Kamalimmat/hauskimmat moat työhaastattelussa?

Puhun ja kysyn ihan liikaa, saastikset venyy pitempään kuin mitä haastattelija on suunnitellut. 

Vierailija kirjoitti:

Puhun ja kysyn ihan liikaa, saastikset venyy pitempään kuin mitä haastattelija on suunnitellut. 

saastikset :D

Haastatteluiden ongelma on, että pinnallinen ja sujuva käytös on liian ratkaisevaa. joskus aikanaan ihmisiä valittiin ihan papereiden perusteella ja väitän, että 99% tilanteista saatiin aivan yhtä hyviä työntekijöitä kuin tällä nykypelleilyllä, jossa joku konsultti tekee jotain amatöörimäistä analyysia lyhyen tapaamisen pohjalta. Tämä suosii ns. tyhjiä kannuja, jotka hurmaa haastattelussa, mutta todellisuudessa ovat kuplia työntekijöinä.

Oikestaan vain kaksi asiaa pitäisi olla merkitseviä: kokemus/koulutus ja edellisen työpaikan lausunto.

Vierailija kirjoitti:

Haastatteluiden ongelma on, että pinnallinen ja sujuva käytös on liian ratkaisevaa. joskus aikanaan ihmisiä valittiin ihan papereiden perusteella ja väitän, että 99% tilanteista saatiin aivan yhtä hyviä työntekijöitä kuin tällä nykypelleilyllä, jossa joku konsultti tekee jotain amatöörimäistä analyysia lyhyen tapaamisen pohjalta. Tämä suosii ns. tyhjiä kannuja, jotka hurmaa haastattelussa, mutta todellisuudessa ovat kuplia työntekijöinä.

Oikestaan vain kaksi asiaa pitäisi olla merkitseviä: kokemus/koulutus ja edellisen työpaikan lausunto.

Olen vähän eri mieltä. Onhan jo tässä keskustelussa tullut paljon esimerkkejä, että mokista huolimatta haastateltu on saanut työpaikan. Ja jos olisi vain valinta papereiden perusteella, se suosisi liikaa niitä, jotka ovat ylivoimaisia kirjoittajia mutta pahimmassa tapauksessa voisivat olla sosiaalisesti kömpelöitä töksäyttelijöitä. Haastattelu antaa jotain kuvaa ihmisen yhteistyö- ja sosiaalisista taidoista.  Epäilen, että työtodistuksiin kirjoitetaan niin epämääräisesti etenkin niistä asioista, jotka liittyvät henkilön kykyyn toimia ryhmässä, sinnikkyydestä, innokkuudesta, kyvystä oppia uutta. Jos kokematon/vastavalmistunut ihminen on innokas ja motivoitunut, voi hän olla parempi valinta kuin tympiintynyt pitkään töitä tehnyt. Haastattelu antaa vähän osviittaa noista asioista.

Iso pieru

Seisoin kaljakorin päällä selittäen että laserit ampuvat jalkoihini jos laskeudun. Sain työpaikan silti. 

Olin hyvin arvosanoin vasta valmistunut yliopistosta alalle, jossa on maaseudulla huutava työvoimapula. Olin kyllästynyt elämääni Helsingissä ja päätin, että voisin pitää pari "välivuotta" ja muuttaa jonnekkin maaseudun pikkupaikkaan töihin. Alani avoimia työpaikkoja oli ympäri Suomea useita auki, joten laitoin muutamia hakemuksia ja kävin haastatteluissa. Kun minulle soitettiin työhaastatteluihin, ekat kysymykset oli tyyliin "koska voit aloittaa" ja "tervetuloa" eli työnantajien innostus oli kovaa. Ymmärrettävää, sillä kyseessä saattoi olla tyyliin 3.s hakukierros ja olin ensimmäinen (pätevä) hakija.

Yksi hakupaikoistani oli pikkupaikkakuntaan, jossa hakemani kunnallinen virka oli ollut jo yli vuoden avoinna kun ei ollut hakijoita. Pääsin haastatteluun ja kunnantalon aulassa minua oli vastaanottamassa henkilöstöjohtaja, nuorehko nainen. Hän oli tosi kiva, toivotti tervetulleeksi ja kertoi miten kunta tukisi minua asunnon saannissa yms. etuuksissa. Menimme yhdessä neuvotteluhuoneeseen, jossa oli pöytä täynnä vanhoja kunta-aktiivi ukkeleita tms., liioittelematta vähintään 6 ihmistä, luutavasti jopa enemmän. Titteileinä tyyliin sosiaalilautakunnan pj, sosiaalilautakunnan vara pj, kaupunginvaltuuston edustaja, terveystoimikunnan pj... Sitten heidän taholta alkoi ihan uskomaton tenttaus, jota kesti 1,5 tuntia! "Miten sinä vakuuttaisit meidät, että juuri SINUT pitää valita"-tyyliin hyökkäävät kysymykset. Näki, miten nuo isännät oli ihan liekeissä kun pääsivät tenttaamaan minua.  Heidän kysymykset oli sellaisia yleisiä kysymyksiä (esim. mitkä ovat sinun heikkoudet), ei työn substanssiosaamiseen liittyviä. Lisäksi heidän asenteensa oli ylimielisen tytöttelevä, vaikka olin 26 vuotias korkeakoulutettu asiantuntija.

Kunnan hallintojohtaja kiermurteli tosi kiusaantuneen näköisenä ja yritti seivata minkä pystyi kunta-ukkojen tympeää asennetta. Hän yritti myös moneen kertaan lopettaa haastattelua, joka venyi ja vanui, mutta siinä kuitenkaan onnistumatta. Kun olin tunnin ollut tentattavana, olin pitkän ajomatkan jälkeen jo vähän väsynyt ja mulla ei enää pokka kestänyt. Aloin päässäni keksiä huonoja vitsejä tyyliin "kuinka monta maaseudun keskustapuolue-aktiivia tarvitaan tekemään yksi omituinen työhaastattelu" ja visualisoin haastattelijani Fingerporin hahmojen muotoon, kun he olivat niin koomisia. Siten mulla viimeisen puolen tunnin ajan pokka petti useampaan kertaan, hihitin ja tyrskin ääneen. Koitin peittää niitä yskähdyksiksi yms. mutta ei oikein onnistunut. Pahinta, että nauruni tarttui siihen kivaan henkilöstöjohtajaan ja näin miten hänkin pidätteli nauruaan. Kunta-ukkelit eivät ilmeisesti huomanneet mitään, kun olivat niin liekeissä haastattelutilanteesta.

Pääsin ensimmäiseen kunnon työhaastatteluun reilu parikymppisenä.

Olin nainen hehkeimmillään ja haastattelija keski-ikäinen mies.

Olin tyytyväinen kun haastattelu meni hyvin.

Suoraan haastattelusta menin mummoni luokse ja ensimmäinen kysymys oli, miksi minulla on paitapuseron mahaan asti auki

No ei ollut mahaan asti, mutta kyllä hyvin avoimesti oli pari nappia ylhäältä auennut omia aikojaan.

Sain paikan.

Sain myös vanhempien työntekijöiden nokittelua kuunnella ja sanoiduin irti pari vuotta myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Haastatteluiden ongelma on, että pinnallinen ja sujuva käytös on liian ratkaisevaa. joskus aikanaan ihmisiä valittiin ihan papereiden perusteella ja väitän, että 99% tilanteista saatiin aivan yhtä hyviä työntekijöitä kuin tällä nykypelleilyllä, jossa joku konsultti tekee jotain amatöörimäistä analyysia lyhyen tapaamisen pohjalta. Tämä suosii ns. tyhjiä kannuja, jotka hurmaa haastattelussa, mutta todellisuudessa ovat kuplia työntekijöinä.

Oikestaan vain kaksi asiaa pitäisi olla merkitseviä: kokemus/koulutus ja edellisen työpaikan lausunto.

Työskentelen pienessä kaupungissa, johon on viime vuosina palkattu uusia viranhaltijoita eläkkeelle jäävien tilalle. Kaupunginhallituksen johto ja johtavat viranhaltijat ovat haastatelleet. Valinnat ovat olleet fiaskoja. Osaamattomia, työhönsä soveltumattomia, osa jopa käytöshäiriöisiä. Osa tietysti polittisia valintoja, eli kepun sylikoiria.

Ihmetyttää, millä kriteereillä valinnat on tehty. Työhöni kuuluu ottaa haastateltavat vastaan, sihteeri kun olen, hämmästyin joka kerta, kun päätös on tehty. Olisin kysyttäessä osannut sanoa, sen lyhyen tapaamisen perusteella, että tätä ei missään nimessä kannata valita.

On mennyt täysin luotto valitsijoitten ammattitaitoon, pidän heitä tumpeloina, täysin ääliöitä. Huh, huh!

Hain erääseen pieneen perheyritykseen.

Olin äärimmäisen epävarma, juuri saanut kouluni loppuun kiusaamisen ollessa sietämätöntä, itsetunto täysin murskana.

Johtaja aloitti ankaran kuulustelun ja menin täysin kipsiin. Hyvä kun en juossut karkuun, tilanne oli niin kuin olisin jostain pahanteosta tentattavana.

En saanut paikkaa, ehkä parempi niin.

Toinen haastattelija oli tosi ilkeä. Ihmetteli jotain tekemisiäni ja antoi sellaisen kuvan itsestään, että en ikinä olisi halunnut edes mennä sinne töihin. Yritin silti sinnitellä ja kun varsinainen haastattelu-osuus oli ohi ja ko. mies halusi esitellä paikkoja aloin itkemään. Olin iloinen sieltä pois päästessäni, enkä todellakaan halunnut mennä enää takasin. En kyllä muista itkeneeni missään muussa vastaavassa tilanteessa.

Läikytin teetä paidalle työhaastattelussa. En saanut paikkaa.

Olin nuorena yhdessä toimistotyön kesätyöhaastattelussa ja olin jo etukäteen sitä mieltä, että paikka on ihan liian hyvä mulle enkä uskonut pääseväni. Siltikään en tajua mikä muhun meni, mutta koko työhaastattelun vain haukuin ja arvostelin itseäni. Kerroin, että mulla on ihan huonoa työkokemusta hanttihommista, opiskelualani on väärä työn suhteen, olen verkkainen oppimaan jne. Lopuksi haastattelija sanoi mulle suoraan, että hei ei kannata tällaisessa haastattelussa alkaa haukkua ja vähätellä itseä. Hän antoi jopa ihan konkreettisia esimerkkejä siitä, miten mun olisi kannattanut vastata.

En saanut tietenkään työtä ja nyt mun on ihan älyttömän vaikea ymmärtää, miten saatoin käyttäytyä niin idioottimaisesti.

Olin 15-vuotiaana haastattelussa sellaiseen kahden viikon kunnan kesätyökampanjan paikkaan. Kunta siis tarjosi yksityisille työnantajille rahoituksen, että työllistävät nuoren kahdeksi viikoksi kevyeen kesätyöhön. Hain kesäkahvilaan, jota pyöritti katkera ja ilkeä keski-ikäinen pariskunta. He haastattelivat mua pitkään ja kuulustellen, tuli tunne kuin olisin pitkän linjan catering-ammattilainen ja hakemassa alan huippufirmaan. Vaikka kyseessä oli kämänen kesäkahvila ja kahden viikon palkkatuella oleva nuorten kesätyökampanja! Se oli vielä eka työhaastatteluni koskaan. Muistan, että mulla oli kyyneleet silmissä ja ääni värisi kun olin niin hämmentynyt siitä tykityksestä.

Sain paikan ja se 2 viikkoa oli aivan hirvittävää aikaa. Tuo pariskunta pyöritti kahvilaansa täysin kokemattomalla kesätyövoimalla (kunta maksoi palkan). Ei ollut opastusta, perehdytystä yms. Sen sijaan tiuskintaa, arvostelua, silmien pyörittelyä ja tuhahtelua oli omistajien toimesta. Ruoan laatu oli aivan luokatonta. Omistajat mm vaaativat, että eilistä pullaa yms muuta syötävää piti myydä muka tuoreena. Pakkasessa olleet tuotteet oli olleet siellä ihan liian pitkään ja olivat jäätyneet omituisen hileisiksi. Onneksi tuo kirjaimellisesti homeinen paikka joutui sitten lopettamaan toimintansa kannattamattomana.

en ollut tarpeeksi valmistautunut haastatteluun. en tiennyt firmasta käytännössä mitään, mut ne työtehtävät oli niin yksinkertaisia että en tiedä mitä firmatietoutta siinä olisi tarvittu. palkka olis ollu tosi huono, joten ei harmita erityisemmin. työkin olis ollu likaista ja väsyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorena yhdessä toimistotyön kesätyöhaastattelussa ja olin jo etukäteen sitä mieltä, että paikka on ihan liian hyvä mulle enkä uskonut pääseväni. Siltikään en tajua mikä muhun meni, mutta koko työhaastattelun vain haukuin ja arvostelin itseäni. Kerroin, että mulla on ihan huonoa työkokemusta hanttihommista, opiskelualani on väärä työn suhteen, olen verkkainen oppimaan jne. Lopuksi haastattelija sanoi mulle suoraan, että hei ei kannata tällaisessa haastattelussa alkaa haukkua ja vähätellä itseä. Hän antoi jopa ihan konkreettisia esimerkkejä siitä, miten mun olisi kannattanut vastata.

En saanut tietenkään työtä ja nyt mun on ihan älyttömän vaikea ymmärtää, miten saatoin käyttäytyä niin idioottimaisesti.

Minulla sama moka eräässä haastattelussa. Puhuin koulustani, että ei tällä tutkinnolla tee oikeastaan mitään ja työkokemus on lähinnä avustavaa työtä, ei mulla mitään vastuuta ollut. Työhaastattelija soitti minulle sen jälkeen, en saanut paikkaa, mutta puhelu kesti melkein tunnin, jonka aikana hän kertoi just näitä, ettei kannata aliarvioida koulutusta tai työkokemusta ja varmasti sulla jotain vastuuta on ollut yms. Itseasiassa se puhelu oli todella hyvä, ja sain siitä ihan hirveästi itseluottamusta.

Hävettää edelleen tuo haastattelu, mutta olen erittäin kiitollinen sille miehelle, joka uhrasi aikaansa mun "kouluttamiseen". Seuraavassa haastattelussa onnistuin.

Vierailija kirjoitti:

Haastatteluiden ongelma on, että pinnallinen ja sujuva käytös on liian ratkaisevaa. joskus aikanaan ihmisiä valittiin ihan papereiden perusteella ja väitän, että 99% tilanteista saatiin aivan yhtä hyviä työntekijöitä kuin tällä nykypelleilyllä, jossa joku konsultti tekee jotain amatöörimäistä analyysia lyhyen tapaamisen pohjalta. Tämä suosii ns. tyhjiä kannuja, jotka hurmaa haastattelussa, mutta todellisuudessa ovat kuplia työntekijöinä.

Oikestaan vain kaksi asiaa pitäisi olla merkitseviä: kokemus/koulutus ja edellisen työpaikan lausunto.

Joskushan voi joku ilkeyttään sanoa negatiivista entisestä työntekijästä, jos tämä ei ole alistunut tarpeeksi vaan on käyttänyt omaakin päätään. On kokemusta tästä.

Kävin työhaastattelussa, joka meni ihan hyvin. Halusin paikan todella paljon, se oli aika ainutlaatuinen. Haastattelun jälkeen firma lähetti kaikille hakijoille sähköpostia kiittääkseen haastattelusta ja tarjotakseen jotain firman maksullista koulutusta tmv., en tarkkaan muista mitä, mutta asia oli sellainen että periaatteessa sen todellakin olisi pitänyt kaikkia varteenotettavia hakijoita kiinnostaa. Minulle tuli tunne, että kyseessä oli jonkinlainen testi ja että koko hakuprosessi oli turha, jos en ottaisi tarjousta vastaan ja maksaisi, mutta samalla olin myös sitä mieltä että kyseessä oli joko todella törkeä tai vaihtoehtoisesti erittäin kömpelö markkinointikikka.

Päätin kysyä neuvoa mieheltä ja lähetin meilin hänelle edelleen, oheen kirjoitin jotain tyyliin "Kato nyt mitä ne tarjoaa, onko mun pakko tilata toi homma vaikka se ei oikeasti kiinnosta mua?" Painoin lähetä-nappia ja siinä samassa tajusin, että olin vahingossa forward-napin sijasta painanut vastaa-nappia ja vastannut lähettäjälle eli sinne firmaan. Sain melkein paskahalvauksen ja solvasin itseäni toosi pitkään sen jälkeen ensin ääneen ja vielä kauan kauan sen jälkeenkin hiljaa mielessäni. Hankin muuten saman tien gmailiini toiminnon, jolla viestin voi peruuttaa vielä lähetyksen jälkeen...

En saanut paikkaa ;)

En nyt tiedä oliko tämä niinkään moka omalta puolelta, mutta olin haastattelussa koulupsykologin (uuteen ja kunnan ainoaan) virkaan ja minua haastatteli muistaakseni kuusi henkilöä. Haastattelutilanteessa istuimme kaikki pyöreän pöydän ympärillä. Haastattelijat eivät selvästikään olleet valmistautuneet haastatteluun, koska kysyivät vuorotellen kummallisia, viran hoitoon ei millään tavalla liittyviä, kysymyksiä mm. mikä oli toiveammattisi lapsena. Tilanne tuntui oudolta, kun kysymyksiä sinkoili milloin mistäkin suunnasta pöytää, välillä useampi samaan aikaan ja hämmennyin siitä miten epärelevantteja ne olivat hakemaani tehtävään. Yritin vastailla kysymyksiin, mutta samalla omilla puheenvuoroillani viedä keskustelua siihen suuntaan, että mitä minulla olisi heille annettavaa koulupsykologina.  Haastattelussa tuli kyllä selväksi, että heillä ei itsellään ollut minkäänlaista käsitystä koulupsykologin työnkuvasta tai odotuksistaan hakijaa kohtaan.

Itselleni on jäänyt mieleen haastattelu jossa minua haastatteli noin ikäiseni nuorehko mies. Heti ensi hetkestä lähtien tulimme hienosti toimeen keskenämme, mutta haastattelusta poistuttuani tajusin että en ollut kertonut itsestäni mitään, mutta sen sijaan tiesin miehen vaimon allergiat ym oleellista hänen elämästään, mutta en mitään työstä :-D. Tiesin heti poistuessani etten saisi työpaikkaa. Enkä saanutkaan.