Lue keskustelun säännöt.
Kun isovanhempia ei oikeasti kiinnosta meidän lapsi?
09.02.2019 |
Meillä molemmilla on vielä suht nuoret vanhemmat (60-v) ja hyvät välit aina olleet. Odotusaikana kaikki elivät mukana ja puhuttiin kuinka vauva voi tulla koska vaan hoitoon ja että niin ihanaa kun saadaan ensimmäinen lapsenlapsi (minun vanhemmat) ja toinen lapsenlapsi (appivanhemmat).
Nyt kuitenkin meidän lapsi on jo 6kk vanha, eikö isovanhempia tunnu kiinnostavan tämä lapsi yhtään. Viimeksi ovat nähneet lapsen 3kk sitten, vaikka ollaan kutsuttu monta kertaa kylään. Sanovat aina että tulevat joo, mutta todellisuudessa tapaamiset on aina peruuntuneet. Syynä on ollut mm. ”Flunssa”, lumisade ja omat harrastukset. Joulunakin kutsuimme, mutta eivät halunneet tulla.
Emme vaadi mitään hoitoapua, mutta on vain yllättänyt todella paljon se, ettei vanhempiamme kiinnosta meidän lapsi. Myönnän, kateudella luen ja kuulen tapauksia, jossa isovanhemmat ovat osa lapsenlapsen elämää.
Nämä isovanhemmat haluavat elää ihan omaansa.
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina kuvitellaan, että pienten lasten kanssa olisi jotenkin helpompi matkustaa? Meillä esikoinen kärsi matkapahoinvoinnista ja oksensi kaukaloon pidemmillä matkoilla. Lisäksi aina piti kuskata mukana vaunut, matkasänky, vaippoja, ruokia, joka säälle ulkoiluvaatteet jne. Vaipat ja ruoat saa monesti paikan päältä, jos haluaa lähteä kauppaan puoleksi päiväksi. Kaikki lapset eivät ole kaikkiruokaisia ja toisille lapsille voi tulla vaippaihottumaa esimerkiksi eri merkkien vaipoista. Lisäksi herkemmät vauvat nukkuvat huonosti kylässä.
Ihanaa lähteä tarvikeostoksille matkan varrelle ja valvoa yöt kylässä vain, koska isovanhemmat eivät jaksa eli ei kiinnosta. Tai kuskata autollinen vauvaroinaa vuorokaudeksi mummolaan ja sitten taas takaisin.
Sun elämä taitaa olla ihan hirveää.
No ei ole. Mutta en todellakaan viitsi lähteä viikonlopuksi mummolaan kaiken roinan kanssa. Eri asia on toinen mummola, jossa on omat vaunut, pinnasänky, vaipat ja ruoat valmiina. Mua ei haittaa, että lapsi ei käy toisessa mummolassa. Mutta tätä on monen kaverin kanssa ihmetelty, että miksi jotkut mummut aina kuvittelee, että se pienen lapsen kanssa reissaaminen on jotenkin helpompaa kuin että mummu tulisi itse meikkilaukkunsa ja vaihtovaatteidensa kanssa kylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy sanoa (en tosin ole vielä isovanhempi), etten minäkään olisi mitenkään erityisen innoissani lapsenlapsista nyt kun omat on vihdoin saanut aikuisiksi. Ne olisivat heidän lapsiaan, eivät meidän, ja on vaikea kuvitella, että seuraavaan sukupolveen syntyisi enää sellaista äärimmäisen tiivistä sidettä, joka vanhempien ja lasten välillä on, eikä toki tarvitsekaan. Vastuu on jo toisilla.
Vasta oma kokemus antaa vastauksen siihen, millainen isovanhempi minusta tulee ja millainen suhde lapsenlapseen kehittyy.
Olen itse nuori mummo, olin kuvitellut kuinka nyt alkaa oma elämä kun lapset ovat lentäneet pesästä. Olinpa väärässä. Itselleni ei ole tässä elämässä tapahtunut mitään niin yhtä ihanaa kuin oman lapsenlapsen saaminen. Se on hämmentävää. Läheinen suhde lapsenlapseen on syntynyt hoitamalla häntä. Jos olisin pysytellyt kauempana niin tuskin näin vahvaa sidettä olisi syntynytkään.
On surullista lukea että isovanhemmat eivät ole kiinnostuneita lapsenlapsistaan. Se on iso menetys kaikille =(
Joo, totta. Mulla on nuorimmainen lievästi erityinen ja mies sairas, joten hoidettavaa on ollut vuosien varrella ihan tarpeeksi. Nautin nyt kun saan vihdoin vetää henkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina kuvitellaan, että pienten lasten kanssa olisi jotenkin helpompi matkustaa? Meillä esikoinen kärsi matkapahoinvoinnista ja oksensi kaukaloon pidemmillä matkoilla. Lisäksi aina piti kuskata mukana vaunut, matkasänky, vaippoja, ruokia, joka säälle ulkoiluvaatteet jne. Vaipat ja ruoat saa monesti paikan päältä, jos haluaa lähteä kauppaan puoleksi päiväksi. Kaikki lapset eivät ole kaikkiruokaisia ja toisille lapsille voi tulla vaippaihottumaa esimerkiksi eri merkkien vaipoista. Lisäksi herkemmät vauvat nukkuvat huonosti kylässä.
Ihanaa lähteä tarvikeostoksille matkan varrelle ja valvoa yöt kylässä vain, koska isovanhemmat eivät jaksa eli ei kiinnosta. Tai kuskata autollinen vauvaroinaa vuorokaudeksi mummolaan ja sitten taas takaisin.
Sun elämä taitaa olla ihan hirveää.
No ei ole. Mutta en todellakaan viitsi lähteä viikonlopuksi mummolaan kaiken roinan kanssa. Eri asia on toinen mummola, jossa on omat vaunut, pinnasänky, vaipat ja ruoat valmiina. Mua ei haittaa, että lapsi ei käy toisessa mummolassa. Mutta tätä on monen kaverin kanssa ihmetelty, että miksi jotkut mummut aina kuvittelee, että se pienen lapsen kanssa reissaaminen on jotenkin helpompaa kuin että mummu tulisi itse meikkilaukkunsa ja vaihtovaatteidensa kanssa kylään.
Minä olen varmaan ollut hirveä äiti, kun kuljin paljon vauvan kanssa vanhempieni luona (mies oli reissutöissä). Ei minulla mitään roinaa ollut matkassa. Vaippapaketti ja vaatteet. Istuin oli jo autossa valmiina. Vauva nukkui kainalossa ja söi sylissä. Ei niistä autollista saanut.
Hyvin pärjäsi vauva ja äiti ja kivaa oli olla mummolassa, ettei tarvinnut kotona olla vauvan kanssa kahdestaan. Mummolassa oli pyykkikone, joten ei tarvinnut pyykkikonettakaan autoon ottaa matkaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina kuvitellaan, että pienten lasten kanssa olisi jotenkin helpompi matkustaa? Meillä esikoinen kärsi matkapahoinvoinnista ja oksensi kaukaloon pidemmillä matkoilla. Lisäksi aina piti kuskata mukana vaunut, matkasänky, vaippoja, ruokia, joka säälle ulkoiluvaatteet jne. Vaipat ja ruoat saa monesti paikan päältä, jos haluaa lähteä kauppaan puoleksi päiväksi. Kaikki lapset eivät ole kaikkiruokaisia ja toisille lapsille voi tulla vaippaihottumaa esimerkiksi eri merkkien vaipoista. Lisäksi herkemmät vauvat nukkuvat huonosti kylässä.
Ihanaa lähteä tarvikeostoksille matkan varrelle ja valvoa yöt kylässä vain, koska isovanhemmat eivät jaksa eli ei kiinnosta. Tai kuskata autollinen vauvaroinaa vuorokaudeksi mummolaan ja sitten taas takaisin.
Ajatella. Mun lapsenlapset tuodaan junalla 400 km päästä. Eivät omista autoa. Eivät koskaan ole harmitelleet matkan hankaluutta.
Vierailija kirjoitti:
Ja jatkan vielä: appivanhemmat hoitavat pari kertaa viikossa tätä heidän ensimmäistä lapsenlastaan. Eli ei voi olla kiinni edes jaksamisesta. Tai sitten jaksamista ei enää riitä meille.
Kertokaa, pyydänkö liikoja, että isovanhemmat kävisivät edes joskus kylässä kahvilla?
Yrittäisit nyt päättää, onko teidän lapsi appivanhempien eka vai toka lapsenlapsi. Jutut menivät ristiin jo heti viesteissä 1 ja 2.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy sanoa (en tosin ole vielä isovanhempi), etten minäkään olisi mitenkään erityisen innoissani lapsenlapsista nyt kun omat on vihdoin saanut aikuisiksi. Ne olisivat heidän lapsiaan, eivät meidän, ja on vaikea kuvitella, että seuraavaan sukupolveen syntyisi enää sellaista äärimmäisen tiivistä sidettä, joka vanhempien ja lasten välillä on, eikä toki tarvitsekaan. Vastuu on jo toisilla.
Vasta oma kokemus antaa vastauksen siihen, millainen isovanhempi minusta tulee ja millainen suhde lapsenlapseen kehittyy.
Olen itse nuori mummo, olin kuvitellut kuinka nyt alkaa oma elämä kun lapset ovat lentäneet pesästä. Olinpa väärässä. Itselleni ei ole tässä elämässä tapahtunut mitään niin yhtä ihanaa kuin oman lapsenlapsen saaminen. Se on hämmentävää. Läheinen suhde lapsenlapseen on syntynyt hoitamalla häntä. Jos olisin pysytellyt kauempana niin tuskin näin vahvaa sidettä olisi syntynytkään.
On surullista lukea että isovanhemmat eivät ole kiinnostuneita lapsenlapsistaan. Se on iso menetys kaikille =(
Eli omien lapsien syntyminen ei ollut ihaninta, vaan vasta lapsenlapsien?
Tässä ero. Minulle omat lapset oli tärkeintä. En voi kuvitella, että lapsenlapset olisi ihaninta, koska hehän ovat lapsieni lapsia.
Niinpä, et voi kuvitella. Mitä kirjoitin ihan aluksi omasta kokemuksesta? Joskus asiat pitää kokea itse, ennenkuin voi tietää miltä mikäkin tuntuu. Omaa lastani rakastan äärettömästi ja nyt minulla on vielä mahdollisuus rakastaa äärettömästi lapsenlastani. Onko se jotenkin outoa, että ihminen voi rakastaa molempia ja vieläpä yhtä paljon.
Itse kirjoitit, että lapsenlapset oli ihaninta.
Mutta asiasta toiseen. Olen onnellinen, että mummot elivät omaa elämää. En olisi kyllä halunnut mummojen sekaantuvan elämääni kovin paljoa. Toiseksi, kun nyt kumpikin on kuollut, on ihanaa, että saivat vanhoilla päivillään nauttia vapaudesta ja levosta ennen kuin kummallekkin iski pitkäaikainen sairaus, mihin pitkään kärsien kuolivat. Lapsenlapsista saivat nauttia, kun kävimme perheenä heidän luonaan ja saivat olla heidän seurassa ilman hoitovastuuta. Mutta lapsenlapset eivät olleet heille ihaninta elämässä, mikä oli minusta ihan luonnollista. Kyllä ainakin omille vanhemmille heidän parisuhteensa oli vanhoilla päivillä ihaninta, kuten pitää ollakkin
Nuoret vanhemmat hokee mantraa, että vanhempien parisuhde on tärkeintä ja se on lapsen koti. Mutta isovanhemmille sitä ei suotaisi. Heille pitäisi lapsenlapset olla tärkeintä, eikä tyhjää humputella vanhojen ihmisten parisuhteena ja hoitaa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy sanoa (en tosin ole vielä isovanhempi), etten minäkään olisi mitenkään erityisen innoissani lapsenlapsista nyt kun omat on vihdoin saanut aikuisiksi. Ne olisivat heidän lapsiaan, eivät meidän, ja on vaikea kuvitella, että seuraavaan sukupolveen syntyisi enää sellaista äärimmäisen tiivistä sidettä, joka vanhempien ja lasten välillä on, eikä toki tarvitsekaan. Vastuu on jo toisilla.
Vasta oma kokemus antaa vastauksen siihen, millainen isovanhempi minusta tulee ja millainen suhde lapsenlapseen kehittyy.
Olen itse nuori mummo, olin kuvitellut kuinka nyt alkaa oma elämä kun lapset ovat lentäneet pesästä. Olinpa väärässä. Itselleni ei ole tässä elämässä tapahtunut mitään niin yhtä ihanaa kuin oman lapsenlapsen saaminen. Se on hämmentävää. Läheinen suhde lapsenlapseen on syntynyt hoitamalla häntä. Jos olisin pysytellyt kauempana niin tuskin näin vahvaa sidettä olisi syntynytkään.
On surullista lukea että isovanhemmat eivät ole kiinnostuneita lapsenlapsistaan. Se on iso menetys kaikille =(
Eli omien lapsien syntyminen ei ollut ihaninta, vaan vasta lapsenlapsien?
Tässä ero. Minulle omat lapset oli tärkeintä. En voi kuvitella, että lapsenlapset olisi ihaninta, koska hehän ovat lapsieni lapsia.
Niinpä, et voi kuvitella. Mitä kirjoitin ihan aluksi omasta kokemuksesta? Joskus asiat pitää kokea itse, ennenkuin voi tietää miltä mikäkin tuntuu. Omaa lastani rakastan äärettömästi ja nyt minulla on vielä mahdollisuus rakastaa äärettömästi lapsenlastani. Onko se jotenkin outoa, että ihminen voi rakastaa molempia ja vieläpä yhtä paljon.
Itse kirjoitit, että lapsenlapset oli ihaninta.
Mutta asiasta toiseen. Olen onnellinen, että mummot elivät omaa elämää. En olisi kyllä halunnut mummojen sekaantuvan elämääni kovin paljoa. Toiseksi, kun nyt kumpikin on kuollut, on ihanaa, että saivat vanhoilla päivillään nauttia vapaudesta ja levosta ennen kuin kummallekkin iski pitkäaikainen sairaus, mihin pitkään kärsien kuolivat. Lapsenlapsista saivat nauttia, kun kävimme perheenä heidän luonaan ja saivat olla heidän seurassa ilman hoitovastuuta. Mutta lapsenlapset eivät olleet heille ihaninta elämässä, mikä oli minusta ihan luonnollista. Kyllä ainakin omille vanhemmille heidän parisuhteensa oli vanhoilla päivillä ihaninta, kuten pitää ollakkin
Nuoret vanhemmat hokee mantraa, että vanhempien parisuhde on tärkeintä ja se on lapsen koti. Mutta isovanhemmille sitä ei suotaisi. Heille pitäisi lapsenlapset olla tärkeintä, eikä tyhjää humputella vanhojen ihmisten parisuhteena ja hoitaa sitä.
Viisaita sanoja! Hyvä! Meillekin on tärkeintä yhdessäolo papan kanssa, sitten tulevat lapset, sitten vasta lapsenlapset. Tv mummo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jatkan vielä: appivanhemmat hoitavat pari kertaa viikossa tätä heidän ensimmäistä lapsenlastaan. Eli ei voi olla kiinni edes jaksamisesta. Tai sitten jaksamista ei enää riitä meille.
Kertokaa, pyydänkö liikoja, että isovanhemmat kävisivät edes joskus kylässä kahvilla?
Yrittäisit nyt päättää, onko teidän lapsi appivanhempien eka vai toka lapsenlapsi. Jutut menivät ristiin jo heti viesteissä 1 ja 2.
Etkö sä osaa lukea? Ap kertoi aloituksessa että tämä lapsi on hänen omien vanhempiensa ensimmäinen lapsenlapsi ja samalla toinen lapsenlapsi appivanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jatkan vielä: appivanhemmat hoitavat pari kertaa viikossa tätä heidän ensimmäistä lapsenlastaan. Eli ei voi olla kiinni edes jaksamisesta. Tai sitten jaksamista ei enää riitä meille.
Kertokaa, pyydänkö liikoja, että isovanhemmat kävisivät edes joskus kylässä kahvilla?
Yrittäisit nyt päättää, onko teidän lapsi appivanhempien eka vai toka lapsenlapsi. Jutut menivät ristiin jo heti viesteissä 1 ja 2.
Etkö sä osaa lukea? Ap kertoi aloituksessa että tämä lapsi on hänen omien vanhempiensa ensimmäinen lapsenlapsi ja samalla toinen lapsenlapsi appivanhemmille.
Uskon, että tämä jankkaaja ei tiedä mitä tarkoittaa ”appivanhemmat”-sana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset tykkää toiset ei. Kaikilla oma elämä.
Tässäkin on jälleen esimerkki siitä, että kun vanhemmat toivoisivat, että isovanhemmat olisivat lapsenlapsen kanssa tekemisissä ja kävisi kylässä, ei se toteudu. Ja ne joilla innokkaat isovanhemmat on, toivovat rauhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisilla isovanhemmat käyvät kylässä, mutta ei meilläkään kukaan ole käynyt pitkään aikaan. Isovanhemmilla omat jutut. Yksi syistä tulla käymään on heidän oma koiransa, jota ei voi jättää yksin kotiin(?).
Usein näkee myös sitä, että isovanhemmat suosivat toisen lapsensa lapsia. Joku sisaruksista perheineen voi jäädä tylysti ulkopuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Appivanhempien kohdalla voi olla kyse ongelmista sinun kanssasi. Veljeni juuri avautui, että meidän vanhemmat on jotenkin "etäisiä" hänen lapselleen vs. minun lapsille. Sanoin, että vanhemmat puhuu paljon hänen lapsestaan ja ihailevat sitä, mutta ovat arkoja/pelokkaita, kun eivät osaa tehdä mitään oikein. Pyysin kiinnittämään vaimonsa "napakkaan" tapaan ojentaa meidän vanhempia, jos yrittävät jotain hössöttää. Tapa on minusta tökerö ja täysin turha, alistavaa ja ilkeää lyttäämistä. Nillittämistä turhasta. Tulee oikein paha mieli, kun kuuntelee sitä sivusta. Itse olen aina ollut rento, vanhemmat saa tehdä melkein mitä haluaa lasten kanssa ja nauran vain, kun tiedän, etteivät mitenkään tekisi koskaan mitään vaarallista tai lapsia vahingoittavaa. Heidän on helppo touhuta meidän lasten kanssa, kun saavat olla omaan malliinsa isovanhempia. Sen sijaan veljen lapsen kanssa jännittävät maha kikkaralla, etteivät vaan tee mitään väärin.
Esimerkkinä: Veljen lapsi oli kylässä jouluna vanhemmilla ja äitini sitten otti lapsen syliinsä tekemään muovailuvahaa keittiön pöydän ääreen. Äitinsä kirmasi heti paikalle ja tiuskaisi, että "lasta ei pidä opettaa leikkimään koskaan keittiönpöydän äärellä..." ja nappasi muovailuvahat pois. Lapsi jäi naama mutrussa siihen ja mummu hämmentyi. Eihän kyse ollut syömisestä vaan muovailuvahojen levittämisestä tyhjälle ruokapöydälle. Tämmöisistä asioista syntyy ne ongelmat, koska tiedän veljeni vaimon olevan muuten hyvä äiti ja lempeäkin, niin miksi sen pitää natseilla ongelma aina appivanhempien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Appivanhempien kohdalla voi olla kyse ongelmista sinun kanssasi. Veljeni juuri avautui, että meidän vanhemmat on jotenkin "etäisiä" hänen lapselleen vs. minun lapsille. Sanoin, että vanhemmat puhuu paljon hänen lapsestaan ja ihailevat sitä, mutta ovat arkoja/pelokkaita, kun eivät osaa tehdä mitään oikein. Pyysin kiinnittämään vaimonsa "napakkaan" tapaan ojentaa meidän vanhempia, jos yrittävät jotain hössöttää. Tapa on minusta tökerö ja täysin turha, alistavaa ja ilkeää lyttäämistä. Nillittämistä turhasta. Tulee oikein paha mieli, kun kuuntelee sitä sivusta. Itse olen aina ollut rento, vanhemmat saa tehdä melkein mitä haluaa lasten kanssa ja nauran vain, kun tiedän, etteivät mitenkään tekisi koskaan mitään vaarallista tai lapsia vahingoittavaa. Heidän on helppo touhuta meidän lasten kanssa, kun saavat olla omaan malliinsa isovanhempia. Sen sijaan veljen lapsen kanssa jännittävät maha kikkaralla, etteivät vaan tee mitään väärin.
Esimerkkinä: Veljen lapsi oli kylässä jouluna vanhemmilla ja äitini sitten otti lapsen syliinsä tekemään muovailuvahaa keittiön pöydän ääreen. Äitinsä kirmasi heti paikalle ja tiuskaisi, että "lasta ei pidä opettaa leikkimään koskaan keittiönpöydän äärellä..." ja nappasi muovailuvahat pois. Lapsi jäi naama mutrussa siihen ja mummu hämmentyi. Eihän kyse ollut syömisestä vaan muovailuvahojen levittämisestä tyhjälle ruokapöydälle. Tämmöisistä asioista syntyy ne ongelmat, koska tiedän veljeni vaimon olevan muuten hyvä äiti ja lempeäkin, niin miksi sen pitää natseilla ongelma aina appivanhempien kanssa.
Tämä oli kyllä rajattoman mummon kirjoittama!
Tottakai lapsistaan ja lapsenlapsistaan välittävä kunnioittaa perheen sääntöjä.
Jos on kielletty leikkimästä ruokapöydällä niin ei mummo mene sekoittamaan antamalla siihen lupa vaan tekee muuta.
Törkeetä tekstiä ja syyllistämistä sulta.
Ei ketään voi pakottaa..mä annan isovanhempien olla ja silloin kun nähdään korostan aina, että täällä saa kyllä käydä aina jos siltä tuntuu..tunnen paljon aktiivisia isovanhempia omien lasten kautta ja itse haluan olla juurikin semmoinen mummo, että vien lapsenlapsia leffaan/konserttiin/puistoon ja saatanpa ottaa yökyläänkin et vanhemmat saa lepäillä❤️Mulla on myös toive, että lasten kanssa säilyy semmoinen yhteys, että voin sanoa jos en jaksa😊 Varsinkin kun ite on elänyt ilman mitään tukea niin haluan sitä tarjota.. välillä kyllä ihmetyttää kun tuntuu että eniten valittaa ne kellä on vanhemmat apuna..harmittaa ettei olla kiitollisia kun ei se itsestään selvää ole..
Nämä ovat kurjia juttuja. Meillä on sellainen tilanne, että appivanhempiani ei kiinnosta meidän lapsemme. Sen sijaan tyttärensä lapsia palvovat yli kaiken ja ovat usein tekemisissä. Onneksi lapsellamme on yhdet isovanhemmat -eli minun vanhempani- jotka ovat tiiviisti lapsemme elämässä mukana. Tiedän, että appivanhempani eivät tule tuosta koskaan muuttumaan, mutta pahaa mieltä tämä on silti vuosien varrella aiheuttanut moneen kertaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jatkan vielä: appivanhemmat hoitavat pari kertaa viikossa tätä heidän ensimmäistä lapsenlastaan. Eli ei voi olla kiinni edes jaksamisesta. Tai sitten jaksamista ei enää riitä meille.
Kertokaa, pyydänkö liikoja, että isovanhemmat kävisivät edes joskus kylässä kahvilla?
Aloituksessa sanoit että kyseessä appivanhemmille toinen lapsenlapsi. Kumpi se nyt on? Olen pahoillani mutta tällaiset epäjohdonmukaisuudet tarinassa vie uskottavuuden.
Jaa minusta tuo on selvä, appivanhemmille ap:n lapsi on järjestyksessä toinen (toisella sisaruksella jo yksi lapsi, mitä appivanhemmat hoitavat ) ja ap:n omilla vanhemmilla nyt tämä yksi lapsenlapsi ( ap:n lapsi ).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Appivanhempien kohdalla voi olla kyse ongelmista sinun kanssasi. Veljeni juuri avautui, että meidän vanhemmat on jotenkin "etäisiä" hänen lapselleen vs. minun lapsille. Sanoin, että vanhemmat puhuu paljon hänen lapsestaan ja ihailevat sitä, mutta ovat arkoja/pelokkaita, kun eivät osaa tehdä mitään oikein. Pyysin kiinnittämään vaimonsa "napakkaan" tapaan ojentaa meidän vanhempia, jos yrittävät jotain hössöttää. Tapa on minusta tökerö ja täysin turha, alistavaa ja ilkeää lyttäämistä. Nillittämistä turhasta. Tulee oikein paha mieli, kun kuuntelee sitä sivusta. Itse olen aina ollut rento, vanhemmat saa tehdä melkein mitä haluaa lasten kanssa ja nauran vain, kun tiedän, etteivät mitenkään tekisi koskaan mitään vaarallista tai lapsia vahingoittavaa. Heidän on helppo touhuta meidän lasten kanssa, kun saavat olla omaan malliinsa isovanhempia. Sen sijaan veljen lapsen kanssa jännittävät maha kikkaralla, etteivät vaan tee mitään väärin.
Esimerkkinä: Veljen lapsi oli kylässä jouluna vanhemmilla ja äitini sitten otti lapsen syliinsä tekemään muovailuvahaa keittiön pöydän ääreen. Äitinsä kirmasi heti paikalle ja tiuskaisi, että "lasta ei pidä opettaa leikkimään koskaan keittiönpöydän äärellä..." ja nappasi muovailuvahat pois. Lapsi jäi naama mutrussa siihen ja mummu hämmentyi. Eihän kyse ollut syömisestä vaan muovailuvahojen levittämisestä tyhjälle ruokapöydälle. Tämmöisistä asioista syntyy ne ongelmat, koska tiedän veljeni vaimon olevan muuten hyvä äiti ja lempeäkin, niin miksi sen pitää natseilla ongelma aina appivanhempien kanssa.
Tämä oli kyllä rajattoman mummon kirjoittama!
Tottakai lapsistaan ja lapsenlapsistaan välittävä kunnioittaa perheen sääntöjä.
Jos on kielletty leikkimästä ruokapöydällä niin ei mummo mene sekoittamaan antamalla siihen lupa vaan tekee muuta.
Törkeetä tekstiä ja syyllistämistä sulta.
Mitä? Kyllä meidän ruokapöydällä ainakin tehdään monenlaista juttua, välillä syödään, askarrellaan ja leivotaan. Mutta ei syödä ja leikitä yhtaikaa. Eihän tuokaan mummo syötäessä tuonut muovailuvahoja pöydälle. Monellako lapsiperheellä ruokapöytä on pelkästään syömistä varten?
Aika nipottaja miniä tuossa on!
Kun minusta tuli isoäiti niin raskausaikana luulin että hullaannun vauvasta mutta eipä käynyt niin. Se oli vauva, ei minulla ollut siihen mitään henkistä sidettä muuta kuin että lapseni oli hänet synnyttänyt. Kiva oli saada vauvasta kuvia mutta ei minua kauheasti kiinnostanut tavata vauvaa. Kun tuo vauva kasvoi niin kiinnostus heräsi, nyt 5-vuotiasta on kiva ottaa hoitoon ja viedä pienille matkoille. Hänen kanssaan voi keskustella, ei ole vaipanvaihtoja, ruokailut ei ole yhtä tarkkoja kuin vauvalla ja tärkein, viihtyy mummolassakin hetken yksin jotta voin levätä pienen hetken. Meillä on yhdessä oikein hauskaa.
Joten älä ap menetä toivoasi, kaikki vain eivät välitä vauvoista.