Lue keskustelun säännöt.
Mietin eroa sairaasta puolisostani
22.02.2019 |
Puolisoni sairastui aivoveritulppaan vuonna 2015. Hänellä oli parin vuoden sairaalakierre ja muitakin terveysongelmia. Kotiuduttuaan olin omaishoitaja, kunnes uuvuin. Hän asuu nyt palveluasunnossa.
Olen alkanut miettimään eroa tosissaan. Olen 43-vuotias, lapset teini-ikäisiä. Mulla olisi vielä mahdollisuus elää ns. omaa elämää. Rakkaudesta puolisoon ei voi enää puhua, suhde oli enää hoitosuhde ja nyt se on jotakin... Niin, en tiedä mitä se on. Vaikka vaikealta tuntuu, niin siitä huolimatta olen vakavasti eroa miettinyt. Tunnen itseni petturiksi, mutta voimakkaasti tunnen myös elämän ainutkertaisuuden ja sen, että elän vain kerran. Säälistä avioliittoon jääminen tuntuu väärältä itseäni kohtaan.
Kukaan ollut samankaltaisessa tilanteessa?
Kommentit (243)
Vierailija kirjoitti:
Ota sitten rehdisti ero. Mutta älä ala siihen, että otat itsellesi "tärkeän ystävän" ja samalla pysyt naimisissa puolisosi kanssa. Meillä meni isän kanssa välit poikki, kun äiti dementoitui ja joutui hoivakotiin. Isälle ilmestyi uusi naikkonen, joka olisi pitänyt hyväksyä perhejuhliin yms. Ei mitään häpyä.
Minusta taas tuo on romanttisempaa pysyä naimisissa alkuperäisen kumppanin kanssa ns kunnioituksesta yhteisiä vuosia kohtaan ja sitten ottaa nais/miesystävä rinnalle. Ethän oikeasti itsekään eläisi loppuelämääsi yksin selibaatissa, jos rakas puolisosi dementoituisi pois tästä maailmasta? Ei se uusi kumpoani tarkouta, etteikö rakastaisi vaimoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap:n mies ei asu kotona kunnan hoidon turvin?
Onkohan yleinenkin harhakäsitys, että tällainen ihan noin vain olisi mahdollista?
Suosittelen perehtymistä terveydenhuollon ja vammaispalvelujen realiteetteihin.
Eikö työikäinen vammainen saa kunnan rahalla hoitoa kotiin?
Hehän saavat myös lisäksi henkilökohtaisen avustajan. En ymmärrä.
Tiedän esim vanhuksen asuneen kotonaan yksin vielä sen jälkeen, kun menetti molemmat jalkansa. Ja toisen yhdeksänkymppisen, joka oli menettänyt toisen jalkansa. (ja muistikin reistaili)
Vierailija kirjoitti:
Tiedän miehen olevban muistisairas, ei oo erottu ja asuu laitoksessa mutta vaimolla on rakastaja. Saahan sitten leskeneläkkeen .
Selibaatissako pitäisi elää mahdollisesti 40 vuotta, koska puoliso on sairastunut? En ainakaan itse oleta, että mieheni eläisi loppuelämänsä yksin, jos minä joudun palvelukotiin vaikka 5kymppisenä. Sen sijaan toivoisin, ettei ottaisi avioeroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko vannonut kaikkitietävän Jumalan edessä rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä kunnes kuolema eroittaa
Onhan puolisokin niin vannonut, miksi ainoastaan toisen tulee nähdä vaivaa? Avioliittovalassa myös luvataan kohdella toista hyvin ja arvostaa ja kunnioittaa, miten ap:n mies tätä toteuttaa kun ei edes yritä kuntoutua? Tai tuo eräs ms-tautia sairastava, joka pakottaa puolison keskellä yötä kahvin keittoon?
Oletan noiden esimerkkien olevan vain yksittäisiä tapahtumia, joilla toinen osapuoli yrittää oikeuttaa eroaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap:n mies ei asu kotona kunnan hoidon turvin?
Onkohan yleinenkin harhakäsitys, että tällainen ihan noin vain olisi mahdollista?
Suosittelen perehtymistä terveydenhuollon ja vammaispalvelujen realiteetteihin.Eikö työikäinen vammainen saa kunnan rahalla hoitoa kotiin?
Hehän saavat myös lisäksi henkilökohtaisen avustajan. En ymmärrä.
Tiedän esim vanhuksen asuneen kotonaan yksin vielä sen jälkeen, kun menetti molemmat jalkansa. Ja toisen yhdeksänkymppisen, joka oli menettänyt toisen jalkansa. (ja muistikin reistaili)
Ilman jalkoja pärjää ruoka-avulla ja siivouksella, mutta muistisairas tai aivovaurioinen tarvitsee jatkuvaa tukea, joka onnistuu vain palvelutalossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko vannonut kaikkitietävän Jumalan edessä rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä kunnes kuolema eroittaa
Kaikki meistä ei syyllistä itseään jollain taikaolennolla.
Tässä olen varsin lyhyesti kertonut tilanteestamme. Mainittakoon nyt vielä, että mun uupumukseni ei ollut vain pientä väsymystä tai sitä, etten olisi halunnut puolisoani hoitaa, vaan sairastuin vakavaan masennukseen ja olin osastohoidossa itsetuhoisuuden takia.
Lisäksi nämä kaikki tapahtumat vaikuttivat myös lapsiin ja meillä oli suuria vaikeuksia. Hain apua perheen tilanteeseen ja tein kaiken, mihin inhimillisesti katsoen pystyin auttaakseni perhettäni. Pikku maininta; olimme psykologilla koko perhe ja nuorempi lapseni kertoi pitkän suostuttelun jälkeen vähän tunteistaan. Mieheni naureskeli. Auta siinä nyt perhettä, kun toinen aikuinen on taantunut lapsen tasolle. Tätä samaa oli kotona jatkuvasti. Ikävää sanoa, mutta lastenkin takia on parempi, että isä asuu muualla.
En ole uskonnollinen, vastauksena sille joka höpötti Jumalasta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä tapauksia on niin paljon hoitoalalla. Puoliso asuu hoivapaikassa ja toisella on suhde. Avioeroa ei ole otettu. Terve puoliso kieltää kertomasta suhteesta hoidettavalle, jos/ kun se tulee ilmi. Pienillä paikkakunnilla juorut leviävät. En minä hoitajana tuomitse ketään, kunhan kerroin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap:n mies ei asu kotona kunnan hoidon turvin?
Onkohan yleinenkin harhakäsitys, että tällainen ihan noin vain olisi mahdollista?
Suosittelen perehtymistä terveydenhuollon ja vammaispalvelujen realiteetteihin.Eikö työikäinen vammainen saa kunnan rahalla hoitoa kotiin?
Hehän saavat myös lisäksi henkilökohtaisen avustajan. En ymmärrä.
Tiedän esim vanhuksen asuneen kotonaan yksin vielä sen jälkeen, kun menetti molemmat jalkansa. Ja toisen yhdeksänkymppisen, joka oli menettänyt toisen jalkansa. (ja muistikin reistaili)
Ilman jalkoja pärjää ruoka-avulla ja siivouksella, mutta muistisairas tai aivovaurioinen tarvitsee jatkuvaa tukea, joka onnistuu vain palvelutalossa.
muistisairaan paikka onkin jossain hoitolaitoksessa ts dementia kodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näitä tapauksia on niin paljon hoitoalalla. Puoliso asuu hoivapaikassa ja toisella on suhde. Avioeroa ei ole otettu. Terve puoliso kieltää kertomasta suhteesta hoidettavalle, jos/ kun se tulee ilmi. Pienillä paikkakunnilla juorut leviävät. En minä hoitajana tuomitse ketään, kunhan kerroin.
näin on mutta suurimmalla osalla kuitenkin moraali ok
Vierailija kirjoitti:
Tässä olen varsin lyhyesti kertonut tilanteestamme. Mainittakoon nyt vielä, että mun uupumukseni ei ollut vain pientä väsymystä tai sitä, etten olisi halunnut puolisoani hoitaa, vaan sairastuin vakavaan masennukseen ja olin osastohoidossa itsetuhoisuuden takia.
Lisäksi nämä kaikki tapahtumat vaikuttivat myös lapsiin ja meillä oli suuria vaikeuksia. Hain apua perheen tilanteeseen ja tein kaiken, mihin inhimillisesti katsoen pystyin auttaakseni perhettäni. Pikku maininta; olimme psykologilla koko perhe ja nuorempi lapseni kertoi pitkän suostuttelun jälkeen vähän tunteistaan. Mieheni naureskeli. Auta siinä nyt perhettä, kun toinen aikuinen on taantunut lapsen tasolle. Tätä samaa oli kotona jatkuvasti. Ikävää sanoa, mutta lastenkin takia on parempi, että isä asuu muualla.
En ole uskonnollinen, vastauksena sille joka höpötti Jumalasta.
Ap
menitkö kirkossa naimisiin ja lupasit Jumalan silmien edessä rakastaa niin myötä kuin vastamäessä kunnes kuolema eroittaa?????????????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä olen varsin lyhyesti kertonut tilanteestamme. Mainittakoon nyt vielä, että mun uupumukseni ei ollut vain pientä väsymystä tai sitä, etten olisi halunnut puolisoani hoitaa, vaan sairastuin vakavaan masennukseen ja olin osastohoidossa itsetuhoisuuden takia.
Lisäksi nämä kaikki tapahtumat vaikuttivat myös lapsiin ja meillä oli suuria vaikeuksia. Hain apua perheen tilanteeseen ja tein kaiken, mihin inhimillisesti katsoen pystyin auttaakseni perhettäni. Pikku maininta; olimme psykologilla koko perhe ja nuorempi lapseni kertoi pitkän suostuttelun jälkeen vähän tunteistaan. Mieheni naureskeli. Auta siinä nyt perhettä, kun toinen aikuinen on taantunut lapsen tasolle. Tätä samaa oli kotona jatkuvasti. Ikävää sanoa, mutta lastenkin takia on parempi, että isä asuu muualla.
En ole uskonnollinen, vastauksena sille joka höpötti Jumalasta.
Ap
Älä ap välitä, tietämättömien on helppo arvostella. Eihän aivohalvauksesta välttämättä päällepäin näykään muuta kuin vähän huonommin toimiva toinen kehonpuoli.
Mutta, kuten itsekin totesit, kognitiiviset muutokset ovat niitä vaikeimpia parisuhteenkin kannalta. Sairastunut itsehän ei niiden olemassaoloa välttämättä tunnista laisinkaan. Lisäksi kaikki muutokset tunne-elämän säätelyssä jne. On niin tuuripeliä, mihin kohtaan aivoja se tukos tulee ja millaista vahinkoa aiheuttaa.
Voimia sinulle, mitä tahansa päätätkin. Oletko itse saanut mitään krskusteluapua, tai käynyt omaisten tukiryhmässä? Paikkakunnasta riippuen niitä voi olla erikseen myös nuoremmille aikuisille.
Tosiaan miehen pois muutto on voinut olla parasta, mitä lapsillenne on tapahtunut pitkään aikaan.
Sitoutuminen tässä ajassa on vain harvojen herkkua. Moni ei pöödy edes avioliittoon saati sitoudu yhteen kumppaniin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliittoon sitouduttiin myös huonoiksi päiviksi. Järkyttävää, että ap ei jaksanut miehen kanssa edes asua. Kyllähän työikäinen saa kotiin kaikki mahdolliset avut. Ap:n ei olisi ollut pakko olla omaishoitajana edes.
Eri asia toki, jos mies itse halusi mieluummin muuttaa palvelutaloon.
Tiedän yhden naisen, joka oli ap:n miehen roolissa. Hän suri sitä, kun hänelle kävi, kuten ap:n miehelle ja vielä siten, miten ap suunnittelee jatkossa. Ei siis ollenkaan pitänyt siitä, miten hänelle kävi.
Avioliittoon ovat molemmat sitoutuneet myös huonoiksi päiviksi. Miksi tätä vaaditaan käytännössä nytkin pelkältä naiselta? Sairastuneeltakin voidaan vaatia omaa panostusta; itsestä huolehtimista, ohjattujen harjoitteiden tekemistä, terveellisiä elintapoja, terveen puolison kunnioittamista ja arvostamista, ulkopuolisen avun vastaanottamista. Silloin parisuhde voi jatkuakin, jopa suhteellisen onnellisena.
Sen sijaan katkeraa itsesääliä, passivoitumista, mustasukkaisuutta, vaatimista vaatimisen perään ja ilkeilyä ei kenenkään tarvinne vuositolkulla sietää.
Akuutti kriisi on erikseen mutta se ei kestä vuosikausia.
Tämä. Liitto voi selvitä vain jos molemmat sopeutuvat tilanteeseen ja tekevät kaikkensa, jotta kumpikin osapuoli on onnellinen ja tyytyväinen. Myös siis se sairas osapuoli. Ketään ei voi vaatia uhraamaan omaa elämäänsä toisen vuoksi, vaikka olisi naimisissa. Kaunis ajatushan se on, mutta pahimmillaan muuttuu totaalisen epäreiluksi asetelmaksi ja painajaismaiseksi arjeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap:n mies ei asu kotona kunnan hoidon turvin?
Onkohan yleinenkin harhakäsitys, että tällainen ihan noin vain olisi mahdollista?
Suosittelen perehtymistä terveydenhuollon ja vammaispalvelujen realiteetteihin.Eikö työikäinen vammainen saa kunnan rahalla hoitoa kotiin?
Hehän saavat myös lisäksi henkilökohtaisen avustajan. En ymmärrä.
Tiedän esim vanhuksen asuneen kotonaan yksin vielä sen jälkeen, kun menetti molemmat jalkansa. Ja toisen yhdeksänkymppisen, joka oli menettänyt toisen jalkansa. (ja muistikin reistaili)
No ei saa. Tarvitsee omaa rahaa ja paljon, jos meinaa ympärivuorokautista sairaanhoitoa kotona järjestää.
Eikä ole halpaa palvelutalossakaan.
Olen pahoillasi miehesi puolesta. Vakava sairastuminen on ihmiselle kohtuuton taakka. Usein parisuhde päättyy eroon ja ystävät jättävät. Jokainen tekee omalla tavallaan, mutta kyllä avioliitto on mahdollinen vakavasti sairaankin ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ota sitten rehdisti ero. Mutta älä ala siihen, että otat itsellesi "tärkeän ystävän" ja samalla pysyt naimisissa puolisosi kanssa. Meillä meni isän kanssa välit poikki, kun äiti dementoitui ja joutui hoivakotiin. Isälle ilmestyi uusi naikkonen, joka olisi pitänyt hyväksyä perhejuhliin yms. Ei mitään häpyä.
Niin meilläkin meni. Ahne ja kusipää isäni ei eroa voinut ottaa, koska varakkaampana ja ilman avioehtoa olisi tehnyt persnettoa. Äitini arvostus täysi nolla. No, mulle äijä on täysin yhdentekevä ja pidän juhlat sinä päivänä kun kuulen kuolemastaan. Toivottavasti pian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap:n mies ei asu kotona kunnan hoidon turvin?
Onkohan yleinenkin harhakäsitys, että tällainen ihan noin vain olisi mahdollista?
Suosittelen perehtymistä terveydenhuollon ja vammaispalvelujen realiteetteihin.Eikö työikäinen vammainen saa kunnan rahalla hoitoa kotiin?
Hehän saavat myös lisäksi henkilökohtaisen avustajan. En ymmärrä.
Tiedän esim vanhuksen asuneen kotonaan yksin vielä sen jälkeen, kun menetti molemmat jalkansa. Ja toisen yhdeksänkymppisen, joka oli menettänyt toisen jalkansa. (ja muistikin reistaili)
Ilman jalkoja pärjää ruoka-avulla ja siivouksella, mutta muistisairas tai aivovaurioinen tarvitsee jatkuvaa tukea, joka onnistuu vain palvelutalossa.
Mutta toinen noista jalattomista, se yksijalkainen, oli myös muistisairas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä olen varsin lyhyesti kertonut tilanteestamme. Mainittakoon nyt vielä, että mun uupumukseni ei ollut vain pientä väsymystä tai sitä, etten olisi halunnut puolisoani hoitaa, vaan sairastuin vakavaan masennukseen ja olin osastohoidossa itsetuhoisuuden takia.
Lisäksi nämä kaikki tapahtumat vaikuttivat myös lapsiin ja meillä oli suuria vaikeuksia. Hain apua perheen tilanteeseen ja tein kaiken, mihin inhimillisesti katsoen pystyin auttaakseni perhettäni. Pikku maininta; olimme psykologilla koko perhe ja nuorempi lapseni kertoi pitkän suostuttelun jälkeen vähän tunteistaan. Mieheni naureskeli. Auta siinä nyt perhettä, kun toinen aikuinen on taantunut lapsen tasolle. Tätä samaa oli kotona jatkuvasti. Ikävää sanoa, mutta lastenkin takia on parempi, että isä asuu muualla.
En ole uskonnollinen, vastauksena sille joka höpötti Jumalasta.
Ap
menitkö kirkossa naimisiin ja lupasit Jumalan silmien edessä rakastaa niin myötä kuin vastamäessä kunnes kuolema eroittaa?????????????
Sulla ei oo kaikki himassa.
Onhan puolisokin niin vannonut, miksi ainoastaan toisen tulee nähdä vaivaa? Avioliittovalassa myös luvataan kohdella toista hyvin ja arvostaa ja kunnioittaa, miten ap:n mies tätä toteuttaa kun ei edes yritä kuntoutua? Tai tuo eräs ms-tautia sairastava, joka pakottaa puolison keskellä yötä kahvin keittoon?