Lue keskustelun säännöt.
Mihin tunteeseen et mitenkään osaa samaistua?
11.02.2019 |
Paljastan teille, että en osaa samaistua suruun, minkä toiset kokevat kun oma vanhempi vanhenee ja myöhemmin menehtyy. Tai edes siihen suruun, että vanhempi menehtyy aikaisin. En vain osaa kuvitella itselleni sellaista tunnetta. Oma tunteeni vastaavassa tilanteessa on varmasti eniten iso helpotus.
En myöskään osaa kiintyä koiriin tai kissoihin. Joskus jopa ärsyttää, kun joku inhimillistää lemmikkinsä, puhuu siitä hän-muodossa ja loukkaantuu koiransa puolesta, kun en rapsuta sitä lenkkipolulla.
Kommentit (148)
"Erityisherkkyyteen" (siis ei siihen että on oikeasti aistiherkkyys) ja että on herkkä muiden ihmisten mielialoille.
Ymmärrän empatian ja sympatian, mutta että pitää herkistellä ympäristön viboja koko ajan, en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateuteen. En ymmärrä, miten on minulta pois jos jollakin menee paremmin tai on minua etevämpi jossakin.
Kateus on aivan yleisinhimillistä. miltei synnynnäistä kaikissa.
Siitä pois oppiminenkin edellyttää sen tunteen tietämistä ja sitä että on sitä jonkun suhteen jossain tilanteessa elämässään kokenut.
Kaikki me olemme, joten: älä sentään sorru itseoikeutettuun tekopyhyyteen ja valehteluun.
Totta. Kateus on varmaan vaikeimmin tunnistettava tunne. Autuaita ovat he, jotka sen tunnistavat. Sokeat pisteet vain haittaavat elämää. Lisäksi kateus ei pelkästään lisää itsetuntemusta omista tunteista, vaan myös omista syvimmistä haaveista. Mitä isompi kateus, sitä syvemminnsitä haluaisi itselleen.
Olen eri, mutta en ole kateellinen ihminen enkä ymmärrä miksi mun pitäisi siitä netissä valehdella. Onko mahdollista että joillekin ihmisille kateus vaan on niin itsestäänselvä tunne, että ei osaa ajatella etteikö joku sitä tuntisi? Uskon että esim. mustasukkaiset ihmiset projisoi sitä mustasukkaisuutta juuri tuolla tavalla, että "en usko että rakastat sitä oikeesti jos sua ei kiinnosta kenen kanssa se siellä on" jne?
Kateelliset ihmiset on ärsyttäviä. Niille ei voi kertoa mitään kun kaikesta tulee kilpailu. Varsinkin nykyajassa varmin tapa olla joutumatta tahtomattaan johonkin vertailutilanteeseen on vaan olla hiljaa.
On varmasti totta, että toisille kateus on ongelmallisempi tunne kuin toisille. Vähän samalla tavalla kuin se, että toisille viha on vahvempi ja voimakkaampi tunne kuin toisille. Ärsyyntyvät kaikesta, kun toisilla on lehmänhermot.
Mutta viha - ja kateus - kuuluvat ihmisyyteen. Niitä on kaikilla. Jos ei ole, et ole ihminen.
Carl Jung puhuu varjosta. Varjosi on se, mitä et itsessäsi näe. Ja mistä tiedät, mikä on varjosi? Siitä, että asia ärsyttää sinua.
Ennen ahdistuin siitä, kun huomasin että kivojen ihmisten kanssa keskustelun sävy muuttui kun sanoin jotain mikä oli itselleni onnen aihe. Aloin aina vähätellä ja selitellä, koska se tuntui piristävän. "noo se on oikeastaan aika huono se palkka jne." Nyt musta tuntuu että en pysty enää olemaan iloinen elämästäni näiden ihmisten kanssa, koska jos olen se vie hapen huoneesta. SE on alkanut ärsyttää että olen pienentänyt itseni. Viimeisen 4kk sisään kaksi ei-toisiaan-tuntevaa ihmistä on sanonut, että olen niin mukavaa seuraa kun en tee mitään niin kovin ihmeellistä. Se avasi silmäni. Olen ollut turvallinen ihminen heidän mielestään, kun en ole uhka heidän mielenterveydelleen. No kerroin varovasti muutamasta matkasta ja ostetusta kiinteistöstä. Ei puhettakaan siitä, että olisi sanottu että "Ihanaa, ihan mahtavaa tosi hieno juttu!" mitä olisin itse ajatellut ja sanonut. Matkani oli kuulemma hyvin yksinkertainen ja kiinteistö huonolla alueella. Ei suoraan sanottu mutta kautta rantain näin keskustelu meni.
Nyt olen keskittynyt oikeasti sydämellisiin ja puolestani onnellisiin ystäviini. Oma tulkintani siitä, miksi en ole kovin kateellinen ihminen on se, että minulla on hyvä itsetunto ja koen, että jos jotain kovasti haluaisin niin mitään syytä siihen, miksi en sitä saisi, ei ole. Olen myös hyvin erilaisia asioita haluava, kuin keskivertotyyppi. Kukaan ei elä "minun elämääni". Jos joskus sellaisen tapaisin, niin sellaiselle varmaan olisin kateellinen ehkä? Ei ole tullut vastaan.
On sekin kateuden tunne, kun joku kertoo lähtevänsä Tahitille, ja sinulla kouraisee rinnasta ”ai kun ihanaa, kunpa minäkin pääsisin sinne!”. Silloin kateus ei kanavoidu negatiivisen kautta. Mutta kateutta se on silti.
Vertaan tunnetta jälleen vihaan: kun viha kanavoituu negatiivisesti, eikä henkilö itse tunnista vihaansa, vaan viha on hänelle se varjo, niin viha näyttäytyy mm. Halveksuntana. Kun viha tulee suorana tunteensa, on se assertiivista oman mielipiteensä ilmaisua, eikä sisällä halveksuntaa, ilkeilyä tai hyökkäämistä.
Monikülttuurisuuden ihannointiin. Minusta on hienoa että on erilaisia kulttuureita ja tapoja joita voi nähdä esim. matkalla ollessaan tai joista voi lukea lehdestä. Kulttuurien sekoittaminen sen sijaan tuo vain ongelmia ja on omiaan hävittämään heikompia kulttuureja.
En osaa kuvitella, miltä tuntuu kokea seksuaalista halua miespuolista henkilöä tai miesvartaloa kohtaan. Kun muut kuolaavat paidattomia rantaleijonia tai ruskettuneita sikspäkkejä jossain mainoksessa, tiedostan kyseessä olevan esteettisesti ihan hyvännäköinen vartalo. Mutta haluaisinko koskea sitä tai jäänkö katsomaan? No en. Ajatus miehen sukuelimistä tuntuu suorastaan vastenmieliseltä.
En voi samaistua pakottavaan tarpeeseen saada "omaa verta" oleva lapsi, joka ajaa ihmiset käymään vuosia hedelmöityshoidoissa eikä adoptio ole lainkaan vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarkoittako aloittaja samaistumisella empatiaa vai sympatiaa?
Empatiassa kuvittelemme tunteita, joita meillä ei välttämättä itsellämme juuri sillä hetkellä ole. Sympatiassa jaamme tai kykenemme jakamaan toisten tunteet. Empatiassa ei merkityksiä toisen kanssa jaeta. Empatia ei edes välttämättä edellytä myötätuntoa.
Empaattisella on kyky asettua toisen asemaan, mutta hän ei ”hulahda” toisen mielentilaan. Samaistujalle niin käy helposti, sillä samaistuminen on lähempänä sympatiaa kuin empatiaa.
//anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/tiedatko-empatia-sympatia-eroavat-toisistaan-nain-kehitat-myotatuntoasi
Vierailija kirjoitti:
Samastua.
Sekä samaistua että samastua ovat molemmat oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateuteen. En ymmärrä, miten on minulta pois jos jollakin menee paremmin tai on minua etevämpi jossakin.
Kateus on aivan yleisinhimillistä. miltei synnynnäistä kaikissa.
Siitä pois oppiminenkin edellyttää sen tunteen tietämistä ja sitä että on sitä jonkun suhteen jossain tilanteessa elämässään kokenut.
Kaikki me olemme, joten: älä sentään sorru itseoikeutettuun tekopyhyyteen ja valehteluun.
Totta. Kateus on varmaan vaikeimmin tunnistettava tunne. Autuaita ovat he, jotka sen tunnistavat. Sokeat pisteet vain haittaavat elämää. Lisäksi kateus ei pelkästään lisää itsetuntemusta omista tunteista, vaan myös omista syvimmistä haaveista. Mitä isompi kateus, sitä syvemminnsitä haluaisi itselleen.
Olen eri, mutta en ole kateellinen ihminen enkä ymmärrä miksi mun pitäisi siitä netissä valehdella. Onko mahdollista että joillekin ihmisille kateus vaan on niin itsestäänselvä tunne, että ei osaa ajatella etteikö joku sitä tuntisi? Uskon että esim. mustasukkaiset ihmiset projisoi sitä mustasukkaisuutta juuri tuolla tavalla, että "en usko että rakastat sitä oikeesti jos sua ei kiinnosta kenen kanssa se siellä on" jne?
Kateelliset ihmiset on ärsyttäviä. Niille ei voi kertoa mitään kun kaikesta tulee kilpailu. Varsinkin nykyajassa varmin tapa olla joutumatta tahtomattaan johonkin vertailutilanteeseen on vaan olla hiljaa.
On varmasti totta, että toisille kateus on ongelmallisempi tunne kuin toisille. Vähän samalla tavalla kuin se, että toisille viha on vahvempi ja voimakkaampi tunne kuin toisille. Ärsyyntyvät kaikesta, kun toisilla on lehmänhermot.
Mutta viha - ja kateus - kuuluvat ihmisyyteen. Niitä on kaikilla. Jos ei ole, et ole ihminen.
Carl Jung puhuu varjosta. Varjosi on se, mitä et itsessäsi näe. Ja mistä tiedät, mikä on varjosi? Siitä, että asia ärsyttää sinua.
Ennen ahdistuin siitä, kun huomasin että kivojen ihmisten kanssa keskustelun sävy muuttui kun sanoin jotain mikä oli itselleni onnen aihe. Aloin aina vähätellä ja selitellä, koska se tuntui piristävän. "noo se on oikeastaan aika huono se palkka jne." Nyt musta tuntuu että en pysty enää olemaan iloinen elämästäni näiden ihmisten kanssa, koska jos olen se vie hapen huoneesta. SE on alkanut ärsyttää että olen pienentänyt itseni. Viimeisen 4kk sisään kaksi ei-toisiaan-tuntevaa ihmistä on sanonut, että olen niin mukavaa seuraa kun en tee mitään niin kovin ihmeellistä. Se avasi silmäni. Olen ollut turvallinen ihminen heidän mielestään, kun en ole uhka heidän mielenterveydelleen. No kerroin varovasti muutamasta matkasta ja ostetusta kiinteistöstä. Ei puhettakaan siitä, että olisi sanottu että "Ihanaa, ihan mahtavaa tosi hieno juttu!" mitä olisin itse ajatellut ja sanonut. Matkani oli kuulemma hyvin yksinkertainen ja kiinteistö huonolla alueella. Ei suoraan sanottu mutta kautta rantain näin keskustelu meni.
Nyt olen keskittynyt oikeasti sydämellisiin ja puolestani onnellisiin ystäviini. Oma tulkintani siitä, miksi en ole kovin kateellinen ihminen on se, että minulla on hyvä itsetunto ja koen, että jos jotain kovasti haluaisin niin mitään syytä siihen, miksi en sitä saisi, ei ole. Olen myös hyvin erilaisia asioita haluava, kuin keskivertotyyppi. Kukaan ei elä "minun elämääni". Jos joskus sellaisen tapaisin, niin sellaiselle varmaan olisin kateellinen ehkä? Ei ole tullut vastaan.
On sekin kateuden tunne, kun joku kertoo lähtevänsä Tahitille, ja sinulla kouraisee rinnasta ”ai kun ihanaa, kunpa minäkin pääsisin sinne!”. Silloin kateus ei kanavoidu negatiivisen kautta. Mutta kateutta se on silti.
Vertaan tunnetta jälleen vihaan: kun viha kanavoituu negatiivisesti, eikä henkilö itse tunnista vihaansa, vaan viha on hänelle se varjo, niin viha näyttäytyy mm. Halveksuntana. Kun viha tulee suorana tunteensa, on se assertiivista oman mielipiteensä ilmaisua, eikä sisällä halveksuntaa, ilkeilyä tai hyökkäämistä.
Jos haluaisin Tahitille, pääsisin sinne. Tätä juuri tarkoitan; en koe että muiden tekemät asiat ovat saavuttamattomissani. Minä en suoraan sanottuna ymmärrä, miten muutkaan päätyvät näin ajattelemaan ja se vain on se pääsyy siihen miksi en tunne näitä tunteita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateuteen. En ymmärrä, miten on minulta pois jos jollakin menee paremmin tai on minua etevämpi jossakin.
Kateus on aivan yleisinhimillistä. miltei synnynnäistä kaikissa.
Siitä pois oppiminenkin edellyttää sen tunteen tietämistä ja sitä että on sitä jonkun suhteen jossain tilanteessa elämässään kokenut.
Kaikki me olemme, joten: älä sentään sorru itseoikeutettuun tekopyhyyteen ja valehteluun.
Totta. Kateus on varmaan vaikeimmin tunnistettava tunne. Autuaita ovat he, jotka sen tunnistavat. Sokeat pisteet vain haittaavat elämää. Lisäksi kateus ei pelkästään lisää itsetuntemusta omista tunteista, vaan myös omista syvimmistä haaveista. Mitä isompi kateus, sitä syvemminnsitä haluaisi itselleen.
Mitäs jos ihmistä on kiusattu suuri osa ala ja yläasteesta, hän on nähnyt kaiken "tyttöjenvälisestä ystävyydestä" ryhmädynamiikasta, yksin miettinyt mikä saa ihmiset käyttäytymään sillä tavalla, mihin kateus ja muut tunteet pahimmillaan ajaa. Se on helvetti jonka läpi pieni ihminen puserretaan ja joka hänen täytyy käsitellä ihan vaan että kykynee taas seuraavana päivänä kouluun.
En usko että koskaan olin luonteeltani kateellinen, mutta sen jälkeen en ainakaan aio käyttää kapasiteettiani minkäänlaiseen vertailuun tai kateuteen.
Elän vaatimatonta elämää ja muut eläköön omaansa.
En ymmärrä miksi myrkyllisestä kateudesta pyritään liian usein tekemään jonkinlainen normi. Sitä se ei todellakaan ole, kateus on tunteena yhtä negatiivinen ja tarpeeton kun väärin kohdistettu ja ylenmääräinen vihakin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siihen miltä tuntuu olla rakastettu jonkun perheen ulkopuolisen toimesta.
Älyttömään kilpailuhenkisyyteen,
siihen että on keinolla millä hyvänsä oltava parempi kuin joku muu ( tekee mitä tahansa, jopa laittomuuksia).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateuteen. En ymmärrä, miten on minulta pois jos jollakin menee paremmin tai on minua etevämpi jossakin.
Kateus on aivan yleisinhimillistä. miltei synnynnäistä kaikissa.
Siitä pois oppiminenkin edellyttää sen tunteen tietämistä ja sitä että on sitä jonkun suhteen jossain tilanteessa elämässään kokenut.
Kaikki me olemme, joten: älä sentään sorru itseoikeutettuun tekopyhyyteen ja valehteluun.
Totta. Kateus on varmaan vaikeimmin tunnistettava tunne. Autuaita ovat he, jotka sen tunnistavat. Sokeat pisteet vain haittaavat elämää. Lisäksi kateus ei pelkästään lisää itsetuntemusta omista tunteista, vaan myös omista syvimmistä haaveista. Mitä isompi kateus, sitä syvemminnsitä haluaisi itselleen.
Olen eri, mutta en ole kateellinen ihminen enkä ymmärrä miksi mun pitäisi siitä netissä valehdella. Onko mahdollista että joillekin ihmisille kateus vaan on niin itsestäänselvä tunne, että ei osaa ajatella etteikö joku sitä tuntisi? Uskon että esim. mustasukkaiset ihmiset projisoi sitä mustasukkaisuutta juuri tuolla tavalla, että "en usko että rakastat sitä oikeesti jos sua ei kiinnosta kenen kanssa se siellä on" jne?
Kateelliset ihmiset on ärsyttäviä. Niille ei voi kertoa mitään kun kaikesta tulee kilpailu. Varsinkin nykyajassa varmin tapa olla joutumatta tahtomattaan johonkin vertailutilanteeseen on vaan olla hiljaa.
On varmasti totta, että toisille kateus on ongelmallisempi tunne kuin toisille. Vähän samalla tavalla kuin se, että toisille viha on vahvempi ja voimakkaampi tunne kuin toisille. Ärsyyntyvät kaikesta, kun toisilla on lehmänhermot.
Mutta viha - ja kateus - kuuluvat ihmisyyteen. Niitä on kaikilla. Jos ei ole, et ole ihminen.
Carl Jung puhuu varjosta. Varjosi on se, mitä et itsessäsi näe. Ja mistä tiedät, mikä on varjosi? Siitä, että asia ärsyttää sinua.
Ennen ahdistuin siitä, kun huomasin että kivojen ihmisten kanssa keskustelun sävy muuttui kun sanoin jotain mikä oli itselleni onnen aihe. Aloin aina vähätellä ja selitellä, koska se tuntui piristävän. "noo se on oikeastaan aika huono se palkka jne." Nyt musta tuntuu että en pysty enää olemaan iloinen elämästäni näiden ihmisten kanssa, koska jos olen se vie hapen huoneesta. SE on alkanut ärsyttää että olen pienentänyt itseni. Viimeisen 4kk sisään kaksi ei-toisiaan-tuntevaa ihmistä on sanonut, että olen niin mukavaa seuraa kun en tee mitään niin kovin ihmeellistä. Se avasi silmäni. Olen ollut turvallinen ihminen heidän mielestään, kun en ole uhka heidän mielenterveydelleen. No kerroin varovasti muutamasta matkasta ja ostetusta kiinteistöstä. Ei puhettakaan siitä, että olisi sanottu että "Ihanaa, ihan mahtavaa tosi hieno juttu!" mitä olisin itse ajatellut ja sanonut. Matkani oli kuulemma hyvin yksinkertainen ja kiinteistö huonolla alueella. Ei suoraan sanottu mutta kautta rantain näin keskustelu meni.
Nyt olen keskittynyt oikeasti sydämellisiin ja puolestani onnellisiin ystäviini. Oma tulkintani siitä, miksi en ole kovin kateellinen ihminen on se, että minulla on hyvä itsetunto ja koen, että jos jotain kovasti haluaisin niin mitään syytä siihen, miksi en sitä saisi, ei ole. Olen myös hyvin erilaisia asioita haluava, kuin keskivertotyyppi. Kukaan ei elä "minun elämääni". Jos joskus sellaisen tapaisin, niin sellaiselle varmaan olisin kateellinen ehkä? Ei ole tullut vastaan.
On sekin kateuden tunne, kun joku kertoo lähtevänsä Tahitille, ja sinulla kouraisee rinnasta ”ai kun ihanaa, kunpa minäkin pääsisin sinne!”. Silloin kateus ei kanavoidu negatiivisen kautta. Mutta kateutta se on silti.
Vertaan tunnetta jälleen vihaan: kun viha kanavoituu negatiivisesti, eikä henkilö itse tunnista vihaansa, vaan viha on hänelle se varjo, niin viha näyttäytyy mm. Halveksuntana. Kun viha tulee suorana tunteensa, on se assertiivista oman mielipiteensä ilmaisua, eikä sisällä halveksuntaa, ilkeilyä tai hyökkäämistä.
Joo toi varmaan olisikin. Mutta jos ajattelisin noin, niin puuhaisin jo matkaa Tahitille. Miksi olisin kateellinen? En ehkä vaan ole törmännyt vielä omaan akilleen kantapäähäni. Olen ok näköinen, olen fiksu, mulla on materian suhteen aika vähäiset kiinnostukset, hyvä koulutus, mies, en halua lapsia, aina olen päässyt reissaamaan sinne minne olen halunnut... Ehkä sairastuminen voisi olla sellainen, että olisi terveille kateellinen. Toisaalta olen ollut lapsesta asti sairas eräällä tavalla, ja käsittänyt kuoleman mahdollisuuden niin pienenä että koen olevani täällä muutenkin vain käymässä.
Empatiaa lapsia kohtaan, ei kiinnosta yhtään jos jollekin lapselle/lapsille tapahtuu jotain pahaa. Olen yrittänyt tuntea jotain, mutta en vain tunne. Onneksi ei ole omia lapsia. En ymmärrä edes miten joku voi rakastaa omaa lastaan tai tuntea vauvakuumetta, jotenkin outoa.
Eläimet taas ovat minulle kaikki kaikessa<3
N29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kilpailuviettiin ja näyttämisenhaluun. Itse en ymmärrä ollenkaan pelien tai kilpailun päälle, keskityn omaan suoritukseen ja omaan elämään eikä esim. töissä ole mitään syytä pistää työkaveria paremmaksi vain näyttämisen halusta. En ymmärrä ollenkaan että miksi jotkut ihmiset haluavat ostaa paremman auton kuin naapurilla, mikä siinä voi olla takana?
Sadismiin, siis siihen mitä joku mahtaa saada kaivamalla esiin toisen heikkoudet ja hyödyntämällä niitä tietoja. Sellainen ihminen on itse ihan äärirajoilla?
Joku mainitsi matkakuumeen, itse sanon sen vastakohdan. Eli en ymmärrä miten joku voi sanoa/tuntea olevansa tyytyväinen kotona/mökillä/töissä/perheen kanssa vapaa-ajalla.
Itseäni ajaa loputon uudennäkemisen ja -kokemisen kaipuu ja näivettyisin pois jos jokin minulta reissaamisen estäisi.
Ja ei, matkan ei tarvitse olla jotain super erikoista, KAIKKI reissut ovat aina jollain tavalla mielenkiintoisia. Matkaseurakin saattaa avata aivan uusia näkemyksiä maailmaan.
Siihen että vauva olisi lapsista rakkain ja vanhemmat lapset suorastaan oksettaisivat. En ymmärrä miten joku vanhempi voi tuntea näinkin raa'sti. Omat ystäväni vinkuvat koko ajan kuinka esikoinen on niin rasittava ja tekisi mieli viedä se lastenkotiin. Ei ihme että monella suomalaisella on mielenterveysongelmia.
Kaipa tuo on jotain hormonaalista mutta itse en ole kokenut noin.
Vahingonilo toisen epäonnistumisesta. Toisella valmiiksi mieli maassa niin joku saa nautintoa ja viihdettä siitä että toinen epäonnistui ja on pettynyt itseensä. Jotenkin sairasta.
En myöskään osaa samaistua tilanteeseen että saa nautintoa siitä että onnistuu pahoittamaan toisen mielen. Haukutaan, nälvitään, piikitellään, petetään luottamus jne. Miten tuosta voi saada jotain kiksejä kun toisella on paha olla?