Antaisitko puolison pettämisen anteeksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

rtyryerty kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrittäisin ilman muuta antaa anteeksi. Etenkin, jos olisi yksittäinen hairahdus ilman erityistä tunnepohjaa, niin uskoisin liiton jatkamiselle olevan hyvä ennuste. 

Kun ollaan pitkään yhdessä, ihastumisia ulkopuolisiin tapahtuu väistämättä. Jossakin epäonnisessa tilanteessa saattaa hairahduskin tapahtua, vaikka ihminen olisi kuinka hyvään pyrkivä. Asia on minusta aika helppo ymmärtää.

Jos kävisi uskottomuus ilmi, miettisin kovasti parisuhdettamme ja syitä pettämiselle, että mitä mies tarkkaan ottaen ulkopuolisesta etsi. Ja haluaisin tietysti jutella asiasta perinpohjaisesti myös hänen kanssaan. Yrittäisin kuulla häntä ja ottaisin vakavasti parisuhteeseemme liittyvät toiveet. Tottakai myös hänen pitäisi panostaa siihen, että minä olisin hänen kanssaan onnellinen.

Meillä on mieheni kanssa ihana pitkä liitto ja monta lasta. Viihdymme todella hyvin yhdessä ja rakastamme toisiamme, myös seksi on hyvää. Mies on urheilullinen, lahjakas, komea ja hyvässä asemassa, epäilemättä kiinnostaa myös muita naisia. Tämä on realiteetti. Mutta en ikinä tuhoaisi yhdessä rakentamaamme elämää ja luovuttaisi häntä jollekin toiselle yhden merkityksettömän hairahduksen takia. Joku saisi liian hyvän miehen, liian helposti.

Ellei mieheni sitten itse valitsisi toista, eli olisi rakastunut ulkopuoliseen. Silloinhan minä en asialle mitään mahtaisi. Voin vain kuvitella, kuinka sydämeni tuossa tilanteessa särkyisi.

Olen onnellinen, kun hän on jo 25 vuotta valinnut minut.

Yhdyn moneen viisaaseen kirjoitukseen tässä keskustelussa, eli että asia lienee pitkälti itsetuntokysymys. Vaikea kuvitella, että oma itsetuntoni romahtaisi maan mutiin noinkin loppujen lopuksi ymmärrettävän ja inhimillisen asian takia. En ole myöskään mustasukkaista tyyppiä, eikä ole miehenikään.

Sattuisi se pettäminen varmasti aikansa, sitä en kiistä.

Eli toisin sanoen et halua luopua kaikesta miehesi mukana tulevasta hyvästä (elintasosta) ja sen vuoksi olet valmis tarvittaessa katsomaan näitä asioita hieman läpi sormien. Veikkaan, että aika monella naisella on samat vaikuttimet.

Kyllähän kaikilla varmasti tulee ihastuksia joskus pitkän suhteen aikana, mutta se että kulli lipsahtaa jonkun toisen naisen sisään, ei kyllä ole enää mikään "epäonnisessa tilanteessa tapahtuva hairahdus" vaan ihan tietoinen valinta. Mutta hei, selitä asia itsellesi ihan miten haluat.

On myönnettävä, etteivät elämän ulkoiset puitteetkaan ihan mitätön juttu ole. Yhdessä rakennetut mukavat olosuhteet ovat olleet myös niitä suuria unelmia. Mutta jos en rakastaisi enkä kunnioittaisi miestäni, en kyllä jäisi ulkoisiin puitteisiin roikkumaan. Puolitetullakin omaisuudella pystyisin järjestämään itselleni hyvät olosuhteet. Mieluummin eläisin onnellisena vähän vaatimattomammin kuin onnettomana yltäkylläisyyden keskellä, ilman muuta.

Mutta olen aina tykännyt miehestäni valtavasti, viihtynyt hänen kanssaan ja ihailenkin häntä monella tapaa.

Yritän selittää sitä, että en oikein osaa kuvitella, että samantien lakkaisin rakastamasta ja kunnioittamasta miestäni jos hän olisi sekoillut. Ei kaikki hänen elämässään edes välttämättä liity mitenkään minuun. Meillä jokaisella on myös omat henkilökohtaiset kasvukipumme, kriisimme, rikkonaisuutemme. Enhän minä häntä lopulta mitenkään omista, määräänsä enempää. Emmekä voi koskaan täysin asettua toistemme tossuihin.

Jos mieheni jäisi kiinni uskottomuudesta, haluaisin ennen muuta tietää perinpohjaisesti miksi niin kävi. Sillä olisi myös suuri merkitys, miten hän itse asiaan suhtautuisi. 

Ja vaikka mieheni on suuri rakkauteni, niin silti olen itsekin ollut parisuhteemme aikana ihastunut ulkopuoliseen ja tuntenut tähän fyysistä vetoa. Minulta ei vaadi edes valtavaa mielikuvitusta eläytyä tilanteeseen, että jossain huumaavassa tilanteessa suuri pyörre tempaisisi imuunsa ja veisi mukanaan.

Elämä ei koskaan ole ihan täydellistä, eikä ihmiset myöskään. En osaa olla järkähtämättömän armoton oikeastaan ketään kohtaan ja toivon, ettei minuakaan kohtaan oltaisi.

Enkä siis mitenkään tässä "selitä asiaa itselleni". En ole joutunut kohtaamaan uskottomuutta parisuhteessani, kummankaan osapuolen taholta. Sen kun pyynnöstä kuvittelen.

Samaa mieltä. Jos suhde on yksittäisen pettämisen jälkeen "kerrasta poikki" niin tulee mieleen että onko sitä rakkautta siinä suhteessa koskaan ollutkaan?

Tämä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

rtyryerty kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrittäisin ilman muuta antaa anteeksi. Etenkin, jos olisi yksittäinen hairahdus ilman erityistä tunnepohjaa, niin uskoisin liiton jatkamiselle olevan hyvä ennuste. 

Kun ollaan pitkään yhdessä, ihastumisia ulkopuolisiin tapahtuu väistämättä. Jossakin epäonnisessa tilanteessa saattaa hairahduskin tapahtua, vaikka ihminen olisi kuinka hyvään pyrkivä. Asia on minusta aika helppo ymmärtää.

Jos kävisi uskottomuus ilmi, miettisin kovasti parisuhdettamme ja syitä pettämiselle, että mitä mies tarkkaan ottaen ulkopuolisesta etsi. Ja haluaisin tietysti jutella asiasta perinpohjaisesti myös hänen kanssaan. Yrittäisin kuulla häntä ja ottaisin vakavasti parisuhteeseemme liittyvät toiveet. Tottakai myös hänen pitäisi panostaa siihen, että minä olisin hänen kanssaan onnellinen.

Meillä on mieheni kanssa ihana pitkä liitto ja monta lasta. Viihdymme todella hyvin yhdessä ja rakastamme toisiamme, myös seksi on hyvää. Mies on urheilullinen, lahjakas, komea ja hyvässä asemassa, epäilemättä kiinnostaa myös muita naisia. Tämä on realiteetti. Mutta en ikinä tuhoaisi yhdessä rakentamaamme elämää ja luovuttaisi häntä jollekin toiselle yhden merkityksettömän hairahduksen takia. Joku saisi liian hyvän miehen, liian helposti.

Ellei mieheni sitten itse valitsisi toista, eli olisi rakastunut ulkopuoliseen. Silloinhan minä en asialle mitään mahtaisi. Voin vain kuvitella, kuinka sydämeni tuossa tilanteessa särkyisi.

Olen onnellinen, kun hän on jo 25 vuotta valinnut minut.

Yhdyn moneen viisaaseen kirjoitukseen tässä keskustelussa, eli että asia lienee pitkälti itsetuntokysymys. Vaikea kuvitella, että oma itsetuntoni romahtaisi maan mutiin noinkin loppujen lopuksi ymmärrettävän ja inhimillisen asian takia. En ole myöskään mustasukkaista tyyppiä, eikä ole miehenikään.

Sattuisi se pettäminen varmasti aikansa, sitä en kiistä.

Eli toisin sanoen et halua luopua kaikesta miehesi mukana tulevasta hyvästä (elintasosta) ja sen vuoksi olet valmis tarvittaessa katsomaan näitä asioita hieman läpi sormien. Veikkaan, että aika monella naisella on samat vaikuttimet.

Kyllähän kaikilla varmasti tulee ihastuksia joskus pitkän suhteen aikana, mutta se että kulli lipsahtaa jonkun toisen naisen sisään, ei kyllä ole enää mikään "epäonnisessa tilanteessa tapahtuva hairahdus" vaan ihan tietoinen valinta. Mutta hei, selitä asia itsellesi ihan miten haluat.

On myönnettävä, etteivät elämän ulkoiset puitteetkaan ihan mitätön juttu ole. Yhdessä rakennetut mukavat olosuhteet ovat olleet myös niitä suuria unelmia. Mutta jos en rakastaisi enkä kunnioittaisi miestäni, en kyllä jäisi ulkoisiin puitteisiin roikkumaan. Puolitetullakin omaisuudella pystyisin järjestämään itselleni hyvät olosuhteet. Mieluummin eläisin onnellisena vähän vaatimattomammin kuin onnettomana yltäkylläisyyden keskellä, ilman muuta.

Mutta olen aina tykännyt miehestäni valtavasti, viihtynyt hänen kanssaan ja ihailenkin häntä monella tapaa.

Yritän selittää sitä, että en oikein osaa kuvitella, että samantien lakkaisin rakastamasta ja kunnioittamasta miestäni jos hän olisi sekoillut. Ei kaikki hänen elämässään edes välttämättä liity mitenkään minuun. Meillä jokaisella on myös omat henkilökohtaiset kasvukipumme, kriisimme, rikkonaisuutemme. Enhän minä häntä lopulta mitenkään omista, määräänsä enempää. Emmekä voi koskaan täysin asettua toistemme tossuihin.

Jos mieheni jäisi kiinni uskottomuudesta, haluaisin ennen muuta tietää perinpohjaisesti miksi niin kävi. Sillä olisi myös suuri merkitys, miten hän itse asiaan suhtautuisi. 

Ja vaikka mieheni on suuri rakkauteni, niin silti olen itsekin ollut parisuhteemme aikana ihastunut ulkopuoliseen ja tuntenut tähän fyysistä vetoa. Minulta ei vaadi edes valtavaa mielikuvitusta eläytyä tilanteeseen, että jossain huumaavassa tilanteessa suuri pyörre tempaisisi imuunsa ja veisi mukanaan.

Elämä ei koskaan ole ihan täydellistä, eikä ihmiset myöskään. En osaa olla järkähtämättömän armoton oikeastaan ketään kohtaan ja toivon, ettei minuakaan kohtaan oltaisi.

Enkä siis mitenkään tässä "selitä asiaa itselleni". En ole joutunut kohtaamaan uskottomuutta parisuhteessani, kummankaan osapuolen taholta. Sen kun pyynnöstä kuvittelen.

Samaa mieltä. Jos suhde on yksittäisen pettämisen jälkeen "kerrasta poikki" niin tulee mieleen että onko sitä rakkautta siinä suhteessa koskaan ollutkaan?

Päinvastoin. Jos ihminen ei pysty vastustamaan edes hetkellistä himokohtausta, kun toisessa vaakakupissa on pitkä suhde ja mukamas rakas ihminen, niin onko sitä rakkautta tällä pettäjällä enää ollenkaan?

Olisin voinut yrittää, jos asiaa olisi oikeasti voinut käsitellä. Vaimo vain vähätteli tapahtunutta ja muutenkin salaili kaikkea mahdollista. Se satutti oikeastaan enemmän. Ei tule mitään kun ei pysty toiseen yhtään luottamaan.