Lue keskustelun säännöt.
Kun isovanhempia ei oikeasti kiinnosta meidän lapsi?
09.02.2019 |
Meillä molemmilla on vielä suht nuoret vanhemmat (60-v) ja hyvät välit aina olleet. Odotusaikana kaikki elivät mukana ja puhuttiin kuinka vauva voi tulla koska vaan hoitoon ja että niin ihanaa kun saadaan ensimmäinen lapsenlapsi (minun vanhemmat) ja toinen lapsenlapsi (appivanhemmat).
Nyt kuitenkin meidän lapsi on jo 6kk vanha, eikö isovanhempia tunnu kiinnostavan tämä lapsi yhtään. Viimeksi ovat nähneet lapsen 3kk sitten, vaikka ollaan kutsuttu monta kertaa kylään. Sanovat aina että tulevat joo, mutta todellisuudessa tapaamiset on aina peruuntuneet. Syynä on ollut mm. ”Flunssa”, lumisade ja omat harrastukset. Joulunakin kutsuimme, mutta eivät halunneet tulla.
Emme vaadi mitään hoitoapua, mutta on vain yllättänyt todella paljon se, ettei vanhempiamme kiinnosta meidän lapsi. Myönnän, kateudella luen ja kuulen tapauksia, jossa isovanhemmat ovat osa lapsenlapsen elämää.
Nämä isovanhemmat haluavat elää ihan omaansa.
Kommentit (89)
Jos otetaan tämä isovanhemmuusasia pois luvusta, niin on sekin jo kummallinen asia, että eivät halua nähdä edes omaa lastaan. Kyllä ” normaaleissa” perheissä aikuiset lapset ovat tärkeitä ja käyvät kylässä puolin ja toisin, oli sitten lapsenlapsia tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa surulliselta. Voisitko ap ajatella, että te perheenä vain ilmoittaisitte, että nyt tulemme käymään? Jos ei sovi yksi viikonloppu, sovitte toisen. Jos sovittu peruuntuu, sovitte uuden tapaamisajan samalla, ettei asia jää roikkumaan.
Sama niiden appivanhempien kanssa. Onko se appivanhempien toinen lapsenlapsi vanhempi kuin teidän lapsenne? Isompaa on mutkattomampi hoitaa.
Älkää antako periksi vaan olkaa aktiivisia omasta polestanne. Kun on tapaamisia, yhteys kasvaa kiinteämmäksi itsestään.
Puolivuotiasta pitää totuttaa isovanhempiin häntäkin, eikä alkaa vasta monen vuoden päästä seurustelemaan.
Totta tämäkin, mutta jos jo moneen kertaan sovittu tapaaminen on aina peruttu muutamaa päivää aiemmin, ei sitä viitsi enää omaa seuraansa tuputtaa isovanhemmille. Este tapaamiselle on ollut usein isovanhempien omat menot. Nämä menot menevät näköjään lapsenlapsen edelle.
-ap
Voi herranjumala. Lapsi on vasta puolivuotias! Ja toisekseen, ap vähättelee aika reilulla kädellä 90 kilometrin välimatkaa. Ei todellakaan ole mikään piipahdusetäisyys.
Onko ap ollut aina samanlainen marttyyri?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan heillä siihen oikeus, kuten sinullakin elää omaasi haluamallasi tavalla. Ei se aina mene kuin oppikirjassa. Aikuiset kyllä tietävät, mitä tekevät.
"Aikuisilla" on sitten aikaa miettiä siellä hoivakodissa aikanaan, että muistaakseni oli lapsenlapsikin joskus jossain, vai olikohan sitäkään...
Tähän vetoaminen on kyllä aina totaalinen säälittävyyden huippu.
Vanhukset ovat täysin heitteillä hoitokodeissa ihan noin muutoinkin.
Isovanhempien kannattaisi tulla kyläilemään pahimmassa flunssassa, sylitellä ja suukotella pikkuista ja sitten ihmetellä, kun hän on 2 viikkoa sairaalassa. Kun te niin halusitte meidät sinne vauvaa katsomaan, niin miksi ihmeessä nyt ärhennellään, että tuotiin tauti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tuo aika omituista, etenkin sinun vanhemmiltasi jos on eka lapsenlapsi. Ymmärrän tunteesi. Ovatko vielä työelämässä? Se voi olla raskasta tuonikäisille, ja viikonloput tarvitsee lepäämiseen. En silti tajua etteivät voi ajaa edes kerran kuukaudessa, tuohan on lyhyt matka. Älkää nyt kuitenkaan lähtekö siihen että ajatte vauvan kanssa sinne heti kun he haluavat (siis ellette todella halua ajella, minä en tykännyt matkustaa vauvan kanssa). Komppaan tuota että ehkä käytös muuttuu myöhemmin kun lapsen kanssa voi tehdä jotain, mutta luulisi että isovanhemmat haluaisivat nähdä vauvaa, kun ne ovat pieniä vain kerran. Älä kuitenkaan anna tämän viedä sinun iloasi vauvasta :)
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy sanoa (en tosin ole vielä isovanhempi), etten minäkään olisi mitenkään erityisen innoissani lapsenlapsista nyt kun omat on vihdoin saanut aikuisiksi. Ne olisivat heidän lapsiaan, eivät meidän, ja on vaikea kuvitella, että seuraavaan sukupolveen syntyisi enää sellaista äärimmäisen tiivistä sidettä, joka vanhempien ja lasten välillä on, eikä toki tarvitsekaan. Vastuu on jo toisilla.
Mietin ihan samaa. Yksi lähtenyt kotoa, kaksi vielä asuu täällä, ja kun omilleen lähtevät, ei päällimmäisenä ole mielessä, että saisinpa lapsenlapsia. Kyllä pikkulapsiaika on niin nähty, niin ihanaa kuin se olikin.
Toki voin tarpeessa auttaa ja hoitaa, mutta ei se mikään sellainen ihanaamahtavaaupeaalapsenlapsiajee fiilis varmastikaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa surulliselta. Voisitko ap ajatella, että te perheenä vain ilmoittaisitte, että nyt tulemme käymään? Jos ei sovi yksi viikonloppu, sovitte toisen. Jos sovittu peruuntuu, sovitte uuden tapaamisajan samalla, ettei asia jää roikkumaan.
Sama niiden appivanhempien kanssa. Onko se appivanhempien toinen lapsenlapsi vanhempi kuin teidän lapsenne? Isompaa on mutkattomampi hoitaa.
Älkää antako periksi vaan olkaa aktiivisia omasta polestanne. Kun on tapaamisia, yhteys kasvaa kiinteämmäksi itsestään.
Puolivuotiasta pitää totuttaa isovanhempiin häntäkin, eikä alkaa vasta monen vuoden päästä seurustelemaan.
Totta tämäkin, mutta jos jo moneen kertaan sovittu tapaaminen on aina peruttu muutamaa päivää aiemmin, ei sitä viitsi enää omaa seuraansa tuputtaa isovanhemmille. Este tapaamiselle on ollut usein isovanhempien omat menot. Nämä menot menevät näköjään lapsenlapsen edelle.
-ap
Jahas. Niin ikävää kuin se onkin, they're just not that into you. Lakkaisin jahtaamasta heidän kiintymystään. Odottakaa että he ottavat teihin yhteyttä niin saatte tietää heidän todellisen kiinnostuksensa tason (ja sitten älkää peruko mitään muita menoja heidän takiaan vaan menkää oman aikataulunne mukaan).
Ei meilläkään isovanhemmat ole olleet oikein mitenkään mukana lastemme elämässä. Appivanhemmat panosti 100% tyttärensä lapseen ja omia vanhempiani lähinnä rasitti lapsista koituva meteli ja ajoittainen epäjärjestys.
Itse hoitelimme lapsemme aikuisiksi, välillä MLL:n lapsenvahti oli illalla heidän kanssaan.
Nyt isovanhemmat on yli 80-vuotiaita ja nyt kyllä kelpaisi kaikenlainen apu ja seura. Lapsemme ovat ihan ventovieraita eikä heitä kiinnosta viettää aikaansa näiden ihmisten kanssa. En nyt kauheasti siihen patistakaan. Aikuisia ihmisiä ovat olleet koko ajan ja mielestäni täysin kykeneviä ymmärtämään tekojensa seuraukset. Ei pitäisi tulla yllätyksenä, että nyt on myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos otetaan tämä isovanhemmuusasia pois luvusta, niin on sekin jo kummallinen asia, että eivät halua nähdä edes omaa lastaan. Kyllä ” normaaleissa” perheissä aikuiset lapset ovat tärkeitä ja käyvät kylässä puolin ja toisin, oli sitten lapsenlapsia tai ei.
Nojaa, en minä käy kotoa muuttaneiden lasteni luona juuri koskaan. He käyvät ehkä kerran kuussa, soitellaan ja skypetetään kyllä muutaman kerran viikossa.
Vierailija kirjoitti:
On tuo aika omituista, etenkin sinun vanhemmiltasi jos on eka lapsenlapsi. Ymmärrän tunteesi. Ovatko vielä työelämässä? Se voi olla raskasta tuonikäisille, ja viikonloput tarvitsee lepäämiseen. En silti tajua etteivät voi ajaa edes kerran kuukaudessa, tuohan on lyhyt matka. Älkää nyt kuitenkaan lähtekö siihen että ajatte vauvan kanssa sinne heti kun he haluavat (siis ellette todella halua ajella, minä en tykännyt matkustaa vauvan kanssa). Komppaan tuota että ehkä käytös muuttuu myöhemmin kun lapsen kanssa voi tehdä jotain, mutta luulisi että isovanhemmat haluaisivat nähdä vauvaa, kun ne ovat pieniä vain kerran. Älä kuitenkaan anna tämän viedä sinun iloasi vauvasta :)
Ajattelen samoin kuin sinä. Luulisi, että edes kerran kuussa tuon jaksaisi meille ajaa, kun muutenkin liikkuvat paljon. Esim. ensi viikolla lähtö Alpeille?! Työelämässä ovat vielä osa.
Emme halua myöskään ajella noin pienen lapsen kanssa tuota matkaa.
Kiitos kaikille tähän mennessä tulleista kommenteista!
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun lapsuudessani ei odotettu, että mummi tullessaan kylään ryhtyy hoitamaan ja siivoamaan ja vanhemmat menevät treffeille. Ehei, mummi oli odotettu vieras, jolle laitettiin pöytä koreaksi eikä käynyt edes mielessä, että hän olisi hoitanut lapsenlapsia. Sama juttu mennessämme mummolaan: aikuiset jutteli keskenään, lapset oli olemassa, mutta ei pääosassa.
Siksi en ymmärrä sitä, että erikseen pitää tulla lasta katsomaan ja se lapsi on jotenkin pääosassa. Minulle lapsenlapsi on psa perhettä, mutta en todellakaan ryntää hakemaan häntä päiväunilta ja vaihda vaippaansa, kyllä se on vanhempien tehtävä. Enkä vie vaunulenkille, en mene hiekkalaatikolle jne. vaan oletan, että minä itse ihmisenä olen kyläilemässä, en suinkaan piikomassa. Miniälle tämä ei kelpaa, siellä on aina käydessä työlista ihan kuin isovanhemmuus oliis synonyymi kotiapulaisena toimimiselle.
Siksi en käy katsomassa lastenlasta. Siivota saan kotonakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tuo aika omituista, etenkin sinun vanhemmiltasi jos on eka lapsenlapsi. Ymmärrän tunteesi. Ovatko vielä työelämässä? Se voi olla raskasta tuonikäisille, ja viikonloput tarvitsee lepäämiseen. En silti tajua etteivät voi ajaa edes kerran kuukaudessa, tuohan on lyhyt matka. Älkää nyt kuitenkaan lähtekö siihen että ajatte vauvan kanssa sinne heti kun he haluavat (siis ellette todella halua ajella, minä en tykännyt matkustaa vauvan kanssa). Komppaan tuota että ehkä käytös muuttuu myöhemmin kun lapsen kanssa voi tehdä jotain, mutta luulisi että isovanhemmat haluaisivat nähdä vauvaa, kun ne ovat pieniä vain kerran. Älä kuitenkaan anna tämän viedä sinun iloasi vauvasta :)
Ajattelen samoin kuin sinä. Luulisi, että edes kerran kuussa tuon jaksaisi meille ajaa, kun muutenkin liikkuvat paljon. Esim. ensi viikolla lähtö Alpeille?! Työelämässä ovat vielä osa.
Emme halua myöskään ajella noin pienen lapsen kanssa tuota matkaa.
Kiitos kaikille tähän mennessä tulleista kommenteista!
-ap
Niin, sinä et halua nähdä vaivaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan heillä siihen oikeus, kuten sinullakin elää omaasi haluamallasi tavalla. Ei se aina mene kuin oppikirjassa. Aikuiset kyllä tietävät, mitä tekevät.
"Aikuisilla" on sitten aikaa miettiä siellä hoivakodissa aikanaan, että muistaakseni oli lapsenlapsikin joskus jossain, vai olikohan sitäkään...
Tähän vetoaminen on kyllä aina totaalinen säälittävyyden huippu.
Vanhukset ovat täysin heitteillä hoitokodeissa ihan noin muutoinkin.
Vierailen itse säännöllisesti hoivakodissa ja näen ja kuulen.
Joskus ei voi olla ajattelematta, jos esim. ex-alkoholin käyttäjä puhuu lapsista, jotka ovat hylänneet, että onko ollut mitenkin läsnäoleva vanhempi silloin kun ne lapset olisivat tarvinneet häntä.
Hoitoalan surkea tila ei liity tähän asiaan.
Käykää te useammin isovanhempien luona kylässä. Nuoremmilta lähteminen ja kulkeminen onnistuu helpommin, kun teillä on vielä pitkä välimatka. Mekin käytiin tämän tästä moikkaamassa isovanhemipa lasten ollessa pieniä. He kävivät meillä erittäin harvoin, sillä välimatkkaa oli ensin vajaat 100km ja myöhemmin 150.
Nyt kun omat lapset ovat muuttaneet muualle, niin sama toistuu. Me ei juuri käydä veidän luonaan 50 - 150 kilometrin päässä, vaan he vierailevat kotona. Jotenkin sitä ei vaan enää iitsi lähteä autolla tunnin tai kahden tunnin matkan päähän samoin kuin nuorena.
Olen pahoillani ap. Munkin vanhemmat asuvat juuri tuon 90 km päässä ja käyvät meillä silti viikon tai kahden välein kun haluavat nähdä lasta.
Vierailija kirjoitti:
Ei meilläkään isovanhemmat ole olleet oikein mitenkään mukana lastemme elämässä. Appivanhemmat panosti 100% tyttärensä lapseen ja omia vanhempiani lähinnä rasitti lapsista koituva meteli ja ajoittainen epäjärjestys.
Itse hoitelimme lapsemme aikuisiksi, välillä MLL:n lapsenvahti oli illalla heidän kanssaan.
Nyt isovanhemmat on yli 80-vuotiaita ja nyt kyllä kelpaisi kaikenlainen apu ja seura. Lapsemme ovat ihan ventovieraita eikä heitä kiinnosta viettää aikaansa näiden ihmisten kanssa. En nyt kauheasti siihen patistakaan. Aikuisia ihmisiä ovat olleet koko ajan ja mielestäni täysin kykeneviä ymmärtämään tekojensa seuraukset. Ei pitäisi tulla yllätyksenä, että nyt on myöhäistä.
Pahoin pelkään, että meillä käy samoin. Kiitos kommentistasi.
-ap
Meillä sama juttu toisten isovanhempien suhteen. He oikein vielä painostivat ja kiukuttelivat, kun emme tehneet (saaneet) lasta. Kun lapsi tuli, niin kyllähän se nopeasti kiinnostus hiipui. Soittavat kyllä videopuheluita, mutta eipä pieni lapsi kauaa jaksa kiinnostua puhuvista päistä. Harvakseltaan käydessä tai meidän ollessa siellä eivät leiki vaan katsovat vain televisiota. Ulkonakin ensisijaisena on raapia harjalla pihalta roskat tai lumet, mitä milloinkin. Sitten valitetaan kun lapsi ei viihdy ulkona. Mitä se pieni lapsi siellä yksin jaksaa tuijottaa kun kumpikin isovanhempi kulkee harjat tai haravat käsissä eikä ota mitään kontaktia lapseen.
Olen kyllä suoraan sanonutkin, että ne ovat ensimmäiset neljä vuotta, kun on aikaa solmia suhde lapseen. Sen jälkeen lapsilla tulee usein ensisijaisena kaverit, jos isovanhempien kanssa ei ole syntynyt yhteyttä. Lapsen kanssa vietetty yhteinen aika on ratkaisevassa roolissa tässä.
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsuudessani ei odotettu, että mummi tullessaan kylään ryhtyy hoitamaan ja siivoamaan ja vanhemmat menevät treffeille. Ehei, mummi oli odotettu vieras, jolle laitettiin pöytä koreaksi eikä käynyt edes mielessä, että hän olisi hoitanut lapsenlapsia. Sama juttu mennessämme mummolaan: aikuiset jutteli keskenään, lapset oli olemassa, mutta ei pääosassa.
Siksi en ymmärrä sitä, että erikseen pitää tulla lasta katsomaan ja se lapsi on jotenkin pääosassa. Minulle lapsenlapsi on psa perhettä, mutta en todellakaan ryntää hakemaan häntä päiväunilta ja vaihda vaippaansa, kyllä se on vanhempien tehtävä. Enkä vie vaunulenkille, en mene hiekkalaatikolle jne. vaan oletan, että minä itse ihmisenä olen kyläilemässä, en suinkaan piikomassa. Miniälle tämä ei kelpaa, siellä on aina käydessä työlista ihan kuin isovanhemmuus oliis synonyymi kotiapulaisena toimimiselle.
Siksi en käy katsomassa lastenlasta. Siivota saan kotonakin.
Vähän kylmältä vaikuttaa, mutta olen samaa mieltä siinä, että nyt on nostettu lapset joiksikin ihmeellisiksi palvontakohteiksi, joita isovanhempienkin pitää käydä ihastelemassa ja palvomassa. Ero minun lapsuuteeni on suuri. Oma äitini ei koskaan leikkinyt lasteni kanssa, otti syliin jos vietiin. Lapset olivat siellä mukana, eivät pääosassa. Joku välimaaston suhtautumistapa olisi paras. Huomioidaan lapsia ja leikitään, mutta ei nosteta jalustalle ja itsevaltiaaksi heitä.
Vanhemmat tietysti rakastavat äärettömästi omia lapsiaan, mutta isovanhemmille he ovat vain lapsia. Minäkin rakastan enemmän omia lapsiani kuin lapsenlapsiani. Minusta sen kuuluukin mennä niin.
Kuulostaa surulliselta. Voisitko ap ajatella, että te perheenä vain ilmoittaisitte, että nyt tulemme käymään? Jos ei sovi yksi viikonloppu, sovitte toisen. Jos sovittu peruuntuu, sovitte uuden tapaamisajan samalla, ettei asia jää roikkumaan.
Sama niiden appivanhempien kanssa. Onko se appivanhempien toinen lapsenlapsi vanhempi kuin teidän lapsenne? Isompaa on mutkattomampi hoitaa.
Älkää antako periksi vaan olkaa aktiivisia omasta polestanne. Kun on tapaamisia, yhteys kasvaa kiinteämmäksi itsestään.
Puolivuotiasta pitää totuttaa isovanhempiin häntäkin, eikä alkaa vasta monen vuoden päästä seurustelemaan.