Teenkö #MeToo-syytöksen kuntosalilla ahdistavalle miehelle?
On tunne että tarviis tukea ja vähän apua tähän ahdistavaan tapaukseen, toivottavasti täältä sitä voisi saada kun en oikein tiedä mistä muualtakaan. No, lyhyesti sanottuna kuntosalilla samoihin aikoihin käy sellainen vähän liian ystävällisen oloinen mies joka tervehtii hymyillen ja oikein sellaisella flirttailevalla virneellä.
En oikein ole halunnut antaa mitään kaikua tälle miehelle, mutta silti tämä jatkuu vain ja hän tulee myös aina usein tekemään liikkeitään juuri minun lähelle hämmästyttävän usein. Todennäköisesti tarkoituksella, tai sitten kuvittelen vain.
Olen nyt pohtinut, että tekisinkö #MeToo-syytöksen hänestä, kun jotenkin ahdistaa aina kun hän on salilla samaan aikaan ja olen jopa yrittänyt muuttaa aikataulujani sen suhteen muttei oikein aina onnistu. Kauhistuttaa ja suorastaan ahdistaa ajatus, että joku kerta salilla ei olisi ketään muita... Ahdistavaa lähteä treenaamaan kun tämä on mielessä.
Vaivihkaa olen saanut otettua kuvan hänestä samalla kun olevinaan näprännyt puhelinta (mutta otinkin kuvan hänestä tarkoituksella). Nyt olen miettinyt, että laitanko salin johdolle vaikka anonyymin sähköpostin ja #MeToo valituksen tästä miehestä ja liitteisiin kuva hänestä niin he tietävät kenestä on kyse. Jos vaikka sitä kautta hänet poistettaisiin salilta.
Kannattaako tämä tehdä? Olen kyllä miettinyt hänenkin kantilta, että ehkä siinä ei #metoo syytös aivan täyty mutta silti ainakin pääsisin eroon ahdistavasta tyypistä kun hänet vain poistettaisiin. Mutta entä jos hän saa tietää että minä olin se syypää hänen salilta poistoon ja saan jonkun stalkkerin ja vainoajan hänestä vielä? Mitä te tekisitte salilla ahdistavalle miehelle?
Kommentit (82)
Mies kertoo samaan aikaan kavereilla, että salklla yks muija käy saleen kuumana häneen kun koko ajan kyylää mitä hän tekee...
Et ota katsekontaktia, pistät kuulokkeet korville ja keskityt omaan treenin. Jos kysyy jotain, vaikka mistä sais käsipaperia, vastaat selkeästi vaikka en tiedä/infosta jne. Ja jatkat treeniä.
Jos hän kysyy sinua kahville, sanot ei kiitos et ole kiinnostunut.
Jos hän yrittää käydä käsiksi, soita poliisille.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tästä miehet opimme? Ei kannata katsoa naisia, eikä varsinkaan hymyillä saati tervehtiä.
Olet pian vankilassa, tarvitaan vain vähän naisen mielikuvitusta ja häshtäg metoo ja elämäsi on tuhottu.
Tämän takia MGTOW on olemassa.
Ja ap tuli valmiilla vastauksella! Bravo.

Suomessa ei edes vakavasta seksirikoksesta joudu vankilaan, saati pelkästä ei-toivotusta lähestymisestä julkisella paikalla. Tästä ei seuraa muuta kuin salin henkilökunnan kautta välitetty toive, että mies jättäisi ap:n rauhaan. Älä viitsi uhrautua.
Täysin epätotta. Nimittäin häshtäg metoo muuttaa tuomion kovemmaksi. Aivan päivänselkeää että pelkkä #MeToo riittää todisteeksi vankilaan joutumiselle. Uskokaa naisia. #BelieveWomen
Mitä ihmettä edes tarkoitat sanomalla, että "pelkkä #metoo riittää todisteeksi vankilaan joutumiselle"? Minulla on nyt varmaan mennyt jotain ohi, sillä en saa lainkaan kiinni siitä, mitä ap tarkoittaa #metoo-syytöksellä ja yllä oleva kirjoittaja sen käyttämisellä todisteena. Kyseessähän on niin kutsuttu avainsana, joka voidaan liittää somepäivityksen yhteyteen. Somepäivitys ei ole mikään todiste eikä itsessään käynnistä rikostutkintaa. Se, että kampanjan myötä joku on rohkaistunut tekemään rikosilmoituksen, on kokonaan toinen asia.

Mistähän mies mahtaisi tuomion saada? Mikä tässä on rikosnimike? Tässä ei ole täyttyneet edes ahdistelun kriteerit. Älä viitsi tehdä itsestäsi pelleä.
Tunge se #MeToo per*eesees, varmaan syy on että on valkonen? V*ttu mitä porukkaa tääl palstal, nauroin tälle avaukselle. Mutta joo, soita ihmeessä seuraavan kerran 112. V**un imbesilli H***A.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tästä miehet opimme? Ei kannata katsoa naisia, eikä varsinkaan hymyillä saati tervehtiä.
Olet pian vankilassa, tarvitaan vain vähän naisen mielikuvitusta ja häshtäg metoo ja elämäsi on tuhottu.
Tämän takia MGTOW on olemassa.
Suomessa ei edes vakavasta seksirikoksesta joudu vankilaan, saati pelkästä ei-toivotusta lähestymisestä julkisella paikalla. Tästä ei seuraa muuta kuin salin henkilökunnan kautta välitetty toive, että mies jättäisi ap:n rauhaan. Älä viitsi uhrautua.
Täysin epätotta. Nimittäin häshtäg metoo muuttaa tuomion kovemmaksi. Aivan päivänselkeää että pelkkä #MeToo riittää todisteeksi vankilaan joutumiselle. Uskokaa naisia. #BelieveWomen
Mitä ihmettä edes tarkoitat sanomalla, että "pelkkä #metoo riittää todisteeksi vankilaan joutumiselle"? Minulla on nyt varmaan mennyt jotain ohi, sillä en saa lainkaan kiinni siitä, mitä ap tarkoittaa #metoo-syytöksellä ja yllä oleva kirjoittaja sen käyttämisellä todisteena. Kyseessähän on niin kutsuttu avainsana, joka voidaan liittää somepäivityksen yhteyteen. Somepäivitys ei ole mikään todiste eikä itsessään käynnistä rikostutkintaa. Se, että kampanjan myötä joku on rohkaistunut tekemään rikosilmoituksen, on kokonaan toinen asia.
Kuten on nähty, ensisijaisesti #BelieveWomen, naisten sanaa ei saa kyseenalaistaa vaan jos nainen syyttää miestä häntä pitää uskoa.
Eli jos tämä nainen syyttää tätä miestä, niin hänet voidaan heittää linnaan sillä.
Se on #MeToo:n perusta. Eli naisille annettu ase, jolla voidaan tuhota miehen kuin miehen elämä sormea osoittamalla. Todisteita ei tarvita, vain pelkkä #BelieveWomen
Jos et usko naisia, olet se ongelma.

Jos ap syyttäisi miestä aiheetta jostain vakavasta rikoksesta, olisi toki mahdollista, että mies tulisi väärin tuomituksi. Näillä tiedoilla, mitä nyt on annettu, eli että mies hakeutuu ap:n läheisyyteen kuntosalilla ja tuijottaa, ei käynnistettäisi edes rikostutkintaa.

Naisethan ovat todella uskottavia,tässä yksi esimerkkitapaus

Sitten olen ymmärtänyt #MeToo:n väärin. Eikö sillä voi muka vain tuhota miehiä, joista ei vain pidä? Niinhän sitä on käytetty kokoajan ja se on toiminut.

Kyllä, olet mitä ilmeisimmin ymmärtänyt kampanjan väärin. Ota ihmeessä aiheesta vähän enemmän selvää ennen kuin tulet esittämään näkemyksiäsi.
Ihan varmasti joskus on joku syytön mies menettänyt maineensa tai tullut aiheetta tuomituksi väärän ilmiannon vuoksi, mutta fakta on, että suurimmassa osassa ahdistelutapauksia ja vakavampiakin seksirikoksia ei tekijä joudu ollenkaan vastuuseen joko todisteiden puuttuessa tai siksi, ettei uhri uskalla tai pysty aloittamaan oikeusprosessia.
On aika karmivaa, miten suurta huolta kannat miesten maineen menetyksestä siihen nähden, miten paljon suurempi riski naisella on joutua ahdistelun uhriksi kuin miehellä tulla aiheetta tuomituksi.

No juurihan jenkeissäkin korkeimman oikeuden tuomariehdokasta osoitettiin #MeToo sormella, vain ja ainoastaan tuhotakseen hänet poliittisista syistä ja nimenomaan päästä keksityllä syytöksellä.
Tämä on se #MeToo minkä minä näen, ja uskon että suurin osa ihmisistä näkee saman.
Tämän piti olla ase naisille, jota voidaan käyttää miten halutaan epämiellyttäviä miehiä vastaan.
Uusi etuoikeuteni on #BelieveWomen sanoittepa mitä sanoitte.
en usko kotimaan MeToo juttuihin enään laisinkaan, ellei niistä ole poliisin tutkimusta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005986928.html

Kirjoitustyylistäsi näkee, että olet ap. Yrität kuulostaa älykkäältä ja aiheeseen perehtyneeltä, mutta et oikein osaa ilmaista itseäsi. Tekstiäsi on vaikea ymmärtää. Et ylipäätään anna kovin fiksua kuvaa itsestäsi tai näkemyksistäsi lapsellisella trollailulla. Koska tämä aihe näyttäisi olevan sinulle tärkeä, saisit paljon paremmin viestisi perille, jos et tehtailisi tällaisia typeriä aloituksia. Sinua varmaan harmittaa, kun kukaan ei provosoitunut, vaan kaikki yrittivät vastata asiallisesti.
Jos tämä ei ole provo, niin viimeistään tässä vaiheessa kannattaa miesten ymmärtää jättää naiset täysin vailla huomiota. Heitä ei pidä katso, heille ei saa hymyillä, äläkä missään tapauksessa puhutai avaa naiselle ovea.
Tilannetta helpottaisi tietysti paljon, jos naiset ryhtyisivät käyttämään burkhaa. Tosin sehän onkin heidän tulevaisuuttaan, kun suomalaisista miehistä tehdään metoo -ilmoituksia ja korvataan heidät turvallisilla lähi-idän miehillä.
Suomalaiset miehet voivat hakea puolisonsa idästä.
Vierailija kirjoitti:
Tää voi olla tottakin. Mee naisten salille? Sano miehelle ettei ota kontaktia kun et pidä siitä?
Ehkä provo, mut miks naisten on niin hiton vaikeeta sanoa ei?
Aloitus on ehkä provo tosiaan, mutta esimerkiksi minä olen luonteeltani piinallisen ujo enkä ole koskaan oppinut ns. "pitämään puoliani". Jos joku flirttaisi jatkuvasti kanssani ei-toivotusti - vieläpä salilla eikä missään baarissa - se olisi minulle hemmetin ahdistavaa enkä todennäköisesti osaisi sanoa tarpeeksi selkeästi EI vaan kiemurrella tilanteesta jotenkin ulos, sillä takaraivossa kytee aina ajatus, että voi olla pahimmillaan vaarallista haastaa ventovieraan kanssa riitaa. En varmaan keksisi muuta keinoa kuin alkaa vältellä paikkoja, jossa kyseiseen mieheen voi törmätä. Jos olisin ap, vaihtaisin salia.
Toivon ihmisiltä sen verran pelisilmää, että lopettaisivat viattomankin flirttailun, jos "kohde" ei osoita kiinnostuksen merkkejä. Ja sanon "ihmisiltä", koska tiedän naistenkin joskus käyttäytyvän näin miehiä kohtaan, eikä kaikilla naisilla ole suinkaan mitään maagista ihmistuntemusta. Miehet kyllä tekevät tätä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tästä miehet opimme? Ei kannata katsoa naisia, eikä varsinkaan hymyillä saati tervehtiä.
Olet pian vankilassa, tarvitaan vain vähän naisen mielikuvitusta ja häshtäg metoo ja elämäsi on tuhottu.
Tämän takia MGTOW on olemassa.
Suomessa ei edes vakavasta seksirikoksesta joudu vankilaan, saati pelkästä ei-toivotusta lähestymisestä julkisella paikalla. Tästä ei seuraa muuta kuin salin henkilökunnan kautta välitetty toive, että mies jättäisi ap:n rauhaan. Älä viitsi uhrautua.
Ei joudu vankilaan ei, mutta voi muuten täysin pienestä, koska 0-linja, menettää työnsä, kuten tuttavalleni kävi.
Oli Just tollai hymyillyt ystävällisesti niin hänestä Tämä nainen teki valituksen.
Tuttavan koko elämä meni pienestä hymyilystä. Nainenkin myönsi, että vain hymyili, mutta nolla toleranssin takia, menetti hymyilijä työnsä.
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä ei ole provo, niin viimeistään tässä vaiheessa kannattaa miesten ymmärtää jättää naiset täysin vailla huomiota. Heitä ei pidä katso, heille ei saa hymyillä, äläkä missään tapauksessa puhutai avaa naiselle ovea.
Tilannetta helpottaisi tietysti paljon, jos naiset ryhtyisivät käyttämään burkhaa. Tosin sehän onkin heidän tulevaisuuttaan, kun suomalaisista miehistä tehdään metoo -ilmoituksia ja korvataan heidät turvallisilla lähi-idän miehillä.
Suomalaiset miehet voivat hakea puolisonsa idästä.
En tiedä, onko ap provo. Mutta toivon ihmisten ymmärtävän, että siinä on aika iso ero:
Vastaantuleva mies kauppakeskuksessa ohimennen hymyilee ja avaa oven = hyvä mieli, ainakin minulle (ja itsekin avaan ovia ja hymyilen tuntemattomille)
Menen salille/olen töissä kaupan kassalla/käyn luennoilla, ja sama mies lähestyy joka kerta ja tulee flirttailemaan, vaikka en ole mitenkään osoittanut olevani kiinnostunut = ahdistavaa, tunnen oloni nurkkaanajetuksi, tekee mieli jättää menemättä kyseiseen paikkaan enää
Jos nyt jätetään se seksuaalinen elementtikin asiasta pois, monelle meistä on ahdistava kokemus sekin, että joku täysin tuntematon Sirkka-Kerttuli tulee joka kerta luennolla viereen istumaan ja juttelee ja käyttäytyy kuin paraskin kaveri, vaikka sitä haluaisi vain keskittyä luentoon ja olla rauhassa.
Sosiaalisille ja itsevarmoille ihmisille on varmaankin paljon helpompi päästä ei-toivotuista seuralaisista kohteliaasti mutta jämäkästi eroon.
Kaikki meistä eivät valitettavasti ole sosiaalisia ja itsevarmoja.
Paljon mahdollista muuten.