Mihin tunteeseen et mitenkään osaa samaistua?

Pelihimoon.

En ymmärrä niitä jotka viettää monta tuntia sen hedelmä-pokeri mikälie pelikoneen luona ja työntävät sinne kolikoitaan.

Seksuaaliseen haluun. Olen siis ihan heteronainen ja ihastun/rakastun miehiin, mutta en vain ymmärrä miten kukaan haluaa harrastaa seksiä. Ja vieläpä niin että ihmiset kuvailevat sitä tyyliin "en pystynyt vastustamaan, en voinut pitää näppejä erossa". Mitä ihmettä he tuntevat?? Ihmiset pettävät, jättävät, jopa mur haavat seksin takia. Siis seksin takia?? En tule kai koskaan kokemaan sitä mitä he.

Vihaan, jotenkin en osaa vihata ketään, vaikka olisivat minua kohtaan tehneet jotain.

Kateuteen. En yksinkertaisesti ole mistään kateellinen. Toivon lotto voittoa, mutta en kadehdi sen saaneita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki uskonnolliset tunteet ja tuntemukset ovat minulle täysin vieraita, ovat aina olleet.

Ne ovat siis jotain sellaista,mitä heillä on, mutta sinulla ei .

(... eli: vaikea sinun on sitten lähteä mitenkään arvottamaankaan niitä)

Se arvottaminenhan onnistuu paremmin sellaisilta, jotka eivät ole uskonnollisen tunteen pauloissa. Silloin pystyy niitäkin asioita vertailemaan objektiivisesti kaikkeen muuhun, mitä elämällä on tarjota.

Masennukseen ja kuolemanhaluun

treffit kirjoitti:

rtyrty kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Lapsirakkauteen. Siis en tarkoita nyt p*dofiliaa, vaan vanhemman rakkautta lapseen, lapsien haluamista, vauvakuumetta. 

Muut ihastelee söpöjä vauvoja ja suupielensä suklaajäätelöön tuhrineita taaperoita, minä olen vaan että hyi helvetti. 

Eihän sitä tajua, ennenkö tekee oman. Se on ihan eri tunne. Ei minuakaan toisten kakarat hirveästi sytytä.

Mua ällöttää jo ajatuskin että se pentu olisi joskus oksennustaudissa tai aivastaisi silleen että räkälima roiskuisi suusta ja nenästä. Myös jo pelkkä ajatuskin että sitä pitäisi jotenkin kouluttaa tavoille ja että sen kanssa pitäisi olla 24/7 suoraan sanoen puistattaa.

Eli näillä spekseillä varmaan ihan ookoo etten omasta valinnastani ole äiti? :) 

Edelleen, et voi tietää miltä oma lapsi tuntuu joten emme voi tietää miten hyvä äiti olisit, ellet rupea sellaiseksi :)

Minä olen isä ja aikoinaan kun pojalla oli pikkulapsena oksennustauti niin tunsin lähinnä sääliä ja huolta pikkumiestä kohtaan samalla kun hoidin ja siivosin. Jos joku vieras tyyppi oksentelee, niin en halua olla lähellä, niin se vaan menee :D Vanhemmuusmekanismi toiminnassa.

Vierailija kirjoitti:

ertertre kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Matkakuume.

Sama. Ajatus matkailusta tuntuu vain vaivalloiselta. Se on askeettista, ei ole omia mukavuuksia käytettävissä.  Eikä missään ole mitään niin ihmeellistä, että se tekisi erityisen vaikutuksen. Ja jos vaikka tykästyisikin johonkin paikaan, niin tietää koko ajan että tiettynä päivänä tämä loma loppuu ja sitten vituttaa taas.

Hih, minä taas en mitenkään pysty samaistumaan tuohon ajatteluun. Ettei olisi mitään ihmeellistä! Että joutuu luopumaan omista mukavuuksistaan!

Minulla on ollut krooninen matkakuume koko elämäni. ”Aina huonokin reissu kotiolot voittaa.” Niinpä onkin tullut reissattua ympäri maapalloa.

N50

Jaa, minä ainakin olen panostanut siihen ettei kotona ole huonot olot, vaan parhaat sellaiset. Matkailussa kyllä onkin aina jonkinlainen pakenemisen elementti.

Vierailija kirjoitti:

"Erityisherkkyyteen" (siis ei siihen että on oikeasti aistiherkkyys) ja että on herkkä muiden ihmisten mielialoille.

Ymmärrän empatian ja sympatian, mutta että pitää herkistellä ympäristön viboja koko ajan, en.

Ei sellaista ole olemassakaan, vaikka jotkut kuvittelevat omaavansa jotain supervoimia. Haluavat vain olla erityisiä lumihiutaleita. Tunteita pystyy huomaamaan toisista kuka tahansa pienistä merkeistä, jos vain haluaa. Toki toisilla parempi havaintokyky kuin toisilla, mutta ei siinä mitään yliaisteja käytetä.

Vierailija kirjoitti:

Siihen, että eläimiä pidetään arvokkaampina kuin ihmisiä.

Aloitussivulla joku kertoi kokevansa suuria vaikeuksia eläimiin kiintymisessä, ja hänet leimattiin jo psykopaatiksi. Samaan aikaan joku toinen kertoi, ettei ymmärrä vauvakuumetta ja toisten kakarat ei kiinnosta tippaakaan, mikä vaikuttaa peukutusten perusteella olevan täysin normaalia. En pysty mitenkään käsittämään tällaista ajatusmaailmaa.

Rakastan kyllä koirani, mutta ei se rakkaus ole mitään siihen verrattuna mitä tunnen miestäni, vanhempiani, sisarunsiani ja ystäviäni kohtaan. Jos saisin joskus lapsen, uskon että rakkauteni häntä kohtaan olisi vieläkin voimakkaampaa. Rakastan myös ystävieni lapsia enemmän kuin koiriani, ja tuntemattomat lapset ja aikuisetkin ovat minulle arvokkaampia kuin heidän lemmikkinsä. Jotenkin tuntuu todella kaukaiselta että joku ihminen voisi ajatella erilailla.

Onhan näitä ihmisiä, joilla eläimet ovat ottaneet läheisten ihmissuhteiden paikan. eihän silloin kaikki ole ihan kunnossa, vaan taustalla on aina jotain. Traumoja, jotka ovat vieneet perusluottamuksen muihin ihmisiin, tai jotain muita ongelmia muodostaa intiimejä ihmissuhteita. Eläimet ovat helppoja, ne eivät osaa syyllistää tai vaatia mitään, ne ovat täysin kontrollissa  ja riippuvaisia.

utyutyut kirjoitti:

treffit kirjoitti:

rtyrty kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Lapsirakkauteen. Siis en tarkoita nyt p*dofiliaa, vaan vanhemman rakkautta lapseen, lapsien haluamista, vauvakuumetta. 

Muut ihastelee söpöjä vauvoja ja suupielensä suklaajäätelöön tuhrineita taaperoita, minä olen vaan että hyi helvetti. 

Eihän sitä tajua, ennenkö tekee oman. Se on ihan eri tunne. Ei minuakaan toisten kakarat hirveästi sytytä.

Mua ällöttää jo ajatuskin että se pentu olisi joskus oksennustaudissa tai aivastaisi silleen että räkälima roiskuisi suusta ja nenästä. Myös jo pelkkä ajatuskin että sitä pitäisi jotenkin kouluttaa tavoille ja että sen kanssa pitäisi olla 24/7 suoraan sanoen puistattaa.

Eli näillä spekseillä varmaan ihan ookoo etten omasta valinnastani ole äiti? :) 

Edelleen, et voi tietää miltä oma lapsi tuntuu joten emme voi tietää miten hyvä äiti olisit, ellet rupea sellaiseksi :)

Minä olen isä ja aikoinaan kun pojalla oli pikkulapsena oksennustauti niin tunsin lähinnä sääliä ja huolta pikkumiestä kohtaan samalla kun hoidin ja siivosin. Jos joku vieras tyyppi oksentelee, niin en halua olla lähellä, niin se vaan menee :D Vanhemmuusmekanismi toiminnassa.

Kun oksensin, mun isä nappasi tukasta kiinni ja raahasi karjuen ulkolaatoille. Mulla oli raapimajälkiä polvissa siitä. Mitä luulet että mun isä tunsi isyydestä, mitä se ei ollut tuntenut ennen kuin siitä tuli isä?

Vierailija kirjoitti:

Tupakan/huumeiden/alkoholinhimo. En ole koskaan ollut riippuvainen mistään päihteistä, joten on mahdotonta kuvitella miltä tuntuu kun on vaan pakko saada niitä.

Siinä onkin kyse addiktiosta, eli ei siinä nyt mistään 'samaistumisesta' silloin voi ollakaan kysymyskään.

Kommenttisi antaa vain ymmärtää, ettet  edes tiedä mitä sana addiktio ( eli suomeksi siis :riippuvuus) käytännössä tarkoittaa.

Älä nyt kuitenkaan ymmärrä tätä niin, että tässä kehottaisin sinua hankkimaan itsellesi jonkun riippuvuuden, voidaksesi sen sitten omakohtaisesti kokemuksen kautta tietää.

Addiktiohan on aina  vain  pelottava, vältettävä asia.

On kuitenkin ymmärrettävä sen luonne, eli se, että siinä on kyse ihmiskeholle fyysiseksi tarpeeksi muuttuneesta käytöstä ja sen asteesta.

 Alkoholismihan on nykyisin sairaudeksi luokiteltu, aineen käytön addiktio ja siihen liittyvä psyykkinen tila. alkoholisti siis tarvitsee alkoholia ja juo sitä sen vuoksi, koska hänen juomisensa on kehittynyt vaiheeseen, jota nimitetään alkoholisismiksi. Hän on siis alkoholisoitunut .

Itse en ole, eikä suurin osa ihmisistä ole, mutta meidän on aivan turha ajatella alkoholistin alkoholinhimoa omien tarpeidemme ja tunteidemme pohjalta ,tai sitä edes niihin verraten.

Yhtä typerää olisi kokea (saati 'saada') jotain moraalista ylemmyyttä tai paremmuutta siitä, ettei itsellämme ole tuota sairautta , eikä tarvetta käyttää alkoholia heidän tavallaan. 

He ovat siis, toistettakoon se nyt vielä,  sairaita. Kun jonkun on pakko saada alkoholia, on hän siis alkoholisti. Se jolla ei tätä tarvetta ole, ei siis ole alkoholisti. Näin yksinkertaista se on ja näin se asia määritellään .

Kateuteen. En vain tunne ikinä sitä tunnetta. Olen varmaan jotenkin vinksahtanut..

Vierailija kirjoitti:

Seksuaaliseen haluun. Olen siis ihan heteronainen ja ihastun/rakastun miehiin, mutta en vain ymmärrä miten kukaan haluaa harrastaa seksiä. Ja vieläpä niin että ihmiset kuvailevat sitä tyyliin "en pystynyt vastustamaan, en voinut pitää näppejä erossa". Mitä ihmettä he tuntevat?? Ihmiset pettävät, jättävät, jopa mur haavat seksin takia. Siis seksin takia?? En tule kai koskaan kokemaan sitä mitä he.

En ole aseksuaali, mutta silti koen tuollaisen tunteen oudoksi. Aina sitä omassa mielessään voi kaikenlaista pyöritellä, mutta että ihan ettei näppejään pysty pitämään erossa, aivan outoa. Kyllä minä helposti niistä seksikkäistäkin pystyn pysymään erossa.

Vierailija kirjoitti:

Kateuteen. En yksinkertaisesti ole mistään kateellinen. Toivon lotto voittoa, mutta en kadehdi sen saaneita.

Ihminen on täynnä ihan muitakin tarpeita (kuin lottovoitto). 

Uteliaisuuttani kysyn: mikä tunne sinulle tulisi, kateuden sijaan, jos olisit ollut viikon nälässä. Vieressäsi olisi toinen, jolle kannettaisiin ruokaa ja juomaa, mutta sinulle ei? 

Aika moni sanoi: kateus,  vastatkaa tekin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateuteen. En yksinkertaisesti ole mistään kateellinen. Toivon lotto voittoa, mutta en kadehdi sen saaneita.

Ihminen on täynnä ihan muitakin tarpeita (kuin lottovoitto). 

Uteliaisuuttani kysyn: mikä tunne sinulle tulisi, kateuden sijaan, jos olisit ollut viikon nälässä. Vieressäsi olisi toinen, jolle kannettaisiin ruokaa ja juomaa, mutta sinulle ei? 

Aika moni sanoi: kateus,  vastatkaa tekin. 

Täh? Epäoikeudenmukaisuuden tunne tietenkin. Kenelle tuosta olisi kateellinen ja miksi? Kateus on ihan vammatunne koska kateelliset ihmiset luulee että muut ihmiset tuntee samaa kuin he. Ilmeisesti joku supervahva fiilis jota ei voi kuvitella puuttuvan. SÄÄLIN. Siinä sulle tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateuteen. En yksinkertaisesti ole mistään kateellinen. Toivon lotto voittoa, mutta en kadehdi sen saaneita.

Ihminen on täynnä ihan muitakin tarpeita (kuin lottovoitto). 

Uteliaisuuttani kysyn: mikä tunne sinulle tulisi, kateuden sijaan, jos olisit ollut viikon nälässä. Vieressäsi olisi toinen, jolle kannettaisiin ruokaa ja juomaa, mutta sinulle ei? 

Aika moni sanoi: kateus,  vastatkaa tekin. 

No enkä vastaa. Mutta sinun esimerkkiä lukiessani tunsin kyllä myötähäpeää ja sääliä siitäkin edestä..

Uskoon mitään yliluonnollista kohtaan. En vaan voi käsittää, miksi kukaan uskoo mihinkään jumalaan.

Joo en minäkään kykene olemaan pahansuopa. En osaa pitää puoliani vieläkään, nuorena minua kiusattiin ja koin vaikeaksi sanoa vastaan mitään järkevää. Haluan vain hyvää kaikkien välille :/ Tottakai inhoan ihmisiä jotka kiusaavat muita. En kykene tahtomaan mitään pahaa kenellekkään muuten...kunpa kaikki ihmiset haluisivat vain hyvää eivätkä levittäisi pahaa oloaan toisiin. Oikeasti en jaksa taistella ihmisiä vastaan kokoajan. Olenkin nyt työttömänä taiteilijana ja olen aika iloinen ettei tarvitse mennä mihinkään työhön jossa on paljon erilaisia ihmisiä. Aina löytyy joku joka ei minusta pidä. Olen vain hiljainen ihminen ja vissiin aika helppo kohde kaataa kiukku mua kohden hohhoijaa. 

Vierailija kirjoitti:

Samastua. 

Kumpikin muoto on oikein:

Samaistaa vai samastaa?

Usein pohditaan, pitäisikö kirjoittaa ”samaistaa” vai ”samastaa”. Sama kysymys koskee tietysti muotoja ”samastua” ja ”samaistua”. Monet kielenhuoltajat ovat pitäneet i:töntä muotoa oi­kea­na. Taustalla on ollut ajatus, että ”samastaa” johdettu sanasta ”sama” johtimella ”-staa”. Toi­saal­ta i:llinen muoto ”samaistaa” on selvästi yleisempi ja monien mielestä luonnollisempi.

Vuonna 1993 otetun uuden kannan (ks. Kielikello 2/1995) mukaan molemmat vaih­to­eh­dot ovat hy­väk­syt­tä­viä. Tällä linjalla on myös Perussanakirja, joskin siinä pää­haku­sana­na on i:tön ”samas­taa”, kun taas ”samaistaa” on vain viittaus siihen. Kielitoimisto perustelee kan­taan­sa sillä, että ”samaistaa” voidaan ymmärtää johdokseksi sanasta ”samainen”. Tämä pe­rus­te­lu näyt­tää hiukan keinotekoiselta selitykseltä sille, miksi yleinen käytäntö hyväksytään aiemmin suo­si­tel­lun rinnalle. Joka tapauksessa kielenkäyttäjä siis joutuu valitsemaan, käyttääkö hän ylei­sem­pää, useimmille hieman tutumpaa muotoa ”samaistaa” vai vanhan kielen­huollon suo­sit­ta­maa asua ”samastaa”.