Surkeimmat treffikumppanin tarjoamat ateriat

Vierailija kirjoitti:

Mentiin treffeille kahvilaan ja mies joi kahvia ja minä euron teekupin. Siinä kassalla hän sitten maksoi vain omansa ja käveli pöytään. Ei se euro paljoa ole, mutta ois voinut edes sen verran skarpata, kun hän itse valitsi treffipaikan ja tiesi, että jouduin niin kauas mennessäni tulemaan autolla. 

Kerran menin miehen luokse syömään ja hän oli valmistanut kyllä maittavan aterian, mutta ruokaa oli todella vähän ja minulle jäi 3 lajin illallisesta nälkä. Kanafilee oli halkaistu kahdelle ja carryriisiä oli ehkä 2 rkl. Jälkkärinä tarjosi itse tekemiään hyviä suklaamakeisia 4 kpl.  En kehdannut sanoa asiasta, vaan lähdettyäni kävin mäkkärin kautta. 

Paras oli yksi treffikumppani, joka tarjosi Ikean lihapulla-muusiaterian pakasteesta ja oli oikein äidiltään kysynyt neuvoa, miten ne valmistetaan. Nälkä lähti, mutta olisi vähän kokeillut pistää eforttia. 

Tämähän oli noloa sinun puoleltasi . Mies oli tarkoituksella tehnyt pienet annokset ja sä meet pikaruokapaikkaan kolmen ruokalajin illallisen jälkeen. Kumpikohan tässä oli se nolo treffikokemus? Kysynpä vain.

Asuttiin yhden seurustelukumppanin kanssa eri kaupungeissa ja mies oli monta viikonloppua käynyt minun luona ja minä olin laittanut parasta pöytään joka kerta.

Sitten parin kuukauden seurustelun jälkeen minä menin ensimmäistä kertaa miehen luokse. Ekana iltana hän laittoi pastaa. Kastike oli pelkkää kermaa ja aurajuustoa (ei oikeasti mitään muuta). No kyllähän sitä nälkäänsä söi.

Seuraavana päivänä lounaalla oli pussimuussia ja mikrossa lämmitettyjä nakkipaloja. Kummallakaan aterialla ei tietoakaan salaatista tai mistään kasviksista.

Illalla mentiinkin sitten minun aloitteesta ravintolaan syömään. En kertakaikkiaan voinut syödä hänen pöperöitä kolmatta kertaa

No joskus opiskeluaikoina tarjosin mimmille puolikkaan siiderin, eli jaettiin yksi siideri puoliksi.

Mutta koska juttua riitti ja välillämme oli seksuaalista vetovoimaa niin ilta kyllä päättyi siihen kauneimpaan asiaan.

Onks tollaisia miehiä oikeasti olemassa? Olen miettinyt eroa, mutta ehkä parempi pysyä tässä suhteessa kuitenkin. En voi käsittää, että tuollaisia valmisruokia tarjoavia urpoja oikeasti on olemassa.

Parikin kokemusta on sellaisia, että olen ollut yökylässä miehen luona ja mies on hakenut itselleen grilliltä ruokaa, mitään kysymättä että voisiko minullekin tuoda jotain. Lähde siinä sitten käymään parinkymmenen kilsan reissu kaupassa itsekin jotta saat jotain syötävää.

Toinen tapaus oli vieläpä niin että olin itse edellisiltana mennyt sinne pitsan kanssa, joten ei voi sanoa ettenkö itse olisi tarjonnut ensin.

Aamulla tyyppi lähti autolla kylille, ja tultuaan näin työntävän pari grilliannosta jääkaappiin, oli luultavasti syönyt jo reissullaan jonkin aterian.

Toinen sentään lopulta oppi kun aikani katseltuani hermostuin ja sanoin suoraan, että voisin minäkin syödä jotain.

Kyllä ne harvat jotka ovat jotain syötävää huolehtineet, ovat jääneet positiivisina yllätyksinä mieleen, oli sitten mitä tahansa nakkipataa ilman salaatteja.

Minua ei haittaa se, jos mies ei ole kummoinen kokki ja tarjoaa eineksiä/erikoisia kokeiluja. Oma mies tarjosi minulle toisilla treffeillä pussimuussia johin sekoitettu hernemaissipaprikaa .D Nyt ollaan naimisissa.

Mutta sitä en ymmärrä, jos pidetään naista nälässä (no mä kävin grillillä, olisitko säkin muka syönyt jotain?) , maksatetaan omat ostokset (oho lompakko jäi kotiin ) tai pihtaillaan  niin ettei voi seuralaiselle edes kahvia/teetä tarjota (en varmasti maksa kellekkään edes euron teekupposta!)

Olin menossa miehen luo viikonlopuksi. Soitin matkalta että käynkö kaupan kautta vai onko minulle varattu ruokaa. Sanoi, että kyllä on. Minulle oli varattu koko viikonlopuksi tonnikalapurkki ja rasiallinen viinirypäleitä.

Pussimuusia ketsupilla kuorrutettuna. Tykkäsi kuulemma perunamuusista niin paljon, ja ketsuppi on hyvä kastike sille. Suuttui kun sanoin ei kiitos, syö sinä vain. Kuulemma hyvää hyvyyttään kokannut aterian ja minulle ei kelpaa.

:D

En lähtökohtaisestikkaan ajattele että miehen kuuluisi tarjota ruuat/kahvit...olen nainen joka haluaa tulla toimeen omillaan ja näyttää myös sen..eli kumpikin maksaa omansa...toki nyt kun saman miehen kanssa ollut 5vuotta ja yhteinen talous ja elämä,useimmiten mies maksaa jos ollaan yhdessä liikkeellä,mutta aika monesti raha lähtee yhteiseltä tililtä..minusta on hienoa jos mies yrittää tehdä sapuskat kotonaan naiselle,tuloksesta riippumatta mies yrittää parhaansa.....eli peukut miehelle...

En ole koskaan olettanut että minulla naisena automaattisesti tarjotaan ruokaa tai juomaa ravintoloissa. Eikä yleensä tarjotakaan. Mutta jos vartavasten kutsutaan kotiin kahville tai syömään, ei ole liioiteltua odottaa, että pöydässä olisi edes jotain juomakelpoista.

Esimerkki 1. Mies kutsui kotiinsa kahville ja erikseen sanoi ettei minun tarvitse tuoda mukanani mitään. Tarjottavana oli pikakahvia ilman maitoa. Ei muuta. Esim. kaupan keksipaketti olisi aivan loistava tarjoilu - keksit kauniisti lautaselle ja tadaa... Asunto oli myös likainen ja minun piti istua hänen petaamattoman sänkynsä päällä, koska muita huonekaluja ei ollut. Hörpin puoli kuppia haaleaa Nescafea ja lähdin.

Esimerkki 2. Mies kutsui kotiinsa syömään. Kysyi etukäteen mistä tykkään ja onko rajoituksia. Kun saavuin paikalle, minua odotti alkujuoma. Keittiössä valmistui egyptiläisittäin maustettua kanaa, curryriisiä, salaatti. Ei mitään fine diningia eikä todellakaan tarvi olla. Mutta ruoka oli hyvää ja seura mieluista. Koti oli siivottu ja selvästi otettu huomioon että vieras on tulossa. Itse vein itse leipomani omenapiirakan jälkiruoaksi, ja todella panostin parhaan reseptin löytämiseen. Vietimme mukavan illan jutellen (asiat eivät edenneet sen pidemmälle, eikä sitä odotettu tai vaaditukaan, sillä illallinen ei ole normaalille ihmiselle tapa ostaa seksiä).

Kumpikohan mies teki paremman vaikutuksen?

Vierailija kirjoitti:

Onks tollaisia miehiä oikeasti olemassa? Olen miettinyt eroa, mutta ehkä parempi pysyä tässä suhteessa kuitenkin. En voi käsittää, että tuollaisia valmisruokia tarjoavia urpoja oikeasti on olemassa.

Minä en usko kaikkia näitä tarinoita. Ja se, mikä itsestäni on outoa, että ihmiset muka menevät tuoreen tuttavuuden luo syömään eikä etukäteen puhuta mitään siitä, onko toisella jotain ruokavaliorajoitteita tai inhokkeja tms. Saati että sovittaisiin, että toinen tekee ruoan ja toinen tuo jälkkärin tai juomat.

Ei nyt varsinaisesti ateria, mutta jääkaappikylmä punkku hieman yllätti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan olettanut että minulla naisena automaattisesti tarjotaan ruokaa tai juomaa ravintoloissa. Eikä yleensä tarjotakaan. Mutta jos vartavasten kutsutaan kotiin kahville tai syömään, ei ole liioiteltua odottaa, että pöydässä olisi edes jotain juomakelpoista.

Esimerkki 1. Mies kutsui kotiinsa kahville ja erikseen sanoi ettei minun tarvitse tuoda mukanani mitään. Tarjottavana oli pikakahvia ilman maitoa. Ei muuta. Esim. kaupan keksipaketti olisi aivan loistava tarjoilu - keksit kauniisti lautaselle ja tadaa... Asunto oli myös likainen ja minun piti istua hänen petaamattoman sänkynsä päällä, koska muita huonekaluja ei ollut. Hörpin puoli kuppia haaleaa Nescafea ja lähdin.

Esimerkki 2. Mies kutsui kotiinsa syömään. Kysyi etukäteen mistä tykkään ja onko rajoituksia. Kun saavuin paikalle, minua odotti alkujuoma. Keittiössä valmistui egyptiläisittäin maustettua kanaa, curryriisiä, salaatti. Ei mitään fine diningia eikä todellakaan tarvi olla. Mutta ruoka oli hyvää ja seura mieluista. Koti oli siivottu ja selvästi otettu huomioon että vieras on tulossa. Itse vein itse leipomani omenapiirakan jälkiruoaksi, ja todella panostin parhaan reseptin löytämiseen. Vietimme mukavan illan jutellen (asiat eivät edenneet sen pidemmälle, eikä sitä odotettu tai vaaditukaan, sillä illallinen ei ole normaalille ihmiselle tapa ostaa seksiä).

Kumpikohan mies teki paremman vaikutuksen?

Mitä väliä sillä on kumpi teki suuremman vaikutuksen prinsessaharhailijaan, kun kumpikaan deitti ei johtanut yhtään mihinkään. 

Siis kumpikaan ei johtanut seksiin? Mistä nyt tiedät kumman valinta tuo lopputulos edes oli? Ehkä herra B olisi halutessaan päässyt jatkoon?

Mentiin treffeille museoon ja mies pyysi luokseen kahville. Kävi kioskilla ostamassa röökiä ja oli samalla ostanut yhden kuivan muffinin. Keitti laihat pikakahvit ja puolitti leivonnaisen.

Siitä kehkeytyi kuitenkin hyvä ystävyys, naureskellaan toisinaan edelleen näille "treffeille".

Vuosia sitten kutsuin tutun opiskelijakaverin kylään. Kyseessä ei siis olleet treffit vaan tehtiin yhdessä opsikeluja. Olin tehnyt aiemmin lasagnea ja otin sitä pakasesta ja pistin pannulle sulamaan. 

Kai sen neidon silmät oli niin ihanat, kun unohdin lasagnen ja se paloi pohjaan. Siispä tarjosin neidille pohjaanpalanutta lasagnea. 

Yritys kuitenkin ratkaisee, tuo neito on ollut yli 20 vuotta vaimonani ja olen saanut tehdä hänelle onnistuneitakin ruokia.

Tapahtui ulkomailla, jossa vietin pidemmän aikaa vapaaehtoistyöläisenä. Tapasin paikallisen miehen ja alettiin vahingossa seurustella, vaikka molemmille oli tiedossa että suhteella tulee hyvin todennäköisesti olemaan "viimeinen myyntipäivä". 

Mies kutsui minut luokseen illalliselle (olimme jo n. kuukauden seurustelleet). Lupasi että grillataan paikallisia herkkuja ym. Menin ja söin lounaaksi vain appelsiinin, kun ajattelin että syön sitten niin että napa rytkyy. Vielä oikein tekstasin siitä miehelle etukäteen hehkutellen tulevaa herkkuateriaa. 

Jotenkin siinä vaan kävi niin, että mies ei koskaan laittanutkaan lupaamaansa ruokaa. 

Ja kun palasin omille kämpilleni, siellä oleva keittiö oli jo laitettu (yöksi) lukkoon. 

Mun päivällinen oli sitten 3 suklaakeksiä, jotka mulla sattui olemaan omassa huoneessa.

Välini ko. mieheen viilenivät huomattavasti tuon episodin jälkeen. Mies kyllä sitten toteutti tuon lupaamansa grillauksen myöhemmin, mutta mulla meni usko mieheen kun petti lupauksensa. Mies ei ikinä ymmärtänyt tätä. 

Dodii kirjoitti:

En lähtökohtaisestikkaan ajattele että miehen kuuluisi tarjota ruuat/kahvit...olen nainen joka haluaa tulla toimeen omillaan ja näyttää myös sen..eli kumpikin maksaa omansa...toki nyt kun saman miehen kanssa ollut 5vuotta ja yhteinen talous ja elämä,useimmiten mies maksaa jos ollaan yhdessä liikkeellä,mutta aika monesti raha lähtee yhteiseltä tililtä..minusta on hienoa jos mies yrittää tehdä sapuskat kotonaan naiselle,tuloksesta riippumatta mies yrittää parhaansa.....eli peukut miehelle...

Minäkin olin se "itsellinen nainen joka tulee toimeen omillaan" eikä vaadi mieheltä mitään. Kunnes huomasin 10 vuoden jälkeen etten saanutkaan mitään. Kuljin omalla kustannuksella toiselle paikkakunnalle treffeille, maksoin omat ruoat, edes vessapaperia tai sinappia ei voinut mies tarjota, vaan valitti niistä että pitää maksaa. Sitten tuli se päivä kun en voinut enää matkustaa, eipä ole miehestä kuulunut kuin sähköpostia silloin tällöin.

Mitä tästä opin? Ei ikinä enää miestä. Ei köyhällä ole varaa menettää sekä rahojaan että särkeä sydäntään jonkun kaksilahkeisen vuoksi.

Mies oli kertonut olevansa armoitettu ruuanlaittaja, ja harrastavansa erityisesti italialaista keittiötä. Otin siis kutsun vastaan, kun pyysi luokseen syömään, ja sovittuna aikana soitin ovikelloaan huolella valittu punkkupullo kainalossa kutkuttavan odotuksen vallassa.

Ensin mies esitteli asiaankuuluvasti asuntonsa ja erityisesti keräilemiään esineitä, olihan hän tietyn aikakauden ja tiettyjen suunnittelijoiden ihailija ja etsinyt hartaasti näiden klassikkoja ja tuntemattomampia luomuksia.

Sitten mies kaatoi meille viinilasilliset, ja juttelimme vilkkaasti samalla kun siirryimme keittiöön, jossa ruuanlaittotapahtuma hitaasti pääsi lopulta käyntiin.

Da daa, ruokana olisi, ei enempää eikä vähempää kuin pasta bolognesea!

Ei muuta kuin keitinvesi kiehumaan. En puuttunut tähän, ajattelin, että kai mies tietää mitä tekee. Itse olisin valmistanut kastikkeen ensin, ja vasta sitten keittänyt spagetin al dente. Mutta ajattelin, että kaiketi mies on jo tehnyt kastikkeen valmiiksi, ja ottaa sen tuossa tuokiossa liedelle kuumenemaan, kunhan pasta saadaan alulle.

Ruuanlaitto oli vaiherikas tapahtuma. Kun vesi alkoi kiehua, alkoi pohdinta, paljonko suolaa ja paljonko öljyä sinne pitäisi laittaa ennen spagetin asettelua kattilaan. Tästä lopulta selvittiin, ja pasta saatiin kiehumaan. Toki jatkuvaa valppautta vaatien, sillä spagetit piti niiden pehmetessä asetella kokonaan keitinveteen. Tämä oli tarkkaa puuhaa.

Toiset lasit kaadettiin, ja spagetti kypsyi kiehuvassa vedessä onnellisesti. Jossain vaiheessa ehdotin, että pitäisikö niitä katsoa, lienevät jo kypsiä. Kyllä olivat. Kattila otettiin pois liedeltä. Miehellä oli juttu kesken, annoin hänen jatkaa havainnollistaen asiaansa pastakauhan laajoin kaarin.

Kolmannet lasit kaadettiin, viini maistui. Spagetti lepäsi keitinvedessään kattilassa. Juttua tuli. Puolentoista tunnin kuluttua mies otti jauhelihan esiin jääkaapista. Sepä ei ollutkaan mitä tahansa jauhelihaa, olihan nyt erityinen tilanne käsillä. Se oli pihvikarjan paistijauhelihaa!

Paistinpannu laitettiin lämpiämään, ja paistinlasta ilmaantui jostakin miehen käteen. Tästä eteenpäin omat havaintoni ja ajantajuni ovat epätarkkoja, sillä olin saapunut paikalle nälkäisenä, ja kolme lasillista viiniä teki tehtävänsä. Enää ei ollut nälkäkään.

Levy saatiin päälle ja pannu kuumenemaan. Kun pannu alkoi kärytä mustana ja kuivana, lisättiin öljy. Tämän jälkeen kävi ilmi, että myös liesituuletin on laitettava päälle. Seuraavaksi jauheliha lisättiin pannulle. Paistinlastaa ei löytynyt mistään. Kun se etsintöjen jälkeen lopulta löytyi, se tipahti lattialle. Mies nosti sen lattialta ja sen kummemmin tarkistamatta alkoi käännellä lastalla kiinni palanutta jauhelihaa. Käry oli melkoinen, mutta pysyin sinnikkäästi keittiössä pitäen seuraa miehelle. Toinen pullo oli avattu tässä vaiheessa ja mies oli kietaissut sen lähes yksin lahjakkaasti.

Loputtomalta tuntuvien manöövereiden, tarkan harkinnan ja maustamisen (valkopippurin suhde mustapippuriin oli kuulemma olennainen) jälkeen, ja kun jauhelihasta oli ketsupin ja HP:n avulla luotu kastike, oli aika syödä ja avata siinä vaiheessa jo neljäs viinipullo.

Olin kattanut pöydän valmiiksi tätä juhla-ateriaa varten. Valkoisia turvonneita vetisiä spagetteja ja pikantin maun saanutta jauhelihakastiketta. Servettejä tai talouspaperia ei ollut, joten kaivoin laukustani nenäliinapakkauksen. Mies söi hyvällä ruokahalulla ja ihmetteli, miten "me" olimme onnistuneet illan aikana juomaan neljä pulloa viiniä. Viidettä ei valitettavasti ollut, muuten määrä ei olisi tässä vaiheessa tullut huomatuksi.

Poistuessani mies yritti vielä estää ja viedä väkisin sänkyynsä, mutta oli onneksi niin humalassa, ettei onnistunut.

Se oli kyllä ikimuistoinen pasta bolognese.

Ehkei se itse ruoka ole se pointti? Heittäisin ulos naisen jos nyrpistelisi nokkaansa.

Dodii kirjoitti:

En lähtökohtaisestikkaan ajattele että miehen kuuluisi tarjota ruuat/kahvit...olen nainen joka haluaa tulla toimeen omillaan ja näyttää myös sen..eli kumpikin maksaa omansa...toki nyt kun saman miehen kanssa ollut 5vuotta ja yhteinen talous ja elämä,useimmiten mies maksaa jos ollaan yhdessä liikkeellä,mutta aika monesti raha lähtee yhteiseltä tililtä..minusta on hienoa jos mies yrittää tehdä sapuskat kotonaan naiselle,tuloksesta riippumatta mies yrittää parhaansa.....eli peukut miehelle...

Mies ansaitsee siis aplodit ihan vain siksi, että tekee ylipäätään jotain? Oli lopputulos kuinka kauhea tahansa? Mitä sanoisit, jos nainen tarjoaisi miehelle makaronia sweetchili-kastikeessa ja haaleaa hanavettä? Vau, naiselle propsit, hän yritti parhaansa!