Mies on katkera helposta vauvasta

Ap ei ota oikein kenenkään mielipidettä tai neuvoa huomioon, vänkää kaikille vastaan, tykkää omasta "uhripositiostaan". Taidan lopettaa lukemisen tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.

Luitko edes aloituksen?:

"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.

Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.

Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.

Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.

Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.

Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."

Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.

Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.

Luin tietysti ja sain sellaisen käsityksen että mies haluaa olla kotona lepäämässä ja kuntoilemassa, ei suinkaan hoitamassa lasta ja kotia. Lapsi ja koti on miehelle vain sivutuote. Tuo ukko lähtee lätkimään saman tien kun hoksaa helpomman elämän.

Nythän kuulemme vain yhden näkökulman asiasta.

Ap:n vastauksista käy selville, kuinka hän tykkää ennemmin olla kotona keskittyen lapsiin ja kotitöihin kuin käydä töissä.

Hän jopa vastauksessaan mainitsi, ettei olisi edes tehnyt lapsia, ellei mies olisi ollut myöntyväinen ajatukseen, että ap on kotona niin pitkään kuin mahdollista.

Mikäli mies olisi pakenevaa sorttia, tuskin olisi jaksanut kahta vuotta kuunnella jatkuvaa yötäpäiväistä itkua.

Mikäli mies ajattelisi vain omaa mukavuuttaan huomioimatta puolisoaan, tuskin olisi myöntynyt puolisonsa ehdotukseen toisesta lapsesta vaikka mikä olisi, kun kerran "vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään."

Kerrotun mukaan mies osallistuu kotitöihinkin, ilmeisesti tosin lähinnä pyydettäessä syystä että

ap kertoo itse nauttivansa kotitöistä ja haluaa tehdä ne tavallaan, joten ei edes halua miehensä niihin osallistuvan.

Yleensä palstalla saa lukea miehistä, jotka ovat pettäneet raskausaikana ja jättäneet lapsen synnyttyä, joten aika harvinaista on lukea miehestä, joka haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan.

Tyypillistä palstalle on toki tuoda tällainenkin puoliso esiin näkökulmasta, että "ei kai se nyt käy että mies jää kotiin lapsen kanssa ja antakaa vinkkejä miten estän mieheni aikeet".

Ihan turha maalata vastaajia sellaisiksi, jotka "eivät vain hyväksy, että mies jää kotiin". Mun mies on ollut 2 vuotta lasten kanssa kotona, tosin alkaen vauva-ajan jälkeen. Mun parhaan ystävän mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa. Mutta he sopivat asiasta ETUKÄTEEN ja molemmat olivat kotona vauva-aikana koska kumpikin halusi luoda vakaan suhteen vauvaan. Ei kukaan täällä vastusta tuollaista järjestelyä. MUTTA en ikinä jättäisi vauvaa sellaisen ihmisen hoitoon, joka on jo osoittanut ettei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja joka karjuu ja kiroilee 4-vuotiaalle, ja jonka syy jäädä kotiin olisi, että kokee puolison pääsevän siellä helpolla. Lisäksi vauva on tottunut ap:n hoivaan, ei todellakaan ole vauvaa kohtaan oikein, että vaihdetaan isän itsekkyyden takia yhtäkkiä hoitajaa ja sitten ehkä taas uudestaan kun isä ei jaksakaan.

"Ei kestä vauvan itkua kovin pitkään".

Esikoinen on ap:n mukaan itkenyt kaksi vuotta yötä päivää eikä mies ole paennut suhteesta, ainoastaan ajatellut, ettei halua vastaavaa enää kokea ja vannonut ettei tee enää uusia lapsia.

Ap:n mieliksi on toiseen lapseen suostunut ja nyt iloisesti yllättynyt, että lapsi voikin olla myös mukava ja helppo hoitoinen.

Eihän mies ole voinut kolmikosta kärsineen esikoisen jälkeen kuvitellakaan että toinen lapsi olisikin jotain muuta.

Miksi ei saisi muuttaa mieltään ja osallistua lapsensa hoitoon enemmän kuin oli alunperin uskonut pystyvänsä?

Koska kaikki ei pyöri yhden ihmisen halujen ja oikkujen mukaan..?

Toisen lapsen hankinta on ollut puhtaasti naisen halu. Mikäli hän oikeasti ajattelee lapsen parasta, tuntuu erikoiselta että hän ei hyväksy miehen oikeutta vanhempainvapaaseen. Kuten edelläkin on mainittu, useat miehet ovat onnistuneesti lapsensa kanssa selviytyneet. Tuskin nyt kyseessä oleva mies on poikkeus, jos hänelle se mahdollisuus suodaan.

Jos sinun haaveenasi on ollut aina muuttaa maalle ja hoitaa maatilaa ja löydät lopulta miehen joka jakaa tuon haaveen, mutta sitten yksi päivä ilmoittaa ettei haluakaan enää, vaan haluaa että jäätte loppuelämäksi kaupunkiin niin jäätkö sinne kaupunkiin ja luovut omasta haaveestasi vaikka se oli yksi syy miksi menit miehen kanssa kimppaan?

Vertaus on hieman ontuva, sillä nythän on nimenomaan käynyt niin, että toteuttaessaan yksinomaan naisen halua uudesta lapsesta mies on päässyt kokemaan, että lapsen kanssa ssa voikin olla mukavaa toisin kuin hän oli ajatellut ja siksi hän haluaisi osallistua lapsen hoitoon enemmän kuin oli ajatellut, mutta naiselle se ei ovi, sillä hän haluaa pitää unelmansa itsellään, koska se on hänen unelma, jonka hän on toteuttanut hänen ehdoillaan.

Maallemuuttovertauksessa mies muuttaisi vastentahtoisesti pelkästään naisen halun mukaan maalle ja huomaisi kaikeksi yllätyksekseen viihtyvänsä, mutta nainen olisikin pettynyt mieheen ja vaatisi tätä muuttamaan takaisin kaupunkiin, koska nainen haluaa itse hoitaa unelmatilansa kuten parhaaksi näkee miehen puuttumatta sen hoitoon.

Mies halusi kyllä toisen lapsen alunperin, mutta sanoi että jos se On samanlaista kun esikoisen kanssa niin valitsee mieluummin luopua tästä haaveesta. Siksi minä lupasin hoitaa lapsen jos se on pelkkää helvettiä. En vaadi miestä luopumaan lapsesta, mitä oikein selität :,D

Ap

Kerroit alussa, että mies oli vannonut, ettei tee ikinä toista lasta jos ensimmäisestä selviätte ja sen, että suostuttelit miehen uuden lapsentekoon.

Useimmat tuntuvat saaneen mielikuvan, ettei mies tykkää lapsistaan. Itse en tätä usko, kuten en siihenkään että olisit suhteenne alistuvana osapuoli.

Tosiasiassa vaikuttaa, että sinä olet se, joka asetat ehtoja, miten liitossanne toimitaan ja miten lapset kasvatetaan ja miehen on asiaan tyytyminen.

Aiemmin kysyit, että mitä hyötyä lapselle on siitä, että isä häntä kotona hoitaisi, kun mielestäsi hoidat niin kodin kuin lapsetkin häntä paremmin.

Sitä tosiaan kannattaisi miettiä, mitä lapsi ja isä hyötyvät yhteisestä kadenkeskisestä ajasta, jolloin isä voi työasioista vapaana keskittyä täysin lapseensa.

Niin, ennen esikoista puhuimme kuinka haluamme 2 lasta. Sitten kun esikoinen syntyi ja huusi vaan, mies sanoi ettei kyllä halua enää toista lasta jos tästäkään selviää hengissä. No, selvittiin ja arki helpottui. Aloin puhua toisesta lapsesta ja mies suostui tietyillä ehdoilla, joihin minä taas suostuin. Kodin minä hoidankin paremmin ja tarkemmin , se on ihan fakta, siksi minä sen teenkin. Mies voisi jäädä kotiin kun lapsi on vaikka 1,5v mutta ei kuulemma halua taaperon kanssa olla kotona, vaan nyt kun vauva on vielä vauva ja pääasiassa nukkuu ja syö. Varmasti mies tuosta selviäisi, mutta olemme sopineet että minä pidän vanhempainvapaat. Juu en näe että oma hoitoni olisi niin huonoa että vauvalle olisi merkittävää etua siitä että nyt mies yhtäkkiä jäisi häntä hoitamaan.

Ap

Mikä sitten on ongelma? Sanot, kuten täälläkin, ettet olisi edes tehnyt lasta jos miehesi olisi halunnut jäädä häntä kotiin hoitamaan ja siksi hoidat lapsen asettamiesi ehtojen mukaisesti itse. Mikäli olet todella valmis joustamaan omista ehdoistasi lapsen ollessa 1,5 vuotias voitte sopia palaavanne asiaan lähempänä tuota ajankohtaa, ettei taas tarvitse syyttää miestä vuotta aiemmin tehdyn sopimuksen rikkomisesta, kun hän voi arvioida asiaa realistisesti silloin, kun se on paremmin ajankohtainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.

Luitko edes aloituksen?:

"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.

Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.

Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.

Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.

Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.

Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."

Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.

Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.

Luin tietysti ja sain sellaisen käsityksen että mies haluaa olla kotona lepäämässä ja kuntoilemassa, ei suinkaan hoitamassa lasta ja kotia. Lapsi ja koti on miehelle vain sivutuote. Tuo ukko lähtee lätkimään saman tien kun hoksaa helpomman elämän.

Nythän kuulemme vain yhden näkökulman asiasta.

Ap:n vastauksista käy selville, kuinka hän tykkää ennemmin olla kotona keskittyen lapsiin ja kotitöihin kuin käydä töissä.

Hän jopa vastauksessaan mainitsi, ettei olisi edes tehnyt lapsia, ellei mies olisi ollut myöntyväinen ajatukseen, että ap on kotona niin pitkään kuin mahdollista.

Mikäli mies olisi pakenevaa sorttia, tuskin olisi jaksanut kahta vuotta kuunnella jatkuvaa yötäpäiväistä itkua.

Mikäli mies ajattelisi vain omaa mukavuuttaan huomioimatta puolisoaan, tuskin olisi myöntynyt puolisonsa ehdotukseen toisesta lapsesta vaikka mikä olisi, kun kerran "vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään."

Kerrotun mukaan mies osallistuu kotitöihinkin, ilmeisesti tosin lähinnä pyydettäessä syystä että

ap kertoo itse nauttivansa kotitöistä ja haluaa tehdä ne tavallaan, joten ei edes halua miehensä niihin osallistuvan.

Yleensä palstalla saa lukea miehistä, jotka ovat pettäneet raskausaikana ja jättäneet lapsen synnyttyä, joten aika harvinaista on lukea miehestä, joka haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan.

Tyypillistä palstalle on toki tuoda tällainenkin puoliso esiin näkökulmasta, että "ei kai se nyt käy että mies jää kotiin lapsen kanssa ja antakaa vinkkejä miten estän mieheni aikeet".

Ihan turha maalata vastaajia sellaisiksi, jotka "eivät vain hyväksy, että mies jää kotiin". Mun mies on ollut 2 vuotta lasten kanssa kotona, tosin alkaen vauva-ajan jälkeen. Mun parhaan ystävän mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa. Mutta he sopivat asiasta ETUKÄTEEN ja molemmat olivat kotona vauva-aikana koska kumpikin halusi luoda vakaan suhteen vauvaan. Ei kukaan täällä vastusta tuollaista järjestelyä. MUTTA en ikinä jättäisi vauvaa sellaisen ihmisen hoitoon, joka on jo osoittanut ettei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja joka karjuu ja kiroilee 4-vuotiaalle, ja jonka syy jäädä kotiin olisi, että kokee puolison pääsevän siellä helpolla. Lisäksi vauva on tottunut ap:n hoivaan, ei todellakaan ole vauvaa kohtaan oikein, että vaihdetaan isän itsekkyyden takia yhtäkkiä hoitajaa ja sitten ehkä taas uudestaan kun isä ei jaksakaan.

"Ei kestä vauvan itkua kovin pitkään".

Esikoinen on ap:n mukaan itkenyt kaksi vuotta yötä päivää eikä mies ole paennut suhteesta, ainoastaan ajatellut, ettei halua vastaavaa enää kokea ja vannonut ettei tee enää uusia lapsia.

Ap:n mieliksi on toiseen lapseen suostunut ja nyt iloisesti yllättynyt, että lapsi voikin olla myös mukava ja helppo hoitoinen.

Eihän mies ole voinut kolmikosta kärsineen esikoisen jälkeen kuvitellakaan että toinen lapsi olisikin jotain muuta.

Miksi ei saisi muuttaa mieltään ja osallistua lapsensa hoitoon enemmän kuin oli alunperin uskonut pystyvänsä?

Koska kaikki ei pyöri yhden ihmisen halujen ja oikkujen mukaan..?

Toisen lapsen hankinta on ollut puhtaasti naisen halu. Mikäli hän oikeasti ajattelee lapsen parasta, tuntuu erikoiselta että hän ei hyväksy miehen oikeutta vanhempainvapaaseen. Kuten edelläkin on mainittu, useat miehet ovat onnistuneesti lapsensa kanssa selviytyneet. Tuskin nyt kyseessä oleva mies on poikkeus, jos hänelle se mahdollisuus suodaan.

Jos sinun haaveenasi on ollut aina muuttaa maalle ja hoitaa maatilaa ja löydät lopulta miehen joka jakaa tuon haaveen, mutta sitten yksi päivä ilmoittaa ettei haluakaan enää, vaan haluaa että jäätte loppuelämäksi kaupunkiin niin jäätkö sinne kaupunkiin ja luovut omasta haaveestasi vaikka se oli yksi syy miksi menit miehen kanssa kimppaan?

Vertaus on hieman ontuva, sillä nythän on nimenomaan käynyt niin, että toteuttaessaan yksinomaan naisen halua uudesta lapsesta mies on päässyt kokemaan, että lapsen kanssa ssa voikin olla mukavaa toisin kuin hän oli ajatellut ja siksi hän haluaisi osallistua lapsen hoitoon enemmän kuin oli ajatellut, mutta naiselle se ei ovi, sillä hän haluaa pitää unelmansa itsellään, koska se on hänen unelma, jonka hän on toteuttanut hänen ehdoillaan.

Maallemuuttovertauksessa mies muuttaisi vastentahtoisesti pelkästään naisen halun mukaan maalle ja huomaisi kaikeksi yllätyksekseen viihtyvänsä, mutta nainen olisikin pettynyt mieheen ja vaatisi tätä muuttamaan takaisin kaupunkiin, koska nainen haluaa itse hoitaa unelmatilansa kuten parhaaksi näkee miehen puuttumatta sen hoitoon.

Mies halusi kyllä toisen lapsen alunperin, mutta sanoi että jos se On samanlaista kun esikoisen kanssa niin valitsee mieluummin luopua tästä haaveesta. Siksi minä lupasin hoitaa lapsen jos se on pelkkää helvettiä. En vaadi miestä luopumaan lapsesta, mitä oikein selität :,D

Ap

Kerroit alussa, että mies oli vannonut, ettei tee ikinä toista lasta jos ensimmäisestä selviätte ja sen, että suostuttelit miehen uuden lapsentekoon.

Useimmat tuntuvat saaneen mielikuvan, ettei mies tykkää lapsistaan. Itse en tätä usko, kuten en siihenkään että olisit suhteenne alistuvana osapuoli.

Tosiasiassa vaikuttaa, että sinä olet se, joka asetat ehtoja, miten liitossanne toimitaan ja miten lapset kasvatetaan ja miehen on asiaan tyytyminen.

Aiemmin kysyit, että mitä hyötyä lapselle on siitä, että isä häntä kotona hoitaisi, kun mielestäsi hoidat niin kodin kuin lapsetkin häntä paremmin.

Sitä tosiaan kannattaisi miettiä, mitä lapsi ja isä hyötyvät yhteisestä kadenkeskisestä ajasta, jolloin isä voi työasioista vapaana keskittyä täysin lapseensa.

Niin, ennen esikoista puhuimme kuinka haluamme 2 lasta. Sitten kun esikoinen syntyi ja huusi vaan, mies sanoi ettei kyllä halua enää toista lasta jos tästäkään selviää hengissä. No, selvittiin ja arki helpottui. Aloin puhua toisesta lapsesta ja mies suostui tietyillä ehdoilla, joihin minä taas suostuin. Kodin minä hoidankin paremmin ja tarkemmin , se on ihan fakta, siksi minä sen teenkin. Mies voisi jäädä kotiin kun lapsi on vaikka 1,5v mutta ei kuulemma halua taaperon kanssa olla kotona, vaan nyt kun vauva on vielä vauva ja pääasiassa nukkuu ja syö. Varmasti mies tuosta selviäisi, mutta olemme sopineet että minä pidän vanhempainvapaat. Juu en näe että oma hoitoni olisi niin huonoa että vauvalle olisi merkittävää etua siitä että nyt mies yhtäkkiä jäisi häntä hoitamaan.

Ap

Mikä sitten on ongelma? Sanot, kuten täälläkin, ettet olisi edes tehnyt lasta jos miehesi olisi halunnut jäädä häntä kotiin hoitamaan ja siksi hoidat lapsen asettamiesi ehtojen mukaisesti itse. Mikäli olet todella valmis joustamaan omista ehdoistasi lapsen ollessa 1,5 vuotias voitte sopia palaavanne asiaan lähempänä tuota ajankohtaa, ettei taas tarvitse syyttää miestä vuotta aiemmin tehdyn sopimuksen rikkomisesta, kun hän voi arvioida asiaa realistisesti silloin, kun se on paremmin ajankohtainen.

Ap on sanonut vaikka kuinka monta kertaa, että ongelma on se miehen passiivis-aggressiivinen v***lu.

Vierailija kirjoitti:

Ap ei ota oikein kenenkään mielipidettä tai neuvoa huomioon, vänkää kaikille vastaan, tykkää omasta "uhripositiostaan". Taidan lopettaa lukemisen tähän.

En koe olevani uhri, minä olen Helppoon vauvaan ja kotona oloon tyytyväinen. Sain neuvoja että pakota mies tekemään kotitöitä tai anna miehen jäädä kotiin ja tehdä mitä lystää, koska miehellä on oikeus. No, kumpikaan ei mielestäni ole vastaus. Lopeta vaan, hei hei.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.

Luitko edes aloituksen?:

"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.

Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.

Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.

Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.

Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.

Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."

Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.

Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.

Luin tietysti ja sain sellaisen käsityksen että mies haluaa olla kotona lepäämässä ja kuntoilemassa, ei suinkaan hoitamassa lasta ja kotia. Lapsi ja koti on miehelle vain sivutuote. Tuo ukko lähtee lätkimään saman tien kun hoksaa helpomman elämän.

Nythän kuulemme vain yhden näkökulman asiasta.

Ap:n vastauksista käy selville, kuinka hän tykkää ennemmin olla kotona keskittyen lapsiin ja kotitöihin kuin käydä töissä.

Hän jopa vastauksessaan mainitsi, ettei olisi edes tehnyt lapsia, ellei mies olisi ollut myöntyväinen ajatukseen, että ap on kotona niin pitkään kuin mahdollista.

Mikäli mies olisi pakenevaa sorttia, tuskin olisi jaksanut kahta vuotta kuunnella jatkuvaa yötäpäiväistä itkua.

Mikäli mies ajattelisi vain omaa mukavuuttaan huomioimatta puolisoaan, tuskin olisi myöntynyt puolisonsa ehdotukseen toisesta lapsesta vaikka mikä olisi, kun kerran "vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään."

Kerrotun mukaan mies osallistuu kotitöihinkin, ilmeisesti tosin lähinnä pyydettäessä syystä että

ap kertoo itse nauttivansa kotitöistä ja haluaa tehdä ne tavallaan, joten ei edes halua miehensä niihin osallistuvan.

Yleensä palstalla saa lukea miehistä, jotka ovat pettäneet raskausaikana ja jättäneet lapsen synnyttyä, joten aika harvinaista on lukea miehestä, joka haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan.

Tyypillistä palstalle on toki tuoda tällainenkin puoliso esiin näkökulmasta, että "ei kai se nyt käy että mies jää kotiin lapsen kanssa ja antakaa vinkkejä miten estän mieheni aikeet".

Ihan turha maalata vastaajia sellaisiksi, jotka "eivät vain hyväksy, että mies jää kotiin". Mun mies on ollut 2 vuotta lasten kanssa kotona, tosin alkaen vauva-ajan jälkeen. Mun parhaan ystävän mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa. Mutta he sopivat asiasta ETUKÄTEEN ja molemmat olivat kotona vauva-aikana koska kumpikin halusi luoda vakaan suhteen vauvaan. Ei kukaan täällä vastusta tuollaista järjestelyä. MUTTA en ikinä jättäisi vauvaa sellaisen ihmisen hoitoon, joka on jo osoittanut ettei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja joka karjuu ja kiroilee 4-vuotiaalle, ja jonka syy jäädä kotiin olisi, että kokee puolison pääsevän siellä helpolla. Lisäksi vauva on tottunut ap:n hoivaan, ei todellakaan ole vauvaa kohtaan oikein, että vaihdetaan isän itsekkyyden takia yhtäkkiä hoitajaa ja sitten ehkä taas uudestaan kun isä ei jaksakaan.

"Ei kestä vauvan itkua kovin pitkään".

Esikoinen on ap:n mukaan itkenyt kaksi vuotta yötä päivää eikä mies ole paennut suhteesta, ainoastaan ajatellut, ettei halua vastaavaa enää kokea ja vannonut ettei tee enää uusia lapsia.

Ap:n mieliksi on toiseen lapseen suostunut ja nyt iloisesti yllättynyt, että lapsi voikin olla myös mukava ja helppo hoitoinen.

Eihän mies ole voinut kolmikosta kärsineen esikoisen jälkeen kuvitellakaan että toinen lapsi olisikin jotain muuta.

Miksi ei saisi muuttaa mieltään ja osallistua lapsensa hoitoon enemmän kuin oli alunperin uskonut pystyvänsä?

Koska kaikki ei pyöri yhden ihmisen halujen ja oikkujen mukaan..?

Toisen lapsen hankinta on ollut puhtaasti naisen halu. Mikäli hän oikeasti ajattelee lapsen parasta, tuntuu erikoiselta että hän ei hyväksy miehen oikeutta vanhempainvapaaseen. Kuten edelläkin on mainittu, useat miehet ovat onnistuneesti lapsensa kanssa selviytyneet. Tuskin nyt kyseessä oleva mies on poikkeus, jos hänelle se mahdollisuus suodaan.

Jos sinun haaveenasi on ollut aina muuttaa maalle ja hoitaa maatilaa ja löydät lopulta miehen joka jakaa tuon haaveen, mutta sitten yksi päivä ilmoittaa ettei haluakaan enää, vaan haluaa että jäätte loppuelämäksi kaupunkiin niin jäätkö sinne kaupunkiin ja luovut omasta haaveestasi vaikka se oli yksi syy miksi menit miehen kanssa kimppaan?

Vertaus on hieman ontuva, sillä nythän on nimenomaan käynyt niin, että toteuttaessaan yksinomaan naisen halua uudesta lapsesta mies on päässyt kokemaan, että lapsen kanssa ssa voikin olla mukavaa toisin kuin hän oli ajatellut ja siksi hän haluaisi osallistua lapsen hoitoon enemmän kuin oli ajatellut, mutta naiselle se ei ovi, sillä hän haluaa pitää unelmansa itsellään, koska se on hänen unelma, jonka hän on toteuttanut hänen ehdoillaan.

Maallemuuttovertauksessa mies muuttaisi vastentahtoisesti pelkästään naisen halun mukaan maalle ja huomaisi kaikeksi yllätyksekseen viihtyvänsä, mutta nainen olisikin pettynyt mieheen ja vaatisi tätä muuttamaan takaisin kaupunkiin, koska nainen haluaa itse hoitaa unelmatilansa kuten parhaaksi näkee miehen puuttumatta sen hoitoon.

Mies halusi kyllä toisen lapsen alunperin, mutta sanoi että jos se On samanlaista kun esikoisen kanssa niin valitsee mieluummin luopua tästä haaveesta. Siksi minä lupasin hoitaa lapsen jos se on pelkkää helvettiä. En vaadi miestä luopumaan lapsesta, mitä oikein selität :,D

Ap

Kerroit alussa, että mies oli vannonut, ettei tee ikinä toista lasta jos ensimmäisestä selviätte ja sen, että suostuttelit miehen uuden lapsentekoon.

Useimmat tuntuvat saaneen mielikuvan, ettei mies tykkää lapsistaan. Itse en tätä usko, kuten en siihenkään että olisit suhteenne alistuvana osapuoli.

Tosiasiassa vaikuttaa, että sinä olet se, joka asetat ehtoja, miten liitossanne toimitaan ja miten lapset kasvatetaan ja miehen on asiaan tyytyminen.

Aiemmin kysyit, että mitä hyötyä lapselle on siitä, että isä häntä kotona hoitaisi, kun mielestäsi hoidat niin kodin kuin lapsetkin häntä paremmin.

Sitä tosiaan kannattaisi miettiä, mitä lapsi ja isä hyötyvät yhteisestä kadenkeskisestä ajasta, jolloin isä voi työasioista vapaana keskittyä täysin lapseensa.

Niin, ennen esikoista puhuimme kuinka haluamme 2 lasta. Sitten kun esikoinen syntyi ja huusi vaan, mies sanoi ettei kyllä halua enää toista lasta jos tästäkään selviää hengissä. No, selvittiin ja arki helpottui. Aloin puhua toisesta lapsesta ja mies suostui tietyillä ehdoilla, joihin minä taas suostuin. Kodin minä hoidankin paremmin ja tarkemmin , se on ihan fakta, siksi minä sen teenkin. Mies voisi jäädä kotiin kun lapsi on vaikka 1,5v mutta ei kuulemma halua taaperon kanssa olla kotona, vaan nyt kun vauva on vielä vauva ja pääasiassa nukkuu ja syö. Varmasti mies tuosta selviäisi, mutta olemme sopineet että minä pidän vanhempainvapaat. Juu en näe että oma hoitoni olisi niin huonoa että vauvalle olisi merkittävää etua siitä että nyt mies yhtäkkiä jäisi häntä hoitamaan.

Ap

Mikä sitten on ongelma? Sanot, kuten täälläkin, ettet olisi edes tehnyt lasta jos miehesi olisi halunnut jäädä häntä kotiin hoitamaan ja siksi hoidat lapsen asettamiesi ehtojen mukaisesti itse. Mikäli olet todella valmis joustamaan omista ehdoistasi lapsen ollessa 1,5 vuotias voitte sopia palaavanne asiaan lähempänä tuota ajankohtaa, ettei taas tarvitse syyttää miestä vuotta aiemmin tehdyn sopimuksen rikkomisesta, kun hän voi arvioida asiaa realistisesti silloin, kun se on paremmin ajankohtainen.

Se että mies kettuilee ja vihjailee koko ajan miten helppoa minulla on ja kuinka se on niiiiin epäreilua ja häntä se vituttaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei ota oikein kenenkään mielipidettä tai neuvoa huomioon, vänkää kaikille vastaan, tykkää omasta "uhripositiostaan". Taidan lopettaa lukemisen tähän.

En koe olevani uhri, minä olen Helppoon vauvaan ja kotona oloon tyytyväinen. Sain neuvoja että pakota mies tekemään kotitöitä tai anna miehen jäädä kotiin ja tehdä mitä lystää, koska miehellä on oikeus. No, kumpikaan ei mielestäni ole vastaus. Lopeta vaan, hei hei.

Ap

Ilmeisesti provoilet huvikseen. Hyvin olet tosiaan vauvan hoidolta ehtinyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei ota oikein kenenkään mielipidettä tai neuvoa huomioon, vänkää kaikille vastaan, tykkää omasta "uhripositiostaan". Taidan lopettaa lukemisen tähän.

En koe olevani uhri, minä olen Helppoon vauvaan ja kotona oloon tyytyväinen. Sain neuvoja että pakota mies tekemään kotitöitä tai anna miehen jäädä kotiin ja tehdä mitä lystää, koska miehellä on oikeus. No, kumpikaan ei mielestäni ole vastaus. Lopeta vaan, hei hei.

Ap

Ilmeisesti provoilet huvikseen. Hyvin olet tosiaan vauvan hoidolta ehtinyt.

Ihan totista totta tämä on.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sori mutta teidän suhdekaan ei vaikuta olevan kovin vakaalla pohjalla. Mies ikään kuin sanelee - tai yrittää sanella sulle perhe-elämän säveliä. Hän ei ymmärrä sinua eikä välitä ymmärtää. Ainakin jonkin verran annat miehen kävellä ylitsesi. Miksi suostut tähän? Oletko ilmaissut omaa tahtoasi selkeästi? Mitä noissa tilanteissa on tapahtunut jos olet niin tehnyt? Haluatko elää loppuelämäsi noin?

Mies on vapaamatkustaja, mutta kokee olevansa perheen tärkein henkilö. Vain hänen haluillaan on merkitystä, ei äidillä tai lapsilla. Jostain syystä äitikin uskoo miehen käytöksen olevan oikeutettua, koska miesparalla on heikot hermot ja hän tuo rahaa enemmän talouteen. Ap on tuonut miehen jälkeläiset talouteen, käy palkkatöissä, hoitaa lapset ja miehen kaikki tarpeet, mutta kun mies on niiiiin herkkä.

Itse en pidä riidoista ja haluan elää rauhassa, siksi ehkä yritän elää ”ärsyttämättä” miestä turhaan. Ehkä ei pitäisi tehdä niin, mutta en jaksa sitä negatiivista ilmapiiriä joka siitä seuraa, lapset huutaa ja mies on vihainen.

Ap

Mietin jo aikaisemmin että kuulostaa aika kusipäältä tuo mies, mutta tämä kommentti sai hälytyskellot soimaan. Ihan kuin puhuttaisiin omista vanhemmistani. Isäni on just tuollainen itsekäs hermoheikko ääliö, huusi ja hajotti tavaroita ihan mitättömistä syistä. Äitini asenne oli että "se on vaan tommonen."

Erohan siitä sitten ennen pitkää tuli. Omasta mielestäni tosin liian myöhään, olin itse ala-asteella. Isäni kerkesi "heikkohermoisuudellaan" pilata perheen ilmapiiriä vuosikaudet. Sun pitää saada mies terapiaan tai johonkin, tuo lapsille huutaminen on hirveän vahingollista.

Sä vaikutat Ap, rauhalliselta ja fiksulta, et todellakaan halua olla siinä tilanteessa että kymmenen vuoden päästä tajuat että olet sietänyt mieheltä liikaa ja mies on edelleen heikkohermoinen kusipää.

Vierailija kirjoitti:

Ap ei ota oikein kenenkään mielipidettä tai neuvoa huomioon, vänkää kaikille vastaan, tykkää omasta "uhripositiostaan". Taidan lopettaa lukemisen tähän.

Minä sain aivan päinvastaisen kuvan

Lue ketju, ap on vastannut monta kertaa että hyvä idea, täytyy kokeilla, samaa mieltä.

Ärsyttävää kun yritetään luoda oman mielen mukaista mielikuvaa joka on aivan todellisuuden vastainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.

Luitko edes aloituksen?:

"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.

Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.

Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.

Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.

Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.

Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."

Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.

Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.

Luin tietysti ja sain sellaisen käsityksen että mies haluaa olla kotona lepäämässä ja kuntoilemassa, ei suinkaan hoitamassa lasta ja kotia. Lapsi ja koti on miehelle vain sivutuote. Tuo ukko lähtee lätkimään saman tien kun hoksaa helpomman elämän.

Nythän kuulemme vain yhden näkökulman asiasta.

Ap:n vastauksista käy selville, kuinka hän tykkää ennemmin olla kotona keskittyen lapsiin ja kotitöihin kuin käydä töissä.

Hän jopa vastauksessaan mainitsi, ettei olisi edes tehnyt lapsia, ellei mies olisi ollut myöntyväinen ajatukseen, että ap on kotona niin pitkään kuin mahdollista.

Mikäli mies olisi pakenevaa sorttia, tuskin olisi jaksanut kahta vuotta kuunnella jatkuvaa yötäpäiväistä itkua.

Mikäli mies ajattelisi vain omaa mukavuuttaan huomioimatta puolisoaan, tuskin olisi myöntynyt puolisonsa ehdotukseen toisesta lapsesta vaikka mikä olisi, kun kerran "vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään."

Kerrotun mukaan mies osallistuu kotitöihinkin, ilmeisesti tosin lähinnä pyydettäessä syystä että

ap kertoo itse nauttivansa kotitöistä ja haluaa tehdä ne tavallaan, joten ei edes halua miehensä niihin osallistuvan.

Yleensä palstalla saa lukea miehistä, jotka ovat pettäneet raskausaikana ja jättäneet lapsen synnyttyä, joten aika harvinaista on lukea miehestä, joka haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan.

Tyypillistä palstalle on toki tuoda tällainenkin puoliso esiin näkökulmasta, että "ei kai se nyt käy että mies jää kotiin lapsen kanssa ja antakaa vinkkejä miten estän mieheni aikeet".

Ihan turha maalata vastaajia sellaisiksi, jotka "eivät vain hyväksy, että mies jää kotiin". Mun mies on ollut 2 vuotta lasten kanssa kotona, tosin alkaen vauva-ajan jälkeen. Mun parhaan ystävän mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa. Mutta he sopivat asiasta ETUKÄTEEN ja molemmat olivat kotona vauva-aikana koska kumpikin halusi luoda vakaan suhteen vauvaan. Ei kukaan täällä vastusta tuollaista järjestelyä. MUTTA en ikinä jättäisi vauvaa sellaisen ihmisen hoitoon, joka on jo osoittanut ettei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja joka karjuu ja kiroilee 4-vuotiaalle, ja jonka syy jäädä kotiin olisi, että kokee puolison pääsevän siellä helpolla. Lisäksi vauva on tottunut ap:n hoivaan, ei todellakaan ole vauvaa kohtaan oikein, että vaihdetaan isän itsekkyyden takia yhtäkkiä hoitajaa ja sitten ehkä taas uudestaan kun isä ei jaksakaan.

"Ei kestä vauvan itkua kovin pitkään".

Esikoinen on ap:n mukaan itkenyt kaksi vuotta yötä päivää eikä mies ole paennut suhteesta, ainoastaan ajatellut, ettei halua vastaavaa enää kokea ja vannonut ettei tee enää uusia lapsia.

Ap:n mieliksi on toiseen lapseen suostunut ja nyt iloisesti yllättynyt, että lapsi voikin olla myös mukava ja helppo hoitoinen.

Eihän mies ole voinut kolmikosta kärsineen esikoisen jälkeen kuvitellakaan että toinen lapsi olisikin jotain muuta.

Miksi ei saisi muuttaa mieltään ja osallistua lapsensa hoitoon enemmän kuin oli alunperin uskonut pystyvänsä?

Koska kaikki ei pyöri yhden ihmisen halujen ja oikkujen mukaan..?

Toisen lapsen hankinta on ollut puhtaasti naisen halu. Mikäli hän oikeasti ajattelee lapsen parasta, tuntuu erikoiselta että hän ei hyväksy miehen oikeutta vanhempainvapaaseen. Kuten edelläkin on mainittu, useat miehet ovat onnistuneesti lapsensa kanssa selviytyneet. Tuskin nyt kyseessä oleva mies on poikkeus, jos hänelle se mahdollisuus suodaan.

Jos sinun haaveenasi on ollut aina muuttaa maalle ja hoitaa maatilaa ja löydät lopulta miehen joka jakaa tuon haaveen, mutta sitten yksi päivä ilmoittaa ettei haluakaan enää, vaan haluaa että jäätte loppuelämäksi kaupunkiin niin jäätkö sinne kaupunkiin ja luovut omasta haaveestasi vaikka se oli yksi syy miksi menit miehen kanssa kimppaan?

Vertaus on hieman ontuva, sillä nythän on nimenomaan käynyt niin, että toteuttaessaan yksinomaan naisen halua uudesta lapsesta mies on päässyt kokemaan, että lapsen kanssa ssa voikin olla mukavaa toisin kuin hän oli ajatellut ja siksi hän haluaisi osallistua lapsen hoitoon enemmän kuin oli ajatellut, mutta naiselle se ei ovi, sillä hän haluaa pitää unelmansa itsellään, koska se on hänen unelma, jonka hän on toteuttanut hänen ehdoillaan.

Maallemuuttovertauksessa mies muuttaisi vastentahtoisesti pelkästään naisen halun mukaan maalle ja huomaisi kaikeksi yllätyksekseen viihtyvänsä, mutta nainen olisikin pettynyt mieheen ja vaatisi tätä muuttamaan takaisin kaupunkiin, koska nainen haluaa itse hoitaa unelmatilansa kuten parhaaksi näkee miehen puuttumatta sen hoitoon.

Mies halusi kyllä toisen lapsen alunperin, mutta sanoi että jos se On samanlaista kun esikoisen kanssa niin valitsee mieluummin luopua tästä haaveesta. Siksi minä lupasin hoitaa lapsen jos se on pelkkää helvettiä. En vaadi miestä luopumaan lapsesta, mitä oikein selität :,D

Ap

Kerroit alussa, että mies oli vannonut, ettei tee ikinä toista lasta jos ensimmäisestä selviätte ja sen, että suostuttelit miehen uuden lapsentekoon.

Useimmat tuntuvat saaneen mielikuvan, ettei mies tykkää lapsistaan. Itse en tätä usko, kuten en siihenkään että olisit suhteenne alistuvana osapuoli.

Tosiasiassa vaikuttaa, että sinä olet se, joka asetat ehtoja, miten liitossanne toimitaan ja miten lapset kasvatetaan ja miehen on asiaan tyytyminen.

Aiemmin kysyit, että mitä hyötyä lapselle on siitä, että isä häntä kotona hoitaisi, kun mielestäsi hoidat niin kodin kuin lapsetkin häntä paremmin.

Sitä tosiaan kannattaisi miettiä, mitä lapsi ja isä hyötyvät yhteisestä kadenkeskisestä ajasta, jolloin isä voi työasioista vapaana keskittyä täysin lapseensa.

Niin, ennen esikoista puhuimme kuinka haluamme 2 lasta. Sitten kun esikoinen syntyi ja huusi vaan, mies sanoi ettei kyllä halua enää toista lasta jos tästäkään selviää hengissä. No, selvittiin ja arki helpottui. Aloin puhua toisesta lapsesta ja mies suostui tietyillä ehdoilla, joihin minä taas suostuin. Kodin minä hoidankin paremmin ja tarkemmin , se on ihan fakta, siksi minä sen teenkin. Mies voisi jäädä kotiin kun lapsi on vaikka 1,5v mutta ei kuulemma halua taaperon kanssa olla kotona, vaan nyt kun vauva on vielä vauva ja pääasiassa nukkuu ja syö. Varmasti mies tuosta selviäisi, mutta olemme sopineet että minä pidän vanhempainvapaat. Juu en näe että oma hoitoni olisi niin huonoa että vauvalle olisi merkittävää etua siitä että nyt mies yhtäkkiä jäisi häntä hoitamaan.

Ap

Mikä sitten on ongelma? Sanot, kuten täälläkin, ettet olisi edes tehnyt lasta jos miehesi olisi halunnut jäädä häntä kotiin hoitamaan ja siksi hoidat lapsen asettamiesi ehtojen mukaisesti itse. Mikäli olet todella valmis joustamaan omista ehdoistasi lapsen ollessa 1,5 vuotias voitte sopia palaavanne asiaan lähempänä tuota ajankohtaa, ettei taas tarvitse syyttää miestä vuotta aiemmin tehdyn sopimuksen rikkomisesta, kun hän voi arvioida asiaa realistisesti silloin, kun se on paremmin ajankohtainen.

Se että mies kettuilee ja vihjailee koko ajan miten helppoa minulla on ja kuinka se on niiiiin epäreilua ja häntä se vituttaa.

Ap

Mutta jos sen miehen kettuilun ja vihjailun takaa löytyy kokonaan jotain muuta joka ei liity millään lailla sinuun tai lapsiin? Tätä on jo muutaman kerran täällä sanottukin. Mitä jos miehesi on uupunut työssään tai masentunut eikä siksi kykene näkemään ympärillään muuta kuin sen että sinä pääset helpolla helpon vauvan kanssa. Masentunut ihminen on usein itsekäs ja ilkeä, koska hän on näköalaton. Kaikki ympärillä tuntuu tyhjältä ja mustalta, kaikkien muiden elämä helpommalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sori mutta teidän suhdekaan ei vaikuta olevan kovin vakaalla pohjalla. Mies ikään kuin sanelee - tai yrittää sanella sulle perhe-elämän säveliä. Hän ei ymmärrä sinua eikä välitä ymmärtää. Ainakin jonkin verran annat miehen kävellä ylitsesi. Miksi suostut tähän? Oletko ilmaissut omaa tahtoasi selkeästi? Mitä noissa tilanteissa on tapahtunut jos olet niin tehnyt? Haluatko elää loppuelämäsi noin?

Mies on vapaamatkustaja, mutta kokee olevansa perheen tärkein henkilö. Vain hänen haluillaan on merkitystä, ei äidillä tai lapsilla. Jostain syystä äitikin uskoo miehen käytöksen olevan oikeutettua, koska miesparalla on heikot hermot ja hän tuo rahaa enemmän talouteen. Ap on tuonut miehen jälkeläiset talouteen, käy palkkatöissä, hoitaa lapset ja miehen kaikki tarpeet, mutta kun mies on niiiiin herkkä.

Itse en pidä riidoista ja haluan elää rauhassa, siksi ehkä yritän elää ”ärsyttämättä” miestä turhaan. Ehkä ei pitäisi tehdä niin, mutta en jaksa sitä negatiivista ilmapiiriä joka siitä seuraa, lapset huutaa ja mies on vihainen.

Ap

Mietin jo aikaisemmin että kuulostaa aika kusipäältä tuo mies, mutta tämä kommentti sai hälytyskellot soimaan. Ihan kuin puhuttaisiin omista vanhemmistani. Isäni on just tuollainen itsekäs hermoheikko ääliö, huusi ja hajotti tavaroita ihan mitättömistä syistä. Äitini asenne oli että "se on vaan tommonen."

Erohan siitä sitten ennen pitkää tuli. Omasta mielestäni tosin liian myöhään, olin itse ala-asteella. Isäni kerkesi "heikkohermoisuudellaan" pilata perheen ilmapiiriä vuosikaudet. Sun pitää saada mies terapiaan tai johonkin, tuo lapsille huutaminen on hirveän vahingollista.

Sä vaikutat Ap, rauhalliselta ja fiksulta, et todellakaan halua olla siinä tilanteessa että kymmenen vuoden päästä tajuat että olet sietänyt mieheltä liikaa ja mies on edelleen heikkohermoinen kusipää.

Mä kasvoin kanssa tällasen heikkohermoilija-isän kanssa. Aina piti kävellä munankuorilla ja tukahduttaa itsensä, ettei iskällä nyt vaan pala käpy. Ei siis väkivaltaa eikä muuta, mutta hirveää huutoa, draamailua, uhkailua, vittuilua. Omat mielipiteet ja ajatukset oli myös kielletty.

Tässä keski-ikäisenä edelleen joudun pitkän opettelukauden jälkeen muistuttamaan itteeni ajoittain että on OK ilmaista itseään. Pitää kunnioittaa omia tunteita, pitää osata sanoa ei, pitää osata sanoa kyllä vaikka toinen vastustaisi ajatusta. Että saa olla tunteva, kokonainen ihminen jolla on omat mielipiteet, toiveet ja halut. 

Haluatko ap varmasti, että lapsesi oppivat siihen että oma itse ja mielipiteet ja tunteet pitää tukahduttaa, kun muuten joudut niistä ongelmiin? Sun mieshän tekee tätä jo teidän esikoiselle huutamalla jos esikoinen ei ole hänelle just mieleisellä tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.

Luitko edes aloituksen?:

"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.

Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.

Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.

Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.

Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.

Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."

Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.

Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.

Luin tietysti ja sain sellaisen käsityksen että mies haluaa olla kotona lepäämässä ja kuntoilemassa, ei suinkaan hoitamassa lasta ja kotia. Lapsi ja koti on miehelle vain sivutuote. Tuo ukko lähtee lätkimään saman tien kun hoksaa helpomman elämän.

Nythän kuulemme vain yhden näkökulman asiasta.

Ap:n vastauksista käy selville, kuinka hän tykkää ennemmin olla kotona keskittyen lapsiin ja kotitöihin kuin käydä töissä.

Hän jopa vastauksessaan mainitsi, ettei olisi edes tehnyt lapsia, ellei mies olisi ollut myöntyväinen ajatukseen, että ap on kotona niin pitkään kuin mahdollista.

Mikäli mies olisi pakenevaa sorttia, tuskin olisi jaksanut kahta vuotta kuunnella jatkuvaa yötäpäiväistä itkua.

Mikäli mies ajattelisi vain omaa mukavuuttaan huomioimatta puolisoaan, tuskin olisi myöntynyt puolisonsa ehdotukseen toisesta lapsesta vaikka mikä olisi, kun kerran "vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään."

Kerrotun mukaan mies osallistuu kotitöihinkin, ilmeisesti tosin lähinnä pyydettäessä syystä että

ap kertoo itse nauttivansa kotitöistä ja haluaa tehdä ne tavallaan, joten ei edes halua miehensä niihin osallistuvan.

Yleensä palstalla saa lukea miehistä, jotka ovat pettäneet raskausaikana ja jättäneet lapsen synnyttyä, joten aika harvinaista on lukea miehestä, joka haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan.

Tyypillistä palstalle on toki tuoda tällainenkin puoliso esiin näkökulmasta, että "ei kai se nyt käy että mies jää kotiin lapsen kanssa ja antakaa vinkkejä miten estän mieheni aikeet".

Ihan turha maalata vastaajia sellaisiksi, jotka "eivät vain hyväksy, että mies jää kotiin". Mun mies on ollut 2 vuotta lasten kanssa kotona, tosin alkaen vauva-ajan jälkeen. Mun parhaan ystävän mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa. Mutta he sopivat asiasta ETUKÄTEEN ja molemmat olivat kotona vauva-aikana koska kumpikin halusi luoda vakaan suhteen vauvaan. Ei kukaan täällä vastusta tuollaista järjestelyä. MUTTA en ikinä jättäisi vauvaa sellaisen ihmisen hoitoon, joka on jo osoittanut ettei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja joka karjuu ja kiroilee 4-vuotiaalle, ja jonka syy jäädä kotiin olisi, että kokee puolison pääsevän siellä helpolla. Lisäksi vauva on tottunut ap:n hoivaan, ei todellakaan ole vauvaa kohtaan oikein, että vaihdetaan isän itsekkyyden takia yhtäkkiä hoitajaa ja sitten ehkä taas uudestaan kun isä ei jaksakaan.

"Ei kestä vauvan itkua kovin pitkään".

Esikoinen on ap:n mukaan itkenyt kaksi vuotta yötä päivää eikä mies ole paennut suhteesta, ainoastaan ajatellut, ettei halua vastaavaa enää kokea ja vannonut ettei tee enää uusia lapsia.

Ap:n mieliksi on toiseen lapseen suostunut ja nyt iloisesti yllättynyt, että lapsi voikin olla myös mukava ja helppo hoitoinen.

Eihän mies ole voinut kolmikosta kärsineen esikoisen jälkeen kuvitellakaan että toinen lapsi olisikin jotain muuta.

Miksi ei saisi muuttaa mieltään ja osallistua lapsensa hoitoon enemmän kuin oli alunperin uskonut pystyvänsä?

Koska kaikki ei pyöri yhden ihmisen halujen ja oikkujen mukaan..?

Toisen lapsen hankinta on ollut puhtaasti naisen halu. Mikäli hän oikeasti ajattelee lapsen parasta, tuntuu erikoiselta että hän ei hyväksy miehen oikeutta vanhempainvapaaseen. Kuten edelläkin on mainittu, useat miehet ovat onnistuneesti lapsensa kanssa selviytyneet. Tuskin nyt kyseessä oleva mies on poikkeus, jos hänelle se mahdollisuus suodaan.

Jos sinun haaveenasi on ollut aina muuttaa maalle ja hoitaa maatilaa ja löydät lopulta miehen joka jakaa tuon haaveen, mutta sitten yksi päivä ilmoittaa ettei haluakaan enää, vaan haluaa että jäätte loppuelämäksi kaupunkiin niin jäätkö sinne kaupunkiin ja luovut omasta haaveestasi vaikka se oli yksi syy miksi menit miehen kanssa kimppaan?

Vertaus on hieman ontuva, sillä nythän on nimenomaan käynyt niin, että toteuttaessaan yksinomaan naisen halua uudesta lapsesta mies on päässyt kokemaan, että lapsen kanssa ssa voikin olla mukavaa toisin kuin hän oli ajatellut ja siksi hän haluaisi osallistua lapsen hoitoon enemmän kuin oli ajatellut, mutta naiselle se ei ovi, sillä hän haluaa pitää unelmansa itsellään, koska se on hänen unelma, jonka hän on toteuttanut hänen ehdoillaan.

Maallemuuttovertauksessa mies muuttaisi vastentahtoisesti pelkästään naisen halun mukaan maalle ja huomaisi kaikeksi yllätyksekseen viihtyvänsä, mutta nainen olisikin pettynyt mieheen ja vaatisi tätä muuttamaan takaisin kaupunkiin, koska nainen haluaa itse hoitaa unelmatilansa kuten parhaaksi näkee miehen puuttumatta sen hoitoon.

Mies halusi kyllä toisen lapsen alunperin, mutta sanoi että jos se On samanlaista kun esikoisen kanssa niin valitsee mieluummin luopua tästä haaveesta. Siksi minä lupasin hoitaa lapsen jos se on pelkkää helvettiä. En vaadi miestä luopumaan lapsesta, mitä oikein selität :,D

Ap

Kerroit alussa, että mies oli vannonut, ettei tee ikinä toista lasta jos ensimmäisestä selviätte ja sen, että suostuttelit miehen uuden lapsentekoon.

Useimmat tuntuvat saaneen mielikuvan, ettei mies tykkää lapsistaan. Itse en tätä usko, kuten en siihenkään että olisit suhteenne alistuvana osapuoli.

Tosiasiassa vaikuttaa, että sinä olet se, joka asetat ehtoja, miten liitossanne toimitaan ja miten lapset kasvatetaan ja miehen on asiaan tyytyminen.

Aiemmin kysyit, että mitä hyötyä lapselle on siitä, että isä häntä kotona hoitaisi, kun mielestäsi hoidat niin kodin kuin lapsetkin häntä paremmin.

Sitä tosiaan kannattaisi miettiä, mitä lapsi ja isä hyötyvät yhteisestä kadenkeskisestä ajasta, jolloin isä voi työasioista vapaana keskittyä täysin lapseensa.

Niin, ennen esikoista puhuimme kuinka haluamme 2 lasta. Sitten kun esikoinen syntyi ja huusi vaan, mies sanoi ettei kyllä halua enää toista lasta jos tästäkään selviää hengissä. No, selvittiin ja arki helpottui. Aloin puhua toisesta lapsesta ja mies suostui tietyillä ehdoilla, joihin minä taas suostuin. Kodin minä hoidankin paremmin ja tarkemmin , se on ihan fakta, siksi minä sen teenkin. Mies voisi jäädä kotiin kun lapsi on vaikka 1,5v mutta ei kuulemma halua taaperon kanssa olla kotona, vaan nyt kun vauva on vielä vauva ja pääasiassa nukkuu ja syö. Varmasti mies tuosta selviäisi, mutta olemme sopineet että minä pidän vanhempainvapaat. Juu en näe että oma hoitoni olisi niin huonoa että vauvalle olisi merkittävää etua siitä että nyt mies yhtäkkiä jäisi häntä hoitamaan.

Ap

Mikä sitten on ongelma? Sanot, kuten täälläkin, ettet olisi edes tehnyt lasta jos miehesi olisi halunnut jäädä häntä kotiin hoitamaan ja siksi hoidat lapsen asettamiesi ehtojen mukaisesti itse. Mikäli olet todella valmis joustamaan omista ehdoistasi lapsen ollessa 1,5 vuotias voitte sopia palaavanne asiaan lähempänä tuota ajankohtaa, ettei taas tarvitse syyttää miestä vuotta aiemmin tehdyn sopimuksen rikkomisesta, kun hän voi arvioida asiaa realistisesti silloin, kun se on paremmin ajankohtainen.

Se että mies kettuilee ja vihjailee koko ajan miten helppoa minulla on ja kuinka se on niiiiin epäreilua ja häntä se vituttaa.

Ap

Mutta jos sen miehen kettuilun ja vihjailun takaa löytyy kokonaan jotain muuta joka ei liity millään lailla sinuun tai lapsiin? Tätä on jo muutaman kerran täällä sanottukin. Mitä jos miehesi on uupunut työssään tai masentunut eikä siksi kykene näkemään ympärillään muuta kuin sen että sinä pääset helpolla helpon vauvan kanssa. Masentunut ihminen on usein itsekäs ja ilkeä, koska hän on näköalaton. Kaikki ympärillä tuntuu tyhjältä ja mustalta, kaikkien muiden elämä helpommalta.

Niin, toki asia voi olla näinkin. En vaan tiedä miten kysyä asiaa mieheltä. Oletko masentunut tuntuu jotenkin hassulta kysymykseltä ja entä jos mies sanoo että on? Käskeä hoitoon? 😬

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.

Luitko edes aloituksen?:

"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.

Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.

Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.

Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.

Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.

Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."

Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.

Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.

Luin tietysti ja sain sellaisen käsityksen että mies haluaa olla kotona lepäämässä ja kuntoilemassa, ei suinkaan hoitamassa lasta ja kotia. Lapsi ja koti on miehelle vain sivutuote. Tuo ukko lähtee lätkimään saman tien kun hoksaa helpomman elämän.

Nythän kuulemme vain yhden näkökulman asiasta.

Ap:n vastauksista käy selville, kuinka hän tykkää ennemmin olla kotona keskittyen lapsiin ja kotitöihin kuin käydä töissä.

Hän jopa vastauksessaan mainitsi, ettei olisi edes tehnyt lapsia, ellei mies olisi ollut myöntyväinen ajatukseen, että ap on kotona niin pitkään kuin mahdollista.

Mikäli mies olisi pakenevaa sorttia, tuskin olisi jaksanut kahta vuotta kuunnella jatkuvaa yötäpäiväistä itkua.

Mikäli mies ajattelisi vain omaa mukavuuttaan huomioimatta puolisoaan, tuskin olisi myöntynyt puolisonsa ehdotukseen toisesta lapsesta vaikka mikä olisi, kun kerran "vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään."

Kerrotun mukaan mies osallistuu kotitöihinkin, ilmeisesti tosin lähinnä pyydettäessä syystä että

ap kertoo itse nauttivansa kotitöistä ja haluaa tehdä ne tavallaan, joten ei edes halua miehensä niihin osallistuvan.

Yleensä palstalla saa lukea miehistä, jotka ovat pettäneet raskausaikana ja jättäneet lapsen synnyttyä, joten aika harvinaista on lukea miehestä, joka haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan.

Tyypillistä palstalle on toki tuoda tällainenkin puoliso esiin näkökulmasta, että "ei kai se nyt käy että mies jää kotiin lapsen kanssa ja antakaa vinkkejä miten estän mieheni aikeet".

Ihan turha maalata vastaajia sellaisiksi, jotka "eivät vain hyväksy, että mies jää kotiin". Mun mies on ollut 2 vuotta lasten kanssa kotona, tosin alkaen vauva-ajan jälkeen. Mun parhaan ystävän mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa. Mutta he sopivat asiasta ETUKÄTEEN ja molemmat olivat kotona vauva-aikana koska kumpikin halusi luoda vakaan suhteen vauvaan. Ei kukaan täällä vastusta tuollaista järjestelyä. MUTTA en ikinä jättäisi vauvaa sellaisen ihmisen hoitoon, joka on jo osoittanut ettei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja joka karjuu ja kiroilee 4-vuotiaalle, ja jonka syy jäädä kotiin olisi, että kokee puolison pääsevän siellä helpolla. Lisäksi vauva on tottunut ap:n hoivaan, ei todellakaan ole vauvaa kohtaan oikein, että vaihdetaan isän itsekkyyden takia yhtäkkiä hoitajaa ja sitten ehkä taas uudestaan kun isä ei jaksakaan.

"Ei kestä vauvan itkua kovin pitkään".

Esikoinen on ap:n mukaan itkenyt kaksi vuotta yötä päivää eikä mies ole paennut suhteesta, ainoastaan ajatellut, ettei halua vastaavaa enää kokea ja vannonut ettei tee enää uusia lapsia.

Ap:n mieliksi on toiseen lapseen suostunut ja nyt iloisesti yllättynyt, että lapsi voikin olla myös mukava ja helppo hoitoinen.

Eihän mies ole voinut kolmikosta kärsineen esikoisen jälkeen kuvitellakaan että toinen lapsi olisikin jotain muuta.

Miksi ei saisi muuttaa mieltään ja osallistua lapsensa hoitoon enemmän kuin oli alunperin uskonut pystyvänsä?

Koska kaikki ei pyöri yhden ihmisen halujen ja oikkujen mukaan..?

Toisen lapsen hankinta on ollut puhtaasti naisen halu. Mikäli hän oikeasti ajattelee lapsen parasta, tuntuu erikoiselta että hän ei hyväksy miehen oikeutta vanhempainvapaaseen. Kuten edelläkin on mainittu, useat miehet ovat onnistuneesti lapsensa kanssa selviytyneet. Tuskin nyt kyseessä oleva mies on poikkeus, jos hänelle se mahdollisuus suodaan.

Jos sinun haaveenasi on ollut aina muuttaa maalle ja hoitaa maatilaa ja löydät lopulta miehen joka jakaa tuon haaveen, mutta sitten yksi päivä ilmoittaa ettei haluakaan enää, vaan haluaa että jäätte loppuelämäksi kaupunkiin niin jäätkö sinne kaupunkiin ja luovut omasta haaveestasi vaikka se oli yksi syy miksi menit miehen kanssa kimppaan?

Vertaus on hieman ontuva, sillä nythän on nimenomaan käynyt niin, että toteuttaessaan yksinomaan naisen halua uudesta lapsesta mies on päässyt kokemaan, että lapsen kanssa ssa voikin olla mukavaa toisin kuin hän oli ajatellut ja siksi hän haluaisi osallistua lapsen hoitoon enemmän kuin oli ajatellut, mutta naiselle se ei ovi, sillä hän haluaa pitää unelmansa itsellään, koska se on hänen unelma, jonka hän on toteuttanut hänen ehdoillaan.

Maallemuuttovertauksessa mies muuttaisi vastentahtoisesti pelkästään naisen halun mukaan maalle ja huomaisi kaikeksi yllätyksekseen viihtyvänsä, mutta nainen olisikin pettynyt mieheen ja vaatisi tätä muuttamaan takaisin kaupunkiin, koska nainen haluaa itse hoitaa unelmatilansa kuten parhaaksi näkee miehen puuttumatta sen hoitoon.

Mies halusi kyllä toisen lapsen alunperin, mutta sanoi että jos se On samanlaista kun esikoisen kanssa niin valitsee mieluummin luopua tästä haaveesta. Siksi minä lupasin hoitaa lapsen jos se on pelkkää helvettiä. En vaadi miestä luopumaan lapsesta, mitä oikein selität :,D

Ap

Kerroit alussa, että mies oli vannonut, ettei tee ikinä toista lasta jos ensimmäisestä selviätte ja sen, että suostuttelit miehen uuden lapsentekoon.

Useimmat tuntuvat saaneen mielikuvan, ettei mies tykkää lapsistaan. Itse en tätä usko, kuten en siihenkään että olisit suhteenne alistuvana osapuoli.

Tosiasiassa vaikuttaa, että sinä olet se, joka asetat ehtoja, miten liitossanne toimitaan ja miten lapset kasvatetaan ja miehen on asiaan tyytyminen.

Aiemmin kysyit, että mitä hyötyä lapselle on siitä, että isä häntä kotona hoitaisi, kun mielestäsi hoidat niin kodin kuin lapsetkin häntä paremmin.

Sitä tosiaan kannattaisi miettiä, mitä lapsi ja isä hyötyvät yhteisestä kadenkeskisestä ajasta, jolloin isä voi työasioista vapaana keskittyä täysin lapseensa.

Niin, ennen esikoista puhuimme kuinka haluamme 2 lasta. Sitten kun esikoinen syntyi ja huusi vaan, mies sanoi ettei kyllä halua enää toista lasta jos tästäkään selviää hengissä. No, selvittiin ja arki helpottui. Aloin puhua toisesta lapsesta ja mies suostui tietyillä ehdoilla, joihin minä taas suostuin. Kodin minä hoidankin paremmin ja tarkemmin , se on ihan fakta, siksi minä sen teenkin. Mies voisi jäädä kotiin kun lapsi on vaikka 1,5v mutta ei kuulemma halua taaperon kanssa olla kotona, vaan nyt kun vauva on vielä vauva ja pääasiassa nukkuu ja syö. Varmasti mies tuosta selviäisi, mutta olemme sopineet että minä pidän vanhempainvapaat. Juu en näe että oma hoitoni olisi niin huonoa että vauvalle olisi merkittävää etua siitä että nyt mies yhtäkkiä jäisi häntä hoitamaan.

Ap

Mikä sitten on ongelma? Sanot, kuten täälläkin, ettet olisi edes tehnyt lasta jos miehesi olisi halunnut jäädä häntä kotiin hoitamaan ja siksi hoidat lapsen asettamiesi ehtojen mukaisesti itse. Mikäli olet todella valmis joustamaan omista ehdoistasi lapsen ollessa 1,5 vuotias voitte sopia palaavanne asiaan lähempänä tuota ajankohtaa, ettei taas tarvitse syyttää miestä vuotta aiemmin tehdyn sopimuksen rikkomisesta, kun hän voi arvioida asiaa realistisesti silloin, kun se on paremmin ajankohtainen.

Se että mies kettuilee ja vihjailee koko ajan miten helppoa minulla on ja kuinka se on niiiiin epäreilua ja häntä se vituttaa.

Ap

Mutta jos sen miehen kettuilun ja vihjailun takaa löytyy kokonaan jotain muuta joka ei liity millään lailla sinuun tai lapsiin? Tätä on jo muutaman kerran täällä sanottukin. Mitä jos miehesi on uupunut työssään tai masentunut eikä siksi kykene näkemään ympärillään muuta kuin sen että sinä pääset helpolla helpon vauvan kanssa. Masentunut ihminen on usein itsekäs ja ilkeä, koska hän on näköalaton. Kaikki ympärillä tuntuu tyhjältä ja mustalta, kaikkien muiden elämä helpommalta.

Niin, toki asia voi olla näinkin. En vaan tiedä miten kysyä asiaa mieheltä. Oletko masentunut tuntuu jotenkin hassulta kysymykseltä ja entä jos mies sanoo että on? Käskeä hoitoon? 😬

Ap

Ei tuo minusta ole ollenkaan hassu kysymys puolisolle! Ja toki sitten miehen pitäisi hakeutua hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sori mutta teidän suhdekaan ei vaikuta olevan kovin vakaalla pohjalla. Mies ikään kuin sanelee - tai yrittää sanella sulle perhe-elämän säveliä. Hän ei ymmärrä sinua eikä välitä ymmärtää. Ainakin jonkin verran annat miehen kävellä ylitsesi. Miksi suostut tähän? Oletko ilmaissut omaa tahtoasi selkeästi? Mitä noissa tilanteissa on tapahtunut jos olet niin tehnyt? Haluatko elää loppuelämäsi noin?

Mies on vapaamatkustaja, mutta kokee olevansa perheen tärkein henkilö. Vain hänen haluillaan on merkitystä, ei äidillä tai lapsilla. Jostain syystä äitikin uskoo miehen käytöksen olevan oikeutettua, koska miesparalla on heikot hermot ja hän tuo rahaa enemmän talouteen. Ap on tuonut miehen jälkeläiset talouteen, käy palkkatöissä, hoitaa lapset ja miehen kaikki tarpeet, mutta kun mies on niiiiin herkkä.

Itse en pidä riidoista ja haluan elää rauhassa, siksi ehkä yritän elää ”ärsyttämättä” miestä turhaan. Ehkä ei pitäisi tehdä niin, mutta en jaksa sitä negatiivista ilmapiiriä joka siitä seuraa, lapset huutaa ja mies on vihainen.

Ap

Mietin jo aikaisemmin että kuulostaa aika kusipäältä tuo mies, mutta tämä kommentti sai hälytyskellot soimaan. Ihan kuin puhuttaisiin omista vanhemmistani. Isäni on just tuollainen itsekäs hermoheikko ääliö, huusi ja hajotti tavaroita ihan mitättömistä syistä. Äitini asenne oli että "se on vaan tommonen."

Erohan siitä sitten ennen pitkää tuli. Omasta mielestäni tosin liian myöhään, olin itse ala-asteella. Isäni kerkesi "heikkohermoisuudellaan" pilata perheen ilmapiiriä vuosikaudet. Sun pitää saada mies terapiaan tai johonkin, tuo lapsille huutaminen on hirveän vahingollista.

Sä vaikutat Ap, rauhalliselta ja fiksulta, et todellakaan halua olla siinä tilanteessa että kymmenen vuoden päästä tajuat että olet sietänyt mieheltä liikaa ja mies on edelleen heikkohermoinen kusipää.

Sanon aina miehelle kun hän huutaa lapselle että lopettaa ja mitä hän kuvittelee että sillä saavuttaa, ainut mitä tapahtuu on että lapsi huutaa kahta kovemmin. Olen neuvonut että sanoo lapselle muutaman kerran ja jos ei tottele, niin vaikka taluttaa omaan huoneeseen tai vaan tekee asian sanomatta mitään joka pitää tehdä vaikka lapsi ei halua. Mies sanoo että hän ei vaan pysty olemaan hermostumatta kun lapsi häntä uhmaa ja minun neuvoni ja rauhallisuuteni ärsyttää vielä lisää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.

Luitko edes aloituksen?:

"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.

Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.

Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.

Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.

Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.

Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."

Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.

Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.

Luin tietysti ja sain sellaisen käsityksen että mies haluaa olla kotona lepäämässä ja kuntoilemassa, ei suinkaan hoitamassa lasta ja kotia. Lapsi ja koti on miehelle vain sivutuote. Tuo ukko lähtee lätkimään saman tien kun hoksaa helpomman elämän.

Nythän kuulemme vain yhden näkökulman asiasta.

Ap:n vastauksista käy selville, kuinka hän tykkää ennemmin olla kotona keskittyen lapsiin ja kotitöihin kuin käydä töissä.

Hän jopa vastauksessaan mainitsi, ettei olisi edes tehnyt lapsia, ellei mies olisi ollut myöntyväinen ajatukseen, että ap on kotona niin pitkään kuin mahdollista.

Mikäli mies olisi pakenevaa sorttia, tuskin olisi jaksanut kahta vuotta kuunnella jatkuvaa yötäpäiväistä itkua.

Mikäli mies ajattelisi vain omaa mukavuuttaan huomioimatta puolisoaan, tuskin olisi myöntynyt puolisonsa ehdotukseen toisesta lapsesta vaikka mikä olisi, kun kerran "vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään."

Kerrotun mukaan mies osallistuu kotitöihinkin, ilmeisesti tosin lähinnä pyydettäessä syystä että

ap kertoo itse nauttivansa kotitöistä ja haluaa tehdä ne tavallaan, joten ei edes halua miehensä niihin osallistuvan.

Yleensä palstalla saa lukea miehistä, jotka ovat pettäneet raskausaikana ja jättäneet lapsen synnyttyä, joten aika harvinaista on lukea miehestä, joka haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan.

Tyypillistä palstalle on toki tuoda tällainenkin puoliso esiin näkökulmasta, että "ei kai se nyt käy että mies jää kotiin lapsen kanssa ja antakaa vinkkejä miten estän mieheni aikeet".

Ihan turha maalata vastaajia sellaisiksi, jotka "eivät vain hyväksy, että mies jää kotiin". Mun mies on ollut 2 vuotta lasten kanssa kotona, tosin alkaen vauva-ajan jälkeen. Mun parhaan ystävän mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa. Mutta he sopivat asiasta ETUKÄTEEN ja molemmat olivat kotona vauva-aikana koska kumpikin halusi luoda vakaan suhteen vauvaan. Ei kukaan täällä vastusta tuollaista järjestelyä. MUTTA en ikinä jättäisi vauvaa sellaisen ihmisen hoitoon, joka on jo osoittanut ettei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja joka karjuu ja kiroilee 4-vuotiaalle, ja jonka syy jäädä kotiin olisi, että kokee puolison pääsevän siellä helpolla. Lisäksi vauva on tottunut ap:n hoivaan, ei todellakaan ole vauvaa kohtaan oikein, että vaihdetaan isän itsekkyyden takia yhtäkkiä hoitajaa ja sitten ehkä taas uudestaan kun isä ei jaksakaan.

"Ei kestä vauvan itkua kovin pitkään".

Esikoinen on ap:n mukaan itkenyt kaksi vuotta yötä päivää eikä mies ole paennut suhteesta, ainoastaan ajatellut, ettei halua vastaavaa enää kokea ja vannonut ettei tee enää uusia lapsia.

Ap:n mieliksi on toiseen lapseen suostunut ja nyt iloisesti yllättynyt, että lapsi voikin olla myös mukava ja helppo hoitoinen.

Eihän mies ole voinut kolmikosta kärsineen esikoisen jälkeen kuvitellakaan että toinen lapsi olisikin jotain muuta.

Miksi ei saisi muuttaa mieltään ja osallistua lapsensa hoitoon enemmän kuin oli alunperin uskonut pystyvänsä?

Koska kaikki ei pyöri yhden ihmisen halujen ja oikkujen mukaan..?

Toisen lapsen hankinta on ollut puhtaasti naisen halu. Mikäli hän oikeasti ajattelee lapsen parasta, tuntuu erikoiselta että hän ei hyväksy miehen oikeutta vanhempainvapaaseen. Kuten edelläkin on mainittu, useat miehet ovat onnistuneesti lapsensa kanssa selviytyneet. Tuskin nyt kyseessä oleva mies on poikkeus, jos hänelle se mahdollisuus suodaan.

Jos sinun haaveenasi on ollut aina muuttaa maalle ja hoitaa maatilaa ja löydät lopulta miehen joka jakaa tuon haaveen, mutta sitten yksi päivä ilmoittaa ettei haluakaan enää, vaan haluaa että jäätte loppuelämäksi kaupunkiin niin jäätkö sinne kaupunkiin ja luovut omasta haaveestasi vaikka se oli yksi syy miksi menit miehen kanssa kimppaan?

Vertaus on hieman ontuva, sillä nythän on nimenomaan käynyt niin, että toteuttaessaan yksinomaan naisen halua uudesta lapsesta mies on päässyt kokemaan, että lapsen kanssa ssa voikin olla mukavaa toisin kuin hän oli ajatellut ja siksi hän haluaisi osallistua lapsen hoitoon enemmän kuin oli ajatellut, mutta naiselle se ei ovi, sillä hän haluaa pitää unelmansa itsellään, koska se on hänen unelma, jonka hän on toteuttanut hänen ehdoillaan.

Maallemuuttovertauksessa mies muuttaisi vastentahtoisesti pelkästään naisen halun mukaan maalle ja huomaisi kaikeksi yllätyksekseen viihtyvänsä, mutta nainen olisikin pettynyt mieheen ja vaatisi tätä muuttamaan takaisin kaupunkiin, koska nainen haluaa itse hoitaa unelmatilansa kuten parhaaksi näkee miehen puuttumatta sen hoitoon.

Mies halusi kyllä toisen lapsen alunperin, mutta sanoi että jos se On samanlaista kun esikoisen kanssa niin valitsee mieluummin luopua tästä haaveesta. Siksi minä lupasin hoitaa lapsen jos se on pelkkää helvettiä. En vaadi miestä luopumaan lapsesta, mitä oikein selität :,D

Ap

Kerroit alussa, että mies oli vannonut, ettei tee ikinä toista lasta jos ensimmäisestä selviätte ja sen, että suostuttelit miehen uuden lapsentekoon.

Useimmat tuntuvat saaneen mielikuvan, ettei mies tykkää lapsistaan. Itse en tätä usko, kuten en siihenkään että olisit suhteenne alistuvana osapuoli.

Tosiasiassa vaikuttaa, että sinä olet se, joka asetat ehtoja, miten liitossanne toimitaan ja miten lapset kasvatetaan ja miehen on asiaan tyytyminen.

Aiemmin kysyit, että mitä hyötyä lapselle on siitä, että isä häntä kotona hoitaisi, kun mielestäsi hoidat niin kodin kuin lapsetkin häntä paremmin.

Sitä tosiaan kannattaisi miettiä, mitä lapsi ja isä hyötyvät yhteisestä kadenkeskisestä ajasta, jolloin isä voi työasioista vapaana keskittyä täysin lapseensa.

Niin, ennen esikoista puhuimme kuinka haluamme 2 lasta. Sitten kun esikoinen syntyi ja huusi vaan, mies sanoi ettei kyllä halua enää toista lasta jos tästäkään selviää hengissä. No, selvittiin ja arki helpottui. Aloin puhua toisesta lapsesta ja mies suostui tietyillä ehdoilla, joihin minä taas suostuin. Kodin minä hoidankin paremmin ja tarkemmin , se on ihan fakta, siksi minä sen teenkin. Mies voisi jäädä kotiin kun lapsi on vaikka 1,5v mutta ei kuulemma halua taaperon kanssa olla kotona, vaan nyt kun vauva on vielä vauva ja pääasiassa nukkuu ja syö. Varmasti mies tuosta selviäisi, mutta olemme sopineet että minä pidän vanhempainvapaat. Juu en näe että oma hoitoni olisi niin huonoa että vauvalle olisi merkittävää etua siitä että nyt mies yhtäkkiä jäisi häntä hoitamaan.

Ap

Mikä sitten on ongelma? Sanot, kuten täälläkin, ettet olisi edes tehnyt lasta jos miehesi olisi halunnut jäädä häntä kotiin hoitamaan ja siksi hoidat lapsen asettamiesi ehtojen mukaisesti itse. Mikäli olet todella valmis joustamaan omista ehdoistasi lapsen ollessa 1,5 vuotias voitte sopia palaavanne asiaan lähempänä tuota ajankohtaa, ettei taas tarvitse syyttää miestä vuotta aiemmin tehdyn sopimuksen rikkomisesta, kun hän voi arvioida asiaa realistisesti silloin, kun se on paremmin ajankohtainen.

Se että mies kettuilee ja vihjailee koko ajan miten helppoa minulla on ja kuinka se on niiiiin epäreilua ja häntä se vituttaa.

Ap

Mutta jos sen miehen kettuilun ja vihjailun takaa löytyy kokonaan jotain muuta joka ei liity millään lailla sinuun tai lapsiin? Tätä on jo muutaman kerran täällä sanottukin. Mitä jos miehesi on uupunut työssään tai masentunut eikä siksi kykene näkemään ympärillään muuta kuin sen että sinä pääset helpolla helpon vauvan kanssa. Masentunut ihminen on usein itsekäs ja ilkeä, koska hän on näköalaton. Kaikki ympärillä tuntuu tyhjältä ja mustalta, kaikkien muiden elämä helpommalta.

Niin, toki asia voi olla näinkin. En vaan tiedä miten kysyä asiaa mieheltä. Oletko masentunut tuntuu jotenkin hassulta kysymykseltä ja entä jos mies sanoo että on? Käskeä hoitoon? 😬

Ap

Ei tuo minusta ole ollenkaan hassu kysymys puolisolle! Ja toki sitten miehen pitäisi hakeutua hoitoon.

Kyllä mä kysyisin mieheltä että onko sulla kaikki ok kun noin kovasti haluat pois töistä. Että käyttäydyt vähän omistuisesti ja susta on tullut jotenkin häijy. Että onko sulla kaikki ok? Luultavasti sanoo ensin että kaikki on ok. Siitä pitää vaan jatkaa, ja kertoa sitä omaa näkökulmaa siitä että on kummallista olla kateellinen puolisolle joka muka pääsee helpolla jne... ja vaikka kokeilla sitä terapiaa jos ei muuten asia lähde aukeamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.

Luitko edes aloituksen?:

"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.

Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.

Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.

Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.

Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.

Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."

Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.

Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.

En ole katkera, mutta koen kyllä ettei miehellä ole oikeutta ”viedä minulta” tätä kotona oloa. Niinkuin jo aiemmin sanoin, jo ennen esikoista puhuimme asioista ja minä kerroin että haluan pitää vanhempainvapaat ja mies kertoi että se on hänelle ok. En olisi tehnyt yhtäkään lasta miehen kanssa joka haluaisi itse jäädä koti-isäksi jo lapsen vauva aikana.

Ap

Kannattaisiko jatkossa laittaa oikein paperille kaikki nuo teidän sopimukset, ehdot ja vaatimukset niin ei pääse reilussa viidessä vuodessakaan unohtumaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sori mutta teidän suhdekaan ei vaikuta olevan kovin vakaalla pohjalla. Mies ikään kuin sanelee - tai yrittää sanella sulle perhe-elämän säveliä. Hän ei ymmärrä sinua eikä välitä ymmärtää. Ainakin jonkin verran annat miehen kävellä ylitsesi. Miksi suostut tähän? Oletko ilmaissut omaa tahtoasi selkeästi? Mitä noissa tilanteissa on tapahtunut jos olet niin tehnyt? Haluatko elää loppuelämäsi noin?

Mies on vapaamatkustaja, mutta kokee olevansa perheen tärkein henkilö. Vain hänen haluillaan on merkitystä, ei äidillä tai lapsilla. Jostain syystä äitikin uskoo miehen käytöksen olevan oikeutettua, koska miesparalla on heikot hermot ja hän tuo rahaa enemmän talouteen. Ap on tuonut miehen jälkeläiset talouteen, käy palkkatöissä, hoitaa lapset ja miehen kaikki tarpeet, mutta kun mies on niiiiin herkkä.

Itse en pidä riidoista ja haluan elää rauhassa, siksi ehkä yritän elää ”ärsyttämättä” miestä turhaan. Ehkä ei pitäisi tehdä niin, mutta en jaksa sitä negatiivista ilmapiiriä joka siitä seuraa, lapset huutaa ja mies on vihainen.

Ap

Mietin jo aikaisemmin että kuulostaa aika kusipäältä tuo mies, mutta tämä kommentti sai hälytyskellot soimaan. Ihan kuin puhuttaisiin omista vanhemmistani. Isäni on just tuollainen itsekäs hermoheikko ääliö, huusi ja hajotti tavaroita ihan mitättömistä syistä. Äitini asenne oli että "se on vaan tommonen."

Erohan siitä sitten ennen pitkää tuli. Omasta mielestäni tosin liian myöhään, olin itse ala-asteella. Isäni kerkesi "heikkohermoisuudellaan" pilata perheen ilmapiiriä vuosikaudet. Sun pitää saada mies terapiaan tai johonkin, tuo lapsille huutaminen on hirveän vahingollista.

Sä vaikutat Ap, rauhalliselta ja fiksulta, et todellakaan halua olla siinä tilanteessa että kymmenen vuoden päästä tajuat että olet sietänyt mieheltä liikaa ja mies on edelleen heikkohermoinen kusipää.

Sanon aina miehelle kun hän huutaa lapselle että lopettaa ja mitä hän kuvittelee että sillä saavuttaa, ainut mitä tapahtuu on että lapsi huutaa kahta kovemmin. Olen neuvonut että sanoo lapselle muutaman kerran ja jos ei tottele, niin vaikka taluttaa omaan huoneeseen tai vaan tekee asian sanomatta mitään joka pitää tehdä vaikka lapsi ei halua. Mies sanoo että hän ei vaan pysty olemaan hermostumatta kun lapsi häntä uhmaa ja minun neuvoni ja rauhallisuuteni ärsyttää vielä lisää.

Ap

Ei vaan mies ei edes yritä, eikä tule koskaan yrittämäänkään jos vain siedät miehen käytöstä. Terapia voisi auttaa, voi olla tosin hankalaa jos mies on itsepäinen eikä suostu ottamaan vastuuta käytöksestään.

149

Kuulostaa laiskalta ukolta, ihme että käy töissä ylipäätään. Varmaan joku valtion suojatyöpaikka.

Uskomaton mies. Olisi tyytyväinen että on helppo lapsi ja vaimo voi hyvin. Vaikeuksista selvittiin. Hänen pitäsi tuoda kukkia sitkeälle vaimolleen ja olla kiitollinen. Ei näköjään ajattele perhettänne tiiminä vaan näkee parisuhteen valtataisteluna ja kilpailuna. Jotkut eivät vain ole ikinä onnellisia

Olen sietänyt miehiltä liikaakin, mutta sitä en sietäisi, että huutaisi lapselle. Lapsiaan pitää suojella, myös omalta vanhemmalta jos on tarvis. Huutaminen on henkistä väkivaltaa. Asettaisin selkeät rajat ja sanoisin, että käytöksen on loputtava heti tai puutun asiaan virallisempaa tietä. Aikuisen ihmisen on hallittava hermonsa. Lapsi ei sitä vielä osaa, mutta aikuisen on siihen kyettävä. Jos ei pysty hillitsemään käytöstään, on vaikka mentävä toiseen huoneeseen tai kävelylle rauhoittumaan, mutta lapseen sitä ei pidä purkaa. Me ollaan vain ihmisiä, ja joskus voi tietysti tulla sellainen hetki että keittää yli vaikka ei haluaisi, mutta mikään tapa se ei saa olla. Ap olet yhtä lailla vastuussa siitä, että lapsille muodostuu turvallinen ja rauhallinen lapsuus.