Miten on mahdollista, etten ikinä kiinnostu minuun ihastuvista miehistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet jotka sopisivat sinulle ovat luultavasti sellaisia jotka uskovat ettet kuitenkaan kiinnostu koska he eivät ole riittävän komeita, varakkaita, jne. Koska niin suuri osa naisista ei pariudu ns. alaspäin sosioekonomisesti, miehet eivät vaivaudu kokeilemaan olisiko joku siitä harvinainen poikkeus.

Siksi sinua lähestyvät komeat/menestyneet mutta arvoiltaan pinnalliset miehet, ja rentut jotka tekevät mitä huvittaa sen suuremmin miettimättä.

Joutunet olemaan avoimempi itsestäsi, ja ehkä jopa tekemään aloitteita.

Kaikki tämä sillä oletuksella että miesmakusi oikeasti poikkeaa normista, niin kuin annat tekstissäsi ymmärtää.

Miten näet miehen, jonka koet olevan sopiva minulle? En minä kieltämättä halua pariutua miehen kanssa, joka aikuisenakin huonoista lähtökohdista ponnistaneena ryömii aamuisin Helsingin kaupungin vuokrakämpästään tehtaalle töihin. Haluaisin ihmisen, jolla on kunnianhimoa mutta myös empatiakykyä. Enkä kieltämättä ihan hiirulaismaisesta miehestäkään voi kiinnostua. Koska en ole sellainen itsekään.

Yleisesti ottaen vaikutat normaalilta ja järkevältä, mielenkiintoiselta ihmiseltä, joten ymmärrän tavallaan ihmettelysi. Mutta muutama asia paistaa aika räikyvästi silmään. 

Ensinnäkin sinä olet "hiirulainen"(inhoan tätä sanaa), jos et kykene tekemään edes aloitetta. Jokaisella meistä on melko rikas sisäinen maalilma, ja persoonallisuutta. "Hiirulaisia" ovat ne, jotka eivät tuo sitä esille. Minä olin ennen ihan samanlainen, nyt olen oppinut vähän avoimemmaksi. 

Tekstistäsi paistaa voimakas tarve näyttää paremmalta, ja tuoda esiin menestystä, mutta yrität jotenkin järkeillä että nämä asiat eivät merkitse sinulle mitään. Mainitset suorastaan inhoavasi kaltaisiasi ihmisiä, eli niitä menestystään myös esiin tuovia miehiä. Olet hyvin ylimielinen ja sinusta saa kylmän kuvan. Ja samalla väität olevasi jotain muuta, ehkä oletkin, mutta kirjoituksesi välittää tuota mielikuvaa että koet olevasi muita parempi. 

Mistään ei saa kiinni taas siitä, mikä on sinun makuasi. Luen rivien välistä, ettet tiedä itsekään, millaiseen mieheen voisit rakastua. Lisäksi tunnut ajattelevan kaiken itsesi kautta, joten olet todella itseriittoinen. Tuo aiempi minä-minä kommentti on tavallaan aika osuva. 

Eli sinulla olisi aika lailla itsetutkiskelun paikka. Rakkautta ei löydetä etsimälla, se oikeasti tulee vastaan, kun annat sille tilaa ja osaat aidosti tustustua ihmisiin, kohdata muita kokematta jotakin ylemmyyden tunteita. Jos et ole aidossa keskusteluyhteydessä kenenkään kanssa, tai kovinkaan usein, huononnat jo pelkästään sillä mahdollisuuksiasi tavata joku. Koska et oikeasti tapaa ketään vaikka vaihtaisitkin pari sanaa ja sääliviä aatteita. Olet niin analyyttinen, että sanoisin myös että olet ihminen, jokan pitää saada tutustua pidemmän kaavan kautta ja rakastua näin. 

Kenties karma saa kiertämään mieleisesi miehet pois ympäriltäs. Tai sitten ei. Oikeaa analyysiä tuskin on, ja oikeastaan sen on löydyttävä sinulta - itseltäsi!

Miten todentaa se muuten kuin löytämällä se oikea? Lähellehän voit päästä, mutta sydämet ei koskaan synkronoi.

Kenties olet liian fiksu, syvällinen, tunteva, laaja-alainen ja älykäs useimmille miehille, ihan vilpittömästi. Hyvä ihmistuntija: elämähän tapaa opettaa.

Nirso, ehkä et, vaativa kylläkin: elämän, koulutuksen ja arjen säestämänä. Tunnet, koet ja näet tulevaan kuin kulloinenkin urho matchais. Ei, eikä se kuva miellytä sinua tarpeeks koskaan. Liian vähän matchejä toiveisiin nähden, eli "haku" jatkuu.

Prinsessasyndroomaa? Etsit jotain, mitä et voi löytää, koskaan? Sielusi peilissä, mielikuvassa, haavekuvassa hänen hahmonsa kajastaa, mielessäs sen tiedät, mutt arkees tuo herra astu ei.

Tuskin kovin moni täyttää kriteeris edes pääpiirteissään, ja riittääkö nekään vai pitäiskö lisäks olla jotain muuta, huoh, glueta, joka hunajois ja sinetöis suhteenne.

Ehkä joku kaltaisesi nainen tietää, mistä kenkäsi puristaa, minä rohkenin vain arvella - ja kivahan sitä on erehtyä, ainakin joskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet jotka sopisivat sinulle ovat luultavasti sellaisia jotka uskovat ettet kuitenkaan kiinnostu koska he eivät ole riittävän komeita, varakkaita, jne. Koska niin suuri osa naisista ei pariudu ns. alaspäin sosioekonomisesti, miehet eivät vaivaudu kokeilemaan olisiko joku siitä harvinainen poikkeus.

Siksi sinua lähestyvät komeat/menestyneet mutta arvoiltaan pinnalliset miehet, ja rentut jotka tekevät mitä huvittaa sen suuremmin miettimättä.

Joutunet olemaan avoimempi itsestäsi, ja ehkä jopa tekemään aloitteita.

Kaikki tämä sillä oletuksella että miesmakusi oikeasti poikkeaa normista, niin kuin annat tekstissäsi ymmärtää.

Miten näet miehen, jonka koet olevan sopiva minulle? En minä kieltämättä halua pariutua miehen kanssa, joka aikuisenakin huonoista lähtökohdista ponnistaneena ryömii aamuisin Helsingin kaupungin vuokrakämpästään tehtaalle töihin. Haluaisin ihmisen, jolla on kunnianhimoa mutta myös empatiakykyä. Enkä kieltämättä ihan hiirulaismaisesta miehestäkään voi kiinnostua. Koska en ole sellainen itsekään.

 

Yleisesti ottaen vaikutat normaalilta ja järkevältä, mielenkiintoiselta ihmiseltä, joten ymmärrän tavallaan ihmettelysi. Mutta muutama asia paistaa aika räikyvästi silmään. 

Ensinnäkin sinä olet "hiirulainen"(inhoan tätä sanaa), jos et kykene tekemään edes aloitetta. Jokaisella meistä on melko rikas sisäinen maalilma, ja persoonallisuutta. "Hiirulaisia" ovat ne, jotka eivät tuo sitä esille. Minä olin ennen ihan samanlainen, nyt olen oppinut vähän avoimemmaksi. 

Tekstistäsi paistaa voimakas tarve näyttää paremmalta, ja tuoda esiin menestystä, mutta yrität jotenkin järkeillä että nämä asiat eivät merkitse sinulle mitään. Mainitset suorastaan inhoavasi kaltaisiasi ihmisiä, eli niitä menestystään myös esiin tuovia miehiä. Olet hyvin ylimielinen ja sinusta saa kylmän kuvan. Ja samalla väität olevasi jotain muuta, ehkä oletkin, mutta kirjoituksesi välittää tuota mielikuvaa että koet olevasi muita parempi. 

Mistään ei saa kiinni taas siitä, mikä on sinun makuasi. Luen rivien välistä, ettet tiedä itsekään, millaiseen mieheen voisit rakastua. Lisäksi tunnut ajattelevan kaiken itsesi kautta, joten olet todella itseriittoinen. Tuo aiempi minä-minä kommentti on tavallaan aika osuva. 

Eli sinulla olisi aika lailla itsetutkiskelun paikka. Rakkautta ei löydetä etsimälla, se oikeasti tulee vastaan, kun annat sille tilaa ja osaat aidosti tustustua ihmisiin, kohdata muita kokematta jotakin ylemmyyden tunteita. Jos et ole aidossa keskusteluyhteydessä kenenkään kanssa, tai kovinkaan usein, huononnat jo pelkästään sillä mahdollisuuksiasi tavata joku. Koska et oikeasti tapaa ketään vaikka vaihtaisitkin pari sanaa ja sääliviä aatteita. Olet niin analyyttinen, että sanoisin myös että olet ihminen, jokan pitää saada tutustua pidemmän kaavan kautta ja rakastua näin. 

Luultavasti aloitteita en tee siksi, etten oikeastaa koskaan ole ihastunut miehiin. Nuorena menin baariin ja iskin sieltä kielestäni parhaan näköisen miehen mukaani. En pidä itseäni hiirulaisena vaan yksinkertaisesti en kohtaa elämässäni miehiä, joille haluaisin olla aloitteellinen.

Mistä fiksuja sinkkumiehiä sitten voisi löytää? Minä en todellakaan tiedä. Rumasti sanottuna jämät tuntuvat olevan vapaina tässä iässä mitä miehiin tulee. Ehkä naisiinkin ja ehkä olen siten yksi jämä. Kunhan vain täällä mietin asiaa. Kaveripirissäni en ole törmännyt vastaavaan ongelmaan.

Tuossa yllä oli hyvä kuvaus.

Yleensä ottaen parisuhteessa olisi hyvä olla ne molemmat puolet. Perinteisen feminiiniset ja maskuliiniset löytävät toisensa helposti. Mies on vahva turvaaja joka tekee aloitteen. Nainen on empaattinen ja esteettinen kodin hengetär.

Prisma-testi kertoo että suurin osa ihmisistä ei edusta ääripäitä. Kun toinen ei edusta ääripäätä, on hyvä ettei toinenkaan edusta.

Ap korostaa kirjoituksessaan ensin feminiinistä ulkonäköä ja sitten maskuliinista luonnetta. Tekstissä korostuu vahvuus, pärjääminen, osaaminen, raha ja asema. Mies jonka ap haluaa on maskuliininen. Vahva, pärjäävä, osaava, mies jolla on rahaa ja asemaa.

Tuppaa olemaan ettei kaksi tuollaista sovi yhteen. Tunnen muutamankin ap:n kaltaisen naisen ja tähän ikään mennessä nyrkkisääntö on tullut selväksi. Osa löytää miehen joka täydentää heitä, osa hakee vahvaa alfaa "tiimikaveriksi" eikä pariudu koskaan.

Ihan sama tilanne pehmeillä miehillä jotka haluavat että nainen vie. Ei heillekään sovi se perinteinen missi-empaatti-kodin hengetär joka kaipaa voimakasta turvaajaa rinnalleen.

Voin todellakin allekirjoittaa nuo teoriat maskuliinisuudesta/feminiinisyydestä.

Mäkin hain vuosikaudet kaltaistani miestä. Ilmeisesti ulkonäkö oli riittävän hyvin mallillaan että sellaisia sainkin, mutta suhteet kaatuivat aina siihen mitä ap kuvaa eli mut haluttiin laittaa tiettyyn muottiin. Lopulta se on aika ymmärrettävää. Ei menestyvä mies halua mitään tiimikaveria tai sparraajaa josta "on vastusta". Sillä on vahvuutta, rajaa ja asemaa jo valmiiksi.

Se onkin sitten dilemma kun luonne on vastakkaiselle sukupuolelle tyypillisempi, niin kuin mulla. Kauan kesti hyväksyä ettei oma vastakappale olekaan stereotyyppinen unelmien "alfamies" vaan älykäs mutta vaatimaton mies joka kysyy mun tunteista mieluummin kuin palkankorotuksesta.

Maskuliinisen/feminiinisen tasapainon tarve pitää kyllä paikkansa suhteiden muodostuksessa. Olen nainen, jolla on melko naisellinen vartalo, mutta maskuliinen luonne. Olen epäsovinnollinen, en osoita empatiaa lämpimästi, en pidä mistään kodinhengetär-jutuista ja haluan, että asiat ratkaistaan loogisesti ja järkiperäisesti. Minusta kiinnostuu yleensä herkät, hoikat, tunteelliset miehet, jotka osaavat pitää huonosti rajoja ihmissuhteissa. Minulle nämä yritelmät ovat tuottaneet raivoa, koska ne sysäävät roolini vielä maskuliinisemmaksi kuin haluaisin. Ja etenkin huonoitsetuntoiset miehet useasti kestävät huonosti sitä, jos naisella on liikaa ajatuksia. Olen usein saanut kuulla, että olen kylmä ja ehdoton, ja minun taas mielestäni miesten pitäisi vaan lopettaa draama ja itkeskely. En oikein tiedä, mikä olisi minulle sopiva kumppani. Varmaan nainen tai mies, jolla olisi aika samanlainen luonne kuin minulla, eli emme olisi Yin ja Yang vaan kaksi samanlaista, jotka ymmärtää siksi toisiaan hyvin ja haastavat jatkuvasti toinen toistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet jotka sopisivat sinulle ovat luultavasti sellaisia jotka uskovat ettet kuitenkaan kiinnostu koska he eivät ole riittävän komeita, varakkaita, jne. Koska niin suuri osa naisista ei pariudu ns. alaspäin sosioekonomisesti, miehet eivät vaivaudu kokeilemaan olisiko joku siitä harvinainen poikkeus.

Siksi sinua lähestyvät komeat/menestyneet mutta arvoiltaan pinnalliset miehet, ja rentut jotka tekevät mitä huvittaa sen suuremmin miettimättä.

Joutunet olemaan avoimempi itsestäsi, ja ehkä jopa tekemään aloitteita.

Kaikki tämä sillä oletuksella että miesmakusi oikeasti poikkeaa normista, niin kuin annat tekstissäsi ymmärtää.

Miten näet miehen, jonka koet olevan sopiva minulle? En minä kieltämättä halua pariutua miehen kanssa, joka aikuisenakin huonoista lähtökohdista ponnistaneena ryömii aamuisin Helsingin kaupungin vuokrakämpästään tehtaalle töihin. Haluaisin ihmisen, jolla on kunnianhimoa mutta myös empatiakykyä. Enkä kieltämättä ihan hiirulaismaisesta miehestäkään voi kiinnostua. Koska en ole sellainen itsekään.

 

Yleisesti ottaen vaikutat normaalilta ja järkevältä, mielenkiintoiselta ihmiseltä, joten ymmärrän tavallaan ihmettelysi. Mutta muutama asia paistaa aika räikyvästi silmään. 

Ensinnäkin sinä olet "hiirulainen"(inhoan tätä sanaa), jos et kykene tekemään edes aloitetta. Jokaisella meistä on melko rikas sisäinen maalilma, ja persoonallisuutta. "Hiirulaisia" ovat ne, jotka eivät tuo sitä esille. Minä olin ennen ihan samanlainen, nyt olen oppinut vähän avoimemmaksi. 

Tekstistäsi paistaa voimakas tarve näyttää paremmalta, ja tuoda esiin menestystä, mutta yrität jotenkin järkeillä että nämä asiat eivät merkitse sinulle mitään. Mainitset suorastaan inhoavasi kaltaisiasi ihmisiä, eli niitä menestystään myös esiin tuovia miehiä. Olet hyvin ylimielinen ja sinusta saa kylmän kuvan. Ja samalla väität olevasi jotain muuta, ehkä oletkin, mutta kirjoituksesi välittää tuota mielikuvaa että koet olevasi muita parempi. 

Mistään ei saa kiinni taas siitä, mikä on sinun makuasi. Luen rivien välistä, ettet tiedä itsekään, millaiseen mieheen voisit rakastua. Lisäksi tunnut ajattelevan kaiken itsesi kautta, joten olet todella itseriittoinen. Tuo aiempi minä-minä kommentti on tavallaan aika osuva. 

Eli sinulla olisi aika lailla itsetutkiskelun paikka. Rakkautta ei löydetä etsimälla, se oikeasti tulee vastaan, kun annat sille tilaa ja osaat aidosti tustustua ihmisiin, kohdata muita kokematta jotakin ylemmyyden tunteita. Jos et ole aidossa keskusteluyhteydessä kenenkään kanssa, tai kovinkaan usein, huononnat jo pelkästään sillä mahdollisuuksiasi tavata joku. Koska et oikeasti tapaa ketään vaikka vaihtaisitkin pari sanaa ja sääliviä aatteita. Olet niin analyyttinen, että sanoisin myös että olet ihminen, jokan pitää saada tutustua pidemmän kaavan kautta ja rakastua näin. 

Luultavasti aloitteita en tee siksi, etten oikeastaa koskaan ole ihastunut miehiin. Nuorena menin baariin ja iskin sieltä kielestäni parhaan näköisen miehen mukaani. En pidä itseäni hiirulaisena vaan yksinkertaisesti en kohtaa elämässäni miehiä, joille haluaisin olla aloitteellinen.

Mistä fiksuja sinkkumiehiä sitten voisi löytää? Minä en todellakaan tiedä. Rumasti sanottuna jämät tuntuvat olevan vapaina tässä iässä mitä miehiin tulee. Ehkä naisiinkin ja ehkä olen siten yksi jämä. Kunhan vain täällä mietin asiaa. Kaveripirissäni en ole törmännyt vastaavaan ongelmaan.

Sinun kuuluu olla houkutteleva eikä aloitteellinen miehille, jotka haluat. Et osaa sosiaalista peliä ja et ota selkeää roolia/otat liian maskuliinisen roolin kuten nuorena on ilmeisesti käynyt.

Voi myös kirjoittaa nettiin kuvauksen, millaista vastaparia etsit, kunhan saat sen tarkasti selville. Jotkut on oikeasti löytäneet kumppanin sillä, että ovat suoraan kysyneet mitä ovat halunneet. Vastausten perusteella pystyt hyvin karsimaan vääränlaiset heti.

Vierailija kirjoitti:

Maskuliinisen/feminiinisen tasapainon tarve pitää kyllä paikkansa suhteiden muodostuksessa. Olen nainen, jolla on melko naisellinen vartalo, mutta maskuliinen luonne. Olen epäsovinnollinen, en osoita empatiaa lämpimästi, en pidä mistään kodinhengetär-jutuista ja haluan, että asiat ratkaistaan loogisesti ja järkiperäisesti. Minusta kiinnostuu yleensä herkät, hoikat, tunteelliset miehet, jotka osaavat pitää huonosti rajoja ihmissuhteissa. Minulle nämä yritelmät ovat tuottaneet raivoa, koska ne sysäävät roolini vielä maskuliinisemmaksi kuin haluaisin. Ja etenkin huonoitsetuntoiset miehet useasti kestävät huonosti sitä, jos naisella on liikaa ajatuksia. Olen usein saanut kuulla, että olen kylmä ja ehdoton, ja minun taas mielestäni miesten pitäisi vaan lopettaa draama ja itkeskely. En oikein tiedä, mikä olisi minulle sopiva kumppani. Varmaan nainen tai mies, jolla olisi aika samanlainen luonne kuin minulla, eli emme olisi Yin ja Yang vaan kaksi samanlaista, jotka ymmärtää siksi toisiaan hyvin ja haastavat jatkuvasti toinen toistaan.

Minusta tuo on mahdotonta. Sehän kertoisi että feminiinisyyden arvo on vähäisempi, koska suhteessa voisi olla maksi maskuliinista mutta ei kahta feminiinistä, tai siten päin että mies olisi feminiinisempi osapuoli.

Selkeästi molempia puolia tarvitaan.

Tuossahan on kyse siitä että olet luonteeltasi maskuliininen, mutta haluaisit tuntea itsesi feminiinisemmäksi. Eli puhutaan itsensä hyväksymisestä. Jos et hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet (luonteeltasi maskuliinisena), onko yllätys jos ei kumppania löydy?

 

Vierailija kirjoitti:

Maskuliinisen/feminiinisen tasapainon tarve pitää kyllä paikkansa suhteiden muodostuksessa. Olen nainen, jolla on melko naisellinen vartalo, mutta maskuliinen luonne. Olen epäsovinnollinen, en osoita empatiaa lämpimästi, en pidä mistään kodinhengetär-jutuista ja haluan, että asiat ratkaistaan loogisesti ja järkiperäisesti. Minusta kiinnostuu yleensä herkät, hoikat, tunteelliset miehet, jotka osaavat pitää huonosti rajoja ihmissuhteissa. Minulle nämä yritelmät ovat tuottaneet raivoa, koska ne sysäävät roolini vielä maskuliinisemmaksi kuin haluaisin. Ja etenkin huonoitsetuntoiset miehet useasti kestävät huonosti sitä, jos naisella on liikaa ajatuksia. Olen usein saanut kuulla, että olen kylmä ja ehdoton, ja minun taas mielestäni miesten pitäisi vaan lopettaa draama ja itkeskely. En oikein tiedä, mikä olisi minulle sopiva kumppani. Varmaan nainen tai mies, jolla olisi aika samanlainen luonne kuin minulla, eli emme olisi Yin ja Yang vaan kaksi samanlaista, jotka ymmärtää siksi toisiaan hyvin ja haastavat jatkuvasti toinen toistaan.

Mutta jos tuo käännetään toisin päin niin silloinhan maskuliiniselle miehelle sopii feminiininen nainen (Yin ja Yang), mutta feminiiniselle miehelle feminiininen nainen (kaksi samanlaista).

Koska ei kait niinkään voi olla että kaksi maskuliinista sopii yhteen, mutta kaksi feminiinistä ei. Vai onko feminiinisyyden arvo yksinkertaisesti vähäisempi, ts. feminiinisyys on tarpeetonta? En voi uskoa sellaiseen.

Ei maskuliinista miestä kiinnostaa "haastaa" naista. Sellainen mies haastaa töissä ym, ja haluaa kotona sitä mitä häneltä puuttuu eli naisellisuutta.

AP:n ehkä kannattaisi alkaa keskittymään enemmän siihen miehen sisäiseen kauneuteen eikä katsella vain hyvinpukeutuvia ja muodikkaita miehiä, vähän mielikuvitusta käyttämällä hieman juntin näköisestäkin miehestä saa hetkessä muodikkaan kun hiukset ja vaatteet laitetaan kuntoon, ja jos hyvä sydän on jo valmiina niin pakettihan on aika hyvä? Jos mieheltä puuttuu hyvä sydän niin siinä ei paljon auta korkea asema ja Hugo Bossin puku.

Kirjoitit minun tekstini. Olen hyvin samanlainen, samanikäinen ja mietin tällä hetkellä samaa asiaa.

Yksi mahdollinen syy voisi olla siinä, että on tullut raiskatuksi ja siitä jäänyt käsittelemätön trauma. 

Luulen, että sinä et ole vielä tavannut sitä oikeaa ihmistä .Sitten kun tulee vastaan kumpikin osapuoli tietää, että tässä on nyt henkilö, jota olen hakenut.

Olin reilusti yli kolmekymppinen ja ajattelin jo, että en tapaa koskaan sellaista miestä, joka olisi minulle tarkoitettu. Olin jo luovuttanutkin.

No sitten tuli elämääni mies ja jo ensimmäisellä tapaamisella ihmettelin, kuinka  tämä ihminen vaikuttaa kuin vanhalta ystävältä, vaikka en ole koskaan aiemmin häntä nähnyt. Kaikki oli niin luontevaa. Nyt ollaan pidetty yhtä kohta seitsemän vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maskuliinisen/feminiinisen tasapainon tarve pitää kyllä paikkansa suhteiden muodostuksessa. Olen nainen, jolla on melko naisellinen vartalo, mutta maskuliinen luonne. Olen epäsovinnollinen, en osoita empatiaa lämpimästi, en pidä mistään kodinhengetär-jutuista ja haluan, että asiat ratkaistaan loogisesti ja järkiperäisesti. Minusta kiinnostuu yleensä herkät, hoikat, tunteelliset miehet, jotka osaavat pitää huonosti rajoja ihmissuhteissa. Minulle nämä yritelmät ovat tuottaneet raivoa, koska ne sysäävät roolini vielä maskuliinisemmaksi kuin haluaisin. Ja etenkin huonoitsetuntoiset miehet useasti kestävät huonosti sitä, jos naisella on liikaa ajatuksia. Olen usein saanut kuulla, että olen kylmä ja ehdoton, ja minun taas mielestäni miesten pitäisi vaan lopettaa draama ja itkeskely. En oikein tiedä, mikä olisi minulle sopiva kumppani. Varmaan nainen tai mies, jolla olisi aika samanlainen luonne kuin minulla, eli emme olisi Yin ja Yang vaan kaksi samanlaista, jotka ymmärtää siksi toisiaan hyvin ja haastavat jatkuvasti toinen toistaan.

Minusta tuo on mahdotonta. Sehän kertoisi että feminiinisyyden arvo on vähäisempi, koska suhteessa voisi olla maksi maskuliinista mutta ei kahta feminiinistä, tai siten päin että mies olisi feminiinisempi osapuoli.

Selkeästi molempia puolia tarvitaan.

Tuossahan on kyse siitä että olet luonteeltasi maskuliininen, mutta haluaisit tuntea itsesi feminiinisemmäksi. Eli puhutaan itsensä hyväksymisestä. Jos et hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet (luonteeltasi maskuliinisena), onko yllätys jos ei kumppania löydy?

 

Joo, eli tarkoitin siis sitä, että vaikka minulla on osin maskuliininen luonne, niin kuitenkin olen nainen ja minussa on paljon naisillekin ominaisia asioita, vaikka en tuonutkaan sitä viestissä esille. En ole kuitenkaan äärimmäisen maskuliininen nainen (joka mielestäni olisi sellainen joka pitää ns. miesten töistä, kiinnostuu ehkä pelkästään naisista, on maskuliininen äänenkäyttö, elekieli, pukeutuminen...) ja sitten en varmastikaan myös ole feminiinisemmästä päästä (empaattinen, yhteisöllinen, juoruileva, hento ruumiinrakenne, huolehtivainen...). Joten ominaisuuksieni summa on ehkä jotain siitä keskeltä ja minun kanssani yrittäneet miehet ovat olleet liian feminiinisiä. Kovin maskuliinisetkaan eivät sitten minusta kiinnostu tai ainakaan pysy kauan kiinnostuneena. Siksi tarvitsisin ehkä sellaisen yksilön, jonka ominaisuudet olisivat sopivalla tavalla limittyneet, kuten minulla. Esimerkiksi toinen suunnilleen yhtä maskuliininen nainen, koska naissukupuoli toisi kuitenkin häneen ja suhteeseen feminiinisiä piirteitä. Tai mies, joka ei ole ihan tuota ääripäätä, joka minusta on kiinnostunut. Tai ehkä mies voisi olla vartaloltaan mies ja hänen fem. ominaisuudet olisi kehittyneemmät kuin niillä yksilöillä joiden kanssa olen ollut.

Ehkä vika on ollut niissä ihmisissä ja minussa. Ovat olleet henkisesti epätasapainossa kuten varmaan minäkin. Mutta nyt puhun liikaa itsestäni, anteeksi :) pointti oli, että en pidä naisellisia piirteitä huonompina.

Samanlaisuus-erilaisuus-periaate:

Feminiininen nainen haluaa maskuliinisen miehen koska vastakohdat täydentävät toisiaan.

Maskuliininen nainen haluaa maskuliinisen miehen koska samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä.

Kaikki naiset haluavat saman itsevarman, määrätietoisen, aloitteellisen ja seksissä dominoivan miehen.

-> Kaikki naiset eivät ole sitä mitä kuvatut miehet haluavat.

-> Kaikki naiset eivät voi saada stereotyyppistä maskuliinista miestä.

Ap:n paras keino saada haluamansa mies on syntyä uudestaan empaattisena kodin hengettärenä. Toiseksi paras keino on hyväksyä että hänelle ei välttämättä sovi se stereotyyppinen mies jonka kaikki muutkin naiset haluaisivat.

Vierailija kirjoitti:

Olen 40-vuotias nainen. Mikä mättää ja missä kun en ole vielä koskaa kokenut vastavuoroista rakkautta siitä huolimatta, että elämässäni on kaikki ns. kunnossa? Koen, että minulla olisi valtavasti rakkautta annettavana sekä ajatuksia peilattavana, kohde vain puuttuu. Minuun ihastuneen miehen kanssa en ole koskaan kokenut yhteyttä, jota ihastunut mies kovasti on aina väittänyt tuntevansa.

Olen koulutettu, minulla on omistusasunto hyvällä aluella Helsingissä, tulen erinomaisesti toimeen yrittäjänä, olen hoikka, urheilullinen, tyylitajuinen ja huoliteltu, kaunis ja ikäisekseni erittäin hyvin säilynyt nainen. Olen luonteeltani kiltti ja utelias, en ole koskaan polttanut, alkoholia käytän maltillisesti ja harrastuksiin kuuluu mm. kuvataide, lukeminen sekä juoksuharrastus. Pidän eläimistä, olen kiinnostunut sekä luonnosta että kulttuurista. Poliittisesti olen liberaali ja maailmankatsomukseni on idealistinen pienellä kyynisellä twistillä.

Negatiivisena puolena voi ehkä pitää (sen kyynisen twistin lisäksi) sitä, että olen introvertti ja viihdyn parhaiten melko vähälukuisten mutta hyvien ystävien seurassa. Olen hiukan ujo ja alkuun varautunut, se ei kuulemma kuitenkaan näy minusta millään tavalla päälle ja lähtökohtaisesti suhtaudun uusiin ihmisiin aidon lämpimästi.

Minuun on ihastuttu ala-asteikäisestä saakka useampia kertoja vuosittain mutta vielä koskaan ei yksikään minusta tosissaan kiinnostunut ole saanut minussa heräämään ystävyyttä syvempiä tunteita. Iso osa seuratarjokkaista tuntuu ensinnäkin kiinnostuvan minusta ulkonäköni vuoksi. Pidän sitä normaalina mutten itse kiinnostu huomatessani toisen sivuuttavan kokonaan persoonallisuuteni.

Olen tämänhetkisestä elämäntilanteestani huolimatta kokenut aika rankan lapsuuden ja nuoruuden. Pidän itseäni jopa vähän liiankin empaattisena ja ymmärtäväisenä, jonka vuoksi suhtaudun lämmöllä ja ymmärryksellä ihmisiin, joita elämä tuntuu kolhineen enemmänkin. Ehkä kiitoksena tästä minuun ihastuu säännöllisesti kaikenlaisista addiktioista kärsiviä, mielenterveydeltään epävakaita, elämänhallintansa kanssa täysin tuuliajolla olevia sekä itselleen äitihahmoa kaipaavia miehiä. Näiden miesten kanssa voi käydä paljon hyviä keskusteluja mutta en halua joutua suhteeseen, jossa joudun hoivaajan rooliin. Haluan tuntea, että myös mies kykenee tarvittaessa minua tukemaan ja tämän kaikenlaisia vastoinkäymisiä liikaa kokeneen miesryhmän kanssa en koe saavani vastineeksi turvallisuutta yms. asioita, joiden kuuluisi parisuhteessa olla vastavuoroisia.

Toinen ryhmä minuun ihastuvia on elämässään erittäin hyvin menestyneet miehet, jotka kuvittelevat voivansa ostaa minut rahalla. He näkevät minut lähinnä objektina, jota on mukavaa esitellä tuttaville edustustilaisuuksissa. Heillä on usein valmiina pedattuna minulle rooli, johon he kuvittelevat minun loksahtavan. Kaikkiaan tämän miesryhmän edustajat tuntuvat kulkeneen koko elämänsä ajan ns. kadun aurinkoisella puolella ja minä sieltä varjopuolelta pitkällisen työn tuloksena ryömittyäni en osaa jakaa heidän kanssaan samanlaista maailmankuvaa.

En tiedä, miltä tuntuu luottaa kumppaniin tai rakastaa vastavuoroisesti. Onko täällä ihmisiä, josta ovat kokeneet olevansa samassa tilanteessa mutta jotka ovat päässeet pohdinnassaan pidemmälle? Eli mistä johtuu ja mitä voisin tehdä? Elämäntyylissäni ei ole mitään prinsessamaista/avutonta ja selviän käytännön elämästä erinomaisesti ilman miestäkin. Toisinaan vain sattuu aivan mielettömästi tajuta se, ettei sielunkumppania ole koskaan tullut vastaan eikä ehkä koskaan tulekaan.

tuut tänne kehumaan itseäsi??????

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 40-vuotias nainen. Mikä mättää ja missä kun en ole vielä koskaa kokenut vastavuoroista rakkautta siitä huolimatta, että elämässäni on kaikki ns. kunnossa? Koen, että minulla olisi valtavasti rakkautta annettavana sekä ajatuksia peilattavana, kohde vain puuttuu. Minuun ihastuneen miehen kanssa en ole koskaan kokenut yhteyttä, jota ihastunut mies kovasti on aina väittänyt tuntevansa.

Olen koulutettu, minulla on omistusasunto hyvällä aluella Helsingissä, tulen erinomaisesti toimeen yrittäjänä, olen hoikka, urheilullinen, tyylitajuinen ja huoliteltu, kaunis ja ikäisekseni erittäin hyvin säilynyt nainen. Olen luonteeltani kiltti ja utelias, en ole koskaan polttanut, alkoholia käytän maltillisesti ja harrastuksiin kuuluu mm. kuvataide, lukeminen sekä juoksuharrastus. Pidän eläimistä, olen kiinnostunut sekä luonnosta että kulttuurista. Poliittisesti olen liberaali ja maailmankatsomukseni on idealistinen pienellä kyynisellä twistillä.

Negatiivisena puolena voi ehkä pitää (sen kyynisen twistin lisäksi) sitä, että olen introvertti ja viihdyn parhaiten melko vähälukuisten mutta hyvien ystävien seurassa. Olen hiukan ujo ja alkuun varautunut, se ei kuulemma kuitenkaan näy minusta millään tavalla päälle ja lähtökohtaisesti suhtaudun uusiin ihmisiin aidon lämpimästi.

Minuun on ihastuttu ala-asteikäisestä saakka useampia kertoja vuosittain mutta vielä koskaan ei yksikään minusta tosissaan kiinnostunut ole saanut minussa heräämään ystävyyttä syvempiä tunteita. Iso osa seuratarjokkaista tuntuu ensinnäkin kiinnostuvan minusta ulkonäköni vuoksi. Pidän sitä normaalina mutten itse kiinnostu huomatessani toisen sivuuttavan kokonaan persoonallisuuteni.

Olen tämänhetkisestä elämäntilanteestani huolimatta kokenut aika rankan lapsuuden ja nuoruuden. Pidän itseäni jopa vähän liiankin empaattisena ja ymmärtäväisenä, jonka vuoksi suhtaudun lämmöllä ja ymmärryksellä ihmisiin, joita elämä tuntuu kolhineen enemmänkin. Ehkä kiitoksena tästä minuun ihastuu säännöllisesti kaikenlaisista addiktioista kärsiviä, mielenterveydeltään epävakaita, elämänhallintansa kanssa täysin tuuliajolla olevia sekä itselleen äitihahmoa kaipaavia miehiä. Näiden miesten kanssa voi käydä paljon hyviä keskusteluja mutta en halua joutua suhteeseen, jossa joudun hoivaajan rooliin. Haluan tuntea, että myös mies kykenee tarvittaessa minua tukemaan ja tämän kaikenlaisia vastoinkäymisiä liikaa kokeneen miesryhmän kanssa en koe saavani vastineeksi turvallisuutta yms. asioita, joiden kuuluisi parisuhteessa olla vastavuoroisia.

Toinen ryhmä minuun ihastuvia on elämässään erittäin hyvin menestyneet miehet, jotka kuvittelevat voivansa ostaa minut rahalla. He näkevät minut lähinnä objektina, jota on mukavaa esitellä tuttaville edustustilaisuuksissa. Heillä on usein valmiina pedattuna minulle rooli, johon he kuvittelevat minun loksahtavan. Kaikkiaan tämän miesryhmän edustajat tuntuvat kulkeneen koko elämänsä ajan ns. kadun aurinkoisella puolella ja minä sieltä varjopuolelta pitkällisen työn tuloksena ryömittyäni en osaa jakaa heidän kanssaan samanlaista maailmankuvaa.

En tiedä, miltä tuntuu luottaa kumppaniin tai rakastaa vastavuoroisesti. Onko täällä ihmisiä, josta ovat kokeneet olevansa samassa tilanteessa mutta jotka ovat päässeet pohdinnassaan pidemmälle? Eli mistä johtuu ja mitä voisin tehdä? Elämäntyylissäni ei ole mitään prinsessamaista/avutonta ja selviän käytännön elämästä erinomaisesti ilman miestäkin. Toisinaan vain sattuu aivan mielettömästi tajuta se, ettei sielunkumppania ole koskaan tullut vastaan eikä ehkä koskaan tulekaan.

tuut tänne kehumaan itseäsi??????

unohdit mainita teräksiset pillulihakset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maskuliinisen/feminiinisen tasapainon tarve pitää kyllä paikkansa suhteiden muodostuksessa. Olen nainen, jolla on melko naisellinen vartalo, mutta maskuliinen luonne. Olen epäsovinnollinen, en osoita empatiaa lämpimästi, en pidä mistään kodinhengetär-jutuista ja haluan, että asiat ratkaistaan loogisesti ja järkiperäisesti. Minusta kiinnostuu yleensä herkät, hoikat, tunteelliset miehet, jotka osaavat pitää huonosti rajoja ihmissuhteissa. Minulle nämä yritelmät ovat tuottaneet raivoa, koska ne sysäävät roolini vielä maskuliinisemmaksi kuin haluaisin. Ja etenkin huonoitsetuntoiset miehet useasti kestävät huonosti sitä, jos naisella on liikaa ajatuksia. Olen usein saanut kuulla, että olen kylmä ja ehdoton, ja minun taas mielestäni miesten pitäisi vaan lopettaa draama ja itkeskely. En oikein tiedä, mikä olisi minulle sopiva kumppani. Varmaan nainen tai mies, jolla olisi aika samanlainen luonne kuin minulla, eli emme olisi Yin ja Yang vaan kaksi samanlaista, jotka ymmärtää siksi toisiaan hyvin ja haastavat jatkuvasti toinen toistaan.

Minusta tuo on mahdotonta. Sehän kertoisi että feminiinisyyden arvo on vähäisempi, koska suhteessa voisi olla maksi maskuliinista mutta ei kahta feminiinistä, tai siten päin että mies olisi feminiinisempi osapuoli.

Selkeästi molempia puolia tarvitaan.

Tuossahan on kyse siitä että olet luonteeltasi maskuliininen, mutta haluaisit tuntea itsesi feminiinisemmäksi. Eli puhutaan itsensä hyväksymisestä. Jos et hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet (luonteeltasi maskuliinisena), onko yllätys jos ei kumppania löydy?

 

Joo, eli tarkoitin siis sitä, että vaikka minulla on osin maskuliininen luonne, niin kuitenkin olen nainen ja minussa on paljon naisillekin ominaisia asioita, vaikka en tuonutkaan sitä viestissä esille. En ole kuitenkaan äärimmäisen maskuliininen nainen (joka mielestäni olisi sellainen joka pitää ns. miesten töistä, kiinnostuu ehkä pelkästään naisista, on maskuliininen äänenkäyttö, elekieli, pukeutuminen...) ja sitten en varmastikaan myös ole feminiinisemmästä päästä (empaattinen, yhteisöllinen, juoruileva, hento ruumiinrakenne, huolehtivainen...). Joten ominaisuuksieni summa on ehkä jotain siitä keskeltä ja minun kanssani yrittäneet miehet ovat olleet liian feminiinisiä. Kovin maskuliinisetkaan eivät sitten minusta kiinnostu tai ainakaan pysy kauan kiinnostuneena. Siksi tarvitsisin ehkä sellaisen yksilön, jonka ominaisuudet olisivat sopivalla tavalla limittyneet, kuten minulla. Esimerkiksi toinen suunnilleen yhtä maskuliininen nainen, koska naissukupuoli toisi kuitenkin häneen ja suhteeseen feminiinisiä piirteitä. Tai mies, joka ei ole ihan tuota ääripäätä, joka minusta on kiinnostunut. Tai ehkä mies voisi olla vartaloltaan mies ja hänen fem. ominaisuudet olisi kehittyneemmät kuin niillä yksilöillä joiden kanssa olen ollut.

Ehkä vika on ollut niissä ihmisissä ja minussa. Ovat olleet henkisesti epätasapainossa kuten varmaan minäkin. Mutta nyt puhun liikaa itsestäni, anteeksi :) pointti oli, että en pidä naisellisia piirteitä huonompina.

Puutun keskusteluun.

Itse asiassa lesbosuhteissa on yleensä sama roolijako. Jos toinen on maskuliininen (butch), on toinen luultavasti femme.

Mitä tulee vartaloon, tuohon pätee sama ongelma.

Hoikat ja naiselliset haluavat pitkän ja raamikkaan koska erilaisuus. Pitkät ja rotevat haluavat pitkän ja raamikkaan, koska samanlaisuus tai itsensä naiseksi tunteminen mieheen verrattuna. Jommat kummat jäävät ilman.

Kenelle lyhyet ja hoikat miehet mielestäsi sopivat?

Entäs pitkät ja rotevat naiset?

Ja kuten sanoin, kaikille ei riitä pitkiä ja rotevia miehiä tai hoikkia ja siroja naisia.

oot sekaisin

mitään yritystä ei ole

olet päässyt suljetulta tietokoneen ääreen

huh..mitä tekstiä

Olen blondi isotissi lort to dipinssi hiirulainen , johon ihastuvat rikkaat liikemiehet...

121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maskuliinisen/feminiinisen tasapainon tarve pitää kyllä paikkansa suhteiden muodostuksessa. Olen nainen, jolla on melko naisellinen vartalo, mutta maskuliinen luonne. Olen epäsovinnollinen, en osoita empatiaa lämpimästi, en pidä mistään kodinhengetär-jutuista ja haluan, että asiat ratkaistaan loogisesti ja järkiperäisesti. Minusta kiinnostuu yleensä herkät, hoikat, tunteelliset miehet, jotka osaavat pitää huonosti rajoja ihmissuhteissa. Minulle nämä yritelmät ovat tuottaneet raivoa, koska ne sysäävät roolini vielä maskuliinisemmaksi kuin haluaisin. Ja etenkin huonoitsetuntoiset miehet useasti kestävät huonosti sitä, jos naisella on liikaa ajatuksia. Olen usein saanut kuulla, että olen kylmä ja ehdoton, ja minun taas mielestäni miesten pitäisi vaan lopettaa draama ja itkeskely. En oikein tiedä, mikä olisi minulle sopiva kumppani. Varmaan nainen tai mies, jolla olisi aika samanlainen luonne kuin minulla, eli emme olisi Yin ja Yang vaan kaksi samanlaista, jotka ymmärtää siksi toisiaan hyvin ja haastavat jatkuvasti toinen toistaan.

Minusta tuo on mahdotonta. Sehän kertoisi että feminiinisyyden arvo on vähäisempi, koska suhteessa voisi olla maksi maskuliinista mutta ei kahta feminiinistä, tai siten päin että mies olisi feminiinisempi osapuoli.

Selkeästi molempia puolia tarvitaan.

Tuossahan on kyse siitä että olet luonteeltasi maskuliininen, mutta haluaisit tuntea itsesi feminiinisemmäksi. Eli puhutaan itsensä hyväksymisestä. Jos et hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet (luonteeltasi maskuliinisena), onko yllätys jos ei kumppania löydy?

 

Joo, eli tarkoitin siis sitä, että vaikka minulla on osin maskuliininen luonne, niin kuitenkin olen nainen ja minussa on paljon naisillekin ominaisia asioita, vaikka en tuonutkaan sitä viestissä esille. En ole kuitenkaan äärimmäisen maskuliininen nainen (joka mielestäni olisi sellainen joka pitää ns. miesten töistä, kiinnostuu ehkä pelkästään naisista, on maskuliininen äänenkäyttö, elekieli, pukeutuminen...) ja sitten en varmastikaan myös ole feminiinisemmästä päästä (empaattinen, yhteisöllinen, juoruileva, hento ruumiinrakenne, huolehtivainen...). Joten ominaisuuksieni summa on ehkä jotain siitä keskeltä ja minun kanssani yrittäneet miehet ovat olleet liian feminiinisiä. Kovin maskuliinisetkaan eivät sitten minusta kiinnostu tai ainakaan pysy kauan kiinnostuneena. Siksi tarvitsisin ehkä sellaisen yksilön, jonka ominaisuudet olisivat sopivalla tavalla limittyneet, kuten minulla. Esimerkiksi toinen suunnilleen yhtä maskuliininen nainen, koska naissukupuoli toisi kuitenkin häneen ja suhteeseen feminiinisiä piirteitä. Tai mies, joka ei ole ihan tuota ääripäätä, joka minusta on kiinnostunut. Tai ehkä mies voisi olla vartaloltaan mies ja hänen fem. ominaisuudet olisi kehittyneemmät kuin niillä yksilöillä joiden kanssa olen ollut.

Ehkä vika on ollut niissä ihmisissä ja minussa. Ovat olleet henkisesti epätasapainossa kuten varmaan minäkin. Mutta nyt puhun liikaa itsestäni, anteeksi :) pointti oli, että en pidä naisellisia piirteitä huonompina.

Puutun keskusteluun.

Itse asiassa lesbosuhteissa on yleensä sama roolijako. Jos toinen on maskuliininen (butch), on toinen luultavasti femme.

Mitä tulee vartaloon, tuohon pätee sama ongelma.

Hoikat ja naiselliset haluavat pitkän ja raamikkaan koska erilaisuus. Pitkät ja rotevat haluavat pitkän ja raamikkaan, koska samanlaisuus tai itsensä naiseksi tunteminen mieheen verrattuna. Jommat kummat jäävät ilman.

Kenelle lyhyet ja hoikat miehet mielestäsi sopivat?

Entäs pitkät ja rotevat naiset?

Ja kuten sanoin, kaikille ei riitä pitkiä ja rotevia miehiä tai hoikkia ja siroja naisia.

mut vaginani on terästä