Mihin tunteeseen et mitenkään osaa samaistua?

Vierailija kirjoitti:

Sadismiin, siis siihen mitä joku mahtaa saada kaivamalla esiin toisen heikkoudet ja hyödyntämällä niitä tietoja. Sellainen ihminen on itse ihan äärirajoilla? 

Sama. Ja sadismi ihan fyysisessäkin mielessä. Että tahallaan aiheutetaan toiselle myös fyysistä kipua. Olipa kohde sitten ihminen tai eläin. En voi ymmärtää, miten jotkut pystyvät tuohon. Pakko olla jotain vialla ja pahasti rikki tällaisessa persoonassa.

Yksi asia, mihin en myöskään löydä samaistumispintaa, on uhoaminen. Ymmärrän tuon kyllä esim. urheilutilanteessa ja tietyllä huumorilla, mutta muuten en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sadismiin, siis siihen mitä joku mahtaa saada kaivamalla esiin toisen heikkoudet ja hyödyntämällä niitä tietoja. Sellainen ihminen on itse ihan äärirajoilla? 

Sama. Ja sadismi ihan fyysisessäkin mielessä. Että tahallaan aiheutetaan toiselle myös fyysistä kipua. Olipa kohde sitten ihminen tai eläin. En voi ymmärtää, miten jotkut pystyvät tuohon. Pakko olla jotain vialla ja pahasti rikki tällaisessa persoonassa.

Kyllä. En usko kenenkään syntyvän sadistina. Jos pystyy nauttimaan toisen kivusta, aiheuttamaan sitä, sen täytyy syntyä pitkästä sarjasta valintoja. 

Kateuteen. En kertakaikkiaan ymmärrä, miten jotkut kadehtivat toisilta jopa sellaista, mitä eivät itselleen edes haluaisi! Kateuden aiheeksi siis näyttää riittävän se, että joku on saanut haluamansa - vaikka se ei olisi yhtään sinne päinkään kuin se mitä kadehtija itselleen toivoo :o

Vihreiden viherpiiperrykseen . Tunne sen kai pitää olla, kun faktat ovat niin totaalisesti yleensä hukassa.

Vierailija kirjoitti:

Kilpailuviettiin ja näyttämisenhaluun. Itse en ymmärrä ollenkaan pelien tai kilpailun päälle, keskityn omaan suoritukseen ja omaan elämään eikä esim. töissä ole mitään syytä pistää työkaveria paremmaksi vain näyttämisen halusta. En ymmärrä ollenkaan että miksi jotkut ihmiset haluavat ostaa paremman auton kuin naapurilla, mikä siinä voi olla takana?

Mulla sama. Muutenkin nautin siitä, että olen tavis. Ehkä joissain asioissa keskivertoa parempi, joissain huonompi, mutta en ymmärrä miksi se keskiverto olisi jotenkin negatiivista?

Ehkä se sitten niille on, joilla on kova pätemisentarve.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateuteen. En ymmärrä, miten on minulta pois jos jollakin menee paremmin tai on minua etevämpi jossakin.

Kateus on aivan yleisinhimillistä. miltei synnynnäistä kaikissa.

Siitä pois oppiminenkin edellyttää sen tunteen tietämistä ja sitä että on sitä jonkun suhteen jossain tilanteessa elämässään kokenut.

Kaikki me olemme, joten: älä sentään  sorru itseoikeutettuun  tekopyhyyteen ja  valehteluun.

Totta. Kateus on varmaan vaikeimmin tunnistettava tunne. Autuaita ovat he, jotka sen tunnistavat. Sokeat pisteet vain haittaavat elämää. Lisäksi kateus ei pelkästään lisää itsetuntemusta omista tunteista, vaan myös omista syvimmistä haaveista. Mitä isompi kateus, sitä syvemminnsitä haluaisi itselleen.

Olen eri, mutta en ole kateellinen ihminen enkä ymmärrä miksi mun pitäisi siitä netissä valehdella. Onko mahdollista että joillekin ihmisille kateus vaan on niin itsestäänselvä tunne, että ei osaa ajatella etteikö joku sitä tuntisi? Uskon että esim. mustasukkaiset ihmiset projisoi sitä mustasukkaisuutta juuri tuolla tavalla, että "en usko että rakastat sitä oikeesti jos sua ei kiinnosta kenen kanssa se siellä on" jne?

Kateelliset ihmiset on ärsyttäviä. Niille ei voi kertoa mitään kun kaikesta tulee kilpailu. Varsinkin nykyajassa varmin tapa olla joutumatta tahtomattaan johonkin vertailutilanteeseen on vaan olla hiljaa.

On varmasti totta, että toisille kateus on ongelmallisempi tunne kuin toisille. Vähän samalla tavalla kuin se, että toisille viha on vahvempi ja voimakkaampi tunne kuin toisille. Ärsyyntyvät kaikesta, kun toisilla on lehmänhermot.

Mutta viha - ja kateus - kuuluvat ihmisyyteen. Niitä on kaikilla. Jos ei ole, et ole ihminen.

Carl Jung puhuu varjosta. Varjosi on se, mitä et itsessäsi näe. Ja mistä tiedät, mikä on varjosi? Siitä, että asia ärsyttää sinua.

Ennen ahdistuin siitä, kun huomasin että kivojen ihmisten kanssa keskustelun sävy muuttui kun sanoin jotain mikä oli itselleni onnen aihe. Aloin aina vähätellä ja selitellä, koska se tuntui piristävän. "noo se on oikeastaan aika huono se palkka jne." Nyt musta tuntuu että en pysty enää olemaan iloinen elämästäni näiden ihmisten kanssa, koska jos olen se vie hapen huoneesta. SE on alkanut ärsyttää että olen pienentänyt itseni. Viimeisen 4kk sisään kaksi ei-toisiaan-tuntevaa ihmistä on sanonut, että olen niin mukavaa seuraa kun en tee mitään niin kovin ihmeellistä. Se avasi silmäni. Olen ollut turvallinen ihminen heidän mielestään, kun en ole uhka heidän mielenterveydelleen. No kerroin varovasti muutamasta matkasta ja ostetusta kiinteistöstä. Ei puhettakaan siitä, että olisi sanottu että "Ihanaa, ihan mahtavaa tosi hieno juttu!" mitä olisin itse ajatellut ja sanonut. Matkani oli kuulemma hyvin yksinkertainen ja kiinteistö huonolla alueella. Ei suoraan sanottu mutta kautta rantain näin keskustelu meni.

Nyt olen keskittynyt oikeasti sydämellisiin ja puolestani onnellisiin ystäviini. Oma tulkintani siitä, miksi en ole kovin kateellinen ihminen on se, että minulla on hyvä itsetunto ja koen, että jos jotain kovasti haluaisin niin mitään syytä siihen, miksi en sitä saisi, ei ole. Olen myös hyvin erilaisia asioita haluava, kuin keskivertotyyppi. Kukaan ei elä "minun elämääni". Jos joskus sellaisen tapaisin, niin sellaiselle varmaan olisin kateellinen ehkä? Ei ole tullut vastaan.

Tällaisten ihmisten ajatus menee rataa: jos olet tyytyväinen johonkin, luulet itsestäsi liikoja. Vaikka olet vain onnellinen elämääsi. Joillakin on jatkuva kilpailu meneillään.

En osaa samaistua useiden täällä kirjoittelevien kokemuksiin tuttavistaan. Suurimman osan tuttavapiiri kuulostaa karmealta kirjoitusten perusteella. 

Vierailija kirjoitti:

Samastua. 

Ehkä ketjussa on tähän jo vastattukin, mutta kerran vielä:

Verbi on SAMAISTUA normaalikielessä.

Psykologiassa jostain syystä otettiin käyttöön samastua-termi ilman i-kirjainta, mutta muoto on ristiriidassa suomen kielen sääntöjen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Siihen tunteeseen että joku ei kiinny lemmikkiinsä. Minä en henkilökohtaisesti pysty käsittämään sitä. Lemmikin menetys on ollut minulle pahempi asia kuin ihmisen kuolema.

Menetyksen tuomaa surua ei kannatakaan tarkastella kohteen yleisen arvostuksen mukaan, vaan sen subjektiivisen merkityksen mukaan kyseiselle ihmiselle itselleen.

Ihmiset ymmärtävät paremmin toisen ihmisen surua, jos ajattelevat, että toinen on menettänyt jotain itselleen korvaamattoman tärkeää. On aika tunnustaa, että lemmikki voi omistajalleen olla tärkeämpi kuin ihminen. Siinä ei ole mitään väärää, se on vain fakta.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen joka ei kiinny eläimiin on jotenkin viallinen. Sellainen kielii normaalia selvästi vähäisemmästä empatiasta tai jostain mielenterveyden ongelmasta. Tietynlainen eläinten inhimillistäminen on inhimillistä.

Kuten joku muu aiemmin, minäkään en siis osaa tuollaiseen samaistua. Kuten en myöskään vaikkapa psykopaattiseen murhanhimoon ynnä muuhun epänormaaliin tai sairaaseen ajatteluun. 

Minulla menee juuri toisinpäin eli kykenen samastumaan psykopaatin "tunne"-elämään. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tuntisin itse niitä tunteita,  mutta pystyn hyvin kuvittelemaan tarpeen intensiteetin ja toiminnan taustalla olevan motivaation. Sen sijaan en välitä lemmikeistä lainkaan. En pysty kiintymään niihin, koska ne ovat eläimiä. Niiden paikka on mielestäni luonnossa, villinä ja vapaana vailla ihmisen kesytystä. Koirien jalostaminen saa minut lähinnä surulliseksi. Minusta eläinten inhimillistäminen nimenomaan on väärin niitä itseään kohtaan, koska ne asetetaan silloin asemaan, joka ei ole niille luonnollinen. Ymmärrän ehkä jonkun koiran juuri jalostuksen takia (mikä siis surullista), mutta kissat ovat perusluonteeltaan vielä hyvinkin itsenäisiä ja omantienkulkijoita. Eivät ne tarvitse meidän kiintymystä, ainoastaan huolenpitoa. Uskon, että vapaus on kaikille eläimille parasta.  

Siihen, että eläimiä pidetään arvokkaampina kuin ihmisiä.

Aloitussivulla joku kertoi kokevansa suuria vaikeuksia eläimiin kiintymisessä, ja hänet leimattiin jo psykopaatiksi. Samaan aikaan joku toinen kertoi, ettei ymmärrä vauvakuumetta ja toisten kakarat ei kiinnosta tippaakaan, mikä vaikuttaa peukutusten perusteella olevan täysin normaalia. En pysty mitenkään käsittämään tällaista ajatusmaailmaa.

Rakastan kyllä koirani, mutta ei se rakkaus ole mitään siihen verrattuna mitä tunnen miestäni, vanhempiani, sisarunsiani ja ystäviäni kohtaan. Jos saisin joskus lapsen, uskon että rakkauteni häntä kohtaan olisi vieläkin voimakkaampaa. Rakastan myös ystävieni lapsia enemmän kuin koiriani, ja tuntemattomat lapset ja aikuisetkin ovat minulle arvokkaampia kuin heidän lemmikkinsä. Jotenkin tuntuu todella kaukaiselta että joku ihminen voisi ajatella erilailla.

Statuksen, rahan, kunnianhimoisuuden korostaminen kynnyskysymyksenä tutustumiselle.

Esim jos pyydät toista treffeille niin hän vastaa "Ehkä ;) mutta mikä oletkaan ammatiltasi?"

Vierailija kirjoitti:

Empatiaa lapsia kohtaan, ei kiinnosta yhtään jos jollekin lapselle/lapsille tapahtuu jotain pahaa. Olen yrittänyt tuntea jotain, mutta en vain tunne. Onneksi ei ole omia lapsia. En ymmärrä edes miten joku voi rakastaa omaa lastaan tai tuntea vauvakuumetta, jotenkin outoa.

Eläimet taas ovat minulle kaikki kaikessa<3

N29

Minun mielestäni sinun ajatusmaailmasi taas kuulostaa täysin järjettömältä, en pysty mitenkään samaistumaan.

Kateuteen ja uhriutumiseen.

Vierailija kirjoitti:

tumm*ihoisiin ihastuminen valkoisena. en ole r*sisti ja kaikki olemme samanarvoisia, mutta ihan yhtä sama asia kuin että "tykkää ruskeista silmistä" tai vain vaaleatukkaisista, on ih*nvärin kanssa.

Mä en taas pysty samastumaan siihen, että joillain on ulkonäöllinen, selkeä preferenssi ihastuksen kohdetta valitessa. Että pitää olla vaaleat hiukset, tai pakko olla ruskeat silmät. 

Mun ex-mies oli vaaleahiuksinen ja vihreäsilmäinen, nyksä on mustatukkainen ja ruskeasilmäinen. Eksä oli juuriltaan eurooppalainen, nyksä tulee L*hi-id*stä. Se on se persoona, mihin ihastun, eikä ulkonäkö. 

Viha, kateus, uhriutuminen, matkakuume, fwb yms. irtosuhdetta haluaminen, halu käyttää päihteitä usein. Myös se, että ajatellaan jatkuvasti mitä muut ajattelee ja puidaan ja juorutaan mitä muut tekee ja mennään sen mukana, ”koska muutkin” -asenne.

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tumm*ihoisiin ihastuminen valkoisena. en ole r*sisti ja kaikki olemme samanarvoisia, mutta ihan yhtä sama asia kuin että "tykkää ruskeista silmistä" tai vain vaaleatukkaisista, on ih*nvärin kanssa.

Mä en taas pysty samastumaan siihen, että joillain on ulkonäöllinen, selkeä preferenssi ihastuksen kohdetta valitessa. Että pitää olla vaaleat hiukset, tai pakko olla ruskeat silmät. 

Mun ex-mies oli vaaleahiuksinen ja vihreäsilmäinen, nyksä on mustatukkainen ja ruskeasilmäinen. Eksä oli juuriltaan eurooppalainen, nyksä tulee L*hi-id*stä. Se on se persoona, mihin ihastun, eikä ulkonäkö. 

Mulla on taas just se että pitää olla tietynnäköinen eli ihanne. Voin toki ihastua muunkin näköisiin persoonan yms. perusteella, mutta kun haussa on se elämänkumppani niin tiedän että se ei sitten olisi riittävä jos ei oo myös sitä ulkonäköä.

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tumm*ihoisiin ihastuminen valkoisena. en ole r*sisti ja kaikki olemme samanarvoisia, mutta ihan yhtä sama asia kuin että "tykkää ruskeista silmistä" tai vain vaaleatukkaisista, on ih*nvärin kanssa.

Mä en taas pysty samastumaan siihen, että joillain on ulkonäöllinen, selkeä preferenssi ihastuksen kohdetta valitessa. Että pitää olla vaaleat hiukset, tai pakko olla ruskeat silmät. 

Mun ex-mies oli vaaleahiuksinen ja vihreäsilmäinen, nyksä on mustatukkainen ja ruskeasilmäinen. Eksä oli juuriltaan eurooppalainen, nyksä tulee L*hi-id*stä. Se on se persoona, mihin ihastun, eikä ulkonäkö. 

Mulla on taas just se että pitää olla tietynnäköinen eli ihanne. Voin toki ihastua muunkin näköisiin persoonan yms. perusteella, mutta kun haussa on se elämänkumppani niin tiedän että se ei sitten olisi riittävä jos ei oo myös sitä ulkonäköä.

Mitenkäs sitten, kun ihmisen ulkonäkö kuitenkin muuttuu vuosien kuluessa? Varsinkin elämänkumppania (so. koko loppuelämän yhdessä) hakiessa luulisi ns. sisäisen kauneuden olevan paljon tärkeämpää. Mitä jos kumppani vaikka sairauden vuoksi lihoo huomattavasti? Kaljuuntuu ennenaikaisesti? Joutuu onnettomuuteen ja arpeutuu kasvoista? Lakkaako se sitten olemasta se toivottu elämänkumppani, kun menettää ulkonäkönsä? 

Vierailija kirjoitti:

Siihen tunteeseen että joku ei kiinny lemmikkiinsä. Minä en henkilökohtaisesti pysty käsittämään sitä. Lemmikin menetys on ollut minulle pahempi asia kuin ihmisen kuolema.

Onko sinulla päässä vikaa? Kuka muka ei kiinny lemmikkiinsä? Siis henkisesti, et kai tarkoita että fyysisesti kiinnityt siihen? :)

Mutta olen sitä mieltä, että on mielenvikaisuutta valita kuolemaan ennemmin vieras lapsi kuin oma kissa. (jos tarkoitat niitä aiempia keskusteuita)

Tupakan/huumeiden/alkoholinhimo. En ole koskaan ollut riippuvainen mistään päihteistä, joten on mahdotonta kuvitella miltä tuntuu kun on vaan pakko saada niitä.