Miten ei ole varaa jäädä kotihoidontuelle?

Siis olisi ollut varaa, mutta teimme arvovalinnan: molemmat töissä osa-aikaista päivää, lyhyet hoitopäivät (5-6h) ja molemmilla vanhemmilla runsaasti aikaa lasten kanssa. Ei olisi mulla tai puolisolla tullut kuuloonkaan että otan päävastuun lapsista vuosiksi ja mies olisi paiskinut hommia yötä päivää tuodakseen leivän pöytään. Kannatamme tasa-arvoa, jaoimme vanhempainvapaat ja myös jaamme vastuun perheen hoitamisesta ja elättämisestä.

Kieltämättä hauska ketju. Yhteenvetona ehkä, että perheiden tilanteet vaihtelevat ja muuttuvat, ja tavallisen lapsiperheen arki on tasapainoilua erilaisten tavoitteiden ja vaatimusten keskellä. Kukin tekee ne ratkaisut, joita oma tilanne ja arvomaailma edellyttävät.

En paheksu ketään, jonka on enemmän tai vähemmän pakko pistää lapsi jo vauvavuonna hoitoon. Joku ei kestä kotonaoloa, toisen tulot eivät riitä ja kolmas ei pysty ylläpitämään ammattitaitoaan tai vaikka yritystoimintaa kotoa käsin.

Vaikeaa sen sijaan on ymmärtää katteetonta ylimielisyyttä niitä kohtaan, jotka ovat välttäneet tuon pakon syystä tai toisesta. On yleistä tehdä välttämättömyydestä hyve, mutta se voi mennä naurettavan puolelle. Kun omaa pakon edessä tehtyä ratkaisua yritetään roiskien perustella omalla kauaskatseisuudella, urakehityksellä sekä velkaisen kämpän ja rahoitusyhtiön auton upeudella - ja samalla haukkuu kaikki muut, ei enää kuulosta menestyvältä uraohjukselta vaan arjen vastusten alle uupuvalta perus-av-mammalta.

Kolme vuotta kotona valmistumisen jälkeen voi tarkoittaa syrjäytymistä työelämästä kokonaan. Ei elettäisi loputtomiin miehen palkalla, enkä usko että mies jaksaisi elättää minua loppuelämää muutenkaan. Kokisin todella ahdistavaksi sen, että jos parisuhteeseen tulisi mahdottomia ongelmia, niin minulla ei olisi varaa erota ilman että talouteni menisi ihan solmuun.

Olen hankkinut ammatin johon oli vaikea päästä ja josta olen kiinnostunut, en halua mihinkään lähihoitajakouluun muiden pudokkaiden kanssa vaan siksi, että olin 3 v kotona pahimmalla mahdollisella hetkellä työllistymisen suhteen. Ja tässä kohtaa anteeksipyyntö niiltä hyviltä lähihoitajilta, joita en tarkoita yhtään loukata. En ole uraihminen, mutta haluan oman alani töitä, en pätkiä ja tempputyöllistamisiä byrokratioineen.

Olen nähnyt millaiseksi se usein menee kun mies tienaa hyvin ja vaimo on vaan kotona, päädytään sellaisiksi kynnysmatoiksi ettei mm pettämisistäkään voi mitään sanoa, kun pelkää ettei sitten ensi kuussa saa syödäkseen.

Vierailija kirjoitti:

Tämä todella tärkeä kommentti. Ne kotivuodet maksavat perheelle pitemmän päälle todella paljon jos nainen niiden aikana syrjäytyy työmarkkinoilta. ja tuo ajatus, että nainen kehnompituloisena on luonnollinen kotiinjäävä kalahtaa todella pahalta tällaisen viisikymppisen uraäidin korvissa. Ei ole tasa-arvo juurikaan edennyt? Nykyään halutaan pitää kiinni ikiaikaisesta roolista olla lasten hoivaaja ja kotihengetär eikä miestä haluta päästää vanhempaisvapaita jakanmaan, mutta miehen oletetaan jotenkin menevän naisen pään sisälle ja toteuttavan hänen siivous ym visioitaan juuri oikealla tavalla? Aika monissa kommenteissa tuli ilmi, että kotihoito oli mahdollista kun mies teki todella pitkää päivää ja hankki hyvin. Eikä järkevintä olisi, että molemmat saisivat mahdollisuuden tutustua lapseensa, jaettaisiin vapaat ja huolehdittaisiin molemmat omista urakehityksistä? Välillä tuntuu, että nykyiset pikkulasten äidit ovat vanhoillisempia kuin me juuri aikuisiksi lapsemme saaneet.

Meillä ei ollut palkassa paljonkaan eroa siinä lähtötilanteessa. Mies oli asiantuntijatyössä ja minä tehdastyössä. Hoitovapaan aikana tehdastyö muutti toiselle paikkakunnalle johon minulla ei ollut mahdollisuutta kulkea joten omaan työpaikkaan en voinut palata. Ehkä jotain muuta vastaavaa työtä olisi voinut saada jos nopeammin olisi hakenut, mutta viisi vuotta pois työelämästä oli jo liikaa. Mies sai keskittyä työhön ja eteni urallaan, kun minä poljin paikallani tai otin takapakkia. Nyt kun lapsen syntymästä on jo 18 vuotta, minä olen pienipalkkaisessa koirantyössä jossa paikkaan ansioita ylitöillä ja hyvänä kuukautena voin päästä 3000€ bruttotuloihin. Miehellä siisti sisätyö, joustavat työajat ja muut asiaankuuluvat edut ja mukavuudet ja saa palkkaa yli 9000€/kk ja bonukset päälle. 

En missään nimessä kadu sitä että lapsi sai rauhallisen lapsuuden ilman aikaisia herätyksiä päiväkotiin, mutta en myöskään toivo että hän erehtyisi jumittamaan kotiin liian pitkäksi aikaa. Kyllä se on koko perheen kannalta parempi että molemmat vanhemmat hoitavat lapsia tasapuolisesti ja pääsevät myös tasavahvasti panostamaan työelämään. Jo verotuskin tekee sen, että on paljon parempi että kaksi tienaa 5000€/kk kuin että yksi tienaisi 8000€ ja toinen 2000€. 

Olin vain muutaman kuukauden hoitovapaalla, nuorimmainen meni päivähoitoon 13 kk iässä. En olisi jaksanut henkisesti kauempaa kotonaoloa, minusta se oli yksinäistä ja raskasta, vaikka paljon kaikenlaista lasten kanssa puuhailinkin ja tapasin ihmisiä. Mutta sinänsä toinen syy kyllä on raha, että asuntolainan maksun ohella haluan kerryttää myös säästöjä koko ajan. Mielestäni meillä ei ole mitenkään ylimitoitettu laina emmekä muutenkaan elä leveästi, mutta kasvukeskuksissa asunnot nyt vaan ovat törkeän kalliita, joten onhan siinä lainassa maksettavaa joka tapauksessa. Ja säästöjä on hyvä olla esim. korkojen nousua varten.

Ja mua ei nyt varmastikaan uskota, mutta hyvinpä tuo reilu 1v näyttää pärjäilevän päiväkodissa. Touhuaa iloisena muiden joukossa. (Kuulen jo alapeukkujen ropinan...)

En edes jaksa lukea kaikkia viestejä, mutta ei tunnu mammat paljon nenäänsä pidemmälle miettivän. Töihin palaaminen merkitsee lapsellekin taloudellista turvallisuutta ja vakautta myös pitkälle tulevaisuuteen. Kotihoito 1 v. vs 3 v. kannattaa ajatella myös esim tulevien opintokustannusten, autokoulun ym. kautta.

Kaikkeasitäkuulee kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Ymmärtääkseni kyse on siis yleensä isosta asuntolainasta ja ehkä vielä autosta, joista ei haluta luopua ja lyhennysvapaata ei jostain syystä saa

Olen kyllä tyytyväinen, että asutaan vuokralla ja ei ole autoa (asutaan Helsingissä). Monestihan ihmiset taitavat ensin hankkia asunnon ja sitten lapset.

Me muuten saamme kotihoidontukea n. 700 e/kk, josta 200 e/kk johtuu pienistä tuloista, joten se 300 e/kk on vain kunnissa, joista ei saa kuntalisää.

On se sääli, ettei monet osaa suunnitella tulevaa ja laskea niitä menoja ja tuloja. Kyllähän se lastenhankinta saattaa aika yllättäenkin tulla eteen eikä kaikkeen voi varautua, mutta hyvähän se olisi jotain pohjakassaa pitää, ettei talous kaadu yllättäviin menoihin, lasten hoitoon kotona tai väliaikaiseen työttömyyteen.

Ap

Aivan mahtavaa! Siis sunko mielestä olet itse osanut suunitella tulevaa kun saat 700€ tukia, mistä 200€ on tosiaan tuki siitä että on pienet tulot! Kaiken lisäksi saat kuntalisää jota ei todellakaan joka paikassa saa!

Päivän naurut!!

Ymmärtäisin sun ihmettelyn jos itse saisit myös sen alle 300 kotihoidontukea(verot vähennetään) mutta tämähän nyt on ihan provo ja muille ilkeilyä.

Ei ollut tarkoitus liittää kotihoidontukemme määrää tulevaisuuden suunnittelutaitoihin. Kotihoidontuen määrästä sanoin, koska aikaisemmin oli puhetta siitä, että se on 300. Olisi pitänyt laittaa erillisiin viesteihin, ettei tule sekaannuksen vaaraa.

Harmittelin sitä, etteivät monet osaa suunnitella tulevaisuutta siten, että voisivat jäädä hetkeksi kotiin lasten kanssa tai varautua yllättäviin menoihin. Itselläni on aina ollut pienemmät menot kuin tulot, joten rahaa on jäänyt säästöön ja sijoituksiin n. 50 tuhatta. Minulla ei siis ole omistusasuntoa eikä autoa.

En siis ole koskaan nostanut toimeentulotukea vaan toimeentulotuesta sanoin sen takia, että myös esim varattomalla yh:lla on todellisuudessa mahdollisuus jäädä kotiin lasten kanssa. En pidä tätä myöskään moraalisesti vääränä. Se on moraalisesti väärin, jos joku on kotona pelkkää laiskuuttaan.

Sanottakoon vielä, että olen korkeasti koulutettu. Keskustelussa tulikin jo sanottua, ettei koulutusaste suoranaisesti liity lasten kotihoitoon vaan enemmän palkka.

Ap