Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies on katkera helposta vauvasta
22.02.2019 |
En edes tiedä mitä ajatella miehen käytöksestä. Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi. Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta. Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.
Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.
Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.
Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi.
Toinen lapsi on nyt 4kk ja maailman helpoin vauva! Nukkuu ja syö, viihtyy yksin ja seurustelee paljon hereillä ollessaan, mahavaivoista ei tietoakaan. Seuraa helposti tuntitolkulla esikoisen leikkejä lattialla.. ja nyt mies on alkanut puhua miten hän voisi jäädä vauvan kanssa kotiin kun esikoinen on kerran päiväkodissa.
Hän voisi kuulemma aloittaa kuntoilun kotona ja lepäillä kun vauva on niin helppo. Minulle kettuilee töihin lähtiessään että nauti tästä lomasta, toiset täällä tekee töitä..
Onko miehellä nyt ”oikeus” patistaa minut töihin ja jäädä itse lomailemaan kotiin vaikka toisin sovittiin?! Miehen mielestä on, koska esikoisen aikana ei ollut kotona, kun ei itse kerran halunnut! Nyt tilanne on kuulemma ihan eri.
Kommentit (209)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisesta perheestä Ap on lähtöisin? Onko opittu malli tuo, että mies tuo leivän pöytään ja nainen nöyrästi kiittelee ja hieroo miehen kipeitä hartioita?
Mun tekis mieli kaikista eniten istutua Ap viereen ja jutella, että kaikkea ei pidä hyväksyä mieheltä, joka ei selvästikään arvosta sua. Saattaisin jopa kehottamaan ajattelemaan sitäkin vaihtoehtoa, että kaappaa lapset kainaloon ja aloita uusi elämä.
Naisparka. Ja etenkin lapsiparat, näytä edes niille esimerkkiä miten sitä puolisoa tulee kohdella, ei palvelemalla.
Minusta se ei ole nöyristelyä, että on yhdessä sovittu mitkä asiat toinen hoitaa ja mitkä toinen ja molemmat ovat tähän tyytyväisiä. Minä palvelen miestä pesemällä hänen pyykit ja hän minua tankkaamalla minun autoni, mitä väärää tässä on?
Ap
Eihän tuossa mitään väärää olekaan jos tilanne on teille molemmille fine. Mutta kertomuksesi perusteella se ei ole, koska mies pitää sinua nyt vapaamatkustajana ja sohvalla löhöäjänä, ei siis arvosta sinua. Ja mikä pahin, ärisee ja huutaa pienelle, viattomalle lapselle.
Selvästi asia suakin painaa kun siitä halusit tänne avautua, ja hyvä niin. Ei sussa mitään vikaa ole, päinvastoin. Sun miehes vaan on pässi.
Niinhän se on.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos, lasta ei imetetä, niin silloin isällä on sama oikeus jäädä kotiin kuin äidillä. Sinua nyt vaan risoo, koska et halua mennä töihin, olisithan sinäkin voinut muuttaa mieleipidettä jos lapsi olisikin ollut hankala.
isällä ei ole oikeutta kettuila, mutta sinullakaan ei ole oikeutta kieltää isää olla kotona lapsen kanssa.
Eihän se mies halua olla kotona LAPSEN kanssa, vaan lepäillä ja kuntoilla!!!!
Sanoo lapsen äiti, joka olisi itse ollut valmis vaikka uuteen koliikkilapseen, kunhan ei tarvitse mennä töihin, joka ei häntä tippaakaan innosta.
Jos et ymmärrä lukemaasi, en voi auttaa. Voit poistua ketjusta.
Ap
Eli jos joku ei ymmärrä asiaa juuri niin kuin sinä haluat, hän ei saa sanoa mielipidettään?
Selvästi olet vastauksissasi tuonut esiin, ettet olisi edes tehnyt lapsia, jos olisit tiennyt, että miehesi haluaisikin käyttää oikeutensa niiden hoitoon ja kuinka olisit ollut vaikka yksin valmis hoitamaan jopa toisen koliikkilapsenkin, kunhan olisit saanut olla kotona.
Ei, vaan olisin ollut valmis hoitamaan yksin toisenkin koliikkilapsen JOTTA SAAN SEN TOISEN LAPSEN. Kyllä, en olisi tehnyt lapsia myöskään miehen kanssa joka ei ikinä halua naimisiin, koska omiin haaveisiini se kuuluu enkä ole siitä valmis joustamaan. Mitä siitä?
Ap
Mikäli tärkeintä on ollut saada toinen lapsi, eikö ole ainoastaan positiivista että asiaan aiemmin vastentahtoisesti suhtautunut miehesi pystyy nyt näkemään yhteiset lapsenne uudelta kannalta ja haluaa aiemmista aikeistaan huolimatta osallistua uuden tulokkaan hoitoon?
Lapsenkin kannalta on pelkästään positiivista, että isä luo häneen tiiviin vuorovaikutussuhteen.
Ajattetko nyt lapsesi vai omaa etuasi vaatiessasi yksinoikeutta lapsen hoitoon kotona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos, lasta ei imetetä, niin silloin isällä on sama oikeus jäädä kotiin kuin äidillä. Sinua nyt vaan risoo, koska et halua mennä töihin, olisithan sinäkin voinut muuttaa mieleipidettä jos lapsi olisikin ollut hankala.
isällä ei ole oikeutta kettuila, mutta sinullakaan ei ole oikeutta kieltää isää olla kotona lapsen kanssa.
Eihän se mies halua olla kotona LAPSEN kanssa, vaan lepäillä ja kuntoilla!!!!
Sanoo lapsen äiti, joka olisi itse ollut valmis vaikka uuteen koliikkilapseen, kunhan ei tarvitse mennä töihin, joka ei häntä tippaakaan innosta.
Jos et ymmärrä lukemaasi, en voi auttaa. Voit poistua ketjusta.
Ap
Eli jos joku ei ymmärrä asiaa juuri niin kuin sinä haluat, hän ei saa sanoa mielipidettään?
Selvästi olet vastauksissasi tuonut esiin, ettet olisi edes tehnyt lapsia, jos olisit tiennyt, että miehesi haluaisikin käyttää oikeutensa niiden hoitoon ja kuinka olisit ollut vaikka yksin valmis hoitamaan jopa toisen koliikkilapsenkin, kunhan olisit saanut olla kotona.
Ei, vaan olisin ollut valmis hoitamaan yksin toisenkin koliikkilapsen JOTTA SAAN SEN TOISEN LAPSEN. Kyllä, en olisi tehnyt lapsia myöskään miehen kanssa joka ei ikinä halua naimisiin, koska omiin haaveisiini se kuuluu enkä ole siitä valmis joustamaan. Mitä siitä?
Ap
Mikäli tärkeintä on ollut saada toinen lapsi, eikö ole ainoastaan positiivista että asiaan aiemmin vastentahtoisesti suhtautunut miehesi pystyy nyt näkemään yhteiset lapsenne uudelta kannalta ja haluaa aiemmista aikeistaan huolimatta osallistua uuden tulokkaan hoitoon?
Lapsenkin kannalta on pelkästään positiivista, että isä luo häneen tiiviin vuorovaikutussuhteen.
Ajattetko nyt lapsesi vai omaa etuasi vaatiessasi yksinoikeutta lapsen hoitoon kotona?
En vaatinut mitään. Kerroin millaisilla spekseillä lähden tai en lähde miehen kanssa seurustelemaan ja perustamaan perhettä ja mies nämä hyväksyi ja oli samaa mieltä. Tottakai on hienoa että hän haluaa hoitaa vauvaa, saa hoitaa tietysti minkä ehtii. Omia mieltymyksiäni tottakai ajattelin alunperin, mutta hoidan vauvan hyvin eli onhan se hänenkin etunsa että tulee hyvin hoidetuksi. Mitä nyt haet tässä? Että lapsen edun mukaista olisi nyt miehen jäädä heti kotiin ja minun rientää töihin? Miksi?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.
Luitko edes aloituksen?:
"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.
Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.
Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.
Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.
Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.
Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.
Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.
Luin tietysti ja sain sellaisen käsityksen että mies haluaa olla kotona lepäämässä ja kuntoilemassa, ei suinkaan hoitamassa lasta ja kotia. Lapsi ja koti on miehelle vain sivutuote. Tuo ukko lähtee lätkimään saman tien kun hoksaa helpomman elämän.
Nythän kuulemme vain yhden näkökulman asiasta.
Ap:n vastauksista käy selville, kuinka hän tykkää ennemmin olla kotona keskittyen lapsiin ja kotitöihin kuin käydä töissä.
Hän jopa vastauksessaan mainitsi, ettei olisi edes tehnyt lapsia, ellei mies olisi ollut myöntyväinen ajatukseen, että ap on kotona niin pitkään kuin mahdollista.
Mikäli mies olisi pakenevaa sorttia, tuskin olisi jaksanut kahta vuotta kuunnella jatkuvaa yötäpäiväistä itkua.
Mikäli mies ajattelisi vain omaa mukavuuttaan huomioimatta puolisoaan, tuskin olisi myöntynyt puolisonsa ehdotukseen toisesta lapsesta vaikka mikä olisi, kun kerran "vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään."
Kerrotun mukaan mies osallistuu kotitöihinkin, ilmeisesti tosin lähinnä pyydettäessä syystä että
ap kertoo itse nauttivansa kotitöistä ja haluaa tehdä ne tavallaan, joten ei edes halua miehensä niihin osallistuvan.Yleensä palstalla saa lukea miehistä, jotka ovat pettäneet raskausaikana ja jättäneet lapsen synnyttyä, joten aika harvinaista on lukea miehestä, joka haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan.
Tyypillistä palstalle on toki tuoda tällainenkin puoliso esiin näkökulmasta, että "ei kai se nyt käy että mies jää kotiin lapsen kanssa ja antakaa vinkkejä miten estän mieheni aikeet".
Ihan turha maalata vastaajia sellaisiksi, jotka "eivät vain hyväksy, että mies jää kotiin". Mun mies on ollut 2 vuotta lasten kanssa kotona, tosin alkaen vauva-ajan jälkeen. Mun parhaan ystävän mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa. Mutta he sopivat asiasta ETUKÄTEEN ja molemmat olivat kotona vauva-aikana koska kumpikin halusi luoda vakaan suhteen vauvaan. Ei kukaan täällä vastusta tuollaista järjestelyä. MUTTA en ikinä jättäisi vauvaa sellaisen ihmisen hoitoon, joka on jo osoittanut ettei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja joka karjuu ja kiroilee 4-vuotiaalle, ja jonka syy jäädä kotiin olisi, että kokee puolison pääsevän siellä helpolla. Lisäksi vauva on tottunut ap:n hoivaan, ei todellakaan ole vauvaa kohtaan oikein, että vaihdetaan isän itsekkyyden takia yhtäkkiä hoitajaa ja sitten ehkä taas uudestaan kun isä ei jaksakaan.
"Ei kestä vauvan itkua kovin pitkään".
Esikoinen on ap:n mukaan itkenyt kaksi vuotta yötä päivää eikä mies ole paennut suhteesta, ainoastaan ajatellut, ettei halua vastaavaa enää kokea ja vannonut ettei tee enää uusia lapsia.
Ap:n mieliksi on toiseen lapseen suostunut ja nyt iloisesti yllättynyt, että lapsi voikin olla myös mukava ja helppo hoitoinen.
Eihän mies ole voinut kolmikosta kärsineen esikoisen jälkeen kuvitellakaan että toinen lapsi olisikin jotain muuta.
Miksi ei saisi muuttaa mieltään ja osallistua lapsensa hoitoon enemmän kuin oli alunperin uskonut pystyvänsä?
Koska kaikki ei pyöri yhden ihmisen halujen ja oikkujen mukaan..?
Toisen lapsen hankinta on ollut puhtaasti naisen halu. Mikäli hän oikeasti ajattelee lapsen parasta, tuntuu erikoiselta että hän ei hyväksy miehen oikeutta vanhempainvapaaseen. Kuten edelläkin on mainittu, useat miehet ovat onnistuneesti lapsensa kanssa selviytyneet. Tuskin nyt kyseessä oleva mies on poikkeus, jos hänelle se mahdollisuus suodaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.
Luitko edes aloituksen?:
"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.
Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.
Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.
Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.
Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.
Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.
Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.
Luin tietysti ja sain sellaisen käsityksen että mies haluaa olla kotona lepäämässä ja kuntoilemassa, ei suinkaan hoitamassa lasta ja kotia. Lapsi ja koti on miehelle vain sivutuote. Tuo ukko lähtee lätkimään saman tien kun hoksaa helpomman elämän.
Nythän kuulemme vain yhden näkökulman asiasta.
Ap:n vastauksista käy selville, kuinka hän tykkää ennemmin olla kotona keskittyen lapsiin ja kotitöihin kuin käydä töissä.
Hän jopa vastauksessaan mainitsi, ettei olisi edes tehnyt lapsia, ellei mies olisi ollut myöntyväinen ajatukseen, että ap on kotona niin pitkään kuin mahdollista.
Mikäli mies olisi pakenevaa sorttia, tuskin olisi jaksanut kahta vuotta kuunnella jatkuvaa yötäpäiväistä itkua.
Mikäli mies ajattelisi vain omaa mukavuuttaan huomioimatta puolisoaan, tuskin olisi myöntynyt puolisonsa ehdotukseen toisesta lapsesta vaikka mikä olisi, kun kerran "vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään."
Kerrotun mukaan mies osallistuu kotitöihinkin, ilmeisesti tosin lähinnä pyydettäessä syystä että
ap kertoo itse nauttivansa kotitöistä ja haluaa tehdä ne tavallaan, joten ei edes halua miehensä niihin osallistuvan.Yleensä palstalla saa lukea miehistä, jotka ovat pettäneet raskausaikana ja jättäneet lapsen synnyttyä, joten aika harvinaista on lukea miehestä, joka haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan.
Tyypillistä palstalle on toki tuoda tällainenkin puoliso esiin näkökulmasta, että "ei kai se nyt käy että mies jää kotiin lapsen kanssa ja antakaa vinkkejä miten estän mieheni aikeet".
Ihan turha maalata vastaajia sellaisiksi, jotka "eivät vain hyväksy, että mies jää kotiin". Mun mies on ollut 2 vuotta lasten kanssa kotona, tosin alkaen vauva-ajan jälkeen. Mun parhaan ystävän mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa. Mutta he sopivat asiasta ETUKÄTEEN ja molemmat olivat kotona vauva-aikana koska kumpikin halusi luoda vakaan suhteen vauvaan. Ei kukaan täällä vastusta tuollaista järjestelyä. MUTTA en ikinä jättäisi vauvaa sellaisen ihmisen hoitoon, joka on jo osoittanut ettei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja joka karjuu ja kiroilee 4-vuotiaalle, ja jonka syy jäädä kotiin olisi, että kokee puolison pääsevän siellä helpolla. Lisäksi vauva on tottunut ap:n hoivaan, ei todellakaan ole vauvaa kohtaan oikein, että vaihdetaan isän itsekkyyden takia yhtäkkiä hoitajaa ja sitten ehkä taas uudestaan kun isä ei jaksakaan.
"Ei kestä vauvan itkua kovin pitkään".
Esikoinen on ap:n mukaan itkenyt kaksi vuotta yötä päivää eikä mies ole paennut suhteesta, ainoastaan ajatellut, ettei halua vastaavaa enää kokea ja vannonut ettei tee enää uusia lapsia.
Ap:n mieliksi on toiseen lapseen suostunut ja nyt iloisesti yllättynyt, että lapsi voikin olla myös mukava ja helppo hoitoinen.
Eihän mies ole voinut kolmikosta kärsineen esikoisen jälkeen kuvitellakaan että toinen lapsi olisikin jotain muuta.
Miksi ei saisi muuttaa mieltään ja osallistua lapsensa hoitoon enemmän kuin oli alunperin uskonut pystyvänsä?
Koska kaikki ei pyöri yhden ihmisen halujen ja oikkujen mukaan..?
Toisen lapsen hankinta on ollut puhtaasti naisen halu. Mikäli hän oikeasti ajattelee lapsen parasta, tuntuu erikoiselta että hän ei hyväksy miehen oikeutta vanhempainvapaaseen. Kuten edelläkin on mainittu, useat miehet ovat onnistuneesti lapsensa kanssa selviytyneet. Tuskin nyt kyseessä oleva mies on poikkeus, jos hänelle se mahdollisuus suodaan.
Jos sinun haaveenasi on ollut aina muuttaa maalle ja hoitaa maatilaa ja löydät lopulta miehen joka jakaa tuon haaveen, mutta sitten yksi päivä ilmoittaa ettei haluakaan enää, vaan haluaa että jäätte loppuelämäksi kaupunkiin niin jäätkö sinne kaupunkiin ja luovut omasta haaveestasi vaikka se oli yksi syy miksi menit miehen kanssa kimppaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.
Luitko edes aloituksen?:
"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.
Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.
Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.
Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.
Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.
Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.
Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.
Luin tietysti ja sain sellaisen käsityksen että mies haluaa olla kotona lepäämässä ja kuntoilemassa, ei suinkaan hoitamassa lasta ja kotia. Lapsi ja koti on miehelle vain sivutuote. Tuo ukko lähtee lätkimään saman tien kun hoksaa helpomman elämän.
Nythän kuulemme vain yhden näkökulman asiasta.
Ap:n vastauksista käy selville, kuinka hän tykkää ennemmin olla kotona keskittyen lapsiin ja kotitöihin kuin käydä töissä.
Hän jopa vastauksessaan mainitsi, ettei olisi edes tehnyt lapsia, ellei mies olisi ollut myöntyväinen ajatukseen, että ap on kotona niin pitkään kuin mahdollista.
Mikäli mies olisi pakenevaa sorttia, tuskin olisi jaksanut kahta vuotta kuunnella jatkuvaa yötäpäiväistä itkua.
Mikäli mies ajattelisi vain omaa mukavuuttaan huomioimatta puolisoaan, tuskin olisi myöntynyt puolisonsa ehdotukseen toisesta lapsesta vaikka mikä olisi, kun kerran "vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään."
Kerrotun mukaan mies osallistuu kotitöihinkin, ilmeisesti tosin lähinnä pyydettäessä syystä että
ap kertoo itse nauttivansa kotitöistä ja haluaa tehdä ne tavallaan, joten ei edes halua miehensä niihin osallistuvan.Yleensä palstalla saa lukea miehistä, jotka ovat pettäneet raskausaikana ja jättäneet lapsen synnyttyä, joten aika harvinaista on lukea miehestä, joka haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan.
Tyypillistä palstalle on toki tuoda tällainenkin puoliso esiin näkökulmasta, että "ei kai se nyt käy että mies jää kotiin lapsen kanssa ja antakaa vinkkejä miten estän mieheni aikeet".
Ihan turha maalata vastaajia sellaisiksi, jotka "eivät vain hyväksy, että mies jää kotiin". Mun mies on ollut 2 vuotta lasten kanssa kotona, tosin alkaen vauva-ajan jälkeen. Mun parhaan ystävän mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa. Mutta he sopivat asiasta ETUKÄTEEN ja molemmat olivat kotona vauva-aikana koska kumpikin halusi luoda vakaan suhteen vauvaan. Ei kukaan täällä vastusta tuollaista järjestelyä. MUTTA en ikinä jättäisi vauvaa sellaisen ihmisen hoitoon, joka on jo osoittanut ettei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja joka karjuu ja kiroilee 4-vuotiaalle, ja jonka syy jäädä kotiin olisi, että kokee puolison pääsevän siellä helpolla. Lisäksi vauva on tottunut ap:n hoivaan, ei todellakaan ole vauvaa kohtaan oikein, että vaihdetaan isän itsekkyyden takia yhtäkkiä hoitajaa ja sitten ehkä taas uudestaan kun isä ei jaksakaan.
"Ei kestä vauvan itkua kovin pitkään".
Esikoinen on ap:n mukaan itkenyt kaksi vuotta yötä päivää eikä mies ole paennut suhteesta, ainoastaan ajatellut, ettei halua vastaavaa enää kokea ja vannonut ettei tee enää uusia lapsia.
Ap:n mieliksi on toiseen lapseen suostunut ja nyt iloisesti yllättynyt, että lapsi voikin olla myös mukava ja helppo hoitoinen.
Eihän mies ole voinut kolmikosta kärsineen esikoisen jälkeen kuvitellakaan että toinen lapsi olisikin jotain muuta.
Miksi ei saisi muuttaa mieltään ja osallistua lapsensa hoitoon enemmän kuin oli alunperin uskonut pystyvänsä?
Koska kaikki ei pyöri yhden ihmisen halujen ja oikkujen mukaan..?
Toisen lapsen hankinta on ollut puhtaasti naisen halu. Mikäli hän oikeasti ajattelee lapsen parasta, tuntuu erikoiselta että hän ei hyväksy miehen oikeutta vanhempainvapaaseen. Kuten edelläkin on mainittu, useat miehet ovat onnistuneesti lapsensa kanssa selviytyneet. Tuskin nyt kyseessä oleva mies on poikkeus, jos hänelle se mahdollisuus suodaan.
Mene nyt muualle siitä jankuttamasta. Yrität tehdä tästä naiset ei anna miesten jäädä kotiin -provoa, mutta se ei oikein toimi tilanteessa, jossa kyseinen isähenkilö ei välitä lapsistaan (saati vaimostaan), vaan omasta mukavuudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos, lasta ei imetetä, niin silloin isällä on sama oikeus jäädä kotiin kuin äidillä. Sinua nyt vaan risoo, koska et halua mennä töihin, olisithan sinäkin voinut muuttaa mieleipidettä jos lapsi olisikin ollut hankala.
isällä ei ole oikeutta kettuila, mutta sinullakaan ei ole oikeutta kieltää isää olla kotona lapsen kanssa.
Eihän se mies halua olla kotona LAPSEN kanssa, vaan lepäillä ja kuntoilla!!!!
Sanoo lapsen äiti, joka olisi itse ollut valmis vaikka uuteen koliikkilapseen, kunhan ei tarvitse mennä töihin, joka ei häntä tippaakaan innosta.
Jos et ymmärrä lukemaasi, en voi auttaa. Voit poistua ketjusta.
Ap
Eli jos joku ei ymmärrä asiaa juuri niin kuin sinä haluat, hän ei saa sanoa mielipidettään?
Selvästi olet vastauksissasi tuonut esiin, ettet olisi edes tehnyt lapsia, jos olisit tiennyt, että miehesi haluaisikin käyttää oikeutensa niiden hoitoon ja kuinka olisit ollut vaikka yksin valmis hoitamaan jopa toisen koliikkilapsenkin, kunhan olisit saanut olla kotona.
Ei, vaan olisin ollut valmis hoitamaan yksin toisenkin koliikkilapsen JOTTA SAAN SEN TOISEN LAPSEN. Kyllä, en olisi tehnyt lapsia myöskään miehen kanssa joka ei ikinä halua naimisiin, koska omiin haaveisiini se kuuluu enkä ole siitä valmis joustamaan. Mitä siitä?
Ap
Mikäli tärkeintä on ollut saada toinen lapsi, eikö ole ainoastaan positiivista että asiaan aiemmin vastentahtoisesti suhtautunut miehesi pystyy nyt näkemään yhteiset lapsenne uudelta kannalta ja haluaa aiemmista aikeistaan huolimatta osallistua uuden tulokkaan hoitoon?
Lapsenkin kannalta on pelkästään positiivista, että isä luo häneen tiiviin vuorovaikutussuhteen.
Ajattetko nyt lapsesi vai omaa etuasi vaatiessasi yksinoikeutta lapsen hoitoon kotona?
Ap:n kertoman perusteella tässä ei ole kyse isän halusta luoda vauvaan tiivistä vuorovaikutussuhdetta vaan isän halusta tulla kotiin vetämään lonkkaa.
Kuka tahansa tietää että vauvat ovat erilaisia, joten kun ap ja miehensä päättivät tehdä toisen lapsen, mies halusi ap:n hoitavan sen päätoimisesti koska koki riskin koliikkivauvasta liian suureksi. Nyt sitten kun vauva on toistaiseksi ollut helppohoitoinen, miestä on alkanut ketuttaa. Miltä se kuulostaisi, jos eka vauva olisi ollut helppo ja mies olisi sen kannustamana toisen lapsen kohdalla ilmoittanut ottavansa hoitovastuun, mutta vauvan paljastuessa koliikkivauvaksi, olisi yrittänyt lykätä sen ap:n hoidettavaksi ja mennyt itse töihin?
Haluan vielä sanoa, että olen itse kotiäidin ja töissä käyneen isän kasvattamia. Äidilläni oli välillä 24/7 tilanne pienten lasten kanssa, mutta välillä myös helpompia kausia. Isälläni oli välillä töissä kiireistä ja hänen piti tehdä ylitöitä ja käydä työmatkoilla, mutta useammin kuitenkin normaalit työtunnit ja lomat. Äidilläni taas ei varsinaista lomaa oikeastaan koskaan ollut, koska hän huolehti kodintöistä, vaikka toki isäkin osallistui niihin jonkun verran vapaalla ollessaan. Joskus väsyneinä saattoi kumpi tahansa hieman kuittailla, jos toisella oli sillä hetkellä helpompaa, mutta kyseessä ei ikinä ollut säännönmukainen toisen lyttääminen ja toisen tekemän kokonaistyön väheksyminen. Isäni ja äitini olivat tehneet sopimuksen ja kumpikin katsoi reiluksi pitää siitä kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä ihmettä mä just luin? Teitte sitten toisen lapsen miehen asettamilla ehdoilla? Mitäpä jos lapsillenne tulee vieläkin vaikeampia ongelmia joita ensimmäisen koliikkiaikana koitte? Ehkäpä miehesi sitten nostaa luvan kanssa kytkintä. Aika lapsellista touhua.
Niin, minä kylmähermoisempana suostuin ottamaan päävastuun tästäkin lapsesta. Miehen heikkous on se ettei hermot kestä ja minulla kestää. Miksei puolisoa saisi tukea hänelle vaikeissa asioissa? ”Nostaa luvan kanssa kytkintä.” Jos haluaa lähteä niin ei minulta siihen lupaa tarvita, aikuinen ihminen tekee omat päätöksensä elämässä.
Ap
Toivottavasti maailmassa ei ole naisia, jotka kuvittelevat miehen ottavan päävastuun yhdestäkään lapsesta jossain.
En minä mitään kuvittele, mutta tunnen useamman miehen joka on täysin itse kasvattanut lapsensa. Äiti on joko kuollut tai lähtenyt lätkimään ja päävastuu on todellakin jäänyt miehelle. Ovat kyllä loistavasti hoitaneet sen homman KOSKA HALUSIVAT. Ap:n miehen kohdalla en oikeasti usko että mies haluaa hoitaa lapsiaan. Kunhan kettuilee ap:lle ja alistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.
Luitko edes aloituksen?:
"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.
Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.
Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.
Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.
Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.
Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.
Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.
Luin tietysti ja sain sellaisen käsityksen että mies haluaa olla kotona lepäämässä ja kuntoilemassa, ei suinkaan hoitamassa lasta ja kotia. Lapsi ja koti on miehelle vain sivutuote. Tuo ukko lähtee lätkimään saman tien kun hoksaa helpomman elämän.
Nythän kuulemme vain yhden näkökulman asiasta.
Ap:n vastauksista käy selville, kuinka hän tykkää ennemmin olla kotona keskittyen lapsiin ja kotitöihin kuin käydä töissä.
Hän jopa vastauksessaan mainitsi, ettei olisi edes tehnyt lapsia, ellei mies olisi ollut myöntyväinen ajatukseen, että ap on kotona niin pitkään kuin mahdollista.
Mikäli mies olisi pakenevaa sorttia, tuskin olisi jaksanut kahta vuotta kuunnella jatkuvaa yötäpäiväistä itkua.
Mikäli mies ajattelisi vain omaa mukavuuttaan huomioimatta puolisoaan, tuskin olisi myöntynyt puolisonsa ehdotukseen toisesta lapsesta vaikka mikä olisi, kun kerran "vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään."
Kerrotun mukaan mies osallistuu kotitöihinkin, ilmeisesti tosin lähinnä pyydettäessä syystä että
ap kertoo itse nauttivansa kotitöistä ja haluaa tehdä ne tavallaan, joten ei edes halua miehensä niihin osallistuvan.Yleensä palstalla saa lukea miehistä, jotka ovat pettäneet raskausaikana ja jättäneet lapsen synnyttyä, joten aika harvinaista on lukea miehestä, joka haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan.
Tyypillistä palstalle on toki tuoda tällainenkin puoliso esiin näkökulmasta, että "ei kai se nyt käy että mies jää kotiin lapsen kanssa ja antakaa vinkkejä miten estän mieheni aikeet".
Ihan turha maalata vastaajia sellaisiksi, jotka "eivät vain hyväksy, että mies jää kotiin". Mun mies on ollut 2 vuotta lasten kanssa kotona, tosin alkaen vauva-ajan jälkeen. Mun parhaan ystävän mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa. Mutta he sopivat asiasta ETUKÄTEEN ja molemmat olivat kotona vauva-aikana koska kumpikin halusi luoda vakaan suhteen vauvaan. Ei kukaan täällä vastusta tuollaista järjestelyä. MUTTA en ikinä jättäisi vauvaa sellaisen ihmisen hoitoon, joka on jo osoittanut ettei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja joka karjuu ja kiroilee 4-vuotiaalle, ja jonka syy jäädä kotiin olisi, että kokee puolison pääsevän siellä helpolla. Lisäksi vauva on tottunut ap:n hoivaan, ei todellakaan ole vauvaa kohtaan oikein, että vaihdetaan isän itsekkyyden takia yhtäkkiä hoitajaa ja sitten ehkä taas uudestaan kun isä ei jaksakaan.
"Ei kestä vauvan itkua kovin pitkään".
Esikoinen on ap:n mukaan itkenyt kaksi vuotta yötä päivää eikä mies ole paennut suhteesta, ainoastaan ajatellut, ettei halua vastaavaa enää kokea ja vannonut ettei tee enää uusia lapsia.
Ap:n mieliksi on toiseen lapseen suostunut ja nyt iloisesti yllättynyt, että lapsi voikin olla myös mukava ja helppo hoitoinen.
Eihän mies ole voinut kolmikosta kärsineen esikoisen jälkeen kuvitellakaan että toinen lapsi olisikin jotain muuta.
Miksi ei saisi muuttaa mieltään ja osallistua lapsensa hoitoon enemmän kuin oli alunperin uskonut pystyvänsä?
Saa, mutta ei sen toisen osapuolen tarvitse ilmanmuuta suostua. Mutta mun pointti oli se, että sä yrität tehdä tästä keskustelua siitä, miten naiset/ap/vastaajat eivät vaan halua miehen jäävän kotiin, ikinä, koska haluavat vaan itse jäädä. Se on epärehellistä; siitä tässä ei ollut koskaan kysymys. Lyön vetoa että kenelläkään vastaajalla ei ole mitään sitä vastaan että mies on lapsen kanssa kotona jossain vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.
Luitko edes aloituksen?:
"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.
Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.
Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.
Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.
Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.
Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.
Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.
Luin tietysti ja sain sellaisen käsityksen että mies haluaa olla kotona lepäämässä ja kuntoilemassa, ei suinkaan hoitamassa lasta ja kotia. Lapsi ja koti on miehelle vain sivutuote. Tuo ukko lähtee lätkimään saman tien kun hoksaa helpomman elämän.
Nythän kuulemme vain yhden näkökulman asiasta.
Ap:n vastauksista käy selville, kuinka hän tykkää ennemmin olla kotona keskittyen lapsiin ja kotitöihin kuin käydä töissä.
Hän jopa vastauksessaan mainitsi, ettei olisi edes tehnyt lapsia, ellei mies olisi ollut myöntyväinen ajatukseen, että ap on kotona niin pitkään kuin mahdollista.
Mikäli mies olisi pakenevaa sorttia, tuskin olisi jaksanut kahta vuotta kuunnella jatkuvaa yötäpäiväistä itkua.
Mikäli mies ajattelisi vain omaa mukavuuttaan huomioimatta puolisoaan, tuskin olisi myöntynyt puolisonsa ehdotukseen toisesta lapsesta vaikka mikä olisi, kun kerran "vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään."
Kerrotun mukaan mies osallistuu kotitöihinkin, ilmeisesti tosin lähinnä pyydettäessä syystä että
ap kertoo itse nauttivansa kotitöistä ja haluaa tehdä ne tavallaan, joten ei edes halua miehensä niihin osallistuvan.Yleensä palstalla saa lukea miehistä, jotka ovat pettäneet raskausaikana ja jättäneet lapsen synnyttyä, joten aika harvinaista on lukea miehestä, joka haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan.
Tyypillistä palstalle on toki tuoda tällainenkin puoliso esiin näkökulmasta, että "ei kai se nyt käy että mies jää kotiin lapsen kanssa ja antakaa vinkkejä miten estän mieheni aikeet".
Ihan turha maalata vastaajia sellaisiksi, jotka "eivät vain hyväksy, että mies jää kotiin". Mun mies on ollut 2 vuotta lasten kanssa kotona, tosin alkaen vauva-ajan jälkeen. Mun parhaan ystävän mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa. Mutta he sopivat asiasta ETUKÄTEEN ja molemmat olivat kotona vauva-aikana koska kumpikin halusi luoda vakaan suhteen vauvaan. Ei kukaan täällä vastusta tuollaista järjestelyä. MUTTA en ikinä jättäisi vauvaa sellaisen ihmisen hoitoon, joka on jo osoittanut ettei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja joka karjuu ja kiroilee 4-vuotiaalle, ja jonka syy jäädä kotiin olisi, että kokee puolison pääsevän siellä helpolla. Lisäksi vauva on tottunut ap:n hoivaan, ei todellakaan ole vauvaa kohtaan oikein, että vaihdetaan isän itsekkyyden takia yhtäkkiä hoitajaa ja sitten ehkä taas uudestaan kun isä ei jaksakaan.
"Ei kestä vauvan itkua kovin pitkään".
Esikoinen on ap:n mukaan itkenyt kaksi vuotta yötä päivää eikä mies ole paennut suhteesta, ainoastaan ajatellut, ettei halua vastaavaa enää kokea ja vannonut ettei tee enää uusia lapsia.
Ap:n mieliksi on toiseen lapseen suostunut ja nyt iloisesti yllättynyt, että lapsi voikin olla myös mukava ja helppo hoitoinen.
Eihän mies ole voinut kolmikosta kärsineen esikoisen jälkeen kuvitellakaan että toinen lapsi olisikin jotain muuta.
Miksi ei saisi muuttaa mieltään ja osallistua lapsensa hoitoon enemmän kuin oli alunperin uskonut pystyvänsä?
Koska kaikki ei pyöri yhden ihmisen halujen ja oikkujen mukaan..?
Toisen lapsen hankinta on ollut puhtaasti naisen halu. Mikäli hän oikeasti ajattelee lapsen parasta, tuntuu erikoiselta että hän ei hyväksy miehen oikeutta vanhempainvapaaseen. Kuten edelläkin on mainittu, useat miehet ovat onnistuneesti lapsensa kanssa selviytyneet. Tuskin nyt kyseessä oleva mies on poikkeus, jos hänelle se mahdollisuus suodaan.
Jos sinun haaveenasi on ollut aina muuttaa maalle ja hoitaa maatilaa ja löydät lopulta miehen joka jakaa tuon haaveen, mutta sitten yksi päivä ilmoittaa ettei haluakaan enää, vaan haluaa että jäätte loppuelämäksi kaupunkiin niin jäätkö sinne kaupunkiin ja luovut omasta haaveestasi vaikka se oli yksi syy miksi menit miehen kanssa kimppaan?
Vertaus on hieman ontuva, sillä nythän on nimenomaan käynyt niin, että toteuttaessaan yksinomaan naisen halua uudesta lapsesta mies on päässyt kokemaan, että lapsen kanssa ssa voikin olla mukavaa toisin kuin hän oli ajatellut ja siksi hän haluaisi osallistua lapsen hoitoon enemmän kuin oli ajatellut, mutta naiselle se ei ovi, sillä hän haluaa pitää unelmansa itsellään, koska se on hänen unelma, jonka hän on toteuttanut hänen ehdoillaan.
Maallemuuttovertauksessa mies muuttaisi vastentahtoisesti pelkästään naisen halun mukaan maalle ja huomaisi kaikeksi yllätyksekseen viihtyvänsä, mutta nainen olisikin pettynyt mieheen ja vaatisi tätä muuttamaan takaisin kaupunkiin, koska nainen haluaa itse hoitaa unelmatilansa kuten parhaaksi näkee miehen puuttumatta sen hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkäs ikäinen tämä vanhempi lapsista on? Onko hän täysipäiväisesti päiväkodissa?
4 vuotias. kyllä On täysipäiväisesti lääkärin suosituksesta.
Ap
Miksi lääkäri suositellut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.
Luitko edes aloituksen?:
"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.
Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.
Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.
Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.
Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.
Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.
Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.
Luin tietysti ja sain sellaisen käsityksen että mies haluaa olla kotona lepäämässä ja kuntoilemassa, ei suinkaan hoitamassa lasta ja kotia. Lapsi ja koti on miehelle vain sivutuote. Tuo ukko lähtee lätkimään saman tien kun hoksaa helpomman elämän.
Nythän kuulemme vain yhden näkökulman asiasta.
Ap:n vastauksista käy selville, kuinka hän tykkää ennemmin olla kotona keskittyen lapsiin ja kotitöihin kuin käydä töissä.
Hän jopa vastauksessaan mainitsi, ettei olisi edes tehnyt lapsia, ellei mies olisi ollut myöntyväinen ajatukseen, että ap on kotona niin pitkään kuin mahdollista.
Mikäli mies olisi pakenevaa sorttia, tuskin olisi jaksanut kahta vuotta kuunnella jatkuvaa yötäpäiväistä itkua.
Mikäli mies ajattelisi vain omaa mukavuuttaan huomioimatta puolisoaan, tuskin olisi myöntynyt puolisonsa ehdotukseen toisesta lapsesta vaikka mikä olisi, kun kerran "vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään."
Kerrotun mukaan mies osallistuu kotitöihinkin, ilmeisesti tosin lähinnä pyydettäessä syystä että
ap kertoo itse nauttivansa kotitöistä ja haluaa tehdä ne tavallaan, joten ei edes halua miehensä niihin osallistuvan.Yleensä palstalla saa lukea miehistä, jotka ovat pettäneet raskausaikana ja jättäneet lapsen synnyttyä, joten aika harvinaista on lukea miehestä, joka haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan.
Tyypillistä palstalle on toki tuoda tällainenkin puoliso esiin näkökulmasta, että "ei kai se nyt käy että mies jää kotiin lapsen kanssa ja antakaa vinkkejä miten estän mieheni aikeet".
Ihan turha maalata vastaajia sellaisiksi, jotka "eivät vain hyväksy, että mies jää kotiin". Mun mies on ollut 2 vuotta lasten kanssa kotona, tosin alkaen vauva-ajan jälkeen. Mun parhaan ystävän mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa. Mutta he sopivat asiasta ETUKÄTEEN ja molemmat olivat kotona vauva-aikana koska kumpikin halusi luoda vakaan suhteen vauvaan. Ei kukaan täällä vastusta tuollaista järjestelyä. MUTTA en ikinä jättäisi vauvaa sellaisen ihmisen hoitoon, joka on jo osoittanut ettei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja joka karjuu ja kiroilee 4-vuotiaalle, ja jonka syy jäädä kotiin olisi, että kokee puolison pääsevän siellä helpolla. Lisäksi vauva on tottunut ap:n hoivaan, ei todellakaan ole vauvaa kohtaan oikein, että vaihdetaan isän itsekkyyden takia yhtäkkiä hoitajaa ja sitten ehkä taas uudestaan kun isä ei jaksakaan.
"Ei kestä vauvan itkua kovin pitkään".
Esikoinen on ap:n mukaan itkenyt kaksi vuotta yötä päivää eikä mies ole paennut suhteesta, ainoastaan ajatellut, ettei halua vastaavaa enää kokea ja vannonut ettei tee enää uusia lapsia.
Ap:n mieliksi on toiseen lapseen suostunut ja nyt iloisesti yllättynyt, että lapsi voikin olla myös mukava ja helppo hoitoinen.
Eihän mies ole voinut kolmikosta kärsineen esikoisen jälkeen kuvitellakaan että toinen lapsi olisikin jotain muuta.
Miksi ei saisi muuttaa mieltään ja osallistua lapsensa hoitoon enemmän kuin oli alunperin uskonut pystyvänsä?
Koska kaikki ei pyöri yhden ihmisen halujen ja oikkujen mukaan..?
Toisen lapsen hankinta on ollut puhtaasti naisen halu. Mikäli hän oikeasti ajattelee lapsen parasta, tuntuu erikoiselta että hän ei hyväksy miehen oikeutta vanhempainvapaaseen. Kuten edelläkin on mainittu, useat miehet ovat onnistuneesti lapsensa kanssa selviytyneet. Tuskin nyt kyseessä oleva mies on poikkeus, jos hänelle se mahdollisuus suodaan.
Jos sinun haaveenasi on ollut aina muuttaa maalle ja hoitaa maatilaa ja löydät lopulta miehen joka jakaa tuon haaveen, mutta sitten yksi päivä ilmoittaa ettei haluakaan enää, vaan haluaa että jäätte loppuelämäksi kaupunkiin niin jäätkö sinne kaupunkiin ja luovut omasta haaveestasi vaikka se oli yksi syy miksi menit miehen kanssa kimppaan?
Vertaus on hieman ontuva, sillä nythän on nimenomaan käynyt niin, että toteuttaessaan yksinomaan naisen halua uudesta lapsesta mies on päässyt kokemaan, että lapsen kanssa ssa voikin olla mukavaa toisin kuin hän oli ajatellut ja siksi hän haluaisi osallistua lapsen hoitoon enemmän kuin oli ajatellut, mutta naiselle se ei ovi, sillä hän haluaa pitää unelmansa itsellään, koska se on hänen unelma, jonka hän on toteuttanut hänen ehdoillaan.
Maallemuuttovertauksessa mies muuttaisi vastentahtoisesti pelkästään naisen halun mukaan maalle ja huomaisi kaikeksi yllätyksekseen viihtyvänsä, mutta nainen olisikin pettynyt mieheen ja vaatisi tätä muuttamaan takaisin kaupunkiin, koska nainen haluaa itse hoitaa unelmatilansa kuten parhaaksi näkee miehen puuttumatta sen hoitoon.
Mies halusi kyllä toisen lapsen alunperin, mutta sanoi että jos se On samanlaista kun esikoisen kanssa niin valitsee mieluummin luopua tästä haaveesta. Siksi minä lupasin hoitaa lapsen jos se on pelkkää helvettiä. En vaadi miestä luopumaan lapsesta, mitä oikein selität :,D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkäs ikäinen tämä vanhempi lapsista on? Onko hän täysipäiväisesti päiväkodissa?
4 vuotias. kyllä On täysipäiväisesti lääkärin suosituksesta.
Ap
Miksi lääkäri suositellut
Viivästyneen kehityksen ja sosiaalisten taitojen takia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen lämpimästi pariterapiaa. Teidän täytyy puhua hankalan vauvan ja ei-hankalan vauvan "traumat" läpi. Miehesi ainakin tarvitsee terapiaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.
Luitko edes aloituksen?:
"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.
Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.
Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.
Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.
Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.
Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.
Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.
Luin tietysti ja sain sellaisen käsityksen että mies haluaa olla kotona lepäämässä ja kuntoilemassa, ei suinkaan hoitamassa lasta ja kotia. Lapsi ja koti on miehelle vain sivutuote. Tuo ukko lähtee lätkimään saman tien kun hoksaa helpomman elämän.
Nythän kuulemme vain yhden näkökulman asiasta.
Ap:n vastauksista käy selville, kuinka hän tykkää ennemmin olla kotona keskittyen lapsiin ja kotitöihin kuin käydä töissä.
Hän jopa vastauksessaan mainitsi, ettei olisi edes tehnyt lapsia, ellei mies olisi ollut myöntyväinen ajatukseen, että ap on kotona niin pitkään kuin mahdollista.
Mikäli mies olisi pakenevaa sorttia, tuskin olisi jaksanut kahta vuotta kuunnella jatkuvaa yötäpäiväistä itkua.
Mikäli mies ajattelisi vain omaa mukavuuttaan huomioimatta puolisoaan, tuskin olisi myöntynyt puolisonsa ehdotukseen toisesta lapsesta vaikka mikä olisi, kun kerran "vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään."
Kerrotun mukaan mies osallistuu kotitöihinkin, ilmeisesti tosin lähinnä pyydettäessä syystä että
ap kertoo itse nauttivansa kotitöistä ja haluaa tehdä ne tavallaan, joten ei edes halua miehensä niihin osallistuvan.Yleensä palstalla saa lukea miehistä, jotka ovat pettäneet raskausaikana ja jättäneet lapsen synnyttyä, joten aika harvinaista on lukea miehestä, joka haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan.
Tyypillistä palstalle on toki tuoda tällainenkin puoliso esiin näkökulmasta, että "ei kai se nyt käy että mies jää kotiin lapsen kanssa ja antakaa vinkkejä miten estän mieheni aikeet".
Ihan turha maalata vastaajia sellaisiksi, jotka "eivät vain hyväksy, että mies jää kotiin". Mun mies on ollut 2 vuotta lasten kanssa kotona, tosin alkaen vauva-ajan jälkeen. Mun parhaan ystävän mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa. Mutta he sopivat asiasta ETUKÄTEEN ja molemmat olivat kotona vauva-aikana koska kumpikin halusi luoda vakaan suhteen vauvaan. Ei kukaan täällä vastusta tuollaista järjestelyä. MUTTA en ikinä jättäisi vauvaa sellaisen ihmisen hoitoon, joka on jo osoittanut ettei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja joka karjuu ja kiroilee 4-vuotiaalle, ja jonka syy jäädä kotiin olisi, että kokee puolison pääsevän siellä helpolla. Lisäksi vauva on tottunut ap:n hoivaan, ei todellakaan ole vauvaa kohtaan oikein, että vaihdetaan isän itsekkyyden takia yhtäkkiä hoitajaa ja sitten ehkä taas uudestaan kun isä ei jaksakaan.
"Ei kestä vauvan itkua kovin pitkään".
Esikoinen on ap:n mukaan itkenyt kaksi vuotta yötä päivää eikä mies ole paennut suhteesta, ainoastaan ajatellut, ettei halua vastaavaa enää kokea ja vannonut ettei tee enää uusia lapsia.
Ap:n mieliksi on toiseen lapseen suostunut ja nyt iloisesti yllättynyt, että lapsi voikin olla myös mukava ja helppo hoitoinen.
Eihän mies ole voinut kolmikosta kärsineen esikoisen jälkeen kuvitellakaan että toinen lapsi olisikin jotain muuta.
Miksi ei saisi muuttaa mieltään ja osallistua lapsensa hoitoon enemmän kuin oli alunperin uskonut pystyvänsä?
Koska kaikki ei pyöri yhden ihmisen halujen ja oikkujen mukaan..?
Toisen lapsen hankinta on ollut puhtaasti naisen halu. Mikäli hän oikeasti ajattelee lapsen parasta, tuntuu erikoiselta että hän ei hyväksy miehen oikeutta vanhempainvapaaseen. Kuten edelläkin on mainittu, useat miehet ovat onnistuneesti lapsensa kanssa selviytyneet. Tuskin nyt kyseessä oleva mies on poikkeus, jos hänelle se mahdollisuus suodaan.
Jos sinun haaveenasi on ollut aina muuttaa maalle ja hoitaa maatilaa ja löydät lopulta miehen joka jakaa tuon haaveen, mutta sitten yksi päivä ilmoittaa ettei haluakaan enää, vaan haluaa että jäätte loppuelämäksi kaupunkiin niin jäätkö sinne kaupunkiin ja luovut omasta haaveestasi vaikka se oli yksi syy miksi menit miehen kanssa kimppaan?
Vertaus on hieman ontuva, sillä nythän on nimenomaan käynyt niin, että toteuttaessaan yksinomaan naisen halua uudesta lapsesta mies on päässyt kokemaan, että lapsen kanssa ssa voikin olla mukavaa toisin kuin hän oli ajatellut ja siksi hän haluaisi osallistua lapsen hoitoon enemmän kuin oli ajatellut, mutta naiselle se ei ovi, sillä hän haluaa pitää unelmansa itsellään, koska se on hänen unelma, jonka hän on toteuttanut hänen ehdoillaan.
Maallemuuttovertauksessa mies muuttaisi vastentahtoisesti pelkästään naisen halun mukaan maalle ja huomaisi kaikeksi yllätyksekseen viihtyvänsä, mutta nainen olisikin pettynyt mieheen ja vaatisi tätä muuttamaan takaisin kaupunkiin, koska nainen haluaa itse hoitaa unelmatilansa kuten parhaaksi näkee miehen puuttumatta sen hoitoon.
Mies halusi kyllä toisen lapsen alunperin, mutta sanoi että jos se On samanlaista kun esikoisen kanssa niin valitsee mieluummin luopua tästä haaveesta. Siksi minä lupasin hoitaa lapsen jos se on pelkkää helvettiä. En vaadi miestä luopumaan lapsesta, mitä oikein selität :,D
Ap
Kerroit alussa, että mies oli vannonut, ettei tee ikinä toista lasta jos ensimmäisestä selviätte ja sen, että suostuttelit miehen uuden lapsentekoon.
Useimmat tuntuvat saaneen mielikuvan, ettei mies tykkää lapsistaan. Itse en tätä usko, kuten en siihenkään että olisit suhteenne alistuvana osapuoli.
Tosiasiassa vaikuttaa, että sinä olet se, joka asetat ehtoja, miten liitossanne toimitaan ja miten lapset kasvatetaan ja miehen on asiaan tyytyminen.
Aiemmin kysyit, että mitä hyötyä lapselle on siitä, että isä häntä kotona hoitaisi, kun mielestäsi hoidat niin kodin kuin lapsetkin häntä paremmin.
Sitä tosiaan kannattaisi miettiä, mitä lapsi ja isä hyötyvät yhteisestä kadenkeskisestä ajasta, jolloin isä voi työasioista vapaana keskittyä täysin lapseensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.
Luitko edes aloituksen?:
"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.
Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.
Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.
Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.
Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.
Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.
Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.
Luin tietysti ja sain sellaisen käsityksen että mies haluaa olla kotona lepäämässä ja kuntoilemassa, ei suinkaan hoitamassa lasta ja kotia. Lapsi ja koti on miehelle vain sivutuote. Tuo ukko lähtee lätkimään saman tien kun hoksaa helpomman elämän.
Nythän kuulemme vain yhden näkökulman asiasta.
Ap:n vastauksista käy selville, kuinka hän tykkää ennemmin olla kotona keskittyen lapsiin ja kotitöihin kuin käydä töissä.
Hän jopa vastauksessaan mainitsi, ettei olisi edes tehnyt lapsia, ellei mies olisi ollut myöntyväinen ajatukseen, että ap on kotona niin pitkään kuin mahdollista.
Mikäli mies olisi pakenevaa sorttia, tuskin olisi jaksanut kahta vuotta kuunnella jatkuvaa yötäpäiväistä itkua.
Mikäli mies ajattelisi vain omaa mukavuuttaan huomioimatta puolisoaan, tuskin olisi myöntynyt puolisonsa ehdotukseen toisesta lapsesta vaikka mikä olisi, kun kerran "vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään."
Kerrotun mukaan mies osallistuu kotitöihinkin, ilmeisesti tosin lähinnä pyydettäessä syystä että
ap kertoo itse nauttivansa kotitöistä ja haluaa tehdä ne tavallaan, joten ei edes halua miehensä niihin osallistuvan.Yleensä palstalla saa lukea miehistä, jotka ovat pettäneet raskausaikana ja jättäneet lapsen synnyttyä, joten aika harvinaista on lukea miehestä, joka haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan.
Tyypillistä palstalle on toki tuoda tällainenkin puoliso esiin näkökulmasta, että "ei kai se nyt käy että mies jää kotiin lapsen kanssa ja antakaa vinkkejä miten estän mieheni aikeet".
Ihan turha maalata vastaajia sellaisiksi, jotka "eivät vain hyväksy, että mies jää kotiin". Mun mies on ollut 2 vuotta lasten kanssa kotona, tosin alkaen vauva-ajan jälkeen. Mun parhaan ystävän mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa. Mutta he sopivat asiasta ETUKÄTEEN ja molemmat olivat kotona vauva-aikana koska kumpikin halusi luoda vakaan suhteen vauvaan. Ei kukaan täällä vastusta tuollaista järjestelyä. MUTTA en ikinä jättäisi vauvaa sellaisen ihmisen hoitoon, joka on jo osoittanut ettei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja joka karjuu ja kiroilee 4-vuotiaalle, ja jonka syy jäädä kotiin olisi, että kokee puolison pääsevän siellä helpolla. Lisäksi vauva on tottunut ap:n hoivaan, ei todellakaan ole vauvaa kohtaan oikein, että vaihdetaan isän itsekkyyden takia yhtäkkiä hoitajaa ja sitten ehkä taas uudestaan kun isä ei jaksakaan.
"Ei kestä vauvan itkua kovin pitkään".
Esikoinen on ap:n mukaan itkenyt kaksi vuotta yötä päivää eikä mies ole paennut suhteesta, ainoastaan ajatellut, ettei halua vastaavaa enää kokea ja vannonut ettei tee enää uusia lapsia.
Ap:n mieliksi on toiseen lapseen suostunut ja nyt iloisesti yllättynyt, että lapsi voikin olla myös mukava ja helppo hoitoinen.
Eihän mies ole voinut kolmikosta kärsineen esikoisen jälkeen kuvitellakaan että toinen lapsi olisikin jotain muuta.
Miksi ei saisi muuttaa mieltään ja osallistua lapsensa hoitoon enemmän kuin oli alunperin uskonut pystyvänsä?
Koska kaikki ei pyöri yhden ihmisen halujen ja oikkujen mukaan..?
Toisen lapsen hankinta on ollut puhtaasti naisen halu. Mikäli hän oikeasti ajattelee lapsen parasta, tuntuu erikoiselta että hän ei hyväksy miehen oikeutta vanhempainvapaaseen. Kuten edelläkin on mainittu, useat miehet ovat onnistuneesti lapsensa kanssa selviytyneet. Tuskin nyt kyseessä oleva mies on poikkeus, jos hänelle se mahdollisuus suodaan.
Jos sinun haaveenasi on ollut aina muuttaa maalle ja hoitaa maatilaa ja löydät lopulta miehen joka jakaa tuon haaveen, mutta sitten yksi päivä ilmoittaa ettei haluakaan enää, vaan haluaa että jäätte loppuelämäksi kaupunkiin niin jäätkö sinne kaupunkiin ja luovut omasta haaveestasi vaikka se oli yksi syy miksi menit miehen kanssa kimppaan?
Vertaus on hieman ontuva, sillä nythän on nimenomaan käynyt niin, että toteuttaessaan yksinomaan naisen halua uudesta lapsesta mies on päässyt kokemaan, että lapsen kanssa ssa voikin olla mukavaa toisin kuin hän oli ajatellut ja siksi hän haluaisi osallistua lapsen hoitoon enemmän kuin oli ajatellut, mutta naiselle se ei ovi, sillä hän haluaa pitää unelmansa itsellään, koska se on hänen unelma, jonka hän on toteuttanut hänen ehdoillaan.
Maallemuuttovertauksessa mies muuttaisi vastentahtoisesti pelkästään naisen halun mukaan maalle ja huomaisi kaikeksi yllätyksekseen viihtyvänsä, mutta nainen olisikin pettynyt mieheen ja vaatisi tätä muuttamaan takaisin kaupunkiin, koska nainen haluaa itse hoitaa unelmatilansa kuten parhaaksi näkee miehen puuttumatta sen hoitoon.
Mies halusi kyllä toisen lapsen alunperin, mutta sanoi että jos se On samanlaista kun esikoisen kanssa niin valitsee mieluummin luopua tästä haaveesta. Siksi minä lupasin hoitaa lapsen jos se on pelkkää helvettiä. En vaadi miestä luopumaan lapsesta, mitä oikein selität :,D
Ap
Kerroit alussa, että mies oli vannonut, ettei tee ikinä toista lasta jos ensimmäisestä selviätte ja sen, että suostuttelit miehen uuden lapsentekoon.
Useimmat tuntuvat saaneen mielikuvan, ettei mies tykkää lapsistaan. Itse en tätä usko, kuten en siihenkään että olisit suhteenne alistuvana osapuoli.
Tosiasiassa vaikuttaa, että sinä olet se, joka asetat ehtoja, miten liitossanne toimitaan ja miten lapset kasvatetaan ja miehen on asiaan tyytyminen.
Aiemmin kysyit, että mitä hyötyä lapselle on siitä, että isä häntä kotona hoitaisi, kun mielestäsi hoidat niin kodin kuin lapsetkin häntä paremmin.
Sitä tosiaan kannattaisi miettiä, mitä lapsi ja isä hyötyvät yhteisestä kadenkeskisestä ajasta, jolloin isä voi työasioista vapaana keskittyä täysin lapseensa.
Niin, ennen esikoista puhuimme kuinka haluamme 2 lasta. Sitten kun esikoinen syntyi ja huusi vaan, mies sanoi ettei kyllä halua enää toista lasta jos tästäkään selviää hengissä. No, selvittiin ja arki helpottui. Aloin puhua toisesta lapsesta ja mies suostui tietyillä ehdoilla, joihin minä taas suostuin. Kodin minä hoidankin paremmin ja tarkemmin , se on ihan fakta, siksi minä sen teenkin. Mies voisi jäädä kotiin kun lapsi on vaikka 1,5v mutta ei kuulemma halua taaperon kanssa olla kotona, vaan nyt kun vauva on vielä vauva ja pääasiassa nukkuu ja syö. Varmasti mies tuosta selviäisi, mutta olemme sopineet että minä pidän vanhempainvapaat. Juu en näe että oma hoitoni olisi niin huonoa että vauvalle olisi merkittävää etua siitä että nyt mies yhtäkkiä jäisi häntä hoitamaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa koko ketjua lukea mutta lähettäisin miehen psykologille miettimään omia valintojaan ja vaatimuksiaan. Pöljä ukko, ei voi muuta sanoa.
Luitko edes aloituksen?:
"Meillä on 4 vuotias esikoinen joka on aina ollut haastava, syntyi liian aikaisin ja oli koliikkilapsi.
Sairasti ja huusi yöt ja päivät ensimmäiset 2 vuotta.
Mies oli ihan loppu (ja itsekkin toki) ja vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään.
Oli onnellinen kun pääsi töihin karkuun ja minä hoidin pääasiassa lapsen, kunnes palasin töihin lapsen ollessa 2,5v.
Lapsi kasvoi ja aloin puhua toisesta lapsesta. Mies suostui sillä ehdolla, että minä pääasiassa taas hoidan vauvan ja jos hänellä ei hermo kestä, minä ymmärrän ja haetaan apua jostain ulkopuolelta, hän ei jaksa enää vuosia sitä huutamista, eikä välttämättä halua pitää edes isyyslomaa jos silloin on hoidettava koliikkivauvaa yötäpäivää.
Suostuin tähän ja tehtiin toinen lapsi."Mies on ollut ensimmäisen lapsen vauva- ja taaperoajan rankkuudesta niin totaalisen loppu, että ilman ap:n suostuttelua ja vakuuttelua ettei hoito tule miehelle olemaan yhtä rankkaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa on ollut, mies ei olisi missään nimessä suostunut uuden lapsen hankintaan.
Nyt onneksi lapsi onkin täysi vastakohta ensimmäiseen ja mieskin on lämmennyt ajatukselle, että lapsen hoito kotona voisikin olla mukavaa, mutta ap itse on katkera miehen muuttuneesta suhtautumisesta asiaan ja kokee, ettei miehellä ole oikeus jäädä lapsensa kanssa kotiin.
Luin tietysti ja sain sellaisen käsityksen että mies haluaa olla kotona lepäämässä ja kuntoilemassa, ei suinkaan hoitamassa lasta ja kotia. Lapsi ja koti on miehelle vain sivutuote. Tuo ukko lähtee lätkimään saman tien kun hoksaa helpomman elämän.
Nythän kuulemme vain yhden näkökulman asiasta.
Ap:n vastauksista käy selville, kuinka hän tykkää ennemmin olla kotona keskittyen lapsiin ja kotitöihin kuin käydä töissä.
Hän jopa vastauksessaan mainitsi, ettei olisi edes tehnyt lapsia, ellei mies olisi ollut myöntyväinen ajatukseen, että ap on kotona niin pitkään kuin mahdollista.
Mikäli mies olisi pakenevaa sorttia, tuskin olisi jaksanut kahta vuotta kuunnella jatkuvaa yötäpäiväistä itkua.
Mikäli mies ajattelisi vain omaa mukavuuttaan huomioimatta puolisoaan, tuskin olisi myöntynyt puolisonsa ehdotukseen toisesta lapsesta vaikka mikä olisi, kun kerran "vannoi ettei ikinä halua toista lasta, jos tästä selvitään."
Kerrotun mukaan mies osallistuu kotitöihinkin, ilmeisesti tosin lähinnä pyydettäessä syystä että
ap kertoo itse nauttivansa kotitöistä ja haluaa tehdä ne tavallaan, joten ei edes halua miehensä niihin osallistuvan.Yleensä palstalla saa lukea miehistä, jotka ovat pettäneet raskausaikana ja jättäneet lapsen synnyttyä, joten aika harvinaista on lukea miehestä, joka haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan.
Tyypillistä palstalle on toki tuoda tällainenkin puoliso esiin näkökulmasta, että "ei kai se nyt käy että mies jää kotiin lapsen kanssa ja antakaa vinkkejä miten estän mieheni aikeet".
Ihan turha maalata vastaajia sellaisiksi, jotka "eivät vain hyväksy, että mies jää kotiin". Mun mies on ollut 2 vuotta lasten kanssa kotona, tosin alkaen vauva-ajan jälkeen. Mun parhaan ystävän mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa. Mutta he sopivat asiasta ETUKÄTEEN ja molemmat olivat kotona vauva-aikana koska kumpikin halusi luoda vakaan suhteen vauvaan. Ei kukaan täällä vastusta tuollaista järjestelyä. MUTTA en ikinä jättäisi vauvaa sellaisen ihmisen hoitoon, joka on jo osoittanut ettei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja joka karjuu ja kiroilee 4-vuotiaalle, ja jonka syy jäädä kotiin olisi, että kokee puolison pääsevän siellä helpolla. Lisäksi vauva on tottunut ap:n hoivaan, ei todellakaan ole vauvaa kohtaan oikein, että vaihdetaan isän itsekkyyden takia yhtäkkiä hoitajaa ja sitten ehkä taas uudestaan kun isä ei jaksakaan.
"Ei kestä vauvan itkua kovin pitkään".
Esikoinen on ap:n mukaan itkenyt kaksi vuotta yötä päivää eikä mies ole paennut suhteesta, ainoastaan ajatellut, ettei halua vastaavaa enää kokea ja vannonut ettei tee enää uusia lapsia.
Ap:n mieliksi on toiseen lapseen suostunut ja nyt iloisesti yllättynyt, että lapsi voikin olla myös mukava ja helppo hoitoinen.
Eihän mies ole voinut kolmikosta kärsineen esikoisen jälkeen kuvitellakaan että toinen lapsi olisikin jotain muuta.
Miksi ei saisi muuttaa mieltään ja osallistua lapsensa hoitoon enemmän kuin oli alunperin uskonut pystyvänsä?
Koska kaikki ei pyöri yhden ihmisen halujen ja oikkujen mukaan..?
Toisen lapsen hankinta on ollut puhtaasti naisen halu. Mikäli hän oikeasti ajattelee lapsen parasta, tuntuu erikoiselta että hän ei hyväksy miehen oikeutta vanhempainvapaaseen. Kuten edelläkin on mainittu, useat miehet ovat onnistuneesti lapsensa kanssa selviytyneet. Tuskin nyt kyseessä oleva mies on poikkeus, jos hänelle se mahdollisuus suodaan.
Jos sinun haaveenasi on ollut aina muuttaa maalle ja hoitaa maatilaa ja löydät lopulta miehen joka jakaa tuon haaveen, mutta sitten yksi päivä ilmoittaa ettei haluakaan enää, vaan haluaa että jäätte loppuelämäksi kaupunkiin niin jäätkö sinne kaupunkiin ja luovut omasta haaveestasi vaikka se oli yksi syy miksi menit miehen kanssa kimppaan?
Vertaus on hieman ontuva, sillä nythän on nimenomaan käynyt niin, että toteuttaessaan yksinomaan naisen halua uudesta lapsesta mies on päässyt kokemaan, että lapsen kanssa ssa voikin olla mukavaa toisin kuin hän oli ajatellut ja siksi hän haluaisi osallistua lapsen hoitoon enemmän kuin oli ajatellut, mutta naiselle se ei ovi, sillä hän haluaa pitää unelmansa itsellään, koska se on hänen unelma, jonka hän on toteuttanut hänen ehdoillaan.
Maallemuuttovertauksessa mies muuttaisi vastentahtoisesti pelkästään naisen halun mukaan maalle ja huomaisi kaikeksi yllätyksekseen viihtyvänsä, mutta nainen olisikin pettynyt mieheen ja vaatisi tätä muuttamaan takaisin kaupunkiin, koska nainen haluaa itse hoitaa unelmatilansa kuten parhaaksi näkee miehen puuttumatta sen hoitoon.
Mies halusi kyllä toisen lapsen alunperin, mutta sanoi että jos se On samanlaista kun esikoisen kanssa niin valitsee mieluummin luopua tästä haaveesta. Siksi minä lupasin hoitaa lapsen jos se on pelkkää helvettiä. En vaadi miestä luopumaan lapsesta, mitä oikein selität :,D
Ap
Aiemmin kysyit, että mitä hyötyä lapselle on siitä, että isä häntä kotona hoitaisi, kun mielestäsi hoidat niin kodin kuin lapsetkin häntä paremmin.
Sitä tosiaan kannattaisi miettiä, mitä lapsi ja isä hyötyvät yhteisestä kadenkeskisestä ajasta, jolloin isä voi työasioista vapaana keskittyä täysin lapseensa.
Voi hyvä tavaton! Ensinnäkin, vauva haluaa ensisijaisesti pysyvyyttä ja jatkuvuutta eikä hyödy hoitajan vaihtamisesta rehellisesti sanottuna yhtään. Toisekseen, mies ei halunnut jäädä kotiin antaakseen vauvalle yhtään mitään, vaan omien sanojensa mukaan lepäilläkseen ja kuntoillakseen, ja epäsuorasti kettuilin kautta sanottuna, ottaakseen jotain pois ap:lta.
Jos mies haluaisi jäädä kotiin oman ja lapsen suhteen takia, hän suostuisi jäämään kotiin myöhemmin, taaperon kanssa. Mutta sitä hän ei aio tehdä - senkin hän on suoraan sanonut.
Onko miehellä työssä paineita? Jos se on tuntunut, että tässäkö tämä onkin.
Tasainenkin ihminen voi kaivata vaihtelua.
Toinen asia sitten tuo lepääminen, eihän silloin mitään nokosia oteta jos on yksin pienten lasten kanssa eli jos hänellä on burnout, sairaslomalle.
Alue: Aihe vapaa
Koska kaikki ei pyöri yhden ihmisen halujen ja oikkujen mukaan..?