Vauvan poisantaminen

PROVO

Kuulostaa kamalalta! Teidän on pakko saada apua nyt, tuo ei ole normaalia!

LapsiPois kirjoitti:

Vauvani on nyt 8,5 kk vanha. Hän on huutanut synnytyslaitokselta lähtien. Ensimmäiset 5,5 kk ympäri vuorokauden lähes taukoamatta. Nyt viimeiset 3 kk välillä päivässä saattaa olla 5-10 min kerrallaan huudotonta aikaa.

Kaikki allergiat yms on tutkittu niin julkisella kuin yksityisellä puolella. Paino/pituus/motorinen kehitys/iho ovat normaalit. Isovanhempia tai sisaruksia ei ole. Mies on joutunut jäämään kotiin. Vuorotellen pidämme taukoja kuulosuojaimet päässä. Olemme tehneet kaikkemme. Laulamme, leikimme, juttelemme, pidämme sylissä, yritämme katsoa, ettei olisi kuuma eikä kylmä. Vauva vain huutaa, hakkaa meitä nyrkeillä, huutaa ja heiluu niin lujaa, että joudumme esim syöttötuoliakin tukemaan jaloillamme, sillä muuten vauva saisi raivollaan koko tuolin kumoon. Kuka tahansa ihminen kun on tullut pistäytymään ihmettelee, että mikä vauvalla on kun huutaa noin lujaa. Ihmiset eivät oikein tunnu uskovan, että kyseessä ei ole tilapäinen huono hetki vaan jatkuva olotila. Kotoa emme pysty poistumaan mihinkään ikinä, koska huuto on niin lujaa. On yritetty, ja joka kerta ihmiset tulevat sanomaan, että kauheaa, mikä vauvalla on että miksi se huutaa noin lujaa.

Ensin puhuttiin 3 kk:n rajapyykistä, jolloin koliikki saattaa loppua. Sitten uusi rajapyykki 6 kk. Sitten uusi rajapyykki liikkumaan oppiminen. Ei. Kurkku suorana huuto ei vain lopu. Olen yrittänyt rakastaa lastani ja tehdä/huolehtia/hoitaa kaiken mahdollisen. En vain pysty enää kokemaan lämpimiä tunteita lasta kohtaan, kun huuto on täysin jatkuvaa. Koen olevani äitinä täysin epäonnistunut.Olen katunut lapsen hankkimista nyt jo pitkään.Koen suorittavani vankeustuomiota, jossa minua kidutetaan päivästä toiseen huudolla. Olen jo pitkään halunnut antaa lapsen pois. Mies kokee samoin, mutta sosiaaliset paineet estävät. Minulla ei ole yhtäkään sukulaista, joten minulla ei ole samalla tavalla sosiaalisia paineita. Olen yrittänyt kysyä neuvolasta, voiko lapsella mielenterveysongelmia. Ei oikein sanotamuuta kuin, että kaikki vauvat itkevät. On kuitenkin eri tilanne, kun huuto hallitsee täydellisesti elämää. Vauva huutaa, kun vaihdetaan vaippaa. Vauva huutaa, kun yritetään syöttää. Vauva huutaa ja kiemurtelee sylissä. Vauva huutaa kontatessaan. Vauva huutaa seistessään. Vauva huutaa juuri heränneenä eli ei vain esim väsyneenä. Vauva huutaa niin lujaa, että emme pysty välillä kommunikoimaan mieheni kanssa tavallisella puheäänellä vaan joko huutamaan vauvan puheen yli tai kännykällä lyhyt viesti toiselle. Tiedän, että tunne ei ole järkevä, mutta koen, että vauva vihaa minua ja isäänsä. Ehkä vauvalla olisi sitten parempi jossain muualla. Syksylle on varattu hoitopaikka. Suurin pelkoni on, pystyvätkö pitämään siellä lasta, joka huutaa taukoamatta?Haluaisin luopua lapsesta. Miten saisin tunteeni muuttumaan? Järkeni sanoo, että lapsi ei voi vihata minua ja että lapsi huutaisi yhtä pahasti missä tahansa muualla. Olisin valmis suunnilleen amputoimaan toisen käteni, jos vain saisin olla edes yhden päivän kuulematta huutamista. Tilanne on kuitenkin se, että kumpikaan meistä (mies ja minä) emme koe selviytyvämme yksin vauvan kanssa yhtä kokonaistavuorokautta. Huudon kuuntelu on niin raskasta. Viimeisten kuukausien aikan on noussut katkeruus, viha ja syyllisyys siitä, että en vain ilmeisesti osaa hoitaa lastani. Tilanne on tuhonnut parisuhteemme, taloutemme, molempien fyysisen ja henkisen terveyden. Onko jollain muulla ollut samanlainen tilanne ja miten olette selvinneet tai ratkaisseet tilanteen? En olisi ikinä uskonut, että haluaisin näin voimakkaasti luopua vauvastani. Enpä tosin raskausaikana arvannut, että elämä muuttuu epäinhimilliseksi huudon kanssa ympärivuorokautiseksi kamppailuksi.

Ps. Ei kiitos kommentteja siitä, mikä vauvalla voisi olla tai hyvää tarkoittavia neuvoja vauvan hoidon suhteen. Emme enää jaksa niitä.

Älä enää anna lapselle rokotteita. Ne ei sovi kaikille. Ihan oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

PROVO

Tiedossa on ensilukaisulta.

Ja kuka asialla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ois kyllä kiva kun vastaajat vaivautuisivat lukemaan ketjua. Ap on sanonut jo että yksityiset ja kunnalliset on käyty, on tehty testit ja kokeet sun muut.

Enpä usko, että ihan kaikki mahdollinen.

Näin minäkin veikkaisin. Lääkäritkin haluaa olla optimistisia ja aloittaa helpoista ja ns. turvallisista sairauksista. Jos vauvaa ei ole seurattu sairaalassa, monta oiretta on voinut jäädä huomaamatta (lihasnykinöitä, silmien nykinöitä, säpsähtelyä, saturaation laskua nukkuessa jne).

LapsiPois kirjoitti:

Vauvani on nyt 8,5 kk vanha. Hän on huutanut synnytyslaitokselta lähtien. Ensimmäiset 5,5 kk ympäri vuorokauden lähes taukoamatta. Nyt viimeiset 3 kk välillä päivässä saattaa olla 5-10 min kerrallaan huudotonta aikaa.

Kaikki allergiat yms on tutkittu niin julkisella kuin yksityisellä puolella. Paino/pituus/motorinen kehitys/iho ovat normaalit. Isovanhempia tai sisaruksia ei ole. Mies on joutunut jäämään kotiin. Vuorotellen pidämme taukoja kuulosuojaimet päässä. Olemme tehneet kaikkemme. Laulamme, leikimme, juttelemme, pidämme sylissä, yritämme katsoa, ettei olisi kuuma eikä kylmä. Vauva vain huutaa, hakkaa meitä nyrkeillä, huutaa ja heiluu niin lujaa, että joudumme esim syöttötuoliakin tukemaan jaloillamme, sillä muuten vauva saisi raivollaan koko tuolin kumoon. Kuka tahansa ihminen kun on tullut pistäytymään ihmettelee, että mikä vauvalla on kun huutaa noin lujaa. Ihmiset eivät oikein tunnu uskovan, että kyseessä ei ole tilapäinen huono hetki vaan jatkuva olotila. Kotoa emme pysty poistumaan mihinkään ikinä, koska huuto on niin lujaa. On yritetty, ja joka kerta ihmiset tulevat sanomaan, että kauheaa, mikä vauvalla on että miksi se huutaa noin lujaa.

Ensin puhuttiin 3 kk:n rajapyykistä, jolloin koliikki saattaa loppua. Sitten uusi rajapyykki 6 kk. Sitten uusi rajapyykki liikkumaan oppiminen. Ei. Kurkku suorana huuto ei vain lopu. Olen yrittänyt rakastaa lastani ja tehdä/huolehtia/hoitaa kaiken mahdollisen. En vain pysty enää kokemaan lämpimiä tunteita lasta kohtaan, kun huuto on täysin jatkuvaa. Koen olevani äitinä täysin epäonnistunut.Olen katunut lapsen hankkimista nyt jo pitkään.Koen suorittavani vankeustuomiota, jossa minua kidutetaan päivästä toiseen huudolla. Olen jo pitkään halunnut antaa lapsen pois. Mies kokee samoin, mutta sosiaaliset paineet estävät. Minulla ei ole yhtäkään sukulaista, joten minulla ei ole samalla tavalla sosiaalisia paineita. Olen yrittänyt kysyä neuvolasta, voiko lapsella mielenterveysongelmia. Ei oikein sanotamuuta kuin, että kaikki vauvat itkevät. On kuitenkin eri tilanne, kun huuto hallitsee täydellisesti elämää. Vauva huutaa, kun vaihdetaan vaippaa. Vauva huutaa, kun yritetään syöttää. Vauva huutaa ja kiemurtelee sylissä. Vauva huutaa kontatessaan. Vauva huutaa seistessään. Vauva huutaa juuri heränneenä eli ei vain esim väsyneenä. Vauva huutaa niin lujaa, että emme pysty välillä kommunikoimaan mieheni kanssa tavallisella puheäänellä vaan joko huutamaan vauvan puheen yli tai kännykällä lyhyt viesti toiselle. Tiedän, että tunne ei ole järkevä, mutta koen, että vauva vihaa minua ja isäänsä. Ehkä vauvalla olisi sitten parempi jossain muualla. Syksylle on varattu hoitopaikka. Suurin pelkoni on, pystyvätkö pitämään siellä lasta, joka huutaa taukoamatta?Haluaisin luopua lapsesta. Miten saisin tunteeni muuttumaan? Järkeni sanoo, että lapsi ei voi vihata minua ja että lapsi huutaisi yhtä pahasti missä tahansa muualla. Olisin valmis suunnilleen amputoimaan toisen käteni, jos vain saisin olla edes yhden päivän kuulematta huutamista. Tilanne on kuitenkin se, että kumpikaan meistä (mies ja minä) emme koe selviytyvämme yksin vauvan kanssa yhtä kokonaistavuorokautta. Huudon kuuntelu on niin raskasta. Viimeisten kuukausien aikan on noussut katkeruus, viha ja syyllisyys siitä, että en vain ilmeisesti osaa hoitaa lastani. Tilanne on tuhonnut parisuhteemme, taloutemme, molempien fyysisen ja henkisen terveyden. Onko jollain muulla ollut samanlainen tilanne ja miten olette selvinneet tai ratkaisseet tilanteen? En olisi ikinä uskonut, että haluaisin näin voimakkaasti luopua vauvastani. Enpä tosin raskausaikana arvannut, että elämä muuttuu epäinhimilliseksi huudon kanssa ympärivuorokautiseksi kamppailuksi.

Ps. Ei kiitos kommentteja siitä, mikä vauvalla voisi olla tai hyvää tarkoittavia neuvoja vauvan hoidon suhteen. Emme enää jaksa niitä.

Vauva huutaa juuri heränneenä, eli hän kuitenkin nukkuu! Kuinka monta tuntia vuorokaudessa, ja kuinka monta tuntia putkeen yöllä?

poisannan, poisannat, vauva poisantaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan kauhea tilanne, kaikki sympatiani teille, ap!

Sivuhuomautuksena, ei verratakseni tilannettani ap:n tilanteeseen, mutta mun esikoinen heräsi joka ikinen yö useita kertoja kirkumaan selittämättömästä syystä. Neuvolasta ei saatu MITÄÄN apua muuta kuin unikouluesite (ei toiminut mikään unikoulu) ja sitten käsien levittelyä ja "kyllä se loppuu pian". No, ei loppunut vaan jatkui 3 vuotta ja osittain vielä seuraavat 3. Lapsi on täysin terve , ei allergioita, koskaan ei selvinnyt mikä nuo kohtaukset aiheutti. Eli munkin kokemus on se, että mitään apua ei saa jos tilanne poikkeaa liikaa normiongelmista.

Yöllinen kauhukohtaus. Tai sitten jotain muuta. Meilläkin näitä oli 1-3 kertaa yössä kun alkoi itkemään paniikinomaisesti. Tämä alkoi kun oli noin vuoden ja loppui kun oli 1v 7 kk, mutta meillä unikoulu auttoi. Ainakin loppui heti kun se aloitettiin.

Mä tutkin tuolloin paljon juuri noita kauhukohtauksia, ja niiden kuvaus ei oikein sopinut, mutta toisaalta mitään muutakaan syytä ei löytynyt. Meillä alkoi kun oli 3kk ja oli jokaöistä 3v, loppui lopullisesti vasta kun oli 6v. Unikouluja yritettiin mutta jos esim. yritti tassutella niin huuto yltyi silmänräpäyksessä hirveään raivoon ja vauva oli tikahtua...oi niitä aikoja. Nyt isompana puhuu ja kävelee unissaan.

Alkoi saattumoisin juuri 3kk vanhana kun sai ensimmäisen rokotteen?

Luin et vauvan paistaminen😂

Vierailija kirjoitti:

Ihan järkyttävää että Ap:lle on tarjottu masennuslääkkeitä tuossa tilanteessa sen sijaan että tutkittaisiin miksi vauva huutaa jatkuvasti. Mitä hemmettiä ne lääkkeet tuossa tilanteessa muka auttavat?

Se on se muodikas synnytyksen jälkeinen masennus. Vauvassahan ei ole mitään vikaan. Huoh tuo Suomen terveydenhoito.

Antakaa sille särkylääkkeitä muutama päivä niin selviää ainakin onko vauvalla kipuja. Luulisi vähän edes helpottavan burana+panadol vaikka kovia kipuja olisikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ois kyllä kiva kun vastaajat vaivautuisivat lukemaan ketjua. Ap on sanonut jo että yksityiset ja kunnalliset on käyty, on tehty testit ja kokeet sun muut.

Enpä usko, että ihan kaikki mahdollinen.

Näin minäkin veikkaisin. Lääkäritkin haluaa olla optimistisia ja aloittaa helpoista ja ns. turvallisista sairauksista. Jos vauvaa ei ole seurattu sairaalassa, monta oiretta on voinut jäädä huomaamatta (lihasnykinöitä, silmien nykinöitä, säpsähtelyä, saturaation laskua nukkuessa jne).

Tohtori-täti tietää nykinät ja vapinat. Nyt vaan kirjaa kirjoittamaan aiheesta ja vähän vierestäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan kauhea tilanne, kaikki sympatiani teille, ap!

Sivuhuomautuksena, ei verratakseni tilannettani ap:n tilanteeseen, mutta mun esikoinen heräsi joka ikinen yö useita kertoja kirkumaan selittämättömästä syystä. Neuvolasta ei saatu MITÄÄN apua muuta kuin unikouluesite (ei toiminut mikään unikoulu) ja sitten käsien levittelyä ja "kyllä se loppuu pian". No, ei loppunut vaan jatkui 3 vuotta ja osittain vielä seuraavat 3. Lapsi on täysin terve , ei allergioita, koskaan ei selvinnyt mikä nuo kohtaukset aiheutti. Eli munkin kokemus on se, että mitään apua ei saa jos tilanne poikkeaa liikaa normiongelmista.

Yöllinen kauhukohtaus. Tai sitten jotain muuta. Meilläkin näitä oli 1-3 kertaa yössä kun alkoi itkemään paniikinomaisesti. Tämä alkoi kun oli noin vuoden ja loppui kun oli 1v 7 kk, mutta meillä unikoulu auttoi. Ainakin loppui heti kun se aloitettiin.

Mä tutkin tuolloin paljon juuri noita kauhukohtauksia, ja niiden kuvaus ei oikein sopinut, mutta toisaalta mitään muutakaan syytä ei löytynyt. Meillä alkoi kun oli 3kk ja oli jokaöistä 3v, loppui lopullisesti vasta kun oli 6v. Unikouluja yritettiin mutta jos esim. yritti tassutella niin huuto yltyi silmänräpäyksessä hirveään raivoon ja vauva oli tikahtua...oi niitä aikoja. Nyt isompana puhuu ja kävelee unissaan.

Alkoi saattumoisin juuri 3kk vanhana kun sai ensimmäisen rokotteen?

Älä jaksa. Mulla on kaksi nuorempaakin lasta, samat rokotteet, sama hoiva, ei mitään tuollaista. Enkä tunne ketään joka ei olisi antanut rokotuksia lapselleen, eikä kenenkään lapsi ole heräillyt noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin hauskaa kun tavan tallaajat yrittävät diagnosoida lasta täällä pelkästään sen perusteella, että ”lapsi huutaa koko ajan”.

Sinnikkäästi lääkäriin vain tutkituttamaan.

Tai jos haluat av-mammojen diagnooseja niin kerro ihmeessä tarkemmin lapsen yleisestä voinnista. Miten syö, nukkuu, leikkiikö, onko kehittynyt ajallaan, milloin rauhoittuu, milloin huutaa entistä kovemmin, mitä lääkärit ovat arvelleet, epäilleet tai testanneet jne.

Tämä on ihan hyvä pointti, koska aloitus - niin hyvin kuin onkin kirjoitettu - on pitkä kuvaus nimenomaan vanhemmista. Ehkä se on ongelman ydin.

Ap:han nimenomaan pyysi, että ei diagnooseja eikä niksejä.

Niinpä. Kyse ei ole vauvasta, vaan tuen hakemisesta vauvan antamiselle pois. Hassua, että unohdin...

No ehkä hänellä on vain tarve avautua

Tuskin kukaan ajattelee kovin selkeästi 9kk valvomisen ja huudon kuuntelun jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin hauskaa kun tavan tallaajat yrittävät diagnosoida lasta täällä pelkästään sen perusteella, että ”lapsi huutaa koko ajan”.

Sinnikkäästi lääkäriin vain tutkituttamaan.

Tai jos haluat av-mammojen diagnooseja niin kerro ihmeessä tarkemmin lapsen yleisestä voinnista. Miten syö, nukkuu, leikkiikö, onko kehittynyt ajallaan, milloin rauhoittuu, milloin huutaa entistä kovemmin, mitä lääkärit ovat arvelleet, epäilleet tai testanneet jne.

Tämä on ihan hyvä pointti, koska aloitus - niin hyvin kuin onkin kirjoitettu - on pitkä kuvaus nimenomaan vanhemmista. Ehkä se on ongelman ydin.

Ap:han nimenomaan pyysi, että ei diagnooseja eikä niksejä.

Niinpä. Kyse ei ole vauvasta, vaan tuen hakemisesta vauvan antamiselle pois. Hassua, että unohdin...

No ehkä hänellä on vain tarve avautua

Tuskin kukaan ajattelee kovin selkeästi 9kk valvomisen ja huudon kuuntelun jälkeen.

Eiköhän hänen valvomiset ole valvottu ajat sitten. Nyt nuo höpinät pois. Tämä tarina oli nyt tässä. Katsotaan sitten kun seuraava versio ilmestyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP voisi vastailla, että voisimme auttaa. Itkeekö lapsi myös silloin kun on hoitajan kanssa? Onko lapsi hyväntuulinen koskaan? Itkeekö lapsi myös kylvyssä?

Apeellä on täällä pari roolia, ei jouda vastailemaan, kun kirjoittaa tsemppiviestejä ja lastensuojelujuttuja. Vauhti kiihtyy koko ajan.

Vauva sairaalaan, ja kotiin vasta kun syy on selvinnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vauva sairaalaan, ja kotiin vasta kun syy on selvinnyt.

Tämä. Ja jos vauva ei sattumoisin huudakaan sairaalassa niin sekin valaisee asiaa aika paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ois kyllä kiva kun vastaajat vaivautuisivat lukemaan ketjua. Ap on sanonut jo että yksityiset ja kunnalliset on käyty, on tehty testit ja kokeet sun muut.

Enpä usko, että ihan kaikki mahdollinen.

Näin minäkin veikkaisin. Lääkäritkin haluaa olla optimistisia ja aloittaa helpoista ja ns. turvallisista sairauksista. Jos vauvaa ei ole seurattu sairaalassa, monta oiretta on voinut jäädä huomaamatta (lihasnykinöitä, silmien nykinöitä, säpsähtelyä, saturaation laskua nukkuessa jne).

Tohtori-täti tietää nykinät ja vapinat. Nyt vaan kirjaa kirjoittamaan aiheesta ja vähän vierestäkin.

Sä et sitten ole koskaan kuullut kehitysvammaisista lapsista?!