Kun äitiys kaduttaa

Ja ap jatkaa vielä; lohduttaa sentään se, etten ole yksin ajatusteni kanssa.

Tunnistan myös itseni artikkelista. Ja just tuon kohdan, että syyllistyn kokemistani tunteista ja sen syyllisyydenkin kanssa on hankalaa elää, katumuksen lisäksi. Jatkuva musta pilvi varjostaa elämääni.

Sairasta. Miksi hankitte lapsia jos tiedätte ettei se itselle sovi?

Vierailija kirjoitti:

Sairasta. Miksi hankitte lapsia jos tiedätte ettei se itselle sovi?

Varmaan siksi, kun av- palstalla haukutaan velat itsekkäiksi...

Vierailija kirjoitti:

Sairasta. Miksi hankitte lapsia jos tiedätte ettei se itselle sovi?

Miten sen voi etukäteen tietää? Luulin haluavani lapsia, mutta se, millaiseksi elämä on muodostunut sen jälkeen, ei ole sitä elämää, mitä toivoin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sairasta. Miksi hankitte lapsia jos tiedätte ettei se itselle sovi?

Ei kai sitä voi etukäteen tietää?

Minuakin kaduttaa. Tosin katumukseni tuli vasta, kun lapset alkoivat aikuistumaan. Koko elämänsä parhaansa yrittää rakastaa, kasvattaa ja ohjata, ja kun näki mitä niistä tuli, niin turhaan meni nekin vuodet. Uhraa itsensä, oman aikansa - ei minkään takia.

Miksi sinun piti menettää elämäsi ja identiteettisi?

En minä ainakaan ajatellut menettää itseäni, vaikka pian esikoiseni syliini saankin. Tulen takuulla kasvamaan ihmisenä, kuten raskaudenkin myötä. En siltikään koe lapsen olevan elämäni tiellä, päinvastoin. Yhtälailla voimme matkustaa, käydä lenkeillä ja kiertää tapahtumia, erona vain ettemme ole enää kaksin. Toisaalta emme mieheni kanssa olekaan bilettäjiä, joiden "vapaus" murskaantuisi lapsen syntymään.

Tietenkään et ole sama ihminen kuin 18-vuotiaana. Olet vastuullinen vanhempi, jonka tehtävä on kasvattaa jälkeläisensä hyvin. Se jos joku on tärkeä ja upea työ. Ihmettelen vain, että miksi hankitte lisää lapsia? Olisi voinut kuvitella jo ensimmäisen antaneen osviittaa tulevasta?

Vierailija kirjoitti:

Sairasta. Miksi hankitte lapsia jos tiedätte ettei se itselle sovi?

ei kaikki tiedä ettei se itselle sovi ennenkun niitä lapsia on. On jopa ennen synnytystä saattanut ajatella että todellakin haluaa lapsia ja ison perheen mutta asia ei olekaan niin. Itsellä tällainen tuttu josta luuli että tulisi täydellinen äiti ja rakasti lapsia yli kaiken mutta kun omat syntyi asia ei ollutkaan enää niin eikä sitä pystynyt etukäteen aavistamaan.

Itse olet sairas kun syyllistät näitä äitejä jo lisää.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinun piti menettää elämäsi ja identiteettisi?

En minä ainakaan ajatellut menettää itseäni, vaikka pian esikoiseni syliini saankin. Tulen takuulla kasvamaan ihmisenä, kuten raskaudenkin myötä. En siltikään koe lapsen olevan elämäni tiellä, päinvastoin. Yhtälailla voimme matkustaa, käydä lenkeillä ja kiertää tapahtumia, erona vain ettemme ole enää kaksin. Toisaalta emme mieheni kanssa olekaan bilettäjiä, joiden "vapaus" murskaantuisi lapsen syntymään.

Tietenkään et ole sama ihminen kuin 18-vuotiaana. Olet vastuullinen vanhempi, jonka tehtävä on kasvattaa jälkeläisensä hyvin. Se jos joku on tärkeä ja upea työ. Ihmettelen vain, että miksi hankitte lisää lapsia? Olisi voinut kuvitella jo ensimmäisen antaneen osviittaa tulevasta?

Toivottavasti kaikki menee niinkuin suunnittelet, itselläni ei mennyt. Samoista asioista haaveilin, mutta todellisuus on muuta. Ja miksi jälleen kerran biletys otetaan esimerkiksi siitä menetetystä elämästä? En ole koskaan viihtynyt baareissa tai alkoholin parissa, ja pidän itseäni hyvinkin vastuullisena ihmisenä. Tietenkin rakastan lapsiani, mutta jos nyt voisin uudelleen valita, tekisin toisen ratkaisun.

Ap

Olen tuollaisen vanhemman lapsi. Kyllä sen vanhemman olemuksesta ja käytöksestä lapsikin huomaa, että vanhempaa ottaa koko ajan rooli vanhempana hattuun. Lapsuuttani käsittelen sitten psykoterapiassa. Ei se mitään mukavaa aikaa ollut.

Kysymys: miksi sellainen ihminen hankkii monta lasta, joka kokee vanhemmuuden lähinnä taakaksi? Eikö jo ensimmäisen lapsen jälkeen huomaa sen, että vanhemmuus ei ole olekaan se oma juttu? Miksi pahentaa tilannetta hankkimalla vielä lisää lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinun piti menettää elämäsi ja identiteettisi?

En minä ainakaan ajatellut menettää itseäni, vaikka pian esikoiseni syliini saankin. Tulen takuulla kasvamaan ihmisenä, kuten raskaudenkin myötä. En siltikään koe lapsen olevan elämäni tiellä, päinvastoin. Yhtälailla voimme matkustaa, käydä lenkeillä ja kiertää tapahtumia, erona vain ettemme ole enää kaksin. Toisaalta emme mieheni kanssa olekaan bilettäjiä, joiden "vapaus" murskaantuisi lapsen syntymään.

Tietenkään et ole sama ihminen kuin 18-vuotiaana. Olet vastuullinen vanhempi, jonka tehtävä on kasvattaa jälkeläisensä hyvin. Se jos joku on tärkeä ja upea työ. Ihmettelen vain, että miksi hankitte lisää lapsia? Olisi voinut kuvitella jo ensimmäisen antaneen osviittaa tulevasta?

Toivottavasti kaikki menee niinkuin suunnittelet, itselläni ei mennyt. Samoista asioista haaveilin, mutta todellisuus on muuta. Ja miksi jälleen kerran biletys otetaan esimerkiksi siitä menetetystä elämästä? En ole koskaan viihtynyt baareissa tai alkoholin parissa, ja pidän itseäni hyvinkin vastuullisena ihmisenä. Tietenkin rakastan lapsiani, mutta jos nyt voisin uudelleen valita, tekisin toisen ratkaisun.

Ap

Mikä sitten on tarkalleen se asia, jonka koet menettäneesi?

Luulisi aikuisen ymmärtävän, ettei perhe-elämä ole koskaan täysin sama asia kuin perheettömän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairasta. Miksi hankitte lapsia jos tiedätte ettei se itselle sovi?

Varmaan siksi, kun av- palstalla haukutaan velat itsekkäiksi...

Mitenkään kyseenalaistamatta toisten odotusten mukaan elämäänsä eläviä ihmisiä ei voi pitää lähtökohtaisesti erityisen älykkäinä.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys: miksi sellainen ihminen hankkii monta lasta, joka kokee vanhemmuuden lähinnä taakaksi? Eikö jo ensimmäisen lapsen jälkeen huomaa sen, että vanhemmuus ei ole olekaan se oma juttu? Miksi pahentaa tilannetta hankkimalla vielä lisää lapsia?

Kai sitä ensimmäisen jälkeen jotenkin kuvitteli, että tämä nyt on vain joku vaihe, ja että kivaa, kun lapsella on sisarus. Niinkuin tietysti onkin. Mutta se ”vaihe” ei sitten koskaan loppunutkaan. Lapset ovat nyt 10 ja 12. Arki sujuu, tietenkin, mutta en mitenkään tästä lapsiperheen arjesta ole koskaan nauttinut.

Ja vaikka joku tuossa sanoikin, että asioita voi tehdä kuten ennenkin, ei se vaan mene niin. Ja kaikki muuttuu, vaikka miten yrittäisi pitää elämänsä muilta osin ennallaan. Parisuhde muuttuu ja arki muuttuu. Kaipaan sitä spontaaniutta ja rauhallista elämää. Ja sitä, että voin lähteä esim. kävelylenkille tuulettumaan ilman jatkuvaa aikataulutusta ja tai että joku on jatkuvasti seurassani.

Minä en niinkään kaipaa mitään tekemistä, että minulta olisi lasten takia jäänyt tekemistä pois, vaan kaipaan omaa rauhaa. Sitä, että minun ei tarvitsisi tulla pääni sisästä ulos sen takia, että joku tarvitsee minua. Teen sitä jo koko päivän töissä, ja siksi kotona haluaisi varata oman itsensä omalle itselleen.

Musta on hienoa että tästä asiasta pystyy (jo jotenkuten) puhumaan. Vielä kamalampaa olisi jos ei olisi mitään kanavaa, jossa kaltaisesi vanhemmat pystyvät avautumaan tuntemuksista. Toivottavasti pystytte käsittelemään tuntojanne ja elämään silti hyvän elämän.

Itse en äitiyttä kadu. Pikkulapsiarki on niin hektistä ettei tässä edes oikein ehdi miettiä itseään ja omia tarpeitaan. Oma elämä, toiveet ja haaveet on tauolla ja tilalle on tullut paljon muuta. Ymmärrän, että joillekin muutos voi olla kovempi paikka, minä olen selvinnyt hyvin ja voin sanoa jopa nauttivani.

Ja pitää muistaa että vaikka vanhemmuutta katuisi, se ei todellakaan automaattisesti tarkoita sitä että olisi huono vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Ja pitää muistaa että vaikka vanhemmuutta katuisi, se ei todellakaan automaattisesti tarkoita sitä että olisi huono vanhempi.

Noin on helppo sanoa, jollei ole itse ollut tuollaisen vanhemman kasvatettavana. Kasvat silloin siihen tunteeseen, että sinussa on jotain vikaa, kun vanhempi ei vaikuta viihtyvän seurassasi.

Koen samanlaisia tunteita. Minusta tuntuu lähinnä siltä, että olisin vankilassa. En pääse tästä pois, koska olen sidottuna lapsiini ikuisesti - tietenkin.

Enkä jaksa ymmärtää, että miksi automaattisesti oletetaan, että biletys on se, mitä kaivataan, jos ei haluta olla vanhempia. Käsittämätöntä kärjistystä. Ikään kuin ainoa vaihtoehto perhe-elämälle olisi baareissa ravaaminen ja jokaviikonloppuinen dokaaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys: miksi sellainen ihminen hankkii monta lasta, joka kokee vanhemmuuden lähinnä taakaksi? Eikö jo ensimmäisen lapsen jälkeen huomaa sen, että vanhemmuus ei ole olekaan se oma juttu? Miksi pahentaa tilannetta hankkimalla vielä lisää lapsia?

Kai sitä ensimmäisen jälkeen jotenkin kuvitteli, että tämä nyt on vain joku vaihe, ja että kivaa, kun lapsella on sisarus. Niinkuin tietysti onkin. Mutta se ”vaihe” ei sitten koskaan loppunutkaan. Lapset ovat nyt 10 ja 12. Arki sujuu, tietenkin, mutta en mitenkään tästä lapsiperheen arjesta ole koskaan nauttinut.

Ja vaikka joku tuossa sanoikin, että asioita voi tehdä kuten ennenkin, ei se vaan mene niin. Ja kaikki muuttuu, vaikka miten yrittäisi pitää elämänsä muilta osin ennallaan. Parisuhde muuttuu ja arki muuttuu. Kaipaan sitä spontaaniutta ja rauhallista elämää. Ja sitä, että voin lähteä esim. kävelylenkille tuulettumaan ilman jatkuvaa aikataulutusta ja tai että joku on jatkuvasti seurassani.

Elämä muuttuu joka tapauksessa, hankit lapsia tai et. Oletko käsitellyt näitä tunteitasi psykoterapiassa?

Palstalla toitotetaan miten kaikkien pitää hankkia lapsia ja nyt ap:lle sanotaan "miksi menit hankkimaan lapsia!!!!111" koittakaa nyt jo päättää mitä mieltä olette 😂😂