"Olet masentunut, ei lapsia voi katua!" samaan aikaan ketjuja, joissa aikuiset kertovat, miten vanhemmat osoittivat, ettei lasta haluttu. Logiikka kieltämisessä?

Auts, moka! Piti olla "Jotkut purkavat katumuksen synnyttämän vihan tms. tunteet lapsiin joka tapauksessa."

En väitä, että lasta katuva vanhempi vihaa lastaan.

ap

Enkä väitä, että katuva vanhempi osoittaisi/sanoisi lapsille koskaan sitä, että katuu. Uskon, että lastaan voi rakastaa, vaikka katuu. Minulla ei ollut niin hyvä onni, mutta moni muu varmasti kykenee siihen mihin omat vanhempani eivät.

Tottakai lapsia kadutaan.

Minun vanhemmallani oli hoitamaton masennus. Hän katui koko elämäänsä. Meille lapsille lankesi siitä lasku maksettavaksi.

Olisi kiva kuulla, mikä on oikeasti syy tämän ilmiön kieltämiseen. Mutta tuskin kieltäjistä kukaan osaa miettiä asiaa niin syvällisesti. Ainoa vastaus on refleksinomainen kaiken kieltäminen.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva kuulla, mikä on oikeasti syy tämän ilmiön kieltämiseen. Mutta tuskin kieltäjistä kukaan osaa miettiä asiaa niin syvällisesti. Ainoa vastaus on refleksinomainen kaiken kieltäminen.

Miksi ei ymmärretä sitä miten tuhoisia mielenterveysongelmat ovat?

Olen sitä mieltä, että monet mt-ongelmat ovat täysin alihoidettuja. Jos elämä koko ajan ottaa pannuun, niin se viittaa vahvasti masennukseen. Silloin pitäisi ymmärtää hakea itselleen apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva kuulla, mikä on oikeasti syy tämän ilmiön kieltämiseen. Mutta tuskin kieltäjistä kukaan osaa miettiä asiaa niin syvällisesti. Ainoa vastaus on refleksinomainen kaiken kieltäminen.

Miksi ei ymmärretä sitä miten tuhoisia mielenterveysongelmat ovat?

Minä en ainakaan väitä, että vanhemmilla ei voisi olla mt-ongelmia. Toisen aloituksessa jo esiin. Mutta.

Lasta voi takuulla katua, vaikka EI olisi mt-ongelmia, tällöin vain ei ehkä näytä katumistaan samalla lailla. 

Miksi kielletään myös terveiden ihmisten katumus?  

ap

En näemmä tänään osaa kirjoittaa.

Ihmettelen sitä, miksi kielletään terveiden ihmisten katumus.

Ja väitetään, vastoin ihmisen itse kertomaa, että katua ei voi, jos on terve. Aika erikoista.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva kuulla, mikä on oikeasti syy tämän ilmiön kieltämiseen. Mutta tuskin kieltäjistä kukaan osaa miettiä asiaa niin syvällisesti. Ainoa vastaus on refleksinomainen kaiken kieltäminen.

Miksi ei ymmärretä sitä miten tuhoisia mielenterveysongelmat ovat?

Minä en ainakaan väitä, että vanhemmilla ei voisi olla mt-ongelmia. Toisen aloituksessa jo esiin. Mutta.

Lasta voi takuulla katua, vaikka EI olisi mt-ongelmia, tällöin vain ei ehkä näytä katumistaan samalla lailla. 

Miksi kielletään myös terveiden ihmisten katumus?  

ap

Diagnosoimattomuus ei tarkoita ihmisen olevan psyykeltään terve, vaikka moni niin mielellään ajatteleekin.

Katumisen taustalla on kyvyttömyys sopeutua muuttuneisiin olosuhteisiin ja nykytilanteeseen ja jonkunasteinen toive todellisuuden kieltämisestä.

Katumus on tunne, kun kadut menneisyydessä tekemääsi asiaa ja toivoisit tehneesi toisin.

Katumus on siis sitä ettei voi hyväksyä menneisyyttään ja seurauksia millaista elämästä tuli.

Jos ihmisellä on kysy sopeutua ja mukautua muutoksiin ja hyväksyä todellisuus, katuminen lakkaa.

Katuminen on järjetöntä ja katumisen säilyttäminen on tietoinen valinta. Ihminen tietoisesti kieltäytyy hyväksymästä nykytilannetta ja valitsee mielummin katumisen tuskassa elämisen.

Ihmisellä on toki valinta - lapset saanut voi tehdä asialle jotain. Elämme vapaassa maailmassa, ei täällä ole kenenkään pakko omia lapsiaan kasvattaa. Katujilta puuttuu kuitenkin rohkeus ja varmaan todellinen tahtokin tehdä asioille jotain eli alkaa elää taas lapsetonta elämää. Niinpä he ripustautuvat katumukseen, tuohon ainoaan asiaan jolla selittävät itselleen miksi elämässä ei ole nykyään sisältöä. Syynä nähdään lapset ja niitä kadutaan, vaikka kenellä tahansa tosiasiassa on mahdollisuus itseään toteuttaa ja rakentaa sisältöä elämään. Syy ei ole lapset. Lapset on tekosyy.

Katuminen on tapa, menneessä elämistä. Jokainen voi tehdä itsestään onnellisen kun tekee vaan. Onnellisuus on korvien välissä. Suosittelisin kaikille katujille henkistä kirjallisuutta tietoisuudesta kuten Castanedaa tai Khrisnamurtia. Havahdutte siihen miten katuminen on ihan teidän itsenne käsissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva kuulla, mikä on oikeasti syy tämän ilmiön kieltämiseen. Mutta tuskin kieltäjistä kukaan osaa miettiä asiaa niin syvällisesti. Ainoa vastaus on refleksinomainen kaiken kieltäminen.

Miksi ei ymmärretä sitä miten tuhoisia mielenterveysongelmat ovat?

Minä en ainakaan väitä, että vanhemmilla ei voisi olla mt-ongelmia. Toisen aloituksessa jo esiin. Mutta.

Lasta voi takuulla katua, vaikka EI olisi mt-ongelmia, tällöin vain ei ehkä näytä katumistaan samalla lailla. 

Miksi kielletään myös terveiden ihmisten katumus?  

ap

Diagnosoimattomuus ei tarkoita ihmisen olevan psyykeltään terve, vaikka moni niin mielellään ajatteleekin.

Tässä onkin oivat esimerkki siitä, miten ei pystytä yhtään miettimään pidemmälle.'

"Kaikilla on mt-ongelma, kaikilla ei vain ole diagnoosia. MINÄ tiedän tämän aivan varmasti vieraista ihmisistä."

Mistä tällainen totaalikieltäminen kumpuaa? Itsellä on jotain sellaista vaikeaa, mitä ei uskalla kohdata, ja tällä tavalla kielletään koko ilmiön olemassaolo => oma olo paranee? 

En väitä, että tietäisin, mikä on syynä, mutta joku syyhän tähän on. 

Palstaguru kirjoitti:

Katumisen taustalla on kyvyttömyys sopeutua muuttuneisiin olosuhteisiin ja nykytilanteeseen ja jonkunasteinen toive todellisuuden kieltämisestä.

Katumus on tunne, kun kadut menneisyydessä tekemääsi asiaa ja toivoisit tehneesi toisin.

Katumus on siis sitä ettei voi hyväksyä menneisyyttään ja seurauksia millaista elämästä tuli.

Jos ihmisellä on kysy sopeutua ja mukautua muutoksiin ja hyväksyä todellisuus, katuminen lakkaa.

Katuminen on järjetöntä ja katumisen säilyttäminen on tietoinen valinta. Ihminen tietoisesti kieltäytyy hyväksymästä nykytilannetta ja valitsee mielummin katumisen tuskassa elämisen.

Ihmisellä on toki valinta - lapset saanut voi tehdä asialle jotain. Elämme vapaassa maailmassa, ei täällä ole kenenkään pakko omia lapsiaan kasvattaa. Katujilta puuttuu kuitenkin rohkeus ja varmaan todellinen tahtokin tehdä asioille jotain eli alkaa elää taas lapsetonta elämää. Niinpä he ripustautuvat katumukseen, tuohon ainoaan asiaan jolla selittävät itselleen miksi elämässä ei ole nykyään sisältöä. Syynä nähdään lapset ja niitä kadutaan, vaikka kenellä tahansa tosiasiassa on mahdollisuus itseään toteuttaa ja rakentaa sisältöä elämään. Syy ei ole lapset. Lapset on tekosyy.

Katuminen on tapa, menneessä elämistä. Jokainen voi tehdä itsestään onnellisen kun tekee vaan. Onnellisuus on korvien välissä. Suosittelisin kaikille katujille henkistä kirjallisuutta tietoisuudesta kuten Castanedaa tai Khrisnamurtia. Havahdutte siihen miten katuminen on ihan teidän itsenne käsissä.

Tästä olen samaa mieltä. Katuminen on tuhoisaa ihmiselle. Hän jää ikään kuin katsomaan taaksepäin ikuisesti, ei eteenpäin.

ap

mitä sitten tehdään jos kaduttaa ja se on ok? Miten se on hyväksyttävää tuoda esiin? Tai miten siihen sitten puututaan? kun lasta ei voi noin vain poiskaan laittaa? Ja ei se lapsellekkaan ole kiva kuulla, että vanhempaa kaduttaa hänen syntymisensä. Ok, toki sen saa välittömästi kokea varmasti katuvan vanhemman käytöksen ja suhtautumisen kautta, mutta oisko se yhtään parempi jos vielä asia ääneen sanottuna olis ok? tai siis... niin. Tottakai varmasti moni saattaa katuakin lastaan mutta peittää sen onneksi lapselta ja muilta mahdollisimman hyvin jotta ei aiheuttaisi mielipahaa yms. asiaan viattomallel lapselle- Mutta siis tuli vain mieleen että mitä tämän asian ns. hyväksyminen ja tabun poistaminen tavallaan auttaa asiaan? Riittääkö siis vain se että asiasta puhutaan enemmän ja ihmiset tietävät että sellainen fiilis on normaali tai ok, vai mitä tällä aloituksella haetaan? 

Itselläni ei siis ole lapsia, enkä ole hankkimassa, juurikin siitä syystä, että todennäköisesti kaduttaisi kuitenkin. Vaikka varmasti lastaan jollain tapaa rakastaisikin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva kuulla, mikä on oikeasti syy tämän ilmiön kieltämiseen. Mutta tuskin kieltäjistä kukaan osaa miettiä asiaa niin syvällisesti. Ainoa vastaus on refleksinomainen kaiken kieltäminen.

Miksi ei ymmärretä sitä miten tuhoisia mielenterveysongelmat ovat?

Minä en ainakaan väitä, että vanhemmilla ei voisi olla mt-ongelmia. Toisen aloituksessa jo esiin. Mutta.

Lasta voi takuulla katua, vaikka EI olisi mt-ongelmia, tällöin vain ei ehkä näytä katumistaan samalla lailla. 

Miksi kielletään myös terveiden ihmisten katumus?  

ap

Diagnosoimattomuus ei tarkoita ihmisen olevan psyykeltään terve, vaikka moni niin mielellään ajatteleekin.

Tässä onkin oivat esimerkki siitä, miten ei pystytä yhtään miettimään pidemmälle.'

"Kaikilla on mt-ongelma, kaikilla ei vain ole diagnoosia. MINÄ tiedän tämän aivan varmasti vieraista ihmisistä."

Mistä tällainen totaalikieltäminen kumpuaa? Itsellä on jotain sellaista vaikeaa, mitä ei uskalla kohdata, ja tällä tavalla kielletään koko ilmiön olemassaolo => oma olo paranee? 

En väitä, että tietäisin, mikä on syynä, mutta joku syyhän tähän on. 

Tunnut olevan jostain syystä itsesi kanssa jumissa.

Lajityypillistä käytöstä nisäkkäille on yleensä nauttia omien poikasten hoivaamisesta. Henkisesti kypsä ihminen hyväksyy tähän asiaan liittyen sen, ettei yleensä mikään asia ole joka hetki hauskaa. Se ei silti poista kokonaisuudessaan jonkun asian merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

mitä sitten tehdään jos kaduttaa ja se on ok? Miten se on hyväksyttävää tuoda esiin? Tai miten siihen sitten puututaan? kun lasta ei voi noin vain poiskaan laittaa? Ja ei se lapsellekkaan ole kiva kuulla, että vanhempaa kaduttaa hänen syntymisensä. Ok, toki sen saa välittömästi kokea varmasti katuvan vanhemman käytöksen ja suhtautumisen kautta, mutta oisko se yhtään parempi jos vielä asia ääneen sanottuna olis ok? tai siis... niin. Tottakai varmasti moni saattaa katuakin lastaan mutta peittää sen onneksi lapselta ja muilta mahdollisimman hyvin jotta ei aiheuttaisi mielipahaa yms. asiaan viattomallel lapselle- Mutta siis tuli vain mieleen että mitä tämän asian ns. hyväksyminen ja tabun poistaminen tavallaan auttaa asiaan? Riittääkö siis vain se että asiasta puhutaan enemmän ja ihmiset tietävät että sellainen fiilis on normaali tai ok, vai mitä tällä aloituksella haetaan? 

Itselläni ei siis ole lapsia, enkä ole hankkimassa, juurikin siitä syystä, että todennäköisesti kaduttaisi kuitenkin. Vaikka varmasti lastaan jollain tapaa rakastaisikin. 

Jos olisi ok puhua asiasta, se ei olisi niin suuri taakka.

Lapselle ei tietenkään koskaan pitäisi näyttää katumusta. Ja nimenomaan se, että asiasta voisi edes anonyyminä puhua ilman jeesustelijoita, toisi vanhemmille voimavaroja. 

Tietenkään hyväksyminen ei poista itse ongelmaa. Se on ns. ilkeä ongelma, johon ei ole hyvää ratkaisua, joka poistaa ongelman kokonaan. Ongelman vaikutusta voi kuitenkin lieventää sillä, että ihmisen olo ei ole ihan nurkkaan ajettu. Vanhempi, joka ei joudu yksinään kantamaan taakkaa katumisesta, jaksanee olla parempi vanhempi kuin sellainen, jonka tunteet ja kokemus kielletään. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva kuulla, mikä on oikeasti syy tämän ilmiön kieltämiseen. Mutta tuskin kieltäjistä kukaan osaa miettiä asiaa niin syvällisesti. Ainoa vastaus on refleksinomainen kaiken kieltäminen.

Miksi ei ymmärretä sitä miten tuhoisia mielenterveysongelmat ovat?

Minä en ainakaan väitä, että vanhemmilla ei voisi olla mt-ongelmia. Toisen aloituksessa jo esiin. Mutta.

Lasta voi takuulla katua, vaikka EI olisi mt-ongelmia, tällöin vain ei ehkä näytä katumistaan samalla lailla. 

Miksi kielletään myös terveiden ihmisten katumus?  

ap

Diagnosoimattomuus ei tarkoita ihmisen olevan psyykeltään terve, vaikka moni niin mielellään ajatteleekin.

Tässä onkin oivat esimerkki siitä, miten ei pystytä yhtään miettimään pidemmälle.'

"Kaikilla on mt-ongelma, kaikilla ei vain ole diagnoosia. MINÄ tiedän tämän aivan varmasti vieraista ihmisistä."

Mistä tällainen totaalikieltäminen kumpuaa? Itsellä on jotain sellaista vaikeaa, mitä ei uskalla kohdata, ja tällä tavalla kielletään koko ilmiön olemassaolo => oma olo paranee? 

En väitä, että tietäisin, mikä on syynä, mutta joku syyhän tähän on. 

Tunnut olevan jostain syystä itsesi kanssa jumissa.

Juu, voit toki alkaa minuakin palstadiagnosoida. Kaikin mokomin. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mitä sitten tehdään jos kaduttaa ja se on ok? Miten se on hyväksyttävää tuoda esiin? Tai miten siihen sitten puututaan? kun lasta ei voi noin vain poiskaan laittaa? Ja ei se lapsellekkaan ole kiva kuulla, että vanhempaa kaduttaa hänen syntymisensä. Ok, toki sen saa välittömästi kokea varmasti katuvan vanhemman käytöksen ja suhtautumisen kautta, mutta oisko se yhtään parempi jos vielä asia ääneen sanottuna olis ok? tai siis... niin. Tottakai varmasti moni saattaa katuakin lastaan mutta peittää sen onneksi lapselta ja muilta mahdollisimman hyvin jotta ei aiheuttaisi mielipahaa yms. asiaan viattomallel lapselle- Mutta siis tuli vain mieleen että mitä tämän asian ns. hyväksyminen ja tabun poistaminen tavallaan auttaa asiaan? Riittääkö siis vain se että asiasta puhutaan enemmän ja ihmiset tietävät että sellainen fiilis on normaali tai ok, vai mitä tällä aloituksella haetaan? 

Itselläni ei siis ole lapsia, enkä ole hankkimassa, juurikin siitä syystä, että todennäköisesti kaduttaisi kuitenkin. Vaikka varmasti lastaan jollain tapaa rakastaisikin. 

Jos olisi ok puhua asiasta, se ei olisi niin suuri taakka.

Lapselle ei tietenkään koskaan pitäisi näyttää katumusta. Ja nimenomaan se, että asiasta voisi edes anonyyminä puhua ilman jeesustelijoita, toisi vanhemmille voimavaroja. 

Tietenkään hyväksyminen ei poista itse ongelmaa. Se on ns. ilkeä ongelma, johon ei ole hyvää ratkaisua, joka poistaa ongelman kokonaan. Ongelman vaikutusta voi kuitenkin lieventää sillä, että ihmisen olo ei ole ihan nurkkaan ajettu. Vanhempi, joka ei joudu yksinään kantamaan taakkaa katumisesta, jaksanee olla parempi vanhempi kuin sellainen, jonka tunteet ja kokemus kielletään. 

ap

Etkö voisi tuon loputtoman pohdiskelun sijaan vain olla vihainen vanhemmallesi siitä, ettei hänellä selvästi riittävän eväitä vanhemmuuteen ollut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mitä sitten tehdään jos kaduttaa ja se on ok? Miten se on hyväksyttävää tuoda esiin? Tai miten siihen sitten puututaan? kun lasta ei voi noin vain poiskaan laittaa? Ja ei se lapsellekkaan ole kiva kuulla, että vanhempaa kaduttaa hänen syntymisensä. Ok, toki sen saa välittömästi kokea varmasti katuvan vanhemman käytöksen ja suhtautumisen kautta, mutta oisko se yhtään parempi jos vielä asia ääneen sanottuna olis ok? tai siis... niin. Tottakai varmasti moni saattaa katuakin lastaan mutta peittää sen onneksi lapselta ja muilta mahdollisimman hyvin jotta ei aiheuttaisi mielipahaa yms. asiaan viattomallel lapselle- Mutta siis tuli vain mieleen että mitä tämän asian ns. hyväksyminen ja tabun poistaminen tavallaan auttaa asiaan? Riittääkö siis vain se että asiasta puhutaan enemmän ja ihmiset tietävät että sellainen fiilis on normaali tai ok, vai mitä tällä aloituksella haetaan? 

Itselläni ei siis ole lapsia, enkä ole hankkimassa, juurikin siitä syystä, että todennäköisesti kaduttaisi kuitenkin. Vaikka varmasti lastaan jollain tapaa rakastaisikin. 

Jos olisi ok puhua asiasta, se ei olisi niin suuri taakka.

Lapselle ei tietenkään koskaan pitäisi näyttää katumusta. Ja nimenomaan se, että asiasta voisi edes anonyyminä puhua ilman jeesustelijoita, toisi vanhemmille voimavaroja. 

Tietenkään hyväksyminen ei poista itse ongelmaa. Se on ns. ilkeä ongelma, johon ei ole hyvää ratkaisua, joka poistaa ongelman kokonaan. Ongelman vaikutusta voi kuitenkin lieventää sillä, että ihmisen olo ei ole ihan nurkkaan ajettu. Vanhempi, joka ei joudu yksinään kantamaan taakkaa katumisesta, jaksanee olla parempi vanhempi kuin sellainen, jonka tunteet ja kokemus kielletään. 

ap

Etkö voisi tuon loputtoman pohdiskelun sijaan vain olla vihainen vanhemmallesi siitä, ettei hänellä selvästi riittävän eväitä vanhemmuuteen ollut?

Voisit luultavasti paremmin, jos kohtaisit ja käsittelisit omat pettymyksen tunteesi vanhempaasi liittyen. Uskallatko tehdä sen, oman hyvinvointisi takia?