Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten suhtaudut näihin "olen 54v ja koulukiusaamisen takia sitä ja tätä" naurettavuuksiin
21.02.2019 |
Eiköhän kouluajoista pitäisi olla jo päässyt yli kymmenien vuosien aikana
Kommentit (490)
En mäkään kyllä ymmärrä, miksi kiusaajille kannetaan kaunaa vielä vuosikymmenten jälkeen ja ikään kuin kaikki omat ongelmat johtuisi siitä kiusaamisesta.
Kaikkia meitä on kiusattu koulussa. Toisia enemmän, toisilla vähemmän. Omaakin ulkonäköäni naurettiin yläasteella, välillä oikein koko luokan voimin. Se oli erittäin ahdistavaa, mutta en mä sitä ole jäänyt märehtimään vaan mennyt elämässä eteenpäin. Mulla on kiva perhe ja hyvä työ. Jos jotakuta mun ulkonäkö edelleen häiritsee, niin siinäpä häiritsee, se on sitten hänen ongelmansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän heitä vähän säälittävinä. Minut joukkor*isk*attiin kun olin lapsi ja käsittelin asian kokonaan ennen kuin täytin 25 vuotta. Sen jälkeen en ole itkenyt asian takia ja olen menestynyt hyvin elämässä.
Jos ihminen haluaa päästä jostain yli, niin kyllä vaan pääsee. Menneisyyden traumat ovat tekosyy sille, ettei ihminen osaa/jaksa ottaa vastuuta omasta elämästään.
Jotain on selvästi kohdallasi edelleen pahasti rikki, kun olet noin armoton muiden kärsimystä kohtaan.
En tiennyt, että totuuden sanominen tarkoittaa että olen rikki.
Säälin vain ihmisiä, jotka eivät osaa kääntää vastoinkäymisiään voitoksi. Kyllä minullakin meni silloin elämä sirpaleiksi, yritin itsemurhaa ja kävin vuosia psykoterapiassa. Mutta näin vaivaa sen eteen, että elämäni menisi kuntoon, ja niin lopulta kävikin.
Ei ole normaalia olla yli kolmekymppinen ja syyttää lapsuuden traumoja siitä, ettei menesty elämässä.
-31
Koetko hyväksyttäväksi, että joku olisi tullut naureskelemaan sinulle päin naamaa, ettei sinulta edes itsemurha onnistunut?
Kyllähän siitä muutama ihminen minulle naureskelikin, ja kun pahin masennus oli ohi heitin itsekin vitsiä asiasta, että on se kyllä kumma kun epäonnistun elämisessä mutta kuoleminenkaan ei minulta onnistu.
Mustalla huumorilla selvittiin.
-31 & 37(?)
Sääli, että kaikki herkkyys sisältäsi ehti kuolla.
En nyt niinkään sanoisi. Mutta jos ihminen on niin kiinni monta vuosikymmentä sitten tapahtuneessa traumassaan, niin kyllä minä säälin häntä.
Jos se tekee minusta empatiakyvyttömän, herkkyytensä menettäneen rikkinäisen ihmisen niin tehköön. En ala väittelemään asiasta. Tiedän vain sen, että itse voin hyvin kun olen osannut jättää asiat taakseni.
-31, 37 & 45
Ja olet saanut monta vuotta terapiaa, mikä ei jollekin toiselle ole ollut mahdollista. Minkä painoarvon annat tälle saamallesi avulle?
Kaikilla on Suomessa mahdollisuus hakea terapiaa. Maksoin itse omani.
-31 jne.
Kaikki eivät saa terapiaan yhteiskunnan rahoitusta eikä kaikilla ole mahdollisuutta maksaa sitä itse.
En ole tuo jolle vastasit, mutta kuvitteletko että elämä on reilua? No ei ole. Jos ihminen haluaa niin voi vaikka säästää terapiakuluihin. Jos tarpeeksi huonosti menee niin kyllä kela rahoittaa, se on nähty.
Aikuiset ihmiset, ottakaa vastuu omasta elämästänne.
Et usko siihen, että on oikeasti todella huono-osaisia
ja huonossa kunnossa olevia ihmisiä, jotka jäävät avun ulkopuolelle? Sinulla on kivat harhat päällä, mutta se on tietysti usein tyypillistä trolleille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän heitä vähän säälittävinä. Minut joukkor*isk*attiin kun olin lapsi ja käsittelin asian kokonaan ennen kuin täytin 25 vuotta. Sen jälkeen en ole itkenyt asian takia ja olen menestynyt hyvin elämässä.
Jos ihminen haluaa päästä jostain yli, niin kyllä vaan pääsee. Menneisyyden traumat ovat tekosyy sille, ettei ihminen osaa/jaksa ottaa vastuuta omasta elämästään.
Jotain on selvästi kohdallasi edelleen pahasti rikki, kun olet noin armoton muiden kärsimystä kohtaan.
En tiennyt, että totuuden sanominen tarkoittaa että olen rikki.
Säälin vain ihmisiä, jotka eivät osaa kääntää vastoinkäymisiään voitoksi. Kyllä minullakin meni silloin elämä sirpaleiksi, yritin itsemurhaa ja kävin vuosia psykoterapiassa. Mutta näin vaivaa sen eteen, että elämäni menisi kuntoon, ja niin lopulta kävikin.
Ei ole normaalia olla yli kolmekymppinen ja syyttää lapsuuden traumoja siitä, ettei menesty elämässä.
-31
Koetko hyväksyttäväksi, että joku olisi tullut naureskelemaan sinulle päin naamaa, ettei sinulta edes itsemurha onnistunut?
Kyllähän siitä muutama ihminen minulle naureskelikin, ja kun pahin masennus oli ohi heitin itsekin vitsiä asiasta, että on se kyllä kumma kun epäonnistun elämisessä mutta kuoleminenkaan ei minulta onnistu.
Mustalla huumorilla selvittiin.
-31 & 37(?)
Sääli, että kaikki herkkyys sisältäsi ehti kuolla.
En nyt niinkään sanoisi. Mutta jos ihminen on niin kiinni monta vuosikymmentä sitten tapahtuneessa traumassaan, niin kyllä minä säälin häntä.
Jos se tekee minusta empatiakyvyttömän, herkkyytensä menettäneen rikkinäisen ihmisen niin tehköön. En ala väittelemään asiasta. Tiedän vain sen, että itse voin hyvin kun olen osannut jättää asiat taakseni.
-31, 37 & 45
Ja olet saanut monta vuotta terapiaa, mikä ei jollekin toiselle ole ollut mahdollista. Minkä painoarvon annat tälle saamallesi avulle?
Kaikilla on Suomessa mahdollisuus hakea terapiaa. Maksoin itse omani.
-31 jne.
Kaikki eivät saa terapiaan yhteiskunnan rahoitusta eikä kaikilla ole mahdollisuutta maksaa sitä itse.
En ole tuo jolle vastasit, mutta kuvitteletko että elämä on reilua? No ei ole. Jos ihminen haluaa niin voi vaikka säästää terapiakuluihin. Jos tarpeeksi huonosti menee niin kyllä kela rahoittaa, se on nähty.
Aikuiset ihmiset, ottakaa vastuu omasta elämästänne.
Et usko siihen, että on oikeasti todella huono-osaisia
ja huonossa kunnossa olevia ihmisiä, jotka jäävät avun ulkopuolelle? Sinulla on kivat harhat päällä, mutta se on tietysti usein tyypillistä trolleille.
Jokainen joka on kanssani eri mieltä on trolli!!
Hakekaa apua. Ette asu missään Afganistanissa tai Guatemalassa. Suomessa jokainen saa apua jos vaan näkee vaivaa sen eteen.
Kiusaaminen voi jättää elinikäiset traumat.
Vierailija kirjoitti:
En mäkään kyllä ymmärrä, miksi kiusaajille kannetaan kaunaa vielä vuosikymmenten jälkeen ja ikään kuin kaikki omat ongelmat johtuisi siitä kiusaamisesta.
Kaikkia meitä on kiusattu koulussa. Toisia enemmän, toisilla vähemmän. Omaakin ulkonäköäni naurettiin yläasteella, välillä oikein koko luokan voimin. Se oli erittäin ahdistavaa, mutta en mä sitä ole jäänyt märehtimään vaan mennyt elämässä eteenpäin. Mulla on kiva perhe ja hyvä työ. Jos jotakuta mun ulkonäkö edelleen häiritsee, niin siinäpä häiritsee, se on sitten hänen ongelmansa.
Muuten hyvä, mutta kaikkia ei ole kiusattu koulussa, joka päivä, ison porukan voimin, vuosia. Elämä koostuu monista palasista ja joku ei ehkä ole löytänyt niitä parantavia kokemuksia, kuten puolisoa, perhettä, hvyää työtä. Kaikilla on ihan oma kokemuksensa. Sääli silti, jos ei edes yritä eteenpäin. Toisilla onnaa paremmin, toisilla ei yhtä hyvin ja sitten, jos ratkeaa vellomaan itsesäälissä vaikka yhden ainoan kerran jossain keskustelupalstalla, niin heti on joku osoittamassa, että hei urhiutuva tyyppi, mä tiedän, sä uhriudut. Ottaisit nyt iso ihminen vastuun siitä elämästäsi, kuten minä, minä, minä. Sen eteen, että sua on kerran haukuttu, pitäisi saada kehuja monta monta kertaa. Entä sitten, jos on haukuttu ja syrjitty joka päivä, monta vuotta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pitää ihmetellä niin asiaa ei silloin ole itse kokenut. Luultavasti ap. on itse kiusaaja, jossa ei menisi luoti hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän heitä vähän säälittävinä. Minut joukkor*isk*attiin kun olin lapsi ja käsittelin asian kokonaan ennen kuin täytin 25 vuotta. Sen jälkeen en ole itkenyt asian takia ja olen menestynyt hyvin elämässä.
Jos ihminen haluaa päästä jostain yli, niin kyllä vaan pääsee. Menneisyyden traumat ovat tekosyy sille, ettei ihminen osaa/jaksa ottaa vastuuta omasta elämästään.
Jotain on selvästi kohdallasi edelleen pahasti rikki, kun olet noin armoton muiden kärsimystä kohtaan.
En tiennyt, että totuuden sanominen tarkoittaa että olen rikki.
Säälin vain ihmisiä, jotka eivät osaa kääntää vastoinkäymisiään voitoksi. Kyllä minullakin meni silloin elämä sirpaleiksi, yritin itsemurhaa ja kävin vuosia psykoterapiassa. Mutta näin vaivaa sen eteen, että elämäni menisi kuntoon, ja niin lopulta kävikin.
Ei ole normaalia olla yli kolmekymppinen ja syyttää lapsuuden traumoja siitä, ettei menesty elämässä.
-31
Koetko hyväksyttäväksi, että joku olisi tullut naureskelemaan sinulle päin naamaa, ettei sinulta edes itsemurha onnistunut?
Kyllähän siitä muutama ihminen minulle naureskelikin, ja kun pahin masennus oli ohi heitin itsekin vitsiä asiasta, että on se kyllä kumma kun epäonnistun elämisessä mutta kuoleminenkaan ei minulta onnistu.
Mustalla huumorilla selvittiin.
-31 & 37(?)
Paitsi ettet ole selvinnyt ja sen huomaa tuosta kypsymättömästä asenteestasi toisia ihmisiä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se joku ikäkysymys?
Jokuhan voi porskutella elämässään pitkän pätkän ja jonkun muun kriisin yhteydessä joutuu käymään läpi myös koulukiusaamisesta tullutta traumaa. Ehkä vasta myöhemmällä iällä. Eihän se silloin tarkoita, että olisi rypenyt siinä koko elämänsä.
Turha täällä kenenkään on pullistella. Ei kenelläkään ole varmaa suojaa mielenterveysongelmia vastaan.
Suhtaudun myötätuntoisesti kanssaeläjiini.
Jokainen ihminen on laulun arvoinen.
Syökää kiusaajat peräsuolenne, kiristäkää se kaulanne ympäri tai hirttäytykää siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyhän siinä usein niinkin, että henkilö tuntee olevansa niin epäonnistunut, että syyllistää itseään aivan kaikesta ilman aihetta ja pyrkii sairaalloisesti miellyttämään muita. Että eipä se ole aina sitä "minulla on ollut niin kurjaa, joten katson oikeukseni vinkua ja syyllistää muita ihan kaikesta koko loppuelämäni".
Vierailija kirjoitti:
En mäkään kyllä ymmärrä, miksi kiusaajille kannetaan kaunaa vielä vuosikymmenten jälkeen ja ikään kuin kaikki omat ongelmat johtuisi siitä kiusaamisesta.
Kaikkia meitä on kiusattu koulussa. Toisia enemmän, toisilla vähemmän. Omaakin ulkonäköäni naurettiin yläasteella, välillä oikein koko luokan voimin. Se oli erittäin ahdistavaa, mutta en mä sitä ole jäänyt märehtimään vaan mennyt elämässä eteenpäin. Mulla on kiva perhe ja hyvä työ. Jos jotakuta mun ulkonäkö edelleen häiritsee, niin siinäpä häiritsee, se on sitten hänen ongelmansa.
Olen suurinpiirtein samaa mieltä, vaikka omalla kohdallani vuosia jatkunut kiusaaminen laukaisi paniikkihäiriön ysiuokalla. Mutta en jaksa velloa menneissä enää, se on jo edellytys toipumiselle. Mun anoppi ihmettelee mun asennetta, sanoo ettei ole voinut antaa anteeksi ja sisällä kiehuva viha on vaivannut häntä kansakoulusta asti. Siis mitä h-vettiä tuo auttaa? Näkeehän sen kyseisestä ihmisestä, itse on samanlainen v-ttuilija, toisten arvostelija ja toisaalta itsesäälissä rypevä mamma, joka ei ole käynyt kouluja kansakoulua pidemmälle ja tehnyt työuransa paperitehtaalla kuten kaikki siinä tuppukylässä. Tiedä vaikka on itse ollut se kiusaaja. Itse olen sentään pidemmälle päässyt ja elän hyvää elämää ajoittaisista paniikkikohtauksista huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki.
"Henkisen kehittymättömyyden merkki" - kävikö mielessä, että traumaattiset kokemukset kuten kiusaaminen voivat aiheuttaa kasvavalle lapselle paljonkin kärsimystä, joka tuohon henkiseen kehitykseen vaikuttaa vahingollisesti? Psyykelle tärkeitä kehitysvaiheita jää välistä, kun elämä on kaltoinkohtelusta selviytymistä. Luulisi sinunkin tietävän, jos olet ihan psykoterapiassa asiasi käsitellyt...
Jos ei ole kiusattu päiväkodista ammattikouluun, ei voi tajuta miten itsetunto hajoaa pirstaleiksi eikä ihmisiin pysty luottamaan. Olen vakuuttunut, että jokainen ystäväni (niistä viidestä) on salaa kiusaantunut seurassani eikä minua tosissaan kutsuta mihinkään. Saan myös paniikkikohtauksia ja minulla on vaikea masennus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en tykkää uhriutujista. Aikuisen ihmisen pitää ottaa elämänsä ohjat itselleen eikä jäädä vanhoihin asioihin.
Omaan elämääni on osunut todella vaikeita vaiheita, mutta olen ylpeä siitä, että olen jättänyt ne taakseni. En halua tuhlata tätä ainoaa elämää katkeruuteen.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole kiusattu päiväkodista ammattikouluun, ei voi tajuta miten itsetunto hajoaa pirstaleiksi eikä ihmisiin pysty luottamaan. Olen vakuuttunut, että jokainen ystäväni (niistä viidestä) on salaa kiusaantunut seurassani eikä minua tosissaan kutsuta mihinkään. Saan myös paniikkikohtauksia ja minulla on vaikea masennus.
Elämässä tulee vastaan myös isompia ongelmia. Puoliso voi olla väkivaltainen, henkisesti mitätöivä, läheinen, jopa oma lapsi voi sairastua, kuolla, talous voi sakata, voit sairastua itse jne. Kannattaa hoidattaa nuo vanhat asiat alta pois ajoissa.
Minua ja silloista parasta kaveriani kiusattiin koulussa, toista ujoudesta ja toista ylipainosta. Kiusaaminen oli huutelua, naureskelua, oksentamis-eleitä, piilotettuja takkeja ja kenkiä, nastoja tuolilla, märkää vessanpaperia pulpetissa...Olimme käytännössä kaksin koko luokkaa vastaan koko ylä-asteen ja pari kiusaajaa tuli kanssamme samaan opiskelupaikkaankin. Minä lopetin kesken, kaveri ei.
Nyt nelikymppisinä meillä on sellaista , että emme voi sietää esim. Ressu Redfortin musiikkia koska kiusaajat kuuntelivat sitä . Tuntuu että kaikille muille kys. laulaja tuo mieleen vain ihania nuoruusmuistoja, meille ahdistusta ja vihaa. Kaupassa tai kadulla jos kuulee nuorten tyttöjen naurua, olemus lysähtää kasaan ja eka ajatus on "ne nauraa mulle". Bussissa on pakko ottaa pipo päästä ja kiskoa hiukset takin alle, ettei kukaan vain tarraa niihin "hyi Sarin pa""aletti! Yäk mun kädet! Mee v""u suihkuun !"
Kaverini löysi rauhan jumalasta ja avomiehen, minä olin ensin satanisti ja sitten gootti ja nykyään pelkkä läski keski-ikäinen juoppo jonka ihmissuhteet eivät kestä. Jokainen miesystäväni on kohdellut minua aina huonosti ja olen niin tottunut etten välitä. Vertauskuvallisesti voisi sanoa, että olen saanut niin usein veitsestä että jos minulle tarjotaan kukkaa en ymmärrä mikä se on.
Tavallaan ymmärrän tämän väittelyn kumpaakin puolta. Totuus on jossain ääripäiden välillä.
Kiusaaminen voi traumatisoida pahasti. Helppoa elämä ei aina ole vaikka ei olisikaan kiusattu. Silti, on pakko mennä eteenpäin. Hankkia tarvittava apu ja terapia ja jossain vaiheessa tajuta että vika ei ollut itsessä, kiusaajalla ei ole kaikki tallella.
Et voi kuitenkaan jättää kaikkea roikkumaan siitä 'miten minua on kohdeltu' silloin menneisyydessä. Se vaikuttaa varmasti mutta itsestäsi on myös kiinni miten paljon annat sen vaikuttaa. On niin helppoa laittaa kaikki vastuu sen menneessä tapahtuneen niskoille.
Minua kidutettin koko peruskoulun ajan. Vihasin itseäni ja muita. Pääsin kiusaamisesta yli peruskoulun jälkeen, kun muutin toiselle paikkakunnalle ja sain ystäviä. Useat ystävät kuitenkin puukottivat selkään. Yksi oli patologinen valehtelija, toinen oli mustasukkainen pojasta ja alkoi hu or itella minua. Läheisin ystävä käski riidan lopuksi minua ta pp amaan itseni. Sen annoin jostain syystä anteeksi, mutta vuotta myöhemmin sain taas hu o ran leiman. Ja selvyydeksi: teinien maailmassa olet h u or a jos harrastat seksiä edes kerran. Sen jälkeen en ole luottanut ihmisiin.
Opiskelujen jälkeen muutin uudelle paikkakunnalle ja sieltä sain pari hyvää kaveria, mutta he eivät tiedä menneisyydestäni mitään. Sitten muutin taas uudelle paikkakunnalle ja vietin kaiken vapaa-ajan yksin, koska en saanut kavereita mistään. Sitten taas uusi paikkakunta, eikä vieläkään kavereita. Kyllä minä koen itseni huonoksi ihmiseksi. Olen vasta vähän päälle 20v., enkä ikinä kerro kenellekään tulleeni kiusatuksi. Avomieheni tietää vähän, mutta hån ei tiedä että minua oikeasti kidutettiin.
En osaa toimia tuntemattomien ihmisten kanssa. Miehellä on usein jotain iltatilaisuuksia työn puolesta ja olen ollut muutaman kerran mukana, mutta en vain pääse juttuihin mukaan, koska olen vain jotenkin niin erilainen. Tapasin kyllä yhden naisen, joka on kotoisin samalta suunnalta kuin minä, ja hän on suoraan sanonut ikävöivänsä kotipaikkakunnalleen ja haluavansa muuttaa takaisin. Ymmärrän häntä, mutta tiedostamme kumpikin, että näistä asioista ei oikein saisi puhua ääneen, koska muut viihtyvät täällä niin hyvin, eivätkä ymmärrä meitä. Enkä uskalla kiintyä tähän naiseen, koska varmasti hän muuttaa suht pian pois.
Tiedän, että tuhlaan elämäni näiden lukkojen takia, mutta en jaksa itkeä muiden ihmisten takia enää yhtään, joten en halua kiintyä kehenkään. Avomieheeni tietysti olen kiintynyt, mutta hyväksynyt sen, että milloin tahansa kaikki voi päättyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän heitä vähän säälittävinä. Minut joukkor*isk*attiin kun olin lapsi ja käsittelin asian kokonaan ennen kuin täytin 25 vuotta. Sen jälkeen en ole itkenyt asian takia ja olen menestynyt hyvin elämässä.
Jos ihminen haluaa päästä jostain yli, niin kyllä vaan pääsee. Menneisyyden traumat ovat tekosyy sille, ettei ihminen osaa/jaksa ottaa vastuuta omasta elämästään.
Jotain on selvästi kohdallasi edelleen pahasti rikki, kun olet noin armoton muiden kärsimystä kohtaan.
En tiennyt, että totuuden sanominen tarkoittaa että olen rikki.
Säälin vain ihmisiä, jotka eivät osaa kääntää vastoinkäymisiään voitoksi. Kyllä minullakin meni silloin elämä sirpaleiksi, yritin itsemurhaa ja kävin vuosia psykoterapiassa. Mutta näin vaivaa sen eteen, että elämäni menisi kuntoon, ja niin lopulta kävikin.
Ei ole normaalia olla yli kolmekymppinen ja syyttää lapsuuden traumoja siitä, ettei menesty elämässä.
-31
Koetko hyväksyttäväksi, että joku olisi tullut naureskelemaan sinulle päin naamaa, ettei sinulta edes itsemurha onnistunut?
Kyllähän siitä muutama ihminen minulle naureskelikin, ja kun pahin masennus oli ohi heitin itsekin vitsiä asiasta, että on se kyllä kumma kun epäonnistun elämisessä mutta kuoleminenkaan ei minulta onnistu.
Mustalla huumorilla selvittiin.
-31 & 37(?)
Sääli, että kaikki herkkyys sisältäsi ehti kuolla.
Ei ole sääli ettei ole niin herkkä, että joku kynnen katkeaminen on traumatisoiva katastrofi. Siltä ne vuosikymmeniä vanhat kiusaamiset on sellaisen näkökulmasta, jolla on ollut oikeitakin ongelmia.
Ja sitten tuo kiusaamisella oikeuttaminen: jos aikuisena on työtön ja kouluttamaton, se ei johdu koulukiusaamisesta, vaan ihan omista myöhemmistä valinnoista. Voi yhä valita toisin ja ottaa itse vastuun omasta elämästään, eikä aina vedota siihen herkkyyteen ja kun Pena 11 v silloin 20 v sitten antoi lumipesun.
Alue: Aihe vapaa
En ole tuo jolle vastasit, mutta kuvitteletko että elämä on reilua? No ei ole. Jos ihminen haluaa niin voi vaikka säästää terapiakuluihin. Jos tarpeeksi huonosti menee niin kyllä kela rahoittaa, se on nähty.
Aikuiset ihmiset, ottakaa vastuu omasta elämästänne.