Lue keskustelun säännöt.
Tuloerot perheessä - tunnen itseni idiootiksi
14.02.2019 |
Olen työorientoitunut ihminen, mutta terävämmän älyn puutteessa päätynyt korkeakoulun käyneenä pienipalkkaiseen työhön hyvin vähän arvostetun työnantajan leipiin. Lisäksi olen lähtenyt tähän perheellistymisleikkiin, mikä on jättänyt vähemmän pelivaraa uran luomiselle. No, näillä spekseillä yritän kuitenkin tehdä sen mikä on tehtävissä ja raadan tyhmänä töissä tehden omat ja muiden työt sekä keksien itselleni "kehittäviä" projektia. Arvostuksella pyöreä 0 - toki.
Aviopuolisoni saa tänä vuonna bonuksia melkein vuosipalkkani verran.
Ongelma lienee siinä, että voisin jopa olla tyytyväinen tilanteeseeni ellen joutuisi peilaamaan itseäni puolisoon ja toteamaan, ettei omassa toiminnassani ole mitään järkeä = teen tolkuttomasti, ilman arvostusta ja rahaa.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Sä sanot sun perhettä ja lapsia perheellistymisleikiksi!?! Mitä vit?
No mitä muuta voi odottaa martttroijalta? Selvää on, ettei tässä kyseessä ole suoraselkäinen, vastuunsa kantava aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä olet siis kateellinen puolisollesi.
Totta kai olen. Ap.
Miten niin totta kai? Sinun pitäisi olla onnellinen puoliso puolesta eikä kateellinen!
En ikinä voisi olla suhteessa kateellisen kanssa.
Juu, se on raskasta kun joutuu kaiken maailman perheleikkien keskellä toteamaan ja vierestä katsomaan tuollaisia asioita, niin eihän siinä öitäkään saa nukuttua.
Ettet ois sama joka valitti ettei saa nukkua päiväunia kun perhe häiritsee päivisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä olet siis kateellinen puolisollesi.
Totta kai olen. Ap.
Miten niin totta kai? Sinun pitäisi olla onnellinen puoliso puolesta eikä kateellinen!
En ikinä voisi olla suhteessa kateellisen kanssa.
Sama. Kateus on rumaa ja typerää.
Oot varmaan oikein mukava puoliso. Ihan semmosta perheensä nirhaaja lupaus. Hyvä, pidä kaikki sisälläsi. Toivottavasti nukut ensi yön hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä olet siis kateellinen puolisollesi.
Totta kai olen. Ap.
Miten niin totta kai? Sinun pitäisi olla onnellinen puoliso puolesta eikä kateellinen!
En ikinä voisi olla suhteessa kateellisen kanssa.
Sama. Kateus on rumaa ja typerää.
Ja vielä epäreiluakin
Sama täällä. Itselläni yliopistotutkinto kaupalliselta alalta, jossa on aikuisten oikesti pitänyt päntätä, ja puolisolla amk-tutkinto käytännönläheiseltä alalta, jossa urapolku on pohjustettu ”tekemällä oppii” menetelmällä. Tulokuilu on revennyt liki kolminkertaiseksi hänen hyväkseen. Olen toki tyytyväinen hänen puolestaan, mutta koen painetta elintason nostamiseen hänen taholtaan - joko tiedostettua tai tiedostamatonta. Se ei ole vaan mahdollista palkallani ja tällä alueella, jolla asumme. Hän ei ole myöskään valmis muuttamaan, jotta voisin hankkia paremman työn.
Koen, että opintoni ovat menneet liki täysin hukkaan, kun saman elin- ja ansiotason olisi voinut hankkia paljon vähemmällä vaivalla.
Valmistuin 2009 keskellä finanssikriisiä ja otin sen työn vastaan mitä sain. Samalla tulin kuitenkin varmistaneeksi sen, että urakehitys ei päässyt kunnolla koskaan käyntiin.
Koen nykyisen työtilanteeni turhauttavana ja en enää jaksa panostaa työhön tai uraan, koska kompensaatiota tästä ei ole odotettavissa.
Tällä hetkellä valmistaudun tulevaisuuteen kartuttamalla omaisuutta joka mahdollistaa hyppäämisen pois oravanpyörästä hyvissä ajoin ennen eläkeikää. Tämä myös siltä varalta, että työt loppuisivat yllättäen niin en olisi enää riippuvainen niistä.
Suhteeni työelämään on muuttunut täysin välineelliseksi ja pragmaattiseksi oman edun tavoitteluksi. Ei vaan jaksa enää kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Itselläni yliopistotutkinto kaupalliselta alalta, jossa on aikuisten oikesti pitänyt päntätä, ja puolisolla amk-tutkinto käytännönläheiseltä alalta, jossa urapolku on pohjustettu ”tekemällä oppii” menetelmällä. Tulokuilu on revennyt liki kolminkertaiseksi hänen hyväkseen. Olen toki tyytyväinen hänen puolestaan, mutta koen painetta elintason nostamiseen hänen taholtaan - joko tiedostettua tai tiedostamatonta. Se ei ole vaan mahdollista palkallani ja tällä alueella, jolla asumme. Hän ei ole myöskään valmis muuttamaan, jotta voisin hankkia paremman työn.
Koen, että opintoni ovat menneet liki täysin hukkaan, kun saman elin- ja ansiotason olisi voinut hankkia paljon vähemmällä vaivalla.
Valmistuin 2009 keskellä finanssikriisiä ja otin sen työn vastaan mitä sain. Samalla tulin kuitenkin varmistaneeksi sen, että urakehitys ei päässyt kunnolla koskaan käyntiin.
Koen nykyisen työtilanteeni turhauttavana ja en enää jaksa panostaa työhön tai uraan, koska kompensaatiota tästä ei ole odotettavissa.
Tällä hetkellä valmistaudun tulevaisuuteen kartuttamalla omaisuutta joka mahdollistaa hyppäämisen pois oravanpyörästä hyvissä ajoin ennen eläkeikää. Tämä myös siltä varalta, että työt loppuisivat yllättäen niin en olisi enää riippuvainen niistä.
Suhteeni työelämään on muuttunut täysin välineelliseksi ja pragmaattiseksi oman edun tavoitteluksi. Ei vaan jaksa enää kiinnostaa.
Oliks sullakin jotain perheleikkejä kans siinä viä vaikeuttamassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Itselläni yliopistotutkinto kaupalliselta alalta, jossa on aikuisten oikesti pitänyt päntätä, ja puolisolla amk-tutkinto käytännönläheiseltä alalta, jossa urapolku on pohjustettu ”tekemällä oppii” menetelmällä. Tulokuilu on revennyt liki kolminkertaiseksi hänen hyväkseen. Olen toki tyytyväinen hänen puolestaan, mutta koen painetta elintason nostamiseen hänen taholtaan - joko tiedostettua tai tiedostamatonta. Se ei ole vaan mahdollista palkallani ja tällä alueella, jolla asumme. Hän ei ole myöskään valmis muuttamaan, jotta voisin hankkia paremman työn.
Koen, että opintoni ovat menneet liki täysin hukkaan, kun saman elin- ja ansiotason olisi voinut hankkia paljon vähemmällä vaivalla.
Valmistuin 2009 keskellä finanssikriisiä ja otin sen työn vastaan mitä sain. Samalla tulin kuitenkin varmistaneeksi sen, että urakehitys ei päässyt kunnolla koskaan käyntiin.
Koen nykyisen työtilanteeni turhauttavana ja en enää jaksa panostaa työhön tai uraan, koska kompensaatiota tästä ei ole odotettavissa.
Tällä hetkellä valmistaudun tulevaisuuteen kartuttamalla omaisuutta joka mahdollistaa hyppäämisen pois oravanpyörästä hyvissä ajoin ennen eläkeikää. Tämä myös siltä varalta, että työt loppuisivat yllättäen niin en olisi enää riippuvainen niistä.
Suhteeni työelämään on muuttunut täysin välineelliseksi ja pragmaattiseksi oman edun tavoitteluksi. Ei vaan jaksa enää kiinnostaa.
Oliks sullakin jotain perheleikkejä kans siinä viä vaikeuttamassa?[/quote
Ei - vain rakkaus puolisoa kohtaan. Ja ei, en syytä häntä mistään. Hän ei vain aina ymmärrä sitä miten tuloero välillämme vaikuttaa siihen mitä voin tehdä ja miten kuluttaa hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Itselläni yliopistotutkinto kaupalliselta alalta, jossa on aikuisten oikesti pitänyt päntätä, ja puolisolla amk-tutkinto käytännönläheiseltä alalta, jossa urapolku on pohjustettu ”tekemällä oppii” menetelmällä. Tulokuilu on revennyt liki kolminkertaiseksi hänen hyväkseen. Olen toki tyytyväinen hänen puolestaan, mutta koen painetta elintason nostamiseen hänen taholtaan - joko tiedostettua tai tiedostamatonta. Se ei ole vaan mahdollista palkallani ja tällä alueella, jolla asumme. Hän ei ole myöskään valmis muuttamaan, jotta voisin hankkia paremman työn.
Koen, että opintoni ovat menneet liki täysin hukkaan, kun saman elin- ja ansiotason olisi voinut hankkia paljon vähemmällä vaivalla.
Valmistuin 2009 keskellä finanssikriisiä ja otin sen työn vastaan mitä sain. Samalla tulin kuitenkin varmistaneeksi sen, että urakehitys ei päässyt kunnolla koskaan käyntiin.
Koen nykyisen työtilanteeni turhauttavana ja en enää jaksa panostaa työhön tai uraan, koska kompensaatiota tästä ei ole odotettavissa.
Tällä hetkellä valmistaudun tulevaisuuteen kartuttamalla omaisuutta joka mahdollistaa hyppäämisen pois oravanpyörästä hyvissä ajoin ennen eläkeikää. Tämä myös siltä varalta, että työt loppuisivat yllättäen niin en olisi enää riippuvainen niistä.
Suhteeni työelämään on muuttunut täysin välineelliseksi ja pragmaattiseksi oman edun tavoitteluksi. Ei vaan jaksa enää kiinnostaa.
Oliks sullakin jotain perheleikkejä kans siinä viä vaikeuttamassa?[/quote
Ei - vain rakkaus puolisoa kohtaan. Ja ei, en syytä häntä mistään. Hän ei vain aina ymmärrä sitä miten tuloero välillämme vaikuttaa siihen mitä voin tehdä ja miten kuluttaa hänen kanssaan.
Mä oon ollut vuosia kotihoidon tuella ja tulot siis 400 kuussa. Mies tienaa 80 000 vuosi, enkä kyllä huomaa että mä olisin jostain jäänyt päitsi vaikka nyt ihan pikkuisen vähemmän tienaankin.. Ainii, ne on ne kuuluisat yhteiset rahat jotka helpottaa kaikkea aika lailla..
Vierailija kirjoitti:
Insinööri kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Vaimo on seurannut unelmaansa ja hankkinut huonosti työllistävän maisterin tutkinnon. Minä laiskana pragmaatikkona valitsin hyvin työllistävän AMK-insinöörin koulutuksen.
Lopputulos on, että minä olen ansainnut viimeiset 20 vuotta noin kolme kertaa enemmän kuin vaimoni. Elintaso on aina tasattu ja silti vaimo on katkera ja valittaa minulle. Ei kai tilanne minun vikani ole.
No on kyllä typerää käytöstä vaimoltasi! Miksi ihmeessä siedät tuollaista?
Hän on muuten ihana ihminen. Loistava vaimo, muttei mikään yhteiskunnan tukipilari. Vaikka sitä narinaa onkin välillä tympeää kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies on kerran mielestäsi päässyt asemaansa tekemällä "ei mitään", niin miksi ap ei sitten tee samaa "ei mitään"? Eiköhän se mies ole kuitenkin tehnyt aika paljon uransa ja palkkansa eteen, muutenhan sun olisi helppo tehdä sama perässä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Itselläni yliopistotutkinto kaupalliselta alalta, jossa on aikuisten oikesti pitänyt päntätä, ja puolisolla amk-tutkinto käytännönläheiseltä alalta, jossa urapolku on pohjustettu ”tekemällä oppii” menetelmällä. Tulokuilu on revennyt liki kolminkertaiseksi hänen hyväkseen. Olen toki tyytyväinen hänen puolestaan, mutta koen painetta elintason nostamiseen hänen taholtaan - joko tiedostettua tai tiedostamatonta. Se ei ole vaan mahdollista palkallani ja tällä alueella, jolla asumme. Hän ei ole myöskään valmis muuttamaan, jotta voisin hankkia paremman työn.
Koen, että opintoni ovat menneet liki täysin hukkaan, kun saman elin- ja ansiotason olisi voinut hankkia paljon vähemmällä vaivalla.
Valmistuin 2009 keskellä finanssikriisiä ja otin sen työn vastaan mitä sain. Samalla tulin kuitenkin varmistaneeksi sen, että urakehitys ei päässyt kunnolla koskaan käyntiin.
Koen nykyisen työtilanteeni turhauttavana ja en enää jaksa panostaa työhön tai uraan, koska kompensaatiota tästä ei ole odotettavissa.
Tällä hetkellä valmistaudun tulevaisuuteen kartuttamalla omaisuutta joka mahdollistaa hyppäämisen pois oravanpyörästä hyvissä ajoin ennen eläkeikää. Tämä myös siltä varalta, että työt loppuisivat yllättäen niin en olisi enää riippuvainen niistä.
Suhteeni työelämään on muuttunut täysin välineelliseksi ja pragmaattiseksi oman edun tavoitteluksi. Ei vaan jaksa enää kiinnostaa.
Oliks sullakin jotain perheleikkejä kans siinä viä vaikeuttamassa?[/quote
Ei - vain rakkaus puolisoa kohtaan. Ja ei, en syytä häntä mistään. Hän ei vain aina ymmärrä sitä miten tuloero välillämme vaikuttaa siihen mitä voin tehdä ja miten kuluttaa hänen kanssaan.
"Tällä hetkellä valmistaudun tulevaisuuteen kartuttamalla omaisuutta joka mahdollistaa hyppäämisen pois oravanpyörästä hyvissä ajoin ennen eläkeikää."
En minä tuon lauseen jälkeen oikein osaa sääliäkään sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mieheni tienaa noin kolme kertaa sen mitä minä. Meillä on yhteiset rahat, mutta silti olen kateellinen. Kateus on ihan normaali tunne tälläisessä tilanteessa ja olen siitä miehen kanssa puhunut. Ei se sitä tarkoita, että jotenkin rankaisisin puolisoani siitä hyvästä että tienaa enemmän.
Miehen urakehitys on myös mennyt ihan naurettavan helposti, pääsi heti valmistuttuaan suoraan uraputkeen. On 28v ja tienaa yli 80k vuodessa. Tätä kirjottaessakin alkoi ärsyttää kun toinen on päässyt niin helpolla vaikka toki olen todella iloinen hänen puolestaan ja itsekin hyödyn tilanteesta.
Sori avautuminen, tämähän on aivan naurettava first world problem!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Itselläni yliopistotutkinto kaupalliselta alalta, jossa on aikuisten oikesti pitänyt päntätä, ja puolisolla amk-tutkinto käytännönläheiseltä alalta, jossa urapolku on pohjustettu ”tekemällä oppii” menetelmällä. Tulokuilu on revennyt liki kolminkertaiseksi hänen hyväkseen. Olen toki tyytyväinen hänen puolestaan, mutta koen painetta elintason nostamiseen hänen taholtaan - joko tiedostettua tai tiedostamatonta. Se ei ole vaan mahdollista palkallani ja tällä alueella, jolla asumme. Hän ei ole myöskään valmis muuttamaan, jotta voisin hankkia paremman työn.
Koen, että opintoni ovat menneet liki täysin hukkaan, kun saman elin- ja ansiotason olisi voinut hankkia paljon vähemmällä vaivalla.
Valmistuin 2009 keskellä finanssikriisiä ja otin sen työn vastaan mitä sain. Samalla tulin kuitenkin varmistaneeksi sen, että urakehitys ei päässyt kunnolla koskaan käyntiin.
Koen nykyisen työtilanteeni turhauttavana ja en enää jaksa panostaa työhön tai uraan, koska kompensaatiota tästä ei ole odotettavissa.
Tällä hetkellä valmistaudun tulevaisuuteen kartuttamalla omaisuutta joka mahdollistaa hyppäämisen pois oravanpyörästä hyvissä ajoin ennen eläkeikää. Tämä myös siltä varalta, että työt loppuisivat yllättäen niin en olisi enää riippuvainen niistä.
Suhteeni työelämään on muuttunut täysin välineelliseksi ja pragmaattiseksi oman edun tavoitteluksi. Ei vaan jaksa enää kiinnostaa.
Oliks sullakin jotain perheleikkejä kans siinä viä vaikeuttamassa?[/quote
Ei - vain rakkaus puolisoa kohtaan. Ja ei, en syytä häntä mistään. Hän ei vain aina ymmärrä sitä miten tuloero välillämme vaikuttaa siihen mitä voin tehdä ja miten kuluttaa hänen kanssaan.
Mä oon ollut vuosia kotihoidon tuella ja tulot siis 400 kuussa. Mies tienaa 80 000 vuosi, enkä kyllä huomaa että mä olisin jostain jäänyt päitsi vaikka nyt ihan pikkuisen vähemmän tienaankin.. Ainii, ne on ne kuuluisat yhteiset rahat jotka helpottaa kaikkea aika lailla..
Ainii...
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni tienaa noin kolme kertaa sen mitä minä. Meillä on yhteiset rahat, mutta silti olen kateellinen. Kateus on ihan normaali tunne tälläisessä tilanteessa ja olen siitä miehen kanssa puhunut. Ei se sitä tarkoita, että jotenkin rankaisisin puolisoani siitä hyvästä että tienaa enemmän.
Miehen urakehitys on myös mennyt ihan naurettavan helposti, pääsi heti valmistuttuaan suoraan uraputkeen. On 28v ja tienaa yli 80k vuodessa. Tätä kirjottaessakin alkoi ärsyttää kun toinen on päässyt niin helpolla vaikka toki olen todella iloinen hänen puolestaan ja itsekin hyödyn tilanteesta.
Sori avautuminen, tämähän on aivan naurettava first world problem!!
Tekee pahaa lukea viestisi. Mulla on naurettavan helppo ura ja tienaan 63000 euroa nettona vuodessa. Siltikään puolisoni ei ole minulle katellinen vaan on aidosti onnellinen puolestani hyvin menestyneen urani johdosta. Ja voin tuntea aidosti hänen onnellisuutensa puolestani.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen korkeammin koulutettu ja hyväpalkkaisessa työssä isossa firmassa. Opiskeluaikana elätin miestä, kun olin valmistunut pari vuotta häntä aikaisemmin. Ja silti miehen bonukset ovat samaa luokkaa vuositulojeni kanssa. Mutta kun on yhteiset rahat ja talous, niin en oikeastaan edes mieti tätä. Mutta varmasti harmittaisi ja mietityttäisi, jos olisi omat tilit ja rahat.
Mitä teidän miehet tekee oikein työkseen et bonarit on noin tajuttomat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen korkeammin koulutettu ja hyväpalkkaisessa työssä isossa firmassa. Opiskeluaikana elätin miestä, kun olin valmistunut pari vuotta häntä aikaisemmin. Ja silti miehen bonukset ovat samaa luokkaa vuositulojeni kanssa. Mutta kun on yhteiset rahat ja talous, niin en oikeastaan edes mieti tätä. Mutta varmasti harmittaisi ja mietityttäisi, jos olisi omat tilit ja rahat.
Mitä teidän miehet tekee oikein työkseen et bonarit on noin tajuttomat?
Miehen kaveri on pankissa töissä ja sai viimeksi 150 000 euron boonukset töistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen korkeammin koulutettu ja hyväpalkkaisessa työssä isossa firmassa. Opiskeluaikana elätin miestä, kun olin valmistunut pari vuotta häntä aikaisemmin. Ja silti miehen bonukset ovat samaa luokkaa vuositulojeni kanssa. Mutta kun on yhteiset rahat ja talous, niin en oikeastaan edes mieti tätä. Mutta varmasti harmittaisi ja mietityttäisi, jos olisi omat tilit ja rahat.
Mitä teidän miehet tekee oikein työkseen et bonarit on noin tajuttomat?
Minä ainakin saan urakkapalkkiota peruspalkan päälle, en bonuksia.
Opiskelen uutta tutkintoa. Yritän tehdä kaikkeni töissä, että saisin osaamista, joka veisi uraani eteenpäin. Yritän maksaa opintolainat pois ja säästää omista tuloistani mahdollisimman paljon etten jää tyhjin käsin jos puoliso lähtee. Stressaan välillä töistä niin että heräilen öisin - huh miten älytöntä. Yritän toki peittää kaiken yliyrittämisen puolisoltani ja onnistunkin siinä aika hyvin. Ap.