Muita joille ei tunnu löytyvän paikkaa maailmassa?

Jos haluat olla hyvä jossakin, sinun täytyy tehdä töitä sen eteen että olisit. Kumppanin hankkimiseen sama homma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi samanlainen. Tunnen tuskasi! Nykymeno Suomessa on julmaa niille, jotka ei sopivaan muottiin solahda. Älä silti luovuta, en minäkään, vaikka kuin mieli tekis.

Suoraan sanottuna vaan vituttaa hakata päätään seinään, yrittää ja yrittää, mutta kaikki menee mönkään kuitenkin. Ap

Ymmärrän, kukapa tuosta tykkäisi. Mutta näillä mennään - minkäs teet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa ihan helvetisti kun tuntee itsensä niin turhaksi. En ole hyvä yhtään missään hyödyllisessä asiassa jota voisi tehdä elääkseen. Olen ihan toivoton sählääjä ja tumpelo, eikä mikään oikein tunnu onnistuvan. Elämä kaikkiaan tuntuu niin vaikealta kun ei löydy sopivan yksinkertaista työtä ja kumppanikin loistaa poissaolollaan. Mikä virka tällaisella elämällä oikein on? Sitä olen monet illat pohtinut.

Onhan tässä jo selvästi täytetty tiettyjä tärkeitä reunaehtoja, jos kerta on kumppani - vaikkakin poissaoleva, mutta se ei vedä kokonaissaldoa vielä miinukselle, koska monella muullakin on sama tilanne. Koska ihmiset neuvoo vähän tumpeloita mielellään, niin sitä kannattaisi ehkä kuunnella vähän sillä korvalla, että olisiko kellä antaa sopivaa vihjettä, tosin hyvää tarkoittavien erottaminen viisaista on joskus vaikeaa, ellei mahdotonta, ja ne tuppaa kuitenkin yleensä olemaan niitä edellisiä pääsääntöisesti. 

Mites työttömien yhdistys?

Sinnehän on helppo mennä - moni on saanut sitä kautta tukea ja kavereita, siellä voi lukea päivän lehdet ym ja mistäpä sen tietää mitä ideoita ihmiset yhdessä keksii. Ainakin jotain yhteistä liikuntaa, harrastusta ynnä muuta kivaa.

Annetaan elämälle mahdollisuus, eikä todellakaan heitetä pyyhettä kehään ei nyt eikä koskaan, muistakaakin se!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maailmalle kaikki ihmiset ovat yhtä tarpeettomia. Eli oikeasti koet ettet sovi muiden ihmisten joukkoon.

Hakeudu outojen ja "hyödyttömien" ihmisten joukkoon. Ehkä sieltä löytyy joku samalla tavalla yhteiskuntaan epäsopiva.

Kuulkaas, ei kaikkien tarvitsekaan juosta tässä oravanpyörässä - juoskoot ne jotka haluaa, eletään me luonnonlapset omaa arvokasta elämäämme. 

Eipä täällä kovin rauhassa saa elellä omaa elämäänsä kun kaikenmaailman sossut sun muut alkaa hönkiä niskaan. Ap

Chillaa ny vähän. Ei se niin vakavaa ole. Elämä siis tällä pallolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi samanlainen. Tunnen tuskasi! Nykymeno Suomessa on julmaa niille, jotka ei sopivaan muottiin solahda. Älä silti luovuta, en minäkään, vaikka kuin mieli tekis.

Suoraan sanottuna vaan vituttaa hakata päätään seinään, yrittää ja yrittää, mutta kaikki menee mönkään kuitenkin. Ap

Ymmärrän, kukapa tuosta tykkäisi. Mutta näillä mennään - minkäs teet.

Ei kannata surra mitään, iloita vaan ja elää elämäänsä niin hyvin kun voi!

Sitäpaitsi Jeesus auttaa, jos sulla on tukalaa - rukoile Häntä elämääsi niin saat avun kaikkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa ihan helvetisti kun tuntee itsensä niin turhaksi. En ole hyvä yhtään missään hyödyllisessä asiassa jota voisi tehdä elääkseen. Olen ihan toivoton sählääjä ja tumpelo, eikä mikään oikein tunnu onnistuvan. Elämä kaikkiaan tuntuu niin vaikealta kun ei löydy sopivan yksinkertaista työtä ja kumppanikin loistaa poissaolollaan. Mikä virka tällaisella elämällä oikein on? Sitä olen monet illat pohtinut.

Onko sinulla asioita, joista nautit? Tai, mistä tulet iloiseksi? Se riittää oikeasti. Nauti, että olet täällä maailmassa meidän muiden kanssa. Yksi osaa ja tekee yhtä, toinen toista ja kolmas ihmettelee. Rallatellaan. :)

No onneksi on edes muutama harrastus jotka pitää pään kasassa edes jotenkin. Mutta ahdistaa silti kun ei kelpaa mihinkään, ja työkkärit sun muut pakottaa ties mihin opiskelemaan ja kursseilemaan, vaikka tiedän, että ihan turhaa se vaan on. Nyt sitten opiskelen ja sählään ja mokailen jatkuvasti. Tekisi mieli lopettaa koko opiskelu kun ei siitä mitään tunnu tulevan. Eihän minulla mitään ihmisarvoa ole jos ei töitä tee. Ap

Nyt kyllä kohta suutun, jos vielä kerran kuulen työttömältäkin tuota höpöroskaa siitä, kuinka ihmisarvo tulisi palkkatyöstä. Me valitsemme arvomme itse.

Ja sinähän osaat myös kirjoittaa. Olet varmaan huomannut, että sekään ei ole kaikille niin helppoa. Kirjoittaminen on antoisaa. Kirjoita!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maailmalle kaikki ihmiset ovat yhtä tarpeettomia. Eli oikeasti koet ettet sovi muiden ihmisten joukkoon.

Hakeudu outojen ja "hyödyttömien" ihmisten joukkoon. Ehkä sieltä löytyy joku samalla tavalla yhteiskuntaan epäsopiva.

Kuulkaas, ei kaikkien tarvitsekaan juosta tässä oravanpyörässä - juoskoot ne jotka haluaa, eletään me luonnonlapset omaa arvokasta elämäämme. 

Eipä täällä kovin rauhassa saa elellä omaa elämäänsä kun kaikenmaailman sossut sun muut alkaa hönkiä niskaan. Ap

Ajattele näin; se ei sua auta, vaikka murehtisit kuinka - joten anna olla ja päästä irti ne murheet!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa ihan helvetisti kun tuntee itsensä niin turhaksi. En ole hyvä yhtään missään hyödyllisessä asiassa jota voisi tehdä elääkseen. Olen ihan toivoton sählääjä ja tumpelo, eikä mikään oikein tunnu onnistuvan. Elämä kaikkiaan tuntuu niin vaikealta kun ei löydy sopivan yksinkertaista työtä ja kumppanikin loistaa poissaolollaan. Mikä virka tällaisella elämällä oikein on? Sitä olen monet illat pohtinut.

Onko sinulla asioita, joista nautit? Tai, mistä tulet iloiseksi? Se riittää oikeasti. Nauti, että olet täällä maailmassa meidän muiden kanssa. Yksi osaa ja tekee yhtä, toinen toista ja kolmas ihmettelee. Rallatellaan. :)

No onneksi on edes muutama harrastus jotka pitää pään kasassa edes jotenkin. Mutta ahdistaa silti kun ei kelpaa mihinkään, ja työkkärit sun muut pakottaa ties mihin opiskelemaan ja kursseilemaan, vaikka tiedän, että ihan turhaa se vaan on. Nyt sitten opiskelen ja sählään ja mokailen jatkuvasti. Tekisi mieli lopettaa koko opiskelu kun ei siitä mitään tunnu tulevan. Eihän minulla mitään ihmisarvoa ole jos ei töitä tee. Ap

Nyt kyllä kohta suutun, jos vielä kerran kuulen työttömältäkin tuota höpöroskaa siitä, kuinka ihmisarvo tulisi palkkatyöstä. Me valitsemme arvomme itse.

Ja sinähän osaat myös kirjoittaa. Olet varmaan huomannut, että sekään ei ole kaikille niin helppoa. Kirjoittaminen on antoisaa. Kirjoita!

Nimenomaan - valoa kohti, kevät alkaa jo ensi kuussa ihmiset!!!

Itse samaistun myös tähän. Olen vasta melko nuori ihminen, mutta jotenkin jo pudonnut kyydistä aikoja sitten. Paljon olen kokenut pahaa muilta ihmisiltä ja senkään takia en halua koskaan lähteä siihen juoruiluun yms mukaan mitä monet näyttävät harrastavan. Haluan mieluummin auttaa muita ja ymmärrän hyvin huonossa tilanteessa olevia ihmisiä, kun itselläkin samaa.  En jaksa pinnallisuutta ja kulutuskulttuuria ja mietin monesti todella syvällisiä asioita. En halua olla mikään erikoinen ihminen, mutta kyllähän sen huomaa etten oikein sovi joukkoon. Pitäisi löytää niitä samankaltaisia ihmisiä. Olen myös aika ujo ihminen ja kiltti. Tuntuu senkin takia niin epäreilulta se kaikki kohtelu, mitä olen osakseni saanut. Se on tehnyt paljon pahaa jälkeä ja nykyisin on jotenkin vieläkin vaikeampaa tuoda ajatuksiin julki. En muutenkaan hirveästi piittaa muiden seurasta, kun olen pakostakin joutunut olemaan paljon yksin. Silti sitä kuitenkin kaipaa, että olisi sellainen hyvä kaveri. Itse ainakin tiedän miten toista ei saa kohdella ja olisin varmaan ihan hyvä ystävä jollekin.

Opiskelemaan olen hakenut, mutta ainakaan vielä en ole päässyt ja tämäkin pelottaa. En ole ollut lukiossa mikään niin hyvä oppilas ja nyt tämä jatko on ollutkin vaikeaa. AMK:ssa ei ole niin kiinnostavia aloja ja  sairaanhoitajat yms on pakko sulkea pois jo sen takia etten pystyisi toimimaan sellaisessa ammatissa. Amikseen en taas mitenkään haluaisi ja pidän sitä itselleni tuomiona, vaikka arvostan kyllä kaikkia ammatteja. Tuntuu silti, että olisi minulle liikaa tehdä sellaista mistä en pidä yhtään ja en varmaan kestäisi kaukaa. Työkkäri onkin minulle myös jo vihamies. Heidän pillinsä mukaan hyppiminen vaan sekoittaa kaikkea lisää. Olen myös liian introvertti nykymaailmaan.  Välillä olen aika surullinen tästä tilanteesta. Tuntuu, että olen turha merkityksetön ihminen. En ole tehokas,  tarpeeksi viisas, sosiaalinen tai muutenkaan etevä.  Vaan sellainen haaveilija, hidas ja outokin ihminen. Jos nyt saisin lottovoiton niin lähtisin ulkomaille elämään vaatimatonta elämää tai jäisin Suomeen johonkin mökkiin asumaan. Se riittäisi minulle, mutta tuskin tämä toteutuu. En ole sellainen ihminen, jota on hyödykäs yhteiskunnalle.

Kiitos sulle tästä! :)

Ole hyvä, kiva kun tykkäsit. ;)[/quote]

Siis tähän vastasin, ei aina tule tuo teksti mukaan :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa ihan helvetisti kun tuntee itsensä niin turhaksi. En ole hyvä yhtään missään hyödyllisessä asiassa jota voisi tehdä elääkseen. Olen ihan toivoton sählääjä ja tumpelo, eikä mikään oikein tunnu onnistuvan. Elämä kaikkiaan tuntuu niin vaikealta kun ei löydy sopivan yksinkertaista työtä ja kumppanikin loistaa poissaolollaan. Mikä virka tällaisella elämällä oikein on? Sitä olen monet illat pohtinut.

Onko sinulla asioita, joista nautit? Tai, mistä tulet iloiseksi? Se riittää oikeasti. Nauti, että olet täällä maailmassa meidän muiden kanssa. Yksi osaa ja tekee yhtä, toinen toista ja kolmas ihmettelee. Rallatellaan. :)

No onneksi on edes muutama harrastus jotka pitää pään kasassa edes jotenkin. Mutta ahdistaa silti kun ei kelpaa mihinkään, ja työkkärit sun muut pakottaa ties mihin opiskelemaan ja kursseilemaan, vaikka tiedän, että ihan turhaa se vaan on. Nyt sitten opiskelen ja sählään ja mokailen jatkuvasti. Tekisi mieli lopettaa koko opiskelu kun ei siitä mitään tunnu tulevan. Eihän minulla mitään ihmisarvoa ole jos ei töitä tee. Ap

Nyt kyllä kohta suutun, jos vielä kerran kuulen työttömältäkin tuota höpöroskaa siitä, kuinka ihmisarvo tulisi palkkatyöstä. Me valitsemme arvomme itse.

Ja sinähän osaat myös kirjoittaa. Olet varmaan huomannut, että sekään ei ole kaikille niin helppoa. Kirjoittaminen on antoisaa. Kirjoita!

No sellainen tunne vaan tulee kun on työtön, että on jotain viemärirottaakin alhaisempaa.

Ja osaan kirjoittaa jotenkin, mutta eipä siitäkään sen suurempaa iloa ole. Tosin pakko myöntää, että ihan mukavaa kuitenkin purkaa tuntojaan kirjoittelemalla kun suullinen ilmaisu ei ihan yhtä sujuvaa ole. Kirjoittaessa saa vähän pohtia mitä "sanoo". Ja kai sitä on jotenkin oppinut kirjoittelemaan kun käytännössä usean vuoden ajan sosiaaliset kontaktini ovat pääasiassa olleet juurikin erilaiset foorumit ja siellä ihmisten kanssa kirjoittelu. Foorumeilla voi vapaasti olla oma itsensä ilman, että tarvitsee pelätä muiden mielipiteitä. Virtuaalisen päällesylkemisen vielä kestän. Ap

Vierailija kirjoitti:

Itse samaistun myös tähän. Olen vasta melko nuori ihminen, mutta jotenkin jo pudonnut kyydistä aikoja sitten. Paljon olen kokenut pahaa muilta ihmisiltä ja senkään takia en halua koskaan lähteä siihen juoruiluun yms mukaan mitä monet näyttävät harrastavan. Haluan mieluummin auttaa muita ja ymmärrän hyvin huonossa tilanteessa olevia ihmisiä, kun itselläkin samaa.  En jaksa pinnallisuutta ja kulutuskulttuuria ja mietin monesti todella syvällisiä asioita. En halua olla mikään erikoinen ihminen, mutta kyllähän sen huomaa etten oikein sovi joukkoon. Pitäisi löytää niitä samankaltaisia ihmisiä. Olen myös aika ujo ihminen ja kiltti. Tuntuu senkin takia niin epäreilulta se kaikki kohtelu, mitä olen osakseni saanut. Se on tehnyt paljon pahaa jälkeä ja nykyisin on jotenkin vieläkin vaikeampaa tuoda ajatuksiin julki. En muutenkaan hirveästi piittaa muiden seurasta, kun olen pakostakin joutunut olemaan paljon yksin. Silti sitä kuitenkin kaipaa, että olisi sellainen hyvä kaveri. Itse ainakin tiedän miten toista ei saa kohdella ja olisin varmaan ihan hyvä ystävä jollekin.

Opiskelemaan olen hakenut, mutta ainakaan vielä en ole päässyt ja tämäkin pelottaa. En ole ollut lukiossa mikään niin hyvä oppilas ja nyt tämä jatko on ollutkin vaikeaa. AMK:ssa ei ole niin kiinnostavia aloja ja  sairaanhoitajat yms on pakko sulkea pois jo sen takia etten pystyisi toimimaan sellaisessa ammatissa. Amikseen en taas mitenkään haluaisi ja pidän sitä itselleni tuomiona, vaikka arvostan kyllä kaikkia ammatteja. Tuntuu silti, että olisi minulle liikaa tehdä sellaista mistä en pidä yhtään ja en varmaan kestäisi kaukaa. Työkkäri onkin minulle myös jo vihamies. Heidän pillinsä mukaan hyppiminen vaan sekoittaa kaikkea lisää. Olen myös liian introvertti nykymaailmaan.  Välillä olen aika surullinen tästä tilanteesta. Tuntuu, että olen turha merkityksetön ihminen. En ole tehokas,  tarpeeksi viisas, sosiaalinen tai muutenkaan etevä.  Vaan sellainen haaveilija, hidas ja outokin ihminen. Jos nyt saisin lottovoiton niin lähtisin ulkomaille elämään vaatimatonta elämää tai jäisin Suomeen johonkin mökkiin asumaan. Se riittäisi minulle, mutta tuskin tämä toteutuu. En ole sellainen ihminen, jota on hyödykäs yhteiskunnalle.

Luulisin tuota omaksi kirjoituksekseni, jos en olisi jo paljon vanhempi, yli viidenkymmenen. Haluaisin rohkaista sinua. Elä pää pystyssä omana itsenäsi, hymyile rohkeasti. Elämä ei meille kiusatuille introverteille ole välttämättä aina niin helppoa, mutta se voi tarjota monenlaista. Kiusaajista ja ikävistä juoruihmisistä ei ainakaan kannata välittää.

Vierailija kirjoitti:

Itse samaistun myös tähän. Olen vasta melko nuori ihminen, mutta jotenkin jo pudonnut kyydistä aikoja sitten. Paljon olen kokenut pahaa muilta ihmisiltä ja senkään takia en halua koskaan lähteä siihen juoruiluun yms mukaan mitä monet näyttävät harrastavan. Haluan mieluummin auttaa muita ja ymmärrän hyvin huonossa tilanteessa olevia ihmisiä, kun itselläkin samaa.  En jaksa pinnallisuutta ja kulutuskulttuuria ja mietin monesti todella syvällisiä asioita. En halua olla mikään erikoinen ihminen, mutta kyllähän sen huomaa etten oikein sovi joukkoon. Pitäisi löytää niitä samankaltaisia ihmisiä. Olen myös aika ujo ihminen ja kiltti. Tuntuu senkin takia niin epäreilulta se kaikki kohtelu, mitä olen osakseni saanut. Se on tehnyt paljon pahaa jälkeä ja nykyisin on jotenkin vieläkin vaikeampaa tuoda ajatuksiin julki. En muutenkaan hirveästi piittaa muiden seurasta, kun olen pakostakin joutunut olemaan paljon yksin. Silti sitä kuitenkin kaipaa, että olisi sellainen hyvä kaveri. Itse ainakin tiedän miten toista ei saa kohdella ja olisin varmaan ihan hyvä ystävä jollekin.

Opiskelemaan olen hakenut, mutta ainakaan vielä en ole päässyt ja tämäkin pelottaa. En ole ollut lukiossa mikään niin hyvä oppilas ja nyt tämä jatko on ollutkin vaikeaa. AMK:ssa ei ole niin kiinnostavia aloja ja  sairaanhoitajat yms on pakko sulkea pois jo sen takia etten pystyisi toimimaan sellaisessa ammatissa. Amikseen en taas mitenkään haluaisi ja pidän sitä itselleni tuomiona, vaikka arvostan kyllä kaikkia ammatteja. Tuntuu silti, että olisi minulle liikaa tehdä sellaista mistä en pidä yhtään ja en varmaan kestäisi kaukaa. Työkkäri onkin minulle myös jo vihamies. Heidän pillinsä mukaan hyppiminen vaan sekoittaa kaikkea lisää. Olen myös liian introvertti nykymaailmaan.  Välillä olen aika surullinen tästä tilanteesta. Tuntuu, että olen turha merkityksetön ihminen. En ole tehokas,  tarpeeksi viisas, sosiaalinen tai muutenkaan etevä.  Vaan sellainen haaveilija, hidas ja outokin ihminen. Jos nyt saisin lottovoiton niin lähtisin ulkomaille elämään vaatimatonta elämää tai jäisin Suomeen johonkin mökkiin asumaan. Se riittäisi minulle, mutta tuskin tämä toteutuu. En ole sellainen ihminen, jota on hyödykäs yhteiskunnalle.

Ymmärrän sua oikein hyvin, ei ole kovin helppoa löytää sitä omaa paikkaansa maailmassa, jos oikein mikään ei niin hirveästi kiinnosta - tai ei ainakaan sellainen, millä elatus tulisi.

Sitten pitäisi varmaan miettiä jotain sellaista mistä tykkäisi ja mitä haluaisi tehdä.

Esim pidätkö eläimistä tai lapsista? Ainakin lapset ja eläimet ovat tosi aitoja, eivätkä teeskentele, joten jompi kumpi ala voisi olla se sun juttu tai sitten taidealat, entäs jos menisit artesaanikouluun tms?

Myös lääkäreistä ja psykiatreista on pulaa, mutta et tainnut olla niistä kiinnostunut, kun pitkä opiskelu ja pitää sosiaalinenkin ainakin vähän olla.

Vierailija kirjoitti:

Itse samaistun myös tähän. Olen vasta melko nuori ihminen, mutta jotenkin jo pudonnut kyydistä aikoja sitten. Paljon olen kokenut pahaa muilta ihmisiltä ja senkään takia en halua koskaan lähteä siihen juoruiluun yms mukaan mitä monet näyttävät harrastavan. Haluan mieluummin auttaa muita ja ymmärrän hyvin huonossa tilanteessa olevia ihmisiä, kun itselläkin samaa.  En jaksa pinnallisuutta ja kulutuskulttuuria ja mietin monesti todella syvällisiä asioita. En halua olla mikään erikoinen ihminen, mutta kyllähän sen huomaa etten oikein sovi joukkoon. Pitäisi löytää niitä samankaltaisia ihmisiä. Olen myös aika ujo ihminen ja kiltti. Tuntuu senkin takia niin epäreilulta se kaikki kohtelu, mitä olen osakseni saanut. Se on tehnyt paljon pahaa jälkeä ja nykyisin on jotenkin vieläkin vaikeampaa tuoda ajatuksiin julki. En muutenkaan hirveästi piittaa muiden seurasta, kun olen pakostakin joutunut olemaan paljon yksin. Silti sitä kuitenkin kaipaa, että olisi sellainen hyvä kaveri. Itse ainakin tiedän miten toista ei saa kohdella ja olisin varmaan ihan hyvä ystävä jollekin.

Opiskelemaan olen hakenut, mutta ainakaan vielä en ole päässyt ja tämäkin pelottaa. En ole ollut lukiossa mikään niin hyvä oppilas ja nyt tämä jatko on ollutkin vaikeaa. AMK:ssa ei ole niin kiinnostavia aloja ja  sairaanhoitajat yms on pakko sulkea pois jo sen takia etten pystyisi toimimaan sellaisessa ammatissa. Amikseen en taas mitenkään haluaisi ja pidän sitä itselleni tuomiona, vaikka arvostan kyllä kaikkia ammatteja. Tuntuu silti, että olisi minulle liikaa tehdä sellaista mistä en pidä yhtään ja en varmaan kestäisi kaukaa. Työkkäri onkin minulle myös jo vihamies. Heidän pillinsä mukaan hyppiminen vaan sekoittaa kaikkea lisää. Olen myös liian introvertti nykymaailmaan.  Välillä olen aika surullinen tästä tilanteesta. Tuntuu, että olen turha merkityksetön ihminen. En ole tehokas,  tarpeeksi viisas, sosiaalinen tai muutenkaan etevä.  Vaan sellainen haaveilija, hidas ja outokin ihminen. Jos nyt saisin lottovoiton niin lähtisin ulkomaille elämään vaatimatonta elämää tai jäisin Suomeen johonkin mökkiin asumaan. Se riittäisi minulle, mutta tuskin tämä toteutuu. En ole sellainen ihminen, jota on hyödykäs yhteiskunnalle.

Jotain samaa pysty poimimaan tekstistäsi. Itse olen joku ambivertti tai mikä lie, mutta kallistun enemmän sille puolelle, että olisin yksin ja huomaamaton. Pärjään kyllä jotenkin jos ihmiset seuraani tuppautuvat, mutta itse pidän matalaa profiilia enkä tahdo tyrkyttää itseäni mihinkään. Tämäkin tekee työn saamisesta suht haastavaa. Ujo ja arka olen myös, joka johtunee lapsuudestani jossa oli vähän kaikenlaista. Rohkaistun kyllä tutustuttuani, mutta aika monessa tilanteessa tutustuminen jää vähän piippuun arkuuteni ja "vastentahtoisuuteni" vuoksi. Oikeita ystäviä en varmaan pystyisi hoitamaan, tuskin sitä haaveilemaani kumppaniakaan. Hetkelliset "seurustelut" selviän ihan mukavasti vaikka päivittäin.

Työkkärin painostuksesta päädyin nyt opiskelemaan. Ala sinällään kiinnostaa, mutta koko touhu on ihan perseestä kun vaaditaan jatkuvasti hirveästi vaikka en osaa mitään ja olen todella hidas oppimaan. Siinä alkaa ahdistaa ihan älyttömästi ja sellainen ahdistuskierre on valmis. Välillä on päiviä kun tekisi mieli iskeä hanskat tiskiin ja toivottaa "hyvät" jatkot.

Ja lottovoitosta minäkin haaveilen. Muuttaisin johonkin pikkumökkiin ja unohtuisin sinne omine ajatuksineni ja harrastuksineni. Elelisin vaatimattomasti, mutta mukavasti. Ap

Musta on aina tuntunut samalta, siis että en oikein tiedä, minne olen menossa. Aika vaan kuluu. Olen 32v, 3 lasta ja mies, vakituinen työ (nyt äitiyslomalla). Mutta tuo työ on se sama, johon parikymppisenä menin ”koulun ohella opiskelemaan.” Eikä se ole mun juttu. Enkä kyllä tiedä, mikä se olisi. Aika tosiaan vaan kuluu, mutta en toimi. Ikään kuin ajelehdin.

Siis koulun ohella töihin

Numero 31 kiittää kaikista viesteistä. Tietenkään sitä ei saisi välittää muiden puheista, mutta kun niitä kaikkia on jo vuosia toistettu niin joskus sitä on vaikeaa olla uskomatta. Tämä kaikki on vaan sotkenut elämää entisestään. Olisi pitänyt tulla rohkeammaksi, mutta itse olen kääntynyt enemmän sisään päin. Kuitenkin olen ihan positiivinen ja vähään tyytyväinen ja haluaisin kyllä löytää oman opiskelualani, koska pidän lukemisesta ja kaikesta tieteestä yms. Yliopistoon haluaisin todella edes koittamaan olisiko se minun juttuni ja luulen, että se opiskelumuoto olisi paras minulle.  Toivon, että sinne pääsisin. Muuten voi olla aika vaikeaa löytää noista muista kouluista kiinnostavaa alaa. Eläimistä pidän kyllä ja lasten kanssa tuskin kuitenkaan jaksaisin pitkään.  Työelämä ahdistaa myös minua ja välillä olen saanut sieltäkin jo ikäviä kokemuksia, vaikka melko vähäinen työhistoria onkin. Jotkut ihmiset ovat vaan niin ilkeitä. Työkkäri ahdistaa minua myös hirveästi ja kohta täytyy taas sinne mennä. Ne tilanteet ovat niin nöyryyttäviä, että stressaan jo viikkoja etukäteen. Olen kuitenkin sielläkin niin myöntyväinen kaikkeen joten saavat heti minut nalkkiin, kun en osaa pitää puoliani. Joskus on 3 virkailijaa ollut painostamassa niin sitten olen vaan murtunut. Toivon todella, että vangeilla on sama kohtelu, kun tuntuu että olen jo itse samanlaisissa kuulusteluissa. En todellakaan jatkaisi tällaistä elämää jos vaan keksisin jotakin. Kyllä minä haluaisin mielenkiintoisen ammatin. Sen takia toiveeni ovat opiskelemaan pääsyssä, ettei tarvitsisi suostua mihin vaan. On arvoton olo kun katselee muita.

Täällä yksi 🙋🏼‍♀️

Lapsia löytyy ja heistä olen äärettömän onnellinen, mutta noin muuten tuntuu, etten ole löytänyt paikkaani tässä maailmassa enkä oikeen saa ideaa siitä, mikä järki tässä kaikessa elämisessä oikein on.

Olen aika varautunut ja introvertti ihminen ja tästä syystä luulen, että minusta ei oikein välitetä. Tai aina minusta on tuntunut siltä, etten ole kovin pidetty. Lisäksi kiltteyteni vuoksi olen monesti joutunut hyväksikäytetyksi.

Välillä olen aika loppu tähän kaikkeen ja toivoisin, että elämä olisi jo osaltani ohi.

Mutta lasten vuoksi katselen tän kuitenkin loppuun..

up