutta mietin, että enhän voi tietää onko se ovulaatio sinä seuraavana vai sitä seuraavana päivänä, jos kerran hormonipitoisuus voi nousta 24-36 tuntia ennen h-hetkeä. Siksi olen vain otaksunut sen positiivisen testin = ovulaatio. Luteaalivaiheen pituuden (tai mahdollisen liiallisen lyhyyden) laskemisen kannalta tämä vaan tuntuisi tärkeältä tiedolta tietää, että miten tämä lasketaan...

Hei ja tervetuloa joukkoon! ☺️

Olen ymmärtänyt, että ovulaatiotestin havaitsema LH-piikki irrottaa munasolun ja se tapahtuisi tuosta piikistä 24-36 tunnin kuluttua. Seksiä olisi siis hyvä harrastaa tuona positiivisen testin päivänä ja siitä parina seuraavana päivänä. Korjatkaa, jos olen väärässä ☺️

Täällä jatkuu väsymys ja uutena juttuna palelu. Illat viilenee ja siitä kai se johtuu. Kuumassa suihkussa viihdyin tänään tosi kauan kun tuntui ettei siitä vilusta pääse eroon. Nälkä on myös koko ajan!! Mutta vasta dpo7 joten jäitä hattuun 😃

Kyllä olen ymmärtänyt minäkin juuri noin kuin sinä näiden ovulaatiotestien toiminnan ja oikein on sänkyhommat ajoitettu. Lähinnä vain mietin, että miten ihmiset mahtavat yleensä laskea noita dpo:ita eli sitä luteaalivaiheen pituutta kun siitä tuntuu olevan eri mielipiteitä. :) 

Tsemppiä sinne piinailuun! Onhan tuossa jo mahdolliset kiinnittymispäivät ainakin hollillaan, ellei ole jo kiinnittynytkin. :)

Kiitos ja tsempit sinnekin!

Mä lasken niin että piikkipäivä on -1dpo ja ovulaatiopäivä 0dpo. 😊

Heippa,

Viimeksi kesä-heinäkuussa siirryin tältä palstalta onnellisena ja kiitollisena odottavien puolelle. Päätimme lopettaa yli 7 vuotta syödyt minipillerit toukokuun lopussa, jonka jälkeen purin täälläkin turhautumistani siitä, kun tippaakaan ei tullut tyhjennysvuotoa eikä menkkojakaan kuulunut. No yllättäen saimmekin kaksi viivaa tikkuun, heti ensimmäisestä mahdollisuudesta. Varsinaisesti ei ehditty edes "yrittää", kun elin tuskassa siitä, ettei oma kroppa toimi.

. . . . . . . .

Raskaus eteneni normaalisti ja olo oli pelottavan hyvä! Ei mitään pahoinvointia, kipuja oli vähän, mutta nekin meni nopeasti ohi. Koin jotenkin takaraivossa koko ajan sellaista tunnetta, että voiko kaikki mennä näin hyvin, mitä jos.. Pelkäsin niin paljon, että koin siitä melkein pahaa oloa. Varhaisultrassa kuitenkin nähtiin vauhdikas pikkukaveri, jolla sydän pamppasi hurjaa kyytiä ja meidän oli määrä tavata hänet maaliskuun alussa. ❤️

Vko 12 ultran piti olla eräs elokuun lopun maanantai. Ennen tätä meidän piti päästä viettämään yhteistä aikaa pienelle loppukesään lomareissulle ja juhlia samalla hääpäivää. Torstaina iltapäivällä alkoivat hassut nipistelyt ja pientä tuhruakin oli, soitin paniikissa kaikki mahdolliset sairaanhoidolliset palvelut läpi ja ihmeen kaupalla sain äitiysultrasta ihmisen kiinni, hän onnistui vaihtamaan meidän maanantain ultran perjantaille.

Torstai-iltana kivut pahenivat, mutta vuotoa ei tullut enempää, lopulta kipujen takia käytiin päivystyksessä ja hoidontarpeesta ohjattiin kotiin kera panacodin. Päätin jättää panacodin vielä ottamatta. Yö oli tuskaa 10 min välein sain outoja kramppeja, jotka kesti noin minuutin kerrallaan. Itkin, hikoilin ja pelkäsin. Laskin vain hetkiä aamuun, jolloin olisi ultra ja aamulla kuulisimme mitä tahtuu.

Rikkonaisen ja kamalan yön jäljiltä heräsin mustaan aamuun, kun nousin sängystä, kävelin kylpyhuoneeseen ja huomasin, että verta valuu pitkin jalkoja. Olin peloissani, surussa, itkin raivoitkua ja halusin vaan kostaa jollekin pahaa oloa. Kaikesta huolimatta, kovassa kivussa ja pelossa lähdettiin ultraan. Mentiin lopulta melkein tunti etuajassa, kun ei kotonakaan pystyn olemaan. Meidät ohjattiin tyhjään toimenpidehuoneeseen, jossa pääsin makuulle. Krampit voimistuivat ja itkin niin, etten saanut kunnolla henkeä. Odottamisen jälkeen pääsimme vihdoin tutkittavaksi jolloin kuulin kaksi kamalinta sanaa:

Eloton sikiö.

Olimme viikolla 12 (11+2), mutta hän oli jäänyt kymppiviikolle.

Matka jatkui tästä naisten tautien päivystyksen kautta äitiysvuodeosastolle, jossa muut odottivat elämänsä suurinta ihmettä, omaa vauvaa syliin. Samaan aikaan kävin itse tekemässä tarpeita ja tuntemuksia hassuun teräskattilaan, jonka jälkeen kätilö kävi tsekkaamassa tilannetta. Tässä kehoni taas osasi toimia, se laittoi kaikin tavoin vastaan, ettei pieni pääse karkuun. 12 h osastolla, 12 cytotekin ja nousevien tulehdusarvojen kanssa pääsin imukaavintaan. Nyt kehon oma toiminta tyhjentämiseksi oli loppunut jo kokonaan eikä cytotekit eivät auttaneet riittävästi. Imukaavinta tässä 4 tunnin sykleissä etenevässä tuskassa kuulosti helpotukselta. Pääsin kaavinnan jälkeen kotiin.

Toipuminen eteni paremmin kuin uskalsin toivoa, vuoto loppui noin 2 viikon jälkeen ja ensimmäisessä kierrossa tunnistin ovulaatio-oireet. Keskenmenon jälkeen suositellaan vähintään yksien kuukautisten odottamista ja nyt pääsemme yrittämään uudelleen.

Toivon todella, että meille on suotu uusi mahdollisuus sekä onnea ja siunausta mukaan ❤️

Annkkih kirjoitti:

Heippa,

Viimeksi kesä-heinäkuussa siirryin tältä palstalta onnellisena ja kiitollisena odottavien puolelle. Päätimme lopettaa yli 7 vuotta syödyt minipillerit toukokuun lopussa, jonka jälkeen purin täälläkin turhautumistani siitä, kun tippaakaan ei tullut tyhjennysvuotoa eikä menkkojakaan kuulunut. No yllättäen saimmekin kaksi viivaa tikkuun, heti ensimmäisestä mahdollisuudesta. Varsinaisesti ei ehditty edes "yrittää", kun elin tuskassa siitä, ettei oma kroppa toimi.

. . . . . . . .

Raskaus eteneni normaalisti ja olo oli pelottavan hyvä! Ei mitään pahoinvointia, kipuja oli vähän, mutta nekin meni nopeasti ohi. Koin jotenkin takaraivossa koko ajan sellaista tunnetta, että voiko kaikki mennä näin hyvin, mitä jos.. Pelkäsin niin paljon, että koin siitä melkein pahaa oloa. Varhaisultrassa kuitenkin nähtiin vauhdikas pikkukaveri, jolla sydän pamppasi hurjaa kyytiä ja meidän oli määrä tavata hänet maaliskuun alussa. ❤️

Vko 12 ultran piti olla eräs elokuun lopun maanantai. Ennen tätä meidän piti päästä viettämään yhteistä aikaa pienelle loppukesään lomareissulle ja juhlia samalla hääpäivää. Torstaina iltapäivällä alkoivat hassut nipistelyt ja pientä tuhruakin oli, soitin paniikissa kaikki mahdolliset sairaanhoidolliset palvelut läpi ja ihmeen kaupalla sain äitiysultrasta ihmisen kiinni, hän onnistui vaihtamaan meidän maanantain ultran perjantaille.

Torstai-iltana kivut pahenivat, mutta vuotoa ei tullut enempää, lopulta kipujen takia käytiin päivystyksessä ja hoidontarpeesta ohjattiin kotiin kera panacodin. Päätin jättää panacodin vielä ottamatta. Yö oli tuskaa 10 min välein sain outoja kramppeja, jotka kesti noin minuutin kerrallaan. Itkin, hikoilin ja pelkäsin. Laskin vain hetkiä aamuun, jolloin olisi ultra ja aamulla kuulisimme mitä tahtuu.

Rikkonaisen ja kamalan yön jäljiltä heräsin mustaan aamuun, kun nousin sängystä, kävelin kylpyhuoneeseen ja huomasin, että verta valuu pitkin jalkoja. Olin peloissani, surussa, itkin raivoitkua ja halusin vaan kostaa jollekin pahaa oloa. Kaikesta huolimatta, kovassa kivussa ja pelossa lähdettiin ultraan. Mentiin lopulta melkein tunti etuajassa, kun ei kotonakaan pystyn olemaan. Meidät ohjattiin tyhjään toimenpidehuoneeseen, jossa pääsin makuulle. Krampit voimistuivat ja itkin niin, etten saanut kunnolla henkeä. Odottamisen jälkeen pääsimme vihdoin tutkittavaksi jolloin kuulin kaksi kamalinta sanaa:

Eloton sikiö.

Olimme viikolla 12 (11+2), mutta hän oli jäänyt kymppiviikolle.

Matka jatkui tästä naisten tautien päivystyksen kautta äitiysvuodeosastolle, jossa muut odottivat elämänsä suurinta ihmettä, omaa vauvaa syliin. Samaan aikaan kävin itse tekemässä tarpeita ja tuntemuksia hassuun teräskattilaan, jonka jälkeen kätilö kävi tsekkaamassa tilannetta. Tässä kehoni taas osasi toimia, se laittoi kaikin tavoin vastaan, ettei pieni pääse karkuun. 12 h osastolla, 12 cytotekin ja nousevien tulehdusarvojen kanssa pääsin imukaavintaan. Nyt kehon oma toiminta tyhjentämiseksi oli loppunut jo kokonaan eikä cytotekit eivät auttaneet riittävästi. Imukaavinta tässä 4 tunnin sykleissä etenevässä tuskassa kuulosti helpotukselta. Pääsin kaavinnan jälkeen kotiin.

Toipuminen eteni paremmin kuin uskalsin toivoa, vuoto loppui noin 2 viikon jälkeen ja ensimmäisessä kierrossa tunnistin ovulaatio-oireet. Keskenmenon jälkeen suositellaan vähintään yksien kuukautisten odottamista ja nyt pääsemme yrittämään uudelleen.

Toivon todella, että meille on suotu uusi mahdollisuus sekä onnea ja siunausta mukaan ❤️

Niin raastavia ja kamalia nämä keskenmenot, oon todella pahoillani puolestasi. 😢

Superpaljon onnea matkaan uuteen yritykseen. ❤️

Niin onnellinen teidän kaikkien plussanneiden puolesta ❤

Saisimpa itsenkin jo pian nähdä ne kaksi viivaa raskaustestissä 😍

Eilen alkoi kolmas yrityskierto. Toinen meni ohi juurikaan miettimättä tätä asiaa, oli niin paljon stressiä ja huolta kaikesta muusta, enkä jaksanut kuin muutaman ovistestinkään tehdä, tosin huonolla menestyksellä -en tiedä missä kohtaa oli. Menkat kuitenkin tuli, ja tällä kertaa aiemmin. Eli kierto lyhenee luultavasti ja onneksi vähän aiemmasta 35päivästä. Jospa tähän kiertoon jaksaisi taas panostaa kaikkensa ruuan ja liikunnankin suhteen.

Annkkih kirjoitti:

Heippa,

Viimeksi kesä-heinäkuussa siirryin tältä palstalta onnellisena ja kiitollisena odottavien puolelle. Päätimme lopettaa yli 7 vuotta syödyt minipillerit toukokuun lopussa, jonka jälkeen purin täälläkin turhautumistani siitä, kun tippaakaan ei tullut tyhjennysvuotoa eikä menkkojakaan kuulunut. No yllättäen saimmekin kaksi viivaa tikkuun, heti ensimmäisestä mahdollisuudesta. Varsinaisesti ei ehditty edes "yrittää", kun elin tuskassa siitä, ettei oma kroppa toimi.

. . . . . . . .

Raskaus eteneni normaalisti ja olo oli pelottavan hyvä! Ei mitään pahoinvointia, kipuja oli vähän, mutta nekin meni nopeasti ohi. Koin jotenkin takaraivossa koko ajan sellaista tunnetta, että voiko kaikki mennä näin hyvin, mitä jos.. Pelkäsin niin paljon, että koin siitä melkein pahaa oloa. Varhaisultrassa kuitenkin nähtiin vauhdikas pikkukaveri, jolla sydän pamppasi hurjaa kyytiä ja meidän oli määrä tavata hänet maaliskuun alussa. ❤️

Vko 12 ultran piti olla eräs elokuun lopun maanantai. Ennen tätä meidän piti päästä viettämään yhteistä aikaa pienelle loppukesään lomareissulle ja juhlia samalla hääpäivää. Torstaina iltapäivällä alkoivat hassut nipistelyt ja pientä tuhruakin oli, soitin paniikissa kaikki mahdolliset sairaanhoidolliset palvelut läpi ja ihmeen kaupalla sain äitiysultrasta ihmisen kiinni, hän onnistui vaihtamaan meidän maanantain ultran perjantaille.

Torstai-iltana kivut pahenivat, mutta vuotoa ei tullut enempää, lopulta kipujen takia käytiin päivystyksessä ja hoidontarpeesta ohjattiin kotiin kera panacodin. Päätin jättää panacodin vielä ottamatta. Yö oli tuskaa 10 min välein sain outoja kramppeja, jotka kesti noin minuutin kerrallaan. Itkin, hikoilin ja pelkäsin. Laskin vain hetkiä aamuun, jolloin olisi ultra ja aamulla kuulisimme mitä tahtuu.

Rikkonaisen ja kamalan yön jäljiltä heräsin mustaan aamuun, kun nousin sängystä, kävelin kylpyhuoneeseen ja huomasin, että verta valuu pitkin jalkoja. Olin peloissani, surussa, itkin raivoitkua ja halusin vaan kostaa jollekin pahaa oloa. Kaikesta huolimatta, kovassa kivussa ja pelossa lähdettiin ultraan. Mentiin lopulta melkein tunti etuajassa, kun ei kotonakaan pystyn olemaan. Meidät ohjattiin tyhjään toimenpidehuoneeseen, jossa pääsin makuulle. Krampit voimistuivat ja itkin niin, etten saanut kunnolla henkeä. Odottamisen jälkeen pääsimme vihdoin tutkittavaksi jolloin kuulin kaksi kamalinta sanaa:

Eloton sikiö.

Olimme viikolla 12 (11+2), mutta hän oli jäänyt kymppiviikolle.

Matka jatkui tästä naisten tautien päivystyksen kautta äitiysvuodeosastolle, jossa muut odottivat elämänsä suurinta ihmettä, omaa vauvaa syliin. Samaan aikaan kävin itse tekemässä tarpeita ja tuntemuksia hassuun teräskattilaan, jonka jälkeen kätilö kävi tsekkaamassa tilannetta. Tässä kehoni taas osasi toimia, se laittoi kaikin tavoin vastaan, ettei pieni pääse karkuun. 12 h osastolla, 12 cytotekin ja nousevien tulehdusarvojen kanssa pääsin imukaavintaan. Nyt kehon oma toiminta tyhjentämiseksi oli loppunut jo kokonaan eikä cytotekit eivät auttaneet riittävästi. Imukaavinta tässä 4 tunnin sykleissä etenevässä tuskassa kuulosti helpotukselta. Pääsin kaavinnan jälkeen kotiin.

Toipuminen eteni paremmin kuin uskalsin toivoa, vuoto loppui noin 2 viikon jälkeen ja ensimmäisessä kierrossa tunnistin ovulaatio-oireet. Keskenmenon jälkeen suositellaan vähintään yksien kuukautisten odottamista ja nyt pääsemme yrittämään uudelleen.

Toivon todella, että meille on suotu uusi mahdollisuus sekä onnea ja siunausta mukaan ❤️

Olen todella pahoillani 💔 Toivon todella, että pääsette pian yrittämään uudelleen ja saatte ihanan sateenkaarivauvan 🌈

Oma fyysinen oloni on tänään kuin rekan alle jäänyt. Kurkku kipeä, selkä ja maha menkkakipumainen ja lisäksi päänsärky ja yleinen alakulo. Aamulla mittasin lämmön, koska halusin tietää onko minulla kuumetta, vilu ja lihasten särky kun siihen viittasi. No sehän näytti 35.4 eli totaalinen alilämpö. Aloin tietysti tutkia asiaa ja löysin tällaisen oireen kuin kinnittymisdippi (The implantation dip on the basal body temperature chart is just a one-day drop. It occurs during the luteal phase, which arrives between seven and ten days after you’ve ovulated. This dip is a good indicator of pregnancy.) Innostuin vähän. Jos lämmöt nousevat normaalimmalle tasolle huomenna niin saatan jo vähän innostua. En pidä kirjaa aamulämmöistä, joten tämä nyt on vain spekulointia. Mutta ei mulla kyllä normaalisti ole alle 36 kehonlämpö. Katsotaan. Lauantaihin (testipäivä dpo14) on onneksi lyhyt aika ja sitä ennen kaikkea kivaa tiedossa. Jos vaan olo vähän kohenisi.

puha kirjoitti:

Annkkih kirjoitti:

Heippa,

Viimeksi kesä-heinäkuussa siirryin tältä palstalta onnellisena ja kiitollisena odottavien puolelle. Päätimme lopettaa yli 7 vuotta syödyt minipillerit toukokuun lopussa, jonka jälkeen purin täälläkin turhautumistani siitä, kun tippaakaan ei tullut tyhjennysvuotoa eikä menkkojakaan kuulunut. No yllättäen saimmekin kaksi viivaa tikkuun, heti ensimmäisestä mahdollisuudesta. Varsinaisesti ei ehditty edes "yrittää", kun elin tuskassa siitä, ettei oma kroppa toimi.

. . . . . . . .

Raskaus eteneni normaalisti ja olo oli pelottavan hyvä! Ei mitään pahoinvointia, kipuja oli vähän, mutta nekin meni nopeasti ohi. Koin jotenkin takaraivossa koko ajan sellaista tunnetta, että voiko kaikki mennä näin hyvin, mitä jos.. Pelkäsin niin paljon, että koin siitä melkein pahaa oloa. Varhaisultrassa kuitenkin nähtiin vauhdikas pikkukaveri, jolla sydän pamppasi hurjaa kyytiä ja meidän oli määrä tavata hänet maaliskuun alussa. ❤️

Vko 12 ultran piti olla eräs elokuun lopun maanantai. Ennen tätä meidän piti päästä viettämään yhteistä aikaa pienelle loppukesään lomareissulle ja juhlia samalla hääpäivää. Torstaina iltapäivällä alkoivat hassut nipistelyt ja pientä tuhruakin oli, soitin paniikissa kaikki mahdolliset sairaanhoidolliset palvelut läpi ja ihmeen kaupalla sain äitiysultrasta ihmisen kiinni, hän onnistui vaihtamaan meidän maanantain ultran perjantaille.

Torstai-iltana kivut pahenivat, mutta vuotoa ei tullut enempää, lopulta kipujen takia käytiin päivystyksessä ja hoidontarpeesta ohjattiin kotiin kera panacodin. Päätin jättää panacodin vielä ottamatta. Yö oli tuskaa 10 min välein sain outoja kramppeja, jotka kesti noin minuutin kerrallaan. Itkin, hikoilin ja pelkäsin. Laskin vain hetkiä aamuun, jolloin olisi ultra ja aamulla kuulisimme mitä tahtuu.

Rikkonaisen ja kamalan yön jäljiltä heräsin mustaan aamuun, kun nousin sängystä, kävelin kylpyhuoneeseen ja huomasin, että verta valuu pitkin jalkoja. Olin peloissani, surussa, itkin raivoitkua ja halusin vaan kostaa jollekin pahaa oloa. Kaikesta huolimatta, kovassa kivussa ja pelossa lähdettiin ultraan. Mentiin lopulta melkein tunti etuajassa, kun ei kotonakaan pystyn olemaan. Meidät ohjattiin tyhjään toimenpidehuoneeseen, jossa pääsin makuulle. Krampit voimistuivat ja itkin niin, etten saanut kunnolla henkeä. Odottamisen jälkeen pääsimme vihdoin tutkittavaksi jolloin kuulin kaksi kamalinta sanaa:

Eloton sikiö.

Olimme viikolla 12 (11+2), mutta hän oli jäänyt kymppiviikolle.

Matka jatkui tästä naisten tautien päivystyksen kautta äitiysvuodeosastolle, jossa muut odottivat elämänsä suurinta ihmettä, omaa vauvaa syliin. Samaan aikaan kävin itse tekemässä tarpeita ja tuntemuksia hassuun teräskattilaan, jonka jälkeen kätilö kävi tsekkaamassa tilannetta. Tässä kehoni taas osasi toimia, se laittoi kaikin tavoin vastaan, ettei pieni pääse karkuun. 12 h osastolla, 12 cytotekin ja nousevien tulehdusarvojen kanssa pääsin imukaavintaan. Nyt kehon oma toiminta tyhjentämiseksi oli loppunut jo kokonaan eikä cytotekit eivät auttaneet riittävästi. Imukaavinta tässä 4 tunnin sykleissä etenevässä tuskassa kuulosti helpotukselta. Pääsin kaavinnan jälkeen kotiin.

Toipuminen eteni paremmin kuin uskalsin toivoa, vuoto loppui noin 2 viikon jälkeen ja ensimmäisessä kierrossa tunnistin ovulaatio-oireet. Keskenmenon jälkeen suositellaan vähintään yksien kuukautisten odottamista ja nyt pääsemme yrittämään uudelleen.

Toivon todella, että meille on suotu uusi mahdollisuus sekä onnea ja siunausta mukaan ❤️

Olen todella pahoillani 💔 Toivon todella, että pääsette pian yrittämään uudelleen ja saatte ihanan sateenkaarivauvan 🌈

Oma fyysinen oloni on tänään kuin rekan alle jäänyt. Kurkku kipeä, selkä ja maha menkkakipumainen ja lisäksi päänsärky ja yleinen alakulo. Aamulla mittasin lämmön, koska halusin tietää onko minulla kuumetta, vilu ja lihasten särky kun siihen viittasi. No sehän näytti 35.4 eli totaalinen alilämpö. Aloin tietysti tutkia asiaa ja löysin tällaisen oireen kuin kinnittymisdippi (The implantation dip on the basal body temperature chart is just a one-day drop. It occurs during the luteal phase, which arrives between seven and ten days after you’ve ovulated. This dip is a good indicator of pregnancy.) Innostuin vähän. Jos lämmöt nousevat normaalimmalle tasolle huomenna niin saatan jo vähän innostua. En pidä kirjaa aamulämmöistä, joten tämä nyt on vain spekulointia. Mutta ei mulla kyllä normaalisti ole alle 36 kehonlämpö. Katsotaan. Lauantaihin (testipäivä dpo14) on onneksi lyhyt aika ja sitä ennen kaikkea kivaa tiedossa. Jos vaan olo vähän kohenisi.

Kiitos tsempeistä❤️ Sen verran pitää tarkentaa, että mieheni kanssa yritämme saada lasta.

Annkkih kirjoitti:

puha kirjoitti:

Annkkih kirjoitti:

Heippa,

Viimeksi kesä-heinäkuussa siirryin tältä palstalta onnellisena ja kiitollisena odottavien puolelle. Päätimme lopettaa yli 7 vuotta syödyt minipillerit toukokuun lopussa, jonka jälkeen purin täälläkin turhautumistani siitä, kun tippaakaan ei tullut tyhjennysvuotoa eikä menkkojakaan kuulunut. No yllättäen saimmekin kaksi viivaa tikkuun, heti ensimmäisestä mahdollisuudesta. Varsinaisesti ei ehditty edes "yrittää", kun elin tuskassa siitä, ettei oma kroppa toimi.

. . . . . . . .

Raskaus eteneni normaalisti ja olo oli pelottavan hyvä! Ei mitään pahoinvointia, kipuja oli vähän, mutta nekin meni nopeasti ohi. Koin jotenkin takaraivossa koko ajan sellaista tunnetta, että voiko kaikki mennä näin hyvin, mitä jos.. Pelkäsin niin paljon, että koin siitä melkein pahaa oloa. Varhaisultrassa kuitenkin nähtiin vauhdikas pikkukaveri, jolla sydän pamppasi hurjaa kyytiä ja meidän oli määrä tavata hänet maaliskuun alussa. ❤️

Vko 12 ultran piti olla eräs elokuun lopun maanantai. Ennen tätä meidän piti päästä viettämään yhteistä aikaa pienelle loppukesään lomareissulle ja juhlia samalla hääpäivää. Torstaina iltapäivällä alkoivat hassut nipistelyt ja pientä tuhruakin oli, soitin paniikissa kaikki mahdolliset sairaanhoidolliset palvelut läpi ja ihmeen kaupalla sain äitiysultrasta ihmisen kiinni, hän onnistui vaihtamaan meidän maanantain ultran perjantaille.

Torstai-iltana kivut pahenivat, mutta vuotoa ei tullut enempää, lopulta kipujen takia käytiin päivystyksessä ja hoidontarpeesta ohjattiin kotiin kera panacodin. Päätin jättää panacodin vielä ottamatta. Yö oli tuskaa 10 min välein sain outoja kramppeja, jotka kesti noin minuutin kerrallaan. Itkin, hikoilin ja pelkäsin. Laskin vain hetkiä aamuun, jolloin olisi ultra ja aamulla kuulisimme mitä tahtuu.

Rikkonaisen ja kamalan yön jäljiltä heräsin mustaan aamuun, kun nousin sängystä, kävelin kylpyhuoneeseen ja huomasin, että verta valuu pitkin jalkoja. Olin peloissani, surussa, itkin raivoitkua ja halusin vaan kostaa jollekin pahaa oloa. Kaikesta huolimatta, kovassa kivussa ja pelossa lähdettiin ultraan. Mentiin lopulta melkein tunti etuajassa, kun ei kotonakaan pystyn olemaan. Meidät ohjattiin tyhjään toimenpidehuoneeseen, jossa pääsin makuulle. Krampit voimistuivat ja itkin niin, etten saanut kunnolla henkeä. Odottamisen jälkeen pääsimme vihdoin tutkittavaksi jolloin kuulin kaksi kamalinta sanaa:

Eloton sikiö.

Olimme viikolla 12 (11+2), mutta hän oli jäänyt kymppiviikolle.

Matka jatkui tästä naisten tautien päivystyksen kautta äitiysvuodeosastolle, jossa muut odottivat elämänsä suurinta ihmettä, omaa vauvaa syliin. Samaan aikaan kävin itse tekemässä tarpeita ja tuntemuksia hassuun teräskattilaan, jonka jälkeen kätilö kävi tsekkaamassa tilannetta. Tässä kehoni taas osasi toimia, se laittoi kaikin tavoin vastaan, ettei pieni pääse karkuun. 12 h osastolla, 12 cytotekin ja nousevien tulehdusarvojen kanssa pääsin imukaavintaan. Nyt kehon oma toiminta tyhjentämiseksi oli loppunut jo kokonaan eikä cytotekit eivät auttaneet riittävästi. Imukaavinta tässä 4 tunnin sykleissä etenevässä tuskassa kuulosti helpotukselta. Pääsin kaavinnan jälkeen kotiin.

Toipuminen eteni paremmin kuin uskalsin toivoa, vuoto loppui noin 2 viikon jälkeen ja ensimmäisessä kierrossa tunnistin ovulaatio-oireet. Keskenmenon jälkeen suositellaan vähintään yksien kuukautisten odottamista ja nyt pääsemme yrittämään uudelleen.

Toivon todella, että meille on suotu uusi mahdollisuus sekä onnea ja siunausta mukaan ❤️

Olen todella pahoillani 💔 Toivon todella, että pääsette pian yrittämään uudelleen ja saatte ihanan sateenkaarivauvan 🌈

Oma fyysinen oloni on tänään kuin rekan alle jäänyt. Kurkku kipeä, selkä ja maha menkkakipumainen ja lisäksi päänsärky ja yleinen alakulo. Aamulla mittasin lämmön, koska halusin tietää onko minulla kuumetta, vilu ja lihasten särky kun siihen viittasi. No sehän näytti 35.4 eli totaalinen alilämpö. Aloin tietysti tutkia asiaa ja löysin tällaisen oireen kuin kinnittymisdippi (The implantation dip on the basal body temperature chart is just a one-day drop. It occurs during the luteal phase, which arrives between seven and ten days after you’ve ovulated. This dip is a good indicator of pregnancy.) Innostuin vähän. Jos lämmöt nousevat normaalimmalle tasolle huomenna niin saatan jo vähän innostua. En pidä kirjaa aamulämmöistä, joten tämä nyt on vain spekulointia. Mutta ei mulla kyllä normaalisti ole alle 36 kehonlämpö. Katsotaan. Lauantaihin (testipäivä dpo14) on onneksi lyhyt aika ja sitä ennen kaikkea kivaa tiedossa. Jos vaan olo vähän kohenisi.

Kiitos tsempeistä❤️ Sen verran pitää tarkentaa, että mieheni kanssa yritämme saada lasta.

Juu anteeksi sekava ilmaus, olen liikaa pyörinyt englanninkielisillä palstoilla. Siellä siis rainbow baby tarkoittaa juuri keskenmenon jälkeen syntyvää vauvaa ❤️ En tiedä onko vakiintunut suomenkielisille palstoille tuo termi, voi olla että ei. Joka tapauksessa toivon teille ihanaa vauvaa!!

Tuo puhan mainitsema implantation dip on yks niistä syistä, miksi mittaan aamulämmöt ja käytän Fertility friendiä niiden tallettamiseen. Aluks tuntui uskomattomalta, mitä kaikkea joku aamulämpö voi kertoa! Tossa FF-sovelluksessa oppii tuntemaan sen oman lämpönsä, mikä mulla nousee aina ekasta LH-huippupäivästä seuraavana aamuna. Sovellus myös seuraa tuota kinnittymisdippiä ja muita luteaalivaiheen oireita, vaikka niitä ei kaikille tulekaan. Sen aina yritän muistaa, kun dippiä ei ole mulla näkynyt. Jossain vaiheessa pystyin myös ennustamaan menkkojen alun, koska lämmöt laski aina päivää ennen menkkoja, mutta nyt syksyllä mun kierrossa ollut jotain häikkää ja se näkynyt lämmöissäkin. Jotkut käsittääkseni mittaa lämpöjä vain tiettyinä kierron päivinä, jos ei joka aamu halua mittailla. Toisilla tulee ovulaatiodippikin, muistaakseni päivää ennen ovista, ja sekin auttaa paikantamaan oviksen ajankohtaa. Mulla ei tätä ovisdippiäkään tule, mutta muuten lämpönauha toimii yllättävän säännöllisesti. Enpä olis vielä vaikka 10 vuotta sitten uskonut, että joskus sitä repii kicksinsä jostain lämpöjen seuraamisesta! 😅

GOldie kirjoitti:

Tuo puhan mainitsema implantation dip on yks niistä syistä, miksi mittaan aamulämmöt ja käytän Fertility friendiä niiden tallettamiseen. Aluks tuntui uskomattomalta, mitä kaikkea joku aamulämpö voi kertoa! Tossa FF-sovelluksessa oppii tuntemaan sen oman lämpönsä, mikä mulla nousee aina ekasta LH-huippupäivästä seuraavana aamuna. Sovellus myös seuraa tuota kinnittymisdippiä ja muita luteaalivaiheen oireita, vaikka niitä ei kaikille tulekaan. Sen aina yritän muistaa, kun dippiä ei ole mulla näkynyt. Jossain vaiheessa pystyin myös ennustamaan menkkojen alun, koska lämmöt laski aina päivää ennen menkkoja, mutta nyt syksyllä mun kierrossa ollut jotain häikkää ja se näkynyt lämmöissäkin. Jotkut käsittääkseni mittaa lämpöjä vain tiettyinä kierron päivinä, jos ei joka aamu halua mittailla. Toisilla tulee ovulaatiodippikin, muistaakseni päivää ennen ovista, ja sekin auttaa paikantamaan oviksen ajankohtaa. Mulla ei tätä ovisdippiäkään tule, mutta muuten lämpönauha toimii yllättävän säännöllisesti. Enpä olis vielä vaikka 10 vuotta sitten uskonut, että joskus sitä repii kicksinsä jostain lämpöjen seuraamisesta! 😅

Ehkä mäkin alan hifistelemään 😃 Kun kuitenkin joka aamu lähes samaan aikaan herään ja siinä menee se 20 sekuntia.

Kannattaa. ☺️ Se, kun tulee rutiiniksi, menee osin omalla painollaankin. Ja ainahan voi aikansa kokeilla ja lopettaa, jos tuntuu, että ei oo oma juttu. ☺️

puha kirjoitti:

Annkkih kirjoitti:

puha kirjoitti:

Annkkih kirjoitti:

Heippa,

Viimeksi kesä-heinäkuussa siirryin tältä palstalta onnellisena ja kiitollisena odottavien puolelle. Päätimme lopettaa yli 7 vuotta syödyt minipillerit toukokuun lopussa, jonka jälkeen purin täälläkin turhautumistani siitä, kun tippaakaan ei tullut tyhjennysvuotoa eikä menkkojakaan kuulunut. No yllättäen saimmekin kaksi viivaa tikkuun, heti ensimmäisestä mahdollisuudesta. Varsinaisesti ei ehditty edes "yrittää", kun elin tuskassa siitä, ettei oma kroppa toimi.

. . . . . . . .

Raskaus eteneni normaalisti ja olo oli pelottavan hyvä! Ei mitään pahoinvointia, kipuja oli vähän, mutta nekin meni nopeasti ohi. Koin jotenkin takaraivossa koko ajan sellaista tunnetta, että voiko kaikki mennä näin hyvin, mitä jos.. Pelkäsin niin paljon, että koin siitä melkein pahaa oloa. Varhaisultrassa kuitenkin nähtiin vauhdikas pikkukaveri, jolla sydän pamppasi hurjaa kyytiä ja meidän oli määrä tavata hänet maaliskuun alussa. ❤️

Vko 12 ultran piti olla eräs elokuun lopun maanantai. Ennen tätä meidän piti päästä viettämään yhteistä aikaa pienelle loppukesään lomareissulle ja juhlia samalla hääpäivää. Torstaina iltapäivällä alkoivat hassut nipistelyt ja pientä tuhruakin oli, soitin paniikissa kaikki mahdolliset sairaanhoidolliset palvelut läpi ja ihmeen kaupalla sain äitiysultrasta ihmisen kiinni, hän onnistui vaihtamaan meidän maanantain ultran perjantaille.

Torstai-iltana kivut pahenivat, mutta vuotoa ei tullut enempää, lopulta kipujen takia käytiin päivystyksessä ja hoidontarpeesta ohjattiin kotiin kera panacodin. Päätin jättää panacodin vielä ottamatta. Yö oli tuskaa 10 min välein sain outoja kramppeja, jotka kesti noin minuutin kerrallaan. Itkin, hikoilin ja pelkäsin. Laskin vain hetkiä aamuun, jolloin olisi ultra ja aamulla kuulisimme mitä tahtuu.

Rikkonaisen ja kamalan yön jäljiltä heräsin mustaan aamuun, kun nousin sängystä, kävelin kylpyhuoneeseen ja huomasin, että verta valuu pitkin jalkoja. Olin peloissani, surussa, itkin raivoitkua ja halusin vaan kostaa jollekin pahaa oloa. Kaikesta huolimatta, kovassa kivussa ja pelossa lähdettiin ultraan. Mentiin lopulta melkein tunti etuajassa, kun ei kotonakaan pystyn olemaan. Meidät ohjattiin tyhjään toimenpidehuoneeseen, jossa pääsin makuulle. Krampit voimistuivat ja itkin niin, etten saanut kunnolla henkeä. Odottamisen jälkeen pääsimme vihdoin tutkittavaksi jolloin kuulin kaksi kamalinta sanaa:

Eloton sikiö.

Olimme viikolla 12 (11+2), mutta hän oli jäänyt kymppiviikolle.

Matka jatkui tästä naisten tautien päivystyksen kautta äitiysvuodeosastolle, jossa muut odottivat elämänsä suurinta ihmettä, omaa vauvaa syliin. Samaan aikaan kävin itse tekemässä tarpeita ja tuntemuksia hassuun teräskattilaan, jonka jälkeen kätilö kävi tsekkaamassa tilannetta. Tässä kehoni taas osasi toimia, se laittoi kaikin tavoin vastaan, ettei pieni pääse karkuun. 12 h osastolla, 12 cytotekin ja nousevien tulehdusarvojen kanssa pääsin imukaavintaan. Nyt kehon oma toiminta tyhjentämiseksi oli loppunut jo kokonaan eikä cytotekit eivät auttaneet riittävästi. Imukaavinta tässä 4 tunnin sykleissä etenevässä tuskassa kuulosti helpotukselta. Pääsin kaavinnan jälkeen kotiin.

Toipuminen eteni paremmin kuin uskalsin toivoa, vuoto loppui noin 2 viikon jälkeen ja ensimmäisessä kierrossa tunnistin ovulaatio-oireet. Keskenmenon jälkeen suositellaan vähintään yksien kuukautisten odottamista ja nyt pääsemme yrittämään uudelleen.

Toivon todella, että meille on suotu uusi mahdollisuus sekä onnea ja siunausta mukaan ❤️

Olen todella pahoillani 💔 Toivon todella, että pääsette pian yrittämään uudelleen ja saatte ihanan sateenkaarivauvan 🌈

Oma fyysinen oloni on tänään kuin rekan alle jäänyt. Kurkku kipeä, selkä ja maha menkkakipumainen ja lisäksi päänsärky ja yleinen alakulo. Aamulla mittasin lämmön, koska halusin tietää onko minulla kuumetta, vilu ja lihasten särky kun siihen viittasi. No sehän näytti 35.4 eli totaalinen alilämpö. Aloin tietysti tutkia asiaa ja löysin tällaisen oireen kuin kinnittymisdippi (The implantation dip on the basal body temperature chart is just a one-day drop. It occurs during the luteal phase, which arrives between seven and ten days after you’ve ovulated. This dip is a good indicator of pregnancy.) Innostuin vähän. Jos lämmöt nousevat normaalimmalle tasolle huomenna niin saatan jo vähän innostua. En pidä kirjaa aamulämmöistä, joten tämä nyt on vain spekulointia. Mutta ei mulla kyllä normaalisti ole alle 36 kehonlämpö. Katsotaan. Lauantaihin (testipäivä dpo14) on onneksi lyhyt aika ja sitä ennen kaikkea kivaa tiedossa. Jos vaan olo vähän kohenisi.

Kiitos tsempeistä❤️ Sen verran pitää tarkentaa, että mieheni kanssa yritämme saada lasta.

Juu anteeksi sekava ilmaus, olen liikaa pyörinyt englanninkielisillä palstoilla. Siellä siis rainbow baby tarkoittaa juuri keskenmenon jälkeen syntyvää vauvaa ❤️ En tiedä onko vakiintunut suomenkielisille palstoille tuo termi, voi olla että ei. Joka tapauksessa toivon teille ihanaa vauvaa!!

Ja minä ilmeisesti liian vähän 🙊 ❤️

Toki noihin lämpöihin vaikuttaa muutkin asiat eikä nuokaan 100% tarkkoja ole, mutta yllättävän kuvaavia silti.

Meillä esimerkiksi aikataulutettu seksi loppuu aiemmin lämpöjen johdosta, muutenhan suositellaan lh-huipusta jatkettavan pidempäänkin. Me tosin aloitetaankin jo ennen lh-huippua. Jostain luin, että siittiöiden ois hyvä olla jo odottelemassa, kun munasolu irtoaa.

Annkkih kirjoitti:

Heippa,

Viimeksi kesä-heinäkuussa siirryin tältä palstalta onnellisena ja kiitollisena odottavien puolelle. Päätimme lopettaa yli 7 vuotta syödyt minipillerit toukokuun lopussa, jonka jälkeen purin täälläkin turhautumistani siitä, kun tippaakaan ei tullut tyhjennysvuotoa eikä menkkojakaan kuulunut. No yllättäen saimmekin kaksi viivaa tikkuun, heti ensimmäisestä mahdollisuudesta. Varsinaisesti ei ehditty edes "yrittää", kun elin tuskassa siitä, ettei oma kroppa toimi.

. . . . . . . .

Raskaus eteneni normaalisti ja olo oli pelottavan hyvä! Ei mitään pahoinvointia, kipuja oli vähän, mutta nekin meni nopeasti ohi. Koin jotenkin takaraivossa koko ajan sellaista tunnetta, että voiko kaikki mennä näin hyvin, mitä jos.. Pelkäsin niin paljon, että koin siitä melkein pahaa oloa. Varhaisultrassa kuitenkin nähtiin vauhdikas pikkukaveri, jolla sydän pamppasi hurjaa kyytiä ja meidän oli määrä tavata hänet maaliskuun alussa. ❤️

Vko 12 ultran piti olla eräs elokuun lopun maanantai. Ennen tätä meidän piti päästä viettämään yhteistä aikaa pienelle loppukesään lomareissulle ja juhlia samalla hääpäivää. Torstaina iltapäivällä alkoivat hassut nipistelyt ja pientä tuhruakin oli, soitin paniikissa kaikki mahdolliset sairaanhoidolliset palvelut läpi ja ihmeen kaupalla sain äitiysultrasta ihmisen kiinni, hän onnistui vaihtamaan meidän maanantain ultran perjantaille.

Torstai-iltana kivut pahenivat, mutta vuotoa ei tullut enempää, lopulta kipujen takia käytiin päivystyksessä ja hoidontarpeesta ohjattiin kotiin kera panacodin. Päätin jättää panacodin vielä ottamatta. Yö oli tuskaa 10 min välein sain outoja kramppeja, jotka kesti noin minuutin kerrallaan. Itkin, hikoilin ja pelkäsin. Laskin vain hetkiä aamuun, jolloin olisi ultra ja aamulla kuulisimme mitä tahtuu.

Rikkonaisen ja kamalan yön jäljiltä heräsin mustaan aamuun, kun nousin sängystä, kävelin kylpyhuoneeseen ja huomasin, että verta valuu pitkin jalkoja. Olin peloissani, surussa, itkin raivoitkua ja halusin vaan kostaa jollekin pahaa oloa. Kaikesta huolimatta, kovassa kivussa ja pelossa lähdettiin ultraan. Mentiin lopulta melkein tunti etuajassa, kun ei kotonakaan pystyn olemaan. Meidät ohjattiin tyhjään toimenpidehuoneeseen, jossa pääsin makuulle. Krampit voimistuivat ja itkin niin, etten saanut kunnolla henkeä. Odottamisen jälkeen pääsimme vihdoin tutkittavaksi jolloin kuulin kaksi kamalinta sanaa:

Eloton sikiö.

Olimme viikolla 12 (11+2), mutta hän oli jäänyt kymppiviikolle.

Matka jatkui tästä naisten tautien päivystyksen kautta äitiysvuodeosastolle, jossa muut odottivat elämänsä suurinta ihmettä, omaa vauvaa syliin. Samaan aikaan kävin itse tekemässä tarpeita ja tuntemuksia hassuun teräskattilaan, jonka jälkeen kätilö kävi tsekkaamassa tilannetta. Tässä kehoni taas osasi toimia, se laittoi kaikin tavoin vastaan, ettei pieni pääse karkuun. 12 h osastolla, 12 cytotekin ja nousevien tulehdusarvojen kanssa pääsin imukaavintaan. Nyt kehon oma toiminta tyhjentämiseksi oli loppunut jo kokonaan eikä cytotekit eivät auttaneet riittävästi. Imukaavinta tässä 4 tunnin sykleissä etenevässä tuskassa kuulosti helpotukselta. Pääsin kaavinnan jälkeen kotiin.

Toipuminen eteni paremmin kuin uskalsin toivoa, vuoto loppui noin 2 viikon jälkeen ja ensimmäisessä kierrossa tunnistin ovulaatio-oireet. Keskenmenon jälkeen suositellaan vähintään yksien kuukautisten odottamista ja nyt pääsemme yrittämään uudelleen.

Toivon todella, että meille on suotu uusi mahdollisuus sekä onnea ja siunausta mukaan ❤️

Annkkih, tämä on kuin minun kirjoittamani.... 💔 Heinäkuussa iloitsin täällä raskaudesta. Paljon ehdittiin tehdä suunnitelmia, maaliskuulle oli määritetty tosiaan laskettu aika. Keskenmenosta saimme tietää viikon 12 ultrassa, tätä ennen ei ollut siis oireillut mitenkään. Lääkkeellinen tyhjennys hoitui kotona. Fyysinen kipu oli melko nopeasti ohi, mutta tää henkinen suru ja pettymys ei helpota varmaan vähään aikaan. Toivo uudesta raskaudesta antaa onneksi jotain iloista ajateltavaa. Toivoa on, paljon tsemppiä sulle ja muille tämän surullisen tapahtuman kokeneille! ❤️

Voi, Annikkih ja Voikukkaliini 💔 olen niin pahoillani teidän kokemasta ❤

Täällä menkat jatkuu. Töissä oltava, vessatauot harvassa ja koko ajan pelko ylivuodosta, kun sitä ollu joko ajan 🙄 itkuine olo, monta ajatusta ollut. Identiteettikriisinki puski tähän keskenkaiken. Tai no eipä se yllätys ollut, kun meidän yritykset ja toiveet loppu tähän päättyneeseen kiertoon. Kyllä yk23 on liikaa kenen tahansa psyykkeelle.

On tässä joutunu miettimään, miksi ihmeessä on kaiken tän joutunu kokemaan. Ja miksi koskaan ei helpota. Surullisia ajatuksia ja tunteita.

Vaihdoin nimimerkkiä anonyymistä, on helpompi täällä keskustella mukana..

Oltiin kylässä tutuilla, joilla kaksi lasta pienellä ikäerolla ja kertoivat jo toiveistaan saada lisää lapsia. Iloinen olen heidän puolestaan, mutta samalla aiheutti itselleni surullisuuden tunteita ja nosti pintaan oman keskenmenon kesältä ja se ettei meille toista lasta olla suotukaan yhtä helposti kuin ensimmäinen tuli..

Tänään dpo7 ja mieli niin kärsimätön. Palelee, mutta se nyt tyypillistä itselle muutenkin. Mitään poikkeavaa en ainakaan vielä voinnissa oikeastaan havaitse..

Noniin, tänään Dpo 14. Eilen tuli housuihin ihan vähän hailuraa rusehtavaa vuotoa, mitä se nyt meinaa ja ollu menkkamaisia vihlaisuja. Mitä ootte mieltä viivanpaikka vai hailura plussa? 😲

Kerttu-Inkeri, mun silmään näyttää plussalta. Samanlainen haalea mulle tuli esikoisesta, vahvistui sitten seuraavien päivien aikana :)