Antaisitko puolison pettämisen anteeksi?

Vaikka kykenisikin jotenkin pinnistämällä antamaan anteeksi, niin:

1)Asiasta jäisi ikuinen särö luottamukseen kuitenkin ja

2)Jatkossakin saisi pelätä että hairahduksia tulee lisää. Mikä ettei, kun ne voi kerran saada anteeksi?

En antaisi, koska asia jäisi kuitenkin kummittelemaan mieleeni. Ihan turha olisi jatkaa enää ihan oman mielenrauhan takia. 

Olen aina ajatellut, etten omista sitä jota rakastan, eikä hän minua. Olen myös miettinyt, ettei minua häiritse se, mitä hän tietämättäni tekee, ellei se ole laitonta, vastuutonta, tyhmää tai julmaa jotakuta kohtaan. Pääasia on, että kumpikin on onnellinen eikä kahlitse toista. Ei minua häiritse. Pidän seksiä yhtä normaalina asiana kuin syömistä; saa hän muiden kanssa syödäkin, joten miksi olisin pikkumainen ja vetäisin rajan seksiin?

Onkohan tämä itsetuntokysymys? Omistuksenhaluiset ja mustasukkaisethan ovat äärimmäisen epävarmoja ihmisiä. Usein aika narsistisiakin.

Kylläpä te olette ahdasmielisiä. Olisi kiva tietää vastaajien iät ja koulutus, jotta voisi vähän profiloida, missä uusmoralismin raja kulkee.

Olen miehelleni sanonut, että hän saa harrastaa seksiä muiden kanssa jos niin haluaa, koska meillä aika erilaiset tarpeet sen suhteen. Eli ei olisi edes mitään anteeksiannettavaa kuin siinä tapauksessa ettei olisi minulle asiasta rehellinen.

Ensimmäinen ajatus oli että en missään nimessä, mutta tarkemmin ajateltuna en tiedä.

Olemme olleet yhdessä 15 vuotta, ja vuosien varrella ainakin itse tunnustan ihastuneeni pari kertaa, ihastuminen ei tosin ole johtanut mihinkään.

En näin ollen voi kieltää etten itse jossain hypoteettisessa tilanteessa saattaisi pettää, vaikka tällä hetkellä se tuntuu mahdottomalta ja rakastan sekä kunnioitan puolisoani valtavasti, ja elämme kaikin puolin onnellisessa liitossa.

Jos puolisoni pettäisi kerran ja katuisi sen jälkeen, saattaisin hyvinkin suostua vielä yrittämään.

Suhde päättyisi heti, kun pettäminen selviäisi.

On kestänyt vuosikausia saada itsetunto nousemaan, kun yläasteella olin tosi pahasti kiusattu. Jos selviäis että mies on pettänyt, se romahtaisi taas, koska kokisin etten oo ollut riittävän kaunis tai riittävä muutenkaan.

tyututy kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksillä ei ole kaikille sama merkitys. Itse en automaattisesti niputa rakkautta ja seksiä samaan. Toisinaan rakkauden tuntee siinä samalla kun katsoo toista silmiin ja suutelee, toisinaan seksi on vain seksiä. En pitäisi sitä suoraan merkkinä rakkaudettomuudesta jos mies pettäisi. Tietenkin siinä on se mahdollisuus että ei välitä tai on rakastunut toiseen, mutta voi olla olemattakin. En ole sillä tavalla omistushaluinen että miehen seksi jonkun toisen kanssa suistaisi minut raiteiltaan. Rakastuminen toiseen kylläkin.

N38

No sittenhän teillä varmaan on avoin suhde seksin puolesta? Yleensä kyllä suhteeseen liittyy oletus siitä, että seksi muiden kanssa ei tule kysymykseen. Se on kuitenkin aika intiimiä touhua. Seksi voi vieläpä helposti johtaa tunteisiin.

Ei ole avoin suhde. Ollaan kyllä puhuttu siitä, mutta ei sitten kuitenkaan olla innostuttu kokeilemaan. Ensisijaisesti siksi että seksielämämme on todella hyvää. Itseäni siinä mietityttää myös turvallisuus. Kun sitä tunnesidettä ei haluaisi ehdoin tahdoin sytytellä muihin, täytyisi olla ihan randomhenkilöitä ja siinä voi tulla vastaan mikä tahansa tappaja. Meillä on myös kortsun pettämisen seurauksena itsellä lapsi, joten tuotakin mietin. En haluaisi että mies saisi lapsia mihinkään sivusuhteeseen. Itselleni on tehty sterilisaatio. Pystytään kuitenkin tästä ihan normaalisti puhumaan mahdollisena vaihtoehtona, jos joskus alkaa tällaista kaipaamaan.

Voisin antaa anteeksi, mutta se ei poista sitä faktaa että ero tulisi 100%. M45

Uskoisin että kertaluonteisen erehdyksen pystyisin, mutta tietenkään jatkuvaa pettämistä en. Mutta mentäis kyllä terapiaan pohtimaan, että miksi. 

Vierailija kirjoitti:

Demi Moorelle nostin aikanaan hattua kun potki Ashton Kutcherin elämästään. Se oli taatusti ihan uskomattoman vaikea päätös.

Demi Moore taisi särkeä asiasta sydämensä niin totaalisesti, että on sittemmin harrastanut enää naisia. Sinänsä kamalaa, että rikkaana ja kauniina on saanut ehkä maailman kuumimman miehen, mutta sekin osoittautuu lopulta kuitenkin vain mieheksi. Kyllä siitä voi vetää senkin johtopäätöksen, että ei enää koske miehiin pitkällä kepilläkään.

Aina kun tällä palstalla puhutaan haluttomuudesta, kaikki rientävät kilvan vakuuttamaan ettei se seksi saa olla niin tärkeää että ihan erota pitäisi. Että pitää ajatella lapsia ja niin edelleen.

Tässä asiassa seksi on kuitenkin joku elämää suurempi kysymys, ja yksikin hairahdus oikeuttaa purkamaan heti vuosien yhteiselämän ja viemään lapsilta kodin. Kummallista.

Itse en koe, että seksuaalinen uskottomuus olisi absoluuttisesti pahinta, mitä voi tehdä. Jos puolisoni vaikka pahoinpitelisi minut tai lapsemme, varmaan se olisi saman tien eron paikka. Joku satunnainen syrjähyppy sen sijaan ei tunnu miltään maailmanlopulta. Kurjalta se varmasti tuntuisi, mutta jos puolisolla olisi halua jatkaa liittoamme ja tehdä töitä sen eteen, tuskinpa haluaisin itsekään erota ja uskon että voisin antaa anteeksi. Vaikea sanoa, kun en 20 vuoden liiton aikana ole kertaakaan joutunut asian eteen.

Annoin jo. Mieheni tunnusti, että eräänä ajanjaksona alkuaikoinamme hän oli pettänyt useasti. Sen jälkeen hän varmaankin miehistyi ja sitten lopulta kertoi asiat minulle. Nyt tuosta kertomisestakin on kulunut jo viisitoista vuotta.

Elämme yhdessä vakaasti ja vain tavanomaisia pitkien parisuhteiden ongelmia kokien. Ehkä opin sen, ettei omaan käsitykseensä asioiden laidasta voi sataprosenttisesti luottaa: ei puolison uskollisuuteen, ei työpaikan säilymiseen eikä ystävienkään pysyvyyteen, mutta epävarmuutta puolisoni suhteen en kuitenkaan tunne, en ole tuntenut tuon pettämisestä kertomisen jälkeen lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ajatellut, etten omista sitä jota rakastan, eikä hän minua. Olen myös miettinyt, ettei minua häiritse se, mitä hän tietämättäni tekee, ellei se ole laitonta, vastuutonta, tyhmää tai julmaa jotakuta kohtaan. Pääasia on, että kumpikin on onnellinen eikä kahlitse toista. Ei minua häiritse. Pidän seksiä yhtä normaalina asiana kuin syömistä; saa hän muiden kanssa syödäkin, joten miksi olisin pikkumainen ja vetäisin rajan seksiin?

Onkohan tämä itsetuntokysymys? Omistuksenhaluiset ja mustasukkaisethan ovat äärimmäisen epävarmoja ihmisiä. Usein aika narsistisiakin.

Ihmisten on vaikea ajatella tätä asiaa järjellä. Menettämisen pelko, pelko siitä että joutuu itse jotenkin naurunalaiseksi, lisäksi kaikki opitut koskaan kyseenalaistamattomat ajatukset siitä että rakkaus todistetaan sillä ettei seksi muiden kanssa kiinnosta. Vaatii jonkun verran itsetutkiskelua miettiä että mistä siinä oikeastaan on kyse että tulee niin voimakkaat tunteet tästä.

Olen aina ihmetellyt, miksi juuri syrjähyppy on monille se kaikkein pahin peikko. Se, mitä ei koskaan missään tilanteessa voi antaa anteeksi eikä unohtaa, ja minkä vuoksi ero on väistämätön.

Minä olen avioliitossakin oma itseni ja niin on puolisonikin. Me emme voi elää toisiamme vahtien, säännöstellen ja kontrolloiden. Tähän ikään mennessä olen ymmärtänyt, ettei juuri mikään elämässä ole kovin mustavalkoista tai ehdotonta. Monenlaisia erehdyksiä olemme kumpikin tehneet ja joskus loukanneet toisiamme vihaisena tai muuten heikolla hetkellä. Aina olemme saaneet asiat selvitettyä.

Ehkä jotkut tuomitsevat sokeasti pettämisen ihan siksi, että eivät ole koskaan oppineet näkemään asioita toisten ihmisten näkökulmista. Jos tuijottaa aina omaan napaan, voi käydä niin että ei huomaa ollenkaan omia vikojaan, mutta muiden viat alkavat vastaavasti näyttää aivan massiivisilta. Itse ainakin pystyn tuntemaan rakkautta monta eri ihmistä kohtaan yhtäkin aikaa, eikä se vähennä niiden yksittäisten suhteiden arvoa.

sEn helvetissäkään antaisi anteeksi!

Tiedän kyllä, että on naisia jotka ovat syystä tai toisesta niin riippuvaisia miehestä, että antavat mitä tahansa anteeksi. Räikein tietämäni juttu on nainen joka antoi anteeksi sen, että kaksivuotisen suhteen aikana mies oli tapaillut edelleen paneskelun merkeissä naista jota oli pannut kauemmin kuin tätä parinvuoden naistaan. Koko kaksivuotisen suhteen aikana oli siis ollut olemassa nainen jota mies oli pannut ennen suhteen alkua, suhteen aikana ja jatkaa sitä varmaan edelleenkin. Huh heijaa!

https://exrouva.blogspot.com/2018/12/mita-tehdaan-kun-jaa-kiinni.html

Up

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ajatellut, etten omista sitä jota rakastan, eikä hän minua. Olen myös miettinyt, ettei minua häiritse se, mitä hän tietämättäni tekee, ellei se ole laitonta, vastuutonta, tyhmää tai julmaa jotakuta kohtaan. Pääasia on, että kumpikin on onnellinen eikä kahlitse toista. Ei minua häiritse. Pidän seksiä yhtä normaalina asiana kuin syömistä; saa hän muiden kanssa syödäkin, joten miksi olisin pikkumainen ja vetäisin rajan seksiin?

Onkohan tämä itsetuntokysymys? Omistuksenhaluiset ja mustasukkaisethan ovat äärimmäisen epävarmoja ihmisiä. Usein aika narsistisiakin.

Ehkä pikemminkin on kyse siitä, että useimpien mielestä syöminen ja seksi eivät todellakaan ole rinnastettavissa olevia asioita. Miten olisivat? Joo, biologisia perustoimintoja molemmat, mutta siihen ne yhtäläisyydet jäävätkin. Seksissä tulee mukaan psykologiaa, evoluutiobiologiaa, hormonitoimintaa ja ties mitä sellaista, joka vaikuttaa vähän eri tavalla kuin syöminen, jota voi suorittaa myös toisista ihmisistä riippumatta.

Kyse ei ole omistamisesta, vaan sovituista säännöistä ja siitä että luottamus joko säilyy tai rikotaan. Toisen kunnioittamisesta.

Toki jokainen pari voi halutessaan sopia, että asia on ok ja silloinhan siinä ei ole mitään kummallista. Mutta en ymmärrä miksi tällaiset ihmiset tulevat pettämisketjuun, koska heidän elämässään ei ole sellaista käsitettä kuin pettäminen.

Vierailija kirjoitti:

Aina kun tällä palstalla puhutaan haluttomuudesta, kaikki rientävät kilvan vakuuttamaan ettei se seksi saa olla niin tärkeää että ihan erota pitäisi. Että pitää ajatella lapsia ja niin edelleen.

Tässä asiassa seksi on kuitenkin joku elämää suurempi kysymys, ja yksikin hairahdus oikeuttaa purkamaan heti vuosien yhteiselämän ja viemään lapsilta kodin. Kummallista.

Itse en koe, että seksuaalinen uskottomuus olisi absoluuttisesti pahinta, mitä voi tehdä. Jos puolisoni vaikka pahoinpitelisi minut tai lapsemme, varmaan se olisi saman tien eron paikka. Joku satunnainen syrjähyppy sen sijaan ei tunnu miltään maailmanlopulta. Kurjalta se varmasti tuntuisi, mutta jos puolisolla olisi halua jatkaa liittoamme ja tehdä töitä sen eteen, tuskinpa haluaisin itsekään erota ja uskon että voisin antaa anteeksi. Vaikea sanoa, kun en 20 vuoden liiton aikana ole kertaakaan joutunut asian eteen.

No tietenkin pn paljon pahempiakin asioita, ei kai kukaan ole muuta väittänytkään. Mutta tässä ketjussa puhutaan pettämisestä ja siihen liittyy niin monia ulottuvuuksia, että useimmille se ei ole hyväksyttävää.