Kun naimisissa olevat nainen ja mies rakastuvat, mitä seuraa?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se tunne laantuu kun ei anna sille valtaa. 

Ihmiselle on annettu kyky itsesäätelyyn.

Miksi ei saa rakastua ja elää rakkautta, mikä on tarjolla? Miksi pitää pidättäytyä tunteista, kun ei ole nunna?

Jos he rakastuvat oikein lujaa, niin se on varmasti niin tarkoitettu. Ei täällä saa mitään kruunua kärsimyksestä, antaa palaa vaan jos tuntuu siltä, että edellinen liitto on ns. katsottu. Teidän valintanne ei kuulu muille pätkääkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskovaiset ja muut moraalihysteerikot vollottavat kuorossa perheen pyhyydestä. Valitettavasti totuus on, että iso osa parisuhteista ei ole onnistuneita. Ei edes silloin kun on päätetty perustaa perhe ja hankkia lapsia. On hyvin tapauskohtaista, mikä menee pieleen ja voidaanko ongelmat ratkaista, mutta usein ei voida. 

Se, että rakastuu toiseen, on vahva merkki siitä, että entinen parisuhde on jo loppusuoralla. Mitään erityistä syytä tuskin on väkisin sinnitellä ja kärsiä. Ei siitä hyödy edes puoliso ja lapset, jos parisuhde on kulissia ja teennäistä väkisin vääntämistä, koska kyllä se näkyy ilmapiirissä vääjäämättä.

On parasta kuunnella vaistojaan ja tehdä huolella ratkaisuita kaikkien etu huomioiden. Ei, en tarkoita vain lasten ja epämiellyttävän puolison välittömiä ja materialistisia etuja, vaan myös sitä, että voi itse elää itsensä kanssa loppuelämänsä sovussa. Puolison jättäminenkin palvelee pitkällä tähtäimellä tämän etua, koska se vapauttaa hänet etsimään sellaista ihmistä, joka hänestä aidosti välittää ja häntä rakastaa. On mielestäni toisen ihmisen pettämistä teeskennellä rakastavansa häntä tai jopa pysyttäytyä rakkaudettomassa suhteessa hänen kanssaan vain jonkin tekosyyn, kuten yhteiset lapset, takia. 

Eli siis joo. Sitä tapahtuu ja se on ihan oikein, että erotaan ja mennään yhteen rakastetun kanssa. Vaikka olisi lapsia ja mitä. Eiväthän ne lapset siinä mihinkään katoa, vaikka aikuisten parisuhteet muuttuvatkin. Omina ja rakkaina ne yhä pysyvät. 

Kuinka ihana onkaan lukea järkevän ihmisen tekstiä. Se on juuri näin. Ja vanha ajattelu tyyli, että lapset kärsii erosta on täyttä sontaa. Meillä eron jälkeen lapset alkoivat voimaan paljon paremmin. Uhmaikäisen oikkuilu väheni, murkku muuttui rauhallisemmaksi ja me vanhemmat pysyimme ystävinä ja saamme asiat ja lapset hoidettua paremmin, kuin yhdessä asuessamme.

Puhu vaan omasta puolestasi. Onko yksikään eronnut vielä myöntänyt rehellisesti, että ero vaikutti lapsiin negatiivisesti? Ei, koska ajatellaan vain omaa etua ja halutaan sulkea silmät kaikelta ikävältä. Kun äiti on onnellinen, on lapsetkin onnellisia... vai miten se itsepetosmantra taas menikään? Jutta L. muistaisi sen hyvin.

Vierailija kirjoitti:

2 ihmistä ei voi olla niin itsekästä että oman ihastuksen takia rikkovat kaksi perhettä ja monen ihmisen elämän. Oikeesti.

(Pois lukien tietty ne tilanteet, että ero on aiheellinen ratkaisu esim väkivallan takia)

Pää pois per seestä. Ainut syy perheellisellä erota väkivalta? Voivoi.. Monikin avioliitossa oleva sinnittelee lasten takia eivätkä tajua, että lapset kärsii ja oppivat ihan vääränlaisen mallin rakkaudesta ja parisuhteesta. Vanhempien apaattinen suhde ja mahdollisesti kireät välit saavat aikaan niin huonon ilmapiirin kotona, ettei siellä kotona kasva iloisia normaaleja lapsia, vaan masentuneita ja ahdistuneita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskovaiset ja muut moraalihysteerikot vollottavat kuorossa perheen pyhyydestä. Valitettavasti totuus on, että iso osa parisuhteista ei ole onnistuneita. Ei edes silloin kun on päätetty perustaa perhe ja hankkia lapsia. On hyvin tapauskohtaista, mikä menee pieleen ja voidaanko ongelmat ratkaista, mutta usein ei voida. 

Se, että rakastuu toiseen, on vahva merkki siitä, että entinen parisuhde on jo loppusuoralla. Mitään erityistä syytä tuskin on väkisin sinnitellä ja kärsiä. Ei siitä hyödy edes puoliso ja lapset, jos parisuhde on kulissia ja teennäistä väkisin vääntämistä, koska kyllä se näkyy ilmapiirissä vääjäämättä.

On parasta kuunnella vaistojaan ja tehdä huolella ratkaisuita kaikkien etu huomioiden. Ei, en tarkoita vain lasten ja epämiellyttävän puolison välittömiä ja materialistisia etuja, vaan myös sitä, että voi itse elää itsensä kanssa loppuelämänsä sovussa. Puolison jättäminenkin palvelee pitkällä tähtäimellä tämän etua, koska se vapauttaa hänet etsimään sellaista ihmistä, joka hänestä aidosti välittää ja häntä rakastaa. On mielestäni toisen ihmisen pettämistä teeskennellä rakastavansa häntä tai jopa pysyttäytyä rakkaudettomassa suhteessa hänen kanssaan vain jonkin tekosyyn, kuten yhteiset lapset, takia. 

Eli siis joo. Sitä tapahtuu ja se on ihan oikein, että erotaan ja mennään yhteen rakastetun kanssa. Vaikka olisi lapsia ja mitä. Eiväthän ne lapset siinä mihinkään katoa, vaikka aikuisten parisuhteet muuttuvatkin. Omina ja rakkaina ne yhä pysyvät. 

Kuinka ihana onkaan lukea järkevän ihmisen tekstiä. Se on juuri näin. Ja vanha ajattelu tyyli, että lapset kärsii erosta on täyttä sontaa. Meillä eron jälkeen lapset alkoivat voimaan paljon paremmin. Uhmaikäisen oikkuilu väheni, murkku muuttui rauhallisemmaksi ja me vanhemmat pysyimme ystävinä ja saamme asiat ja lapset hoidettua paremmin, kuin yhdessä asuessamme.

Puhu vaan omasta puolestasi. Onko yksikään eronnut vielä myöntänyt rehellisesti, että ero vaikutti lapsiin negatiivisesti? Ei, koska ajatellaan vain omaa etua ja halutaan sulkea silmät kaikelta ikävältä. Kun äiti on onnellinen, on lapsetkin onnellisia... vai miten se itsepetosmantra taas menikään? Jutta L. muistaisi sen hyvin.

Vanhempien ero on tuskin pahinta, mitä lapsille voi sattua. Loppujen lopuksi ihan normaalia elämää ja elämä sekä vanhemmuus jatkuu eron jälkeenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskovaiset ja muut moraalihysteerikot vollottavat kuorossa perheen pyhyydestä. Valitettavasti totuus on, että iso osa parisuhteista ei ole onnistuneita. Ei edes silloin kun on päätetty perustaa perhe ja hankkia lapsia. On hyvin tapauskohtaista, mikä menee pieleen ja voidaanko ongelmat ratkaista, mutta usein ei voida. 

Se, että rakastuu toiseen, on vahva merkki siitä, että entinen parisuhde on jo loppusuoralla. Mitään erityistä syytä tuskin on väkisin sinnitellä ja kärsiä. Ei siitä hyödy edes puoliso ja lapset, jos parisuhde on kulissia ja teennäistä väkisin vääntämistä, koska kyllä se näkyy ilmapiirissä vääjäämättä.

On parasta kuunnella vaistojaan ja tehdä huolella ratkaisuita kaikkien etu huomioiden. Ei, en tarkoita vain lasten ja epämiellyttävän puolison välittömiä ja materialistisia etuja, vaan myös sitä, että voi itse elää itsensä kanssa loppuelämänsä sovussa. Puolison jättäminenkin palvelee pitkällä tähtäimellä tämän etua, koska se vapauttaa hänet etsimään sellaista ihmistä, joka hänestä aidosti välittää ja häntä rakastaa. On mielestäni toisen ihmisen pettämistä teeskennellä rakastavansa häntä tai jopa pysyttäytyä rakkaudettomassa suhteessa hänen kanssaan vain jonkin tekosyyn, kuten yhteiset lapset, takia. 

Eli siis joo. Sitä tapahtuu ja se on ihan oikein, että erotaan ja mennään yhteen rakastetun kanssa. Vaikka olisi lapsia ja mitä. Eiväthän ne lapset siinä mihinkään katoa, vaikka aikuisten parisuhteet muuttuvatkin. Omina ja rakkaina ne yhä pysyvät. 

Kuinka ihana onkaan lukea järkevän ihmisen tekstiä. Se on juuri näin. Ja vanha ajattelu tyyli, että lapset kärsii erosta on täyttä sontaa. Meillä eron jälkeen lapset alkoivat voimaan paljon paremmin. Uhmaikäisen oikkuilu väheni, murkku muuttui rauhallisemmaksi ja me vanhemmat pysyimme ystävinä ja saamme asiat ja lapset hoidettua paremmin, kuin yhdessä asuessamme.

Puhu vaan omasta puolestasi. Onko yksikään eronnut vielä myöntänyt rehellisesti, että ero vaikutti lapsiin negatiivisesti? Ei, koska ajatellaan vain omaa etua ja halutaan sulkea silmät kaikelta ikävältä. Kun äiti on onnellinen, on lapsetkin onnellisia... vai miten se itsepetosmantra taas menikään? Jutta L. muistaisi sen hyvin.

No, olen omalla alalla nähnyt myös niitä tapauksia, missä lapset kärsivät erosta. Mutta se on johtunut siitä, ettei vanhemmat ole panostaneet lapsiin ja lasten hyvinvointiin eron jälkeen. Vanhempien pitää kantaa vastuu lasten hyvinvoinnista niin yhteishuoltajuudessa, kuin yksinhuoltajuudessakin. Ero ei poista kummankaan velvollisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskovaiset ja muut moraalihysteerikot vollottavat kuorossa perheen pyhyydestä. Valitettavasti totuus on, että iso osa parisuhteista ei ole onnistuneita. Ei edes silloin kun on päätetty perustaa perhe ja hankkia lapsia. On hyvin tapauskohtaista, mikä menee pieleen ja voidaanko ongelmat ratkaista, mutta usein ei voida. 

Se, että rakastuu toiseen, on vahva merkki siitä, että entinen parisuhde on jo loppusuoralla. Mitään erityistä syytä tuskin on väkisin sinnitellä ja kärsiä. Ei siitä hyödy edes puoliso ja lapset, jos parisuhde on kulissia ja teennäistä väkisin vääntämistä, koska kyllä se näkyy ilmapiirissä vääjäämättä.

On parasta kuunnella vaistojaan ja tehdä huolella ratkaisuita kaikkien etu huomioiden. Ei, en tarkoita vain lasten ja epämiellyttävän puolison välittömiä ja materialistisia etuja, vaan myös sitä, että voi itse elää itsensä kanssa loppuelämänsä sovussa. Puolison jättäminenkin palvelee pitkällä tähtäimellä tämän etua, koska se vapauttaa hänet etsimään sellaista ihmistä, joka hänestä aidosti välittää ja häntä rakastaa. On mielestäni toisen ihmisen pettämistä teeskennellä rakastavansa häntä tai jopa pysyttäytyä rakkaudettomassa suhteessa hänen kanssaan vain jonkin tekosyyn, kuten yhteiset lapset, takia. 

Eli siis joo. Sitä tapahtuu ja se on ihan oikein, että erotaan ja mennään yhteen rakastetun kanssa. Vaikka olisi lapsia ja mitä. Eiväthän ne lapset siinä mihinkään katoa, vaikka aikuisten parisuhteet muuttuvatkin. Omina ja rakkaina ne yhä pysyvät. 

Kuinka ihana onkaan lukea järkevän ihmisen tekstiä. Se on juuri näin. Ja vanha ajattelu tyyli, että lapset kärsii erosta on täyttä sontaa. Meillä eron jälkeen lapset alkoivat voimaan paljon paremmin. Uhmaikäisen oikkuilu väheni, murkku muuttui rauhallisemmaksi ja me vanhemmat pysyimme ystävinä ja saamme asiat ja lapset hoidettua paremmin, kuin yhdessä asuessamme.

Niin. Ero, jos se tapahtuu, on yleensä päätepiste pitkään jatkuneille ongelmille jotka vaikuttavat lapsiin. Sonta-ajattelu johtuu siitä harhasta, että lasten kärsimyksen katsotaan johtuvan nimenomaan eroamisesta, vaikka se todellinen kärsimys on tullut sitä edeltäneestä huonosta parisuhteesta. Ero on ulospäin ainut näkyvä muutos, mutta todellisille kaikille kärsimystä tuottaville ongelmille se on yleensä yksiselitteisesti päätepiste ja ratkaisu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskovaiset ja muut moraalihysteerikot vollottavat kuorossa perheen pyhyydestä. Valitettavasti totuus on, että iso osa parisuhteista ei ole onnistuneita. Ei edes silloin kun on päätetty perustaa perhe ja hankkia lapsia. On hyvin tapauskohtaista, mikä menee pieleen ja voidaanko ongelmat ratkaista, mutta usein ei voida. 

Se, että rakastuu toiseen, on vahva merkki siitä, että entinen parisuhde on jo loppusuoralla. Mitään erityistä syytä tuskin on väkisin sinnitellä ja kärsiä. Ei siitä hyödy edes puoliso ja lapset, jos parisuhde on kulissia ja teennäistä väkisin vääntämistä, koska kyllä se näkyy ilmapiirissä vääjäämättä.

On parasta kuunnella vaistojaan ja tehdä huolella ratkaisuita kaikkien etu huomioiden. Ei, en tarkoita vain lasten ja epämiellyttävän puolison välittömiä ja materialistisia etuja, vaan myös sitä, että voi itse elää itsensä kanssa loppuelämänsä sovussa. Puolison jättäminenkin palvelee pitkällä tähtäimellä tämän etua, koska se vapauttaa hänet etsimään sellaista ihmistä, joka hänestä aidosti välittää ja häntä rakastaa. On mielestäni toisen ihmisen pettämistä teeskennellä rakastavansa häntä tai jopa pysyttäytyä rakkaudettomassa suhteessa hänen kanssaan vain jonkin tekosyyn, kuten yhteiset lapset, takia. 

Eli siis joo. Sitä tapahtuu ja se on ihan oikein, että erotaan ja mennään yhteen rakastetun kanssa. Vaikka olisi lapsia ja mitä. Eiväthän ne lapset siinä mihinkään katoa, vaikka aikuisten parisuhteet muuttuvatkin. Omina ja rakkaina ne yhä pysyvät. 

Kuinka ihana onkaan lukea järkevän ihmisen tekstiä. Se on juuri näin. Ja vanha ajattelu tyyli, että lapset kärsii erosta on täyttä sontaa. Meillä eron jälkeen lapset alkoivat voimaan paljon paremmin. Uhmaikäisen oikkuilu väheni, murkku muuttui rauhallisemmaksi ja me vanhemmat pysyimme ystävinä ja saamme asiat ja lapset hoidettua paremmin, kuin yhdessä asuessamme.

Puhu vaan omasta puolestasi. Onko yksikään eronnut vielä myöntänyt rehellisesti, että ero vaikutti lapsiin negatiivisesti? Ei, koska ajatellaan vain omaa etua ja halutaan sulkea silmät kaikelta ikävältä. Kun äiti on onnellinen, on lapsetkin onnellisia... vai miten se itsepetosmantra taas menikään? Jutta L. muistaisi sen hyvin.

No, olen omalla alalla nähnyt myös niitä tapauksia, missä lapset kärsivät erosta. Mutta se on johtunut siitä, ettei vanhemmat ole panostaneet lapsiin ja lasten hyvinvointiin eron jälkeen. Vanhempien pitää kantaa vastuu lasten hyvinvoinnista niin yhteishuoltajuudessa, kuin yksinhuoltajuudessakin. Ero ei poista kummankaan velvollisuuksia.

Sitten voi lisäksi kysyä sitäkin, että ovatko tällaiset vanhemmat ennen eroakaan todella panostaneet lapsiinsa riittävästi? Sekään ei välttämättä näy missään, jos näin on ollut, vaan ilmenee vasta eron tapahduttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskovaiset ja muut moraalihysteerikot vollottavat kuorossa perheen pyhyydestä. Valitettavasti totuus on, että iso osa parisuhteista ei ole onnistuneita. Ei edes silloin kun on päätetty perustaa perhe ja hankkia lapsia. On hyvin tapauskohtaista, mikä menee pieleen ja voidaanko ongelmat ratkaista, mutta usein ei voida. 

Se, että rakastuu toiseen, on vahva merkki siitä, että entinen parisuhde on jo loppusuoralla. Mitään erityistä syytä tuskin on väkisin sinnitellä ja kärsiä. Ei siitä hyödy edes puoliso ja lapset, jos parisuhde on kulissia ja teennäistä väkisin vääntämistä, koska kyllä se näkyy ilmapiirissä vääjäämättä.

On parasta kuunnella vaistojaan ja tehdä huolella ratkaisuita kaikkien etu huomioiden. Ei, en tarkoita vain lasten ja epämiellyttävän puolison välittömiä ja materialistisia etuja, vaan myös sitä, että voi itse elää itsensä kanssa loppuelämänsä sovussa. Puolison jättäminenkin palvelee pitkällä tähtäimellä tämän etua, koska se vapauttaa hänet etsimään sellaista ihmistä, joka hänestä aidosti välittää ja häntä rakastaa. On mielestäni toisen ihmisen pettämistä teeskennellä rakastavansa häntä tai jopa pysyttäytyä rakkaudettomassa suhteessa hänen kanssaan vain jonkin tekosyyn, kuten yhteiset lapset, takia. 

Eli siis joo. Sitä tapahtuu ja se on ihan oikein, että erotaan ja mennään yhteen rakastetun kanssa. Vaikka olisi lapsia ja mitä. Eiväthän ne lapset siinä mihinkään katoa, vaikka aikuisten parisuhteet muuttuvatkin. Omina ja rakkaina ne yhä pysyvät. 

Kuinka ihana onkaan lukea järkevän ihmisen tekstiä. Se on juuri näin. Ja vanha ajattelu tyyli, että lapset kärsii erosta on täyttä sontaa. Meillä eron jälkeen lapset alkoivat voimaan paljon paremmin. Uhmaikäisen oikkuilu väheni, murkku muuttui rauhallisemmaksi ja me vanhemmat pysyimme ystävinä ja saamme asiat ja lapset hoidettua paremmin, kuin yhdessä asuessamme.

Puhu vaan omasta puolestasi. Onko yksikään eronnut vielä myöntänyt rehellisesti, että ero vaikutti lapsiin negatiivisesti? Ei, koska ajatellaan vain omaa etua ja halutaan sulkea silmät kaikelta ikävältä. Kun äiti on onnellinen, on lapsetkin onnellisia... vai miten se itsepetosmantra taas menikään? Jutta L. muistaisi sen hyvin.

Minä erosin, pelkäsin lasten alkavan oireilla kun kaikki siitä varoittelivat. Ihmiset kyselee, että miten lapset jaksaa ja normi uhmaikä yritetään vierittää erokipuiluksi. Mutta tosiasiassa lapset voi paremmin kuin pitkiin aikoihin. Ei tarvitse enää kuunnella vanhempien riitelyä ja itsekin olen paljon parempi äiti nyt, kun voimani eivät mene ahdistukseen ja painostavan ilmapiirin kestämiseen. Koulusta tai päiväkodista ei ole tullut mitään palautetta, että lapsilla olisi pahaolla tai oireilisivat.

Ystäväni on todella huonossa liitossa ja hänen lapsensa kärsivät. Nuorin oireilee ja käy agressionhallinta terapiassa. Vanhemmat lapset ovat addiktoituneet peleihin ja tietokoneisiin ja ovat ahdistuneita. Koulusta ja pk sta tulee jatkuvasti ikävää palautetta.

Omien vanhempieni tapauksessa seurasi uusi avioliitto joka nyt on kestänyt 58 vuotta. Olivat siis molemmat naimisissa tahoillaan kun tapasivat, ja molemmilla oli lapsia.

siitä voi syntyä se kaikkein kaunein

Up