Mihin tunteeseen et mitenkään osaa samaistua?

Katkeruuteen, ja etenkin siihen että pitää puhua toisista pskaa selän takana jos onnistuvat.

treffit kirjoitti:

Lapsirakkauteen. Siis en tarkoita nyt p*dofiliaa, vaan vanhemman rakkautta lapseen, lapsien haluamista, vauvakuumetta. 

Muut ihastelee söpöjä vauvoja ja suupielensä suklaajäätelöön tuhrineita taaperoita, minä olen vaan että hyi helvetti. 

Eihän sitä tajua, ennenkö tekee oman. Se on ihan eri tunne. Ei minuakaan toisten kakarat hirveästi sytytä.

Tylsyyteen tyytymiseen. Itse haluan kehittää itseäni työssäni ja monissa harrastuksissani ja ihmisenä myös. En ymmärrä sitä, ettei pyri mihinkään.

Liikunnan riemuun. Olen käynyt salilla, kävelylenkeillä yms. mutta en koskaan ole löytänyt "liikunnan riemua". Tilaa, jossa en osaisi elää ilman jokapäiväitsä liikuntaa ja hihitellen vetelisin lenkkareita jalkaan ja lenkille mars, koska on niin ihanaa olla sporttinen!

Moniavioisuuteen/polyamorisuuteen tai miksi ikinä sitä kutsutaankaan, eli siihen että olis yhtäaikaa monen kanssa rakkaus- tai seksisuhteessa. kai tämä nyt on tietynlainen tunne, koska siinä jaetaan sitä rakkauden tai halun tunnetta useammalle ihmiselle yhtäaikaa. itse en voi samaistua tähän ollenkaan, en vain ymmärrä miten se toimisi. pystyn rakastamaan 100% vain yhtä kerrallaan romanttisesti. Olisi valhetta, jos sanoisin että voisin rakastaa useampaa ihmistä yhtäpaljon tai yhtäaikaa samalla tavalla. pakosti joku olisi kuitenkin "se tärkein" ja mielestäni se ei olisi reilua muita kohtaan jotka olisivat vähemmän tärkeitä. Mutta kaipa se joiltain onnistuu sekin, tunteiden jakaminen. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikki uskonnolliset tunteet ja tuntemukset ovat minulle täysin vieraita, ovat aina olleet.

Tämä. Ihan hullulta tuntuu, mitä ihmiset ovat valmiita uskomaan. Jos heille esittäisi minkä tahansa muun ajatuksen yhtä hatarilla todisteilla, he pitäisivät sitä naurettavana.

Joidenkin ihmisten vallanhalu, siis sellainen pröystäilevä ja näyttämisenhaluinen vallanhalu, sitä en osaa kokea itsessäni. Rahaakin aina silloin tällöin himoan mutta en sitä että pomottaisin muita han vain pomottamisen ilosta.

Vierailija kirjoitti:

Matkakuume.

Sama. Ajatus matkailusta tuntuu vain vaivalloiselta. Se on askeettista, ei ole omia mukavuuksia käytettävissä.  Eikä missään ole mitään niin ihmeellistä, että se tekisi erityisen vaikutuksen. Ja jos vaikka tykästyisikin johonkin paikaan, niin tietää koko ajan että tiettynä päivänä tämä loma loppuu ja sitten vituttaa taas.

Yhteisöllisyyteen. Tykkään kyllä ihmisistä yksitellen ja hyvin pienissä ryhmissä, mutta muuten "yhdessä tekeminen" on minulle kammotus.

Kateuteen. En ymmärrä, miten on minulta pois jos jollakin menee paremmin tai on minua etevämpi jossakin.

Jonkun ällötyksen tunteeseen nähdessään miehen istuvan jalat leveällä bussissa.

Siihen, että haluaa tehdä tulevaisuudensuunnitelmia. Että näkee itsensä elossa vielä 5, 10 tai jopa kymmenien vuosien päästä.

Tarkoittako aloittaja samaistumisella empatiaa vai sympatiaa?

Vierailija kirjoitti:

Kaikki uskonnolliset tunteet ja tuntemukset ovat minulle täysin vieraita, ovat aina olleet.

Ne ovat siis jotain sellaista,mitä heillä on, mutta sinulla ei .

(... eli: vaikea sinun on sitten lähteä mitenkään arvottamaankaan niitä)

Vierailija kirjoitti:

Kateuteen. En ymmärrä, miten on minulta pois jos jollakin menee paremmin tai on minua etevämpi jossakin.

Kateus on aivan yleisinhimillistä. miltei synnynnäistä kaikissa.

Siitä pois oppiminenkin edellyttää sen tunteen tietämistä ja sitä että on sitä jonkun suhteen jossain tilanteessa elämässään kokenut.

Kaikki me olemme, joten: älä sentään  sorru itseoikeutettuun  tekopyhyyteen ja  valehteluun.

Vierailija kirjoitti:

Paljastan teille, että en osaa samaistua suruun, minkä toiset kokevat kun oma vanhempi vanhenee ja myöhemmin menehtyy. Tai edes siihen suruun, että vanhempi menehtyy aikaisin. En vain osaa kuvitella itselleni sellaista tunnetta. Oma tunteeni vastaavassa tilanteessa on varmasti eniten iso helpotus.

En myöskään osaa kiintyä koiriin tai kissoihin. Joskus jopa ärsyttää, kun joku inhimillistää lemmikkinsä, puhuu siitä hän-muodossa ja loukkaantuu koiransa puolesta, kun en rapsuta sitä lenkkipolulla.

En tiedä, onko kauna ja katkeruus varsinaisesti tunteita, mutta niihin en osaa samaistua. Pahoja asioita tapahtuu, ne käsitellään ja elämä jatkuu. En vain voi ymmärtää, miten joku jaksaa pitää kirjaa siitä mitä pahaa kukin on hänelle tehnyt ja muistella vuosikausia vanhoja vääryyksiä.

Kokoomuslaiseen ahneuteen.

Raha, raha, raha, raha, raha, raha, raha, raha...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljastan teille, että en osaa samaistua suruun, minkä toiset kokevat kun oma vanhempi vanhenee ja myöhemmin menehtyy. Tai edes siihen suruun, että vanhempi menehtyy aikaisin. En vain osaa kuvitella itselleni sellaista tunnetta. Oma tunteeni vastaavassa tilanteessa on varmasti eniten iso helpotus.

En myöskään osaa kiintyä koiriin tai kissoihin. Joskus jopa ärsyttää, kun joku inhimillistää lemmikkinsä, puhuu siitä hän-muodossa ja loukkaantuu koiransa puolesta, kun en rapsuta sitä lenkkipolulla.

En tiedä, onko kauna ja katkeruus varsinaisesti tunteita, mutta niihin en osaa samaistua. Pahoja asioita tapahtuu, ne käsitellään ja elämä jatkuu. En vain voi ymmärtää, miten joku jaksaa pitää kirjaa siitä mitä pahaa kukin on hänelle tehnyt ja muistella vuosikausia vanhoja vääryyksiä.

Sinulta puuttuu tarpeeksi pahat kokemukset. Ehkä vielä joskus kohtaat omat demonisi joita ei ohiteta. Elämä kasvattaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuo vahingoilo on minulla kanssa. 

Enkä osaa samaistua sisällissodan ajan ajatuksiin, että ottamalla toiselta pois, jotenkin parannettaisiin tilanne. Että tehtaanjohtajan saa a* mpua tehtaan pihaan, ja se parantaa maailman ja työläisen tilanteen. Tai kun naapurimaassa poltettiin kartanoita, että se olisi ollut jotenkin oikein ja sallittua. 

Ne olivat NIIN toisenlaisia aikoja ja koko maailma oli ja eli vielä niin erilaisessa tilanteessa ja vaiheessa sosiaalisessa kehityksessään , työolojen kehityksessä, aatehistorian kehityksessä ym. ym. ym. kehityksessä , että meidän nykyihmisten on paitsi täysin mahdotonta , myös aivan mieletöntä lähteä vertaamaankaan omia ajatuksiamme johonkin n.1860-1900 välisenä aikana syntyneiden ihmisten ajatuksiin siinä historian tilanteessa, jonka lopputulosta ja suuntaakaan ei täällä silloin vielä kukaan osannut edes aavistaa.

He elivät sen, meillä on sitä tietoja enää vain kirjoista,ym. haastattelumateriaalista

Se kyllä tiedetään että pasifisteja oli silloinkin (mm. myöhemmin  ministerinä toiminut  ja mm.opetusneuvoksenkin  arvon saanut Yrjö Kallinen) mutta heitä oli todella vähän ja Kallinenkin ,(joka ei siis missään vaiheessa tarttunut aseeseen, vaan päinvastoin yritti estää erään yhteenoton ja verenvuodatuksen) tulkittiin siinä voitolle päässeiden valkoisten taholta kuitenkin  punaiseksi, joutui Suomenlinnaan vangiksi ja sai siellä jopa muutamankin kuolemantuomion, mutta jotenkin aivan lähes satumaisen ihmeen kaupalla välttyi kuin välttyikin , minkään niistä  täytäntöönpanolta ja selvisi hengissä vapauteen viimein sen  sodan loputtua.

Häntä on pidetty eräänä Suomen historian merkittävimmistä rauhanaatteen miehistä, mutta työväenaatteen ja -liikkeen  mies hän oli kyllä  myöskin ja tuli sodan jälkeen kutsutuksi osuustoimintaliikkeen palvelukseen tunnetusti hyvänä puhujana ja ansioitui siinä siis  osuustoimintamiehenä.

Yle 1 Radion 'Elävässä arkistossa' on hänen haastattelujaan 

(ks. Areena, Yle, radio 1  , 'Elävä arkisto-Yrjö Kallinen)

rtyrty kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Lapsirakkauteen. Siis en tarkoita nyt p*dofiliaa, vaan vanhemman rakkautta lapseen, lapsien haluamista, vauvakuumetta. 

Muut ihastelee söpöjä vauvoja ja suupielensä suklaajäätelöön tuhrineita taaperoita, minä olen vaan että hyi helvetti. 

Eihän sitä tajua, ennenkö tekee oman. Se on ihan eri tunne. Ei minuakaan toisten kakarat hirveästi sytytä.

Mua ällöttää jo ajatuskin että se pentu olisi joskus oksennustaudissa tai aivastaisi silleen että räkälima roiskuisi suusta ja nenästä. Myös jo pelkkä ajatuskin että sitä pitäisi jotenkin kouluttaa tavoille ja että sen kanssa pitäisi olla 24/7 suoraan sanoen puistattaa.

Eli näillä spekseillä varmaan ihan ookoo etten omasta valinnastani ole äiti? :)