Vauva vuodelle 2020-21
Juttukaveria, vauvakuumeilijoita, yrittäjiä, vertaistukea?
Taustatietoa, ollaan nuoripari 22-24 joilla molemmilla ammatit ja työ taskussa sekä asunto, johon mahtuisi kolmaskin meidän lisäksi.
Meillä vauva-asia alkaa olla ajankohtainen - ollaan ympäripyöreästi sovittu ehkäisyn (kondomi) pois jättäminen heinä-elokuussa. Se hetki alkaa lähestyä ja jännitys pulppuaa ja tekisi mieli puhua jokaiselle, mutta toisaalta en halua muiden tietävän yrityksestä tarkkaan. Moni asia jännittää ja jo perussairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) vuoksi ensimmäinen konkreettinen asia raskautumisen eteen on käydä lääkärissä kontrollissa jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Tämä täytyy siis jo tehdä noin 3 kk ennen raskauden yritystä, eli lääkäriin tulisi asian tiimoilta mennä jo sitten huhtikuussa!
Onko muita? Mitä te huomioitte ennen yrityksen aloittamista?
Kommentit (6611)
Juulia testaa vaan, ei tarvitse ainakaan sitten enää niin kovin jännittää 🙏 ja varsinkin jos sinulla nyt jo on menkat myöhässä normi vaihteluvälistä, niin anna mennä vaan 🤗
Tähti, millainen fiilis tänään?
Omaan napaan ei niin mitään uutta.
Pääsin eilen pitkän tauon jälkeen salille kun isoveikat vahtivat pikkuveikan päiväunta (meillä liikuntahalli pihan toisella puolella), no tietäähän sen että tänään onkin kävely oikeaa ankantaaperrusta kipeillä reisillä ja persposkilla 🤣 mutta hyvää teki ja saa ajatuksiaan muuallekin kuin oman olon tutkailuun ja kierron kyttäilyyn. Aamulla oltiin jo kasilta metsälenkillä taaperon kanssa... Rakastan kesäaamuja, onneksi tuo vintiö on aamuvirkku kuten minäkin 🙂
Emerald kirjoitti:
Heippa vaan kaikille!
Mulla on sellainen olo, että on pakko saada purkaa tätä tunnetta, ja en voi puhua tästä kenellekään, joten löysin tämän foorumin.
Vähän taustaa itsestäni: lähentelen kriittisesti 30 ikävuotta, ja karsea vauvakuume vaivaa yhtäkkiä. Ajattelin aina, että en välttämättä ikinä halua edes lasta, ja en voinut ymmärtää koko vauvakuumetta, miten joillakin voi olla sellainen. Minulla on takana todella huonoja parisuhteita, kärsinyt vuosia traumaperäisestä stressistä niiden seurauksena. Joten ajattelin, etten ikinä edes löytäisi miestä, joka täyttäisi kriteerini. Ajattelin, ettei ole edes olemassa hyviä miehiä. Tämä "päätös" ei loppujen lopuksi pitänytkään, ja olen tainnut löytää potentiaalisen miehen, joka on tarpeeksi turvallinen ja oikeasti hyvä ihminen. Koko kuluvan vuoden olen pikkuhiljaa alkanut ajattelemaan, mitä jos sittenkin haluan äidiksi. Ja nyt se haave onkin räjähtänyt totaalisesti.
Mies on epävarma, koska taloudellinen tilanteemme on vielä huono. Olemme molemmat opiskelijoita, mutta valmistumassa kuitenkin pian. Kunhan valmistumme ja työllistymme, ei olisi mitään rahahuolia enää.
Minä taas olen varma, että en voi enää odottaa. Uskon siihen, että asiat järjestyvät, ovat ne aina tähän astikin järjestynyt, vaikka mun elämä on ollut todella vaikeaa. Olen siis todellakin kokenut sen useaan kertaan, että aina ne asiat järjestyy, kun ei luovuta.
Tämä tunne on ihan kauhea, kun pelkään ihan hirveesti sitä, että alan olla liian vanha, ja hedelmätön. Ja mies haluaa odottaa. Ja yritän sanoa että en voi odottaa enää vuosia, siihen asti kunnes on asuntolainat ja omakotitalot.
Sitten on vielä se, miksi en uskalla puhua tästä kenellekään. Pelkään että muut tuomitsee. Että eihän me tähän tilanteeseen voida lasta hankkia. Kaikilla muilla on ne omistusasunnot/talot, naimisissa, perunamaa, jne. Tällä hetkellä siis toivon vaan hartaasti, että "vahinko" sattuu ja tulen raskaaksi.
En pysty ajattelemaan mitään muuta, kuin sitä että haluan vain saada vauvan jo. Eilen purskahdin itkuun, kun sanoin miehelle, että pelkään että en voi enää odottaa. Kehoni tikittää kuin aikapommi, ja sanoo että nyt on se hetki. Hän heltyi, ja myöntyi, että ehkä se ei olisi niin paha asia, hänkin kuitenkin haluaa saada lapsen kanssani ainakin joskus.
Mutta hän ei kuitenkaan ole 1000% vielä mukana ajatuksessa, ja hänellä mieli vaihtelee. Hän pelkää, että tulen HETI raskaaksi, ja minä pelkään että siihen menee kuukausitolkulla, jos edes ikinä tapahtuu.
Noin pari kuukautta sitten, hän sanoi että aletaan yrittämään kesällä. Välillä hän sanoo että vuoden päästä. Hän siis ottaa asian puheeksi itsekin, vaikka tämä kuulostaa varmaan siltä että mä oon se joka jankuttaa hänelle.
Että en tiedä, mihin tämä tilanne kehittyy, toivottavasti siihen suuntaan että pääsen myös nauttimaan raskaudesta joku päivä pian :)
Kiitos jos jaksoit lukea.. tarvitsen vertaistukea, ja saada purkaa tätä kamalaa oloa.
Kuulemisiin :) (tai lukemisiin)
Ymmärrän sinua hyvin ❤️. Voisiko mahdollisesti juuri tuo 30-rajapyykki olla yksi tekijä? Eli, että se on jonkinlainen raja, joka herättää asioihin? Puhut siitä "kriittisenä" rajana. Tiedän, ettei tämä sinänsä suoraan auta, se pitää itse elää ja kokea, mutta sanon silti, että se kolmenkympin ylittäminen on omassa piirissäni ollut oikeastaan kaikille loppujen lopuksi helpotus. Itselläkin se oli hirveä raja ja koin jonkinsortin kriisin, mutta kun synttärit tuli ja meni niin elämä yhtäkkiä ikään kuin räjähti laajemmaksi edessäni. Vähän kuin sitä tajusi, et "vitsi tästähän se elämä ikään kuin vasta alkaa!". Nyt kun neljäkymmentä lähestyy niin koen samankaltaista orastavaa epämukavuutta ja jonkinlaista suruakin.
Eli tällä haluan sanoa, että ymmärrän täysin tuntemuksesi juuri nyt, ja haluan kertoa, että parin vuoden kuluttua asiat voivat olla tietyiltä osin kevyempiä.
Yhtenä konkreettisena neuvona voisi olla, että kävisit gynellä ja tarkistaisit että mikä tilanteesi on. Jos se antaisi vähän mielenrauhaa. Esim. AMH:n mittaaminen kertoisi osviittaa siitä, onko teillä miten kiire. Tosin, se tietenkin maksaa yksityisellä n parisataa ultrineen ja verikokeineen.
On myös hirveän hienoa ja lohdullista, että miehesi itse ottaa lapsiasian puheeksi, se tarkoittaa että hän oikeasti prosessoi asiaa koko ajan ja vielä osaa jakaa sitä sinulle.
Ikä on paska tekijä naiselle, ja varsinkin tuollaisessa risteyskohdassa. Tottakai se herättää kaikenlaista, liittyen omiin ja ympäristön toiveisiin ja sitä herkästi panikoi ja arvioi sitä omaa elämää uudella tavalla. Taustasikin varmasti vahvistaa tuntemuksiasi, vihdoinkin uskallat haaveilla ja toivoa ja siksi kierrokset ovat kovia. Haluat äkkiä nyt kaiken, josta et ole voinut tai uskaltanut haaveilla tähän asti.
Itsellä oli vähän samankaltainen tilanne, siinä mielessä, että olin 34-vuotias kun päädyin ekaan parisuhteeseeni. Sitä ennen olin jo luopunut perhetoivosta ym. Sit kun kaikki yhtäkkiä olikin mahdollista niin se oli melkein henkisesti liikaa. Piti repiä kaikki auki ja iänkin puolesta oli tietty jo "kiire".
Ei tästä hirveästi apua sinänsä sinulle varmaan ole, eikä kukaan tietenkään voikaan neuvoa tai tuoda ratkaisua, mutta haluan vain sanoa, että näen sinut ja ymmärrän sinua ja toivon, että jatkatte keskusteluja. Ehkä te ihan kohtakin päädytte samalle tasolle ja pääset etenemään siihen suuntaan johon haluat mennä ❤️.
N36, M38. Yritys aloitettu 01/19, ei löydettyjä vikoja. Ensimmäistä toivotaan.
Pitkästä aikaa taas kirjottelen tänne, oon pysynyt vähän sivummalla, mutta aina ajoittain lueskellut viestejä ja tosiaan kaikki viestit oon kahlannu läpi!
Viimeks juttelin, et mulle tuli yllätyksenä kun mies ei näyttänytkään vihreää valoa lapsettomuustutkimusten suhteen, nyt kuitenkin ajan kanssa ollaan saatu keskusteltua asiasta ja ens viikolla ollaan menossa tutkimuksiin ja sitä ennen hän käy antamassa spermanäytteen.
Oon tässä viime kierrossa ajatellut että jos menkat alkaa niin ei haittaa, koska lapsettomuustutkimukset edessä ja jos sieltä sais ees vähän tietoa missä vika tai jos menkat ei ala niin sekin positiivinen juttu 😄
Mutta nyt oon niin puulla päähän lyöty, kun odottelen menkkoja alkavaks, viime viikon torstaina kp25/28-29 tein testaa varhain testin ja negatiivistahan se näytti ja asennoiduin siihen, että menkat alkaa sunnuntaina! Sunnuntaina kp28/28-29 ei mitään, eilen paperiin tuli yhdellä vessareissulla nuppineulanpään kokoinen rusehtava ”valkovuoto” läntti, ajattelin et no siitähän ne alkaa, koska aina ennen kun ekan pyyhkäsyn tekee ja siinä jotain merkkiä on menkoista niin seuraavalla reissulla on jo menkat kunnolla päällä. Mutta ei! Tänään kp30/28-29 aamulla tein raskaustestin ja taas negatiivista näytti! Eikä vessareissuilla paperiin tuu mitään 🙈 Kai tän jälkeen alkaa kun tänne saan avauduttua 😅
N27v&M27v, ensimmäistä yritetty 6/19 lähtien, lapsettomuustutkimukset(-ja hoidot) aloitettu 6/20
Pipa93 kirjoitti:
_annasofia_ kirjoitti:
Vähän ristiriitaisissa tunnelmissa itselläni ainakin tämä yrittäminen alkanut. Molemmat meistä haluaa kyllä lapsia, sitten joskus. Mutta koska olen jo tämän ikäinen, ei mieheni mielestä ole järkevää tolkuttomasti lykätä lapsen tekoa. Eli olisi kiva vielä kahdestaan olla, kun suhdekin suht tuore vielä, mutta biologiset realiteetit painaa. Myös työn puolesta olisi kiva jos uraa voisi tehdä vielä muutaman vuoden ajan lapsettomana, että pääsisin sinne minne haluaisin. Urahaaveet siirtyy useammalla vuodella nyt. Eihän sitä toki tiedä pitääkö työelämää ja siellä menestymistä enää niin tärkeänä kun on lapsia.. Vauvan teko siis mietityttää, mutta silti olin jo tosi pettynyt kun edelliset menkat alko.
Onko muita vastaavassa tilanteessa, että ikäjutut mietityttänyt ja vauvanyritys aloitettu nopeammalla aikataululla kuin mitä ehkä olisi jos ei tarvitsisi sitä miettiä? Aiemmin tätä ketjua jo olen lukenut, kaikkea en tuosta väliltä ole selannut läpi niin ihan en ole kärryillä kunkin tilanteesta.
Moi _annasofia_ ja kiva kun tulit mukaan. myös mulla on ollut hyvin ristiriitaisia tunnelmia. Kerroit, että teillä on oma asunto, mutta vauva-ajan jälkeen käy pieneksi, niin myös meillä. Kerrot myös urahaaveistasi - tämä mietityttää itseänikin. Toisaalta on biologinen fakta, että jos tekee uran ensin, alkaa aika jo käydä vähiin vauvojen saamiselle. Riippuu toki alasta ja siitä, mitä se uran tekeminen itselle tarkoittaa ja kuinka pitkälle haluaisi edetä, ennen kuin on tyytyväinen. Itse luulen, että haluan aina vaan mennä eteenpäin ja kehittyä tavalla tai toisella, joten oikeaa aikaa uran kannalta ei ole, jos ajattelisi niin, että pitäisi jo "olla siellä missä haluaa" ennen lapsia.
Mä uskon, että vaikka vauva raivaa ison tilan itselleen meidän elämään sitten joskus (toivon mukaan), niin silti ura tulee olemaan mulle tärkeä asia ja keino toteuttaa itseäni. Ja voi olla, että se tietyllä tapaa jopa korostuu sitten lapsiperhearjessa, että töihin meno on ihanaa. Onpa kiva kuulla ura+vauva -pohdintoja. Oon kaivannut vertaistukea juuri tähänkin asiaan.
Meidän piti aloittaa vasta syksyllä keskustelut vauvasta, siitä, missä mennään sen suhteen. Mulla on ollut vuosien varrella tosi pahoja vauvakuumeiluja ja oon ihan kärsinyt siitä, että vielä pitää odottaa. Siksi meillä oli "takaraja" sovittuna. Nyt kuitenkin korona sekoitti about kaiken omassa työelämässäni ja siksi on mietitty, olisiko sittenkin tässä kohtaa hyvä väli... Ja silti vaan epäilyttää... Kuten aiemmassa viestissä kirjoitinkin, mulla on ahdistuneisuushäiriö ja yleisesti ottaen tarve hallita elämää ainakin jollain tasolla, nämä selittänee mulla aika hyvin tätä epävarmuutta ja jännitystä asiasta :D
Tuokin on totta, että lapsiperhe aikana töiden merkitys voi myös korostua. Vauvakuumetta ei varsinaisesti koskaan ole ollut mulla, paitsi nykyisen kumppanin kanssa olen alkanut kaipaamaan äidiksi ja haluan nähdä mieheni isänä.
Mulle tuli vielä vaikeampaa miettiä ura vai lapsi/lapset, sillä eilen sain kuulla, että organisaatiossamme tulee esimiestehtävä vapaaksi ihan tässä lähikuukausina ja siihen odotetaan mielellään omasta porukasta halukkaita.
Ovulaatio oli ja meni tod.näköisesti viikonloppuna. Mietin pitäisikö vauvahommat oikeasti laittaa jäihin jos en nyt raskaudu tästä kierrosta ja lähteä katsomaan työkortti. Jos siihen tulee valituksi, ei varmasti ole soveliasta äitiyslomalle jäädä heti. Olin ajatellut vähän toisessa järjestyksessä tuota työuraa lähteä edistämään: ensin lisäkouluttautumista lisäpätevyyden saamiseksi ja sitten mahdollisesti esimiestehtäviin pyrkinyt. Ja nimenomaan se lisäpätevyyden hankkiminen oli se, mikä jäisi hamaan tulevaisuuteen jos lapsia tähän väliin alkaa tekemään, sillä se vaatii muulla paikkakunnalla olemista joidenkin vuosien ajan. Välillä sitä toivoo että miessukupuolen edustajat olisi ne jotka synnyttää. :D miehenä en joutuisi nyt miettimään yhtään tuota esimiestehtävää voiko tai kannattaako sitä vauvasuunnitelmien valossa tavoitella.
portland, kiitos ihanasta viestistä <3
Kriittisellä tarkoitin enemmän sitä, että synttärit on tosi lähellä, ja pian olenkin 3-kymppinen jo. Muutenhan mulla ei oikeastaan ole ikäkriisiä (enää, että olen hyväksynyt sen että 20 jää taakse), paitsi sen suhteen että olen yhtäkkiä herännyt siihen että haluan lapsia. Ja nimenomaan haluaisin vähintään 2 lasta, ettei ensimmäisen tarvitse jäädä yksinäiseksi. Lohduttaa vähän kuitenkin se, että täällä on muita muakin vielä vanhempia jotka yrittävät tai ovat tulleet raskaaksi. Mutta hedelmällisyyshän on yksilöllistä, ja ei voi tietää että miten kiire itselläni jo on. Olen ajatellut, etten ala sen kummemmin ravaamaan tutkimuksissa asian tiimoilta. Tai jos ei tule raskaaksi, niin teen surutyön siltä osin, mutta tuskin alan selvittelemään syytä. Mutta no, eihän sitä tiedä jos siitäkin mieli vielä muuttuu, jos on ajankohtaista.
Kiitos paljon ymmärryksestä, viestistäsi tulikin olo, että taidat aika hyvin ymmärtää tuntemukseni, ja se tuntuu tosi lohduttavalta :) Osasit myös pukea sanoiksi tämän kiireen tunnun, mitä en itse olisi osannut sanoittaa. Tuntuu, että asia menee juurikin noin että nyt on se aika, kun uskallan edes haaveilla äitiydestä.
Aion tulla lukemaan tänne paremmin muidenkin tarinoita, sekä päivittämään omaa tilannettani, miten asiat kehittyvät!
Tititu kuinka pitkä sinulla on yleensä ollut luteaalivaihe? Mietin siksi kun sanoit ovulaation olleen n. 6pv ennen kuin menkat yleensä alkaisi, jos ymmärsin oikein.
Itselläni hieman lyhyt luteaalivaihe niin siksi mietin.
Heipparallaa. Täällä dpo8. Odotan tiputtelua. Sitä tuli dpo5 ja olin sen päivän ihan maani myynyt, että kierto kierrolta alkaa vaan aiemmin mokoma tiputtelu. Mutta se loppui. Kokonaan. Nyt päivät on sitten kulunut pelonsekaisena vessakäynnillä, että koska nyt oikein alkaa ja miksei alkaisi, kun on aina aiemminkin alkanut! Sunnuntaina pitäis alkaa menkat. Kahdesti ollut hirveä vatsakramppi, toinen silloin dpo5 ja toinen tänään, mutta kun pissattaakin vähän väliä, tuli tänään mieleen, että ettei vaan VTI ole uusinut. Huoh, mitä piinaa. Vieläkin toivo herää näemmä sekunnin sadasosassa, vaikka mahikset on huonot. Yritän puhella itselleni, että nyt ollaan kiitollisia siitä, jos ees tiputtelua on tässä kierrossa vähemmän! (Arvatkaa onko helppoa.. )
Teille, jotka uraa mietitte, ajattelin vastata, koska kuulostatte minulta reilu 10 vuotta sitten. Mulla oli toki yksi lapsi jo saatuna, mutta silti kadun, että valitsin uran enkä isompaa perhettä ja toista lasta. En ikinä olisi silloin aiemmin uskonut esimerkiksi, että mun kohdalle tuleekin kyllästyminen omaan uraan ja alaan ja, että olen lähellä 40 ikävuotta kohdassa, jossa haluankin todnäk vielä vaihtaa alaa. Sitä enemmän haluankin parisuhteen ja toisen lapsen! Ja olin siis jo 39... parisuhde löytyi, mutta toista lasta ei kuulu vieläkään. Meillä on asiaa vaikeuttamassa mieheltä löytyneet vasta-aineet eli sekään ei riitä, että oma hedelmällisyys vielä hyvä. Olen nyt 42. Ja onhan mulla alhainen tsh ja tuota tiputtelua, mille ei selvää syytä löydy. Joka tapauksessa, kannustan mielikuvittelemaan tulevaisuuteen: kumman uskoisitte kaduttavan enemmän; että jää saamatta se työ/ura vai oma lapsi? Tämä ääripään kysymys siksi, että saattaa helpottaa vastauksen löytämistä. Todellisuudessa, kun on aivan mahdollista, että saatte vielä sekä uran että lapsen! 😊 Työpaikkoja ja opiskelumahdollisuuksia tulee aina lisää, hedelmällisyyden hiipumiseen taas emme voi vaikuttaa.
Plussaa kaikille! 😍
Yritys alkoi 3/2019. Nyt ollut 3-4kk taukoa. Tiputtelu vaivaa, mitään syytä sille ei löydy. Teroluteja silti taas 6kk.
Äitykkä-77 kirjoitti:
Tähti, millainen fiilis tänään?
Omaan napaan ei niin mitään uutta.
Pääsin eilen pitkän tauon jälkeen salille kun isoveikat vahtivat pikkuveikan päiväunta (meillä liikuntahalli pihan toisella puolella), no tietäähän sen että tänään onkin kävely oikeaa ankantaaperrusta kipeillä reisillä ja persposkilla 🤣 mutta hyvää teki ja saa ajatuksiaan muuallekin kuin oman olon tutkailuun ja kierron kyttäilyyn. Aamulla oltiin jo kasilta metsälenkillä taaperon kanssa... Rakastan kesäaamuja, onneksi tuo vintiö on aamuvirkku kuten minäkin 🙂
Ihana Äitykkä, että kyselet❤
Maassa sitä nyt jotenkin vielä, kp3.....kyllä kai täältä taas noustaan, mutta hitaammin tällä kertaa.
Varmaan vaikuttaa sekin, kun mies on vuoroviikoin lomautettuna, mutta raataa töitä aamusta iltaan saakka ja tekee töitä myös omautusviikoilla, koska on YT. Se vaan, että on kireempi ilmapiiri, koska esimiesasemassa hänen on näin aika pakko toimia🤪😓
Itsellä uuden työn nyt haku edessä, mutta asiat aika auki, kunnen oikein tiedä mitä tällä kertaa lähtisi tekemään(??), ja toisaalta korona on sekoittanut monen alan ja firman pakan tyysti!😪
No mä tuumailin tässä, että tekiskö ihan jotain muuta(?).
Nuorena olin varma, että ryhdyn opettajaksi ja olin töissä ala-asteella, sekä lisäksi tuli käytyä opetusalan opintoja avoimessa Yliopistossa Tampereella. Mitään open tutkintoa mulla ei ole, mutta kasvatusala kiinnostaa edelleen vahvasti!😘
Että jospa näistä kursseista olisi nyt sitten jotain hyötyä, sillä puhtaasti kaupallinen ja tekninen ala ei enää kiinnosta, kun ne on koluttu niin läpi, eikä huvittaisi juosta enää samassa oravan pyörässä kaiken 25- työvuoden jälkeen😏
Että jospa siitä opetus/kasvatusalasta lähtisi nyt ihan uusi startti....🤗
Sitä punaista langanpäätä etsiessä....🏃♀️🏃♀️🏃♀️🏃♀️
Hyvää tsemppiä sinulle ja todella toivon, että tärppää nyt pian❤👄🎶🎶🎶🎶
Tähtitaivas☆
Isot tsempit kaikille piinailijoille! Mulla on menossa yk 3, dpo6, kp 20/25-26 ja päähän tässä hajoaa. 🙈 Oireita en oo tarkkaillut kun on vielä niin aikasta, mutta on vaan sellanen olo että nyt on tärpännyt. Nyt pitää vaan toivoa että vaistot on oikeassa, enkä vaan kuvittele. 😁 Eikös täällä ollut muillakin kokemusta siitä fiiliksestä että nyt nappas?
♥️♥️♥️
Chard, varmaan tämän viikon aikana ilmoittavat tuloksesta! Koko ajan odottelen että tulisiko jotain oireita, mutta ei.. ei niin mitään. Onko siellä oireita ilmoilla? 😊
Kaikille tsemppiä omiin tilanteisiin❤🤗
Tervetuloa uusille!❤
Mä pidän pienen tauon ja yritän kyllä seurata mukana❤
Kp3 (yk 31?)
Tähtitaivas☆
Täällä kp 21, dpo 5, ja päivät m a t e l e e..... Jännitän taas että onko luteaalivaihe riittävän pitkä, se valaisi vähän toivoa. Ovis oli normaalia aikaisemmin, jee!
Pari n30 ja m40, esikoinen syntynyt 2017. Pikkusisaruksen yritys alkanut 2/2020.
No pöh sieltähän ne menkat sit alkoi 🙈😅 just niinku joku tuossa sanoikin et heti ku sanoi tai ees ajatteli ääneen et oisko mahollista..nii noup, sieltä tulva alko! no en onneksi kerenny testiä hakee.
Mut ärsyttää ku aina ennen ollut niin säännöllinen kierto nii eiköhän just nyt sitte oo alkanu melkoista vaihtelua tuleen, ikinä näin pitkää kiertoo ollu. No tästä alkaa taas uusi kierto ja uudet kujeet 😄 kiva vaan ku flo ennustaa just juhannuksen jälkeen ovista, perhemökkeilyt tiedossa mitenköhän onnistuu..
36v ja mies 38v. Ensimmäinen lapsi toiveissa, yritys toden teolla aloitettu 4/20.
Minullakin töissä semmoinen tilanne että, on kaikenlaisia mukavia/mielenkiintoisia juttuja tiedossa. Mutta koska itselläni ikää jo tämän verran, niin nyt on vauvallekkin sopiva aika tulla. Ei ainakaan myöhemmin jää sitten harmittamaan ettei tullut vielä yritettyä. Eihän sitä tiedä onnistuuko sen vauvan nyt saamaan. Siihen asti voi keskittyä työhommiin ja omiin/lasten harrastuksiin. Ja ihan kohta on kesälomaakin edessä vajaa 2 kk :)
Minulla oli ovis mitä todennäköisimmin viikonloppuna ja nyt saa sitten jännätä miten käy. En kyllä jaksa uskoa että heti onnistuisi tälläkään kertaa. Mutta vaikka kuinka yrittää rennosti olla, niin silti tämä on kyllä hirmu jännää 😀
Aikaisemmilla kerroilla raskausoireet on minulla alkaneet ilmaantua vasta kun kuukautisen jää pois.
Tsemppiä minultakin kaikille yritykseen!
T:Oonanen, 36v, lapset 7v ja 10v, Yk 1.
Oonanen 36v 🙂/ mies 37v/ kolmas toiveissa / yritys aloitettu 6/20
Piipari kirjoitti:
Tititu kuinka pitkä sinulla on yleensä ollut luteaalivaihe? Mietin siksi kun sanoit ovulaation olleen n. 6pv ennen kuin menkat yleensä alkaisi, jos ymmärsin oikein.
Itselläni hieman lyhyt luteaalivaihe niin siksi mietin.
En tarkalleen Piipari edes tiedä, tähän asti epäilin ovuloinko ollenkaan. Melkein joka kk ovis oireet erilaisia, joskus vahvempia joskus olemattomia, myöskin eri aikoina. Sanoisin kuitenkin, että luteaalivaihe on muissa kierroissa ollut noin 10-14 päivää. Tässä kierrossa mulla todennäköisesti kävi niin, että kilppariarvojen takia ovis tuli myöhemmin ja ilman hedelmöittymistä kierto olis venähtänyt 40 päivään, jollaista oireilua mulla olikin viime vuonna tähän aikaan juuri kilppariarvojen takia. Jostain syystä se 6-7 päivän luteaalivaihe riitti!
tai no, enhän mä vieläkään ole 100% varma milloin se ovis oli. Veikkaan kuitenkin et myöhään tuli, koska näky r.testissäkin niin myöhään. Tai näin neuvolatäti mua rauhoitteli kun olin huolissani niin myöhäises vaiheessa näkyvästä haamusta. Toivotaan, että hormonit nousee, se mua nyt jännittää, koska oireilu on vähäistä. 4+5 olis nyt.
Alle 30v. Kilpirauhasen vajaatoiminta. Esikoinen toiveissa.
_annasofia_ kirjoitti:
Tuokin on totta, että lapsiperhe aikana töiden merkitys voi myös korostua. Vauvakuumetta ei varsinaisesti koskaan ole ollut mulla, paitsi nykyisen kumppanin kanssa olen alkanut kaipaamaan äidiksi ja haluan nähdä mieheni isänä.
Mulle tuli vielä vaikeampaa miettiä ura vai lapsi/lapset, sillä eilen sain kuulla, että organisaatiossamme tulee esimiestehtävä vapaaksi ihan tässä lähikuukausina ja siihen odotetaan mielellään omasta porukasta halukkaita.
Ovulaatio oli ja meni tod.näköisesti viikonloppuna. Mietin pitäisikö vauvahommat oikeasti laittaa jäihin jos en nyt raskaudu tästä kierrosta ja lähteä katsomaan työkortti. Jos siihen tulee valituksi, ei varmasti ole soveliasta äitiyslomalle jäädä heti. Olin ajatellut vähän toisessa järjestyksessä tuota työuraa lähteä edistämään: ensin lisäkouluttautumista lisäpätevyyden saamiseksi ja sitten mahdollisesti esimiestehtäviin pyrkinyt. Ja nimenomaan se lisäpätevyyden hankkiminen oli se, mikä jäisi hamaan tulevaisuuteen jos lapsia tähän väliin alkaa tekemään, sillä se vaatii muulla paikkakunnalla olemista joidenkin vuosien ajan. Välillä sitä toivoo että miessukupuolen edustajat olisi ne jotka synnyttää. :D miehenä en joutuisi nyt miettimään yhtään tuota esimiestehtävää voiko tai kannattaako sitä vauvasuunnitelmien valossa tavoitella.
_annasofia_ onpa hienoa, jos töissä on avautunut uusi uramahdollisuus. Mä kuitenkin haastan sua tuossa ajattelussasi. Miten niin et voisi hakea paikkaa, vaikka olisit jo nyt raskaanakin? Tuollainen ajattelu estää meitä perheellisiä/perheestä haaveilevia naisia etenemästä uralla! Ja toisaalta - eihän paikka vielä ole takuuvarmasti sinun? Jos sinut tehtävään valitaan, he kyllä haluavat sinut no matter what, eli vaikka jäisit esim. puolen vuoden kuluttua valinnasta äitiyslomalle.
Mä sanoisin että haet paikkaa ja jos yhtään siltä tuntuu, jatkat vauvan yrittämistä. Palaset kyllä loksahtelee paikoilleen. He voivat kyllä hakea sinun äitiysloman ajalle sijaisen ja palaat pestiisi äitiysloman jälkeen.
Omalla työpaikalla uusi toimari ehti olla työssään 6kk kunnes jäi äitiyslomalle. Tiesi siis hyvin jo hakiessaan, että näin käy. Antaa mielestäni todellakin oikeaa esimerkkiä meille kaikille uranaisille, jotka haluavat myös perheen. Mielestäni uraa ja perhettä ei pitäisi kumpaakaan asettaa taka-alalle. Älä tingi perheestä saadaksesi ylennyksen, älä tingi ylennyksestä saadaksesi perheen. <3 Rohkeutta matkaan!
Emerald kirjoitti:
Heippa vaan kaikille!
Mulla on sellainen olo, että on pakko saada purkaa tätä tunnetta, ja en voi puhua tästä kenellekään, joten löysin tämän foorumin.
Vähän taustaa itsestäni: lähentelen kriittisesti 30 ikävuotta, ja karsea vauvakuume vaivaa yhtäkkiä. Ajattelin aina, että en välttämättä ikinä halua edes lasta, ja en voinut ymmärtää koko vauvakuumetta, miten joillakin voi olla sellainen. Minulla on takana todella huonoja parisuhteita, kärsinyt vuosia traumaperäisestä stressistä niiden seurauksena. Joten ajattelin, etten ikinä edes löytäisi miestä, joka täyttäisi kriteerini. Ajattelin, ettei ole edes olemassa hyviä miehiä. Tämä "päätös" ei loppujen lopuksi pitänytkään, ja olen tainnut löytää potentiaalisen miehen, joka on tarpeeksi turvallinen ja oikeasti hyvä ihminen. Koko kuluvan vuoden olen pikkuhiljaa alkanut ajattelemaan, mitä jos sittenkin haluan äidiksi. Ja nyt se haave onkin räjähtänyt totaalisesti.
Mies on epävarma, koska taloudellinen tilanteemme on vielä huono. Olemme molemmat opiskelijoita, mutta valmistumassa kuitenkin pian. Kunhan valmistumme ja työllistymme, ei olisi mitään rahahuolia enää.
Minä taas olen varma, että en voi enää odottaa. Uskon siihen, että asiat järjestyvät, ovat ne aina tähän astikin järjestynyt, vaikka mun elämä on ollut todella vaikeaa. Olen siis todellakin kokenut sen useaan kertaan, että aina ne asiat järjestyy, kun ei luovuta.
Tämä tunne on ihan kauhea, kun pelkään ihan hirveesti sitä, että alan olla liian vanha, ja hedelmätön. Ja mies haluaa odottaa. Ja yritän sanoa että en voi odottaa enää vuosia, siihen asti kunnes on asuntolainat ja omakotitalot.
Sitten on vielä se, miksi en uskalla puhua tästä kenellekään. Pelkään että muut tuomitsee. Että eihän me tähän tilanteeseen voida lasta hankkia. Kaikilla muilla on ne omistusasunnot/talot, naimisissa, perunamaa, jne. Tällä hetkellä siis toivon vaan hartaasti, että "vahinko" sattuu ja tulen raskaaksi.
En pysty ajattelemaan mitään muuta, kuin sitä että haluan vain saada vauvan jo. Eilen purskahdin itkuun, kun sanoin miehelle, että pelkään että en voi enää odottaa. Kehoni tikittää kuin aikapommi, ja sanoo että nyt on se hetki. Hän heltyi, ja myöntyi, että ehkä se ei olisi niin paha asia, hänkin kuitenkin haluaa saada lapsen kanssani ainakin joskus.
Mutta hän ei kuitenkaan ole 1000% vielä mukana ajatuksessa, ja hänellä mieli vaihtelee. Hän pelkää, että tulen HETI raskaaksi, ja minä pelkään että siihen menee kuukausitolkulla, jos edes ikinä tapahtuu.
Noin pari kuukautta sitten, hän sanoi että aletaan yrittämään kesällä. Välillä hän sanoo että vuoden päästä. Hän siis ottaa asian puheeksi itsekin, vaikka tämä kuulostaa varmaan siltä että mä oon se joka jankuttaa hänelle.
Että en tiedä, mihin tämä tilanne kehittyy, toivottavasti siihen suuntaan että pääsen myös nauttimaan raskaudesta joku päivä pian :)
Kiitos jos jaksoit lukea.. tarvitsen vertaistukea, ja saada purkaa tätä kamalaa oloa.
Kuulemisiin :) (tai lukemisiin)
Hei Emerald ja tervetuloa! <3 Tuntuu, että sun tunne ja kaipuu lapsesta välittyi todella vahvasti ja voin samaistua siihen niin hyvin. Itsellänikin opinnot vasta saatettu päätökseen ja opintojen aikana oli myös pahimmat vauvakuumeet. Ei ollut vielä oikea aika, koska siinä elämäntilanteessa oli muitakin tekijöitä. Mutta en lähtökohtaisesti näe opiskelija-aikaa lainkaan huonona kohtana perustaa perhe. Omissa verkostoissani on paljon ihmisiä, jotka ovat päättäneet perustaa perheen opintojen aikana! Joko niin, että vain synnyttäjä on opiskelija, mutta joissain tapauksissa molemmat vanhemmat. Ei se ole siis lainkaan poissuljettua. Äitiyslomallahan saa jopa opiskella, mikäli vauva sattuisi olemaan sellainen, että nukkuu hyvin pitkiä pätkiä. Opintojen aikana perheen perustamisessa on ehdottomasti muitakin hyviä puolia - esim. valmistuessasi pikkuvauvaelämä on jo takana, et ole jäämässä heti äitiyslomalle töistä.
Älä mieti, mitä muut mahdollisesti ajattelevat vaan kulje rohkeasti omaa polkuasi. Sinä haluat lapsen ja jos aika todella tuntuu oikealta, niin se on sitä. Mikään hetki ei ole 100% täydellinen.
Tsemppiä kaikille jännääjille ja piinailijoille, toivottavasti pian on monta plussaa <3
Pipa93, jaan samat ajatukset tuosta naisten "suunnittelen raskautta, en voi hakea avoimia työpaikkoja" -ajattelusta. Meidän tulisi todellakin päästä tuosta ajattelusta eroon. Ei perheen perustaminen estä miehiäkään etenemästä urallaan, miksi sen pitäisi estää meitä? Työskentelen yrityksessä, jossa johtoryhmästä puolet on naisia iältään noin 30-45v ja tj on myös alle nelikymppinen nainen. Meillä haastatellaan sisäisissä rekryissä vaikka olisi viimeisillään raskaana ja sitten vaan otetaan hakijoista tuuraaja perhevapaiden ajaksi, jos tämä raskaanaoleva tulee valituksi. Ja tasaisesti meillä rekrytäänkin sisäisesti perhevapailla oleva tai just äitiyslomalle jäävä. Musta se antaa oikean viestin kaikille, jos olet pätevin, olet sitä, vaikka perhestatuksesi olisi mikä tahansa. Kannustan siis myös hakemaan uusia työtehtäviä raskaustoiveesta huolimatta. Sillä tavalla me hissukseen muutetaan sitä vanhanaikaista ja kangistunutta ajattelumallia, että nainen ei voi/saa edetä urallaan halutessaan.
Juulia, olipa ikävää, että menkat alkoivat ja kierto venyi :( mut seuraavaan kiertoon plussatuulia sitten <3
Tähti, kurjaa jos jättäydyt taustalle, mutta ymmärrän hyvin <3 ihanaa kesää ja kaikkea hyvää :) <3
Mustikkainen, ei muuta kuin nuo alavatsan (ja selän) juilimiset, mitkä tulevat ja menevät päivän mittaan ja niitä on tullut siitä dpo 5-6 välisen yön "maratonista" alkaen. Nyt menossa dpo 8 tai 9, luultavasti kuitenkin tuo ensimmäinen. Kohta kyllä pakko uitella testitikkua, vaikka ei sen kummempia oireita tai oloja olekaan. Mä tunnustaudun himotestaajaksi, jonka pitää saada päiväkausia valmistautua rauhassa ja asteittain siihen negapettymykseen. Oireettomuus kuulostaa myös hyvältä :) Olen paljon lueskellut netistä oireita ennen plussaa ja yhtä monella kun on ollut oireita, niin on ollut niitä täysin oireettomia plussaajia. Joten kaikki on mahdollista <3
Miten muut samoilla päivillä menevät kanssapiinailijat voivat? Meitä taisi olla muutama ainakin.
N40 ja kolmas lapsi toiveissa, ensimmäinen yhteinen. Ya 04/20.
Menneisyydessä käyty läpi lähes koko hoitokimara keskenmenoineen.
+ 08/21 kkm rv 9+5
+ 12/21, LA 08/22
Mulla kans suunnilleen dpo8 ja on jos jonkinmoista tuntemusta ollut alavatsalla mutta en viitsi ruveta niitä spekuloimaan sen enempää. Aiheuttavat vaan turhaa stressiä. Odotellaan nyt viikko vielä. 😅
Olen tässä kierrossa mitannut lämpöjä ekaa kertaa. Alkukierrossa lämpö oli n. 36,3 tienoilla. Ennen ovista laski 35,9. Ja nyt parina aamuna ollut 36,8-37 eli selkeässä nousussa. Noh saa nähdä mitä se meinaa. 🙂
Tää on just tätä.. En ole ikinä eläissäni tuntenut näin paljon mahakipuja/vaivoja kuin nyt jolloin tietysti ajattelee joka kerta että mitä siellä kohdun seudulla nyt tapahtuu.. 😁😅 Aina hirveä pohdiskelu että oli toi nyt jotain positiivista tunnetta vai ei..
Täällä elellään tallettelupäiviä, jännää! Ei oo kyllä kierrot yhtään samanlaisia keskenään, meinaan viime kierrossa tarvitsin viittä eri lääkettä ja tämä kierto mennään kahdella! Kävin tänään perinteisessä kiertopäivä nro kympin follikkeliultrassa ja hämmästys oli melkoinen, kun siellä näkyikin _vasemmalla_ elämää! Toistaiseksi mulla on toiminut vain oikea puoli ja ollaan vähän niinkuin hylätty toiveet vasemmasta. Mutta ei, siellä oli kaksi 17 millistä follia 😱 aivan järjettömän isoja siis näille päiville (viimeksi oli 10-12mm) ja tosiaan kaksosraskauden mahku tästäkin kierrosta. Letrot riitti näköjään tällä kertaa, eli ei tarvi kypsytellä enää pistoksilla ja limakalvokin oli komea 7mm (viimeksi hädin tuskin 4mm). Irrotuspistoksen laitan varuiksi, kun viimeksi munasolut ei irronneet itsestään, mut siinä se lääkitys sitten tässä kierrossa. Ihanaa! Jotenkin ihan eri suhtautuminen tällä kertaa, kun ovis tulee vasemmalta. Josko se olis jotenkin parempi puoli 😅
31 ja 32v pariskunta, toive esikoisesta 11/19. PCOS ja endometrioosi. Kevyemmät hoidot (OI+IUI) 5/20 alkaen, IVF alkanut 12/20.
Omalla kohdallani olen ottanut linjan tehdä r-testi vasta sitten, kun menkat selkeästi myöhässä 🙂 Mutta jos ahdistaa/jännittää/mietityttää kovin, niin varmaan tekisin sen testin nyt ja jos on nega, niin osaa asennoitua seuraavaan kiertoon. Jos plussa, niin sen riemunhan sitten tietää 😁 Toivottavasti tulee plussa sitten kun testaat!
N 28v., M 33v. | Lievä endometrioosi | Esikoinen haaveissa |
Yritys aloitettu 3/20