Minkä vaatimuksesi miesten tai naisten suhteen olet sittemmin todennut liian kovaksi?

Yliopistossa ollaan aikuiselämän aikana 5 vuotta. Yliopistokulttuuri on satoja vuosia vanhaa. Yliopistoon pyrkivä pitää oppimista ja itsensä kehitystä hyveenä ja on kiinnostunut asioista ja valmis tekemään töitä niiden oppimisen eteen. Ajattelumallit, työkalut käsitellä tietoa, kyseenalaistaa ja argumentoida on asioita jotka poikkileikkaa yliopistoa, vaikka pääaineita on laidasta laitaan.

Olen itse duunariperheestä, mutta koulutukseen on aina kannustettu. Ymmärrän ja tiedän näiden kahden asian eron, ja duunarikaveritkin ovat samanhenkisiä; ajattelevia, ei ahneita tai rahakeskeisiä ja maailmasta kiinnostuneita. Kyllä niitä löytyy mutta valitettavan harvassa ovat.

Yliopiston käyneissäkin on toki urpoja, mutta väite että yliopistokoulutus olisi huono tapa setviä puolisoehdokkaita on hassu. Kyllä siinä on yhteistä ajatus- ja kokemusmaailmaa kertaheitolla aivan mieletön määrä.

Vierailija kirjoitti:

Otin reilusti vanhemman miehen.

Akateemisuusasiaan. Mä ymmärrän täysin, et puolisolta odottaa tiettyä tulotasoa tai ammattia, jossa on hyvä työllisyys.

Jos olisin kovalla työllä opiskellut itselleni yli 5000 kk-tulot en haluaisi elättää sillä ketään työnvieroksujaa tai hyvin matalapalkkaista ihmistä, koska haluaisin elämässäni tietyn elintason.

Nykyiselle miehelle voisin kustantaa opiskeluvuodet, jotta pääsisi paremmalle toivomalleen alalle, koska tahtoisin elää elämääni 4 lapsen kanssa matkaillen ja omakotitalossa asuen. Lasten ei tule nähdä nälkää tai kulkea ryysyissä asuen 4 päätä per makuuhuone, koska vanhemmilla ei ole varaa, mutta tahdottiin vain väkisin ne 4 muksua.

Elämässä pitää tehdä uhrauksia kaikkien ja kunnianhimo, tavoitteellisuus, oman elämän ohjaksista pitäminen on minulle tärkeää.

Me emme ole varakkaita, mutta keskituloisia kyllä, ja tuloihin on suhteutettu lapsilukukin. Yhdessä ollaan elämä rakennettu ja pohjamudista noustu, mutta vaikka olenkin itse ollut sossupummi aikanaan en lähtisi eron tullen madaltamaan minun ja lasten elintasoa kenenkään vuoksi.

Ihmisten elämät menee häneksi just siks, että rakastutaan siihen baarirenttuun, eikä mietitä mitä mahdollisuuksia jää jäljelle kun lyöttäytyy yhteen ihmisen kanssa, joka elää virran vietävänä laittamatta tikkua ristiin paremman elämän toivossa. Tai tekee matalapalkkatyötä, koska se nyt on se unelma-ammatti ja mieluummin sitten keikkailee joitain kertoja vuodessa ihanassa työssä, kuin ottaisi elämästään ohjat ja menisi kouluun, josta pääsee todennäköisemmin töihin.

Elämä ei ole elokuvaa. Oma elämä pitää rakentaa ja olla itse elämänsä herra. Ei pitäisi tyytyä jäämään ammattiin jolla ei kustanna haluamaansa elämää. Toisaalta ihminen joka ei pystyisi lukea parempaa ammattia tuskin vastaisi älyllisesti kenenkään akateemisen kriteereitä noin niinkuin muutenkaan.

T. Raksamiehen lähärivaimo

Tunnen perheen, jossa työtön ekonomi ja pätkätyöläinen opettaja. Lapsia heillä pienessä asunnossa kuusi, tuilla täysin elävät. Että ei se akateemisuuskaan aina ole tie onneen ja autuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Otin reilusti vanhemman miehen.

Akateemisuusasiaan. Mä ymmärrän täysin, et puolisolta odottaa tiettyä tulotasoa tai ammattia, jossa on hyvä työllisyys.

Jos olisin kovalla työllä opiskellut itselleni yli 5000 kk-tulot en haluaisi elättää sillä ketään työnvieroksujaa tai hyvin matalapalkkaista ihmistä, koska haluaisin elämässäni tietyn elintason.

Nykyiselle miehelle voisin kustantaa opiskeluvuodet, jotta pääsisi paremmalle toivomalleen alalle, koska tahtoisin elää elämääni 4 lapsen kanssa matkaillen ja omakotitalossa asuen. Lasten ei tule nähdä nälkää tai kulkea ryysyissä asuen 4 päätä per makuuhuone, koska vanhemmilla ei ole varaa, mutta tahdottiin vain väkisin ne 4 muksua.

Elämässä pitää tehdä uhrauksia kaikkien ja kunnianhimo, tavoitteellisuus, oman elämän ohjaksista pitäminen on minulle tärkeää.

Me emme ole varakkaita, mutta keskituloisia kyllä, ja tuloihin on suhteutettu lapsilukukin. Yhdessä ollaan elämä rakennettu ja pohjamudista noustu, mutta vaikka olenkin itse ollut sossupummi aikanaan en lähtisi eron tullen madaltamaan minun ja lasten elintasoa kenenkään vuoksi.

Ihmisten elämät menee häneksi just siks, että rakastutaan siihen baarirenttuun, eikä mietitä mitä mahdollisuuksia jää jäljelle kun lyöttäytyy yhteen ihmisen kanssa, joka elää virran vietävänä laittamatta tikkua ristiin paremman elämän toivossa. Tai tekee matalapalkkatyötä, koska se nyt on se unelma-ammatti ja mieluummin sitten keikkailee joitain kertoja vuodessa ihanassa työssä, kuin ottaisi elämästään ohjat ja menisi kouluun, josta pääsee todennäköisemmin töihin.

Elämä ei ole elokuvaa. Oma elämä pitää rakentaa ja olla itse elämänsä herra. Ei pitäisi tyytyä jäämään ammattiin jolla ei kustanna haluamaansa elämää. Toisaalta ihminen joka ei pystyisi lukea parempaa ammattia tuskin vastaisi älyllisesti kenenkään akateemisen kriteereitä noin niinkuin muutenkaan.

T. Raksamiehen lähärivaimo

Huomaa rivienvälistä, että et ole kokenut aitoa rakkautaa ikinä :)

Sääliksi käy. Onnea loppuelämään. Kyllä se erokin koittaa teillä aika pian.

Me emme ole kummoisesti koulutettuja, mutta teimme parhaamme päästäksemme pois sieltä kuopasta missä olimme ja koen, että teimme kovan työn entisinä sossupummeina saadaksemme tämän elämän mitä halusimme, jos päätä riittäisi olisi haaveet suuremmat ja elämä toisenlaista, tavoitteet toisenlaisia. Elämässä ei pidä vain tyytyä johonkin ja siksi ymmärrän, että akateeminen haluaa akateemisen rinnalleen.

- se raksamiehen lähärivaimo

Vierailija kirjoitti:

Nuorena en kestänyt jos miehellä oli selkäkarvoja. Näin 40v lähestyvänä näyttäkää mulle mies jolla niitä ei ole. Eikä häiritse yhtään enää

Mun miehellä ei oo. Mutta vaikka olisikin, ei haittaisi.

Vierailija kirjoitti:

Yliopistossa ollaan aikuiselämän aikana 5 vuotta. Yliopistokulttuuri on satoja vuosia vanhaa. Yliopistoon pyrkivä pitää oppimista ja itsensä kehitystä hyveenä ja on kiinnostunut asioista ja valmis tekemään töitä niiden oppimisen eteen. Ajattelumallit, työkalut käsitellä tietoa, kyseenalaistaa ja argumentoida on asioita jotka poikkileikkaa yliopistoa, vaikka pääaineita on laidasta laitaan.

Olen itse duunariperheestä, mutta koulutukseen on aina kannustettu. Ymmärrän ja tiedän näiden kahden asian eron, ja duunarikaveritkin ovat samanhenkisiä; ajattelevia, ei ahneita tai rahakeskeisiä ja maailmasta kiinnostuneita. Kyllä niitä löytyy mutta valitettavan harvassa ovat.

Yliopiston käyneissäkin on toki urpoja, mutta väite että yliopistokoulutus olisi huono tapa setviä puolisoehdokkaita on hassu. Kyllä siinä on yhteistä ajatus- ja kokemusmaailmaa kertaheitolla aivan mieletön määrä.

En ymmärrä, miten tämä vastasi otsikon kysymykseen. Vai liittyikö tämä johonkin muuhun kommenttiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

suurin osa yliopiston käynneistä on työttömiä. Ketä muutenkaa jaksaa kiinnostaa joku koulutus?

Saako hän sitten tonnin pari korkeempaa kk palkkaa kuin joku toinen, mitä sitten :D

Minä valitsen mieheni: miellyttää silmää, mukava ja kemiaa löytyy.

Tämä rahakeskeisyys on toinen mikä amiksissa usein rassaa. Jauhetaan siitä miten paljon tienataan urakkatöinä, mutta ei sanaakaan siitä mitä työ tai koulutus on antanut henkisellä tasolla

Niin ja yliopiston käyneillä on parempi työllisyys kuin amiksilla

Hyvä vitsi. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisen akateemisuus. Aika kauan löin päätä seinään, mutta sitten päätin laskea rimaa ja otin amiksen käyneen

Mikä vika amiksessa? Miksi oletat, että amiksen käynyt olisi ihmisenä huonompi? Kysyn uteliaisuudesta. T. Ammattikouluun hakenut, lähihoitajaksi opiskellut fiksu, empaattinen, iloinen ja syvällinen nainen. 

En ole se, jolta kysyt mutta vastaan silti. - Ei edellinen väittänytkään, etteikö ei akateeminen voisi olla myös fiksu ja eepaattien mutta myös iloinen syvällinen. "Akateemisuuden" odottaminen kumppanilta vain kertoo siitä, että toivoo kumppanilta lähtökohtaisesti samantapaista koulutustasoa kuin itsellä. Ei koulutus tietenkään tarkoita, että samalla osaisi esimerkiksi käyttäytyä tai toimia asiallisesti.

Mutta yleistäen on helppo ajatella, että jos kumppanilla on suunnilleen sama koulutustaso kuin itsellä, niin hän ehkä luultavammin ymmärtää ja käsittää asioista samansuuntaisesti kuin itse.

Ehkä kyse on myös osalle enemmän ja vähemmän merkittävästä sosiaalisesta paineesta. Jos omat läheiset omaavat lähinnä, jonkun tietyn koulutustason niin sitä otaksuu, että itsekin pitäsi löytää tästä viiteryhmästä kumppanikin.  - Koska vaikka kummallakin voi olla omia kavereita ja läheisiä, niin aika monelle meistä on tärkeää se, että on myös tilaisuuksia ja tapahtumia ja yhteisiä lähieisä, joiden kanssa viettää aikaa, eikä niin että kun toinen haluaa viettää aikaa läheistensä kanssa, niin toinen joutuisi aina kärvistelemään ja keksiimään jotain muuta tekemistä, koska jaettu tekeminen ei koskaan miellyttäisi. Toki fiksu ihmien tulee erilaisten ihmisten kanssa juttuun, mutta jälleen kärjsitäen lienee helpompaa tulla juttuun heidän kanssaan, joilla on suunnilleen samansuunatinen arvomaailma. - Koulutusvalinnat ja päätökset kertovat myös hieman siitä, mitä pitää tärkeänä. On vaikeaa kuvitella, että joku haluaisi opiskella useita vuosia n.n alaa ja olisi sitä mieltä, että opiskelu olisi täysin turhaa ja ajan-haaskaamista, joka taas -ikävästi yleistäen- saattaa joistain sellaisista tuntua, joille opiskelu on ollut asia joka on ollut miletei aina pakko ja ylhäältä annettu vaatimus ja josta on haluttu eroon heti kun vain se on ollut mahdollista. Sen sijaan, että halu tai peräti intohimo opiskeluun kiinnsotus olisi löytynyt omasta itsestä.     

Mun mies ei ole panostanut opiskeluun, vaan on mennyt käytännön ammattiin suoraan intistä ja saavuttanutkin oikein hyvän aseman työelämässä, mutta ei hän silti väheksy koulutusta. Yleissivistyksessä sen lähinnä huomaa, ettei ole yhtäläistä koulutuspohjaa. Mutta toisaalta hän tietää paljon sellaista, josta minulla ei ole mitään hajuakaan, liittyen omiin kiinnostuksenkohteisiinsa.

Pakko yhtyä tähän. Kannustan ja hoen muille että opiskelu on tärkeätä. Ja yritän itse painottaa sitä että minusta ei kannata ottaa mallia (esim. sisarten lapsille). Koska minun menestyminen on niin monen tuurin summa plus oman mielenkiinnostuksen tulos. (Kesken amiksen siirryn omalle alalle ja opinnot jäivät).

-37

Luotettava

Kohtuullinen kroppa =suurin piirtein normaalipainoinen

En olisi ikinä uskonut kuinka paljon työtä pelkästään nuo täyttävän naisen saaminen jo vaatii

Halusin nuorempana miehen, mutta ajan myötä huomasin, ettei minusta ole parisuhteeseen. Ei vain kerta kaikkiaan ole. Tulen onnettomaksi, rauhattomaksi ja ärsyyntyneeksi, jos ei ole omaa tilaa, omaa aikaa ja omaa rauhaa. Joku aina vieressä länkyttämässä. Niinpä olen alentanut vaatimustasoani: ei miestä ollenkaan. Hyvin on menny jo parikymmentä vuotta, olen onnellinen ja vailla huolia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että olisin saanut naisekseni edes suht normaalit seksihalut omaavan tapauksen. Sain pihtarin, jolle seksi ei ole koskaan ollut tärkeää, mutta näytteli sen olevan kunnes lapset ja OKt oli valmis.

Onko kotitöiden jako sinulle tuttu konsepti?

Mitä olet tehnyt sen eteen että puolisosi haluaisi enemmän seksiä kanssasi?

Aina tämä lässytys kotitöistä. 40% teen ja sen lisäksi huolehdin siitä että penskat kulkevat harrastuksiinsa. Mitähän sitä pitäs vielä sitten venyä, kun tienestitkin ovat selkeästi miesten keskitulon yläpuolella, koulutuskin on ins/DI ja pian toinen ins, lapset ei o me KOSKAAN nähneet minua humalassa. Mitähän tässä vielä pitäisi oikein tehdä?

Mutta eipä väliä enää. Nettiporno korvaa pihtarin tarjonnan mennen tullen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisen akateemisuus. Aika kauan löin päätä seinään, mutta sitten päätin laskea rimaa ja otin amiksen käyneen

Mikä vika amiksessa? Miksi oletat, että amiksen käynyt olisi ihmisenä huonompi? Kysyn uteliaisuudesta. T. Ammattikouluun hakenut, lähihoitajaksi opiskellut fiksu, empaattinen, iloinen ja syvällinen nainen. 

En ole se, jolta kysyt mutta vastaan silti. - Ei edellinen väittänytkään, etteikö ei akateeminen voisi olla myös fiksu ja eepaattien mutta myös iloinen syvällinen. "Akateemisuuden" odottaminen kumppanilta vain kertoo siitä, että toivoo kumppanilta lähtökohtaisesti samantapaista koulutustasoa kuin itsellä. Ei koulutus tietenkään tarkoita, että samalla osaisi esimerkiksi käyttäytyä tai toimia asiallisesti.

Mutta yleistäen on helppo ajatella, että jos kumppanilla on suunnilleen sama koulutustaso kuin itsellä, niin hän ehkä luultavammin ymmärtää ja käsittää asioista samansuuntaisesti kuin itse.

Ehkä kyse on myös osalle enemmän ja vähemmän merkittävästä sosiaalisesta paineesta. Jos omat läheiset omaavat lähinnä, jonkun tietyn koulutustason niin sitä otaksuu, että itsekin pitäsi löytää tästä viiteryhmästä kumppanikin.  - Koska vaikka kummallakin voi olla omia kavereita ja läheisiä, niin aika monelle meistä on tärkeää se, että on myös tilaisuuksia ja tapahtumia ja yhteisiä lähieisä, joiden kanssa viettää aikaa, eikä niin että kun toinen haluaa viettää aikaa läheistensä kanssa, niin toinen joutuisi aina kärvistelemään ja keksiimään jotain muuta tekemistä, koska jaettu tekeminen ei koskaan miellyttäisi. Toki fiksu ihmien tulee erilaisten ihmisten kanssa juttuun, mutta jälleen kärjsitäen lienee helpompaa tulla juttuun heidän kanssaan, joilla on suunnilleen samansuunatinen arvomaailma. - Koulutusvalinnat ja päätökset kertovat myös hieman siitä, mitä pitää tärkeänä. On vaikeaa kuvitella, että joku haluaisi opiskella useita vuosia n.n alaa ja olisi sitä mieltä, että opiskelu olisi täysin turhaa ja ajan-haaskaamista, joka taas -ikävästi yleistäen- saattaa joistain sellaisista tuntua, joille opiskelu on ollut asia joka on ollut miletei aina pakko ja ylhäältä annettu vaatimus ja josta on haluttu eroon heti kun vain se on ollut mahdollista. Sen sijaan, että halu tai peräti intohimo opiskeluun kiinnsotus olisi löytynyt omasta itsestä.     

Mun mies ei ole panostanut opiskeluun, vaan on mennyt käytännön ammattiin suoraan intistä ja saavuttanutkin oikein hyvän aseman työelämässä, mutta ei hän silti väheksy koulutusta. Yleissivistyksessä sen lähinnä huomaa, ettei ole yhtäläistä koulutuspohjaa. Mutta toisaalta hän tietää paljon sellaista, josta minulla ei ole mitään hajuakaan, liittyen omiin kiinnostuksenkohteisiinsa.

Niin. Ei kaikki kouluja ja opiskelun ja vailla oppiarvoja olevat väheksy koulutusta. Aina toisinaan unohtuu, että Suomessakin elää vielä paljon heitä, jotka aikanaan olsivat jopa saattaneet itse haluta opiskella, mutta taloudellsiet resurssit eivät antaneet myöten. - Möhemmin kun olisi ehkä voinut opiskella, niin sitä ei enää osannut tai rohjennut. Kun tärkeämpää oli, että omat lapset saattaisivat edetä ja rakentaa parempaa huomista. 

Toisaalta on myös nuorempia ja hyvin ja suorastaan erinomaisesti pärjänneitä itseoppineita, joilla syystä tai toisesta on opiskelut jääneet hyvin vähäiseksi, jotka silti kykenevät ja halauavat antaa arvoa opiskelulle vaikka eivät ole siihen ryhtyneet.

On myös meitä koulutettuja ja koulutetumpia, jotka arvostamme paljon myös heitä jotka eivät ole opiskelleet (muiden opastamana), ja siten saavuttaneet yleisesti tunnustettuja oppiarvoja.          

Toisaalta nykyään moni ala on myös niin erikositunutta ja kokonaisvaltaista, että nimenoamien yleis-sivistys saattaa olla yllättävänkin ohutta, vaikka takana olisi tohtorin tutkinto.

Tarkoitan yleissisvistyksellä tässä ns. Humboldtilaisen ihanteen mukaista käsitystä. Sen mukaan sivistyneen ihmisen tulisi kyetä tarkastelemaan tietojaan ja yhteiskuntaa kriittisesti ja tietoisesti. Sen sijaan sorruttaisiin turhan helposti tarkastelemaan asioita fakki-idiootin lailla niin, että empimättä ja sumeilematta yleistetään oma käsitys ikuiseksi ja kiistattomaksi luonnnonlaiksi.

 Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että osa esimerkiksi luonnontieteellis-teknisen koulutuksen omaava saattaa halveksia ja tuhahdellen suhtautau humanistis-yhteiskunnallisiin tutkimuksiin  ja tapoihn hankkia tietoa samalla uskoen lujasti esimerkiksi siihen, että numeroilla ei voisi lainkaan valehdella. 

Niinpä sitten omaa näkemstään hokeva tohtorikin saattaa antaa itsestään (yleis)-sivitymättömän kuvan verrattuna siihen vailla muodollista koulutsuta omaavaan, joka saattaa suhtautua asiaan neutraalimmin ja huomauttaa, että eikö asiassa ole myös tämän ja tuonkin pointin mahdollisuus.  

Toisaalta osalle meistä hieman "syvemmin opiskelleista" saattaa käydä, niin kuin itselleni. Tulee tunne, että mitä enemmän olen opiskellut, niin sitä vähemmän on enää asioista, joista uskaltaisin olla ehdottoman ja yksiselitteisen varma. - Kuitenkin luullakseni moni toivoisi saavansa vastaukseksi muutakin kuin empimistä ja useamman kuin yhden vaihtoehdon esille nostamista.     

Niin, tyyliin:

- Rakastatko minua?

- Tuota, tämähän avaa mielenkiintoisia kysymyksiä, kuten vaikka että kuka tai mikä, vaiko peräti mitä, on minä, entä sinä? Ja entäpä rakkaus sitten, hmmm...

Pituus. Ensimmäisen kahden tunnin jälkeen ensinäkemästä pääsin siitä yli, että rakastamani mies on tosi pieni.

"Vaatimuksenani" oli että mies olisi syntynyt 80- tai 90-luvulla. Ja sitten löytyi vahingossa hyvin ihana ihminen, syntynyt 70-luvun alussa.

Vierailija kirjoitti:

Pituus. Ensimmäisen kahden tunnin jälkeen ensinäkemästä pääsin siitä yli, että rakastamani mies on tosi pieni.

Olen (melkein) kateellinen.  Vaikka toisaalta en tiedä miksi.  Eikö se, että nainen ilmoittaa rukkasten antamisen  syyksi pituuteni (vai pitäsikö sanoa, että lyhyyteni) ole jo tarpeeksi kertomaan, että arvomaailmamme lienevät muutenkin erilaiset, joten tuskin sitten kuitenkaan menetinkään paljon.   

Että miehen pitää viihdyttää minua säkenöivää älyllä ja nokkelalta verbaliikalla. Eräskin exä oli hauska seuran keskipiste, mutta kävi tylsäksi a) kuulla samoja tarinoita vuodesta toiseen ja b) kuulla kuinka hän selän takana parjasi ihmisiä joita naamatusten hauskutti. Sittemmin olen oppinut, että osaan itsekin olla hauska ja olen hyvä keksimään viihdykettä. Nyksä ei säkenöi, mutta ei myöskään kiukuttele lapsen lailla, ei ilkeile kenellekään edessä eikä takana ja on horjumaton tuki pahoissa paikoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että olisin saanut naisekseni edes suht normaalit seksihalut omaavan tapauksen. Sain pihtarin, jolle seksi ei ole koskaan ollut tärkeää, mutta näytteli sen olevan kunnes lapset ja OKt oli valmis.

Onko kotitöiden jako sinulle tuttu konsepti?

Mitä olet tehnyt sen eteen että puolisosi haluaisi enemmän seksiä kanssasi?

Aina tämä lässytys kotitöistä. 40% teen ja sen lisäksi huolehdin siitä että penskat kulkevat harrastuksiinsa. Mitähän sitä pitäs vielä sitten venyä, kun tienestitkin ovat selkeästi miesten keskitulon yläpuolella, koulutuskin on ins/DI ja pian toinen ins, lapset ei o me KOSKAAN nähneet minua humalassa. Mitähän tässä vielä pitäisi oikein tehdä?

Mutta eipä väliä enää. Nettiporno korvaa pihtarin tarjonnan mennen tullen.

Hmm. Eli puolisosi pitäisi kiihottua seksuaalisesti siitä että jätät osan kotitöistäsi hänelle, olet insinööri ja tulosi ovat korkeat, ja pidät huolen siitä että lapset eivät näe kun ördäät.

Tämän päälle vuosikausia kehittynyt vihamielinen asenne, ja ai että!

Ei tosta tule enää mitään.

Seksi ei ole antamista ja saamista vaan jotain mktä molemmat haluavat.