Miten käytännössä toimitaan, kun päiväkodista soitetaan, että lapsi sairastunut ja hänet pitää hakea kesken päivän?

Uskokaa tai älkää , mutta lapsia oli päiväkodissa 80/90-luvullakin kun harvan taskussa oli kännykkä. Olen miettinyt kuten ap , miten he joille ei voi soittaa tai jotka eivät voi työtään jättää , ovat asian järjestäneet. Joku varanoutajahan siinä on oltava.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa jo aloittaa se oman kännykän vilkuilu kesken työpäivän. Sitten kun se lapsesi on koulussa, niin osalla opettajista on ihan oletusarvo, että vanhemmat reagoi Wilma-viesteihin myös 8-16.

Ohi

Mitä ihmeen asiaa opettajalla on keskellä päivää ? Tai yleensäkään pitääkö tämän kommunikaation olla 24 /7 kuten olen nykyisestä koti-koulu "yhteistyöstä" olen ymmärtänyt. Eikö opettajat osaa enää hommiaan?

Olin hoitovapaalla ja muutama naapuri oletti, että voin alkaa varahakijaksi. Toinen oli, että olisin alueemme ilmainen iltapäivähoito. Kun nyt kumminkin olen kotona.

Kieltäydyin kauniisti, koska en ensinnäkään voinut luvata, että olen koko ajan kotona. Vietin aikaa paljon vanhemmillani hoitovapaan aikana. Toiseksi en osannut kuvitella, että herättäisin vauvan ja pukisin kaksi isompaa lasta ja lähtisin hakemaan näin jonkun kipeää lasta hoidosta. Tai yleensä muutenkaan, että olisin koko ajan valmiudessa hakemaan naapureiden lapsia ja hoitamaan niitä kipeänä meillä.

Iltapäivähoidosta kieltäydyin, koska en halunnut isoa poikalaumaa meille syömään jääkaappia tyhjäksi tai päivystämään joka päivä kotona puolen päivän jälkeen, että naapurin lapset voi tulla meille, jos heillä tulee aika pitkäksi yksin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Tässä sen näkee kuinka nykyään ei ole suomalaisilla yhteisöllisyyttä. Kaikki, siis ihan kaikki, pitää vanhemmilla hoitaa eikä monillakaan ole ketään kehen turvautua. Toki äidin ja isän täytyy omista lapsistaan huolehtia ja hakea sieltä hoidosta, MUTTA, jos töissä on hankala paikka ja pitäisi pyytää jotain sukulaista/tuttua, eipä onnistu kovin monella. Sama asia jos itse sairastuu, ei ole ketään kuka tulisi auttamaan. Yhteisöllisyys puuttuu ja yhteen hiileen puhaltaminen. Enpä ihmettele jos suomalaiset perheet eivät lisäänny, ehkä se 1 lapsi korkeintaan 2, työelämä on vaativaa nykyään.pitäisi pystyä monen henkilön työmäärä tekemään monella alalla ja työnantajat K otsassa jos äiti joutuu poistumaan työpaikalta lapsen sairastuminen vuoksi.

Mä en nyt ymmärrä tätä viestiä ollenkaan. Eikö suurin osa ketjussa ole nimenomaan ihmetellyt sitä, että ap:lla ei ole mummia, vaaria tms. varahakijaksi? Eli suurimmalla osalla on. Meillä ainakin on 2 isovanhempaa ja kummi varahakijalistassa. Mutta ap:lla ei ilmeisesti ole, joten siltä pohjalta on vastattu. Asuuhan monilla isovanhemmat kaukana, ja naapureilla ja kavereilla on omat työnsä, joten ei kyse ole välttämättä välinpitämättömyydestä tai yhteisöllisyyden puutteesta.

Luulen että ap:lle on korostettu hänen ja miehen omaa vastuuta siksi, että hän tuntuu aidosti ihmettelevän kuka hoitaa hänen lapsensa jos hän ja miehensä eivät pysty. Kun hän on se, jonka pitäisi se tietää! Yhteisöllisyys on hieno asia, mutta jos isovanhempia tai muita läheisiä ei löydy niin molemmat vanhemmat eivät vaan voi tehdä sitovaa ja joustamatonta työtä pitkiä päiviä, tai sitten on palkattava apua. Ei se auta hurskastella vaativista töistä, se sairas lapsi täytyy hakea riippumatta työstä, eli jos et pysty työstäsi lähtemään niin sun puolison täytyy pystyä tai teillä täytyy olla itse järjestämänne varahakija. Kuinka vaikea tämä voi olla ymmärtää?

Vierailija kirjoitti:

Itselläkään ei ole tukiverkkoja, siksi työn pitää olla sellainen, josta pääsee lähtemään kohtuullisessa ajassa hakemaan. Joten ap järjestää pomonsa kanssa että on ok pitää kännykkää mukana ja äänet päällä jos hoidosta soitetaan, ei pitäisi olla ongelma.

Mutta ap, voin sanoa että on hyyyyyyyvin harvinaista että lapsi sairastuu noin vain kesken päivän, kyllä useimmiten illalla ja öisin sairastutaan. Useimmiten, siis 80% voisin kokemuksesta sanoa, kun lapsesta tarvitsee ilmoittaa kesken päivän sairastumisesta, kyseessä on että jo sairas lapsi on tuotu hoitoon. Monesti lapsi itse kertoo yöllä oksentaneensa tai että annettiin lääkettä aamulla. Kerran juoksin äitin pihalta kiinni, kun yritti tuoda kuumeesta hehkuvan lapsen hoitoon aamulla.

Totta että harvemmin ihan tyhjästä yhtäkkiä kukaan sairastuu. Ja meidän hoidossa hoitajat infoaa tosi hyvin. Heti kun tänäänkin vein hoitoon lapsen, niin sanoivat että mahatautia liikkeellä. Osaan siis jo varuiksi odotella jos sattuu tulemaan tauti lapseen. :)

Vierailija kirjoitti:

Uskokaa tai älkää , mutta lapsia oli päiväkodissa 80/90-luvullakin kun harvan taskussa oli kännykkä. Olen miettinyt kuten ap , miten he joille ei voi soittaa tai jotka eivät voi työtään jättää , ovat asian järjestäneet. Joku varanoutajahan siinä on oltava.

Totta kai pitää olla, mutta se on vanhempien itse järjestettävä. Jos sellaista ei ole, lasten hoito on järjestettävä muuten tai vaihdettava työpaikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä sen näkee kuinka nykyään ei ole suomalaisilla yhteisöllisyyttä. Kaikki, siis ihan kaikki, pitää vanhemmilla hoitaa eikä monillakaan ole ketään kehen turvautua. Toki äidin ja isän täytyy omista lapsistaan huolehtia ja hakea sieltä hoidosta, MUTTA, jos töissä on hankala paikka ja pitäisi pyytää jotain sukulaista/tuttua, eipä onnistu kovin monella. Sama asia jos itse sairastuu, ei ole ketään kuka tulisi auttamaan. Yhteisöllisyys puuttuu ja yhteen hiileen puhaltaminen. Enpä ihmettele jos suomalaiset perheet eivät lisäänny, ehkä se 1 lapsi korkeintaan 2, työelämä on vaativaa nykyään.pitäisi pystyä monen henkilön työmäärä tekemään monella alalla ja työnantajat K otsassa jos äiti joutuu poistumaan työpaikalta lapsen sairastuminen vuoksi.

Mä en nyt ymmärrä tätä viestiä ollenkaan. Eikö suurin osa ketjussa ole nimenomaan ihmetellyt sitä, että ap:lla ei ole mummia, vaaria tms. varahakijaksi? Eli suurimmalla osalla on. Meillä ainakin on 2 isovanhempaa ja kummi varahakijalistassa. Mutta ap:lla ei ilmeisesti ole, joten siltä pohjalta on vastattu. Asuuhan monilla isovanhemmat kaukana, ja naapureilla ja kavereilla on omat työnsä, joten ei kyse ole välttämättä välinpitämättömyydestä tai yhteisöllisyyden puutteesta.

Luulen että ap:lle on korostettu hänen ja miehen omaa vastuuta siksi, että hän tuntuu aidosti ihmettelevän kuka hoitaa hänen lapsensa jos hän ja miehensä eivät pysty. Kun hän on se, jonka pitäisi se tietää! Yhteisöllisyys on hieno asia, mutta jos isovanhempia tai muita läheisiä ei löydy niin molemmat vanhemmat eivät vaan voi tehdä sitovaa ja joustamatonta työtä pitkiä päiviä, tai sitten on palkattava apua. Ei se auta hurskastella vaativista töistä, se sairas lapsi täytyy hakea riippumatta työstä, eli jos et pysty työstäsi lähtemään niin sun puolison täytyy pystyä tai teillä täytyy olla itse järjestämänne varahakija. Kuinka vaikea tämä voi olla ymmärtää?

Eli lapsen kummi on työtön, joka voi päivystää ja isovanhemmat asuu lähellä. Usko tai älä, mutta näin ei ole kaikilla.

Mutta toivoisin sitä joustoa toisin päinkin. Jos neuvola-aikanne joudutaan perumaan yhtäkkiä, niin ymmärtäisitte olla raivoamatta, sillä terveydenhoitaja on lähtenyt hakemaan omaa sairasta lastaan. Tai jos lääkäriaikanne perutaan tunnin varoitusajalla. Tai ehkäisyneuvola tai koulupsykologi tai ihan mikä muu asia. Mutta yleensä nostetaan hirveä meteli, että eikö se olisi voinut ottaa meidät vielä vastaan, ennen kuin lähtee sitä lastaan hakemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä sen näkee kuinka nykyään ei ole suomalaisilla yhteisöllisyyttä. Kaikki, siis ihan kaikki, pitää vanhemmilla hoitaa eikä monillakaan ole ketään kehen turvautua. Toki äidin ja isän täytyy omista lapsistaan huolehtia ja hakea sieltä hoidosta, MUTTA, jos töissä on hankala paikka ja pitäisi pyytää jotain sukulaista/tuttua, eipä onnistu kovin monella. Sama asia jos itse sairastuu, ei ole ketään kuka tulisi auttamaan. Yhteisöllisyys puuttuu ja yhteen hiileen puhaltaminen. Enpä ihmettele jos suomalaiset perheet eivät lisäänny, ehkä se 1 lapsi korkeintaan 2, työelämä on vaativaa nykyään.pitäisi pystyä monen henkilön työmäärä tekemään monella alalla ja työnantajat K otsassa jos äiti joutuu poistumaan työpaikalta lapsen sairastuminen vuoksi.

Mä en nyt ymmärrä tätä viestiä ollenkaan. Eikö suurin osa ketjussa ole nimenomaan ihmetellyt sitä, että ap:lla ei ole mummia, vaaria tms. varahakijaksi? Eli suurimmalla osalla on. Meillä ainakin on 2 isovanhempaa ja kummi varahakijalistassa. Mutta ap:lla ei ilmeisesti ole, joten siltä pohjalta on vastattu. Asuuhan monilla isovanhemmat kaukana, ja naapureilla ja kavereilla on omat työnsä, joten ei kyse ole välttämättä välinpitämättömyydestä tai yhteisöllisyyden puutteesta.

Luulen että ap:lle on korostettu hänen ja miehen omaa vastuuta siksi, että hän tuntuu aidosti ihmettelevän kuka hoitaa hänen lapsensa jos hän ja miehensä eivät pysty. Kun hän on se, jonka pitäisi se tietää! Yhteisöllisyys on hieno asia, mutta jos isovanhempia tai muita läheisiä ei löydy niin molemmat vanhemmat eivät vaan voi tehdä sitovaa ja joustamatonta työtä pitkiä päiviä, tai sitten on palkattava apua. Ei se auta hurskastella vaativista töistä, se sairas lapsi täytyy hakea riippumatta työstä, eli jos et pysty työstäsi lähtemään niin sun puolison täytyy pystyä tai teillä täytyy olla itse järjestämänne varahakija. Kuinka vaikea tämä voi olla ymmärtää?

Eli lapsen kummi on työtön, joka voi päivystää ja isovanhemmat asuu lähellä. Usko tai älä, mutta näin ei ole kaikilla.

Mutta toivoisin sitä joustoa toisin päinkin. Jos neuvola-aikanne joudutaan perumaan yhtäkkiä, niin ymmärtäisitte olla raivoamatta, sillä terveydenhoitaja on lähtenyt hakemaan omaa sairasta lastaan. Tai jos lääkäriaikanne perutaan tunnin varoitusajalla. Tai ehkäisyneuvola tai koulupsykologi tai ihan mikä muu asia. Mutta yleensä nostetaan hirveä meteli, että eikö se olisi voinut ottaa meidät vielä vastaan, ennen kuin lähtee sitä lastaan hakemaan.

Ei ole työtön, hänelle soitetaan jos minä, mies ja nuo 2 isovanhempaa eivät vastaa. Käytännössä koskaan ei ole soitettu edes isovanhemmille, 6v pk-uraa takana 2 lapsen kanssa. Olen onnekas juu mutta mun pointti ei nyt kuitenkaan ollut tuo. Vaan se, että vanhempien ei auta levitellä käsiään vaan järjestää elämä niin, että joku hakee lapsen päiväkodista, tarvittaessa keskellä päivää. Yhteiskunta tai "joku taho" ei sitä hoida.

Ja on järkyttävää jos asiakkaat alkavat raivota sairaan lapsen hakemisesta. Itse en ole onneksi moiseen törmännyt.

Ap täällä. Olen saanut tässä ketjussa paljon kritiikkiä siitä, että minulle työ olisi tärkein ja lapsi ei yhtään tärkeä ja sellaista. Tuntuu pahalta lukea noita viestejä, koska asia ei ole ollenkaan niin. Lapsi on minulle tärkein, olen häntä hoitanut kotona kaksi vuotta ja nyt palaamassa työhön, jossa olen ollut muutaman vuoden ennen lapsen saamista. Meillä töissä ei ole muilla pieniä lapsia, muut työntekijät on uraihmisiä, jotka joustaa aina työn takia ja työ ei ole tavallista asiakaspalvelutyötä kuten moni näyttää olettavan, vaan on ihan oikeasti sitovaa ja vastuullista. Tämän ketjun tein hakeakseni vinkkejä miten tasapainoilla tällaisen työn ja toisaalta lapsen tarpeiden kanssa siten että voi priorisoida lapsen, mutta ei töissä saa pomon, kollegojen ja asiakkaiden vihoja niskaansa. Pakko on töitäkin tehdä, jos haluaa lapsensa ruokkia ja meidän alalla ei ole mikään kaikkein paras työtilanne tällä hetkellä.

Meillä ei tosiaan ole niitä mummeja ja kummeja varahakijoiksi, koska lähiseudulla asuvat kaverit ja sukulaiset ja isovanhemmat on kaikki työssään kiinni arkisin. Naapurissa ei asu ketään sellaista joka voisi olla varahakija, koska hekin on töissä tai huonokuntoisia vanhuksia. En usko, että joku vähän kauempana asuva moikkatuttu pienten lasten äiti suostuu minulle varahakijaksi, koska hän ei ole mikään vuosien sydänystävä ja on omissa lapsissaan kiinni kun on äitiysvapaalla. Ja olisi aika törkeää yrittää tutustua häneen nyt yhtäkkiä väkisin ja hyvin vain saadakseni hänestä varahakijan ja ehkä hän ei edes halua ystävystyä kanssani.

Miten niitä varahakijoita muka hankitaan, jos mummeissa ja kummeissa ei sellaisia ole? Rahalla? Ehkä joo, mutta mistä? Täällä on jo kommentoitu, että esim. MLL:stä ei sellaisia saa edes rahalla. Asun Helsingissä alueella, jossa naapurit kyllä moikkaavat, mutta mieluummin elävät ns. yksityistä elämää, ei täällä ole mitään kyläyhteisöä, jossa kaikki tuntisivat toisensa ja auttaisivat toisiaan, ehkä jossain maalla sitten on. 

Ja etsin uutta työtä, jossa voisi helpommin lähteä kesken päivän pois, mutta ei sitä uutta työtä niin vain saa, tämänkin työpaikan saaminen oli vaikeaa ja minun mielestä nykyään on onnekas  jos on edes jokin työ. Meidän alalla on vaikea saada työpaikkoja ja toisaalta vaikka voisinkin mennä muihin hommiin niin tällaista alanvaihtajaa ei helposti palkata.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostavia kommentteja siitä ettei laikilla ole turvaverkkoja tai edes yhtään tuttua koko paikkakunnalla. Turha huudella yhteisöllisyyden perään jos ei itse kykene tutustumaan kehenkään vaikka oikeasti pienten lasten vanhempina aika on mitä otollisin siihen. Lasten kautta on helppo tutustua uusiin ihmisiin, on päiväkodin muut vanhemmat, naapurusto/puistot/piha, harrastusporukat, koulun toiminnat yms. Monessa eri yhteisössä on mm. omat face-ryhmät vanhemmille. Jos oma ala-asteikäinen lapseni sairastuisi enkä pääsisi hakemaan, voisin hyvin laittaa viestiä vanhempien face-ryhmään ja kysyä voiko joku ottaa lapsen hetkeksi luokseen.

Tutkimusten mukaan tällainen yhteisöllisyys myös periytyy eli miettikää minkälaista mallia annatte lapsillenne. Kukaan ei tule kotoa hakemaan ja tarjoamaan turvaverkkoa!

Eiköhän nyt melkein jokaisella ole tuttuja ja kavereita. Eri asia on sitten, voivatko he toimia varahakijoina... Mutta hyvä huudella ihmisenä, jolla on tukiverkostoa omasta takaa. Oma tukiverkosto on melko ohut (varahakijat kyllä on :D) ja elämä näin on tarpeeksi rankkaa ilman hyväosaisten kettuilua.

Niin ja se soitto voi tulla jonkun muunkin kuin nuhakuumeen takia.

Meillekin soitettiin kesken päivän päikystä että lasta on potkaistu päähän...5v jamppa ulkona ja raskaat talvikengät jalassa.

Tunnistan kyllä ongelman. Olen yläluokkien erityisluokanopettaja, eikä ole ihan yksinkertaista lähteä töistä kesken päivän lasta hakemaan. Mieheni on paljon työmatkoilla, ja tietenkin nämä sairastumiset sattuvat aina niille reissupäiville. Oppilaitani ei voi jättää yksin valvomatta, mutta näissä tilanteissa on vain muistettava, että työ on työ ja siirrettävä vastuu järjestelyistä esimiehelle. Yleensä on aina joku vaihtuva hyppytunnilla oleva opettaja on löydetty luokkaa valvomaan tai sitten rehtori on itse hypännyt puikkoihin. Ei näitä tilanteita kuitenkaan onneksi montaa kertaa vuodessa tule, vaikka tässä tänäänkin saikkupäivää pikkuisen kanssa vietetään.

No minulle kävi näin lapsen kanssa. mies ja minä oli työmatkalla samaan aikaan (mies monta päivää minä 100 km päässä). Päiväkodista tuli soitto puoli kaksi mutta en kuullut. Mies vastasi soittoon ja kertoi tilanteen päiväkodille että vaimo tulee heti kun pääsee. Näin klo 3 soiton ja miehen viestin. Soitin päiväkotiin ja kerroin että lähden heti ajamaan kotiin mutta klo on yli neljä kun pääsen perille. Päiväkodista vaan todettiin että se sopii heille ja kuumeinen lapsi pötköttelee lepohuoneessa. Ei kukaan alkanut vaatia että heti pitää olla varahakijaa paikalle hälyttämässä...

Itselläni ei ole lapsia, mutta siskollani on kaksi päiväkoti-ikäistä. Hänellä on sama ongelma kuin ap:lla, ja hänen puheiden mukaan ei edes mitenkään harvinainen ongelma vaan kuulemma moni kaverinsa valittaa samaa. Meidän isä ja äiti on vielä työikäisiä, ja molemmat sellaisissa töissä, joista ei saa lähteä kesken päivän siksi, että lapsenlapsi on sairastunut. Siskon appivanhemmat taas asuu toisella puolella Suomea. En minäkään voi olla hänen lapsien varahakija, koska en minäkään saa lähteä töistä kesken siksi, että siskon lapsi on sairastunut. Hänen ystävät on työelämässä (kummit kuuluu siis näihin ystäviin, jotka on kokopäivätöissä). Toisaalta päiväkodin kautta tutut vanhemmat ovat tietenkin itse päivätöissä, koska heidän lapsethan on siellä päiväkodissa. Minua sisko kyseli varahakijaksi, koska ilmeisesti päiväkoti vaati varahakijan nimeä, mutta en minä voinut tietenkään ryhtyä varahakijaksi. He eivät voineet laittaa siihen sitten mitään nimeä.

Tuttavani mies sai käytännössä potkut kun lapsesta soiteltiin liikaa työpaikalle - syyksi ei tietenkäön sanottu tuota vaan se ettei selvinnyt työtehtävistään. Työttömänä nyt, uutta työtä ei oke löytynyt. Eräs naistuttuni joutui silmätikuksi. Kolmannen pätkäduuni ei saanut jatkoa. Hänkin työttömänä.

Kun ei ole tukiverkkoja kyyti on kylmää.

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Olen saanut tässä ketjussa paljon kritiikkiä siitä, että minulle työ olisi tärkein ja lapsi ei yhtään tärkeä ja sellaista. Tuntuu pahalta lukea noita viestejä, koska asia ei ole ollenkaan niin. Lapsi on minulle tärkein, olen häntä hoitanut kotona kaksi vuotta ja nyt palaamassa työhön, jossa olen ollut muutaman vuoden ennen lapsen saamista. Meillä töissä ei ole muilla pieniä lapsia, muut työntekijät on uraihmisiä, jotka joustaa aina työn takia ja työ ei ole tavallista asiakaspalvelutyötä kuten moni näyttää olettavan, vaan on ihan oikeasti sitovaa ja vastuullista. Tämän ketjun tein hakeakseni vinkkejä miten tasapainoilla tällaisen työn ja toisaalta lapsen tarpeiden kanssa siten että voi priorisoida lapsen, mutta ei töissä saa pomon, kollegojen ja asiakkaiden vihoja niskaansa. Pakko on töitäkin tehdä, jos haluaa lapsensa ruokkia ja meidän alalla ei ole mikään kaikkein paras työtilanne tällä hetkellä.

Meillä ei tosiaan ole niitä mummeja ja kummeja varahakijoiksi, koska lähiseudulla asuvat kaverit ja sukulaiset ja isovanhemmat on kaikki työssään kiinni arkisin. Naapurissa ei asu ketään sellaista joka voisi olla varahakija, koska hekin on töissä tai huonokuntoisia vanhuksia. En usko, että joku vähän kauempana asuva moikkatuttu pienten lasten äiti suostuu minulle varahakijaksi, koska hän ei ole mikään vuosien sydänystävä ja on omissa lapsissaan kiinni kun on äitiysvapaalla. Ja olisi aika törkeää yrittää tutustua häneen nyt yhtäkkiä väkisin ja hyvin vain saadakseni hänestä varahakijan ja ehkä hän ei edes halua ystävystyä kanssani.

Miten niitä varahakijoita muka hankitaan, jos mummeissa ja kummeissa ei sellaisia ole? Rahalla? Ehkä joo, mutta mistä? Täällä on jo kommentoitu, että esim. MLL:stä ei sellaisia saa edes rahalla. Asun Helsingissä alueella, jossa naapurit kyllä moikkaavat, mutta mieluummin elävät ns. yksityistä elämää, ei täällä ole mitään kyläyhteisöä, jossa kaikki tuntisivat toisensa ja auttaisivat toisiaan, ehkä jossain maalla sitten on. 

Ja etsin uutta työtä, jossa voisi helpommin lähteä kesken päivän pois, mutta ei sitä uutta työtä niin vain saa, tämänkin työpaikan saaminen oli vaikeaa ja minun mielestä nykyään on onnekas  jos on edes jokin työ. Meidän alalla on vaikea saada työpaikkoja ja toisaalta vaikka voisinkin mennä muihin hommiin niin tällaista alanvaihtajaa ei helposti palkata.

Ap

Sun on vaan kovetettava itsesi (työn suhteen siis), pidettävä se puhelin päällä ja lähdettävä jos tilanne sitä vaatii. Ei kukaan sinne päiväkotiin pääse samalla sekunnilla eli voit hoitaa välttämättömät asiat, ellei lasta nyt olla sairaalaan kuskaamassa. Vaikka työntekijöillä ja pomolla ei olisi lapsia niin varmaan monilla asiakkailla on. Mulla on 3 lasta ja työelämässä olen ollut 20 vuotta ja en ole rehellisesti koskaan kuullut kenenkään valittavan toisen lasten sairastumisesta (uskon, että joissain ammateissa sitä tapahtuu, esim. kaupan alalla ja terveydenhuollossa, mutta ei sellaisissa töissä joilta sinun työsi kuulostaa). Luulen, että pelkäät turhaan. Kuulostaa joka tapauksessa ikävältä työympäristöltä jos joudut pelkäämään tuollaista eli hyvä että etsit uutta työtä, mutta saattaa olla, että peloillesi ei ole aihetta.

Vierailija kirjoitti:

Jos työstä on mahdotonta lähteä (tyyliin kirurgi ei varmaan voi lähteä kesken leikkauksen, tai lentäjä kesken lennon), niin sitten pitää vain hommata joku varajärjestelmä. Itse olen usein työpäivän aikana toisella paikkakunnalla, samoin mies, joten silloin ilmoitan aina paikkakunnalla asuvalle sukulaiselle, että osaa olla varalla, jos jotain yllättävää sattuu päivän aikana.

Olet onnekas jos on paikkakunnalla asuvia sukulaisia. Kaikilla ei ole. Eivätkä ole huomanneet halukkaiden jonoa hakijoiksi. Ei niitä ole. Vieraita ei edes uskalla pyytää, ihan lapsen turvallisuudenkin kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Olen saanut tässä ketjussa paljon kritiikkiä siitä, että minulle työ olisi tärkein ja lapsi ei yhtään tärkeä ja sellaista. Tuntuu pahalta lukea noita viestejä, koska asia ei ole ollenkaan niin. Lapsi on minulle tärkein, olen häntä hoitanut kotona kaksi vuotta ja nyt palaamassa työhön, jossa olen ollut muutaman vuoden ennen lapsen saamista. Meillä töissä ei ole muilla pieniä lapsia, muut työntekijät on uraihmisiä, jotka joustaa aina työn takia ja työ ei ole tavallista asiakaspalvelutyötä kuten moni näyttää olettavan, vaan on ihan oikeasti sitovaa ja vastuullista. Tämän ketjun tein hakeakseni vinkkejä miten tasapainoilla tällaisen työn ja toisaalta lapsen tarpeiden kanssa siten että voi priorisoida lapsen, mutta ei töissä saa pomon, kollegojen ja asiakkaiden vihoja niskaansa. Pakko on töitäkin tehdä, jos haluaa lapsensa ruokkia ja meidän alalla ei ole mikään kaikkein paras työtilanne tällä hetkellä.

Meillä ei tosiaan ole niitä mummeja ja kummeja varahakijoiksi, koska lähiseudulla asuvat kaverit ja sukulaiset ja isovanhemmat on kaikki työssään kiinni arkisin. Naapurissa ei asu ketään sellaista joka voisi olla varahakija, koska hekin on töissä tai huonokuntoisia vanhuksia. En usko, että joku vähän kauempana asuva moikkatuttu pienten lasten äiti suostuu minulle varahakijaksi, koska hän ei ole mikään vuosien sydänystävä ja on omissa lapsissaan kiinni kun on äitiysvapaalla. Ja olisi aika törkeää yrittää tutustua häneen nyt yhtäkkiä väkisin ja hyvin vain saadakseni hänestä varahakijan ja ehkä hän ei edes halua ystävystyä kanssani.

Miten niitä varahakijoita muka hankitaan, jos mummeissa ja kummeissa ei sellaisia ole? Rahalla? Ehkä joo, mutta mistä? Täällä on jo kommentoitu, että esim. MLL:stä ei sellaisia saa edes rahalla. Asun Helsingissä alueella, jossa naapurit kyllä moikkaavat, mutta mieluummin elävät ns. yksityistä elämää, ei täällä ole mitään kyläyhteisöä, jossa kaikki tuntisivat toisensa ja auttaisivat toisiaan, ehkä jossain maalla sitten on. 

Ja etsin uutta työtä, jossa voisi helpommin lähteä kesken päivän pois, mutta ei sitä uutta työtä niin vain saa, tämänkin työpaikan saaminen oli vaikeaa ja minun mielestä nykyään on onnekas  jos on edes jokin työ. Meidän alalla on vaikea saada työpaikkoja ja toisaalta vaikka voisinkin mennä muihin hommiin niin tällaista alanvaihtajaa ei helposti palkata.

Ap

Tuo että kummi on varahakija, vaikka on töissä, on höpötystä. Kummilla menee päivä palkattomaksi tai saako edes lähteä, jos ilmoittaa pomolleen, että heippa, jätän nyt tämän työmaan kesken, kun kummilapsi sairastui. Työehtosopimus ei tunne tällaista pykälää.

Samoin isovanhemmilla. Kun eläkeikä on 65, niin kyllä ne usein on vielä työelämässä ja samat säännöt pätee heilläkin töissä. Ei sieltä lähdetä noin vain hakemaan lastenlasta.

Harvalla päivystää terveet isovanhemmat eläkkeellä 24/7 kotonaa, että tulee puhelinsoitto, että hae lapset. Heilläkin kun on sitä elämää ja rietassentään, kun uskaltavat vaikka matkustella ja harrastaa eläkkeellä.

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Olen saanut tässä ketjussa paljon kritiikkiä siitä, että minulle työ olisi tärkein ja lapsi ei yhtään tärkeä ja sellaista. Tuntuu pahalta lukea noita viestejä, koska asia ei ole ollenkaan niin. Lapsi on minulle tärkein, olen häntä hoitanut kotona kaksi vuotta ja nyt palaamassa työhön, jossa olen ollut muutaman vuoden ennen lapsen saamista. Meillä töissä ei ole muilla pieniä lapsia, muut työntekijät on uraihmisiä, jotka joustaa aina työn takia ja työ ei ole tavallista asiakaspalvelutyötä kuten moni näyttää olettavan, vaan on ihan oikeasti sitovaa ja vastuullista. Tämän ketjun tein hakeakseni vinkkejä miten tasapainoilla tällaisen työn ja toisaalta lapsen tarpeiden kanssa siten että voi priorisoida lapsen, mutta ei töissä saa pomon, kollegojen ja asiakkaiden vihoja niskaansa. Pakko on töitäkin tehdä, jos haluaa lapsensa ruokkia ja meidän alalla ei ole mikään kaikkein paras työtilanne tällä hetkellä.

Meillä ei tosiaan ole niitä mummeja ja kummeja varahakijoiksi, koska lähiseudulla asuvat kaverit ja sukulaiset ja isovanhemmat on kaikki työssään kiinni arkisin. Naapurissa ei asu ketään sellaista joka voisi olla varahakija, koska hekin on töissä tai huonokuntoisia vanhuksia. En usko, että joku vähän kauempana asuva moikkatuttu pienten lasten äiti suostuu minulle varahakijaksi, koska hän ei ole mikään vuosien sydänystävä ja on omissa lapsissaan kiinni kun on äitiysvapaalla. Ja olisi aika törkeää yrittää tutustua häneen nyt yhtäkkiä väkisin ja hyvin vain saadakseni hänestä varahakijan ja ehkä hän ei edes halua ystävystyä kanssani.

Miten niitä varahakijoita muka hankitaan, jos mummeissa ja kummeissa ei sellaisia ole? Rahalla? Ehkä joo, mutta mistä? Täällä on jo kommentoitu, että esim. MLL:stä ei sellaisia saa edes rahalla. Asun Helsingissä alueella, jossa naapurit kyllä moikkaavat, mutta mieluummin elävät ns. yksityistä elämää, ei täällä ole mitään kyläyhteisöä, jossa kaikki tuntisivat toisensa ja auttaisivat toisiaan, ehkä jossain maalla sitten on. 

Ja etsin uutta työtä, jossa voisi helpommin lähteä kesken päivän pois, mutta ei sitä uutta työtä niin vain saa, tämänkin työpaikan saaminen oli vaikeaa ja minun mielestä nykyään on onnekas  jos on edes jokin työ. Meidän alalla on vaikea saada työpaikkoja ja toisaalta vaikka voisinkin mennä muihin hommiin niin tällaista alanvaihtajaa ei helposti palkata.

Ap

Etkö ole sopinut päivähoitopaikan kanssa näistä asioista mitään? Se on varmasti ihan ok, että tulee niin pian kun pääsee jos ei ole muuta kuin kuumetta tms.

Kaverini joutui olemaan paljon pois töistä lapsen sairastelun vuoksi, yleensä siis koko päivän mutta välillä soitettiin hakemaan kesken päivänkin. Hänen mies ei "voinut" olla pois työstään lapsen sairastumisen takia (vai eikö suostunut olemaan, minun mielestä mies on sen oloinen, että ei vain suostunut, mutta totuutta tästä en tiedä). Pomo ja asiakkaat hermostuivat, ei siis yhdestä poissaolosta vaan siitä, että niitä poissaoloja tuli joka kuukausi, ja joka kuukausi peruuntui hommia. Hän ei saanut jatkoa määräaikaiselle työlleen vaikka muuten oli saanut kai kehuja työstään ja oli tykätty ihminen siellä. Ei ole löytänyt uutta työtä, eli ei se helppoa ole aina.