Vauva vuodelle 2020-21
Juttukaveria, vauvakuumeilijoita, yrittäjiä, vertaistukea?
Taustatietoa, ollaan nuoripari 22-24 joilla molemmilla ammatit ja työ taskussa sekä asunto, johon mahtuisi kolmaskin meidän lisäksi.
Meillä vauva-asia alkaa olla ajankohtainen - ollaan ympäripyöreästi sovittu ehkäisyn (kondomi) pois jättäminen heinä-elokuussa. Se hetki alkaa lähestyä ja jännitys pulppuaa ja tekisi mieli puhua jokaiselle, mutta toisaalta en halua muiden tietävän yrityksestä tarkkaan. Moni asia jännittää ja jo perussairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) vuoksi ensimmäinen konkreettinen asia raskautumisen eteen on käydä lääkärissä kontrollissa jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Tämä täytyy siis jo tehdä noin 3 kk ennen raskauden yritystä, eli lääkäriin tulisi asian tiimoilta mennä jo sitten huhtikuussa!
Onko muita? Mitä te huomioitte ennen yrityksen aloittamista?
Kommentit (6611)
Täällä olisi tarkoitus alkaa yrittäminen nyt parin viikon päästä kunhan menkat menee ensin pois alta 🙂 odottavan aika on pitkä... Haaveiltu kauan jo kolmannesta, ja pian saa vihdoinkin aloittaa yrityksen 😍 oon siis tuo aiemmalla sivulla kirjoitellut Monnis_ mutta nyt vaihdoin nimimerkin.
Täällä varsinaiset piinapäivät menossa. Maanantaina kyllä testasin dpo 11 ja nega oli, silloin ei oireita. Nyt dpo 14. Pari päivää rinnat tosi kipeinä ja huonovointisuutta joka yleensä helpottaa kun hiukan syö. Tänään ekaa kertaa syöminenkään ei auttanut. Ehkä uskallan launtaina testailla uudemman kerran :) Toivoen nyt tästä kierrosta nappaisi. Oireita ainakin on enemmän kuin viimekerralla ja nyt ei ole stressanntu samalla tavalla.
Täti tuli lauantaina kylään ja harmitta ihan vietävästi. Eikun yk 3 käyntiin, vielä jaksaa olla postiviinen. Ollut paljon työstressiä työvoimapulan takia jonka luulen että vaikuttanut asiaan, nyt pitäisi onneksi rauhoittua tilanne töissä
Tsemppiä kuukuumeilijalle, peukut pystyssä seuraavalle kiekalle!
Me päästään vihdoinkin tositoimiin 😊 mies lähti työmatkalle, mutta palaa sopivasti ennen oletettua ovista. Mulla on ovistestit kaapissa odottamassa ja oon kyllä tosi innoissani kun tää projekti pääsee vihdoin etenemään.
En ole tästä asiasta puhunut kuin yhdelle ystävälle, muut eivät tiedä (ja tuskinpa mitään arvaavat) ja tekevät suuria suunnitelmia ensi vuodelle. Ja voi kun mä vaan toivon että meillä on silloin vauva 😄 Tuntuu tosi hassulta kun ei pääse tästä asiasta puhumaan, me yleensä ystävien kesken jaetaan kaikki (ja tuleeko tästä johtuen heille huijattu fiilis), toisaalta taas tuntuu ihanalta kun meillä on miehen kanssa yhteinen salaisuus. 😊 Ja eihän sitä tiedä kauanko tässä kestää ennen kuin tärppää.
Mitäs muille kuuluu? 😊
Täällä myös yritys käynnissä! minä 29 ja mies 34, talot, työt ynnämuut on 👍 Jätin pillerit pois parisen viikkoa sitten, nyt parina päivänä ollu todella huono olo, ihan ku tosi pahat menkka kivut. Mulla endometrioosi joten toivon että raskautuisin mahd.nopeesti ettei tarviis kärsiä 😵 vauvakuume niin paha että vituttaa käydä töissä 😅 tuntuu että töissä käynti häiritsee haaveiluja 🙊
30v endo toiveissa eka
Tervetuloa Sini990 😊
Mä päätin sittenkin jättää ovistikut kaappiin ja mennä eka yk kroppaa kuulostellen. Jotenkin aloin kokemaan että otan liikaa stressiä tästä heti alkuun (mä oon muutenkin taipuvainen stressaamaan).
Aikataulullisesti ensi kierrosta tai myöhemmin raskautuminen olisi sopivampaa, koska olen kesällä kaasona ja silloin synnytys ei tulisi juuri samalle ajankohdalle kuin rakkaan ystävän häät. Mutta tämä nyt on tällaista itsensä suojelua pettymykseltä, jos raskaaksi tuleminen kestää. Yritän löytää hyviä puolia ja rauhoittaa mun levotonta mieltä 😄
(Hauskaa tosin, tänä aamuna katsoin instagramista miten Mungolife-blogin Anna synnytti 3 vuorokautta sitten ja oli eilen siskonsa häissä 😄)
Mitenkähän antibiootit vaikuttaa raskaaksi tulemiseen 🤔 mulla todettiin lauantaina kohtu tulehdus johon sain vahvat antibootit. Sunnuntaina alko kuukautiset, toki hyvä et tulehdus saadaan nyt äkkiä pois mut mietityttää silti voiko ne antibiootit vaikuttaa hedelmöitymiseen 🙆 help! 😵
30v endo toiveissa eka
Mä en valitettavasti tiedä antibiooteista.
Taisin julistaa, etten aio käyttää ovistestejä yk1 aikana... Mutta ovisoireet olivat niin vahvat että halusin saada varmistuksen. :D Ja sainkin kaksi vahvaa viivaa YA:n ovistestiin, päivää ennen Flo-appsin arvioimaa ovista. Ollaan hommailtu eilen ja tänäänkin on kyllä hyödynnettävä :D
Täälläkin pitäis aloittaa ovistestailut ehkä huomenna, kun on kp 11. Tässä pari viikkoa ollut kyllä niin raskaita ja stressaavia että jotenkin tuntuu ettei tästä kierrosta kyllä varmaan tärppää tämän stressi määrän takia..
Sini990 tsemppiä sinnekin! Inhottavaa kun ei pysty nauttimaan tästä vauvakuumeestakaan kun niin paljon muuta stressiä :(
Tsemppiä Lumihiutale_ ja Sini990 :( Stressin vähentäminen ei ole helppoa... Mä oon itse työuupunut, mutta raskaushaaveet ovat saanet (vihdoin) järjen käteen ja olen tehnyt konkreettisia tekoja työstressin vähentämiseksi ja oman vapaa-ajan laadukkuuden eteen. En edes osaisi kuvitella stressin määrää, jos sitä lisättäisiin vielä työn ulkopuolelta. Mulla stressi on rajoittunut pelkästään töihin (koska mulla ei ole muuta elämää kuin työt...) Eli suuret sympatiani teille <3
Mulla alkoi tänään kesken työpäivän verinen vuoto ja pelästyin tietysti 😥 Google kertoi että oviksen aikainen vuoto saattaa olla normaalia välivuotoa. Mutta väkisinkin tulee mieleen muut syyt, varsinkin kun mulla ei ikinä ennen ole ollut välivuotoja ja nyt iltaa kohden vuoto muuttui verestävästä kirkkaaksi vereksi ☹️
Casamaria toivottavasti vuoto on vaan harmitonta ❤️ oon kyllä joskus kuullut että oviksen ja kiinnittymisenkin aikaan voisi tulla veristä vuotoa 🙂
Casamaria toivottavasti liittyy vaan ovikseen ❤ tikutitko ovista?
Onko teidän miehet millä mielellä mukana tässä vauva jutussa? Ite jätin pillerit pois kun ei enää pää kestäny, masennuin ja aloin saada paniikki kohtauksia 😶 mulla endometrioosi jonka takia pillereitä on ollu pakko syödä. Sit viime kuussa tuli mitta täyteen tätä mieliala karuselliä, nakkasin pillerit roskiin ja ilmotin miehelle että sen vuoro huolehtia ehkäsystä 😅 muutaman päivän päästä tuli siihen loppu tulokseen et ei tarvii ehkästä 😀 mut siis ärsyttää kun toisella kestää tuo asioiden miettiminen aina! Jotenki tuntuu ettei mies oo niin intona tästä 🙄 ite oon vaan haaveillu tästä niin kauan et oon ihan täpinöissä ja menee hermo ku toinen vielä jahkaa 😵😡😅
30v endo toiveissa eka
Kiitos <3 tiistaina tikutin vahvan oviksen ja keskiviikkona alkoi verinen vuoto. Onneksi sitä kesti alle vuorokauden eli nyt ei enää ole mitään oireita. Mulla ei koskaan ole tullut oviksen aikaan vuotoa (oviksen tunnistan helposti vahvoista oireista), joten pelokas ja epävarma olo jäi kyllä päällimmäisenä mieleen. Koetan nyt keksiä tekemistä etten jää vellomaan tähän epävarmuuteen.
Mun mies sanoi keväällä ettei ehkä halua vielä ensi kesänä olla isä (puhuimme toiveista ja odotuksista parisuhteelle). Sen vuoksi mun oli tosi vaikea ottaa esiin omaa haluani/tarvettani tulla äidiksi, joka heräsi kesän aikana. Mietin pitkään, miten otan asian esiin niin, ettei mies tunne oloaan painostetuksi vaan saa itse kertoa kun on oikeasti valmis. Lopulta oma haluni tulla äidiksi kasvoi niin suureksi ja tiesin, että mun on pakko ottaa asia esiin. Yllätyksekseni mies suostui heti. Myöhemmin mun oli pakko kysyä että miksi vaihtoi mieltään. Kuulemma pelkäsi että puhumalla perhetoiveistaan, hän painostaisi mua kun en itse ollut sanonut mitään... :) Tää on kyllä meille hyvin tyypillistä, mä oon se joka suunnittelee ja kyselee ja ottaa asiat esiin (lomat, tekemiset, vieraiden kutsumiset ja vastavierailut, ihan näistä alkaen) ja mies sit sanoo vaan joo tai ei. :D Noh, onneksi otin puheeksi.
Mä olin kans pitkään hiljaa koska en halunnu painostaa! Ja sitte ku mies suostu nii tuliki itelle parin päivän paniikki 😅🙊 vaikka meillä perusasiat kuten työ ja asunto onkin kunnossa niin meillä on vielä isoja muutoksia tulossa 🙆 ei ehkä paras hetki vauvalle mutta onko se ikinä 🤔 ja mun terveys on vähän semmonen et ei voi tietää kauanko menee ennen ku tärppää 😩 toivottavasti pian ❤👌
Casamaria jospa se oli nyt semmosta ovis vuotoa 😍 ja eikös joskus voi vähän vuotaa myös kun kiinnittyminen tapahtuu? Jospa se oliki sitä?
Mua pelottaa kirjotella jopa tänne kun kuvittelen että joku tunnistaa ja alkaa puhua kylillä 😰😅
30v endo toiveissa eka
Täälläkin yks kuumeilija ilmottautuu🙋
Ollaan molemmat 24v ja vauvan hankkimisesta ollaan puhuttu jo jonkin aikaa. Pillerit oon jättäny pois kuukausia sitten ja kortsulla tällähetkellä mennään, eli tarkempaa yrittämisajankohtaa ei olla päätetty (loppuvuodesta meibi).
Mies välillä ihan innoissaan vauvajutuista, miettii hankintoja, kasvatusta, katsellaan yhessä kaikkia juttuja, tietää kaikki ovisjutut ja mitä naisen kropassa tapahtuu yms... Mutta välillä hänelle sit iskee tunne että ei vielä ja sellanen jännitys et miten vauvan hoito luonnistuu ja miten sitä jaksaa jne.
Tottakai samoja fiiliksiä välillä itselläkin sillä ensimmäinen lapsi kyseessä🙂