Lue keskustelun säännöt.
Tuloerot perheessä - tunnen itseni idiootiksi
14.02.2019 |
Olen työorientoitunut ihminen, mutta terävämmän älyn puutteessa päätynyt korkeakoulun käyneenä pienipalkkaiseen työhön hyvin vähän arvostetun työnantajan leipiin. Lisäksi olen lähtenyt tähän perheellistymisleikkiin, mikä on jättänyt vähemmän pelivaraa uran luomiselle. No, näillä spekseillä yritän kuitenkin tehdä sen mikä on tehtävissä ja raadan tyhmänä töissä tehden omat ja muiden työt sekä keksien itselleni "kehittäviä" projektia. Arvostuksella pyöreä 0 - toki.
Aviopuolisoni saa tänä vuonna bonuksia melkein vuosipalkkani verran.
Ongelma lienee siinä, että voisin jopa olla tyytyväinen tilanteeseeni ellen joutuisi peilaamaan itseäni puolisoon ja toteamaan, ettei omassa toiminnassani ole mitään järkeä = teen tolkuttomasti, ilman arvostusta ja rahaa.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Itselläni yliopistotutkinto kaupalliselta alalta, jossa on aikuisten oikesti pitänyt päntätä, ja puolisolla amk-tutkinto käytännönläheiseltä alalta, jossa urapolku on pohjustettu ”tekemällä oppii” menetelmällä. Tulokuilu on revennyt liki kolminkertaiseksi hänen hyväkseen. Olen toki tyytyväinen hänen puolestaan, mutta koen painetta elintason nostamiseen hänen taholtaan - joko tiedostettua tai tiedostamatonta. Se ei ole vaan mahdollista palkallani ja tällä alueella, jolla asumme. Hän ei ole myöskään valmis muuttamaan, jotta voisin hankkia paremman työn.
Koen, että opintoni ovat menneet liki täysin hukkaan, kun saman elin- ja ansiotason olisi voinut hankkia paljon vähemmällä vaivalla.
Valmistuin 2009 keskellä finanssikriisiä ja otin sen työn vastaan mitä sain. Samalla tulin kuitenkin varmistaneeksi sen, että urakehitys ei päässyt kunnolla koskaan käyntiin.
Koen nykyisen työtilanteeni turhauttavana ja en enää jaksa panostaa työhön tai uraan, koska kompensaatiota tästä ei ole odotettavissa.
Tällä hetkellä valmistaudun tulevaisuuteen kartuttamalla omaisuutta joka mahdollistaa hyppäämisen pois oravanpyörästä hyvissä ajoin ennen eläkeikää. Tämä myös siltä varalta, että työt loppuisivat yllättäen niin en olisi enää riippuvainen niistä.
Suhteeni työelämään on muuttunut täysin välineelliseksi ja pragmaattiseksi oman edun tavoitteluksi. Ei vaan jaksa enää kiinnostaa.
Oliks sullakin jotain perheleikkejä kans siinä viä vaikeuttamassa?[/quote
Ei - vain rakkaus puolisoa kohtaan. Ja ei, en syytä häntä mistään. Hän ei vain aina ymmärrä sitä miten tuloero välillämme vaikuttaa siihen mitä voin tehdä ja miten kuluttaa hänen kanssaan.
Mä oon ollut vuosia kotihoidon tuella ja tulot siis 400 kuussa. Mies tienaa 80 000 vuosi, enkä kyllä huomaa että mä olisin jostain jäänyt päitsi vaikka nyt ihan pikkuisen vähemmän tienaankin.. Ainii, ne on ne kuuluisat yhteiset rahat jotka helpottaa kaikkea aika lailla..
Niitä yhteisiä rahoja harvemmin on, jos ei ole yhteisiä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitsit väärän puolison. Olisit ottanut köyhän luuserin ja saisit kokea, että kaikki on enemmän kuin upeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Itselläni yliopistotutkinto kaupalliselta alalta, jossa on aikuisten oikesti pitänyt päntätä, ja puolisolla amk-tutkinto käytännönläheiseltä alalta, jossa urapolku on pohjustettu ”tekemällä oppii” menetelmällä. Tulokuilu on revennyt liki kolminkertaiseksi hänen hyväkseen. Olen toki tyytyväinen hänen puolestaan, mutta koen painetta elintason nostamiseen hänen taholtaan - joko tiedostettua tai tiedostamatonta. Se ei ole vaan mahdollista palkallani ja tällä alueella, jolla asumme. Hän ei ole myöskään valmis muuttamaan, jotta voisin hankkia paremman työn.
Koen, että opintoni ovat menneet liki täysin hukkaan, kun saman elin- ja ansiotason olisi voinut hankkia paljon vähemmällä vaivalla.
Valmistuin 2009 keskellä finanssikriisiä ja otin sen työn vastaan mitä sain. Samalla tulin kuitenkin varmistaneeksi sen, että urakehitys ei päässyt kunnolla koskaan käyntiin.
Koen nykyisen työtilanteeni turhauttavana ja en enää jaksa panostaa työhön tai uraan, koska kompensaatiota tästä ei ole odotettavissa.
Tällä hetkellä valmistaudun tulevaisuuteen kartuttamalla omaisuutta joka mahdollistaa hyppäämisen pois oravanpyörästä hyvissä ajoin ennen eläkeikää. Tämä myös siltä varalta, että työt loppuisivat yllättäen niin en olisi enää riippuvainen niistä.
Suhteeni työelämään on muuttunut täysin välineelliseksi ja pragmaattiseksi oman edun tavoitteluksi. Ei vaan jaksa enää kiinnostaa.
Oliks sullakin jotain perheleikkejä kans siinä viä vaikeuttamassa?[/quote
Ei - vain rakkaus puolisoa kohtaan. Ja ei, en syytä häntä mistään. Hän ei vain aina ymmärrä sitä miten tuloero välillämme vaikuttaa siihen mitä voin tehdä ja miten kuluttaa hänen kanssaan.
Vietätte yhden illan tekemällä vuosibudjetit niin tajuaa.
Insinööri kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Vaimo on seurannut unelmaansa ja hankkinut huonosti työllistävän maisterin tutkinnon. Minä laiskana pragmaatikkona valitsin hyvin työllistävän AMK-insinöörin koulutuksen.
Lopputulos on, että minä olen ansainnut viimeiset 20 vuotta noin kolme kertaa enemmän kuin vaimoni. Elintaso on aina tasattu ja silti vaimo on katkera ja valittaa minulle. Ei kai tilanne minun vikani ole.
Eroa. Nyt. Kiität minua myöhemmin.
Kateus on hirveää, ei tuosta mitään tule. Hae apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen korkeammin koulutettu ja hyväpalkkaisessa työssä isossa firmassa. Opiskeluaikana elätin miestä, kun olin valmistunut pari vuotta häntä aikaisemmin. Ja silti miehen bonukset ovat samaa luokkaa vuositulojeni kanssa. Mutta kun on yhteiset rahat ja talous, niin en oikeastaan edes mieti tätä. Mutta varmasti harmittaisi ja mietityttäisi, jos olisi omat tilit ja rahat.
Mitä teidän miehet tekee oikein työkseen et bonarit on noin tajuttomat?
Miehen kaveri on pankissa töissä ja sai viimeksi 150 000 euron boonukset töistään.
Juujuu. Ja sen jälkeen vaihtoi puhelinkopissa vaatteet ja lensi viittansa avulla juhlimaan.
Piensijoittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Itselläni yliopistotutkinto kaupalliselta alalta, jossa on aikuisten oikesti pitänyt päntätä, ja puolisolla amk-tutkinto käytännönläheiseltä alalta, jossa urapolku on pohjustettu ”tekemällä oppii” menetelmällä. Tulokuilu on revennyt liki kolminkertaiseksi hänen hyväkseen. Olen toki tyytyväinen hänen puolestaan, mutta koen painetta elintason nostamiseen hänen taholtaan - joko tiedostettua tai tiedostamatonta. Se ei ole vaan mahdollista palkallani ja tällä alueella, jolla asumme. Hän ei ole myöskään valmis muuttamaan, jotta voisin hankkia paremman työn.
Koen, että opintoni ovat menneet liki täysin hukkaan, kun saman elin- ja ansiotason olisi voinut hankkia paljon vähemmällä vaivalla.
Valmistuin 2009 keskellä finanssikriisiä ja otin sen työn vastaan mitä sain. Samalla tulin kuitenkin varmistaneeksi sen, että urakehitys ei päässyt kunnolla koskaan käyntiin.
Koen nykyisen työtilanteeni turhauttavana ja en enää jaksa panostaa työhön tai uraan, koska kompensaatiota tästä ei ole odotettavissa.
Tällä hetkellä valmistaudun tulevaisuuteen kartuttamalla omaisuutta joka mahdollistaa hyppäämisen pois oravanpyörästä hyvissä ajoin ennen eläkeikää. Tämä myös siltä varalta, että työt loppuisivat yllättäen niin en olisi enää riippuvainen niistä.
Suhteeni työelämään on muuttunut täysin välineelliseksi ja pragmaattiseksi oman edun tavoitteluksi. Ei vaan jaksa enää kiinnostaa.
Oliks sullakin jotain perheleikkejä kans siinä viä vaikeuttamassa?[/quote
Ei - vain rakkaus puolisoa kohtaan. Ja ei, en syytä häntä mistään. Hän ei vain aina ymmärrä sitä miten tuloero välillämme vaikuttaa siihen mitä voin tehdä ja miten kuluttaa hänen kanssaan.
"Tällä hetkellä valmistaudun tulevaisuuteen kartuttamalla omaisuutta joka mahdollistaa hyppäämisen pois oravanpyörästä hyvissä ajoin ennen eläkeikää."
En minä tuon lauseen jälkeen oikein osaa sääliäkään sinua.
Ei kai kirjoittaja hakenutkaan sääliä vaan kertoi miltä tuntuu kun ponnistelut ja palkkiot eivät kohtaa työelämässä ja toisaalta sitten siitä miltä tuntuu kun lähipiirissä joku pääsee paljon helpommalla työelämässä ja ei välttämättä tajua sitä itsekään. Läheisessä ihmissuhteessa tämä vielä korostuu, kun arki jaetaan yhdessä.
Tämä nyt saattaa johtaa siihen, että töiden takia ei jaksa enää ihan hirveästi ponnistella. Pohjimmiltaan kyse on kai ihmisen perustarpeesta tuntea itsensä kohdelluksi oikeudenmukaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen korkeammin koulutettu ja hyväpalkkaisessa työssä isossa firmassa. Opiskeluaikana elätin miestä, kun olin valmistunut pari vuotta häntä aikaisemmin. Ja silti miehen bonukset ovat samaa luokkaa vuositulojeni kanssa. Mutta kun on yhteiset rahat ja talous, niin en oikeastaan edes mieti tätä. Mutta varmasti harmittaisi ja mietityttäisi, jos olisi omat tilit ja rahat.
Mitä teidän miehet tekee oikein työkseen et bonarit on noin tajuttomat?
Miehen kaveri on pankissa töissä ja sai viimeksi 150 000 euron boonukset töistään.
Juujuu. Ja sen jälkeen vaihtoi puhelinkopissa vaatteet ja lensi viittansa avulla juhlimaan.
Hän hoitaa multimiljonäärien raha-asioita. Boonukset tulee tuoton mukaan. Hän on tosin Sveitsissä töissä eikä Suomessa, mutta kai Suomessakin jotain boonuksia saa.
Vierailija kirjoitti:
Sä sanot sun perhettä ja lapsia perheellistymisleikiksi!?! Mitä vit?
Sitähän se pitkälti aika monella on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Insinööri kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Vaimo on seurannut unelmaansa ja hankkinut huonosti työllistävän maisterin tutkinnon. Minä laiskana pragmaatikkona valitsin hyvin työllistävän AMK-insinöörin koulutuksen.
Lopputulos on, että minä olen ansainnut viimeiset 20 vuotta noin kolme kertaa enemmän kuin vaimoni. Elintaso on aina tasattu ja silti vaimo on katkera ja valittaa minulle. Ei kai tilanne minun vikani ole.
Miten viitsit katsella tuollaista vaimoa? Minä ottaisin heti hatkat, jos puoliso olisi kateellinen ja katkera.
Vierailija kirjoitti:
Insinööri kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Vaimo on seurannut unelmaansa ja hankkinut huonosti työllistävän maisterin tutkinnon. Minä laiskana pragmaatikkona valitsin hyvin työllistävän AMK-insinöörin koulutuksen.
Lopputulos on, että minä olen ansainnut viimeiset 20 vuotta noin kolme kertaa enemmän kuin vaimoni. Elintaso on aina tasattu ja silti vaimo on katkera ja valittaa minulle. Ei kai tilanne minun vikani ole.
Miten viitsit katsella tuollaista vaimoa? Minä ottaisin heti hatkat, jos puoliso olisi kateellinen ja katkera.
Minusta on aivan oikeutettua olla kateellinen ja katkera tai ainakin huomauttaa, että tuntee itsensä petetyksi. Ainahan hoetaan, käy koulusi, lue ja opiskele ahkerasti niin loppuelämä on taloudellisesti helpompaa, onko? Valitse sitte ala joka ei mahdollisesti kiinnosta pätkääkään ja joka päivä työssä on yhtä kärsimystä, mutta onneksi tulee paljon rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Insinööri kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Vaimo on seurannut unelmaansa ja hankkinut huonosti työllistävän maisterin tutkinnon. Minä laiskana pragmaatikkona valitsin hyvin työllistävän AMK-insinöörin koulutuksen.
Lopputulos on, että minä olen ansainnut viimeiset 20 vuotta noin kolme kertaa enemmän kuin vaimoni. Elintaso on aina tasattu ja silti vaimo on katkera ja valittaa minulle. Ei kai tilanne minun vikani ole.
Miten viitsit katsella tuollaista vaimoa? Minä ottaisin heti hatkat, jos puoliso olisi kateellinen ja katkera.
Minusta on aivan oikeutettua olla kateellinen ja katkera tai ainakin huomauttaa, että tuntee itsensä petetyksi. Ainahan hoetaan, käy koulusi, lue ja opiskele ahkerasti niin loppuelämä on taloudellisesti helpompaa, onko? Valitse sitte ala joka ei mahdollisesti kiinnosta pätkääkään ja joka päivä työssä on yhtä kärsimystä, mutta onneksi tulee paljon rahaa.
Oikeutettu olemaan katkera , kenelle ?
Hänelle , joka on onnistunut saamaan molemmat , mielekkään työn josta maksetaan hyvin ?
Jos lähtee tuolla linjalle , ei ehdi muuta tekemäänkään kuin olemaan katkera ja kateellinen. Aina on joku joka on kauniimpi, laihempi, rikkaampi, älykkäämpi, ihan mitä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Insinööri kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Vaimo on seurannut unelmaansa ja hankkinut huonosti työllistävän maisterin tutkinnon. Minä laiskana pragmaatikkona valitsin hyvin työllistävän AMK-insinöörin koulutuksen.
Lopputulos on, että minä olen ansainnut viimeiset 20 vuotta noin kolme kertaa enemmän kuin vaimoni. Elintaso on aina tasattu ja silti vaimo on katkera ja valittaa minulle. Ei kai tilanne minun vikani ole.
Miten viitsit katsella tuollaista vaimoa? Minä ottaisin heti hatkat, jos puoliso olisi kateellinen ja katkera.
Minusta on aivan oikeutettua olla kateellinen ja katkera tai ainakin huomauttaa, että tuntee itsensä petetyksi. Ainahan hoetaan, käy koulusi, lue ja opiskele ahkerasti niin loppuelämä on taloudellisesti helpompaa, onko? Valitse sitte ala joka ei mahdollisesti kiinnosta pätkääkään ja joka päivä työssä on yhtä kärsimystä, mutta onneksi tulee paljon rahaa.
Ei ole tervettä meinikiä olla katkera ja kateellinen hyvätuloiselle puolisolle, joka elättää perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni tienaa noin kolme kertaa sen mitä minä. Meillä on yhteiset rahat, mutta silti olen kateellinen. Kateus on ihan normaali tunne tälläisessä tilanteessa ja olen siitä miehen kanssa puhunut. Ei se sitä tarkoita, että jotenkin rankaisisin puolisoani siitä hyvästä että tienaa enemmän.
Miehen urakehitys on myös mennyt ihan naurettavan helposti, pääsi heti valmistuttuaan suoraan uraputkeen. On 28v ja tienaa yli 80k vuodessa. Tätä kirjottaessakin alkoi ärsyttää kun toinen on päässyt niin helpolla vaikka toki olen todella iloinen hänen puolestaan ja itsekin hyödyn tilanteesta.
Sori avautuminen, tämähän on aivan naurettava first world problem!!
Tekee pahaa lukea viestisi. Mulla on naurettavan helppo ura ja tienaan 63000 euroa nettona vuodessa. Siltikään puolisoni ei ole minulle katellinen vaan on aidosti onnellinen puolestani hyvin menestyneen urani johdosta. Ja voin tuntea aidosti hänen onnellisuutensa puolestani.
Ymmärsit väärin - olen vilpittömän onnellinen mieheni puolesta. Mieheni on toki opiskellut ja tehny paljon töitä, mutta tuurilla on ollut siinä myös iso merkitys ja silloin, kun itse olen kipuillut ei-niin-loistavasti edenneiden työjuttujen kanssa se, että toinen on saanut kaiken tosi helpolla tekee kateelliseksi.
On mun mieskin kateellinen minulle siitä, että olen todella läheinen sisarusteni kanssa kun hän ja siskonsa eivät tule lainkaan juttuun.
No ei oikeastaan, koska muistan vastaavan tilanteen. Kävin osa-aikaisissa töissä, ja siihen päälle iltalukiossa. Joka halvatun viikko sama painava reppu selässä ensin töihin, sitten kouluun ja bussilla kaikki noi välit koska ei ollut varaa ajokorttiin. Tuskaílin rahatilannetta yms. ja puoliso samaan aikaan nettosi hirveät summat jotka piilotti äkkiä sijoitustileilleen. Tein eron jälkeen rikosilmoituksen kiskonnasta, sai tuomion.