Lue keskustelun säännöt.
Yökylässä - Aira Samulin
Kommentit (226)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oonko ainoa jonka mielestä Aira on pelottava??
Et. Mielestäni vaikuttaa siltä, ettei ole kaikki ihan kotona. Eikä johdu iästä. En pidä yhtään tuon oloisista ihmistä. Kylmiä ja ilkeitä, sairaudentunto puuttuu. Ihmetyttää jatkuva Airan hehkutus. Onhan se toki hyvässä kunnossa ikäisekseen, muuta hehkutettavaa vaikea nähdä.
Tuli ihan samanlaiset fiilikset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se itkukommentti oli hyvä. Tunnen liian monia naisia, jotka aina vollottavat pientenkin vastoinkäymisten tai paineen alla, tai jos kokevat jonkun olleen kova ja ”ilkeä” heitä kohtaan, usein erityisesti työhön tai opiskeluun liittyvissä tilanteissa. Ei silloin itketä, vaan joko sivuutetaan tai hyväksytään asia, katsotaan tilannetta ja omaa toimintaa ja mietitään, onko vika itsessä vai vastapuolessa. Sitten jatketaan eteenpäin - ilman itkua.
Kuinka monia itkeviä miehiä tiedätte työelämässä? Tai yksityiselämässä?
Vierailija kirjoitti:
Ainahan se haahka on kameroiden edessä osannut esittää.
Tällaisesta kommentista tulee mieleen ihminen, jolla on tosi paha olla. Aivan järkyttävää skeidaa ja negatiivisuutta. Joskus sitä miettii millaisia ihmisiä tällaisten kommenttien viljelijät ovat. Mädän kylväjät somessa. Keskittyvätkö elämässään työntämään skeidaa livenäkin muiden silmille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Airalla on aina samat jutut, ei tullut tosiaan mitään sinällään uutta, kuten tuli hieman yllättäenkin esim Uotisesta.
Paljon on ollut mielisairaita ympärillä kummaltakin puolelta sukua ilmeisesti. Joskua on käynyt mielessä sellainen psykiatriasta tuttu teesi, joka kaikessa karkeudessaan kuuluu jotenkin niin, että joskus sairas mieli sairastuttaa ympäristönsä. Varsinkin narsisti saattaa viedä mielenterveyden perheenjäseneltään, partneriltaan tai työkaveriltaan - he toimivat ikään kuin negatiivisena peilinä narsistille. Tällaisesta ilmiöstähän on kirjoittanut mm. erään tunnetun elokuvaohjaajan tytär - ohjaajan lähipiiristä sairastui ensin oma poika, sitten vaimo, mutta sairauden lähde itse porskutti läpi elämänsä terveen kirjoissa.
Tämä. Nykyään tuntuu olevan ainakin taviksilla vallalla käsitys että kasvuolosuhteilla ei olisi merkitystä ja ei saa syyllistää vanhempia, mutta kyllä se lapsuudenperhe aika merkittävässä roolissa sairauden puhkeamisessa on. Omakohtainen kokemus myös tukee tätä. Kaikki lapset sairastuneet rajusti psyykkisesti, mutta vanhemmissa ei ole mitään vikaa, tietenkään. Ovat vain uhreja.
Jep. Näitä kahta komppaan, tuntuu että suurin osa pitää Airaa nuorekkaana mummelina, vaikka totuus on aivan toinen että on niin mukava ja hyväkäytöksinen. Syy kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Minusta se itkukommentti oli hyvä. Tunnen liian monia naisia, jotka aina vollottavat pientenkin vastoinkäymisten tai paineen alla, tai jos kokevat jonkun olleen kova ja ”ilkeä” heitä kohtaan, usein erityisesti työhön tai opiskeluun liittyvissä tilanteissa. Ei silloin itketä, vaan joko sivuutetaan tai hyväksytään asia, katsotaan tilannetta ja omaa toimintaa ja mietitään, onko vika itsessä vai vastapuolessa. Sitten jatketaan eteenpäin - ilman itkua.
Kuinka monia itkeviä miehiä tiedätte työelämässä? Tai yksityiselämässä?
Kuulostat kauhealta ihmiseltä.
Tai siis omaan korvaan särähti tuo ”ei silloin itketä”, niin; ihan kuin sitä vain päättää milloin ei itketä ja milloin itketään - sitten en minäkään itkisi varmaan ikinä. Niin.
Kyllä ne tunteet vaan kuuluu elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko ettei koskaan olisi romahtanut eikä itkenyt.
Jo tän väittämän jälkeen tulee mieleen kylmä ja sellainen ”Nyt teet niin kuin minä sanon”- ihminen.
jopa narsisti.
Vierailija kirjoitti:
Miksi te aina vasta illalla katsotte nämä?
Jakso on netissä jo aamulla.
Pitää laittaa lapset kouluun ja mennä töihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apua toi lyömistarina? Sehän on ollut parikymppisenä raskaana, viiskytlukua vai? Naurusta päättelisin että ei oo sujut asian kanssa.
Pirjo syntyi 1947 eli oli siihen aikaan ensimmäistä kertaa raskaana. Toinen lapsi Jari on syntynyt 1955 ja Aira itse siis s. 1927.
Tässä ei sanottu mutta exmiehen tahdosta abortoitu kolmas raskaus.
Viisas mies ..ois tullu kolmas hullu
Aira ei omien sanojensa mukaan ikinä itke.
– Kyllä mä liikutun, mulla on tunteet. Mutta en mä silleen vollaa, että kyyneleet valuu pitkin poskia, en varmaan ikinä. Minusta se on itsehillinnän puutetta.
Menaiset- lehden jutusta.
Tulee kyllä huono kuva tuollaisesta.
Googlettakaa kuvahaussa Aira Samulin, pelottava
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se itkukommentti oli hyvä. Tunnen liian monia naisia, jotka aina vollottavat pientenkin vastoinkäymisten tai paineen alla, tai jos kokevat jonkun olleen kova ja ”ilkeä” heitä kohtaan, usein erityisesti työhön tai opiskeluun liittyvissä tilanteissa. Ei silloin itketä, vaan joko sivuutetaan tai hyväksytään asia, katsotaan tilannetta ja omaa toimintaa ja mietitään, onko vika itsessä vai vastapuolessa. Sitten jatketaan eteenpäin - ilman itkua.
Kuinka monia itkeviä miehiä tiedätte työelämässä? Tai yksityiselämässä?
Kuulostat kauhealta ihmiseltä.
Tai siis omaan korvaan särähti tuo ”ei silloin itketä”, niin; ihan kuin sitä vain päättää milloin ei itketä ja milloin itketään - sitten en minäkään itkisi varmaan ikinä. Niin.
Kyllä ne tunteet vaan kuuluu elämään.
Mutta työelämään ne eivät kuulu. Itket sitten kotona jos joku ahdistaa, mutta työpaikalle ei omia henkilökohtaisia ongelmia tuoda. En muutenkaan ymmärrä miksi pitää aina mennä joka paikkaan tunteet edellä. Ottakaa asiat asioina, tunteillekin on oma aikansa ja paikkansa, mutta ei koko ajan voi elää pelkällä tunteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se itkukommentti oli hyvä. Tunnen liian monia naisia, jotka aina vollottavat pientenkin vastoinkäymisten tai paineen alla, tai jos kokevat jonkun olleen kova ja ”ilkeä” heitä kohtaan, usein erityisesti työhön tai opiskeluun liittyvissä tilanteissa. Ei silloin itketä, vaan joko sivuutetaan tai hyväksytään asia, katsotaan tilannetta ja omaa toimintaa ja mietitään, onko vika itsessä vai vastapuolessa. Sitten jatketaan eteenpäin - ilman itkua.
Kuinka monia itkeviä miehiä tiedätte työelämässä? Tai yksityiselämässä?
Kuulostat kauhealta ihmiseltä.
Tai siis omaan korvaan särähti tuo ”ei silloin itketä”, niin; ihan kuin sitä vain päättää milloin ei itketä ja milloin itketään - sitten en minäkään itkisi varmaan ikinä. Niin.
Kyllä ne tunteet vaan kuuluu elämään.Mutta työelämään ne eivät kuulu. Itket sitten kotona jos joku ahdistaa, mutta työpaikalle ei omia henkilökohtaisia ongelmia tuoda. En muutenkaan ymmärrä miksi pitää aina mennä joka paikkaan tunteet edellä. Ottakaa asiat asioina, tunteillekin on oma aikansa ja paikkansa, mutta ei koko ajan voi elää pelkällä tunteella.
Työkaveri on nyt itkenyt töissä henkilökohtaisista asioistaan. Olen kuunnellut ja lohduttanut. Hyvä kun purkautuu ettei kokonaan romahda. Työt on kuitenkin tehnyt niin kuin ennenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Airalla on aina samat jutut, ei tullut tosiaan mitään sinällään uutta, kuten tuli hieman yllättäenkin esim Uotisesta.
Paljon on ollut mielisairaita ympärillä kummaltakin puolelta sukua ilmeisesti. Joskua on käynyt mielessä sellainen psykiatriasta tuttu teesi, joka kaikessa karkeudessaan kuuluu jotenkin niin, että joskus sairas mieli sairastuttaa ympäristönsä. Varsinkin narsisti saattaa viedä mielenterveyden perheenjäseneltään, partneriltaan tai työkaveriltaan - he toimivat ikään kuin negatiivisena peilinä narsistille. Tällaisesta ilmiöstähän on kirjoittanut mm. erään tunnetun elokuvaohjaajan tytär - ohjaajan lähipiiristä sairastui ensin oma poika, sitten vaimo, mutta sairauden lähde itse porskutti läpi elämänsä terveen kirjoissa.
Tämä. Nykyään tuntuu olevan ainakin taviksilla vallalla käsitys että kasvuolosuhteilla ei olisi merkitystä ja ei saa syyllistää vanhempia, mutta kyllä se lapsuudenperhe aika merkittävässä roolissa sairauden puhkeamisessa on. Omakohtainen kokemus myös tukee tätä. Kaikki lapset sairastuneet rajusti psyykkisesti, mutta vanhemmissa ei ole mitään vikaa, tietenkään. Ovat vain uhreja.
Niimpä, saavatko ihmiset muka yks kaks jonkun skitsofrenian jonkin geenin vuoksi.
Ei, koska se on mielen sairaus ja jos lähipiirissä on mielen vikaisuutta ja annetaan ristiriitaisia viestejä , niin niitä seuraavan ihmisen mieli ei koostu yhtenäiseksi etenkin jos on alisteinen henkilölle, joka kokee tällaista. Jos ihminen ei ole vakaa ja pelkää kaikkea ja tuo pelkonsa esiin muillekin , niin tällaiset ajatusmallit siirtyvät pieneen lapseen helposti.
Mielestä ei kasva vahvaa ja itseensä uskovaa jos kasvuympäristö on sellainen, missä vanhemmat eivät usko itseensä ja antavat pelkojen hallita maailmaansa ja muiden sanomisten.
On siis todellakin merkitystä, millainen lähipiiri on siinä, sairastuuko myöhemmin.
Itselle on mm. peloteltu kuolemalla ja uhkauksilla että jos kiukkuan, niin äiti hyppää junan alle. Tänä päivänäkin aikuiselle ihmiselle syötetään näitä omia harhoja, mutta enää niihin en reagoi.
Voi vain miettiä, mikä merkitys niillä oli itsenäisen elämän aloittamisessa , kun kaikki kiellettiin. Ja sairastuin psyykkeen sairauteen, mutta kaikki oireet paranivat, kun pääsin pois ympäristöstä ,missä pelon aiheet eivät olleet alituiseen läsnä.
Työllä peloteltiin ja sitä käytetään tänäkin päivänä yliotteena, että uhkaillaan työpaikan menetyksellä yms. Koskaan ei ole kiitelty saavutuksistani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se itkukommentti oli hyvä. Tunnen liian monia naisia, jotka aina vollottavat pientenkin vastoinkäymisten tai paineen alla, tai jos kokevat jonkun olleen kova ja ”ilkeä” heitä kohtaan, usein erityisesti työhön tai opiskeluun liittyvissä tilanteissa. Ei silloin itketä, vaan joko sivuutetaan tai hyväksytään asia, katsotaan tilannetta ja omaa toimintaa ja mietitään, onko vika itsessä vai vastapuolessa. Sitten jatketaan eteenpäin - ilman itkua.
Kuinka monia itkeviä miehiä tiedätte työelämässä? Tai yksityiselämässä?
Kuulostat kauhealta ihmiseltä.
Tai siis omaan korvaan särähti tuo ”ei silloin itketä”, niin; ihan kuin sitä vain päättää milloin ei itketä ja milloin itketään - sitten en minäkään itkisi varmaan ikinä. Niin.
Kyllä ne tunteet vaan kuuluu elämään.Mutta työelämään ne eivät kuulu. Itket sitten kotona jos joku ahdistaa, mutta työpaikalle ei omia henkilökohtaisia ongelmia tuoda. En muutenkaan ymmärrä miksi pitää aina mennä joka paikkaan tunteet edellä. Ottakaa asiat asioina, tunteillekin on oma aikansa ja paikkansa, mutta ei koko ajan voi elää pelkällä tunteella.
No työ nyt on aika suuri osa elämää joten miks kiellettäisiin itku työpaikalla. Taidat olka aika julmuri ihminen joka määrittää missä kukakin saa itkeä ja pidät työpaikkaa valtakuntanasi että täällähän ei tunteita näytetä. Miten jos saat esimerkiksi lähiomaisen kuolinuutisen töihin niin lähdetkö kotiin itkemään ja olet töissä hipihiljaa.
Ei ihminen voi jättää kaikkia ongelmua yks kaks vain kotoovelle , kun ihminen se on joka sinne töihin tulee eikä kone, joka ohjelmoidaan off line tilaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No voi terve kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan se haahka on kameroiden edessä osannut esittää.
Tällaisesta kommentista tulee mieleen ihminen, jolla on tosi paha olla. Aivan järkyttävää skeidaa ja negatiivisuutta. Joskus sitä miettii millaisia ihmisiä tällaisten kommenttien viljelijät ovat. Mädän kylväjät somessa. Keskittyvätkö elämässään työntämään skeidaa livenäkin muiden silmille?
Niin totta!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se itkukommentti oli hyvä. Tunnen liian monia naisia, jotka aina vollottavat pientenkin vastoinkäymisten tai paineen alla, tai jos kokevat jonkun olleen kova ja ”ilkeä” heitä kohtaan, usein erityisesti työhön tai opiskeluun liittyvissä tilanteissa. Ei silloin itketä, vaan joko sivuutetaan tai hyväksytään asia, katsotaan tilannetta ja omaa toimintaa ja mietitään, onko vika itsessä vai vastapuolessa. Sitten jatketaan eteenpäin - ilman itkua.
Kuinka monia itkeviä miehiä tiedätte työelämässä? Tai yksityiselämässä?
Kuulostat kauhealta ihmiseltä.
Tai siis omaan korvaan särähti tuo ”ei silloin itketä”, niin; ihan kuin sitä vain päättää milloin ei itketä ja milloin itketään - sitten en minäkään itkisi varmaan ikinä. Niin.
Kyllä ne tunteet vaan kuuluu elämään.
Tarkoitin tilanteita, kuten työelämää tai muuta vähemmän surullista ja vakavaa tilannetta/asiaa. Läheisen kuollessa, erotessa tms on mielestäni ok ja välttämätöntäkin itkeä. Itsehillinnän puutetta on jos itkee tilanteessa kuin tilanteessa!
Miten skitsofreenikko voi elää laitoksessa koko ikänsä?
kusee, paskoo ,syö?
Eikö eutanasia olisi armeliaampi
Skitsofrenian hoitoon on liittynyt alusta alkaen vahva sosiaalikontrollin ulottuvuus, jonka tarkoituksena ei ollut niinkään parantaa potilasta, vaan tehdä hänestä helpommin kontrolloitava. Esimerkiksi skitsofrenian keksijä Bleuler ei pitänyt psykoosioireiden lääkitystä niinkään lääketieteellisenä hoitona, vaan eräänlaisena "kemiallisena pakkopaitana", jonka tarkoituksena oli tehdä potilaista helpommin hallittavia. Koska skitsofreniaa pidettiin pääasiassa perinnöllisenä häiriönä, sen periytymistä pyrittiin ehkäisemään muun muassa pakkosteriloimalla skitsofreniadiagnoosin saaneita ihmisiä. Taustalla vaikutti 1900-luvun alussa suosiota saavuttanut eugenistinen liike, jolle antoivat uskottavuutta erityisesti amerikkalaiset tiedelehdet Eugenics Review ja Eugenical News. Sekä varhaisdementian kehittäjä Kraepelin että skitsofrenian keksijä Bleuler kannattivat psykiatristen potilaiden pakkosterilointia ja massamurhaamista "rodullisen hygienian" edistämiseksi. Vuonna 1924 Bleuler kirjoitti: "Kaikkein raskainta henkistä taakkaa kantavien ei tulisi lisääntyä...Jos emme tee mitään muuta kuin edistä henkisesti ja fyysisesti sairaiden kykyä lisääntyä, ja terveen väestön tulee vähentää lisääntymistä elättääkseen heidät, jos luonnonvalinnan mekanismien toiminta yleensä ottaen estetään, tällöin, jollemme tee mitään, rotumme tulee nopeasti taantumaan".[4]
D-vitamiinin puutos saattaa altistaa skitsofrenialle. Skitsofrenia on kaksi kertaa yleisempää D-vitamiinin puutteesta kärsivillä, kuin niillä, jotka saavat sitä tarpeeksi. 65% skitsofreenikoista kärsii D-vitamiinin puutteesta. Skitsofrenia on pitkään tiedetty yleisemmäksi talvella ja keväällä syntyneillä ihmisillä, sekä kylmissä ja vähäaurinkoisissa maissa verrattuna etelään. Toisaalta on myös mahdollista, että sairastuminen vähentää ulkoilua ja siten D-vitamiinin saantia. Myös psykoosilääkkeet saattavat häiritä D-vitamiinin muodostumista iholla.[53]
Ihmisiä ei kiinnosta mitä mielisairaaksi leimatuille tehdään laitoksessa. Se on alin kasti jota saa kohdella miten vaan ja suljettu laitosympäristö antaa näille ihmisoikeusloukkauksille mahdollisuuden suljettujen seinien sisässä kohdella ihmisiä epäinhimillisesti. Nykyaikana ihmiset sulkee silmät tällaiselta eivätkä osaa ajatella kuinka kamala loukkaus tuo omalle kohdalle olisi. Mutta, joutuakseen tuohon, ei tarvi olla kuin yksi elämän kriisi jonka takia vapaaehtoisesti hakeutuu osastolle jossa hoito voi muuttua vastentahtoiseksi. Jokainen voi miettiä kohdalleen kuinka karmeaa olisi tulla pakkolääkityksi ja pakolla lamatuksi lääkkeillä. Ihmisellä ei ole kuin yhdet aivot ja yksi tajunta, yksi mieli, joka pitäisi olla kemiallisesti loukkaamaton jos ihminen niin tahtoo. Aivan kuin senkin pitäisi olla itsestäänselvää että ihmisellä tulee olla oikeus fyysiseen koskemattomuuteen.
Ja edelliseen lisäys:
Aira sanoi, ettei koskaan ole itkenyt. Sitten siltä naiselta kysyttiin, milloin on nähnyt itkevän ja olihan se nähnyt. Tollanen ”minä olen parempi, en tee näin” ja silti tekee. ja eihän itkemisessä mitään pahaa ole.