Kamalimmat/hauskimmat moat työhaastattelussa?

Vasta täällä viikolla tuumasin headhuntterille että ai niin joo, tämä oli tämä työtehtävä. Hän kyllä vartin päästä kysyikin, että oletko oikeasti kiinnostunut hommasta. Sanoin, etten välttämättä, mutta jutellaan nyt niin voit sitten katsoa jos jotain sopivaa sattuisi tulemaan.

Epäilen, etten kuule sieltä enää koskaan...

Headhunttereista sen verran, että kerran olin haastattelutilanteessa, jossa rekrytoiva firma nimenomaan etsi henkilöä, jota ei tarvitse perehdyttää ja omat taitoni sivusivat sitä hommaa mutta olisin todellakin tarvinnut opetusta.

Rekry ajoi minua hommaan kuin käärmettä piippuun, yritti kääntää kaiken sellaiseksi, että kyllä mä nyt sen homman otan haltuun...

Eipä sieltäkään pahemmin mitään kuulunut.

Mä jäädyin totaalisesti, pää tyhjeni ihan kokonaan. Haastattelijat tunsin entuudestaan ja toisen kanssa kemiat eivät olleet samalla tasolla lainkaan ja hänen asenteensa oli etsiä nimen omaan vikoja ja hymähdellä. En ymmärtänyt mihin kaikilla kysymyksillä pyrittiin kohdallani, koska tapani tehdä töitä ja ammattitaito tiedettiin jo. Jälkeenpäin tajusin että pyrittiin löytämään se syy miksi minua ei tarvitse palkata, eikä palkattu.

Huvittavinta oli, että yksi paniikkivastaukseni jonka heitin jäätymisen keskeltä ja soimasin itseäni, siitä miksi niin vastasin, osoittautui jälkeenpäin kohdallani todeksi. Tuolloin tuntui ettei vastaus liity oikein mihinkään, mutta nyt olen työssä johon tuo vastaus sopi täydellisesti. Lisäksi toisen haastattelijan olen tavannut nykyisen työni puitteissa, eli siis hän ainakin on nähnyt etten puhunut pelkkää puuta heinää vaikka silloin niin luulinkin :)

Vähän vaikeasti selitetty ehkä, mutta ammattia en halua tuoda tässä julki.

Minulla on sellainen ominaisuus, että alan tahattomasti jäljitellä puhekumppanini tapaa puhua. En voi sille mitään, se tapahtuu automaattisesti. Kun oli haastattelu, jossa toinen haastattelija väänsi tukevaa tamperetta ja toisella oli s-vika, niin minä aloin puhua tampereen murteella ja samalla s-vialla. Tiedostan sen siinä tilanteessa, mutta jo alan keskittyä puhumaan "normaalisti", en pysty kuuntelemaan tai keskittymään itse sanomisiini. Toisin sanoen, lähes jokainen varmaan kokee, että pilkkaan. Niin myös tuossa haastattelussa. S-vikainen pahastui silminnähden, tamperelainen ilmeisesti lähinnä huvittui. En tosiaan saanut paikkaa...

Voi apua :D Tutut tunnistaa, mutta ihan sama. Moi vaan, käyn vauva-palstalla.

Minulla on stressivatsa, eli se turpoaa ja pulputtelee aina kun stressaan, ja tulee pieruja ja menee usein uloste löysälle. Vuosia sitten työhaastattelussa karkasi tosi kovaääninen vinkupieru vaikka kuinka yritin pidättää. Ei se homma olisi siihen varmasti kaatunut, mutta hermostuksissani aloin nauraa, enkä pystynyt lopettamaan. Nauroin siinä siis vedet silmissä, äänettömästi kuin kehitysvammainen hylje, haukkoen henkeä, naama kirkkaanpunaisena. Useamman minuutin. Haastattelija oli täysin tyrmistynyt. Lopulta sain jotenkin asetuttua ja haastattelu jatkui miten kuten, mutta koko ajan hihitytti ja meinasin purskahtaa uudelleen nauruun. Haastattelijaa ei naurattanut yhtään :D

En ollut ottanut selvää yrityksestä kunnolla ennen kun menin haastatteluun, ja paikan esimies kysyi sitten että olinko edes katsonut heidän nettisivuja. Enpä ollut, mutta valehtelin sujuvasti että "joo, kyllä olen" ja kun hän kysyi sitten että mitä siellä kerrottiin, mumisin jotain ylimalkaista aiheeseen liittyvää.

Joo, en saanut paikkaa ja muutenkin en ehkä olis halunnutkaan sinne, kun mulle selvisi mikä se paikka oikeasti oli.

Mutta siinä tilanteessa jossa olin ollut jo pitkään työttömänä niin epätoivoisena lähettelin CV:tä vähän sinne tänne paikkoihin joista luulin nyt että voisin ehkä saada töitä.

Mun nuoruuden poikaystävä taivutti aina muki - muin. En nuorena kehdannut huomauttaa siitä hänelle, nykyään kehtaisin jos tulisi samanlainen tilanne :-). Oli kyllä monella tavalla nörtti ja tarkka, joten ehkäpä harjoitti kielioppiakin kaavojen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Olin hyvin arvosanoin vasta valmistunut yliopistosta alalle, jossa on maaseudulla huutava työvoimapula. Olin kyllästynyt elämääni Helsingissä ja päätin, että voisin pitää pari "välivuotta" ja muuttaa jonnekkin maaseudun pikkupaikkaan töihin. Alani avoimia työpaikkoja oli ympäri Suomea useita auki, joten laitoin muutamia hakemuksia ja kävin haastatteluissa. Kun minulle soitettiin työhaastatteluihin, ekat kysymykset oli tyyliin "koska voit aloittaa" ja "tervetuloa" eli työnantajien innostus oli kovaa. Ymmärrettävää, sillä kyseessä saattoi olla tyyliin 3.s hakukierros ja olin ensimmäinen (pätevä) hakija.

Yksi hakupaikoistani oli pikkupaikkakuntaan, jossa hakemani kunnallinen virka oli ollut jo yli vuoden avoinna kun ei ollut hakijoita. Pääsin haastatteluun ja kunnantalon aulassa minua oli vastaanottamassa henkilöstöjohtaja, nuorehko nainen. Hän oli tosi kiva, toivotti tervetulleeksi ja kertoi miten kunta tukisi minua asunnon saannissa yms. etuuksissa. Menimme yhdessä neuvotteluhuoneeseen, jossa oli pöytä täynnä vanhoja kunta-aktiivi ukkeleita tms., liioittelematta vähintään 6 ihmistä, luutavasti jopa enemmän. Titteileinä tyyliin sosiaalilautakunnan pj, sosiaalilautakunnan vara pj, kaupunginvaltuuston edustaja, terveystoimikunnan pj... Sitten heidän taholta alkoi ihan uskomaton tenttaus, jota kesti 1,5 tuntia! "Miten sinä vakuuttaisit meidät, että juuri SINUT pitää valita"-tyyliin hyökkäävät kysymykset. Näki, miten nuo isännät oli ihan liekeissä kun pääsivät tenttaamaan minua.  Heidän kysymykset oli sellaisia yleisiä kysymyksiä (esim. mitkä ovat sinun heikkoudet), ei työn substanssiosaamiseen liittyviä. Lisäksi heidän asenteensa oli ylimielisen tytöttelevä, vaikka olin 26 vuotias korkeakoulutettu asiantuntija.

Kunnan hallintojohtaja kiermurteli tosi kiusaantuneen näköisenä ja yritti seivata minkä pystyi kunta-ukkojen tympeää asennetta. Hän yritti myös moneen kertaan lopettaa haastattelua, joka venyi ja vanui, mutta siinä kuitenkaan onnistumatta. Kun olin tunnin ollut tentattavana, olin pitkän ajomatkan jälkeen jo vähän väsynyt ja mulla ei enää pokka kestänyt. Aloin päässäni keksiä huonoja vitsejä tyyliin "kuinka monta maaseudun keskustapuolue-aktiivia tarvitaan tekemään yksi omituinen työhaastattelu" ja visualisoin haastattelijani Fingerporin hahmojen muotoon, kun he olivat niin koomisia. Siten mulla viimeisen puolen tunnin ajan pokka petti useampaan kertaan, hihitin ja tyrskin ääneen. Koitin peittää niitä yskähdyksiksi yms. mutta ei oikein onnistunut. Pahinta, että nauruni tarttui siihen kivaan henkilöstöjohtajaan ja näin miten hänkin pidätteli nauruaan. Kunta-ukkelit eivät ilmeisesti huomanneet mitään, kun olivat niin liekeissä haastattelutilanteesta.

Ehkä tilanne olikin rakenneltu niin, että otettiin selvää 26-vuotiaan korkeakoulutetun asiantuntijan paineensietokyvyistä. Minä olen ollut pari kertaa tilanteessa, jossa testattiin todella omituisin keinoin sitä, miten siedän vauhtia ja vaarallisia tilanteita, eikä mieleenikään tullut tyrskähdellä naurusta eikä itkusta.

Voi tietysti olla niinkin, että sinä olit fiksu ja kuntaukkelit tyhmiä, mutta toisenlainenkin tilanne tuli tässä mieleen.

Tuttuni mies oli kuollut viikko aiemmin, mutta tuttuni meni silti haastatteluun. Kertoi minulle, että työhaastattelun lopussa oli kysytty "olisitko valmis muuttamaan tälle paikkakunnalle?" ja tuttu oli vastannut "joo, mieski kuoli viikko sitte, nii mikää ei pidätä mua *vanhalla paikkakunnalla*".

Haastattelijan ilmeet oli kuulemma olleet järkyttyneet, olivat ottaneet osaa ja tuttuni oli purskahtanut itkuun. Kuulemma haastattelu oli sitten siinä, mutta myöhemmin oli soitettu, että mikäli oikeasti on valmis työntekoon, saa paikan.

Kai niillä joillakin haastattelijoilla on oikeasti empatiakykyä :D

Olin 16v ja hain kesätöihin puhelunmyynti firmaan. Moka taisi olla että äiti tuli mukaan haastatteluun 😁

Tyllerö87 kirjoitti:

Olin 16v ja hain kesätöihin puhelunmyynti firmaan. Moka taisi olla että äiti tuli mukaan haastatteluun 😁

Miksi äiti tuli mukaan haastatteluun?

Vierailija kirjoitti:

En nyt tiedä oliko tämä niinkään moka omalta puolelta, mutta olin haastattelussa koulupsykologin (uuteen ja kunnan ainoaan) virkaan ja minua haastatteli muistaakseni kuusi henkilöä. Haastattelutilanteessa istuimme kaikki pyöreän pöydän ympärillä. Haastattelijat eivät selvästikään olleet valmistautuneet haastatteluun, koska kysyivät vuorotellen kummallisia, viran hoitoon ei millään tavalla liittyviä, kysymyksiä mm. mikä oli toiveammattisi lapsena. Tilanne tuntui oudolta, kun kysymyksiä sinkoili milloin mistäkin suunnasta pöytää, välillä useampi samaan aikaan ja hämmennyin siitä miten epärelevantteja ne olivat hakemaani tehtävään. Yritin vastailla kysymyksiin, mutta samalla omilla puheenvuoroillani viedä keskustelua siihen suuntaan, että mitä minulla olisi heille annettavaa koulupsykologina.  Haastattelussa tuli kyllä selväksi, että heillä ei itsellään ollut minkäänlaista käsitystä koulupsykologin työnkuvasta tai odotuksistaan hakijaa kohtaan.

Ei oo totta, mulla on hyvin samanlainen kokemus erään pienehkön kunnan koulupsykologin työhön haastattelussa! Olisko jopa sama kunta, nimi T-alkuinen. Tosin oli toinenkin koulupsykologi jo hommissa, joten ei varmaan sama missä sä olit. Valitettavasti sitä koulupsykologikollegaa ei oltu pyydetty mukaan haastatteluun kysymään ammatillisia kysymyksiä vaan jotkut kunnan virkamiehet teki haastattelun. Heillä ei ollut MITÄÄN aavistusta psykologin työstä ja joku haastattelijoista vitsaili moneen kertaan, että mä muka luen telepaattisesti hänen ajatuksiaan. Olin ihan että heh heh mikä urpo. Muut kysymykset olikin tosiaan jotain lempiväri-osastoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin hyvin arvosanoin vasta valmistunut yliopistosta alalle, jossa on maaseudulla huutava työvoimapula. Olin kyllästynyt elämääni Helsingissä ja päätin, että voisin pitää pari "välivuotta" ja muuttaa jonnekkin maaseudun pikkupaikkaan töihin. Alani avoimia työpaikkoja oli ympäri Suomea useita auki, joten laitoin muutamia hakemuksia ja kävin haastatteluissa. Kun minulle soitettiin työhaastatteluihin, ekat kysymykset oli tyyliin "koska voit aloittaa" ja "tervetuloa" eli työnantajien innostus oli kovaa. Ymmärrettävää, sillä kyseessä saattoi olla tyyliin 3.s hakukierros ja olin ensimmäinen (pätevä) hakija.

Yksi hakupaikoistani oli pikkupaikkakuntaan, jossa hakemani kunnallinen virka oli ollut jo yli vuoden avoinna kun ei ollut hakijoita. Pääsin haastatteluun ja kunnantalon aulassa minua oli vastaanottamassa henkilöstöjohtaja, nuorehko nainen. Hän oli tosi kiva, toivotti tervetulleeksi ja kertoi miten kunta tukisi minua asunnon saannissa yms. etuuksissa. Menimme yhdessä neuvotteluhuoneeseen, jossa oli pöytä täynnä vanhoja kunta-aktiivi ukkeleita tms., liioittelematta vähintään 6 ihmistä, luutavasti jopa enemmän. Titteileinä tyyliin sosiaalilautakunnan pj, sosiaalilautakunnan vara pj, kaupunginvaltuuston edustaja, terveystoimikunnan pj... Sitten heidän taholta alkoi ihan uskomaton tenttaus, jota kesti 1,5 tuntia! "Miten sinä vakuuttaisit meidät, että juuri SINUT pitää valita"-tyyliin hyökkäävät kysymykset. Näki, miten nuo isännät oli ihan liekeissä kun pääsivät tenttaamaan minua.  Heidän kysymykset oli sellaisia yleisiä kysymyksiä (esim. mitkä ovat sinun heikkoudet), ei työn substanssiosaamiseen liittyviä. Lisäksi heidän asenteensa oli ylimielisen tytöttelevä, vaikka olin 26 vuotias korkeakoulutettu asiantuntija.

Kunnan hallintojohtaja kiermurteli tosi kiusaantuneen näköisenä ja yritti seivata minkä pystyi kunta-ukkojen tympeää asennetta. Hän yritti myös moneen kertaan lopettaa haastattelua, joka venyi ja vanui, mutta siinä kuitenkaan onnistumatta. Kun olin tunnin ollut tentattavana, olin pitkän ajomatkan jälkeen jo vähän väsynyt ja mulla ei enää pokka kestänyt. Aloin päässäni keksiä huonoja vitsejä tyyliin "kuinka monta maaseudun keskustapuolue-aktiivia tarvitaan tekemään yksi omituinen työhaastattelu" ja visualisoin haastattelijani Fingerporin hahmojen muotoon, kun he olivat niin koomisia. Siten mulla viimeisen puolen tunnin ajan pokka petti useampaan kertaan, hihitin ja tyrskin ääneen. Koitin peittää niitä yskähdyksiksi yms. mutta ei oikein onnistunut. Pahinta, että nauruni tarttui siihen kivaan henkilöstöjohtajaan ja näin miten hänkin pidätteli nauruaan. Kunta-ukkelit eivät ilmeisesti huomanneet mitään, kun olivat niin liekeissä haastattelutilanteesta.

Ehkä tilanne olikin rakenneltu niin, että otettiin selvää 26-vuotiaan korkeakoulutetun asiantuntijan paineensietokyvyistä. Minä olen ollut pari kertaa tilanteessa, jossa testattiin todella omituisin keinoin sitä, miten siedän vauhtia ja vaarallisia tilanteita, eikä mieleenikään tullut tyrskähdellä naurusta eikä itkusta.

Voi tietysti olla niinkin, että sinä olit fiksu ja kuntaukkelit tyhmiä, mutta toisenlainenkin tilanne tuli tässä mieleen.

Joo ymmärrän tämän pointin, olen tuon jälkeen ollut myös tiukoissa työhaastatteluissa joissa on ihan tietoisesti tentattu mun osaamista ja paineensietoa. Ja hyvä niin. Mutta tuo tilanne oli musta vaan niin koominen, koska kontrasti asiallisen henkilöstöpäällikön ja uhoavien kunnanukkojen välillä oli niin suuri. Miksi niitä tyyppejä piti olla niin monta, mutta kukaan ei ollut vaivautunut ottamaan selvää työn substanssiosaamisesta? Miksi heille ei tullut mieleen, että heillä on suurempi tarve minulle kuin mulla heille? Tuossa vaiheessa mulle oli jo tarjottu kahdesta toisesta kunnasta samanlaista työtä ja seuraavalle päivälle oli taas työhaastattelu sovittu. Tuli tunne, että kuntasedillä oli taka-ajatus, että nyt otetaan ”Hesan likalta luulot pois”, mikä oli aivan omiin muroihin pissimistä heille.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelijaystäväni oli mennyt työhaastatteluun, jossa oli kaksi haastattelijaa. Nainen ja mies. Hän ihmetteli, kun kummatkin haastattelijat olivat olleet vaivautuneita. Nainen selvitteli kurkkuaan, mies hymyili ja katsoi koko ajan haastateltavan ohi. Haastatteluun oli varattu tunti, mutta se oli ohi vartissa.

Kun ystäväni lähti haastattelusta hän huomasi, että kauluspaidan napit olivat jääneet auki kriittisesti rintavarustuksen kohdalta.

Ei saanut paikkaa.

Itse välttelen tyköistuvia napillisia paitoja tästä syystä, saattavat aueta itsekseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opiskelijaystäväni oli mennyt työhaastatteluun, jossa oli kaksi haastattelijaa. Nainen ja mies. Hän ihmetteli, kun kummatkin haastattelijat olivat olleet vaivautuneita. Nainen selvitteli kurkkuaan, mies hymyili ja katsoi koko ajan haastateltavan ohi. Haastatteluun oli varattu tunti, mutta se oli ohi vartissa.

Kun ystäväni lähti haastattelusta hän huomasi, että kauluspaidan napit olivat jääneet auki kriittisesti rintavarustuksen kohdalta.

Ei saanut paikkaa.

Itse välttelen tyköistuvia napillisia paitoja tästä syystä, saattavat aueta itsekseen.

Offtopic: ainakin Marks&Spencerillä on sellaisia paitapuseroita, joissa on rinnan kohdalla piilotettuna nurjalle puolelle toiset napitukset. En käytä muunlaisia paitapuseroita enää. Noi M&S:n ”varmuusnapitetut” paitikset ei avaudu itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin hyvin arvosanoin vasta valmistunut yliopistosta alalle, jossa on maaseudulla huutava työvoimapula. Olin kyllästynyt elämääni Helsingissä ja päätin, että voisin pitää pari "välivuotta" ja muuttaa jonnekkin maaseudun pikkupaikkaan töihin. Alani avoimia työpaikkoja oli ympäri Suomea useita auki, joten laitoin muutamia hakemuksia ja kävin haastatteluissa. Kun minulle soitettiin työhaastatteluihin, ekat kysymykset oli tyyliin "koska voit aloittaa" ja "tervetuloa" eli työnantajien innostus oli kovaa. Ymmärrettävää, sillä kyseessä saattoi olla tyyliin 3.s hakukierros ja olin ensimmäinen (pätevä) hakija.

Yksi hakupaikoistani oli pikkupaikkakuntaan, jossa hakemani kunnallinen virka oli ollut jo yli vuoden avoinna kun ei ollut hakijoita. Pääsin haastatteluun ja kunnantalon aulassa minua oli vastaanottamassa henkilöstöjohtaja, nuorehko nainen. Hän oli tosi kiva, toivotti tervetulleeksi ja kertoi miten kunta tukisi minua asunnon saannissa yms. etuuksissa. Menimme yhdessä neuvotteluhuoneeseen, jossa oli pöytä täynnä vanhoja kunta-aktiivi ukkeleita tms., liioittelematta vähintään 6 ihmistä, luutavasti jopa enemmän. Titteileinä tyyliin sosiaalilautakunnan pj, sosiaalilautakunnan vara pj, kaupunginvaltuuston edustaja, terveystoimikunnan pj... Sitten heidän taholta alkoi ihan uskomaton tenttaus, jota kesti 1,5 tuntia! "Miten sinä vakuuttaisit meidät, että juuri SINUT pitää valita"-tyyliin hyökkäävät kysymykset. Näki, miten nuo isännät oli ihan liekeissä kun pääsivät tenttaamaan minua.  Heidän kysymykset oli sellaisia yleisiä kysymyksiä (esim. mitkä ovat sinun heikkoudet), ei työn substanssiosaamiseen liittyviä. Lisäksi heidän asenteensa oli ylimielisen tytöttelevä, vaikka olin 26 vuotias korkeakoulutettu asiantuntija.

Kunnan hallintojohtaja kiermurteli tosi kiusaantuneen näköisenä ja yritti seivata minkä pystyi kunta-ukkojen tympeää asennetta. Hän yritti myös moneen kertaan lopettaa haastattelua, joka venyi ja vanui, mutta siinä kuitenkaan onnistumatta. Kun olin tunnin ollut tentattavana, olin pitkän ajomatkan jälkeen jo vähän väsynyt ja mulla ei enää pokka kestänyt. Aloin päässäni keksiä huonoja vitsejä tyyliin "kuinka monta maaseudun keskustapuolue-aktiivia tarvitaan tekemään yksi omituinen työhaastattelu" ja visualisoin haastattelijani Fingerporin hahmojen muotoon, kun he olivat niin koomisia. Siten mulla viimeisen puolen tunnin ajan pokka petti useampaan kertaan, hihitin ja tyrskin ääneen. Koitin peittää niitä yskähdyksiksi yms. mutta ei oikein onnistunut. Pahinta, että nauruni tarttui siihen kivaan henkilöstöjohtajaan ja näin miten hänkin pidätteli nauruaan. Kunta-ukkelit eivät ilmeisesti huomanneet mitään, kun olivat niin liekeissä haastattelutilanteesta.

Ehkä tilanne olikin rakenneltu niin, että otettiin selvää 26-vuotiaan korkeakoulutetun asiantuntijan paineensietokyvyistä. Minä olen ollut pari kertaa tilanteessa, jossa testattiin todella omituisin keinoin sitä, miten siedän vauhtia ja vaarallisia tilanteita, eikä mieleenikään tullut tyrskähdellä naurusta eikä itkusta.

Voi tietysti olla niinkin, että sinä olit fiksu ja kuntaukkelit tyhmiä, mutta toisenlainenkin tilanne tuli tässä mieleen.

Joo ymmärrän tämän pointin, olen tuon jälkeen ollut myös tiukoissa työhaastatteluissa joissa on ihan tietoisesti tentattu mun osaamista ja paineensietoa. Ja hyvä niin. Mutta tuo tilanne oli musta vaan niin koominen, koska kontrasti asiallisen henkilöstöpäällikön ja uhoavien kunnanukkojen välillä oli niin suuri. Miksi niitä tyyppejä piti olla niin monta, mutta kukaan ei ollut vaivautunut ottamaan selvää työn substanssiosaamisesta? Miksi heille ei tullut mieleen, että heillä on suurempi tarve minulle kuin mulla heille? Tuossa vaiheessa mulle oli jo tarjottu kahdesta toisesta kunnasta samanlaista työtä ja seuraavalle päivälle oli taas työhaastattelu sovittu. Tuli tunne, että kuntasedillä oli taka-ajatus, että nyt otetaan ”Hesan likalta luulot pois”, mikä oli aivan omiin muroihin pissimistä heille.

Miksi olisi tullut? Aika usein kunnanjohtajistolla on sen verran elämänkokemusta, että he saattoivat aivan hyvin tunnistaa kukkoilevan keltanokan ja päättivät vähän huvitella tämän kustannuksella. Asenteestasi kuiskii sanavalintasi: "liekeissä", "uhoavat kunnanukot", "kunta-aktiivi ukkelit" ja "kiva henkilöstöjohtaja, nuorehko nainen". Voisiko olla niin, että sait juuri sitä, mitä tulit hakemaankin?

Mutta. Ehkäpä hait sosiaalityöntekijäksi siihen surullisenkuuluisaan kuntaan, jossa on töissä vain epäpäteviä, koska kukaan ei siedä mätää työympäristöä. Ehkäpä kakaramainen käyttäytymisesi koitui tällä kertaa onneksesi?

Vierailija kirjoitti:

Tämä sattui asuessani ulkomailla, vaikka ei oikeastaan ollut edes oma mokani. Sain rekrytoinnilta kutsun haastatteluun, olin juuri muuttanut kyseiseen kaupunkiin eikä se ollut minulle vielä entuudestaan kovin tuttu. Haastattelu oli ihan kaupungin toisella laidalla sijaitsevassa toimistorakennuksessa, ei siis sellainen paikka, että sinne suunnille olisi tullut vahingossa eksyttyä.

Mieheni vei minut haastatteluun sillä en itse uskaltanut ajaa sinne, kun en ollut aiemmin käynyt. Mentiin ihan navigaattorin mukaan loppumatka. Sanotaan, että osoite oli vaikka "Tehdaskatu" 12 ja sitä lähestyessä aloimme ihmetellä, ettei siellä ole kyllä oikein mitään, pelkkiä asuintaloja eikä alue näyttänyt ollenkaan siltä, että siellä olisi joku monikansallisen ison yrityksen iso toimistorakennus. Tarkistin osoitteen haastattelukutsusta ja edelleen Tehdaskatu 12 se oli. Onneksi yksi miehen tuttu oli töissä tuossa yrityksessä ja soitimme hänelle kysyäksemme sijaintia. Tässä vaiheessa haastattelun alkuun oli noin 10 minuuttia. Sitten selvisikin, että osoite oli annettu väärin, oikea osoite oli Tehdaskatu 22 - mikä olikin sitten jossain highwayn ihan toisella puolella. Soitin heti tuonne työpaikkaan, missä vastasi joku sihteeri ja kerroin, että olin saanut väärän osoitteen. Hän lupasi välittää tiedon eteenpäin. Lopulta meillä kesti joku 30-40 min, että pääsimme oikeaan paikkaan, vaikka numeroissa ei tosin ollutkaan iso ero...

Haastattelija oli selvästi jo tehnyt päätöksen ettei ota minua, vaikka pahoittelin tilannetta ja selitin, että olin saanut väärän osoitteen (eli periaatteessa ei ollut minun vikani vaan sen joka oli lähettänyt kutsun väärillä tiedoilla.) Hän tyytyi vain sanomaan ettenkö muka tiennyt missä ko. yritys sijaitsee; ihmetteli siis että tarvitsinko tosiaan ihan tarkkaa osoitetta sinne löytämiseksi. Jäi huono maku tuosta koko haastattelusta, vaikka muuten olisin ollutkin pätevä siihen virkaan. En tosiaan tullut valituksi.

Suurin moka tässä oli, että syytit kyseistä firmaa ja sen työntekijää väärän tiedon antamisesta. Vaikka näin olisikin (ja varmaan olikin) kannaltasi lopputulos olisi ollut parempi jos olisit syyttänyt vaikka liikennettä (seisoi vaikka onnettomiuden tai hajonneen auton vuoksi) tai sanonut, että tuli luettua osoite väärin.

Ihmiset ei tykkää, että syytellään. Suomalainen rehellisyys ei aina toimi vaikka olisi kuinka oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Kävin työhaastattelussa, joka meni ihan hyvin. Halusin paikan todella paljon, se oli aika ainutlaatuinen. Haastattelun jälkeen firma lähetti kaikille hakijoille sähköpostia kiittääkseen haastattelusta ja tarjotakseen jotain firman maksullista koulutusta tmv., en tarkkaan muista mitä, mutta asia oli sellainen että periaatteessa sen todellakin olisi pitänyt kaikkia varteenotettavia hakijoita kiinnostaa. Minulle tuli tunne, että kyseessä oli jonkinlainen testi ja että koko hakuprosessi oli turha, jos en ottaisi tarjousta vastaan ja maksaisi, mutta samalla olin myös sitä mieltä että kyseessä oli joko todella törkeä tai vaihtoehtoisesti erittäin kömpelö markkinointikikka.

Päätin kysyä neuvoa mieheltä ja lähetin meilin hänelle edelleen, oheen kirjoitin jotain tyyliin "Kato nyt mitä ne tarjoaa, onko mun pakko tilata toi homma vaikka se ei oikeasti kiinnosta mua?" Painoin lähetä-nappia ja siinä samassa tajusin, että olin vahingossa forward-napin sijasta painanut vastaa-nappia ja vastannut lähettäjälle eli sinne firmaan. Sain melkein paskahalvauksen ja solvasin itseäni toosi pitkään sen jälkeen ensin ääneen ja vielä kauan kauan sen jälkeenkin hiljaa mielessäni. Hankin muuten saman tien gmailiini toiminnon, jolla viestin voi peruuttaa vielä lähetyksen jälkeen...

En saanut paikkaa ;)

No huh, en kyllä haluaisi firmaan jonka arvostelukyky on noin huono. Olisin jättäytynyt prosessista tuossa vaiheessa ja antanut myös palautetta. Ihan supernoloa ja asiatonta. Heiltä siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin hyvin arvosanoin vasta valmistunut yliopistosta alalle, jossa on maaseudulla huutava työvoimapula. Olin kyllästynyt elämääni Helsingissä ja päätin, että voisin pitää pari "välivuotta" ja muuttaa jonnekkin maaseudun pikkupaikkaan töihin. Alani avoimia työpaikkoja oli ympäri Suomea useita auki, joten laitoin muutamia hakemuksia ja kävin haastatteluissa. Kun minulle soitettiin työhaastatteluihin, ekat kysymykset oli tyyliin "koska voit aloittaa" ja "tervetuloa" eli työnantajien innostus oli kovaa. Ymmärrettävää, sillä kyseessä saattoi olla tyyliin 3.s hakukierros ja olin ensimmäinen (pätevä) hakija.

Yksi hakupaikoistani oli pikkupaikkakuntaan, jossa hakemani kunnallinen virka oli ollut jo yli vuoden avoinna kun ei ollut hakijoita. Pääsin haastatteluun ja kunnantalon aulassa minua oli vastaanottamassa henkilöstöjohtaja, nuorehko nainen. Hän oli tosi kiva, toivotti tervetulleeksi ja kertoi miten kunta tukisi minua asunnon saannissa yms. etuuksissa. Menimme yhdessä neuvotteluhuoneeseen, jossa oli pöytä täynnä vanhoja kunta-aktiivi ukkeleita tms., liioittelematta vähintään 6 ihmistä, luutavasti jopa enemmän. Titteileinä tyyliin sosiaalilautakunnan pj, sosiaalilautakunnan vara pj, kaupunginvaltuuston edustaja, terveystoimikunnan pj... Sitten heidän taholta alkoi ihan uskomaton tenttaus, jota kesti 1,5 tuntia! "Miten sinä vakuuttaisit meidät, että juuri SINUT pitää valita"-tyyliin hyökkäävät kysymykset. Näki, miten nuo isännät oli ihan liekeissä kun pääsivät tenttaamaan minua.  Heidän kysymykset oli sellaisia yleisiä kysymyksiä (esim. mitkä ovat sinun heikkoudet), ei työn substanssiosaamiseen liittyviä. Lisäksi heidän asenteensa oli ylimielisen tytöttelevä, vaikka olin 26 vuotias korkeakoulutettu asiantuntija.

Kunnan hallintojohtaja kiermurteli tosi kiusaantuneen näköisenä ja yritti seivata minkä pystyi kunta-ukkojen tympeää asennetta. Hän yritti myös moneen kertaan lopettaa haastattelua, joka venyi ja vanui, mutta siinä kuitenkaan onnistumatta. Kun olin tunnin ollut tentattavana, olin pitkän ajomatkan jälkeen jo vähän väsynyt ja mulla ei enää pokka kestänyt. Aloin päässäni keksiä huonoja vitsejä tyyliin "kuinka monta maaseudun keskustapuolue-aktiivia tarvitaan tekemään yksi omituinen työhaastattelu" ja visualisoin haastattelijani Fingerporin hahmojen muotoon, kun he olivat niin koomisia. Siten mulla viimeisen puolen tunnin ajan pokka petti useampaan kertaan, hihitin ja tyrskin ääneen. Koitin peittää niitä yskähdyksiksi yms. mutta ei oikein onnistunut. Pahinta, että nauruni tarttui siihen kivaan henkilöstöjohtajaan ja näin miten hänkin pidätteli nauruaan. Kunta-ukkelit eivät ilmeisesti huomanneet mitään, kun olivat niin liekeissä haastattelutilanteesta.

Ehkä tilanne olikin rakenneltu niin, että otettiin selvää 26-vuotiaan korkeakoulutetun asiantuntijan paineensietokyvyistä. Minä olen ollut pari kertaa tilanteessa, jossa testattiin todella omituisin keinoin sitä, miten siedän vauhtia ja vaarallisia tilanteita, eikä mieleenikään tullut tyrskähdellä naurusta eikä itkusta.

Voi tietysti olla niinkin, että sinä olit fiksu ja kuntaukkelit tyhmiä, mutta toisenlainenkin tilanne tuli tässä mieleen.

Joo ymmärrän tämän pointin, olen tuon jälkeen ollut myös tiukoissa työhaastatteluissa joissa on ihan tietoisesti tentattu mun osaamista ja paineensietoa. Ja hyvä niin. Mutta tuo tilanne oli musta vaan niin koominen, koska kontrasti asiallisen henkilöstöpäällikön ja uhoavien kunnanukkojen välillä oli niin suuri. Miksi niitä tyyppejä piti olla niin monta, mutta kukaan ei ollut vaivautunut ottamaan selvää työn substanssiosaamisesta? Miksi heille ei tullut mieleen, että heillä on suurempi tarve minulle kuin mulla heille? Tuossa vaiheessa mulle oli jo tarjottu kahdesta toisesta kunnasta samanlaista työtä ja seuraavalle päivälle oli taas työhaastattelu sovittu. Tuli tunne, että kuntasedillä oli taka-ajatus, että nyt otetaan ”Hesan likalta luulot pois”, mikä oli aivan omiin muroihin pissimistä heille.

Substanssi XDDDD Kylläpä sitä ollaan niin hienoa ja isoa XDD.

Koulu-/työpaikkakiusaaja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin hyvin arvosanoin vasta valmistunut yliopistosta alalle, jossa on maaseudulla huutava työvoimapula. Olin kyllästynyt elämääni Helsingissä ja päätin, että voisin pitää pari "välivuotta" ja muuttaa jonnekkin maaseudun pikkupaikkaan töihin. Alani avoimia työpaikkoja oli ympäri Suomea useita auki, joten laitoin muutamia hakemuksia ja kävin haastatteluissa. Kun minulle soitettiin työhaastatteluihin, ekat kysymykset oli tyyliin "koska voit aloittaa" ja "tervetuloa" eli työnantajien innostus oli kovaa. Ymmärrettävää, sillä kyseessä saattoi olla tyyliin 3.s hakukierros ja olin ensimmäinen (pätevä) hakija.

Yksi hakupaikoistani oli pikkupaikkakuntaan, jossa hakemani kunnallinen virka oli ollut jo yli vuoden avoinna kun ei ollut hakijoita. Pääsin haastatteluun ja kunnantalon aulassa minua oli vastaanottamassa henkilöstöjohtaja, nuorehko nainen. Hän oli tosi kiva, toivotti tervetulleeksi ja kertoi miten kunta tukisi minua asunnon saannissa yms. etuuksissa. Menimme yhdessä neuvotteluhuoneeseen, jossa oli pöytä täynnä vanhoja kunta-aktiivi ukkeleita tms., liioittelematta vähintään 6 ihmistä, luutavasti jopa enemmän. Titteileinä tyyliin sosiaalilautakunnan pj, sosiaalilautakunnan vara pj, kaupunginvaltuuston edustaja, terveystoimikunnan pj... Sitten heidän taholta alkoi ihan uskomaton tenttaus, jota kesti 1,5 tuntia! "Miten sinä vakuuttaisit meidät, että juuri SINUT pitää valita"-tyyliin hyökkäävät kysymykset. Näki, miten nuo isännät oli ihan liekeissä kun pääsivät tenttaamaan minua.  Heidän kysymykset oli sellaisia yleisiä kysymyksiä (esim. mitkä ovat sinun heikkoudet), ei työn substanssiosaamiseen liittyviä. Lisäksi heidän asenteensa oli ylimielisen tytöttelevä, vaikka olin 26 vuotias korkeakoulutettu asiantuntija.

Kunnan hallintojohtaja kiermurteli tosi kiusaantuneen näköisenä ja yritti seivata minkä pystyi kunta-ukkojen tympeää asennetta. Hän yritti myös moneen kertaan lopettaa haastattelua, joka venyi ja vanui, mutta siinä kuitenkaan onnistumatta. Kun olin tunnin ollut tentattavana, olin pitkän ajomatkan jälkeen jo vähän väsynyt ja mulla ei enää pokka kestänyt. Aloin päässäni keksiä huonoja vitsejä tyyliin "kuinka monta maaseudun keskustapuolue-aktiivia tarvitaan tekemään yksi omituinen työhaastattelu" ja visualisoin haastattelijani Fingerporin hahmojen muotoon, kun he olivat niin koomisia. Siten mulla viimeisen puolen tunnin ajan pokka petti useampaan kertaan, hihitin ja tyrskin ääneen. Koitin peittää niitä yskähdyksiksi yms. mutta ei oikein onnistunut. Pahinta, että nauruni tarttui siihen kivaan henkilöstöjohtajaan ja näin miten hänkin pidätteli nauruaan. Kunta-ukkelit eivät ilmeisesti huomanneet mitään, kun olivat niin liekeissä haastattelutilanteesta.

Ehkä tilanne olikin rakenneltu niin, että otettiin selvää 26-vuotiaan korkeakoulutetun asiantuntijan paineensietokyvyistä. Minä olen ollut pari kertaa tilanteessa, jossa testattiin todella omituisin keinoin sitä, miten siedän vauhtia ja vaarallisia tilanteita, eikä mieleenikään tullut tyrskähdellä naurusta eikä itkusta.

Voi tietysti olla niinkin, että sinä olit fiksu ja kuntaukkelit tyhmiä, mutta toisenlainenkin tilanne tuli tässä mieleen.

Joo ymmärrän tämän pointin, olen tuon jälkeen ollut myös tiukoissa työhaastatteluissa joissa on ihan tietoisesti tentattu mun osaamista ja paineensietoa. Ja hyvä niin. Mutta tuo tilanne oli musta vaan niin koominen, koska kontrasti asiallisen henkilöstöpäällikön ja uhoavien kunnanukkojen välillä oli niin suuri. Miksi niitä tyyppejä piti olla niin monta, mutta kukaan ei ollut vaivautunut ottamaan selvää työn substanssiosaamisesta? Miksi heille ei tullut mieleen, että heillä on suurempi tarve minulle kuin mulla heille? Tuossa vaiheessa mulle oli jo tarjottu kahdesta toisesta kunnasta samanlaista työtä ja seuraavalle päivälle oli taas työhaastattelu sovittu. Tuli tunne, että kuntasedillä oli taka-ajatus, että nyt otetaan ”Hesan likalta luulot pois”, mikä oli aivan omiin muroihin pissimistä heille.

Miksi olisi tullut? Aika usein kunnanjohtajistolla on sen verran elämänkokemusta, että he saattoivat aivan hyvin tunnistaa kukkoilevan keltanokan ja päättivät vähän huvitella tämän kustannuksella. Asenteestasi kuiskii sanavalintasi: "liekeissä", "uhoavat kunnanukot", "kunta-aktiivi ukkelit" ja "kiva henkilöstöjohtaja, nuorehko nainen". Voisiko olla niin, että sait juuri sitä, mitä tulit hakemaankin?

Mutta. Ehkäpä hait sosiaalityöntekijäksi siihen surullisenkuuluisaan kuntaan, jossa on töissä vain epäpäteviä, koska kukaan ei siedä mätää työympäristöä. Ehkäpä kakaramainen käyttäytymisesi koitui tällä kertaa onneksesi?

Mielestäni ”kakaramaista” käytöstä osoittivat lähinnä ne mesoavat kunta-ukkelit. He esim. keskeyttivät useamman kerran sen päähaastattelijan (henkilöstöpomo) ja puhuivat hänen päälle. Oli kiusallista katsoa, miten henkilöstöpäällikkö yritti suitsia muita haastattelijoita ja kääntää puheenaihetta esim. siihen, olisiko mulla jotain kysyttävää tms. Henkilöstöpäälliköllä myös ammatti-ihmisenä oli ymmärrys siitä, että maaseudulla on pätevistä työnhakijoista pulaa. En tarkoita, että mulle pitäisi olla mikään punainen matto levitettynä jalkojen alle, mutta ihan asiallinen haastattelu olisi ollut riittävä.

Kyseinen paikka ei ollut muuten sosiaalityöntekijä, vaan kunnan koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta vastaava lääkäri ja paikka oli siis ollut yli vuoden ilman hakijoita.

Hain erääseen työpaikkaan virallista alemman portaan hakutietä pitkin. Kävin työhaastattelussa ja toin heille cv:n ja haastattelu meni hyvin olivat tyytyväisiä. 

Hakuajan tultua täyteen haastattelijani soitti minulle ja ilmoitti, että tällä kertaa ei nyt työpaikkaa kyllä tule.   Kiinnostuneena tietysti kysyin, että mistä jäi kiinni jotta voisin parantaa osaamistani tällä alueella. Vastaus jonka sain nostaa itsetuntoani edelleen vuosien jälkeen. 

"Olit meidän paras hakijamme, mutta en... me ei voida sinua palkata" kysyin, että oliko palkkatoive liikaa? 

" Ei ei se palkkatoivekkaan ollut liikaa erittäin kohtuullinen tuohon sinun osaamiseesi" Miksi sitten jos olin paras hakijanne ja palkkatoivekkin on tähtäimen sisällä ei minua palkata? " erhmm... ja minulle lyötiin luuri korvaan.

Myöhemmin yritys kosiskeli minua useaan otteeseen. likö tapaus kiirinyt ylemmälle rekrytaholle ken tietää.