Miten käytännössä toimitaan, kun päiväkodista soitetaan, että lapsi sairastunut ja hänet pitää hakea kesken päivän?

Vierailija kirjoitti:

No ei meillä hammaslääkäreistä kukaan lähde kesken päivän, eikä pidetä omia kännyköitä esillä kesken asiakastyön. Se vasta olisikin, kun vastailisi puhelimeen kesken paikkauksen ja jättäisi homman kesken. Aikoja ei myöskään peruta kesken päivän muuta kuin äärimmäisessä hädässä (esim. jos iskee noro).

Jaah, kyllä meillä lääkäreitä tarvittaessa lähtee kesken päivän ja asiakkaita perutaan. Omat puhelimet on myös aina taskussa. Harvinaistahan se on, että joku joutuu lähtemään, lääkäreistä tai hoitajistakaan, mutta kyllä se oma lapsi kaikille on tärkeämpi kuin asiakkaat. Hammaslääkärilläkin lienee se hoitaja siinä lähellä aina, joka voi vastata lääkärin puhelimeen jos päiväkodista soitetaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on hyvä idea, että varahakijan puuttuessa, sen tilalle laitetaan sosiaalipäivystys. Tämän tulis olla automaatio.

Sosiaalipäivystys lähtee tasan arvioimaan lapsen sijoituksen tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on hyvä idea, että varahakijan puuttuessa, sen tilalle laitetaan sosiaalipäivystys. Tämän tulis olla automaatio.

Sosiaalipäivystys lähtee tasan arvioimaan lapsen sijoituksen tarvetta.

Niin. Eikö sitten kannattaisi huolehtia ne varahakijat tai olla tavoitettavissa. Jos lapsella ei ole sijoituksen tarvettä häntä ei sijoiteta.

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos on itse töissä josta ei voi irrottautua, esimerkiksi on vastuussa itse muiden lapsista kuiten vaikkapa opettaja? Miten silloin toimitaan? Luokkaahan ei saa jättää valvomatta. 

Sain puhelun (opena) töihin, että lapseni on joutunut onnettomuuteen. Niiltä sijoiltani menin sanomaan naapuriluokan opelle, että joudun lähtemään! Soitin matkalla esimiehelle. Meillä on sanomattakin selvää, että yhdessä jelpitään toisiamme tarpeen tullen.

Vierailija kirjoitti:

Tässä sen näkee kuinka nykyään ei ole suomalaisilla yhteisöllisyyttä. Kaikki, siis ihan kaikki, pitää vanhemmilla hoitaa eikä monillakaan ole ketään kehen turvautua. Toki äidin ja isän täytyy omista lapsistaan huolehtia ja hakea sieltä hoidosta, MUTTA, jos töissä on hankala paikka ja pitäisi pyytää jotain sukulaista/tuttua, eipä onnistu kovin monella. Sama asia jos itse sairastuu, ei ole ketään kuka tulisi auttamaan. Yhteisöllisyys puuttuu ja yhteen hiileen puhaltaminen. Enpä ihmettele jos suomalaiset perheet eivät lisäänny, ehkä se 1 lapsi korkeintaan 2, työelämä on vaativaa nykyään.pitäisi pystyä monen henkilön työmäärä tekemään monella alalla ja työnantajat K otsassa jos äiti joutuu poistumaan työpaikalta lapsen sairastuminen vuoksi.

No joo, ei ole yhteisöllisyyttä ei, mutta ri ole edes LÄHIMMÄISENRAKKAUTTA. Oon se jonka omat vanhemmat ja appivanhemmat ei auta silkkaa ilkeyttään, ei vaikka itkien rukoilisi tai olisi lapsen hengestä ja elämästä kyse. Mun omat vanhemmat, siis verisukulaiset, on ihmeellisiä ilkeitä, nälviviä ja vittuilevia hirviöitä jotka haluaa lapsilleen pahaa ja vastoinkäymisiä.

Tällasiasukuja on suomessa PALJON. On toki sit hyviäkin sukuja, mutta huonoon ilkeään sukuun syntyminen on tragedia. Mun vanhemmat ei ole kertaakaan 18v täytettyäni auttaneet mua millään tavalla tai olleet edes tukena henkisesti. Vain ivallista vittuilua, arvostelua ja haukkumista on saanut. Välillä uhkailua ja kiristämistä kun heille olisi juopporahaa pitänyt järjestää.

Suvun tuki ja turva kun puuttuu on täysin orpo ja yksin sekä koko ajan takaraivossa jyskyttää pelko. Pelko siitä mitä käy jos jotain tapahtuu kun ei ole ketään kuka auttais tai välittäis. Aina on pärjättävä itse. Sairaana, uupuneena, ahdistuneena, aina.

Tällaista ei ikinä suvaittaisi esim keski-euroopassa jossa on kunnia-asia että isovanhemmat auttaa paljon. Mutta suomessa ihan normisettiä tiuskasta lapselleen että missään en sit auta, hoida omat ongelmasi ei kuuulu mulle. ”only in finland”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on hyvä idea, että varahakijan puuttuessa, sen tilalle laitetaan sosiaalipäivystys. Tämän tulis olla automaatio.

Sosiaalipäivystys lähtee tasan arvioimaan lapsen sijoituksen tarvetta.

Niin. Eikö sitten kannattaisi huolehtia ne varahakijat tai olla tavoitettavissa. Jos lapsella ei ole sijoituksen tarvettä häntä ei sijoiteta.

No kun ei ole niitä varahakijoita. Tajuatko, EI OLE!

Vierailija kirjoitti:

Mä kysyisin ennemmin, että miksi olet niin tolkuttoman huolissasi ja musta-valkoinen työpaikkasi suhteen? Onko sinulla ollut työuupumusta tai muuta joka selittäisi tämän? Onko teillä poikkeuksellisen huono työilmapiiri vai mitä? 

Näistä oman työsi yhdistämisestä perhe-elämään kannattaa kysyä kollegoilta, joilla on lapsia ja lopulta omalta esimieheltä, jos ei muuten avaudu. Kukaan meistä ei tiedä mikä on just teidän työpaikan tilanne.

Lain mukaan sulla (ja sun miehellä) on oikeus ja velvollisuus hakea lapsi tarhasta sen sairastuessa. Poikkeuksena sitten ammatit, joissa on pakko hankkia joku ulkopuolinen hoitaja varalle.

Tämä.

Joko ap on työnarkomaani, joka on aina ennen asettanut työn kaiken muun edelle, eikä nyt näe muuta tapaa elää.

Tai. Ap ei haluaisi palata töihin. Ja haluaakin, että osoittautuisi, ettei työtä ja perhettä ole mahdollista yhdistää. Jotta hänellä olisi lupa jäädä kotiin.

Varmaan yrittää löytää tapoja vakuuttaa mies siitä.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei tainnut olla kertaakaan tilannetta, että olisi kesken päivän pitänyt hakea, mutta en koskaan vienyt puolikuntoista lasta, joten sellaista tilannetta ei siksi päässyt syntymään. Mutta jos ajattelen silloista tilannettamme: Meilläkin ne ystävät olivat töissä ja isovanhemmat kaukana, eikä muita sukulaisia paikkakunnalla. Mies oli paljon työreissussa tuohon aikaan, yli puolet työajasta ja ainoa auto hänellä. Sain vietyä ja haettua lapset bussilla, koska päiväkotiin oli jonkin verran matkaa. Mutta jos olisi kesken päivän pitänyt lähteä, olisi pitänyt lapsiakin kuljettaa bussissa ja busseja ei kulkenut jatkuvasti. Vaikka minut olisi saanut kiinni heti, olisi parhaimmassakin tapauksessa kestänyt vähintään tunnin, että pääsen paikalle. 

Tästä vois tehdä jopa mustaa huumoria. Kirurgille soitetaan kesken aivoleikkauksen, että lapsella on kuumetta, heti hakemaan ja kirurgi sitten sanoo hoitajille, että hoitakaa homma loppuun. Tai palomies jättää  hommat muille, kun pitää lähteä. Tai bussikuski kääntää bussin suunnan ja vie koko porukan lapsen päiväkodin pihalle, koska pitää saada lapsi sieltä pois heti. 

Oikeasti, todella, todella harvoin lapsi sairastuu kesken päivän niin ettei mitään oireita ole aamulla ollut. Yleensä muksut ja muutkin sairastuu pääasiassa iltaisin tai yön aikaan. On poikkeuksia, mutta yleensä se menee näin. 

Esim. meillä lapsen migreeni voi iskeä ihan yllättäen, yleensä kyllä iltapäivällä hulinapäivän jälkeen. Mutta sitä ei aamulla tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä sen näkee kuinka nykyään ei ole suomalaisilla yhteisöllisyyttä. Kaikki, siis ihan kaikki, pitää vanhemmilla hoitaa eikä monillakaan ole ketään kehen turvautua. Toki äidin ja isän täytyy omista lapsistaan huolehtia ja hakea sieltä hoidosta, MUTTA, jos töissä on hankala paikka ja pitäisi pyytää jotain sukulaista/tuttua, eipä onnistu kovin monella. Sama asia jos itse sairastuu, ei ole ketään kuka tulisi auttamaan. Yhteisöllisyys puuttuu ja yhteen hiileen puhaltaminen. Enpä ihmettele jos suomalaiset perheet eivät lisäänny, ehkä se 1 lapsi korkeintaan 2, työelämä on vaativaa nykyään.pitäisi pystyä monen henkilön työmäärä tekemään monella alalla ja työnantajat K otsassa jos äiti joutuu poistumaan työpaikalta lapsen sairastuminen vuoksi.

No joo, ei ole yhteisöllisyyttä ei, mutta ri ole edes LÄHIMMÄISENRAKKAUTTA. Oon se jonka omat vanhemmat ja appivanhemmat ei auta silkkaa ilkeyttään, ei vaikka itkien rukoilisi tai olisi lapsen hengestä ja elämästä kyse. Mun omat vanhemmat, siis verisukulaiset, on ihmeellisiä ilkeitä, nälviviä ja vittuilevia hirviöitä jotka haluaa lapsilleen pahaa ja vastoinkäymisiä.

Tällasiasukuja on suomessa PALJON. On toki sit hyviäkin sukuja, mutta huonoon ilkeään sukuun syntyminen on tragedia. Mun vanhemmat ei ole kertaakaan 18v täytettyäni auttaneet mua millään tavalla tai olleet edes tukena henkisesti. Vain ivallista vittuilua, arvostelua ja haukkumista on saanut. Välillä uhkailua ja kiristämistä kun heille olisi juopporahaa pitänyt järjestää.

Suvun tuki ja turva kun puuttuu on täysin orpo ja yksin sekä koko ajan takaraivossa jyskyttää pelko. Pelko siitä mitä käy jos jotain tapahtuu kun ei ole ketään kuka auttais tai välittäis. Aina on pärjättävä itse. Sairaana, uupuneena, ahdistuneena, aina.

Tällaista ei ikinä suvaittaisi esim keski-euroopassa jossa on kunnia-asia että isovanhemmat auttaa paljon. Mutta suomessa ihan normisettiä tiuskasta lapselleen että missään en sit auta, hoida omat ongelmasi ei kuuulu mulle. ”only in finland”

kurjaahan tuo on. Muta tosiasia on että lapsesta, tai lapsista tulee voida vastata yksinkin, muuten niitä ei kannata tehdä. Minä voisin olla vaikka jonkun varahakija, koska pystyn järjestelemään työni menojeni mukaan. Yhisä

Vierailija kirjoitti:

Sairas lapsi on haettava kotiin, ja jos ei itse pääse, niin on järjestettävä joku hakemaan. Isovanhempi, ystävä, naapurin mummo tmv. 

Minä olen lähtenyt kesken päivän jos on soitto tullut, oli työtilanne mikä tahansa, ja niin tekevät kaikki muutkin. 

Todellakin - itse heitän aina laskuvarjon selkään ja sanon matkustajille että se on soronoo, tämä äiskä nostaa nyt kytkintä! T. Lentoemo

Jännää kun rakastetut suvun tukemat pumpulipallerolapset ei yhtään tajua että kaikilla ei ole ketään. Jos pumpulipallolle olis sattunut vittumaiset narsistivanhemmat jotka heittää lapsen pihalle ja hylkää sekä vielä kääntää lopun suvun lasta vastaan, sitä huomaakin olevansa ypöyksin maailmassa. Lellityt pallerot itse saavat vaikka 20 varahakijaa tarhalle, tajuamatta että on satojatuhansia perheitä joilla ri ole yhtään varahakijaa.

Mulla ei auta vanhemmat, ei sisarus, ja loput suvusta asuukin sit 600 km päässä. Tällä paikkakunnalla en ole onnistunut saamaan ystäviä (tääkin on pumpulipallojen mahdoton käsittää kun he ssuvat tietenkin ison ja äidin lähellä vanhassa lapsuuskaupungissaan) joten kertakaikkiaan ei ole YHTÄÄN ihmistä maailmassa varahakijaksi. Vissiin joku tekaistu nimi pitää tarhalle antaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairas lapsi on haettava kotiin, ja jos ei itse pääse, niin on järjestettävä joku hakemaan. Isovanhempi, ystävä, naapurin mummo tmv. 

Minä olen lähtenyt kesken päivän jos on soitto tullut, oli työtilanne mikä tahansa, ja niin tekevät kaikki muutkin. 

Todellakin - itse heitän aina laskuvarjon selkään ja sanon matkustajille että se on soronoo, tämä äiskä nostaa nyt kytkintä! T. Lentoemo

Väitätkö nyt ihan tosissasi ettei lapsen toinen vanhempi pääsisi hakemaan tai ettei teillä ole varahakijoita? Jos todella näin on, kehoitan välittömästi hoitamaan asian kuntoon. Yksi tuhkapilvi tai lumimyrsky ja et pääse kahteen päivään hakemaan lastasi, minkä varmasti hyvin tiedätkin.

Kaikkien vanhempien pitää tuo asia nyt vain järjestää tavalla tai toisella. Minä irtisanouduin ja etsin uuden työpaikan, koska en olisi muuten saanut asiaa järjestettyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse työssä, jossa ei voi pitää kännykkää päällä eikä oikein voi vilkuillakaan sitä kännykkää kuin lounastauolla. Lisäksi jos tulisi tilanne, että pitäisi lähteä kesken työpäivän yllättäen pois, niin se aiheuttaisi isoa haittaa asiakkaille ja firmalle maineen menetystä, kun sovitut työt jää hoitamatta jne, mistä pomo ei tykkäisi (vaikka pomo ei tietenkään voi asiasta valittaa kun lain mukaan oikeus on lähteä). Mutta työstä on siis todella hankala irrottautua kesken päivän ja tosiaan sitä kännykkää ei voi seurata kun tekee töitä. Mies taas on työssä, jossa työpäivinä on autolla satojen kilsojen päässä (työ on tien päällä, illaksi aina kotiin).

Miten te olette käytännössä toimineen päiväkodin ja lapsen mahdollisen sairastumisen kanssa? Ja onko tilanteita ollut usein? Miten esim. leikkaussalihoitajat, opettajat, lääkärit, lentoemännät jne, joiden työpäivät on aika sitovia toimivat?

Laitatko työsi onnistumisen lapsen hyvinvoinnin edelle?

En tietenkään. Kysyn vain vinkkejä, miten muut ovat sitovassa työssä onnistuneet priorisoimaan lapsen haun. Ap

Lähtemällä hakemaan lasta töistä. Etkö ymmärrä ettei sinulla ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä itse tai saada joku luottohenkilö hoitamaan lasta? Elikkä niinku ei sitä lasta voi jättää hakematta sanomalla että kuulkaa sovitaanko että tulen vasta töiden jälkeen hakemaan.

Tietenkin ymmärrän, että lapsi on haettava enkä sitä asiaa mitenkään kyseenalaista. Tottakai hänet haen ja haluan hakea, lapsi on tärkein. Tein tämän aloituksen kysyäkseni vinkkejä, että miten välttää ne potkut (eli asiakkaiden tai työnantajan suututtaminen), jos noita hakutilanteita tulee paljon ja kun joutuu pitämään sitä kännykkää sitten päällä, vaikka asiakaslupaus on se, että kännykkää ei seurata. Ap

Ennakoimalla. Kyllä lapsista usein huomaa edellisenä iltana tai aamuna, että on tulossa kipeäksi. Ainoastaan ne vanhemmat vie tarhaan, jotka ovat mukamas korvaamattomia töissä, lykkäävät lapselle buranaa nassuun ja ovat "yllättyneitä", kun särkylääkkeen vaikutus loppuu ja hoitopaikasta soitetaan hakemaana lapsi kotiin.

Lapsena kuumetta mutta ei liikaa niin voi päiväkodissa nukkarissa lepäillä ja kuka sitten tuleekaan hakemaan äiti, isä, mummi eka, mummi toka, pappa, vaari, kummi eka, kummi toka, isän sisko, äidin veli, rivarinaapuri seinän takaa joka eläkkeellä jne

Vierailija kirjoitti:

Jännää kun rakastetut suvun tukemat pumpulipallerolapset ei yhtään tajua että kaikilla ei ole ketään. Jos pumpulipallolle olis sattunut vittumaiset narsistivanhemmat jotka heittää lapsen pihalle ja hylkää sekä vielä kääntää lopun suvun lasta vastaan, sitä huomaakin olevansa ypöyksin maailmassa. Lellityt pallerot itse saavat vaikka 20 varahakijaa tarhalle, tajuamatta että on satojatuhansia perheitä joilla ri ole yhtään varahakijaa.

Mulla ei auta vanhemmat, ei sisarus, ja loput suvusta asuukin sit 600 km päässä. Tällä paikkakunnalla en ole onnistunut saamaan ystäviä (tääkin on pumpulipallojen mahdoton käsittää kun he ssuvat tietenkin ison ja äidin lähellä vanhassa lapsuuskaupungissaan) joten kertakaikkiaan ei ole YHTÄÄN ihmistä maailmassa varahakijaksi. Vissiin joku tekaistu nimi pitää tarhalle antaa?

Eli sinun vastuulla ei ole hoitaa varahakijaa? Mitä jos ei ole vaatteita, ruokaa? Onko sekin muiden syy?

Vierailija kirjoitti:

Jännää kun rakastetut suvun tukemat pumpulipallerolapset ei yhtään tajua että kaikilla ei ole ketään. Jos pumpulipallolle olis sattunut vittumaiset narsistivanhemmat jotka heittää lapsen pihalle ja hylkää sekä vielä kääntää lopun suvun lasta vastaan, sitä huomaakin olevansa ypöyksin maailmassa. Lellityt pallerot itse saavat vaikka 20 varahakijaa tarhalle, tajuamatta että on satojatuhansia perheitä joilla ri ole yhtään varahakijaa.

Mulla ei auta vanhemmat, ei sisarus, ja loput suvusta asuukin sit 600 km päässä. Tällä paikkakunnalla en ole onnistunut saamaan ystäviä (tääkin on pumpulipallojen mahdoton käsittää kun he ssuvat tietenkin ison ja äidin lähellä vanhassa lapsuuskaupungissaan) joten kertakaikkiaan ei ole YHTÄÄN ihmistä maailmassa varahakijaksi. Vissiin joku tekaistu nimi pitää tarhalle antaa?

Ei, ei tarvitse. Järjestät vain itsesi sellaiseen työpaikkaan että olet tavoitettavissa ja pystyt kohtuullisessa ajassa hakemaan lapsesi.

monet pitää kännyä kiinni töissä, ettei häiritse töitä kuten itsekin, isäkin on olemassa 

Vierailija kirjoitti:

monet pitää kännyä kiinni töissä, ettei häiritse töitä kuten itsekin, isäkin on olemassa 

Jos isä tai äiti ei ole syystä tai toisesta lapsen elämässä, niin oikeuttaako se lapsen huoltajan pakoilemaan omaa vastuutaan? Yhisä

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

monet pitää kännyä kiinni töissä, ettei häiritse töitä kuten itsekin, isäkin on olemassa 

Jos isä tai äiti ei ole syystä tai toisesta lapsen elämässä, niin oikeuttaako se lapsen huoltajan pakoilemaan omaa vastuutaan? Yhisä

Tämä oli liian vaikea kysymys tänne.