Vauva vuodelle 2020-21
Juttukaveria, vauvakuumeilijoita, yrittäjiä, vertaistukea?
Taustatietoa, ollaan nuoripari 22-24 joilla molemmilla ammatit ja työ taskussa sekä asunto, johon mahtuisi kolmaskin meidän lisäksi.
Meillä vauva-asia alkaa olla ajankohtainen - ollaan ympäripyöreästi sovittu ehkäisyn (kondomi) pois jättäminen heinä-elokuussa. Se hetki alkaa lähestyä ja jännitys pulppuaa ja tekisi mieli puhua jokaiselle, mutta toisaalta en halua muiden tietävän yrityksestä tarkkaan. Moni asia jännittää ja jo perussairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) vuoksi ensimmäinen konkreettinen asia raskautumisen eteen on käydä lääkärissä kontrollissa jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Tämä täytyy siis jo tehdä noin 3 kk ennen raskauden yritystä, eli lääkäriin tulisi asian tiimoilta mennä jo sitten huhtikuussa!
Onko muita? Mitä te huomioitte ennen yrityksen aloittamista?
Kommentit (6611)
Onnea plussanneille! Ainakin wannabe mami ja Doshika, teitä oli ehkä muitakin. Tässä menee kuukaudet ja nimet ja plussat aivan sekaisin...
Kiitos teille, jotka puhuitte bakteerivaginoosista. Minulla on se kerran todettu papan yhteydessä 31-vuotiaana, enkä sen jälkeen ole edes muistanut koko asiaa. Nyt googlattuani oireita ym niin minulla on satavarmasti juuri tuota joka ikisessä kierrossa. Aina menkkojen jälkeen ja aina yhdynnän jälkeen on selviä oireita. Olen kuvitellut, että haju ym on täysin normaalia ja kuuluu asiaan. Nyt voi tietty spekuloida olisiko tämä se syy, miksei meillä tärppää. Täytyy ottaa maitohappokapselit ym käyttöön nyt sitten heti.
Oletteko te muu, jotka olette yrittäneet pitkään huomanneet epäilevänne koko lapsitoivetta? Minulla on nyt sellainen fiilis, että tekisi mieli luopua kokonaan koko lapsiasiasta. Sitä ehtii miettimään ja pohtimaan liikaa kun joutuu odottamaan sitä tärppiä. Varsinkin kun on tällainen tietyllä tavalla neuroottinen ja analysoiva ihminen, sitä kääntelee ja väntelee ja epäilee kaikkea. Onko tämä suhde nyt oikeasti hyvä, pitkällä tähtäimellä? Haluanko oikeasti olla äiti? Jne. Tällaisten ajatusten kierre on todella raskasta.
Ehkä tämä on nyt sitten ainakin jonkinlainen välikierto. Miehen kanssa työvuorot ovat menneet täysin ristiin nyt lähes kaksi viikkoa ja nukumme samassa sängyssä ehkä ensi viikon keskitienoilla seuraavan kerran. Edellinen kerta oli viikonloppuna. Ovulaatio olisikin juuri silloin joskus (nyt yk14, kp8).
Mutta nyt epäilen siis kaikkea ja olen aika ahdistunut. Onhan siinä hyviäkin puolia, että ehtii miettiä ja pohtia asioita tarkkaan ennen kuin raskautuu, mutta minulle sellainen ei vaan sovi ja limbo-tila sekä epätietoisuus on omiaan ruokkimaan ahdistusta.
Piti vaan saada tämä sanottua nyt. Toivottavasti teillä muilla on parempi viikkon meneillään, ja kovasti tsemppiä piinailijoille <3.
N36, M38. Yritys aloitettu 01/19, ei löydettyjä vikoja. Ensimmäistä toivotaan.
Kiitos Tähti ☺️
Juu luulen että miehellä just kaikki noi pelot ja hällä omasta lapsuudesta traumoja jotka nekin varmasti vaikuttaa. Mulla ei ole epäilystäkään etteikö hän olisi hyvä isä ja siinähän sitä sitten yhdessä opitaan.
Nyt mietin että pitäisikö ottaa heti käyttöön sitten ovulaatiotestit vaikka niistä monelta kuullut että vaikea saada sitä plussaa siihen. Mulla on aika säännöllinen kierto ja aika monesti luulen ainaki tuntevani oireilua oletetun ovulaation aikana mutta toisaalta olishan se hyvä saada varmistus ettei heti alkuun tähtäile ihan väärään aikaan.
Miten sitä jaksaa nyt oottaa et pääsee yrittelemään 😅😬
36v ja mies 38v. Ensimmäinen lapsi toiveissa, yritys toden teolla aloitettu 4/20.
Juulia, ovulaatiotestistä on avuksi!😊
Ostan ihan marketista ja niillä mittailen. Koen Pregcheck testit parhaimmaksi😊
Tähtitaivas☆
Juulia kirjoitti:
Kiitos Tähti ☺️
Juu luulen että miehellä just kaikki noi pelot ja hällä omasta lapsuudesta traumoja jotka nekin varmasti vaikuttaa. Mulla ei ole epäilystäkään etteikö hän olisi hyvä isä ja siinähän sitä sitten yhdessä opitaan.
Nyt mietin että pitäisikö ottaa heti käyttöön sitten ovulaatiotestit vaikka niistä monelta kuullut että vaikea saada sitä plussaa siihen. Mulla on aika säännöllinen kierto ja aika monesti luulen ainaki tuntevani oireilua oletetun ovulaation aikana mutta toisaalta olishan se hyvä saada varmistus ettei heti alkuun tähtäile ihan väärään aikaan.
Miten sitä jaksaa nyt oottaa et pääsee yrittelemään 😅😬
Mä oon saanu aina oviksen näkyviin kun oon testejä käyttänyt, digitaalinen mittari vielä varmempi ettei tuu virhetulkintoja onko tuo viiva vai ei. Vähän kalliimpia ne digitaaliset kylläkin mut tarkkoja. Itsellä siis tämä kokemus ainakin.
32v (34v), yritetty 12/2017 asti, selittämätön lapsettomuus. Yksi lapsi aiemmasta suhteesta. OI/inseminaatio yk3.
portland kirjoitti:
Onnea plussanneille! Ainakin wannabe mami ja Doshika, teitä oli ehkä muitakin. Tässä menee kuukaudet ja nimet ja plussat aivan sekaisin...
Kiitos teille, jotka puhuitte bakteerivaginoosista. Minulla on se kerran todettu papan yhteydessä 31-vuotiaana, enkä sen jälkeen ole edes muistanut koko asiaa. Nyt googlattuani oireita ym niin minulla on satavarmasti juuri tuota joka ikisessä kierrossa. Aina menkkojen jälkeen ja aina yhdynnän jälkeen on selviä oireita. Olen kuvitellut, että haju ym on täysin normaalia ja kuuluu asiaan. Nyt voi tietty spekuloida olisiko tämä se syy, miksei meillä tärppää. Täytyy ottaa maitohappokapselit ym käyttöön nyt sitten heti.
Oletteko te muu, jotka olette yrittäneet pitkään huomanneet epäilevänne koko lapsitoivetta? Minulla on nyt sellainen fiilis, että tekisi mieli luopua kokonaan koko lapsiasiasta. Sitä ehtii miettimään ja pohtimaan liikaa kun joutuu odottamaan sitä tärppiä. Varsinkin kun on tällainen tietyllä tavalla neuroottinen ja analysoiva ihminen, sitä kääntelee ja väntelee ja epäilee kaikkea. Onko tämä suhde nyt oikeasti hyvä, pitkällä tähtäimellä? Haluanko oikeasti olla äiti? Jne. Tällaisten ajatusten kierre on todella raskasta.
Ehkä tämä on nyt sitten ainakin jonkinlainen välikierto. Miehen kanssa työvuorot ovat menneet täysin ristiin nyt lähes kaksi viikkoa ja nukumme samassa sängyssä ehkä ensi viikon keskitienoilla seuraavan kerran. Edellinen kerta oli viikonloppuna. Ovulaatio olisikin juuri silloin joskus (nyt yk14, kp8).
Mutta nyt epäilen siis kaikkea ja olen aika ahdistunut. Onhan siinä hyviäkin puolia, että ehtii miettiä ja pohtia asioita tarkkaan ennen kuin raskautuu, mutta minulle sellainen ei vaan sovi ja limbo-tila sekä epätietoisuus on omiaan ruokkimaan ahdistusta.
Piti vaan saada tämä sanottua nyt. Toivottavasti teillä muilla on parempi viikkon meneillään, ja kovasti tsemppiä piinailijoille <3.
Ihanaa että joku sanoo ääneen tämmösetkin ajatukset, Tossa jonkun aikaa sitten oltiin täälläkin perimmäisten kysymysten äärellä ja mietin jopa että haluanko oikeasti olla tässä suhteessa, olenko onnellinen, onko tämä ihminen rinnallani ja tukenani aina, olisiko parempi vaan lopettaa tämä lapsen yrittäminen jne... Onneksi meni nuo ajatukset ohi ja nyt luottavainen ja varmempi olo parisuhteen kannalta. Kipeitä asioita johon mahtuu kyllä monenlaista tunnetta, haluun ajatella että ne kaikki on sallittuja ja tunnettava läpi. Ikuista limboa tästä lapsettomuudesta ei kyllä voi tulla ja jos se ei vaan tule niin täytyy sitten ruveta prosessoimaan sitä asiaa.
Menipäs syvällisiksi.. Mutta kai täällä saa avautua mistä vaan 😄
32v (34v), yritetty 12/2017 asti, selittämätön lapsettomuus. Yksi lapsi aiemmasta suhteesta. OI/inseminaatio yk3.
siis tää tunne kun kaveri kertoi tänään että on tullut vahingossa raskaaksi eikä välttämättä aio pitää vauvaa, toki ymmärrän sen mutta tuntuu niin pahalta kun ite jo 9kk yrittäny vauvaa ja toinen tulee noin vaan vahingossa raskaaksi ja tuntuu välinpitämättömältä tulevaa vauvaa kohtaan, jos sen sittenkin pitää😫
19v molemmat, esikoinen haaveissa, mukana kulkee PCO ja takana yksi kemiallinen tosi vahvoilla oireilla
salainen haave kirjoitti:
siis tää tunne kun kaveri kertoi tänään että on tullut vahingossa raskaaksi eikä välttämättä aio pitää vauvaa, toki ymmärrän sen mutta tuntuu niin pahalta kun ite jo 9kk yrittäny vauvaa ja toinen tulee noin vaan vahingossa raskaaksi ja tuntuu välinpitämättömältä tulevaa vauvaa kohtaan, jos sen sittenkin pitää😫
Mulla töissä vähän sama... tuodaan alle 1v lapsia "virikehoitoon" kun ei vaan jakseta olla kotona sen kanssa ja lähdetään itse shoppaileen, kynsihuoltoon tms. Tulee lasten puolesta nii surullinen olo, eihän noin pienet mitään virikehoitoa kaipaa. Moni äiti on tosi haluton ja kykenemätön jakamaan arkea lapsen kanssa 😑
Esikoinen toiveissa meillä 34-vuotiailla.
Juulia, kuulostaa niin tutulta! Mies vasta pitkien keskustelujen jälkeen päätyi siihen lopputulokseen että lapsi voi tulla. Toki aikaisintaan ens kevääksi. Tässä siis ehkäistään vielä 3kk. Ajattelin kans että täähän on itsestäänselvyys ja toki mieskin on aina puhunut että kyllä me lapsia hommataan. Mutta sitten kun siitä aloin vakavasti puhumaan niin sitten meinasi mennä sormi suuhun. Hänellä ei mikään paras lapsuus ollut joten tässä ollaan yhdessä purettu niitä traumoja pois pikkuhiljaa yhdessä. Nyt sitten kun ensimmäinen raskausuutinen tuli lähipiirissä niin mies otti askeleen eteenpäin ja sanoi että lapsi voi tulla. Toinen raskausuutinen alle viikon sisällä vielä pönkitti tätä ajatusta.
Kuukausi menee äkkiä, voin luvata!
Portland ❤ musta tuntuu, että oon miettinyt tollaisia asioita nyt kuukausia. Kuulostaa myös, että ollaan aika samanlaisia (mm. neuroottisuus). Joka kuukausi oon tässä nyt miettinyt onko luovutettava, kun tämä on käynyt niin raskaaksi. Ei ole enää sitä innostusta ja toivoa, mikä alussa kannatteli. Meillä toki ne miehen vasta-aineet pahiten vaikuttamassa. Onhan itelläkin ongelmaa terveyden kanssa, joka kierrossa mullakin kaiken muun lisäksi toi bv, mistä en ennen viime vuotta tietänyt ees. Edelliset kolme viikkoa on parisuhteessakin ollut vaikeampaa kuin aiemmin, riitoja ja haluttomuutta nähdä (mun puolelta). Eilen korjailtiin ja yhdessä jatketaan ja yritystäkin, mutten tiedä miten kauan. En tunnu osaavan edes päättää, mitä tehdä, koska sitten sitä ajattelee, että entäs jos sit just seuraavassa kierrossa oliskin onnistunut.
No, toivottavasti tässä ketjussa on edelleen tilaa näille "negatiivisillekin" asioille, vaikka joidenkin voi olla niitä vaikeampaa kestää. Omien arvojen vastaista on yrittää olla feikin yltiöpositiivinenkaan -se, kun on vahingollista eikä todellista elämää kaikkine puolinensa.
Voimia kaikille!
Yritys alkoi 3/2019. Nyt ollut 3-4kk taukoa. Tiputtelu vaivaa, mitään syytä sille ei löydy. Teroluteja silti taas 6kk.
Kaneli, minusta ne negatiiviset tuulahduksetkin ovat tervetulleita tänne. Kun se vain on puhdas fakta ettei elämä ole pelkkää auringonpaistetta ja positiivista asennetta, vaikka jokainen varmaan siihen pyrkii.
Esittäminen ja kaikenlainen feikkaaminen ärsyttää itseäni ainakin potenssiin sata, en ymmärrä ihmisiä jotka ei voi myöntää että välillä elämässä kurahdetaan metsään ja välillä ahdistaa ja v..uttaa.
Kun kaikenlaiset tunnetilat kuuluvat tähän ihmiselämään ja minusta se on vain rikkautta jos ne tunnistaa ja uskaltaa tuoda ne päivänvaloon... Kulissien ylläpitäminen kun on aika hemmetin raskasta touhua.
Itseäni alkoi eilen ärsyttämään aivan suunnattomasti kun tuo huvipuiston öljypohja alkoikin taas tiputtelemaan runsaammin, olin niin jo toivonut että viimeistään viikonloppuna päästään harrastamaan hakuammuntaa puolison kanssa. Kiukkusin kotona, ja kävin potkimassa metsälenkillä puita, tänään jo piti vähän kyyneltäkin tuhertaa... Ja vaikka jostakusta voikin vaikuttaa ihan turhalta ja lapselliselta kiukkuamiselta, niin minulle nämä ovat isoja pettymyksen ja turhautumisen tunteita enkä niitä aio peitellä.
Aurinkoa kuitenkin jokaisen päivään ☀️
Täällä kp 4 ja eka kierto ilman pillereitä menossa tai no periaatteessa tänään illalla pitäis vasta ottaa eka pilleri taukoviikon jälkeen.
Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 7 vuotta ja ikää on 26/29. Asutaan rivarikolmiossa ja kihloissa oltu reilu 4 vuotta.
Pahemman sorttisesta vauvakuumeesta oon kärsiny ainaki vuodesta 2016 asti ja viimesen vuoden aikana se alko tuntua jo fyysisenä tuskana. Vähän pelottaa ne tulossa olevat negatiiviset testit, että miten osaan käsitellä niiden tuomaa pettymystä. Olen kuitenkin yrittänyt itselleni iskoistaa päähäni, että niitä testejä on luvassa vähintään puolen vuoden edestä. Toivottavasti kuitenkin joskus edessä on sitten se plussatesti :) Minulla siis kaksi kroonista sairautta, jotka ovat kutakuinkin hoitotasapainossa, mutta hoitotasapainon järkkyessä voivat estää raskaaksi tulemisen, kärsin reilusta ylipainosta (vaikkakin harrastan säännöllisesti liikuntaa ja syön terveellisesti, kasvispainotteisesti) olen itse lapsettomuushoitojen tulos, joten näiden faktojen varjossa on oletettavaa, ettei raskautuminen kohdallani ole todellakaan lyhyt projekti.
Kaneli78 ja Katti76, jotenkin samaistun moneen teidän ajatukseenne! Niitä huonoja päiviä kun on jokaisella, toisilla enemmän kuin toisilla. Ja kulissien ylläpito voi pahimmillaan suistaa mielenterveysongelmiin.
Negaatiot kuuluu elämään, myös tänne. Kyseenalaistan ainoastaan jatkuvan valituksen, sillä jokainen osaa kyllä viestiinsä kirjoittaa edes sen pienen auringonsäteiden toivotuksen. Mutta jos täällä ei saisi valittaa ollenkaan, minne me kaikki purettaisiin se hetken pahamieli? Puolisoon, joka pahimmassa tapauksessa pitää vaimoaam nalkuttavana ja haluaakin lapsiasian työntää perimmäiseen nurkkaan? Kyllä meissä niin paljon on voimaa ja positiivisuutta yhteensä, että me kannetaan se heikoimmilla oleva takaisin auringonvaloon ja vahvemmaksi 🌞❤ valittamisesta tulee myös helposti kierre, ainakin itselleni 🤦🏻♀️ siksi näen niin suurena ihmeenä tämän ryhmån positiivisen ja kannustavan ilmapiirin, koska se valittaminen herkeää kuin itsestään jonkun ottaessa puheeksi aivan muun asian ykskaks. Ja kas,taas on kannettu hetken ja päästy pahimman yli. Tämä nyt ei tarkoittanut sitä, että valittamista en hyväksy, vaan enemmänkin kuvausta siitä mite näen tämän ryhmän toimineen omalla kohdallani. Koen niin paljon täältä oppimeeni ja saaneeni vahvuutta ja tukea tällä lapsettomuuden ja vauvatoiveen matkalla, että haluan kannustaa jokaista sitä tukea kaipaavaa tulemaan tähän ryhmään!
Näitä ahdistavia asioita läpikäyneenä tunmustan, että välillä itsekin pidän kulisseja omassa elämässäni pystyssä. Minulla ei ole lähipiiriä juuri kodin ympärillä,joten lähimmän ihmiset koostuu työnkautta tutuista. Heille se kulissien ylläpito on tärkeää, koska en halua heidän tietävän elämästäni paljoa. Ystävilleni ja perheelleni en uskalla vauvatoiveesta puhua, kun meidän uskonnolliseen ryhmään eivät esim. Lapsettomuushoidot ole kovin yleisiä ja niistä vaikeuksista puhuminen ei ole helppoa kun ei ole niitä jotka kävisivät samaa läpi juuri nyt. Tämä eyhmä on pelastus minulle. Paikka jossa kulisseja ei ole. Olen vain minä, raa'asti omien ajatusteni kera muiden joukossa.
Ihanaa että täällä uskalletaan olla oma itsensä ❤ jokaiselle upealle naiselle toivon seesteistä elämää, elämää lapsen kanssa tai ilman lapsia, kunhan itsensä kanssa on sinut.
Aurinkoista torstaita, täällä on kova pakkanen ja niin kaunis olisi tunturissa hiihtokeli, vaan ei pakkasen vuoksi uskalla lähteä. Aion nauttia ulkotöistä tänään! Tsemppiä naiset 🙏
Pitkän lapsettomuuden jälkeen kahden lapsen äiti.
portland kirjoitti:
Oletteko te muu, jotka olette yrittäneet pitkään huomanneet epäilevänne koko lapsitoivetta? Minulla on nyt sellainen fiilis, että tekisi mieli luopua kokonaan koko lapsiasiasta. Sitä ehtii miettimään ja pohtimaan liikaa kun joutuu odottamaan sitä tärppiä. Varsinkin kun on tällainen tietyllä tavalla neuroottinen ja analysoiva ihminen, sitä kääntelee ja väntelee ja epäilee kaikkea. Onko tämä suhde nyt oikeasti hyvä, pitkällä tähtäimellä? Haluanko oikeasti olla äiti? Jne. Tällaisten ajatusten kierre on todella raskasta.
Ehkä tämä on nyt sitten ainakin jonkinlainen välikierto. Miehen kanssa työvuorot ovat menneet täysin ristiin nyt lähes kaksi viikkoa ja nukumme samassa sängyssä ehkä ensi viikon keskitienoilla seuraavan kerran. Edellinen kerta oli viikonloppuna. Ovulaatio olisikin juuri silloin joskus (nyt yk14, kp8).
Mutta nyt epäilen siis kaikkea ja olen aika ahdistunut. Onhan siinä hyviäkin puolia, että ehtii miettiä ja pohtia asioita tarkkaan ennen kuin raskautuu, mutta minulle sellainen ei vaan sovi ja limbo-tila sekä epätietoisuus on omiaan ruokkimaan ahdistusta.
Piti vaan saada tämä sanottua nyt. Toivottavasti teillä muilla on parempi viikkon meneillään, ja kovasti tsemppiä piinailijoille <3.
juu, samoja pohdintoja ja tuntemuksia täälläkin. Ei ole helppoa varsinkin kun piinaviikot käsillä ja muutenkin ylianalysoi oloa ja tuntemuksia ja tulevaisuutta ja ja ja ...
Alkuun olikin sinällään "parempi", kun pystyi olemaan että tulee jos on tullakseen. Hyvin nopeasti muuttui kuitenkin sellaiseksi suorittamiseksi ja myönsi itselleen että kyllähän tässä olisi halunnut mieluiten heti ja nyt saada sen lapsen.
Ja lisäksi tunnustan että pelkään kyllä synnytystä (ja sen jälkeistä aikaa..) tosi paljon, sen verran kauhutarinoita kuullut.
kp 25/28-30, olen palellut pari viime päivää. joko tulossa kipeäksi tai sitten varovainen toive että olisi oire...
36v pariskunta, ensimmäistä lasta yritetään
yk 10 -> la 2/21
ja tosiaan, tämän ryhmän positiivisuus on tullut itsellekin vähän yllätyksenä ja myönnän että välillä on ihan silmäkulmat kostuneet ilosta ja hyvästä fiiliksestä mitä viesteistä välittynyt, se sellainen aito välittäminen <3
kiitos ihan kaikille. muistakaan olla armollisia ja nähdä niitä hyviä asioita ympärillä. Täällä ainakin paistaa nyt aurinko, se tuo paljon voimia ainakin itselle.
36v pariskunta, ensimmäistä lasta yritetään
yk 10 -> la 2/21
mustelidae kirjoitti:
kp 25/28-30, olen palellut pari viime päivää. joko tulossa kipeäksi tai sitten varovainen toive että olisi oire...
Täällä kp36, dpo11. Ja palelu on ihan hirveää! Palelun lisäksi menkkamaisia tuntemuksia ja mielialan vaihteluita. Menkkojen oletettu alkamisajankohta on sovelluksen mukaan ensi maanantaina. Jos sinne asti pidättelisin itseni testaamasta 🤭 millon aiot mustelidae testata, ellei menkat ala?
Pitkän lapsettomuuden jälkeen kahden lapsen äiti.
Villahuivi kirjoitti:
Kaneli78 ja Katti76, jotenkin samaistun moneen teidän ajatukseenne! Niitä huonoja päiviä kun on jokaisella, toisilla enemmän kuin toisilla. Ja kulissien ylläpito voi pahimmillaan suistaa mielenterveysongelmiin.
Negaatiot kuuluu elämään, myös tänne. Kyseenalaistan ainoastaan jatkuvan valituksen, sillä jokainen osaa kyllä viestiinsä kirjoittaa edes sen pienen auringonsäteiden toivotuksen. Mutta jos täällä ei saisi valittaa ollenkaan, minne me kaikki purettaisiin se hetken pahamieli? Puolisoon, joka pahimmassa tapauksessa pitää vaimoaam nalkuttavana ja haluaakin lapsiasian työntää perimmäiseen nurkkaan? Kyllä meissä niin paljon on voimaa ja positiivisuutta yhteensä, että me kannetaan se heikoimmilla oleva takaisin auringonvaloon ja vahvemmaksi 🌞❤ valittamisesta tulee myös helposti kierre, ainakin itselleni 🤦🏻♀️ siksi näen niin suurena ihmeenä tämän ryhmån positiivisen ja kannustavan ilmapiirin, koska se valittaminen herkeää kuin itsestään jonkun ottaessa puheeksi aivan muun asian ykskaks. Ja kas,taas on kannettu hetken ja päästy pahimman yli. Tämä nyt ei tarkoittanut sitä, että valittamista en hyväksy, vaan enemmänkin kuvausta siitä mite näen tämän ryhmän toimineen omalla kohdallani. Koen niin paljon täältä oppimeeni ja saaneeni vahvuutta ja tukea tällä lapsettomuuden ja vauvatoiveen matkalla, että haluan kannustaa jokaista sitä tukea kaipaavaa tulemaan tähän ryhmään!
Näitä ahdistavia asioita läpikäyneenä tunmustan, että välillä itsekin pidän kulisseja omassa elämässäni pystyssä. Minulla ei ole lähipiiriä juuri kodin ympärillä,joten lähimmän ihmiset koostuu työnkautta tutuista. Heille se kulissien ylläpito on tärkeää, koska en halua heidän tietävän elämästäni paljoa. Ystävilleni ja perheelleni en uskalla vauvatoiveesta puhua, kun meidän uskonnolliseen ryhmään eivät esim. Lapsettomuushoidot ole kovin yleisiä ja niistä vaikeuksista puhuminen ei ole helppoa kun ei ole niitä jotka kävisivät samaa läpi juuri nyt. Tämä eyhmä on pelastus minulle. Paikka jossa kulisseja ei ole. Olen vain minä, raa'asti omien ajatusteni kera muiden joukossa.
Ihanaa että täällä uskalletaan olla oma itsensä ❤ jokaiselle upealle naiselle toivon seesteistä elämää, elämää lapsen kanssa tai ilman lapsia, kunhan itsensä kanssa on sinut.
Aurinkoista torstaita, täällä on kova pakkanen ja niin kaunis olisi tunturissa hiihtokeli, vaan ei pakkasen vuoksi uskalla lähteä. Aion nauttia ulkotöistä tänään! Tsemppiä naiset 🙏
Villahuivi💖 Kirjoituksesi saa liikuttumaan💕
Tähtitaivas☆
Villahuivi kirjoitti:
Täällä kp36, dpo11. Ja palelu on ihan hirveää! Palelun lisäksi menkkamaisia tuntemuksia ja mielialan vaihteluita. Menkkojen oletettu alkamisajankohta on sovelluksen mukaan ensi maanantaina. Jos sinne asti pidättelisin itseni testaamasta 🤭 millon aiot mustelidae testata, ellei menkat ala?
yritän kestää ensi viikon keskiviikkoon asti, välillä ollut 30-31 päivän kiertoja. Voi olla että en malta sinne asti kuitenkaan :D
en ole ihan varma onko dpo 9 nyt vai onko ollut päivän aikaisemmin / pari pvää myöhemmin.
ei varsinaisia menkkamaisia tuntemuksia, välillä on venytellessä tuntunut siltä että virtsarakko olisi kipeä (niinkuin olisi pitkään joutunut pidättämään) :D ei kuitenkaan pissata normaalia enempää. voihan olla että se on kohtu mikä tuntuu hassulta, mutta yritän pitää pään kylmänä.
36v pariskunta, ensimmäistä lasta yritetään
yk 10 -> la 2/21
mustelidae kirjoitti:
yritän kestää ensi viikon keskiviikkoon asti, välillä ollut 30-31 päivän kiertoja. Voi olla että en malta sinne asti kuitenkaan :D
en ole ihan varma onko dpo 9 nyt vai onko ollut päivän aikaisemmin / pari pvää myöhemmin.
ei varsinaisia menkkamaisia tuntemuksia, välillä on venytellessä tuntunut siltä että virtsarakko olisi kipeä (niinkuin olisi pitkään joutunut pidättämään) :D ei kuitenkaan pissata normaalia enempää. voihan olla että se on kohtu mikä tuntuu hassulta, mutta yritän pitää pään kylmänä.
Sama! Paitsi että juoksen pissallaki tiheästi 😅 yritin eilen pyöriträä hulavannetta ja ei pysty. Ensimmäinen pyöräytys ja tulee tunne että rakko halkeaa niin lopetin samantien. Päänkylmänä pito on täällä vähän hankalaa, kun ensimmäistä kertaa yli vuoteen on kunnon mahdollisuus raskauteen, kun on varma ovulaatio bongattu. Toki niitä ovulaatioita on muutama vuoden aikana ollut, mutta kun hyödyntäminen ei ole osunut nappiin vaikka meillä onkin tosi usein petipuuhia 🤦🏻♀️ edellinen raskaushan alkoi "vahingossa", kun se meni kesken jo kp17 kohdalla, eli en ollut edes edellisiä menkkoja saanut ohitettua, kun on ollut jo ovulaatio enkä siis ollut osannut sitä edes tikuttaa vielä (siitä tämä "vahinko" sanan käyttö, vaikka varsinainen vahinko se ei ollutkaan) Tämä raskaus jäi siis kemialliseksi, ja jätti testeihin jäljet vielä 1kk päästä keskeytymisestään, mitä aiemmat 3 raskautta ei ole tehneet. Siitä seuraava bongattu ovulaatio oli kesällä, sitten joulukuussa ja nyt viimeisin 16.2. Todennäköisesti ovuloin kuitenkim muutamia kertoja vuodessa, vaikkaen niitä onnistu bongaamaan, koska kesällä gyne sanoi, että follit kasvaa hyvin. Silti seuraavan onnistuin bongaamaan vasta 6kk myöhemmin testeillä.
Eli himpun verran vaikeaa on tämä pään kylmänä pito 😅🤭
Pitkän lapsettomuuden jälkeen kahden lapsen äiti.
Tähti☆ kirjoitti:
Villahuivi💖 Kirjoituksesi saa liikuttumaan💕
❤ kiitos itsellesi tuesta ja tsempeistä, joita jaksat jakaa, vaikka itselläsikin on hankaluuksia ollut ❤
Pitkän lapsettomuuden jälkeen kahden lapsen äiti.
Tervetuloa Juulia!😊 Tuntemuksesi kuullostaa niin samoilta, kuin omani...kyllä se tietyllä tavalla veti vakavaksi, kun päätös yrittämisen aloittamisesta oli tehty!
Sitä ajatteli ihan kaikkea, että miten elämä muuttuu vauvan myötä, miten sitä pärjää jne...entä parisuhde jne... ja itse raskaus ja se pelottavin asia...synnytys....
Miehellä vastaavat ajatukset pyöri sen ympärillä,, että oli huolestunut siitä, ettei koskaan ole hoitanut vauvaa. Luuli, ettei käsittäisi mitään vauvoista, eikä osaisi hoitaa lasta vasta, kun lapsi osaa itse sanoa jotain.....
Mutta kaikki pelot oli todellakin turhia, elämä lapsen tultua on ollut ihan luonnollinen jatkumo ilman sen suurempia kummastuksia😊♥️ Mieskin osasi hoitaa pientä vauvaa kuin luonnostaan ihan heti...vaihtoi vaippaa, kylvetti ja antoi maitoa pullosta jne..
Kiva, että tulit mukaan keskustelemaan. Toivon sinulle pikaista plussaa!!💖💖💖
Tähtitaivas☆