Toiveena vauva (2019-2020)

Moikka kaikille!

Olen selannut tätä ja edellistä keskustelua jo jonkin aikaa. Minulla ei juurikaan ole ystäviä, joten on ihanaa, että tällaisia ryhmiä on. Saa vinkkejä, vertaistukea ja tietoa. Joten nyt päätin rekisteröityä itsekin tänne :)

olen itse siis 22v nuori nainen. Mieheni kanssa olemme olleet yhdessä pian 6v. Molemmat ollaan tosi lapsirakkaita ja perhekeskeisiä. Viime lokakuussa sitten päätimme, että jätän pillerit ja vauva saa tulla jos on tullakseen.

Tällä tiellä tosin ollaan edelleen. Yhdet menkat on tullut näiden kuukausien aikana ja kaiken maailman tiputteluvuotoa ollut. Menkat oli nuorena epäsäännölliset oikeastaan aina. Ne oli/on edelleen tabu mun perheessä, joten en minä niistä voinut äitini kanssa oikein jutella. Ajattelin, että on vaan kivaa, kun menkat ei tuu niin usein kun muilla. Mut nyt sitten, kun vauvahaaveita on, tiesin, että tästähän se varmaan kulmakivi muodostuu.. :/ hiljattain kuitenkin kävin lääkärissä. Käytiin kaikki perusjutut läpi ja teki sisätutkimuksen. Niistä ei paljastunut mitään. Lähetteen sain labraan ja sielläkin kävin, tuloksia odotellessa. Seuraavaksi todennäköisesti sitten ultraan, riippuu tietysti mitä noista tuloksista paljastuu vai paljastuuko mitään.

Tiedän, että olen nuori ja yritystä takana vasta pieni tovi, mutta tuntuu helpottavalta, kun sai asioita eteenpäin ja huoleni otettiin vakavasti. Toivottavasti tästä suunta on ylöspäin.

Tulen kurkkaamaan teidän muiden kuulumisia taas ja päivittelemään omia. On ihanaa että tällainen ryhmä on :) mukavaa viikonloppua kaikille!

savonlikka kirjoitti:

Moikka kaikille!

Olen selannut tätä ja edellistä keskustelua jo jonkin aikaa. Minulla ei juurikaan ole ystäviä, joten on ihanaa, että tällaisia ryhmiä on. Saa vinkkejä, vertaistukea ja tietoa. Joten nyt päätin rekisteröityä itsekin tänne :)

olen itse siis 22v nuori nainen. Mieheni kanssa olemme olleet yhdessä pian 6v. Molemmat ollaan tosi lapsirakkaita ja perhekeskeisiä. Viime lokakuussa sitten päätimme, että jätän pillerit ja vauva saa tulla jos on tullakseen.

Tällä tiellä tosin ollaan edelleen. Yhdet menkat on tullut näiden kuukausien aikana ja kaiken maailman tiputteluvuotoa ollut. Menkat oli nuorena epäsäännölliset oikeastaan aina. Ne oli/on edelleen tabu mun perheessä, joten en minä niistä voinut äitini kanssa oikein jutella. Ajattelin, että on vaan kivaa, kun menkat ei tuu niin usein kun muilla. Mut nyt sitten, kun vauvahaaveita on, tiesin, että tästähän se varmaan kulmakivi muodostuu.. :/ hiljattain kuitenkin kävin lääkärissä. Käytiin kaikki perusjutut läpi ja teki sisätutkimuksen. Niistä ei paljastunut mitään. Lähetteen sain labraan ja sielläkin kävin, tuloksia odotellessa. Seuraavaksi todennäköisesti sitten ultraan, riippuu tietysti mitä noista tuloksista paljastuu vai paljastuuko mitään.

Tiedän, että olen nuori ja yritystä takana vasta pieni tovi, mutta tuntuu helpottavalta, kun sai asioita eteenpäin ja huoleni otettiin vakavasti. Toivottavasti tästä suunta on ylöspäin.

Tulen kurkkaamaan teidän muiden kuulumisia taas ja päivittelemään omia. On ihanaa että tällainen ryhmä on :) mukavaa viikonloppua kaikille!

Tervetuloa joukkoon!

Ultraus kannattaa ehdottomasti tehdä. Mulla oli just tuo sama että menkkoja ei kuulunut yli 100 päivään ja menin yksityiselle gynekologille jossa heti ultrasi ja sieltähän näkyikin samantien syy menkkojen poisjäännille - PCOS eli rakkulaiset munasarjat.

Heips!

Jonkun aikaa sivusta seuranneena rohkaistuin lopulta kirjoittamaan itsekin.

Ikää on vähän päälle 30 vuotta, ja yritystä takana n. 5kk.

Ongelmana on epäsäännöllinen kierto, johon söin kuurinkin, mutta sivuoireiden takia se piti jättää kesken. Lisäksi miehestä johtuen joudumme turvautumaan ns. muumimukimenetelmään.

Nyt on jo pari viikkoa ollut selkeitä raskausoireita, lisäksi menkat oli, mutta mulle oudon niukat ja lyhyet. Yleensä vuodan kuin seula vähintään viikon ajan. Oireilu jatkuu, mutta testit vain näyttää negatiivista. Nyt menossa kp 29 tai kp 3. Tuntuu että tää on yhtä vuoristorataa, kun mietin että olen / en / olen / en.

Mielipiteitä, vieläkö kannattaa pitää toivoa yllä?

Tänään kp36, turhauttaa odottaa. Kolme päivää jo ollut alavatsassa menkkojen tunne ja mielialat vaihdellut, jospa ne sieltä kohta alkaisi..

Mulla huomenna viikko 6+0. Keskiviikkona selviää ultrasta, onko ketään missään. Kohdun ulkoista pelkään kovasti, kun mua on muutamia päiviä juilinut vain toiselta puolelta alavatsaa vähän väliä. Ei varsinaista kipua kuitenkaan, joten yritän pysyä positiivisena, että olisi vain jotain normaalia keltarauhasen jomotusta.

Pinkkipäärynä,

ei varmaan liikoja kannata enää toivoa, mutta eihän sitä tiedä. Kohdun ulkoinen voi kyllä joskus oireilla noin, että testit negoja, mutta menkat tulee normaaliin aikaan niukempina. Ja vasta myöhemmin testit alkaa sitten näyttää positiivista. Pakko kysyä, että käytättekö siis muumimukimenetelmää ihan siinä merkityksessään kuin se on? En ole tiennyt, että jotkut oikeasti tekee niin tai että se voisi toimia.

Tervetuloa uusille ja Ikäneidolle roppakaupalla onnea plussasta 💕

Meillä piti olla tärppiviikonloppu, mutta koko homma on valumassa kankkulan kaivoon miehen ollessa kipeä. Taitaa jäädä tämä yrityskierto kokonaan välistä 😞

Hei kaikille ja kovasti, kovasti onnea kaikille plussanneille!

Kirjoittelin tänne helmi-maaliskuussa kun miehen kanssa päätimme että lapsen yritys saisi alkaa heinäkuussa. Nyt kuitenkin sisintäni raastaa todella, kun on todennäköistä ettei yritystä aloiteta vielä heinäkuussa - ei ehkä useampaan vuoteen. Tätäkin hetkeä olen odottanut yli 3 vuotta ja nyt se lipuu sormieni välistä pois. Ahdistus tuntuu rinnassa fyysisenä painona kun ajattelen asiaa.

Pahinta on, että syy asian lykkääntymisessä olisi itsessäni. Sain alkuvuodesta työpaikan, mutta en viihdy siellä. Jos vaihdan työpaikkaa, niin en työtilanteeni muuttuu huomattavasti epävarmemmaksi sillä toista vakituista työsuhdetta tuskin saan. Näin ollen lapsihaave todennäköisesti lykkääntyy jos lähden nykyisestä työpaikastani. Tämä on valtava ristiriita, vaikka järki sanookin että lapsen ei ole hyvä olla jos vanhempi ei viihdy töissään ja on todella stressaantunut. Parisuhdekkaan ei hurraa, kun olen jatkuvasti väsynyt ja kiukkuinen töistä tultuani. Toisaalta taloudellinen turva ja muiden mielipiteet (hölmöä kyllä) painavat vaakakupissa paljon. Sekä tietysti se, että nykyisessä taloudelliseasa tilanteessa lapsi olisi tervetullut.

Anteeksi, oli pakko tulla purkamaan turhautumistani, vaikka emme edes ole päässeet yrittämään.

Mrls,

Harmi kuulla. :( Jos saan kuitenkin olla eri mieltä, mun mielestä ei pidä liikaa odottaa oikeaa hetkeä tai sitä että kaikki puitteet ovat kunnossa. Jos elämä on kuitenkin muuten mallillaan ja tiedossa on todennäköisesti edes jotakin työtä, luottaisin enemmän siihen tunteeseen, että lapsi on tervetullut lisä perheeseen. Asioilla on aina tapana järjestyä jotenkin, etkä kuitenkaan voi tietää, mitä tulevaisuus tuo. Ehkä et saakaan koskaan toista vakipaikkaa tai ehkä saatkin toisen vakipaikan heti tai ehkä sun saadessa sen, jokin muu elämän osa-alue romahtaakin. Elämä on loppupeleissä kovin ennakoimatonta, koska kaikkea yllättävää voi tapahtua. Tietenkään en kannusta hankkimaan lasta väen väkisin kamaliin olosuhteisiin, mutten usko tässä olevan nyt kyse siitä. :) Tietenkin, jos ikää on vielä kovin vähän, voi hyvin odotellakin, mutta etenkin jos ikäkin kohta pistää vastaan, en odottaisi sitä täydellistä hetkeä. Ja toisaalta, voisiko asian ajatella tuon huonon työpaikan suhteen niin, että jos tulisitkin nopeasti raskaaksi niin pääset sieltä kohta äitiyslomalle? Olisiko työ sellainen kuitenkin, että sen kestää, jos tietää ajan olevan rajallista. Voisit alkaa jo nyt katsoa uusia työpaikkoja ja ottaa sellaisen huolettoman asenteen töissä, että teet rauhassa etkä ota turhaa stressiä, se on vain työ ja väliaikaista.

Toivottavasti en mitenkään loukkaa tällä viestillä, yritin vain nähdä jotain muita mahdollisuuksia tässä. En kuitenkaan tiedä tarkalleen sun työtä tai tilannetta, että päteekö nämä sanat yhtään siihen.

Joo kai se on jälleen todettava että ei niin ei. En ois ikinä uskonut kuinka rankkaa tää voi henkisesti olla, ja tekis mieli heittää hanskat lopullisesti tiskiin :(

Eli joo me joudutaan siis turvautumaan "muumimukimenetelmään" eli koti-inseminaatioon. Tosin ei muumimukeilla, vaikka ollaankin vitsailtu miehen kanssa, josko oikein kalliilla mukilla tärppäis paremmin.

Päärynä,

Eikö teidän kannattaisi jo hakeutua sitten hoitohin? Melkein jo puoli vuotta yritystä ja vikaa ilmeisesti molemmissa sekä ikääkin jo enemmän. Varmasti pääsisitte tutkimuksiin. :)

Hei Mrls,

Ikävä sinun tilanne. 🥺 Minulla on vähän vastaava, olen siirtynyt juuri yliopisto-opintojen jälkeen työelämään enkä viihdy nykyisessä työpaikassani. Toisaalta tiedän, että haluan lähteä pian opiskelemaan lisää. En ajatellut, että lapsi ei tulekaan heti, kun sitä haluaa. Olen työpaikassani lähinnä vain siksi, että toivon pääseväni äitiyslomalle, jonka jälkeen sitten vasta aloittaisin uudet opinnot. Nyt tuntuu kamalalta, kun jokanen epäonnistunut kuukausi vain vie haaveita eteenpäin ja eteenpäin, eikä elämä tavallaan etene. Toisaalta koitan myös nauttia tästäkin ajasta. Ehkäpä tästä voisin antaa sinulle neuvon, että liika suunnittelu ei kannata, koska suunnitelmat eivät aina toteudu. Mutta lopulta asiat selviytyvät kyllä 😊 Itse stressasin kovasti, koska jouduin aloittamaan nykyisessä työpaikassani ollessani raskaana. Raskaus oli vasta alussa ja pelkäsin, miten kertoa siitä, kun sen aika tulee. Mutta se raskaus päättyi keskenmenoon, eikä ikinä tarvinnutkaan tuoda asiaa ilmi töissä.. Ehkä parempi niin, koska minua tuskin olisi vakinaistettu muutoin.

Moi kaikki. Kirjoittelin viimeksi tuonne 2018-2019 ryhmään, mutta siirryn nyt tälle puolelle. Hieman fiiliksen pohjalta olen ketjua seurannut. Kertaan taustamme nopeasti. Olemme yrittäneet nyt tasan vuoden (minä 26v ja mies 27v) ja viime vuoden lopussa haimme julkiselle tutkimuksiin, jotka tehtiin tämän vuoden alussa. Miehen tavara hyvää. Itsellä kilppari ym verikokeet normaalit, joka kierto ovuloiva ja säännöllinen, munasarjoissa ei vikaa ja munajohtimet täysin auki. Ainoastaan kohtu todettiin osittain kaksiosaiseksi, mikä tarkoittaa, että sikiöaikanani kohdun puoliskot eivät ole täysin yhtyneet, eli keskellä kohtua menee osittainen seinämä. Minulla ei kuitenkaan ole siis kahta kohtua ja hedelmällisyyteen tai raskauttamiseen se ei vaikuta. Vaikutusta sillä voi olla keskenmenoihin tai ennen aikaiseen synnytykseen. Yhteensä minut on 3 eri lääkäriä ultrannut vuoden aikana. Saimme siis syyksi selittämättömän.

Hakeuduin muista syistä yksityiselle puolelle kiistatta Suomen parhaimman gynen pakeille, mutta samalla tuli kerrottua lapsettomuustutkimuksista. Hän sitten tutki minut perusteellisesti ja ultratessa kysyi onko minulla koskaan epäilty endometrioosia. Kerroin, että äidilläni on ollut, mutta kukaan ultraava lääkäri ei ole sellaista minulta löytänyt. Kuukautisetkaan eivät ole kovinkaan runsaat tai kivuliaat (1-3 särkylääkettä tulee otettua kuukautisten aikana). Kuukautiskipu säteilee reisiin, mutta muuta poikkeavaa ei mielestäni kivuissa ole. Gyne kokeili kohdun takaseinää ns. B-rapun kautta ja se sattui. Kuulemma selvä endometrioosi ja endometrioosipesäkkeitäkin tuntui. Vasen munasarja, vasen puoli kohtua ja kohdun takaseinä vaikuttaa olevan endometrioosissa. Tämän kierron jälkeen uusi ultra, missä varmennetaan endomertioosi. Tämän jälkeen leikkaukseen. Gyne ehdotti lähetettä kunnalliselle leikkaukseen, mutta totesin, että menen mieluummin vaikka yksityiselle kunhan tekijä on taitava. Miten voisin edes mennä kunnalliselle leikkaukseen, jos he eivät edes vikaa löydä…

Sinänsä huojentavaa, että selittämättömälle löytyi selitys, mutta huolestuttavaa on tämän maan terveydenhuolto, jos edes aiheeseen erikoistuneessa sairaalassa ei löydetä endometrioosia, mikä ei ole edes harvinainen vaiva. Enkä edes usko, että on mitään selittämätöntä lapsettomuutta olemassa. On vaan liikkaa osaamattomia lääkäreitä, jotka eivät osaa tutkia tai lapsettomuuden syitä, joita ei edes vielä tunneta tai ole tutkittu ikinä.

Nyt vaan kohti operaatiota ja ehkä vihdoinkin plussaa : )

Tervetuloa kaikille uusille ja tsemppiä ihan kaikille yrittäville🖤

Mä vaan toivon plussaa niin kovasti, että itkettää, mutta samaan aikaan meidän elämässä on monta tekijää, joiden vuoksi olisi parempikin, jos ei ihan vielä tärppäisi. Hirveen ristiriitaset odotukset. Toisaalta oon välillä ihan onnessani, että meillä on yritys päällä ja toisaalta välillä ihan kyllästyny tähän jatkuvaan, raastavaan odotukseen nyt jo!

Hirveen vaikeetahan se on luottaa siihen, että kaikki järjestyy tai että elämä kantaa, mut eihän tässä muu auta ku uskoa ja toivoa. Ikinä ei voi tietää mitä elämässä tapahtuu ja tää yrittäminen kyllä selkeyttää sen varsin hyvin.

Ronsu1 varmasti helpottava kun saa asioille syyn ja nimen ettei tarvi arvuutella mutta ei ollu varmasti helppo asia kuulla kuitenkaan. Tsemppiä! Miten tästä jatko? Pääsettekö leikkauksen jälkeen hoitoihin?

Mulla on menossa dpo 6 ja ollut menkkamaisia jomotuksia oikeestaan melkeen siitä oviksesta asti...tissit ei oo kipeet eikä oikeestaan mitään muuta ihmeellistä oo olossa...ehkä hiukan alaselkä särkee?

Niin paitsi vatsa ollu hieman löysällä ja niitä ihania ilmavaivoja :D

Kuumeilijat kirjoitti:

Niin paitsi vatsa ollu hieman löysällä ja niitä ihania ilmavaivoja :D

Mulla oli kans vatsa löysällä ja ilmavaivoja ennen plussaa! :D

Täällä meni lauantai itkiessä kun taas alkoi menkat kp13. Hyvä kaveri on raskaana ja pari kaveria juuri synnytti. Kaikilla muilla on siis vauva onnea paitsi minulle (tai ainakin tuntuu siltä). Jos tämä kierto on kanssa yhtä lyhyt, niin sitten haluan kyllä tutkimuksiin.

Moikka, aattelin kans osallistua keskusteluun. Täytän kesällä 24v ja mies on 38v. Viime viikolla poistettiin kuparikierukka ja tällä viikolla pitäisi olla ovulaatio. Tässä toivomme että onnistuisi lähiaikoina ja perheenlisäystä tulisi, lapsia ei ole ennestään.

Heippa kaikille!

Onnittelut kaikille plussan saaneille! <3

Olen hetken lueskellut kirjoituksianne ja nyt päätin itsekin uskaltaa kirjoittaa. Olen 32v (mies samoin) ja toiveissa esikoinen, yritystä ollut nyt 6kk tuloksetta. Tänään sain järkytyin, kun töissä työparini ilmoitti olevansa raskaana ja siitä iski itselleni paniikki, että mitäs nyt, eihän me voida nyt edes yrittää lasta sillä enhän minä voi samaan aikaan jäädä pois töistä tai katastrofi on valmis... samaan aikaan hoen itselleni, että kaikella on tarkoitus ja kaikki järjestyy kyllä... Käsittämätöntä miten voi iloisen asian kuullessaan tuntua ihan siltä kuin olisi matto vedetty jalkojen alta ja ilma keuhkoista..

Tsemppiä kovasti kaikille kanssasisarille! <3

Tirppanen, minkälaista työtä sitten teet jos katastrofi olisi valmis teidän molempien ollessa poissa? Työ on kuitenkin vain työtä, ei omaa elämää pitäisi joutua suunnittelemaan sen perusteella, milloin työpari on poissa.. lapsiakaan kun ei välttämättä noin vaan saada.. tarkoitukseni ei ole nyt loukata sinua :)