Lapseni päiväkoti kieltää vanhempia tekemästä ruokaostoksia lapsen hoitoaikana! Onko muilla samanlaista?
Lapseni aloitti hiljattain uudessa hoitopaikassa. Tulin ohimennen maininneeksi hoitajille, kuinka ruokaostosten tekeminen on kätevää työpäivän päätteeksi. Työskentelen siis kaupassa ja pari kertaa viikossa teen ruokaostokset työpäiväni päätteeksi. Lapseni päiväkodissa oltiin kuitenkin toista mieltä. Sain seuraavana päivänä käteeni lapun, jossa selväsanaisesti ilmoitettiin, että lapsi saa olla hoidossa vain ja ainoastaan vanhempien työpäivän ja työmatkojen ajan.
Eli minun tulisi ajaa töistä suoraan päiväkodille 25 min automatka. Hakea lapsi ja ajaa takaisin 25min kaupalle tekemään ruokaostokset. Ja sitten ajaa kotiin päiväkodin ohi 45 min matka... (asumme syrjäseudulla ja työpaikkani kauppa on tosiaan lähin ruokakauppa). Lapseni on päiväkodissa muutenkin vain puolipäiväisenä, joten en pidä pahana, että hakeminen " myöhästyy" 20 min pari kertaa viikossa. Kuitenkin haen lapseni aina viimeistään sopimukseen merkittynä aikana!
Onko tämä nyt sitä subjektiivista hoito-oikeutta...? Onko henkilökunta yksinkertaisesti vain v-mäinen, vai voiko päiväkoti oikeasti päättää, missä tilanteessa lapsi on oikeutettu päivähoitoon? Vinkkejä kehiin!
Kommentit (98)
lapsen äiti on käynnyt ostoksilla ennen kuin hakee lapsen hoidosta.
Ärsyttää vaikka ymmärrän asian, esim ap tapauksessa.
Kaikkien osapuolten mielenrauhaksi neuvon että käy kaupassa, mutta älä kerro hoitajille.
haetaan vaikkapa klo 17, niin mitä ihmeen väliä sillä on, luuhaako vaikka sen koko päivän jossain kaupassa?? Mulla ei ole tullut tuommoinen kyllä mieleenkään, oma lapseni on 4-5 tuntia päivässä päiväkodissa ihan sen vuoksi, kun tässä lähipiirissä ei ole samanikäistä seuraa päivisin, ja lapsi itse haluaa siellä olla. Itse olen kotona, mutta ei ole vielä kyllä kertaakaan käynyt edes mielessä että tässä olisi jotain pahaa?? Enkö uskalla enää mennä kauppaan tai lenkille, jos joku näkee??
ei se hoitajille kuulu pätkääkään.
Ja minä sentään käyn päivittäin töissä. Hoidossa on esim. lapsia, joiden molemmat vanhemmat makaavat himassa työttöminä...
jos siis haet pois viimeistään määrättynä ajankohtana. Hieman parempi sanajärjestys.
No, ihan riitaa haastamatta ja työn puolesta (olen lto) sanon meidän päiväkotimme mielipiteen: Hoitosopimuksessa on määritelty hoitoaika ja vanhemmat saavat käyttää sen aivan miten haluavat. Ainakin meillä käy lähes päivittäin niin, että kaikki lapset haetaan jo noin varttia ennen viimeistä mahdollista aikaa. On tietysti mukavaa, jos joskus lapsia on vähän ja pystyy tekemään heidän kanssaan jotain erityistä, mutta meidän työtämme on hoitaa lapset koko hoitoajan emmekä todellakaan rupea neuvomaan vanhemmille, mitä heidän pitää tehdä sinä aikana!
kirjoittakaa sopimukseen riittävän pitkä hoitoaika. Meillä sovittu hoitoaika on 7.30-16.30, vaikka pääsen töistä useimmiten jo klo 15.15. Yleensä haen muksun jo heti puoli neljän jälkeen, mutta jos on asioita, kaupassa käyntiä, tai työpäivä venyy, niin eipä tule stressiä. Lapsi saa olla tuolloin hoidossa puoli viiteen. Kukaan ei kiellä hakemasta aikaisemmin kuin sopimuksessa lukee.
ne kotona olevat vanhemmat joutuu oleen kotona sisällä koko päivän. Mihinkään eivät saa mennä ettei tulisi kiusausta kauppaan ostoksille poiketa ;D
Vierailija:
ei voi olla noin! Vaikka äiti/isä olisi kotona, kyllä lapsi saa hoidossa olla!
Vierailija:
Tässä ketjussa ei ole kysymys mielipiteestä, mikä on hyvä lapsen kannalta tsm. Eikä edes siitä, mitä kaikenlaisia sääntöjä kunnissa on kekkaistu. Laki sanoo, että jokaisella lapsella on subjektiivinen oikeus olla hoidossa ja kunnan on tuo hoitopaikka annettava. Subjektiivinen oikeus ei puutu siihen, mitä vanhemmat tekevät hoitopäivän aikana, eikä kunnisssa ole oikeutta lähteä sitä määräämään.
Mä oon tästä kohta menossa töihin ja vaikka osa-aikasta teenkin, niin sen verran tulee tunteja, että täys maksu menee kunnalle. Ja varmasti saavat pitää pentua siellä et mä pääsen kauppaan ja lenkille ensin. Hah! :)
ja haen lapset päivähoidosta. Hoitajien päivä ei pitene ollenkaan.
voi hoitaa maalaisjärjellä. Jos kerran on kaupassa töissä, niin kai ne ostokset nyt voi tehdä samalla!!!! Aivan varmasti hoitajat ymmärtävät jos selität asian heille! Niin minä tekisin, ottaisin oikein keskustelutuokion varta vasten!
Mutta, en kyllä kuollaksenikaan ymmärrä, miksi te jotkut vanhemmat varaatte lapsillenne pidemmän hoitoajan kuin työnne kestävät...juuri sen takiako että voitte hoitaa asioitanne töiden jälkeen. Ensinnäkin tehän huijaatte siinä päivähoitohenkilökuntaa... moni oikein varta vasten täälläkin kehottaa ottamaan pidemmän hoitoajan jo heti alkuun! Siinäkin säästäisi paljon jos turhat hoitoajat vähenisivät. Toisekseen lapsenne saa viettää vähemmän aikaa kanssanne...sääli heille!
Muistakaa että monella hoitajallakin on perhe!!!
lapset viedään jo kolmevuotiaana " kouluun" , että oppivat olemaan toisten lasten kanssa ja täällä Suomessa hoitajat kyyläävät, että mitähän vanhemmat hoito-aikana tekevät.
Eipä olisi näilläkään hoitajilla töitä, jos ei olisi hoidettavia.
Itse olen kertomatta hoitajille oikeastaan mitään, syyllistävät muutenkin tarpeeksi.
ennen kuin hakevat lapsen, kunhan se on ennen sovittua aikaa.
Niin se pitääkin olla, ei kai nyt kukaan hullu halua viettää yhtään ylinmääräistä aikaa lapsensa kanssa, jos kerta joku toinen hoitaa ja vanhemmat voi mennä vaikka ostoksille.
Tehkää vaan mitä haluatte, lapsenne on paremmassa hoidossa minun luona jos te olette noin itsekkäitä omien lastenne suhteen.
pph
ja lapselle on lakisääteisesti taattu tuo hoitopaikka, minä en kuuntele enkä huolehdi hoitajien työajoista. Se on heidän ongelmansa, sopikoot paremmat työehdot.
Lapsen hakeminen hoidosta puoli tuntia myöhemmin ei siis pidennä työpäivää. Suosittelen myös varaamaan hieman ylimääräistä hoitopäivän pituuteen. Itse kiidän hakemaan lapset hoidosta niin pian kuin ehdin, en edes käy kaupassa mutta joskus työpäivä voi venähtää, matkalla on ruuhka tms. Ainakin Tampereella joutuu maksamaan sakkomaksua, jos hoitoaika ylittyy. Päiväkodilla ei ole oikeutta kieltää kaupassakäyntiä, kun lapsi on hoidossa. Ennen näin oli, osa hoitajista tuntuu vieläkin elävän 80-lukua..
ja kaksi viikkoa ollaan lomalla siitä alusta, eli aloitetaan kevyesti pitämällä muksua tarhassa muutama tunti per päivä. Miehen kanssa ollaan päivät kotona,haetaan muksu sitten kun sopii. En aio kertoa tarhaan yhtään mitään meidän elämänolosuhteista, se ei heille kuulu.
ennen kuin haet pojan, usein kiidän hakemaan lapsen heti ja mennään sitten yhdessä kauppaan. Millä ne lapset oppii sitä kaupassa käyttäytymistä jos se tehdään aina heidän poissaollessaan.
Ymmärrän kyllä ap:n tapauksen varsinkin näillä bensan hinnoilla.
En taida muuttaa Suomeen vielä pitkään aikaan. Täällä sentään käytetään järkeäkin. Ei ole hoitosopimusta, joka rajoittiasi hoidon tiettyihin kellonaikoihin. Päiväkoti on kuudesta kuuteen auki, lapsen saa tuoda ja hakea silloin kun huvittaa (lukuunottamatta ruokailu- ja uniaikoja).
Kaupassakin saa käydä silloin kun haluaa.
terv. ulkosuomalainen
paivakoti auki klo 7-18 tuo ja hakee lapsen milloin haluaa.
Eri asia on pph, yleensa tarkat tulo- ja hakuajat. Pitää saada pph:n lupa jos tuo tai hakee myohemmin yhtena paivana.
toinen ulkosuomalainen
Vierailija:
Tässä ketjussahan on moneen kertaan osoitettu että jos hakuaika ei sopimuksesta muutu niin kaupassa voi käydä. Yksinkertaista, mutta totta. Ja edelleen, muista ne virikelapset ja subjektiivinen oikeus hoitoon.