Lue keskustelun säännöt.
Kamalin vaatemuisto lapsuudesta
Pakottiko vanhempasi pukemaan jotain, jota et olisi halunnut päälle laittaa? Oletko aikuisena esim. valokuvista huomannut, että päällesi oli lapsena laitettu jotain järkyttävää? Oma 1-vuotisvalokuvani köllöttelee vanhempieni seinällä. Ylläni kuvassa on järkyttävä röyhelöprinsessahirvitys, jossa on rusettia, paljettia, puhvia ja ties mitä härpäkettä.
Kommentit (494)
Muuta ei tule mieleeni kuin käsin neulotut karkeat pitkät villasukat, jotka kutittivat ihan kauheasti kuivinakin, mutta vieläkin enemmän, kun ne kostuivat ulkona, kun möyrittiin hame päällä lumessa. Tämä siis 50-luvulla. Se oli vielä aikaa, jolloin tytöillä oli harvoin pitkiä housuja. Muistan kuinka onnellinen olin, kun äiti ompeli minulle papan vanhoista sarkahousuista pitkät housut, kun olin kai joku viisivuotias. Enää eivät villasuka kastuneet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun tuolla aiemmin on dirndl mainittu, niin myös Lederhosen:it olivat varsin epämiellyttävät pitää. Samoin sudenpentulätsä, siinä oli joku ihmeellinen metallin kaari päälaen yli.
Oma lapsuuden painajaismainen vaatemuisto on ne iänikuiset Marimekon raitapaidat. Äitini piti muutenkin tumman sinisistä yksinkertaisista vaatteista. Oma tyylini olisi sen ikäisenä ollut enemmän ap:n röyhelöprinsessahirvitys -tyyli.
Noh. Lapsuuden valokuvissa olen kyllä tämän päivän mittapuulla edelleen kauniisti puettu. Sen ainoan röyhelöhirvityksen (lahjana saadun) sain pukea vain omalle pihalle...
Valtaosa vaatemuistoista oli aika kamalia. Äiti ei tykännyt, kun näytin nätiltä ja tyttömäiseltä, narsistisen äidin itsetunnolle käy sellainen, niin osti tahallaan rumia vaatteita, ei halunnut käydä kanssani vaateostoksilla tai antoi isoveljien vanhoja vaatteita minulle. Itse olin siis hyvin tyttömäinen aina luonteeltani ja tykkäsin kaikesta tyypillisen naisellisesta ja äiti kyllä tiesi sen oikein hyvin. Rahasta ei ollut kyse, en ole koskaan välittänyt mistään merkkivaatteista ja kirpparivaatteet olisi kelvannut ihan mainiosti, jos vaan olisi ollut tyttömäisempiä ja enemmän sen ajan "trendien" mukaisia. Häpesin aina ja sain kommenttiakin vaatetuksestani, uskon että se oli osasyy kiusaamiskokemuksillekin.
Kai se pahin trauma siinä oli se näkymättömyyden tunne, kun ei saanut olla oma itsensä, ja ne kommentit, että "ei tämä ole mikään muotinäytös" ennen jotain sukujuhlia, ja sitten kaikki muut kuitenkin oikeasti näytti siellä paljon nätimmiltä ja heillä oli sellaiset normaalit tyttöjen vaatteet. Edelleen tänäkin päivänä olen vähän hukassa vaatetyylini kanssa tämän kaiken takia ja jotenkin jännittää olla naisellinen, koska pelkään kommentteja. Ihan tyhmiä juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsuuden painajaismainen vaatemuisto on ne iänikuiset Marimekon raitapaidat. Äitini piti muutenkin tumman sinisistä yksinkertaisista vaatteista. Oma tyylini olisi sen ikäisenä ollut enemmän ap:n röyhelöprinsessahirvitys -tyyli.
Noh. Lapsuuden valokuvissa olen kyllä tämän päivän mittapuulla edelleen kauniisti puettu. Sen ainoan röyhelöhirvityksen (lahjana saadun) sain pukea vain omalle pihalle...
Mikä juttu se oli, että ei saanut olla tyttömäinen ja kaikkea unisex-tyylistä tai pojille suunniteltua pidettiin jotenkin parempana? Sekin on mielestäni omanlaista misogyniaa, että poikuutta pidetään jotenkin parempana ja normaalina, kun taas tyttömäisyyttä pidetään jotenkin keksittynä tai pakotettuna. Ihanaa, että nykyään myös miehet voi vapaammin käyttää myös niitä perinteisen feminiinisiä vaatteita ja näillä sukupuoliroolijutuilla voi enemmän leikkiä, eikä naiseutta enää pidetä jotenkin nolona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin muistan nämä ensimmäiset kohopainatukset lastenvaatteissa, jotka eivät sitten kestäneetkään pesun hankausta korkeassa lämpötilassa. Silloin pesukoneissa oli usein vain pari pesuohjelmaa, oma valitsin lämpötilalle ja vieressä pienet ohjeet oikeille yhdistelmille esim: "valko- ja kirjopesu: 60 - 90" ja tähän tapaan oli pesty sottaiset lastenvaatteet ja paljon muutakin iät ajat. Ja sitten kun se painatuksellinen lasten paita tuli ensimmäistä kertaa pesuun, samalla ohjelmalla ja lämmöllä mentiin niinkuin aina ennenkin ja niinhän siinä kävi, että painettu my little pony tai aku ankka lähtikin paidasta ekassa pesussa pois! Voi sitä itkua. Tämän virheen toisti kai moni ja usein.
Kyllähän ne painatukset vielä 90-luvullakin kului ja halkeili pikkuhiljaa neljänkympin pesuissakin. Itsekään en niistä lapsena kovin välittänyt. Olivat sellaisia kovia, muovisia ja hieman tahme
Valaiskaa joku, joka tuohon aikaan on lasten pyykkiä pessyt, kuinka ihmeellinen juttu painatukset oikein oli? Meillä edes se ei riittänyt, että niitä pestiin pilalle, vaan kaiken huippu oli silitysrauta + kuminen painatus. Ei riittänyt maalaisjärki tuolloin ennakoimaan, että se sulaa kiinni silitysraudan pohjaan.
Vierailija kirjoitti:
Se kun äitiäni ei yhtään kiinnostanut meidän lasten pukeutuminen. Rahasta ei ollut tiukkaa.
Tätä ihmettelin meilläkin. Ajanmukainen pukeutuminen jotenkin syyllisettiin tarpeettomaksi, ja sanalla "muoti" oli negatiivinen kaiku. Oli omakotitaloa ja etelänmatkaa, mutta ootas vaan jos halusi koululiikuntaan hyvät vaatteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti rakasti pukea mua haitarihameisiin, joissa oli ruusuja tai muita kukkakuvioita. Muutenkin olin hänen nukke ja mannekiini, säärissä on varmaan pysyvät arvet nuppineuloista jotka "ei yhtään pistä". Äiti oli kyykyssä suu täynnä neuloja joita laittoi kiinni vuoroin minuun, vuoroin lahkeisiin.
Mutta kuitenkin ehkä KAMALIN vaatemuisto on se kun äidin mielestä pikkutytön piti mennä kevätjuhliin hänen tekemä kokonainen asu päällä, se oli oikeasti ihan söpö paita ja hame kukkakuosikankaasta, ja paidassa irroitettava pitsikaulus. Se vain että kukaan muu ei pukeutunut sillä tavalla 8-vuotiaiden keskuudessa ja kiusaajat tuijottivat murhaavasti villapaidat ja farkut valmiimpana kuraan kuin omat hepeneet ikinä. Menin luokan eteen noutamaan sen ruusuni ja toivotin sillekin onnea tulevaan turpasaunaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsuuden painajaismainen vaatemuisto on ne iänikuiset Marimekon raitapaidat. Äitini piti muutenkin tumman sinisistä yksinkertaisista vaatteista. Oma tyylini olisi sen ikäisenä ollut enemmän ap:n röyhelöprinsessahirvitys -tyyli.
Noh. Lapsuuden valokuvissa olen kyllä tämän päivän mittapuulla edelleen kauniisti puettu. Sen ainoan röyhelöhirvityksen (lahjana saadun) sain pukea vain omalle pihalle...
Mikä juttu se oli, että ei saanut olla tyttömäinen ja kaikkea unisex-tyylistä tai pojille suunniteltua pidettiin jotenkin parempana? Sekin on mielestäni omanlaista misogyniaa, että poikuutta pidetään jotenkin parempana ja normaalina, kun taas tyttömäisyyttä pidetään jotenkin keksittynä tai pakotettuna. Ihanaa, että nykyään myös miehet voi vapaammin käyttää myös niitä perinteisen feminiinisiä vaatteita ja näillä sukupuoliroolijutuilla voi enemmän leikkiä, eik
Vaan mahtoiko olla asia noin? Ei osu vino asenne sukupuolisuuteen liittyen kyllä yhtään omiin muistoihin. Ehkäpä kyse on ollut enemmän siitä, että marimekko on ollut edullisempi ja helppohoitoisempi ratkaisu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-luvulla oli muotia isot karvareuhka-hatut, eli turkishatut. Minulle ostettiin sellainen, missä hatun päälliosa oli ruskeaa sileää nahkaa ja hattua kiersi aito paksuhko, rumankirjava turkisreunus, joka rehotti auki hatun sivuilla. Ihan hirveä. En olisi millään halunnut sitä käyttää, mutta äiti pakotti. Hattu oli ollut kallis ja se oli lämmin, joten minun oli pidettävä sitä. Koulukaverit naureskelivat sille hatulle.
Äitini oli tyylitietoinen ja osti minulle aina kauniita, tyylikkäitä ja hyviä vaatteita että luokkakaverit alkoivat kadehtia ja kiusata. Milloin oli takki pudotettu lattialle, kirjoitettiin nimelläni kahelille pojalle kirje, räävittiin pulpettiini, levitettiin perättömiä puheita ym mitä en edes tiedä. Kateelliset pöhlöt olette raukkoja vieläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla oli muotia isot karvareuhka-hatut, eli turkishatut. Minulle ostettiin sellainen, missä hatun päälliosa oli ruskeaa sileää nahkaa ja hattua kiersi aito paksuhko, rumankirjava turkisreunus, joka rehotti auki hatun sivuilla. Ihan hirveä. En olisi millään halunnut sitä käyttää, mutta äiti pakotti. Hattu oli ollut kallis ja se oli lämmin, joten minun oli pidettävä sitä. Koulukaverit naureskelivat sille hatulle.
Minulla oli myös Koivistolainen. En tiedä mistä nimi tuli.
Onneksi vanhemmat totteli kun prinssessan sukkahousut oli kurtussa 👸🏼👱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kotona ommellut vaatteet. Perheemme oli aikanaan todella köyhä ja se oli melkoista juhlaa, kun joskus viimein yläasteelle mennessä sai oikean kaupasta ostetun (Levis) paidan.
M 44
Mutsi ompeli vielä ala-asteella minulle farkut. Takataskuissa oli Beaverin kiekurat ja merkit otettiin isoveljen vanhoista, aidoista Beavereista.
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli tyylitietoinen ja osti minulle aina kauniita, tyylikkäitä ja hyviä vaatteita että luokkakaverit alkoivat kadehtia ja kiusata. Milloin oli takki pudotettu lattialle, kirjoitettiin nimelläni kahelille pojalle kirje, räävittiin pulpettiini, levitettiin perättömiä puheita ym mitä en edes tiedä. Kateelliset pöhlöt olette raukkoja vieläkin.
Näitä oli meidänkin sivukoulussa, eivät metsäläiset saaneet mieleisiään vaatteita ja sekös niitä harmitti.
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli tyylitietoinen ja osti minulle aina kauniita, tyylikkäitä ja hyviä vaatteita että luokkakaverit alkoivat kadehtia ja kiusata. Milloin oli takki pudotettu lattialle, kirjoitettiin nimelläni kahelille pojalle kirje, räävittiin pulpettiini, levitettiin perättömiä puheita ym mitä en edes tiedä. Kateelliset pöhlöt olette raukkoja vieläkin.
Meidän koulussa oli myös näitä ilkeitä. Niiden vanhemmat oli yleensä eronneita, kävivät vieraissa, joivat, olivat vähä-älyisiä, -lahjaisia ja laiskoja tai niillä oli muuten ongelmalliset kodit ja taustat.
Ne valuvat 70-luvun sukkahousut. Erityisesti punaiset jotka kutitti, mitähän lie väriainetta sisältäneet. Niitä sai aina kiskoa ja aina ne lökötti puolitangossa.
70-luvulla käytettiin paljon puuvillaisia ribbi-neulosta olevia sukkahousuja. Ei materiaali minusta ollut epämukava, mutta ne tosiaan aina valuivat alaspäin, vaikka vyötärökuminauha oli vedetty riittävän tiukalle. Niitä sai olla vähän väliä nostelemassa. Kovassa kulutuksessa myös varvasosa kului puhki ja sitten saikin koko ajan olla liikuttelemassa pottuvarvasta sellaiseen kohtaan, missä reikä ei tuntunut.
Tästä olisi tietenkin selvinnyt ompelemalla tuo reikä kiinni, mutta ei sitä ikinä muistettu tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotona ommellut vaatteet. Perheemme oli aikanaan todella köyhä ja se oli melkoista juhlaa, kun joskus viimein yläasteelle mennessä sai oikean kaupasta ostetun (Levis) paidan.
M 44
Mutsi ompeli vielä ala-asteella minulle farkut. Takataskuissa oli Beaverin kiekurat ja merkit otettiin isoveljen vanhoista, aidoista Beavereista.
Meidän perheessä ei kellään ollut varaa Beaverseihin, joka ainoalla oli jotkut kamalat Jamekset tai muut halpahallista ostetut farkut. Kateeksi kävi, kun serkkutyttö sai aina aidot merkkifarkut. Silloin se oli niin tärkeä asia.
Räjäyttelin dynamiittia. Meinas käyvä huonosti.