Lue keskustelun säännöt.
Mikä näitä mun naapureita vaivaa??
23.02.2019 |
Mikähän noita mun naapureita vaivaa?? Alussa en kiinnittänyt huomiota heihin, mutta nyt tässä kun kaksi asumisvuotta tulee pian täyteen, olen vähän naapureista huolissani. Tai siitä lapsesta.
Naapurissa asuu vanhemmat ja yli 2v lapsi, joka pääsee ulos ensimmäisen kerran illalla aikaisintaan seiskalta, ja silloinkin vaunuissa tai pulkassa. Tämä tapahtuu ehkä kaksi kertaa viikossa.
Lapsi herää mekkaloimaan ja kirkumaan aamulla ennen seiskaa, ja tuntuu että ne pitävät sitä panttivankina
koko päivän. Lapsen huuto kuuluu parkkipaikalle asti ja kesällä oikein kunnolla, koska pitävät ikkunoita auki.
Yhden kerran olen kuullut siellä soitettavan jotain lastenlaulua, muuten on vaan se lapsen meteli.
Miten vanhemmat oikeasti itse kestävät sisätiloissa taaperon kanssa koko päivän??
Eilen illalla pääsi pulkkailemaan illalla kahdeksalta, ja arvata sopii, että millainen unirytmi tolla muksulla on.
Lapsi itki aiemmin myös tuntikausia yöllä puolentoista vuoden ajan, mutta yksi naapuri kertoi, että joku oli soittanut hätäkeskukseen kun itku oli kerran ollut hysteeristä kolmen tunnin ajan, ja yöitku loppui siihen.
Kommentit (182)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä oot oikee pohtinut kun tuli pieni romaani valittamista.
No kerro kunnan sosiaalitoimeen nämä huolesi, niin tarjoavat apua?
Tee lasu, ihan tämän lapsen takia. Ei kuulosta normaalilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kyllä huolestuttavalta.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea...
Kommentoida jaksoit kuitenkin 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niitä sun naapureitas vaivaa varmaan se mainitsemasi mielenterveysongelma, tai sitten eivät muuten vaan välitä olla missään tekemisissä turhan uteliaiden naapureidensa kanssa. Sillä vauvalla on voinut olla koliikki tms. ja vanhemmilla "tuhannen valvottua yötä" takana.
Omassa lapsuudessa oli aika normaalia että siihen kykenevät isovanhemmat hoitivat lapsia suhteellisen myöhäänkin. Menin itse päiväkotiin vasta vähän alle viisivuotiaana, eikä se minun sosiaalisuuteen vaikuttanut. Niiden muiden lasten kanssa kun tuli leikittyä kotonakin, ja lukemaan minut opetettiin puolivahingossa kotona sen isoäidin toimesta.
Sellainen lasuprovo näin lauantaiaamun kunniaksi. Tähän oli kyllä selvästi panostettu normaalia enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi on tietenkin turhautunut, kun ei ole virikkeitä!
Minun naapuri ehkä kerran kuussa poistuu asunnnostaan. Kummallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä kuulostaa huolestuttavalta. Äiti ehkä kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ja kostain muustakin jos ei oikeasti puhu lapselle kotonakaan? Kamalaa. Itsellä 2v lapsi ja tuollainen elämä olisi kyllä vahingollista hänelle ja kenelle tahansa lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa huolestuttavalta ja kummalliselta. Meinaan sun sairas tarve kytätä naapuria ja ruotia niiden elämää. Onko ihme jos ne juoksee kiireellä ku hengität niskaan.
Kerrostalossa asuessamme olimme varmaan naapureiden mielestä kuvatun kaltaisia.
Vauvalla oli kivuliaita terveysongelmia joten huusi paljon ja usein. Me ei juurikaan nukuttu, ja muutoinkin oltiin jo päätetty että kerrostalo naapureineen on meille vaan välipysäkki vauvavuosien ajaksi. Ei siis jääty naapureiden kanssa rupattelemaan äärimmäistä pakkoa enempää, muutoin aika jakaantui töiden, yövalvomisten ja vähäisen rennon vapaa-ajan kesken niin epäsuhtaisesti että sitä oikeasti rentoa vapaa-aikaa ei ollut. Oli vaan hetkiä kun vauva nukkui eikä huutanut. Siitä tiesi että sillä oli asiat sillä hetkellä hyvin. Siksi niitä hiljaisia hetkiä yritti venyttää mahdollisimman pitkiksi.
Ulkoinen olemuksemme muistutti valvomisesta johtuen usein zombinarkkaria, eikä naapureiden hyvää tarkoittaviin pirteisiin tervehdyksiin tehnyt mieli vastata, koska sitten olisi pitänyt jäädä juttelemaan, ja suoraan sanottuna hävetti kun ei edes muistanut koska viimein kävi pesulla.
Tuostakin selvittiin kun vuodet kuluivat, vauva kasvoi ja vahvistui ja tervehtyi.
Vierailija kirjoitti:
Sä oot oikee pohtinut kun tuli pieni romaani valittamista.
Aivan, ap on selvästi pohtinut ja taitaa olla kahden vaiheilla, mitä pitäisi tehdä vai pitäisikö tehdä jotain. Toi on hankala tilanne, kun tietää, että kaikki ei oo kohdallaan, muttei kuitenkaan ole mitään konkreettista, mihin tarttuisi.
Olisi ollut upeaa, jos joku naapuri olisi tehnyt meidän perheestä ilmoituksen viranomaisille. Tietysti olisin saattanut lapsena, aivopestynä, syyllistää siitä ilmoituksen tekijää, miksi joku puuttuu mun vanhempien asioihin. Mutta voi kun joku olisi tehnyt jotain!
Ehkä voisit soittaa lastensuojeluun, kertoa vähän niin kuin nytkin tällä sivustolla, että olet huolissasi naapurin perheestä. Voithan sanoa, ettet ole tekemässä mitään virallista lastensuojeluilmoitusta, mutta epäilet vahvasti, että kaikki ei ole kohdallaan ja toivoisit perheessä vierailtavan ja tarkistettavan, tarvitaanko siellä jonkinsortin apua ennen kuin tilanne mahdollisesti (=todennäköisesti) pahenee.
Ap onko sinulla itselläsi mitään diagnoosia?
..jatkuu..
Joskus saattaa vielä iltakymmeneltä olla isän kanssa tossa taloyhtiön pihassa seisomassa, siis parivuotias!
Samaa touhua on jatkunut siitä asti kun olen tässä asunut, eli lähes koko lapsen iän ajan. Lapsen vuorokausirytmi on aivan outo.
Kun lapsi oli vauva, se nukkui pihalla tuntikausia tossa parkkipaikalla vaunuissa, ja kun heräsi itkemään, äiti kävi tekemässä pienen vaunulenkin ja nukutti lapsen uudestaan. Parhaimmillaan oli viisi tuntia putkeen vaunuissa.
Siellä se nytkin ulisee ja ulvoo kämpässä, vanhemmat käyvät korkeintaan roskat viemässä päivällä ja välillä isä häipyy ovet paukkuen (ilmeisesti meteliä karkuun).
Olen joskus nähnyt isän kaupungilla pyöräilemässä ihme lasittunut katse silmissä, ihan kuin ei olisi tässä universumissa. Eivät tervehdikään ketään.
Kesällä lapsi on ulkona isovanhempiensa kanssa, ukki käveli lapsen perässä hölmön näköisenä taloa ympäri. Puolitoista vuotias siis kävelytti ukkia ja johti seuruetta. :D
Ja äidin kanssa en ole nähnyt yhtään luontevaa äiti-lapsi -hetkeä, vaan äiti työntelee huutavaa lasta rattaissa ja nopeasti naapureitten ohi. Kerran yritin jutella taaperolle, niin äiti tuijotti hölmistyneenä vaan lapsen takana. En ole ikinä kuullut äidin puhuvan lapselle, se kuuluisi kyllä seinän läpi, koska puheäänetkin kuuluu.
Huoltomies kysyi multa kerran, että mihinkähä tolla rouvalla on kiire. :D Sama huoltoukko sanoi, että naapurin rouva taitaa olla burn outin partaalla.
Ihan kuin tämä äiti juoksisi muita karkuun, ettei kukaan vaan kysy mitään.
Sitten äiti juoksee pyykkituvalle kuin hädässä, ja sitten takaisin. En tajua, miksi se koko ajan kiirehtii.
Ainoat äänet mitä tässä puolentoista vuoden aikana sieltä ovat kuuluneet, on lapsen huutoa ja isän ajoittaista karjumista.
Ihan ne normaaleilta vaikuttaa ulkoisesti, mutta eihän nyt hemmetti voi olla normaalia, että linnoittaudutaan sisätiloihin. Lapsi ei ole päiväkodissa, enkä ole nähnyt tässä puolentoista vuoden ajan siellä vieraita, muita kuin lapsen isovanhemmat joskus.
Siellä ei käy kavereita, ei muita lapsia ja perheen sosiaalinen piiri tuntuu olevan olematon.
Molemmat vanhemmat on korkeasti koulutettuja, mutta eivät ole työelämässä. Sen tiedän, että mt-ongelmia heillä on (yhteinen tuttu kertoi), mutta silti tuo elämäntapa tuntuu oudolta.
Miten normaalia on eristäytyä muusta yhteisöstä ? Jouluna he ovat tuolla sisätiloissa, samoin kaikkina muinakin juhlapyhinä.
Kerran kysyin, että miten meinaavat lapsen päivähoidon järjestää kun menevät töihin, niin kuulemma mummo hoitaa, eivät laita päiväkotiin.
Aivan ihana eskarilainen tulee varmaan tuosta lapsesta, kun on panttivankina kotonaan siihen asti. :/
Ja tiedän, että joku sanoo tähän: pidä huoli omista asioistasi.
Niin en pidä, tässä maailmassa on aivan liikaa ihmisiä, jotka huolehtivat vaan omista asioistaan eivätkä ole huolissaan kanssaihmisistään, sen takia meillä on näitä perhesurmia ja Eerikoita, sen takia ihmiset voivat huonosti ja lapset kasvavat kauheissa olosuhteissa, koska naapurit eivät välitä.