Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Asperger ja parisuhde
10.02.2019 |
Olen aika varma, että seurustelen AS miehen kanssa. Asberger piirteet ovat hänessä voimakkaita. Työssään hän menestyy hyvin, samoin kevyissä sosiaalisissa suhteissa. Intiimi suhde tuntuu henkisesti olevan vaikea. Mies kyllä sitoutuu, mutta ei osaa ilmaista ja käsitellä omia tunteitaan. Kasvot ovat hyvinkin ilmeettömät, äänensävy harvoin kuvastaa oikeaa tunnetta. Miehen aika menee työhön ja keräilyyn (on kiinnostunut elektroniikasta).
Kokemukseni parisuhteesta tähän asti se, että olen henkisesti todella yksin. En saa vastakaikua tunteilleni, ja mies välttelee kaikin keinoin mistään tunnepitoisesta tai vakavasta asiasta puhumista. Myös tulevaisuuden suunnittelu on hänestä turhanpäiväistä.
Sitten kun on ollut asioita, joista on ollut pakko puhua, mies kokee tilanteen vastenmieliseksi ja syntyy riitaa. Riitatilanteesta ei synny yhteisymmärrystä, vaan inhottavaa turhautumista ja loukkaantumista molemmin puolin. Usein vaikutelma on, ettei hän koe lainkaan myötätuntoa. Kaikin puolin elämäntyyli on itsekeskeinen, vaikka onkin myös avulias töissä. Ilmaisee kiintymystään ainostaan tavaroihin ja lemmikkiinsä.
Mies oli lapsena oman kertomansa mukaan todella vaikea, epäsosiaalinen ja väkivaltainen. Mies on kuitenkin hyväntahtoinen ja hyväsydäminen, epäsosiaalisuus aikuisuudessa näkyy ainoastaan parisuhteessa.
Onko ketään paikalla, jonka puolisolla olisi AS piirteita? Miten olette löytäneet tasapainon, jos olette? Olen epävarma jatkosta. En halua elää henkisesti yksin, ja kuulla uudestaan ja uudestaan, että minussa on jotain vikana, kun minulla on tunnetiloja ja haluan puhua asioista. Miehen näkökulmasta hän on normaali, ja minä teen elämästä vaikeaa tunteillani ja tarpeellani puhua. Mies luulee, että olen epänormaali, kun näytän niin paljon tunteita, sillä ei kukaan hänen työpaikallaan niin tee. Luulee siis, että kaikki ihmiset käyttäytyvät töissä ja kotona aivan samalla tavalla. Hänen töissään ollaan todella muodollisia ja pidättyväisiä.
Myös todella paljon epäilyttää, haluanko perustaa perheen. Periytyykö se, minkälainen itse on ollut lapsena? AS ainakin tietoni mukaan periytyy voimakkaasti. Jos perustan perheen, tiedän, että kaikki tunnetyö ja sosiaalinen kasvatus jää minulle. Lisäksi riskinä on saada erityistarpeinen lapsi, joka veisi kaikki voimat ja aiheuttaisi huolta.
Jos täällä on paikalla asseja tai assin läheisiä, niin pliis, kertokaa omia kokemuksia tai näkökulmaa. Suhteessa on paljon hyvää, mutta itse olen ajatellut henkisen yhteyden olevan suhteen ydin. Millä tapaa AS kokee henkistä yhteyttä?
PS. Tiedän kyllä että asbergerin syndrooma on vanhentunut käsite, ja nykyään puhutaan autismin kirjon piirteistä. AS kuitenkin kuvastaa tilannetta.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Vaihda sairaus-sanan tilalle ongelma: Ongelma on teissä itsessänne ei puolisoissanne. Kannattaa keskittyä siihen miten itse toimii ja miten omaa käytöstä muuttaa - vain siihen voit vaikuttaa.
Olin hiljattain lomalennolla ja menomatkalla takana istui kolme parikymppistä naista - voi sitä jonnin joutavan kälätyksen määrää! O my god -kiljunta tasaisesti pari kertaa minuutissa täytti menomatkan. Takaisin tullessa oli kolme parikymppistä miestä - ei kiljuntaa eikä minkäänlaista esitystä omasta erinomaisuudesta. Menomatkan pimut olisivat varmasti pitäneet näitä ikäisiään, mutta monin verroin kypsempiä nuoriamiehiä asperger-tapauksina tai autisteina.
Asperger- mies tai nainen on erilainen tuon ominaisuutensa vuoksi - ja hänen kanssaan voi elää hyvin siinä kuin vaikkapa atooppisen ihon omaavan kumppanin kanssa. Kummassakin tapauksessa pitää ottaa toinen ihminen huomioon ominaisuuksineen ja jos ominaisuudet eroaa liikaa, niin on molemmille eduksi etsiä sopivampi kumppani.
Näin. Ihan ensimmäisenä minullekin tulee mieleen tuo "en halua muuttaa häntä _mutta_..." Normissa tilanteessa joustavuutta ja kompromisseja voidaan odottaa - nyt ei. Etenkään jos Asperger on se todellinen syy siellä taustalla. Sitten kerron kauhean asia: jos hellittelen ja huomioin koiraa enemmän kuin kumppaniani, on asia ihan juuri siten miltä se näyttääkin: koira on minulle tärkeämpi. Ja joo, diagnoosi löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on puhuttu lemmikin tärkeydestä asperger-henkilölle. Meillä samassa asemassa on ollut miehen lapsi (ensimmäisestä avioliitosta). Luulen melkein, että heille tuli avioero sen takia, että lapsen äiti oli mustasukkainen miehen huomiosta omalle lapselleen. Lapsi on miehelle numero yksi pitkällä kaulalla kaikkiin muihin, ja lapsi on aina ollut ainoa, joka saa miehen huomion milloin tahansa. Meidän liitossamme lapsi oli koossapitävä voima niin kauan kuin asui kotona, koska sain hänen kauttaan yhteyden mieheen aina tarvitessani silloinkin, kun mies ei olisi minun huoliini reagoinut. Tulkitsen, että mies koki oman lapsen osaksi itseään. Koska lapsi ei ole toinen eikä vieras, häntä mies ei koskaan koe uhkana. Kaikki muut ihmiset ovat potentaiaalinen uhka.
lemme tosi harvoin mistään eri mieltä, mutta kun olemme ja ilmaisen kantani, miehen ensireaktio on edelleen aina, että minun täytyy olla hullu ja sekaisin. Vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä selittää, mitä mielipiteeni taustalla on. Muutaman kerran olen onnistunut muuttamaan hänen mieltään, kun olen kokeillut tarpeeksi monta eri lähestymistapaa.
Esimerkiksi kun hän aikoi muuttaa hoitokotiin muuttaneen äitinsä asuntoon (siis pois kotoa), koska hän koki kotona asumisen ahdistavaksi eikä hänellä muka ollut täällä tarpeeksi tilaa, sain asiani perille, kun kehotin häntä mittaamaan neliömetrit äitinsä asunnossa ja meidän asunnossa. Kummassa hänellä oli enemmän tilaa omille tavaroilleen ja tekemisillen? Hän lopetti puhumisen muutosta siihen. Ihan turha oli vedota rakkauteen tai siihen, etten halua erota.
Vierailija kirjoitti:
"Ymmärtänet, että toinen voi kokea asperger-vihjailut hyvin loukkaavana ja siitä vaikea päästä yli, jos tämä henkilö ei oikeasti ole."
Ymmärrän paremmin kuin hyvin, ja tiedän, että on riski nostaa asia esiin. Toisaalta puhuin hänelle voimakkaista asperger tyyppisistä luonteenpiirteistä, joihin liittyy vahvuuksia ja heikkouksia, kuten tunteiden käsittely ja ilmaisu. En siis siitä, että on olisi autisti, vaikkakin jos hän sen niin ymmärtää, niin en voi asialle mitään. Ylipäätään hänelle on hyvin loukkaavaa, että kukaan ajattelee hänellä olevan minkäänlaisia huonoja puolia, ja että en ole varma suhteen jatkosta. Hän on myös ruotinut minun persoonaani loukkaavasti niin moneen otteeseen, ettei ole epäreilua nostaa myös hänen erikoislaatuaan esiin.
Tässä kohden suhde on kriisiytynyt jo niin pahasti, että jollei meille synny yhteistä käsitystä keskinäisestä erilaisuudestamme, niin jatkoa ei ole. Artikkelit ja testit AS:stä kuvaavat hyvin meidän ongelmia, joten myös tarjoavat ratkaisua tilanteeseen, johon mistään muualta ei löydy selitystä. Minulla on itsellänikin joitain as-piirteitä, ja kerroin niistä hänelle, joten tilanne ei ole sellainen, että erottelisin hänet epänormaaliksi ja itseni normaaliksi.
-AP
Niin, periaatteessa kunnianloukkaus, eikä saa edes diagnosoida ilman kohteen suostumusta vaikka olisi pätevyys, paitsi mitä nyt netissä voi vapaasti nimettömänä. Tätä ei välttämättä tule ajatelleeksi, mutta näinhän se on. Parisuhteessa tietysti pätee hieman muunlaiset säännöt ja lupa antaa samalla mitalla takaisin tai vaikka korkojen kera.
Niin, periaatteessa kunnianloukkaus, eikä saa edes diagnosoida ilman kohteen suostumusta vaikka olisi pätevyys, paitsi mitä nyt netissä voi vapaasti nimettömänä. Tätä ei välttämättä tule ajatelleeksi, mutta näinhän se on. Parisuhteessa tietysti pätee hieman muunlaiset säännöt ja lupa antaa samalla mitalla takaisin tai vaikka korkojen kera. [/quote]
Ei tässä mistään takaisin antamisesta ole kyse. Kuten jo aiemmin sanoin, persoonien erilaisuuden arvostelua ei tulisi ikinä käyttää aseena, vaan keskinäisen ymmärryksen välineenä. Mies ei koe kunniaa loukattuaan. Ei ylipäätään ole loukkaantunut. Kysyin sitä häneltä.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihda sairaus-sanan tilalle ongelma: Ongelma on teissä itsessänne ei puolisoissanne. Kannattaa keskittyä siihen miten itse toimii ja miten omaa käytöstä muuttaa - vain siihen voit vaikuttaa.
Olin hiljattain lomalennolla ja menomatkalla takana istui kolme parikymppistä naista - voi sitä jonnin joutavan kälätyksen määrää! O my god -kiljunta tasaisesti pari kertaa minuutissa täytti menomatkan. Takaisin tullessa oli kolme parikymppistä miestä - ei kiljuntaa eikä minkäänlaista esitystä omasta erinomaisuudesta. Menomatkan pimut olisivat varmasti pitäneet näitä ikäisiään, mutta monin verroin kypsempiä nuoriamiehiä asperger-tapauksina tai autisteina.
Asperger- mies tai nainen on erilainen tuon ominaisuutensa vuoksi - ja hänen kanssaan voi elää hyvin siinä kuin vaikkapa atooppisen ihon omaavan kumppanin kanssa. Kummassakin tapauksessa pitää ottaa toinen ihminen huomioon ominaisuuksineen ja jos ominaisuudet eroaa liikaa, niin on molemmille eduksi etsiä sopivampi kumppani.
Näin. Ihan ensimmäisenä minullekin tulee mieleen tuo "en halua muuttaa häntä _mutta_..." Normissa tilanteessa joustavuutta ja kompromisseja voidaan odottaa - nyt ei. Etenkään jos Asperger on se todellinen syy siellä taustalla. Sitten kerron kauhean asia: jos hellittelen ja huomioin koiraa enemmän kuin kumppaniani, on asia ihan juuri siten miltä se näyttääkin: koira on minulle tärkeämpi. Ja joo, diagnoosi löytyy.
Kuten jo aiemmin sanoin, lähtökohtaisesti miehessä on todella paljon hyviä puolia. Lisäksi olen itse introvertti ja omaan myös as piirteitä. Aikamoinen random mielleyhtymä täysin tuntematta minua yhdistää levottomiin nuoriin naisiin.
En ole missään vaiheessa puhunut täällä toisen muuttamisesta, vaan molempia tyydyttävän tasapainon löytämisestä. Tiedän hyvin, että autismi on fysiologinen erilaisuus, mutta silti kyseessä on ihminen, ja ihminen voi oppia uusia ajattelu- ja toimintatapoja, aivan kuten as-pariskunta oli menestyksekkäästi tehnyt.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, periaatteessa kunnianloukkaus, eikä saa edes diagnosoida ilman kohteen suostumusta vaikka olisi pätevyys, paitsi mitä nyt netissä voi vapaasti nimettömänä. Tätä ei välttämättä tule ajatelleeksi, mutta näinhän se on. Parisuhteessa tietysti pätee hieman muunlaiset säännöt ja lupa antaa samalla mitalla takaisin tai vaikka korkojen kera.
Ei tässä mistään takaisin antamisesta ole kyse. Kuten jo aiemmin sanoin, persoonien erilaisuuden arvostelua ei tulisi ikinä käyttää aseena, vaan keskinäisen ymmärryksen välineenä. Mies ei koe kunniaa loukattuaan. Ei ylipäätään ole loukkaantunut. Kysyin sitä häneltä.
-AP
Aloittaa halua moittia mistään, mutta joskus vaikuttaa suorastaan siltä, että asperger-luokitteluilmiö riistäytynyt käsistä.
Kiitos 31 näkemyksistäsi. Olen tosiaan sanonut miehelle, että olen havainnut tällaisia piirteitä hänessä, ja että autismin spektrin teoriaan kuuluu, että ajatellaan suurimmalla osalla ihmisistä olevan jonkin verran tällaisia piirteitä. Vasta ääripäässä puhutaan autismista.
Uskoisin että tämä ajatus saattaa jopa alkaa kiehtoa miestäni, sillä hän on aina kokenut jollain tapaa olevansa erilainen kuin muut. Lisäksi se, että moni suuri tiedemies on omannut näitä piirteitä, on innostavaa, kuten myös se, että aspergeriin liitetään korkea älykkyys (joka hänellä on) ja muuta erityislahjakkuutta (jota häneltä löytyy).
Ajattelen ja toivon, että hän saattaa nimenomaan tiedollisen älyllisestä näkökulmasta kiinnostua aiheesta. Kenties myöhemmin voimme myös mennä psykologin pakeille juttelemaan keskinäisestä dynamiikastamme.
Tärkeintä on, että mies kokee olevansa hyvä näine piirteineen. Samoin minulle olisi tärkeää saada olla oma itseni. Jotkut kriittiset äänet täällä tuntuvat jättävän huomioimatta sen, että mies pitää minua, tunteitani ja kommunikaation tarvettani epänormaalina. Yhtälailla minulla on tarve tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olen, tunteineni päivineni. Joka tapauksessa tässä ei ole kyse loukkauksesta, tai mistään "takaisin antamisesta". Meillä on kaikilla omat heikot ja vahvat alueemme. Jokainen pari joutuu kehittämään keskinäinen kommunikaationsa sellaiseksi, että molemmilla on hyvä olla, ja molemmat tulevat kuulluksi ja huomioiduiksi.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaa halua moittia mistään, mutta joskus vaikuttaa suorastaan siltä, että asperger-luokitteluilmiö riistäytynyt käsistä. [/quote]
Samaa mieltä tästä ihan kaikkien diagnoosien suhteen, diagnostiikkakeskeisyys on valtavan problemaattista. Samoin kuin nykypäivän ilmiö eli tunteiden medikalisointi ja lääkitseminen. Tässä kohden käytän kuvausta aspergerityyppisistä piirteistä keinona lisätä keskinäistä ymmärrystä parisuhteessamme. Mikään diagnoosi ei kuitenkaan mielestäni määrittele ihmistä, saati arvota toisia paremmiksi kuin toiset.
- AP
Tuolla kysyttiin romantiikasta. Mies on romanttisimmillaan viesteissä. Käytännön arjessa romantiikkaa ei juuri ole, mies on sen suhteen todella ujo. Helpointa hänelle on osoittaa välittämistä lahjoilla ja viesteillä. Tiedän että tämä on nyt yksipuolinen kertomus, ja tarkoitukseni ei ole liikaa mennä siihen suuntaan, että arvostellaan miestä.
Kyllä minua on satuttanut se, hän on ollut hyvin välinpitämätön kihlautumisen suhteen. Tilanne on se, että jos lähden miehen töiden perässä ulkomaille hänen kanssaan, on meidän mentävä naimisiin. Vaikka mies on sanonut, että olen hänen elämänsä rakkaus, ja hän haluaa naimisiin, ei hän ole käytännössä kuitenkaan tehnyt siitä mitenkään romanttista tai merkittävää. Sormusten ostamisesta hän vaivaantui. Kosinta (jos sitä sellaiseksi voi kutsua) kuului niin, että jos muutamme ulkomaille, meidän täytyy olla naimisissa viisumin vuoksi.
Hän siis kiusaantuu avioliitosta puhumisesta, mutta loukkaantuu, jos sen perusteella sanon, että en ole varma, voinko mennä naimisiin ihmisen kanssa, joka ei siihen mitenkään panosta, mutta joka silti vaatii elämänmittaista sitoutumista. Pienikin eron mahdollisuus tulevaisuudessa on hänelle katastrofi. Eli minun pitäisi olla tunteella mukana, vaikka hän ei ole. Tai sitten hän on, mutta se ei näy ulospäin.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihda sairaus-sanan tilalle ongelma: Ongelma on teissä itsessänne ei puolisoissanne. Kannattaa keskittyä siihen miten itse toimii ja miten omaa käytöstä muuttaa - vain siihen voit vaikuttaa.
Olin hiljattain lomalennolla ja menomatkalla takana istui kolme parikymppistä naista - voi sitä jonnin joutavan kälätyksen määrää! O my god -kiljunta tasaisesti pari kertaa minuutissa täytti menomatkan. Takaisin tullessa oli kolme parikymppistä miestä - ei kiljuntaa eikä minkäänlaista esitystä omasta erinomaisuudesta. Menomatkan pimut olisivat varmasti pitäneet näitä ikäisiään, mutta monin verroin kypsempiä nuoriamiehiä asperger-tapauksina tai autisteina.
Asperger- mies tai nainen on erilainen tuon ominaisuutensa vuoksi - ja hänen kanssaan voi elää hyvin siinä kuin vaikkapa atooppisen ihon omaavan kumppanin kanssa. Kummassakin tapauksessa pitää ottaa toinen ihminen huomioon ominaisuuksineen ja jos ominaisuudet eroaa liikaa, niin on molemmille eduksi etsiä sopivampi kumppani.
Näin. Ihan ensimmäisenä minullekin tulee mieleen tuo "en halua muuttaa häntä _mutta_..." Normissa tilanteessa joustavuutta ja kompromisseja voidaan odottaa - nyt ei. Etenkään jos Asperger on se todellinen syy siellä taustalla. Sitten kerron kauhean asia: jos hellittelen ja huomioin koiraa enemmän kuin kumppaniani, on asia ihan juuri siten miltä se näyttääkin: koira on minulle tärkeämpi. Ja joo, diagnoosi löytyy.
Kuten jo aiemmin sanoin, lähtökohtaisesti miehessä on todella paljon hyviä puolia. Lisäksi olen itse introvertti ja omaan myös as piirteitä. Aikamoinen random mielleyhtymä täysin tuntematta minua yhdistää levottomiin nuoriin naisiin.
En ole missään vaiheessa puhunut täällä toisen muuttamisesta, vaan molempia tyydyttävän tasapainon löytämisestä. Tiedän hyvin, että autismi on fysiologinen erilaisuus, mutta silti kyseessä on ihminen, ja ihminen voi oppia uusia ajattelu- ja toimintatapoja, aivan kuten as-pariskunta oli menestyksekkäästi tehnyt.
-AP
Tuon varaan en laittaisi. Ymmärräthän, että koko ”vamma” on tuossa sosiaalisessa puolessa? Diagnoosi perustuu suurelta osin siihen. Peilisolut eivät toimi. Sokeilla ongelma on näössä. Siihen EI VOI OPPIA UUTTA. Suo nyt anteeksi, mutta diagnosoidun ihmisen väkisin muuttaminen ja ”kuntouttaminen” on ihan tasan ja vain henkistä väkivaltaa - ei mitään muuta. Miksi se on vaikea ymmärtää? Etkö voi hankkia erilaista ihmistä rinnallesi?
Mielenkiintoinen ja silmiä avaava ketju..
Omassa suhteessani hämmennystä aiheuttaa ristiriita toisen puheiden ja omien tuntemusten kanssa. Mies sanoo, että haluaa olla yhdessä ja välittää kovasti. Tätä ei ole syytä epäillä, sillä ei ole mitään miksi pitäisi olla yhdessä ellei oikeasti halua.
Mutta miksi tuo tunne ei välity? Tuntuu välillä että minusta ja asioistani ollaan kiinnostuneita suunnilleen saman verran kuin naapurin kuulumisista. Jään useasti kaipaamaan jotenkin vahvempaa henkistä yhteyttä, jotenkin vajaaksi jää.
Ja nuo hassut meemit ja ylipäätään some, tutulta kuullostaa. Näin meilläkin. Eikä ulkonäköä ole kehuttu, ei huomioi vaikka alusvaatteissa keikkuu edessänsä. Poikkeaa kyllä edellisistä kumppaneistani selkeästi, jotka ovat jotenkin enemmän nähneet minut naisena ja olleet kiinnostuneita mitä minulle kuuluu. Nykyinen mies valpastuu ja kiinnostuu, jos puhutaan asioista, mistä hän on kiinnostunut. Kun kerron jostain omasta asiasta, saattaa hän vaikka kesken lauseen singahtaa tekemään jotain ei-tärkeää. Palaa kohta ja toteaa, niin sori, mitä olitkaan sanomassa. Hämmentävää...olen miettinyt onko nämä as piirteitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Myös todella paljon epäilyttää, haluanko perustaa perheen. Periytyykö se, minkälainen itse on ollut lapsena? AS ainakin tietoni mukaan periytyy voimakkaasti. Jos perustan perheen, tiedän, että kaikki tunnetyö ja sosiaalinen kasvatus jää minulle. Lisäksi riskinä on saada erityistarpeinen lapsi, joka veisi kaikki voimat ja aiheuttaisi huolta.
Voisi olla järkevää molempien testauttaa pesoonallisuutensa ja ottaa myös DNAt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös todella paljon epäilyttää, haluanko perustaa perheen. Periytyykö se, minkälainen itse on ollut lapsena? AS ainakin tietoni mukaan periytyy voimakkaasti. Jos perustan perheen, tiedän, että kaikki tunnetyö ja sosiaalinen kasvatus jää minulle. Lisäksi riskinä on saada erityistarpeinen lapsi, joka veisi kaikki voimat ja aiheuttaisi huolta.
Voisi olla järkevää molempien testauttaa pesoonallisuutensa ja ottaa myös DNAt.
Kyllä. On myös huomioitava, että persoonallisuushäiriö altistui otollisessa ympäristössä vaikka autismia ei ilmenisikää.
Laittaisin tähän silmäniskuhymiön jos jaksaisin, mutta lähinnä vituttaa tämä tunnesuollon ja scheissen määrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon varaan en laittaisi. Ymmärräthän, että koko ”vamma” on tuossa sosiaalisessa puolessa? Diagnoosi perustuu suurelta osin siihen. Peilisolut eivät toimi. Sokeilla ongelma on näössä. Siihen EI VOI OPPIA UUTTA. Suo nyt anteeksi, mutta diagnosoidun ihmisen väkisin muuttaminen ja ”kuntouttaminen” on ihan tasan ja vain henkistä väkivaltaa - ei mitään muuta. Miksi se on vaikea ymmärtää? Etkö voi hankkia erilaista ihmistä rinnallesi?[/quote]
En ole kertaakaan sanonut, että miehen pitäisi muuttua. Mies on erittäin taitava, sosiaalinen ja pystyvä henkilö, eikä minkäänlaiselle "kuntouttamisellekaan" ole mitään tarvetta. Olen kokoajan puhunut vain piirteistä. Tutustu teoriaan autismin spektristä, niin alat nähdä tässä eri sävyjä. Mies on yhtä vähän tai paljon autisti, kuin itsekin olen, hänellä ei ole vammaa. Vaikuttaa siltä, että purat tähän tunteita liittyen johonkin muuhun keissiin.
Mitä tulee peilisoluteoriaan, jonka tunnen oikein hyvin, niin sitä ei ole todistettu aukottomaksi. Jos jonkun neurologinen kyky imitoida puuttuisi täysin, henkilön täytyisi olla vakavasti kehitysvammainen, eikä hän voisi oppia edes tavallisia arjen taitoja tai esimerkiksi puhumista.
Heh täällä on kyllä ihan mielenkiinnolla jo yhdessä testailtu persoonia ja DNA:ta.
Vastaukseksi periytyvyyteen minulle riitti nro 11 kuvaus omasta perheestään, ei siis vakavaa siitä huolta enää.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Tuon varaan en laittaisi. Ymmärräthän, että koko ”vamma” on tuossa sosiaalisessa puolessa? Diagnoosi perustuu suurelta osin siihen. Peilisolut eivät toimi. Sokeilla ongelma on näössä. Siihen EI VOI OPPIA UUTTA. Suo nyt anteeksi, mutta diagnosoidun ihmisen väkisin muuttaminen ja ”kuntouttaminen” on ihan tasan ja vain henkistä väkivaltaa - ei mitään muuta. Miksi se on vaikea ymmärtää? Etkö voi hankkia erilaista ihmistä rinnallesi?
En ole kertaakaan sanonut, että miehen pitäisi muuttua. Mies on erittäin taitava, sosiaalinen ja pystyvä henkilö, eikä minkäänlaiselle "kuntouttamisellekaan" ole mitään tarvetta. Olen kokoajan puhunut vain piirteistä. Tutustu teoriaan autismin spektristä, niin alat nähdä tässä eri sävyjä. Mies on yhtä vähän tai paljon autisti, kuin itsekin olen, hänellä ei ole vammaa. Vaikuttaa siltä, että purat tähän tunteita liittyen johonkin muuhun keissiin.
Mitä tulee peilisoluteoriaan, jonka tunnen oikein hyvin, niin sitä ei ole todistettu aukottomaksi. Jos jonkun neurologinen kyky imitoida puuttuisi täysin, henkilön täytyisi olla vakavasti kehitysvammainen, eikä hän voisi oppia edes tavallisia arjen taitoja tai esimerkiksi puhumista.
Haluat siis loppujen lopuksi kuitenkin, että joku feikkaa ja ”imitoi” sinulle haluamaasi tunne-elämää. Minua ihmetyttää aivan perustavan laatuisesti miksi et anna miehesi olla?
[/quote]
Kyllä. On myös huomioitava, että persoonallisuushäiriö altistui otollisessa ympäristössä vaikka autismia ei ilmenisikää.
Laittaisin tähän silmäniskuhymiön jos jaksaisin, mutta lähinnä vituttaa tämä tunnesuollon ja scheissen määrä.[/quote]
Tässä ei nyt ollut puhe persoonallisuushäiriöistä, vaan piirteistä. Jos menee puurot ja vellit sekaisin niin ei ihme että vaikuttaa tunnesuolto shaisselta.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon varaan en laittaisi. Ymmärräthän, että koko ”vamma” on tuossa sosiaalisessa puolessa? Diagnoosi perustuu suurelta osin siihen. Peilisolut eivät toimi. Sokeilla ongelma on näössä. Siihen EI VOI OPPIA UUTTA. Suo nyt anteeksi, mutta diagnosoidun ihmisen väkisin muuttaminen ja ”kuntouttaminen” on ihan tasan ja vain henkistä väkivaltaa - ei mitään muuta. Miksi se on vaikea ymmärtää? Etkö voi hankkia erilaista ihmistä rinnallesi?
En ole kertaakaan sanonut, että miehen pitäisi muuttua. Mies on erittäin taitava, sosiaalinen ja pystyvä henkilö, eikä minkäänlaiselle "kuntouttamisellekaan" ole mitään tarvetta. Olen kokoajan puhunut vain piirteistä. Tutustu teoriaan autismin spektristä, niin alat nähdä tässä eri sävyjä. Mies on yhtä vähän tai paljon autisti, kuin itsekin olen, hänellä ei ole vammaa. Vaikuttaa siltä, että purat tähän tunteita liittyen johonkin muuhun keissiin.
Mitä tulee peilisoluteoriaan, jonka tunnen oikein hyvin, niin sitä ei ole todistettu aukottomaksi. Jos jonkun neurologinen kyky imitoida puuttuisi täysin, henkilön täytyisi olla vakavasti kehitysvammainen, eikä hän voisi oppia edes tavallisia arjen taitoja tai esimerkiksi puhumista.
Haluat siis loppujen lopuksi kuitenkin, että joku feikkaa ja ”imitoi” sinulle haluamaasi tunne-elämää. Minua ihmetyttää aivan perustavan laatuisesti miksi et anna miehesi olla?
Lisäys: ei tarvitse tutustua teoriaan, minulla on omasta takaa dg, ehkä tiedän kuitenkin paremmin mistä puhun. Sinä teet väkivaltaa.
"Haluat siis loppujen lopuksi kuitenkin, että joku feikkaa ja ”imitoi” sinulle haluamaasi tunne-elämää. Minua ihmetyttää aivan perustavan laatuisesti miksi et anna miehesi olla?"
En halua. Tämä on sinun oma tulkintasi. -AP
Alue: Aihe vapaa
Vaihda sairaus-sanan tilalle ongelma: Ongelma on teissä itsessänne ei puolisoissanne. Kannattaa keskittyä siihen miten itse toimii ja miten omaa käytöstä muuttaa - vain siihen voit vaikuttaa.
Olin hiljattain lomalennolla ja menomatkalla takana istui kolme parikymppistä naista - voi sitä jonnin joutavan kälätyksen määrää! O my god -kiljunta tasaisesti pari kertaa minuutissa täytti menomatkan. Takaisin tullessa oli kolme parikymppistä miestä - ei kiljuntaa eikä minkäänlaista esitystä omasta erinomaisuudesta. Menomatkan pimut olisivat varmasti pitäneet näitä ikäisiään, mutta monin verroin kypsempiä nuoriamiehiä asperger-tapauksina tai autisteina.
Asperger- mies tai nainen on erilainen tuon ominaisuutensa vuoksi - ja hänen kanssaan voi elää hyvin siinä kuin vaikkapa atooppisen ihon omaavan kumppanin kanssa. Kummassakin tapauksessa pitää ottaa toinen ihminen huomioon ominaisuuksineen ja jos ominaisuudet eroaa liikaa, niin on molemmille eduksi etsiä sopivampi kumppani.