Kun isovanhempia ei oikeasti kiinnosta meidän lapsi?

Nosto

Tähän tyyliin kirjoitetut viestit ovat kyllä olleet hauskimpia: ”kyllä ennen vanhaan lapset olivat sivuseikka, kun kyläiltiin sukulaisten luona. Ei siihen aikaan isoäidin pitänyt siivota lastensa koteja kylässä käydessään, eikä varsinkaan antaa pienen lapsen vanhemmille mahdollisuuksia kahdenkeskiseen aikaan. Kyllä ne isovanhempien turinat kahvipöydässä olivat aina tärkeimpiä ja lapset leikkivät omissa huoneissaan. ”

Nimittäin samojen henkilöiden isovanhemmat ovat saattaneet kuitenkin päivisin hoitaa lapsia ja joskus myös iltaisin, jos on ollut tarvetta. Eri asia toki käydä kahvilla kuin tulla antamaan hoitoapua, mutta mikään ei estä toteuttamasta molempia. Jos minulla olisi lapsia, niin toki pitäisin kahvikutsut erikseen ja jos olisi ihan pakko vaivata isovanhempia, niin toivoisin (paino sanalla ”toivoa” ennen kuin joku vetää tästäkin herneen nenäänsä ja ihmettelee miten julkean pyytää isovanhemmilta apua) hoitoapua kyllä erikseen.

Esimerkiksi veljeni luona käyvä äitini kyllä ihan mielellään auttaa kotitöissä ja lastenhoidossa, jos saa viettää jopa viikon syöden heidän ruokiaan kuluttaen sähköä ja vettä. Mutta tuskin hän alkaisi lakaisemaan lattioita, jos tulisi vain yhtenä päivänä kylään kahville.

En osaa kuvitella, miksi kiinnostukseni oman lapseni hyvinvointia kohtaan hiipuisi sitten, kun hän saa oman lapsen. Hoidin itse kolmannen lapsemme käytännössä yksin, kun miehellä oli paljon työmatkoja ja miehen vanhemmilla kaikenlaista. Se oli sen verran rankkaa, että kun kyyneleet silmissä katselin muiden isovanhempia lastenlastensa kanssa, vannoin, että muistan sen tunteen lopun elämäni. Ja autan ja olen läsnä sen verran mitä tarvitaan ja mihin itse pystyn.

Kyse on kuitenkin omista lapsistani, heidän elämästään, ja minulle he ovat törkeitä.

Omat vanhempani eivät ole elämässäni enää mukana. Äitini joi itsensä laitokseen, en käy, en vastaa puheluihin. Isä on etääntynyt hiljalleen, enkä enää jaksa taistella hänen huomiotaan, vaimonsa ja tämän lapset veivät voiton. Tämä on surullista, nytkin vähän itkettää. Mutta toiset vanhemmat ovat läsnä aina, toiset ei koskaan. Miehen vanhemmat matkustivat katsomaan lapsiaan, kun nämä opiskelivat Englannissa ja Saksassa. Omani eivät tulleet katsomaan kun opiskelin 100km päässä, eivätkä enää pyytäneet kyläänkään.

Tasan ei mene nallekarkit.

Täällä on jo todettu se, että monetkaan isovanhemmat eivät välttämättä ole kovin innokkaita vierailemaan lastensa luona mutta ottavat heidät lapsineen kyllä mielellään kylään. Jotakin siinä vanhemmiten tapahtuu, että kotoa on yhä vaikeampi lähteä mihinkään ”kylään” mutta ei se aina tarkoita ettei haluaisi nähdä lapsiaan ja lapsenlapsiaan.

Ehdotan että laitatte nyt sen vauvan kaukaloon ihan reippaasti (puolivuotias voi hyvin matkustaa tunnin autossa) ja menette itse tapaamaan niitä isovanhempia. Annatte heidän pitää lasta sylissä, annatte luoda kiintymyssuhdetta vauvaan ja olla ilman neuvoja ja kommentteja vauvan kanssa. Käytte vaikka kaksin miehesi kanssa kävelyllä, kaupoissa tms. jos se isovanhemmille sopii. Moni hoitaa vauvaa mielellään omassa kotonaan. Kiintymys syntyy kun saa pitää vauvaa sylissä ihan rauhassa. Käykää säännöllisesti ja olkaa kohteliaita, mukavia vieraita jotka eivät valita tarkoittavista ja jotka juttelevat positiivisia asioita.

Jos ei tästäkään ole apua niin sitten voit todeta että teidän lapsenne ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa surulliselta. Voisitko ap ajatella, että te perheenä vain ilmoittaisitte, että nyt tulemme käymään? Jos ei sovi yksi viikonloppu, sovitte toisen. Jos sovittu peruuntuu, sovitte uuden tapaamisajan samalla, ettei asia jää roikkumaan.

Sama niiden appivanhempien kanssa. Onko se appivanhempien toinen lapsenlapsi vanhempi kuin teidän lapsenne? Isompaa on mutkattomampi hoitaa.

Älkää antako periksi vaan olkaa aktiivisia omasta polestanne. Kun on tapaamisia, yhteys kasvaa kiinteämmäksi itsestään.

Puolivuotiasta  pitää totuttaa isovanhempiin häntäkin, eikä alkaa vasta monen vuoden päästä seurustelemaan.

Kun olin lapsi, isoisällä oli työnsä ja kiireensä. Emme olleet läheisiä. Kun 18v iässä sain ajokortin, aloin käydä tällä "tuntemattomalla aikuisella" kylässä ja käyn edelleen. Ei ihmissuhde edellytä sitä, että on tunnettu vauvasta asti!

Vierailija kirjoitti:

Appivanhempien kohdalla voi olla kyse ongelmista sinun kanssasi. Veljeni juuri avautui, että meidän vanhemmat on jotenkin "etäisiä" hänen lapselleen vs. minun lapsille. Sanoin, että vanhemmat puhuu paljon hänen lapsestaan ja ihailevat sitä, mutta ovat arkoja/pelokkaita, kun eivät osaa tehdä mitään oikein. Pyysin kiinnittämään vaimonsa "napakkaan" tapaan ojentaa meidän vanhempia, jos yrittävät jotain hössöttää. Tapa on minusta tökerö ja täysin turha, alistavaa ja ilkeää lyttäämistä. Nillittämistä turhasta. Tulee oikein paha mieli, kun kuuntelee sitä sivusta. Itse olen aina ollut rento, vanhemmat saa tehdä melkein mitä haluaa lasten kanssa ja nauran vain, kun tiedän, etteivät mitenkään tekisi koskaan mitään vaarallista tai lapsia vahingoittavaa. Heidän on helppo touhuta meidän lasten kanssa, kun saavat olla omaan malliinsa isovanhempia. Sen sijaan veljen lapsen kanssa jännittävät maha kikkaralla, etteivät vaan tee mitään väärin.

Esimerkkinä: Veljen lapsi oli kylässä jouluna vanhemmilla ja äitini sitten otti lapsen syliinsä tekemään muovailuvahaa keittiön pöydän ääreen. Äitinsä kirmasi heti paikalle ja tiuskaisi, että "lasta ei pidä opettaa leikkimään koskaan keittiönpöydän äärellä..." ja nappasi muovailuvahat pois. Lapsi jäi naama mutrussa siihen ja mummu hämmentyi. Eihän kyse ollut syömisestä vaan muovailuvahojen levittämisestä tyhjälle ruokapöydälle. Tämmöisistä asioista syntyy ne ongelmat, koska tiedän veljeni vaimon olevan muuten hyvä äiti ja lempeäkin, niin miksi sen pitää natseilla ongelma aina appivanhempien kanssa.

Sama juttu meillä! Veljen lapset ovat ihan vieraita vanhemmilleni, koska lasten äiti ei ole antanut vanhempieni koskaan tehdä mitään lasten kanssa. Kaikesta on ollut valtavan tiukat säännöt ja koko ajan mieletön kyttäys vieressä, ettei mummi tai vaari vaan tee tai sano mitään väärin.

Äitini sanoi minulle suoraan että lapset ovat varmaan ihania mutta he ovat vaan niin etäisiä eikä välit ole niin luontevat kuin hän toivoisi. Muiden lastenlasten kanssa hän puuhaa mielellään kaikenlaista ja vie heitä teatteriin, retkille ja mökille. Veljen lapset roikkuvat äitinsä helmojen takana peukaloa imien.

Lapset ovat siis ihan terveitä eikä mitään erityislapsia, mutta jotenkin äitinsä saa heidät hirveän aroiksi seurassaan. Kun mummi esimerkiksi kysyi isommalta (6 vuotta), ottaisitko mehujään, lapsi ei vastannut mitään vaan tuijotti vain ovelle odottaen että äitinsä ilmestyy olohuoneesta vastaamaan hänen puolestaan.

Vierailija kirjoitti:

Voi herranjumala. Lapsi on vasta puolivuotias! Ja toisekseen, ap vähättelee aika reilulla kädellä 90 kilometrin välimatkaa. Ei todellakaan ole mikään piipahdusetäisyys. 

Onko ap ollut aina samanlainen marttyyri? 

Täh, täällä maalla 90km on ihan perus piipahdus etäisyys. Vajaa tunnin ajomatka hyvällä säällä. Itse saatan lähteä ihan jopa huvikseni 100km päähän kauppaostoksille, kun kotikunnassani on vain kaksi pientä kyläkauppaa.

Kyllä se on tavallisempaa että nuoripari menee vanhempien luo eikä toisin päin. Vanhemmat ihmiset eivät yleensä tykkää käydä nuorempien luona kylässä. Sitä vähän kangistuu sillä tavalla vanhemmiten. Kyllä nuorempien tehtävä on joustaa tässä. Viekää itse sitä lasta tutustumaan omiin isovanhempiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on tavallisempaa että nuoripari menee vanhempien luo eikä toisin päin. Vanhemmat ihmiset eivät yleensä tykkää käydä nuorempien luona kylässä. Sitä vähän kangistuu sillä tavalla vanhemmiten. Kyllä nuorempien tehtävä on joustaa tässä. Viekää itse sitä lasta tutustumaan omiin isovanhempiinsa.

Lapsen paras ei ole istua kaukalossa. Kyllä 6-kymppisten isovanhempien pitäisi jaksaa tulla katsomaan puolivuotiasta lasta.