Tehdäänkös RUOKATRAUMAT-ketju . Aloitan:

Kesäkeitto. Ekalla tai tokalla sitä oli koulussa, ja opettaja vahti selän takana, että söin lautasen tyhjäksi. Sen viimeisen kukkakaalinpalasen nielaisin aika monta kertaa. Sen jälkeen olen syönyt sitä tavaraa Upinniemessä. Onneksi siellä sai jättää pavunvarret ja kukkakaalit syömättä...

Äitipuolellani oli pakkomielle siniseen homejuustoon. Minä, muutenkin herkkäaistisena teininä, sain jo pelkästä hajusta päänsäryn. Äitipuoli päätti siis ehdalla 50-luvun logiikalla alkaa pakkosyöttämään minulle sitä kamalaa juustoa joka vaiheessa! 

Kyllä muistan yhdenkin kerran kun pysähdyttiin mökkimatkalla tuttuun pikkuleipomoon, mutta mukaan ei lähtenyt muuta kuin oudon isot voisarvet. Kamala, huutava nälkä kesäkuumalla autossa ja vasta perillä syötiin ne sarvet. Tottakai niissä oli runsaasti sinihomejuustoa sisällä!! Itkua ja yökkäystä nieleskellen söin vajaa puolet sarvesta ja sitten totesin, etten vaan saa loppuja alas millään. Äitipuoli palkitsi tämän "kiukutteluni" jättämällä ilman ruokaa loppupäiväksi. 

Näin fiksusti siis vielä 2000-luvun alussa! Ja nyt aikuisiällä on selvinnyt että olen yliherkkä hiivoille, sienisokereille ym. eli ei edes ihme, että sain homejuustosta päänsärkyä ja kuvotusta muun kuin pelkän maun takia. :/

Ruispuuro. Siitä jäi traumat päiväkodissa ollessani. En pitänyt siitä ja vaikka pyysin sitä aina vähän, niin sitä laitettiin lautaselle mielestäni iso kasa. Annos oli ehkä aikuisen mielestä pieni, mutta minulle iso. Ruoka oli aina pakko syödä loppuun ja minä istuin ruokapöydässä vielä pitkään muiden lähdettyä ja yritin saada puuroa syötyä. Siitä tuli minulle kammo ruispuuroa kohtaan enkä ole syönyt sitä sen jälkeen kun sitä päiväkodissa oli eli noin 30 vuoteen. Ruisleipä ja esim. ruispasta minulle kyllä maistuu, mutta ruispuuroa en ole vieläkään uskaltanut maistamaan eli en tiedä, että miltä se maistuisi nykyään. En ymmärrä vieläkään, että miksi lapsi piti pakottaa väkisin iso annos sellaista ruokaa, josta hän ei pidä, varsinkin kun hoitajat tiesivät, että en pidä ruispuurosta enkä olisi jaksanut syödä annosta loppuun. Mitä sillä yritettiin saavuttaa, en tiedä. Jos oli tarkoitus saada minut kammoamaan sitä niin, että en voi vieläkään syödä sitä, niin se onnistui hyvin.

Ei ole mitään ruokatraumoja. Tuntuu aina, että ne joilla niitä on, on vähän... miten sen nyt kauniisti sanoisi...

Takavuosina opiskelin Kaustisella ja koululla tarjottiin alueen perinneruokaa joka oli leipäjuustokeittoa. Jos ei nyt kirjaimellisesti traumoja jäänyt, mutta kyllä tuo tökki. 

Eipä siitä tuntuneet muutamat paikkakunnankaan asukkaat tykkäävän. 

Lapsuuden joka aterialla oli keitettyjä perunoita. Alle kouluikäisenä äiti pakkolappoi pottua suuhun niin että kuojoin. Sen jälkeen en pystynyt enkä suostunut syömään perunaa. Monesti istuin koko illan keittiössä, joskus nukuinkin ruokapöytään ennenkuin sain lähteä. Olin parikymppinen kun opettelin uudelleen perunansyönnin. Edelleen se kuojotti, mutta totuttelin pikkuhiljaa.

Minä olen saanut kammon lettuihin(!) olin muistaakseni kuudennella kun koulussa oli ruuaksi lettuja. Muistan vielä kun mu**ku opettajamme sanoi että kaikki syö kaksi lettua, kolmekin saa syödä. Letut olivat aivan jäätävän kokoisia ja itse otin toisen joka oli osittain palanut... olin muutenkin tosi pieniruokainen ja muistan nieleskellen söin ensimmäistä lettuani ja aloin olla jo kylläinen sen jälkeen.

Toista puoliksi palanutta lettua en jaksanut enkä halunnut syödä mutta opettaja seisoi vieressä ja käski syödä vaan... muistan kun kaikki lähtivät välitunnille, itse tungin lisää lettua suuhun vaikka en ollut niellyt vanhaakaan, yökin ja kyyneleet valuivat silmistäni. En enää muista miten tuo syöminen päättyi, antoiko opettaja lopettaa vai mitä. No, lettuja en syönyt vuosiin enkä tänäkään päivänä niistä juuri välitä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään ruokatraumoja. Tuntuu aina, että ne joilla niitä on, on vähän... miten sen nyt kauniisti sanoisi...

Niin, sano vaan? Lapsuudessa kaltoinkohdeltuja on varmaan se, mitä haet. Ole onnellinen jos et itse ole siihen joutunut.