Asperger ja parisuhde

Nyt kun asiat ovat kärjistyneet, ja sain itse ahaa elämyksen, mistä voisi olla kyse, kerroin havainnoista miehelle. Hänestä ajatus asperger piirteistä oli uusi, huvittava ja mielenkiintoinen. Kerroin sen niin, että aloitin vahvuuksista ja mainitsin myös, mitä as piirteitä itseltäni löytyy.

Pari viime päivää ovat olleet todella ongelmallisia, ja eilen illalla lähetin hänelle luettavaksi artikkeleita ja testin, jonka hän tekee tänään. Sanoin, että nämä artikkelit kuvaavat hyvin meidän ongelmia, ja että jos molemmat luemme aiheesta, niin parisuhde voisi olla molemmille helpompi jatkossa. Tällä hetkellä myös molemmat mietimme, haluammeko jatkaa enää yhdessä.

Miehelle on ollut valtavan loukkaavaa joka ikinen kerta, kun olen ääneen epäillyt yhteensopivuuttamme. Hänestä on järkyttävää, että en voi sitoutua häneen 100%. Olen kyllä sitoutunut, mutta en voi luvata, ettei erokin olisi mahdollinen. Ei siis ymmärrä miten parisuhteelle luodaan pohja, kuinka sitä ylläpidetään ja kuinka siihen panostetaan. En tarkoita, että pitäisi panostaa tietyllä tapaa, mutta kunhan ylipäätään panostaisi. Samoin miehestä on järkyttävää, etten pidä itsestään selvänä perheen perustamista, vaan harkitsen asiaa eri näkökulmista. Omasta mielestään mies tukee minua kaikin tavoin kaikissa tilanteissa, ja hänen mielestään on käsittämätöntä, että voin kokea oloni yksinäiseksi tällaisessa suhteessa.

Mies on tällä hetkellä todella sulkeutunut. Hänellä on tapana vakavien asioiden esiin tullessa kieltäytyä yhteyden pidosta. Emme asu yhdessä. Jos painostan häntä keskustelemaan (sillä joistain asioista on pakko puhua), niin hän saa päänsäryn tai vatsakivun. Nyt viime aikoina on myös alkanut ilkeäksi sillä tapaa, että tosiaan arvostelee minua epänormaaliksi ja vaikeaksi ihmiseksi, mikä on tosi satuttavaa. En ole itse ennen puuttunut hänen persoonaansa, ainoastaan toimintaansa. Nyt mies on "löynyt vyön alle" useamman kerran, ja ilmeisesti kokee, että jos puhun mahdollisesta erosta, niin silloin kohdistan henkistä väkivaltaa häneen ja kiristän häntä jotta saan tahtoni läpi. Tästä hän tulee vihaiseksi ja sanoo jotain, jonka tietää satuttavan minua.

Luulen, että nyt asperger tuli vakavammin puheeksi, se saattaa olla hänelle järkytys. Hän on työmenestyksensä myötä tottunut saamaan kehuja ja hyväksyntää, hän ei juurikaan koe itsellään olevan minkäänlaisia heikkouksia tai huonoja puolia.

-AP

N29, tavoitan liiankin hyvin tuo yksinäisyyden ja täyttymättömän kaipauksen, joka viestistäsi välittyy. Juuri siksi, että sitä toista rakastaa, niin se henkisen yhteyden kaipaus on kova. On aika selvää, että samoja tuntemuksia olisi kellä tahansa muulla, jos seurustelisi miehesi kanssa.

Tämä suhde on miehelleni ensimmäinen vakava suhde. Hän siis kokee, että kun ei hänellä ole tällaisia ongelmia ollut kenenkään muun kanssa, niin vika on minussa. Minä aiheutan hänen elämäänsä turhaa hämmennystä ja stressiä olemalla hankala, huomionkipeä, yliherkkä, ylidramaattinen ja liian tarvitseva. En suoraan sanoen ymmärrä, että jos hän niin kokee, niin miksi on edes kanssani. Ennen hän on sanonut minun olevan hänen elämänsä rakkaus, sielunkumppani ja että ei voisi kuvitella elämäänsä ilman minua.  Tämähän olisi todella romanttista, jos siihen olisi liittynyt myös yhteistä aikaa, läheisyyttä, ajatusten jakamista ja tulevaisuuden suunnittelua.

Tämä on todella surullista ja satuttavaa. Samalla tapaa kuin se on ollut koko suhteen ajan. Enimmäkseen suhdetta kuvaisi "täyttymätön kaipaus". Mies on koko ajan ollut suhteeseen tyytyväinen, kunnes aloin kertoa siitä, mitä kaipaan, mistä haluan puhua ja mistä minulla on paha mieli. Silloin suhde muuttui hänen mielestää työlääksi ja rasittavaksi.

Minusta tuntuu, että usein miehillä menee niin, että kantapään kautta joutuu oppimaan asioita. Surettaa, jos minun täytyy olla se, kuka eroaa, jotta mies ei seuraavaa suhdettaan pitäisi itsestäänselvyytenä :´(

Exälläni oli asperger ja ADHD.

En ikinä enää seurustelisi kenenkään kanssa jolla vastaavat diagnoosit, sellaiset traumat jäi. Ei edes halunnut syödä lääkkeitä tuohon ylivilkkauteen.

Tiedän että näihin piirteisiin voi liittyä myös todella hienoja ominaisuuksia, mutta exä oli sekoitus niistä hankalimpia ja ehkä myös persoonallisuushäiriötä.

Impulsiivinen, aggressiivinen, itsekäs, epäsosiaalinen, tunnekylmä, empatia vieras käsite. Henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen johon suhde kaatui. En vain jaksanut enää. Kävin psykologilla jotta pystyin taas alkaa kasata itseäni suhteen loppumisen jälkeen.

Suhde oli ollut jatkuvaa alistamista joka tavalla, myös taloudellisesti. Toki exä olisi voinut olla kusipää ilmankin noita diagnooseja. Mutta luulen että ne pahensivat asioita joka tapauksessa.

Itselle nuo diagnoosit ovat suuri varoitusmerkki enkä jatkossa varmaan jaksaisi yrittää selvitä niiden aiheuttamista haasteista vaikka olisivat paljon lievempiä.

Nykyinen kumppani on luonteeltaan lähes vastakohta exälleni ja hyvä niin. Ei enää ikinä väkivaltaista miestä.

Ja N29 vielä jatkaa.

Minusta on eri asia verrata as-miestä ja perinteistä juroa suomimiestä, joka "ei puhu eikä pussaa". As-mies eroaa suomimiehestä nimenomaan siinä, että aspergermies on täysin rutiineistaan joustamaton, kiinnostunut syvästi ja aidosti eniten itseensä liittyvistä asioista, eikä osaa asettua juuri lainkaan toisen tunteiden ja tarpeiden asemaan. Suomimies on pidättyväinen äijä joka ei tunteile, mutta as-mies ei pahimmillaan edes ymmärrä mitä tarkoittaa tunne! Saati toisen tunne.

Jatkan myös, että kaikesta huolimatta aspergereissakin on eroja. Miehessäni on kuitenkin parhaina puolina lempeys, uskollisuus ja "perusmiestä" jopa luontevampi hellyyden jakaminen (suukot, halaukset, lähekkäin nukkuminen). Hän on jotenkin enemmän sinut myös feminiinisen puolensa kanssa, mikä viehättää minua. Hänellä on esim. selkeä hoivavietti mitä tulee lapsiin ja eläimiin. Lisäksi hän arvostaa kodin järjestystä ja tasa-arvoa kotitöiden jakamisessa.

Hänelle rakkauden tunteiden ilmaiseminen on (jostain kummasta syystä) myös tosi luontevaa, vaikka muu kommunikaatio ja toisen asioista kysyminen olisikin vaikeampaa. Se on meille suuri toivon kipinä. Se, että kuitenkin eroavaisuuksista huolimatta rakastamme toisiamme paljon.

Meillä on myös yhteiset harrastukset ja kiinnostuksenkohteet, mikä usein vähän tasapainottaa miehen harrastusten aikaavievyyttä. Voimme onneksi harrastaa myös yhdessä.

Vaikka seksin yksisuuntaisuus harmittaa, hänelle seksi on kuitenkin aistikasta ja hellää, ei pelkkää kassien tyhjentämistä. Se on todella iso plussa. Mutta valitettavasti vain lisää minun halujani kun odotan sitä niin paljon :,). Torjutuksi tuleminen sattuu...

Meillä puhutaan myös tulevaisuudesta. Ja mies on kehittynyt paljon kommunikaatiossa ja läheisyydessä. Esim. ei ole enää viikkokausia lähettämättä viestiä jos olemme erillään. Aluksi säikkyi kosketusta mutta nyt tykkää jo siitä. Osaa toisinaan myös jo kuunnella minunkin juttujani eikä vaan vaihda aihetta omiin juttuihinsa.

Onpa kiva lukea muuten teidän muidenkin kokemuksia :).

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että nyt asperger tuli vakavammin puheeksi, se saattaa olla hänelle järkytys. Hän on työmenestyksensä myötä tottunut saamaan kehuja ja hyväksyntää, hän ei juurikaan koe itsellään olevan minkäänlaisia heikkouksia tai huonoja puolia.

-AP

Mielestäni tarvitsette tuohon ulkopuolisen terapeutin. 

Meillä paljon samaa kuin kirjoittajalla 21 ja ap:llä. Alku oli vaikea, mutta 20 vuodessa on löytynyt aika täydellinen tasapaino. Hyväksyn sen, että mies välillä vetäytyy enkä saa häneen kontaktia. Kyllä se kontakti sieltä sitten tulee, hänen aikataulussaan. Hän vetäytyy vain, kun kokee olevansa uhattuna, ja olen 20 vuodessa tosiaan saanut hänet jo hieman ymmärtämään, etten uhkaa häntä eli noita tilanteita ei enää juuri tule.

Vaikempia tilanteita ovat olleet sellaiset, joissa normaali ihminen ilmaisisi surua: isän ja äidin kuolemat. Molemmissa tilanteissa hän muuttui minua kohtaan niin kylmäksi, että ajauduimme lähelle eroa. Hän ei myöhemmin ole muistanut loukkaavaa käytöstään ollenkaan ja on pyytänyt anteeksi kaikkea, mitä silloin tapahtui tai jäi tapahtumatta. Ero ei toteutunut, koska jäin odottamaan, muuttuuko tilanne, ja se muuttui. Isänä mieheni on erittäin hyvä, rakastava ja kannustava, omistautuva.

Minulle tämä elämäntapa sopii hyvin, olen itse introvertti ja erittäin itsenäinen. Olen kyllä miettinyt, olisinko onnellisempi neurologisesti normaalin kanssa, muta olen päätynyt siihen, etten olisi.

Asperger-ihmisen ongelma ei minun ja mieheni käsityksen mukaan ole se, että hän olisi tunteeton, vaan se, että hänellä on liikaa tunteita. Niitä on niin paljon ja ne ovat niin voimakkaita, että hän ei osaa järjestellä eikä ilmaista niitä.

Jos mies on 20 hän voi vielä muuttua jos näkee sille tarvetta. Jos 40, tuskin kovin paljoa jos ei ole valmis terapiaan.

Ei ole edes väliä onko ihminen asperger vai elefantti - jos et ole onnellinen, et ole onnellinen. Ei siihen mitään labeleita tarvita.

Mielenkiintoinen tuo näkökulma tunteiden "ylikuormituksesta" aspergereilla.

Minullakin on as-piirteitä ja introverttiyttä, mikä helpottaa suhdettamme. On rutiineja, jotka tuovat minulle turvallisuuden tunnetta, samoin ihmissuhteissa arvostan suoruutta ja aitoutta.

Ero mieheeni tulee siinä, etten halua täysin lukkiutua rutiineihin vaan kaipaan myös vaihtelua, tunteiden ja ajatusten ilmaisua ja toisen huomioimista ajallisesti ja sisällöllisesti. Eli ei pelkkää rutinoitunutta yhdessä tekemistä - vaikka sekin on ihanaa, vaan myös mahdollisuus uuden kokeilemiseen ja siitä nauttimiseen. Haluaisin joskus vaikka patikoimaan, mutta miehen pitää joka viikko ensin juosta se +100km ettei ahdistu tavoitteensa täyttymättömyydestä. Eli lenkki tulee aina ennen kaikkea. Jopa silloin kun olemme lomareissulla on pakko päästä juoksemaan ja nopeasti, mieluiten joka päivä ja jopa kahdesti päivässä. Selitys tälle on, että "näin ne parhaat treenaavat, en voi joustaa". Mielestäni miehen omistautuminen on kuitenkin välillä liian pakkomielteistä ja ahdistuksen sävyttämää.

Toinen on läsnäolo. Mieheni näplää rentoutuessaan mieluiten puhelinta ja nauraa itsekseen memeille ja videoille. Minä viettäisin mieluusti myös aikaa yhdessä ja puhelin on kourassani yleisimmin silloin, kun seuraa ei ole. (Eli kun mies ei ole henkisesti läsnä, ei ole paikalla tai ehdi muuten puhumaan). Ottaisin aina mieluiten mukavan ihmisseuran kuin puhelimen. Mies taas valitsee luontevimmin puhelimen :/.

Minä olen AS-nainen suhteessa AS-miehen kanssa. Ensinnäkin, sinun kannattaa ymmärtää, että mies ei todennäköisesti ole tunnekylmä, vaan hänellä vain ei ole työkalustoa tunteiden ilmaisemiseen. Sitä voi oppia. Oma miehenikään ei osaa osoittaa empatiaa tunteita kohtaan. Tämä häiritsee minua vain vähän, koska en assina itsekään usein koe niin voimakkaita negatiivisia tunteita, että tarvitsisin kuuntelijaa.

Yhtä tunnetta kuitenkin koemme, molemmat, ja se on stressi ja ahdistus. Olemme molemmat opiskelijoita ja samaan aikaan töissä. Sinänsä rakastamme elämäämme, mutta välillä tulee kausia, jolloin koemme ahdistusta työmäärästä, kun ei se aina ihan tasaista ole. Alkuun jäin monesti usein yksin sen kanssa, kun mies ei osannut tulkita sitä minusta, enkä minä osannut osoittaa sitä muuten kuin epämääräisellä äksyilyllä. Se miten tämä ongelma lähti lopulta ratkeamaan oli se, kun mieskin jo turhautui minuun, ja kysyi vihaisesti mikä minussa on vialla kun olen koko ajan ilkeä. Ja minä kerroin. Mies oli ihan hämmentynyt.

Ei mies senkään jälkeen osannut osoittaa varsinaista empatiaa tunnetasolla, mutta hänen suhtautumisensa kuitenkin muuttui. Aina jos olen ahdistunut, hän kysyy minulta mikä on vialla. Siitä ei välity varsinaista tunnetason empatiaa, ei-assi varmaan pitäisi sitä äänensävyä sarkastisena, mutta minulle riittää tietää, että ajatuksen tasolla hän on huolissaan jaksamisestani.

Minä taas en koskaan osannut osoittaa rakkautta, vaikka sitä koinkin. Mies melkein jossain vaiheessa otti eron koska luuli etten rakasta häntä. On ollut hidas prosessi oppia osoittamaan sitä.

Tärkein asia assin kanssa suhteessa on puhua, puhua ja puhua. Meidän suhteemme alussa meillä oli koko ajan väärinkäsitys jostain. Nuo kaksi ylempää esimerkkiä ovat vain jäävuoren huippu. Olemme oppineet puhumaan aivan kaikesta, se on tarpeen kun on kyse ihmisistä, joiden sanaton viestintä on heikkoa. Ikinä ei ainakaan meillä ole taustalla ollut toisen ilkeät aikeet tai edes välinpitämättömyys, vaan ainoastaan se, että ei ymmärrä, että ah, toisella on tuollainenkin tarve. Siitä sitä voi sitten lähteä korjaamaan.

Kuulostaa tyypilliseltä suomalaiselta mieheltä.

"Asperger-ihmisen ongelma ei minun ja mieheni käsityksen mukaan ole se, että hän olisi tunteeton, vaan se, että hänellä on liikaa tunteita. Niitä on niin paljon ja ne ovat niin voimakkaita, että hän ei osaa järjestellä eikä ilmaista niitä." Juurikin näin! 

"Mielestäni tarvitsette tuohon ulkopuolisen terapeutin." Samaa mieltä olisin tästä, en itse olisi oikea henkilö tällä tapaa arvioimaan, mutta mies mieluiten käsittelee asioita itsekseen ja esim lukemalla ja hankkimalla tietoa. Hänelle terapia olisi todennäköisesti todella ahdistavaa. Tarkoitus ei ole tässä aiheuttaa hänelle tukalaa oloa, vaan nimenomaan löytää tasapaino, jossa molemmat olemme riittävän tyytyväisiä.

Näissä viesteissä tuon esiin ainoastaan miehen huonoja puolia, kuitenkin mies on upea monella tapaa. Jos hän kiinnostuisi suhteen kehittämisestä omista lähtökohdistaan, meillä voisi olla edessä mielenkiintoinen yhteinen elämä. Toki miehellä käy hermoon minun ominaislaatuni välillä ihan aiheesta. En vain haluaisi että persoonan piirteisiin puuttumista käytettäisiin aseena, vaan ymmärryksen välineenä.

Tosiaan tulin ajatelleeksi tätä AS mahdollisuutta vasta pari päivää sitten, vaikka olen kyseisestä syndroomasta ollut tietoinen ennenkin, ja tuntenut useamman diagnosoidun AS:n. Nämä muiden kertomukset täällä kyllä vahvistavat sitä ajatusta, että tästä tosiaan voisi olla kyse.

Mies osoittaa kiintymystään vain turvallisiin kohteisiin, kuten tavarat, työ ja lemmikki. Puheissa ja viesteissä siis minä olen tärkeä, mutta lempeä elekieli, äänensävy ja aito huolestuminen on varattu lemmikille. Olen ollut todella mustasukkainen. Jälleen mies ei ymmärrä, että miksi. Pitää myös tarkkaan huolta siitä, että lemmikin kanssa tulee vietettyä aikaa. Minun yksinäisyyteni ei herätä hänessä juurikaan tunteita, niin hän on sanonut. Mikä tahansa lemmikkiin liittyvä aiheuttaa voimakkaista tunteita.

- AP

Hei, onpa kiva kuulla AS-pariskunnan elämästä! Millä tapaa teillä tuo puhuminen onnistuu? Meillä tuntuu olevan jo lähtökohtaisena jumistuksena se, että olen minä ilmaisen äänensävyillä ja ilmeillä paljon tunteita, ja mies ahdistuu siitä. Hän ikäänkuin hämmentyy ja kiinnittää huomionsa liikaa vaikkapa minuun mielialaani, sen sijaan että alkaisi keskustella siitä oikeasta aiheesta, jonka tuon. Hän haluaisi mahdollisimman tasaista ja tunteetonta  asiakeskeistä puhetta, kun taas minä en voi ilmeettömäksi mitenkään muuttua.

Emme siis pysty kunnolla puhumaan. On ollut tilanteita, että hän on suostunut selvittämään jonkin riidan, olemme puhuneet tunteja (eli lähinnä minä puhun), minä kuvittelen että meillä on yhteisymmärrys, mutta jo seuraavalla viikolla saan huomata ettei juuri mitään, mistä puhuin, ole jäänyt mieleen.

Aloitteenteko keskusteluun on jäänyt täysin minulle, ja kun mies on vältellyt milloin mitäkin aihetta kuukausia, alkaa turhatuminen kuulua äänensävyssäni. Silloin mies syyttää minua ylireagoinnista ja ylitunteellisuudesta, kääntäen huomion pois vakavasti aiheesta siihen, mikä minussa on vikana.

Mikä tahansa keskustelu etenee niin, että minä puhun ja mies vain kuuntelee.

Silloin kun mies aloittaa keskustelun, hän alkaa puhua omista mielenkiinnonkohteistaan ikään kuin luennoiden minulle (vaikka tietäisin jo aiheesta) tai sitten hän kehuu itseään. Kyse ei ole itserakkaudesta vaan sellaisesta pikkupoikamaisesta "minä se olen tällainen" jutustelusta.

-Ap

Tuohon voisi ehkä auttaa, että selittäisit, että mitä tunnetilaa sinun olemuksesi milloinkin viestii, ja mistä se johtuu. Ja sitten, että et voi asialle mitään, ja että asia, mistä haluaisit puhua on . Tunneviestintä voi ahdistaa siksi, ettei sitä ymmärrä. Siihen voisi auttaa jos keskutelun alkuun asian selittäisi auki. Silloin tunnetila ei enää veisi yhtä paljon miehesi huomiota.

Keskutelussa on tärkeää vuorovaikutteisuus. Kun selvitätte jotain riitaa, pyydä mieheltäsikin säännöllisin välein kommentti ja näkemys asiaan, ja varmista että käyt asiat riittävän hitaasti läpi että hän tajuaa ne. Kun pyydät kommentin, saat myös heti palautteen siitä, ymmärsikö mies pääpiirteittäin, mitä haluat sanoa. Todennäköisesti asia on hänelle vain vaikea, ja hän ei opi, koska jos puhut tunteja putkeen, hän todennäköisesti lamaantuu koska informaatiota on niin paljon. Käy asia hitaasti, pääpointti kerrallaan. Apuna voi käyttää vaikka paperia johon asiat kirjaa ranskalaisilla viivoilla. Se auttaa miestä hahmottamaan mitkä ovat keskustelun tärkeimmät pointit.

Voit myös kysyä mieheltä onko hänellä jotain asioita, mitä hän kokee ongelmalliseksi parisuhteessanne. Se voisi antaa hänelle tunteen siitä, että olet kiinnostunut parisuhteenne kehittämisestä kokonaisuutena, ja hän ehkä olisi halukkaampi myös ratkaisemaan sinun ongelmiasi. Kaikissa parisuhteissa on välillä ongelmia, ja se, että niistä keskustellaan ja niitä ratkaistaan pitää suhteen hyvässä kunnossa kun ongelmat eivät pääse eskaloitumaan. Meillä oli alkuun iso ongelma ettei kumpikaan osannut puhua ongelmista joita meillä oli parisuhteessa, eikä toinen niitä osannut tulkita. Siihen auttoi, kun toinen välillä kysyi, että onko niitä. Sitten pikkuhiljaa opimme puhumaan niistä oma-aloitteisesti.

-31

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan tulin ajatelleeksi tätä AS mahdollisuutta vasta pari päivää sitten, vaikka olen kyseisestä syndroomasta ollut tietoinen ennenkin, ja tuntenut useamman diagnosoidun AS:n. Nämä muiden kertomukset täällä kyllä vahvistavat sitä ajatusta, että tästä tosiaan voisi olla kyse.

- AP

Ymmärtänet, että toinen voi kokea asperger-vihjailut hyvin loukkaavana ja siitä vaikea päästä yli, jos tämä henkilö ei oikeasti ole. 

Pyydän toki mieheltä kommentteja. Puhun pitkään, kun yritän uudelleen ja uudelleen löytää sellaisen tavan selittää, jolla hän ymmärtäisi. Miehen kommentti on yleensä aina "ymmärsin kaiken", mutta ei juurikaan tuo omaa näkökulmaansa tai ajatuksia. Usein jos pitkään puhuu, niin lopussa hän tuntuu ymmärtävän enemmän, ja tosiaan koen hänen ymmärtävän. Sitten se kaikki vaan unohtuu seuraavaan viikkoon mennessä. En usko että hän pohtii niitä asioita jälkikäteen lainkaan, sillä ne eivät tosiaan jää mieleen.

Mies on sanonut, että hän ei koe suhteessamme olevan mitään muuta ongelmaa, kuin se, että minulla on voimakkaita tunteita, jotka vaihtelevat päivästä päivään "ilman syytä",  vaadin häntä puhumaan, vaikkei hän halua, vaadin häntä viettämään aikaa kanssani ja valitan jos olen tyytymätön. Eli tämän saman asian toinen puoli on hänen mielestään ainoa ongelmamme. Hän ei tosiaan identifioidu assiksi, eikä hahmota omia rajoitteitaan. Hänen mielestään hänen tapansa kommunikoida ja ilmaista tunteita on erinomainen, ja minun tulisi ottaa hänestä mallia, muuttua hänen kaltaisekseen.

Tällä hetkellä toinen ongelma jonka hän näkee olevan suhteessamme, on se, että minä olen epävarma jatkosta. Hän ei siis ajattele, että olen epävarma, koska meillä ongelmia, vaan että meillä on ongelmia vain ja ainoastaan siksi, että minä olen epävarma. Hänestä epävarmuuteni ja tarpeeni puhua ovat jotain, mikä minun luonteessani on vialla. Hän kutsuu sitä negatiivisuudeksi.

Itselleni kokemus siitä, että henkistä yhteyttä ei ole ja en tule kuulluksi ja huomioiduksi, on syy epävarmuuteen suhteen jatkosta.

- AP

"Ymmärtänet, että toinen voi kokea asperger-vihjailut hyvin loukkaavana ja siitä vaikea päästä yli, jos tämä henkilö ei oikeasti ole."

Ymmärrän paremmin kuin hyvin, ja tiedän, että on riski nostaa asia esiin. Toisaalta puhuin hänelle voimakkaista asperger tyyppisistä luonteenpiirteistä, joihin liittyy vahvuuksia ja heikkouksia, kuten tunteiden käsittely ja ilmaisu. En siis siitä, että on olisi autisti, vaikkakin jos hän sen niin ymmärtää, niin en voi asialle mitään. Ylipäätään hänelle on hyvin loukkaavaa, että kukaan ajattelee hänellä olevan minkäänlaisia huonoja puolia, ja että en ole varma suhteen jatkosta. Hän on myös ruotinut minun persoonaani loukkaavasti niin moneen otteeseen, ettei ole epäreilua nostaa myös hänen erikoislaatuaan esiin.

Tässä kohden suhde on kriisiytynyt jo niin pahasti, että jollei meille synny yhteistä käsitystä keskinäisestä erilaisuudestamme, niin jatkoa ei ole. Artikkelit ja testit AS:stä kuvaavat hyvin meidän ongelmia, joten myös tarjoavat ratkaisua tilanteeseen, johon mistään muualta ei löydy selitystä. Minulla on itsellänikin joitain as-piirteitä, ja kerroin niistä hänelle, joten tilanne ei ole sellainen, että erottelisin hänet epänormaaliksi ja itseni normaaliksi.

-AP

Hmm, tuo on tosiaan vaikeaa jos mies ei tiedosta omia AS-piirteitään. Meidän koko suhteemme perustuu sille, että tiedostamme, että meillä on tällaisia ongelmia jotka johtuvat Aspergerista, ja keskustelemme ratkaistaksemme niitä. Teidän kohdallanne kääntyisin ehkä pariterapeutin, tai vielä mieluummin psykologin puoleen. Olennaista on että asiantuntijalla on hyvät tiedot Aspergerista. Mies pitäisi saada ymmärtämään, että olette erilaisia tästä syystä, eikä se tee kummastakaan huonompaa, eikä se tee suhteestanne mahdotonta, mutta se asettaa erityishaasteita kommunikaatiolle. Muista aina puhuessasi Aspergerista, jos siitä puhut hänelle, korostaa, että kyseessä ei ole vika vaan ominaisuus. -31

Ap, tilannettasi varmasti vaikeuttaa miehen romanttisuuden ja tunteiden ilmaisun vähäisyys. Osoittaako mies tunteitaan muuten kuin sanomalla "ettei halua erota" tai "haluaa olla yhdessä" tyylisesti tms.? Siis osoittaako mitenkään? Itse en kykenisi seurustelemaan täysin tunteettoman ja eleettömän miehen kanssa.

Ärsyttää suuresti miehet jotka ovat tunnerajotteisia, pitävät parisuhdetta itsestäänselvyytenä ja kuvittelevat, että parisuhde ei vaadi sen solmimisen jälkeen enää sen kummempaa miettimistä. Ikään kuin se olisi jokin työsopimus joka velvottaisi muutenkin sitä jatkamaan. Tai ikäänkuin olisi ostanut jonkun keräilyesineen ja siellä kokoelmassa se aina odottaa uskollisena.

Parisuhde ei ole näille miehille usein tärkein asia elämässä. Tai on sitten kun on jo liian myöhäistä.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kyllä oikein hyvin, että kyse ei ole sairaudesta. En myöskään missään kohtaan sanonut, että olettaisin miehen muuttuvan. Sen sijaan kysyin, että miten tasapaino on löydetty. Eli millä tapaa molemmat puolisot ovat oppineet keinoja toimia niin, että molemmat ovat tyytyväisiä. Nimenomaan kyseessä ei ole sairaus, joten kyllä jossain määrin voi olettaa aikuisen ihmisen oppivan uusia tapoja. Olisi hänen aliarvioimista olettaa, ettei hän kykynisi minkäänlaiseen ymmärryksen kehittämiseen. Useinhan AS näennäisesti lievenee vanhetessa, sillä henkilä oppii uusia coping metodeja. Niistä haluaisin nyt kuulla.

Voin kyllä samaistua tuohon itsekseen keskusteluun :( sitä juuri olen tehnyt, ja rankkaa on ollut, kun en voi oikeasti tietää mitä mies mistäkin asiasta ajattelee. Ei kerro.

Kyllä erityisihmiset vanhemmiten oireilevat taas enemmän.Keski-ikä on se aika jolloin on helpointa.

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun asiat ovat kärjistyneet, ja sain itse ahaa elämyksen, mistä voisi olla kyse, kerroin havainnoista miehelle. Hänestä ajatus asperger piirteistä oli uusi, huvittava ja mielenkiintoinen. Kerroin sen niin, että aloitin vahvuuksista ja mainitsin myös, mitä as piirteitä itseltäni löytyy.

Pari viime päivää ovat olleet todella ongelmallisia, ja eilen illalla lähetin hänelle luettavaksi artikkeleita ja testin, jonka hän tekee tänään. Sanoin, että nämä artikkelit kuvaavat hyvin meidän ongelmia, ja että jos molemmat luemme aiheesta, niin parisuhde voisi olla molemmille helpompi jatkossa. Tällä hetkellä myös molemmat mietimme, haluammeko jatkaa enää yhdessä.

Miehelle on ollut valtavan loukkaavaa joka ikinen kerta, kun olen ääneen epäillyt yhteensopivuuttamme. Hänestä on järkyttävää, että en voi sitoutua häneen 100%. Olen kyllä sitoutunut, mutta en voi luvata, ettei erokin olisi mahdollinen. Ei siis ymmärrä miten parisuhteelle luodaan pohja, kuinka sitä ylläpidetään ja kuinka siihen panostetaan. En tarkoita, että pitäisi panostaa tietyllä tapaa, mutta kunhan ylipäätään panostaisi. Samoin miehestä on järkyttävää, etten pidä itsestään selvänä perheen perustamista, vaan harkitsen asiaa eri näkökulmista. Omasta mielestään mies tukee minua kaikin tavoin kaikissa tilanteissa, ja hänen mielestään on käsittämätöntä, että voin kokea oloni yksinäiseksi tällaisessa suhteessa.

Mies on tällä hetkellä todella sulkeutunut. Hänellä on tapana vakavien asioiden esiin tullessa kieltäytyä yhteyden pidosta. Emme asu yhdessä. Jos painostan häntä keskustelemaan (sillä joistain asioista on pakko puhua), niin hän saa päänsäryn tai vatsakivun. Nyt viime aikoina on myös alkanut ilkeäksi sillä tapaa, että tosiaan arvostelee minua epänormaaliksi ja vaikeaksi ihmiseksi, mikä on tosi satuttavaa. En ole itse ennen puuttunut hänen persoonaansa, ainoastaan toimintaansa. Nyt mies on "löynyt vyön alle" useamman kerran, ja ilmeisesti kokee, että jos puhun mahdollisesta erosta, niin silloin kohdistan henkistä väkivaltaa häneen ja kiristän häntä jotta saan tahtoni läpi. Tästä hän tulee vihaiseksi ja sanoo jotain, jonka tietää satuttavan minua.

Luulen, että nyt asperger tuli vakavammin puheeksi, se saattaa olla hänelle järkytys. Hän on työmenestyksensä myötä tottunut saamaan kehuja ja hyväksyntää, hän ei juurikaan koe itsellään olevan minkäänlaisia heikkouksia tai huonoja puolia.

-AP

Kiitos hyvästä kirjotuksesta. Meillä keskinmäisellä pojalla todettu autistisia piirteitä,ei tosin riittänyt diagnoosin.

Miehelläni seurustelun alkuaikoina välttelevä katsekontakti.Ongelmia on ja on ollut sosiaalisessa kanssakäynnissä.Tietysti mielestään miehistä mitä parhain. Ei kehu koskaan ulkonäköäni,vaatteita tms.Puhuu mieluitten itsestään ja päivästään. Testaankin aina välillä kauanko menee ennenku tajuaa kysyä päivästäni,miten on töissä mennyt.Tietysti miehessäni on paljon myös hyviä piirteitä,ollaan jo oltu 30 v.yhdessä.

Mieheni äidillä myös näitä piirteitä paljon,korostuvat nyt vanhemmiten.Tosin anoppi on erittäin seurallinen,mutta aina napit vastakkain lopuksi,väärinymmärryksiä tulee.Tekee ihan ihmeellisiä johtopäätöksiä muitten tekemisistä, sanomisista. Tulkkaa mielestäni väärin useasti.