Tehdäänkös RUOKATRAUMAT-ketju . Aloitan:

Vierailija kirjoitti:

Se kun ottaa yhden kalapuikon liikaa ja koulu soittaa poliisit.

TÄMÄ on paras trauma ikinä! :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle ruuan ulkonäkö ja suutuntuma ovat tärkeitä. Möykkyinen perunamuusi tai riisipuuro, voi hirvitys! Koskaan en ole maistanut etanoita, simpukoita, ostereita, voin kuvitella niiden sitkeän limaisuuden, yöök! Osterit, ne näyttääkin ihan naisten elim....!

Tämä on muuten hauska luulo että etanat on limaisia. Jos maistaisit hyvin valmistettua etanaa ja sulle sanottaisi että se on kanaa, luultavasti uskoisit ja tykkäisit. Koostumus ei ole sitkeä eikä limainen.

Sorry ot mutta halusin sanoa. :) Ymmärrän silti ettei kaikki noita halua maistella.

Ei ne etanat siinä hyviä ole, vaan se voi ja valkosipuli. Etanat pitää vaan olla mukana ruuassa jotta voi sanoa syöneensä "jotain vähän hienompaa".

Vierailija kirjoitti:

Aivan inhokkini ja oksennusrefleksin aiheuttaja on kaalikääryleet. Menin tapaamaan aikanaan ensikertaa tyttöystäväni vanhempia sunnuntailounaan merkeissä. Kaikki arvanevat mitä tarjottiin. 

Terv. Ex-poikaystävä

Jos tosiaan on joku kestoinhokki mita ei yksinkertaisesti pysty syomaan, niin kannattaisiko siita ilmoittaa silloin kun se kutsu tulee? 

Mulla on ollut "ruokavammaisia" poikaystavia - yksi ei syonyt kalaa, toinen ei juustoa, kolmas ei oliiveja, joku vihasi homejuustoja, yksi ei syonyt sianlihaa... Kylla naista kaikista ilmoitettiin etukateen kun "naytille tulon" aika koitti. Ettei sille m*slimille tarjottu pekonia ja kinkkua tai sille kalanvihaajalle anjovispizzaa. :D 

Nykyinen on - onneksi - kaikkiruokainen. 

Mannapuuro

Lastentarhassa 80-luvulla syötiin ensin hernekeitto muovilautaselta, sitten siihen samalle likaiselle lautaselle mätettiin pari lusikallista porkkanaraastetta joka piti syödä.

Kaikki ruokalatyyppinen ruoka oli pitkään ihan totaalinen turn-off tällaisten kokemusten takia.

Miksi, oi miksi hyvistä raaka-aineista ei osata tehdä hyvää ruokaa, vaan tehdään tahallaan pahaa? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.

Otin alakoulussa lautaselle kasan sienikastiketta, vaikken sitä entuudestaan tunnistanut. Kuvittelin tietysti, ettei mitään saa heittää hukkaan ja väkisin söin kastikkeen kokonaan. Lähdin ruokalasta oksennusta pidätellen. En edelleenkään syö sieniä.

Silakat sun muut ruotoiset kalat. Nykyään syön vain kalapuikkoja joiden kanssa riski törmätä ruotoon on minimaalinen.

Myöhemmin koulussa: silakkapihvit. Meillä oli aina ruokailuvalvojana joku opettaja, jonka velvollisuus oli valvoa, ettei ruokaa heitetä roskiin. Jotkut olivat tässä tiukempia kuin toiset.

Eräs opettaja oli 9-lapsisen perheen isä, sattumoisin mormoni. Heidän perheensä ilmeisesti sai henkilökunta-alella koulusta ruokaa, sillä usein iltpäivisin näimme isän kantamassa foliovuokia koulun ruokalasta autoonsa. Varmaan hänellä oli joku pakkomielle siitä, että ruokaa ei saa heittää yhtään pois, jos omalla perheellä oli tiukkaa.

Ne silakkapihvit... itse skippasin koko ruokailun niinä päivinä, kun niitä oli tarjolla. Silakan haju oksettaa vieläkin. Tämä kyseinen miesope oli todella tiukka ruokahävikin kanssa. Eräs poika oli kuorinut silakkapihveistä nahat irti, ja syönyt vain lihat. Opettaja palautti hänet pöytään syömään ne kylmettyneet silakannahat! Poika kuulemma oksensi lautaselleen...

Braatvursti, söin sitä lihapiirakan välissä lapsena ja illalla alkoi oksennustauti. En tiedä oliko syy syömisessä, mutta braatvurstiin en oo sen jälkeen koskenut.

Rosollin kera syötävä mousse; ala-asteen joulu-lounaalla (taisin olla 2. luokalla) luulin kyseistä moussea jälkiruoka-rahkaksi ja lapioin lautasen täyteen sitä. Keittäjät eivät antaneet lasten heittää käytännössä mitään biojäte astiaan, vaan lautanen piti palauttaa tyhjänä. Siinä sitten söin oksennusta pidätellen lautasellisen kyseistä moussea :D en ole rosolliin enkä kyseiseen mousseen koskenut sen jälkeen

Vierailija kirjoitti:

Kalanruoto kurkussa/nielussa, oli koko päivän ja joka kerta nielaisu sattui niin että tuli kyyneleet silmiin. Yritin olla nielemättä ja autossa sylkeä salaa lattialle, siitä tuli sanomista. Valitukseni alkoi ilmeisesti jo ärsyttää, piti vain syödä isoja leivänpaloja ja juoda vettä joka vain sattui. Jossain vaiheessa ilta ruoto lähti sitten pois ja pelkäsin pitkään sen jälkeen ruotoja. Pidän kalasta ja syön sitä yhä, mutta jos tunnen pienenkin ruodon tökkäävään suuhun tai nieluun, jähmetyn kauhusta.

Miten nykyään tehdään jos ruoto takertuu lapsen kurkkuun? Voiko lääkäri tehdä jotain?

  Kalojen syöminen on minulle hyvin työlästä ja hidasta, koska joudun poistamaan niistä pienimmätkin ruodot. Joskus lapsena jäi ruoto kurkkuun ja se tuntui siellä useita päiviä (en tiedä oliko se oikeasti siellä päiväkausia) ja sen jälkeen on ollut kalojen syöminen vaikeaa.

Ala-asteella oli joskus salaatin sijaan tomaattiviipaleita, jotka oli uitettu todennäköisesti etikassa ja päälle mustapippuria... Muistan kuinka keittäjä pakotti syömään lautasen tyhjäksi, ja itkien nielin etikkatomaatteja samalla kun oksennus nousi kurkkuun.... Hyi kauhea!!

Toisena traumana nallekarkit! Isä toi joskus matkoilta tuliaiseksi nallekarkkeja pussillisen, jotka mussutin koulun jälkeen puhuvan pään chatti ohjelmaa katsoen (en tiedä miksi tuo ohjelma on jäänyt mieleen, se oli jotenkin tosi ahdistava). Seuraavana päivänä iski aivan karsea vatsatauti, todennäköisesti norovirus. Mieli yhdisti nallekarkit oksentamiseen, ja en ole sen päivän jälkeen pystynyt nallekarkkeja syömään! 

Vierailija kirjoitti:

Isäni harrasti paljonkin ruokakokeiluja, kun äitini oli iltavuorossa, ja ruokaa piti saada. Yksi kamalimmista ruokamuistoista on koirille tarkoitetut ydinluut keitettynä perunoiden kanssa. Itku kurkussa sitä hyytelöä yritti vääntää. Onneksi ei sairastuttu hullunlehmäntautiin.

  Muistan kun isäni söi noita luuytimiä suurella ruokahalulla, kauhean näköistä ja kuuloista kun hän imeskeli ne luuytimet makeisiin suihinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Kasvatettu kirjolohi graavina. Tavaran, joilla kaloja ruokitaan, pystyy maistamaan lihassa.

Mulla kans tämä, ei varsinainen trauma, mutta en pysty syömään. Kirjolohi graavina ja "savustettuna" saavat aikaan pahoinvoinnin. Varmaan kalalle syötetty skeida + joku teennäinen savuaromi ovat paha yhdistelmä.

Mäkkärin euron juustot.  Nuorimmaista odottaessa minulla oli hillitön himo niihin mutta  myös pahoinvointia, monesti söin 3 ja makasin sitten sohvalla yökkimässä että' pysy sisällä, pysy per""le sisällä..

Eivätkä ne muutenkaan ole hyviä, oikeastaan aika karmeita kun näin ei raskaana maistoin.

Pinaattilätyt jauhelihakastikkeella. Ala-asteella pakotettu, oksensin,traumat jäi

Vierailija kirjoitti:

Rosollin kera syötävä mousse; ala-asteen joulu-lounaalla (taisin olla 2. luokalla) luulin kyseistä moussea jälkiruoka-rahkaksi ja lapioin lautasen täyteen sitä. Keittäjät eivät antaneet lasten heittää käytännössä mitään biojäte astiaan, vaan lautanen piti palauttaa tyhjänä. Siinä sitten söin oksennusta pidätellen lautasellisen kyseistä moussea :D en ole rosolliin enkä kyseiseen mousseen koskenut sen jälkeen

Sama juttu. Otettiin kaverin kanssa sitä niin paljon, että se vei suurimman osan lautasesta koska pitäähän "rahkaa" nyt syödä kun kerrankin saa. Se järkytyksen määrä, kun paljastui ettei se mitään rahkaa ollut.

Isä oli työttömänä 90-luvun lamassa. Käveli usein kaupungille hakemaan tarjouslihoja ja mm. naudan kieltä (kokonaisen, nielurisoineen). Vaikka olen kaikkiruokainen, on mieleen jäänyt voimakkaasti rosmariinilla maustettu munuaispata, jossa yhdistyi rosmariinin neulaset ja munuaisten pissainen tuoksu. Myös ne kieliepisodit oli rankkoja; koko kämppä haisi kun kattilassa kiehui harmaassa kuohkaisessa vedessä kouristunut, nystyrällinen lehmänkieli (jonka jälkeen se nyljettiin). Luita ja luuytimiä syötiin myös paljon. Telkkari huusi taustalla iltauutisia, joista saattoi katsoa samalla palavia naudanruhokasoja jostain suu-ja sorkkatautitapauksesta/ hullunlehmäntaudista tai kreutzfeld-jakobsintaudista kertovasta uutisesta. Puistattavaa.

Ala-asteella suorastaan pakotettiin syömään salaattia/kasvista. Ei auttanut viedä keittiölle kun passittivat takaisin syömään. Usein istuin viimeisenä ruokalassa välillä keittäjä vieressä mutta pakko oli viimein päästää tunnille. Sillä minähän en syönyt, vielä vähemmän jos joku vahti vieressä. Joskus omat luokkalaiset piiritti pöydässä etten pääse lähtemään ennen kun olisin syönyt kaiken.

Kerran tuli ruoka ylös lautaselle mutta eipä uskonut kun sanoin että oksennus lautasella, ei muuta kuin takaisin pöytään istumaan. Tämän takia osaltaan edelleen ihan helvetin vaikea syödä tiettyjä ruokia vaikka olen jo aikuinen. Pään sisällä tämä, ei auta vain haluta kun silti meinaa välillä nousta ylös. Vituttaa suorastaan miettiä tätä, toivon ettei muut lapset käy läpi samaa helvettiä kun joka päivä piti miettiä miten selviää ruokailusta.

Vierailija kirjoitti:

Isä oli työttömänä 90-luvun lamassa. Käveli usein kaupungille hakemaan tarjouslihoja ja mm. naudan kieltä (kokonaisen, nielurisoineen). Vaikka olen kaikkiruokainen, on mieleen jäänyt voimakkaasti rosmariinilla maustettu munuaispata, jossa yhdistyi rosmariinin neulaset ja munuaisten pissainen tuoksu. Myös ne kieliepisodit oli rankkoja; koko kämppä haisi kun kattilassa kiehui harmaassa kuohkaisessa vedessä kouristunut, nystyrällinen lehmänkieli (jonka jälkeen se nyljettiin). Luita ja luuytimiä syötiin myös paljon. Telkkari huusi taustalla iltauutisia, joista saattoi katsoa samalla palavia naudanruhokasoja jostain suu-ja sorkkatautitapauksesta/ hullunlehmäntaudista tai kreutzfeld-jakobsintaudista kertovasta uutisesta. Puistattavaa.

Tässä oli sellainen stoori että pystyin lukiessa ihan haistamaan. Älyttömän hienosti kuvailtu!