Lue keskustelun säännöt.
Mihin tunteeseen et mitenkään osaa samaistua?
11.02.2019 |
Paljastan teille, että en osaa samaistua suruun, minkä toiset kokevat kun oma vanhempi vanhenee ja myöhemmin menehtyy. Tai edes siihen suruun, että vanhempi menehtyy aikaisin. En vain osaa kuvitella itselleni sellaista tunnetta. Oma tunteeni vastaavassa tilanteessa on varmasti eniten iso helpotus.
En myöskään osaa kiintyä koiriin tai kissoihin. Joskus jopa ärsyttää, kun joku inhimillistää lemmikkinsä, puhuu siitä hän-muodossa ja loukkaantuu koiransa puolesta, kun en rapsuta sitä lenkkipolulla.
Kommentit (148)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Homofobiaan, en pysty edes kuvittelmaan miltä se tuntuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateuteen. En ymmärrä, miten on minulta pois jos jollakin menee paremmin tai on minua etevämpi jossakin.
Kateus on aivan yleisinhimillistä. miltei synnynnäistä kaikissa.
Siitä pois oppiminenkin edellyttää sen tunteen tietämistä ja sitä että on sitä jonkun suhteen jossain tilanteessa elämässään kokenut.
Kaikki me olemme, joten: älä sentään sorru itseoikeutettuun tekopyhyyteen ja valehteluun.
Totta. Kateus on varmaan vaikeimmin tunnistettava tunne. Autuaita ovat he, jotka sen tunnistavat. Sokeat pisteet vain haittaavat elämää. Lisäksi kateus ei pelkästään lisää itsetuntemusta omista tunteista, vaan myös omista syvimmistä haaveista. Mitä isompi kateus, sitä syvemminnsitä haluaisi itselleen.
koisikoija kirjoitti:
Liikunnan riemuun. Olen käynyt salilla, kävelylenkeillä yms. mutta en koskaan ole löytänyt "liikunnan riemua". Tilaa, jossa en osaisi elää ilman jokapäiväitsä liikuntaa ja hihitellen vetelisin lenkkareita jalkaan ja lenkille mars, koska on niin ihanaa olla sporttinen!
Sama juttu mulla. Ja olen vielä nuorempana urheillut ja kilpaillut ihan tosissani. Kunhan treenasin ja kisasin, mutta liikunnan riemu oli jotenkin silloinkin kateissa. Lähinnä sosiaaliset kuviot innostivat liikkumaan. Ilmankos jäi maailman huippu saavuttamatta.
ertertre kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkakuume.
Sama. Ajatus matkailusta tuntuu vain vaivalloiselta. Se on askeettista, ei ole omia mukavuuksia käytettävissä. Eikä missään ole mitään niin ihmeellistä, että se tekisi erityisen vaikutuksen. Ja jos vaikka tykästyisikin johonkin paikaan, niin tietää koko ajan että tiettynä päivänä tämä loma loppuu ja sitten vituttaa taas.
Hih, minä taas en mitenkään pysty samaistumaan tuohon ajatteluun. Ettei olisi mitään ihmeellistä! Että joutuu luopumaan omista mukavuuksistaan!
Minulla on ollut krooninen matkakuume koko elämäni. ”Aina huonokin reissu kotiolot voittaa.” Niinpä onkin tullut reissattua ympäri maapalloa.
N50
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miltä tuntuu olla rakastettu.
❤️😥
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Persulaiseen katkeruuteen. Missä itse tehdään aina kaikki oikeen ja silti maailma potkii päähän ja vika on aina muissa.
En pysty käsittämään extreme-urheilijoita, siis näitä luolasukeltajia ja vapaalaskijoita ja base-hyppääjiä ja mitä näitä on. Miten muka joku mäenlasku voi olla niin hauskaa että sen takia on valmis vaikka kuolemaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateuteen. En ymmärrä, miten on minulta pois jos jollakin menee paremmin tai on minua etevämpi jossakin.
Kateus on aivan yleisinhimillistä. miltei synnynnäistä kaikissa.
Siitä pois oppiminenkin edellyttää sen tunteen tietämistä ja sitä että on sitä jonkun suhteen jossain tilanteessa elämässään kokenut.
Kaikki me olemme, joten: älä sentään sorru itseoikeutettuun tekopyhyyteen ja valehteluun.
Totta. Kateus on varmaan vaikeimmin tunnistettava tunne. Autuaita ovat he, jotka sen tunnistavat. Sokeat pisteet vain haittaavat elämää. Lisäksi kateus ei pelkästään lisää itsetuntemusta omista tunteista, vaan myös omista syvimmistä haaveista. Mitä isompi kateus, sitä syvemminnsitä haluaisi itselleen.
Olen eri, mutta en ole kateellinen ihminen enkä ymmärrä miksi mun pitäisi siitä netissä valehdella. Onko mahdollista että joillekin ihmisille kateus vaan on niin itsestäänselvä tunne, että ei osaa ajatella etteikö joku sitä tuntisi? Uskon että esim. mustasukkaiset ihmiset projisoi sitä mustasukkaisuutta juuri tuolla tavalla, että "en usko että rakastat sitä oikeesti jos sua ei kiinnosta kenen kanssa se siellä on" jne?
Kateelliset ihmiset on ärsyttäviä. Niille ei voi kertoa mitään kun kaikesta tulee kilpailu. Varsinkin nykyajassa varmin tapa olla joutumatta tahtomattaan johonkin vertailutilanteeseen on vaan olla hiljaa.
Sairaita olentoja kirjoitti:
Kuinka toimittajat voivat kiusata viattomia ihmisiä klikkiotsikoillaan? Vain muutaman euron tähden.
Tuo on kyllä ihan totta. Vanhoissa leffoissahan aina näytettiin "keltainen lehdistö" sensaationhakuisina verenimijöinä joita kaikki vihaa, eli olivat jo ennestään vähän huonossa maineessa. Tuo klikkiotsikoiden aikakausi on vienyt asiaa vielä ihan uudelle tasolle, kuka olisi arvannut 15 vuotta sitten.
Surullista tietty on se, että isotkin sanomalehdet lähtivät siihen leikkiin mukaan jo aikoja sitten, ja takaisin ei ole menemistä, ilmeisesti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siihen että joku muu huolehtisi minusta. Siis että voisin vaan elää ja luottaa siihen. Ei mulla ollut sitä edes lapsena, muistan jo ihan pienenä huolehtineeni omista asioistani hyvin paljon oman pääni sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateuteen. En ymmärrä, miten on minulta pois jos jollakin menee paremmin tai on minua etevämpi jossakin.
Kateus on aivan yleisinhimillistä. miltei synnynnäistä kaikissa.
Siitä pois oppiminenkin edellyttää sen tunteen tietämistä ja sitä että on sitä jonkun suhteen jossain tilanteessa elämässään kokenut.
Kaikki me olemme, joten: älä sentään sorru itseoikeutettuun tekopyhyyteen ja valehteluun.
Totta. Kateus on varmaan vaikeimmin tunnistettava tunne. Autuaita ovat he, jotka sen tunnistavat. Sokeat pisteet vain haittaavat elämää. Lisäksi kateus ei pelkästään lisää itsetuntemusta omista tunteista, vaan myös omista syvimmistä haaveista. Mitä isompi kateus, sitä syvemminnsitä haluaisi itselleen.
Olen eri, mutta en ole kateellinen ihminen enkä ymmärrä miksi mun pitäisi siitä netissä valehdella. Onko mahdollista että joillekin ihmisille kateus vaan on niin itsestäänselvä tunne, että ei osaa ajatella etteikö joku sitä tuntisi? Uskon että esim. mustasukkaiset ihmiset projisoi sitä mustasukkaisuutta juuri tuolla tavalla, että "en usko että rakastat sitä oikeesti jos sua ei kiinnosta kenen kanssa se siellä on" jne?
Kateelliset ihmiset on ärsyttäviä. Niille ei voi kertoa mitään kun kaikesta tulee kilpailu. Varsinkin nykyajassa varmin tapa olla joutumatta tahtomattaan johonkin vertailutilanteeseen on vaan olla hiljaa.
On varmasti totta, että toisille kateus on ongelmallisempi tunne kuin toisille. Vähän samalla tavalla kuin se, että toisille viha on vahvempi ja voimakkaampi tunne kuin toisille. Ärsyyntyvät kaikesta, kun toisilla on lehmänhermot.
Mutta viha - ja kateus - kuuluvat ihmisyyteen. Niitä on kaikilla. Jos ei ole, et ole ihminen.
Carl Jung puhuu varjosta. Varjosi on se, mitä et itsessäsi näe. Ja mistä tiedät, mikä on varjosi? Siitä, että asia ärsyttää sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siihen, että rakastaisi omaa perhettään ja esim. omat sukulaiset olisivat erityisen tärkeitä ihmisiä elämässä.
Isäni oli koko lapsuuteni ajan laiminlyövä ja väkivaltainen, äitipuoleni vittuili kaikesta ja koko ajan. Muut sukulaiset ovat joko kuolleet ajat sitten tai ei olla pidetty yhteyttä vuosiin. Kun teininä kaverit sanoivat perheidensä olevan heille rakkaita, minun teki lähinnä pyöräyttää silmiäni ajatukselle. Mieluummin kutsuisin perinteisiin sukujuhliinkin, häihin yms. vain parhaita kavereita ja ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateuteen. En ymmärrä, miten on minulta pois jos jollakin menee paremmin tai on minua etevämpi jossakin.
Kateus on aivan yleisinhimillistä. miltei synnynnäistä kaikissa.
Siitä pois oppiminenkin edellyttää sen tunteen tietämistä ja sitä että on sitä jonkun suhteen jossain tilanteessa elämässään kokenut.
Kaikki me olemme, joten: älä sentään sorru itseoikeutettuun tekopyhyyteen ja valehteluun.
Totta. Kateus on varmaan vaikeimmin tunnistettava tunne. Autuaita ovat he, jotka sen tunnistavat. Sokeat pisteet vain haittaavat elämää. Lisäksi kateus ei pelkästään lisää itsetuntemusta omista tunteista, vaan myös omista syvimmistä haaveista. Mitä isompi kateus, sitä syvemminnsitä haluaisi itselleen.
Olen eri, mutta en ole kateellinen ihminen enkä ymmärrä miksi mun pitäisi siitä netissä valehdella. Onko mahdollista että joillekin ihmisille kateus vaan on niin itsestäänselvä tunne, että ei osaa ajatella etteikö joku sitä tuntisi? Uskon että esim. mustasukkaiset ihmiset projisoi sitä mustasukkaisuutta juuri tuolla tavalla, että "en usko että rakastat sitä oikeesti jos sua ei kiinnosta kenen kanssa se siellä on" jne?
Kateelliset ihmiset on ärsyttäviä. Niille ei voi kertoa mitään kun kaikesta tulee kilpailu. Varsinkin nykyajassa varmin tapa olla joutumatta tahtomattaan johonkin vertailutilanteeseen on vaan olla hiljaa.
On varmasti totta, että toisille kateus on ongelmallisempi tunne kuin toisille. Vähän samalla tavalla kuin se, että toisille viha on vahvempi ja voimakkaampi tunne kuin toisille. Ärsyyntyvät kaikesta, kun toisilla on lehmänhermot.
Mutta viha - ja kateus - kuuluvat ihmisyyteen. Niitä on kaikilla. Jos ei ole, et ole ihminen.
Carl Jung puhuu varjosta. Varjosi on se, mitä et itsessäsi näe. Ja mistä tiedät, mikä on varjosi? Siitä, että asia ärsyttää sinua.
Ennen ahdistuin siitä, kun huomasin että kivojen ihmisten kanssa keskustelun sävy muuttui kun sanoin jotain mikä oli itselleni onnen aihe. Aloin aina vähätellä ja selitellä, koska se tuntui piristävän. "noo se on oikeastaan aika huono se palkka jne." Nyt musta tuntuu että en pysty enää olemaan iloinen elämästäni näiden ihmisten kanssa, koska jos olen se vie hapen huoneesta. SE on alkanut ärsyttää että olen pienentänyt itseni. Viimeisen 4kk sisään kaksi ei-toisiaan-tuntevaa ihmistä on sanonut, että olen niin mukavaa seuraa kun en tee mitään niin kovin ihmeellistä. Se avasi silmäni. Olen ollut turvallinen ihminen heidän mielestään, kun en ole uhka heidän mielenterveydelleen. No kerroin varovasti muutamasta matkasta ja ostetusta kiinteistöstä. Ei puhettakaan siitä, että olisi sanottu että "Ihanaa, ihan mahtavaa tosi hieno juttu!" mitä olisin itse ajatellut ja sanonut. Matkani oli kuulemma hyvin yksinkertainen ja kiinteistö huonolla alueella. Ei suoraan sanottu mutta kautta rantain näin keskustelu meni.
Nyt olen keskittynyt oikeasti sydämellisiin ja puolestani onnellisiin ystäviini. Oma tulkintani siitä, miksi en ole kovin kateellinen ihminen on se, että minulla on hyvä itsetunto ja koen, että jos jotain kovasti haluaisin niin mitään syytä siihen, miksi en sitä saisi, ei ole. Olen myös hyvin erilaisia asioita haluava, kuin keskivertotyyppi. Kukaan ei elä "minun elämääni". Jos joskus sellaisen tapaisin, niin sellaiselle varmaan olisin kateellinen ehkä? Ei ole tullut vastaan.
Kateuteen.En osaa olla kateellinen.Se mitä jollain muulla on,ei ole minulta pois.
Sellaisten ihmisten tunteisiin en pysty mitenkään samaistumaan jotka vainovat edellisiä kumppaneitaan. Myöskään rikollisten hyysäykseen en pysty samaistumaan.
tumm*ihoisiin ihastuminen valkoisena. en ole r*sisti ja kaikki olemme samanarvoisia, mutta ihan yhtä sama asia kuin että "tykkää ruskeista silmistä" tai vain vaaleatukkaisista, on ih*nvärin kanssa.
En osaa samaistua suuriin tunteisiin, joita en itse ole tuntenut.
Miten osaisin samaistua vaikkapa lapsensa menettäneeseen vanhempaan? Minulla ei itselläni ole edes lapsia.
Autokuume.