Lue keskustelun säännöt.
Miten ei ole varaa jäädä kotihoidontuelle?
31.01.2019 |
Kertoisitteko ihan todellisen tilanteen menoineen ja tuloineen, jossa kotiin lapsen kanssa jääminen ei olisi vaihtoehto talouden takia? En voi ymmärtää. Jos perheellä ei ole tuloja eikä varallisuutta, niin sitten saa toimeentulotukea, jos muut tuet eivät riitä. Tuntuu, että monessa perheessä, joissa jo toinen vanhempi on töissä, myös toinen palaa töihin, koska ei ole varaa. Miten voi olla mahdollista? Kalliiseen asuntolainaankin saa usein lyhennysvapaan. Tuntuu, että "ei ole varaa" tarkoittaa, että haluaa elää luksuselämää ja asua leveästi. Itse elämme kaksi aikuista ja yksi lapsi yhdellä osa-aikaisella palkalla + tuilla ja rahat riittää. Ei tällä rahalla nyt ulkona paljoa syömässä käydä, mutta ihan peruselämää eletään.
Kommentit (127)
Olin 2 vuotta kotona, tuolloin kaikki säästöt menivät ja käytettiin lainan lyhennysvapaat. Nyt uudelleen raskaana, ei ole varaa todellakaan olla kotona kuin vuosi. Pääkaupunkiseudulla eläminen maksaa, ja haluamme kyllä pitää nykyisen asuntomme, joka on just lapsiperheen tarpeisiin suunniteltu ja hyvällä alueella, sen sijaan että muutettais nistien ja alkkisten naapuriin jonnekin slummiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko tarttua tuohon mitä useampi kommentoija on sanonut. Eli kotihoidontuella olisi "miehen elätettävänä" ja "anella mieheltä rahaa" tms. Eikö sillä kotona olevalla ole mitään tekemistä muka? Lastenhoito on lorvimista eikä minkään arvoista vai?
Meillä tilanne on ainakin se, että mies tekee rahaa ja minä hoidan 10kk ikäistä vauvaa kotona. Koen, että oma "työni" on ihan yhtä tärkeä kuin miehenkin,toki en tällä hetkellä tienaa, mutta lapsi saa vielä hetken kasvaa kotona ja varmasti ikätasolleen sopivaa hoivaa ja huolenpitoa. Rahat on meillä siis yhteisiä. Minun tekemäni on aivan yhtä arvokasta, koska molemmat olemme yhtämieltä siitä, että lapsen on hyvä olla vielä kotona. Ei tulisi mieleenkään, että tässä nyt anelisin mieheltä rahaa tai siivellä eläisin!
Olin kuolla tylsyyteenjo siinä äitiysloman aikana. Siksi halusin palata töihin.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei ole persaukisia yhteiskunan elättejä. Jos on eletty kahden tuloilla ja on kertynyt varallisuutta, kuten asunto, autot yms. ja niihin liittyviä kuluja ja lainaa hoidettavana, niin tulopudos on suoraan pois käytettävistä varoista.
Kaikki ei oo persaukisia lainaorjia. Ihan normipalkasta on mahdollista säästää myös likviditeettiä, jota sit käytellä kun on tarpeen. Vähän vähemmän kun olis niitä lainoja niin varmaan nauttisikin niistä varoistaan, kun saisi niillä elämään varmuutta ja vapautta kahleiden sijaan.
Maksettiin itse aikanaan yhtä homeista asuntoa ja toista evakkovuokraa khh:lla, yhden keskipalkalla ja säästöillä yli vuoden ajan. Varallisuus ei kasvanut vaan säästöt hupeni, se oli oma valinta. Yhteiskunnan elätiksi en jaksa tuolla muutaman tonnin tukisummalla ottaa leimaa. Etenkin kun pienet lapset sairastavat niin paljon ja varsinkin päiväkodeissa, että jos olisin palannut töihin, olisi työnantaja varmasti maksanut saman saikkupäivinä. Kenen piikkiin silloin eletäänkään?
No, kaverit on vieneet lapsiaan nuorempina ja vanhempina. Todella iso merkitys on sen hoitopaikan laadullakin, päiväkodeissa on isoja eroja. Kukin tuntee oman tilanteensa parhaiten. Mut vaikea on omalla historiallakaan ollut ymmärtää, miten työssäkäyvällä perheellä voisi raha olla syy, muutoin kuin juuri liikojen velkojen tai varallisuuden havittelun (tämä ok, mutta ei vaan tarkoita sitä et olisi Pakko Jäädä) vuoksi.
Mulla oli varaa olla työtön. Eipä tarvinnut lasta viedä päivätarhaan kun vasta yli 3 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me tehtiin selkeät valinnat, jotka mahdollistivat sen että pystyin olemaan kotona pitkään. Tämä oli meille arvovalinta ja ne talouteen vaikuttavat valinnat tehtiin sen pohjalta. Kun oltiin menty naimisiin, asusteltiin alkuun miehen poikamiesboksissa. Ajatus oli asua siinä pidempäänkin, mutta tulin aika nopeasti raskaaksi ja perheasunnon osto tuli eteen. Oltiin jo totuttu siihen, että yhden palkalla tullaan toimeen ja toisen palkka jää säästöön. Katsottiin sitten minkä hintaiseen asuntoon meillä on varaa miehen tuloilla ja ostettiin sen hintainen asunto. Tuossa kohtaa tehtiin myös valinta sen välillä, muutetaanko kauemmas ja ostetaan auto, vai pysytäänkö hyvien liikenneyhteyksien varrella ilman autoa. Valittiin joukkoliikenne ja lähiöasunto. Ei se ollut mikään unelma-asunto, mutta ensimmäiseksi perheasunnoksi ihan riittävä ja kivalta alueelta, vaikkakin lähiöstä.
Meillä muuttui myös suunnitelmat ensimmäisen lapsen jälkeen. Oltiin kuviteltu että halutaan iso perhe, mutta lopulta todettiin että meille riittää yksi. Se kerrostaloasunto, josta kuviteltiin muuttavamme muutaman vuoden sisään isompaan rivitaloon, oli lopulta kotinamme 12 vuoden ajan. Pärjäsimme ihan mukavasti, kun miehellä oli kohtuullinen palkka eikä meillä ollut autoa eikä kohtuuttoman kallista asuntoa. Kerran vuodessa meillä oli varaa tehdä ulkomaanmatka. (Sillä samalla rahalla olisi ehkä ollut varaa pitää autoa, mutta valitsimme mieluummin matkustamisen.)
Se mikä osoittautui tässä kuviossa hankalaksi, oli takaisin töihin palaaminen. Viiden kotivuoden jälkeen pääsin muutamaksi kuukaudeksi töihin, mutta sen jälkeen oli yhtä takkuamista. Kävin työvoimakoulutuksen, ei töitä. Opiskelin AMK-tutkinnon, ei töitä. Välissä joku pieni pätkä tai palkkatukityö, välissä jotain osa-aikaista. Mutta ensimmäisen vakituisen työn sain vasta kun lapsi oli jo 17-vuotias. Vaikka en sinänsä kadu että olin pitkään kotona, niin ehkä olisin miettinyt asiaa tarkemmin jos olisin tiennyt miten vaikeaa on päästä takaisin työelämään. Meidän perheelle kuitenkin sopi tämä, että minä olin kotona. Mies sai elää siinä rytmissä joka on hänelle luontainen, nukkua pitkään ja olla töissä myöhään. Minä olin lapsen elämässä enemmän läsnä ja tasapainottava tekijä ja hoidin juoksevat asiat ja myös meidän perheen sijoitukset. Tuo sijoitusharrastus tuli meille lapsen myötä (kun aloimme säästää hänelle) ja tarjosi minulle mielekästä puuhaa vähän tylsienkin kotitouhujen lisäksi.
Parhaiten se kotiin jääminen onnistuu kun siihen on varauduttu etukäteen. Ja kahden koulutetun vanhemman perheessä hyvä systeemi on se, että äiti on kotona kaksi vuotta ja isä sen kolmannen. Äidin ura ei kärsi kohtuuttomasti ja isä pysyy tasavertaisena ja tasakykyisenä vanhempana kun on välillä lasten kanssa kotona. Jos äiti on pitkään kotona ja isä vain työelämässä, isästä tulee helposti statisti joka ei osaa edes olla lasten kanssa eikä pärjää jos äidille tulee työmatkoja. Meillä mies oli pari ensimmäistä vuotta ihan sivussa, kun minä olin tiiviisti lapsen kanssa. Mies kyllä piti lapsesta, mutta ei hän halunnut jäädä lapsen kanssa kahdestaan kun ei ollut tottunut eikä osannut. Hän löysi myöhemmin omat kahdenkeskiset juttunsa lapsen kanssa, mutta parempi on jos alusta asti mieskin osallistuu niin että pärjää ilman vaimoa.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mietin. Edes siis siihen asti, että lapsi olisi edes kävelemään oppinut. Muutaman kuukauden voi pihistellä. Meillä oli aikoinaan todella tiukkaa -mies jäi työttömäksi ja minä kh:lla. Tiukille pisti mutta pärjättiin se aika minkä tarvitsi eikä tarvinnut viedä vauvaa hoitoon.
Miksei mies jäänyt hoitotuelle jos sulla kerran työ?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää hankkiko jälkikasvua, jos ei ole varaa olla lapsen kanssa kotona. Liian pieni ei kuulu pvkotiin tai muuallekaan, vaan äidin luo. +2v sitten hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Meillä sairaalassa lekurit eivät malta pitää edes äitiyslomaa vaan tulevat töihin pari kuukautta synnytyksen jälkeen. Varsinkin erikoistuvat eivät malta olla yhtään poissa.
Ihan normaalia muualla maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä muita tukia voin saada kuin kotohoidontuen? Asutaan omistusasunnossa pääkaupunkiseudulla ja miehen palkka n. 2500-3000e/kk miinus verot. Asumiskuluihin menee jo vajaa pari tonnia kuussa, ja auto on oltava miehen töiden takia. Kaksi lasta jo ennestään, heillä harrastuksia, jotka maksaa. Eletään pihisti, ollaan aina eletty, sen takia minulla jonkin verran säästöjä, ja voin ehkä olla puoli vuotta olla kotihoidontuella kotona tai sitten otetaan lyhennysvapaata lainasta, en vielä tiedä, mutta tiukoille menee joka tapauksessa. Ei tosiaan tulla tekemään mitään ulkomaanmatkoja tai syömään ulkona, jos tällaisella ap tarkoittaa luksuselämää.
Miksi nämä tuilla elävät ihmiset ei ymmärrä että normaali työssäkäyvä ihminen ei saa mitään tukia (poislukien se kotihoidontuki joka 300e/kk:ssa)?
Rouva Haukio palasi juuri Turun kirjamessujen ohjelmapäälliköksi. Ihana palata sorvin ääreen, hän tuumasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
0/5 sama pahan mielen provo on ollut täällä jo monta kertaa. Aloitetaan mieluummin vaikka uusi "korvaa otsikosta sana Tauskilla" ketju niin saadaan edes nauraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei ole persaukisia yhteiskunan elättejä. Jos on eletty kahden tuloilla ja on kertynyt varallisuutta, kuten asunto, autot yms. ja niihin liittyviä kuluja ja lainaa hoidettavana, niin tulopudos on suoraan pois käytettävistä varoista.
Kaikki ei oo persaukisia lainaorjia. Ihan normipalkasta on mahdollista säästää myös likviditeettiä, jota sit käytellä kun on tarpeen. Vähän vähemmän kun olis niitä lainoja niin varmaan nauttisikin niistä varoistaan, kun saisi niillä elämään varmuutta ja vapautta kahleiden sijaan.
Maksettiin itse aikanaan yhtä homeista asuntoa ja toista evakkovuokraa khh:lla, yhden keskipalkalla ja säästöillä yli vuoden ajan. Varallisuus ei kasvanut vaan säästöt hupeni, se oli oma valinta. Yhteiskunnan elätiksi en jaksa tuolla muutaman tonnin tukisummalla ottaa leimaa. Etenkin kun pienet lapset sairastavat niin paljon ja varsinkin päiväkodeissa, että jos olisin palannut töihin, olisi työnantaja varmasti maksanut saman saikkupäivinä. Kenen piikkiin silloin eletäänkään?
No, kaverit on vieneet lapsiaan nuorempina ja vanhempina. Todella iso merkitys on sen hoitopaikan laadullakin, päiväkodeissa on isoja eroja. Kukin tuntee oman tilanteensa parhaiten. Mut vaikea on omalla historiallakaan ollut ymmärtää, miten työssäkäyvällä perheellä voisi raha olla syy, muutoin kuin juuri liikojen velkojen tai varallisuuden havittelun (tämä ok, mutta ei vaan tarkoita sitä et olisi Pakko Jäädä) vuoksi.
Sen verran väitän tähän vastaan, että paha niille liian isoille lainoille tai vähäisille säästöille on enää hoitovapaan alussa mitään tehdä. Jälkiviisastella voi toki aina. Mutta kyllä se omasta virhearviosta aiheutunut pakkotilanne minusta pakkotilanteeksi kuitenkin siinä hetkessä lasketaan. Esimerkiksi me ostimme esikoisen raskausaikana talon ja tehtiin kyllä yksityiskohtaiset laskut perhevapailla pärjäämisestä. Me vaan yksinkertaisesti arvioimme pieleen, minkä seurauksena jo äitiysloma ja vanhempainvapaa söivät kaikki säästöt ja hoitovapaasta piti luopua. Oma syyhän se toki oli, mutta ei sille enää mokan paljastuessa ehtinyt juuri mitään tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä muita tukia voin saada kuin kotohoidontuen? Asutaan omistusasunnossa pääkaupunkiseudulla ja miehen palkka n. 2500-3000e/kk miinus verot. Asumiskuluihin menee jo vajaa pari tonnia kuussa, ja auto on oltava miehen töiden takia. Kaksi lasta jo ennestään, heillä harrastuksia, jotka maksaa. Eletään pihisti, ollaan aina eletty, sen takia minulla jonkin verran säästöjä, ja voin ehkä olla puoli vuotta olla kotihoidontuella kotona tai sitten otetaan lyhennysvapaata lainasta, en vielä tiedä, mutta tiukoille menee joka tapauksessa. Ei tosiaan tulla tekemään mitään ulkomaanmatkoja tai syömään ulkona, jos tällaisella ap tarkoittaa luksuselämää.
Miksi nämä tuilla elävät ihmiset ei ymmärrä että normaali työssäkäyvä ihminen ei saa mitään tukia (poislukien se kotihoidontuki joka 300e/kk:ssa)?
Jos oma palkkasi ei ole vähintään 6000€ bruttona, niin teillä on jo liian kallis asunto ja liikaa lapsia tulotasoon nähden. Ja vielä kolmas tulossa!? Miksi haalitte enemmän lapsia ja omaisuutta kuin mihin teillä on varaa? Jos sinä olet se suurempituloinen, niin ilman muuta miehen kannattaa jäädä hoitovapaalle. Rintapumput on keksitty.
Vierailija kirjoitti:
Älkää hankkiko jälkikasvua, jos ei ole varaa olla lapsen kanssa kotona. Liian pieni ei kuulu pvkotiin tai muuallekaan, vaan äidin luo. +2v sitten hoitoon.
Ja mikäs sinä olet muiden ihmisten lisääntymisiä määräilemään?
Samaa hieman ihmettelen. Olin itse kotona siihen asti, että lapsi oli 2,5 vuotias, jonka jälkeen palasin työelämään ja lapsi päiväkotiin.
Asuntolainasta maksoimme vuoden ajan vain korkoja (n.180e/kk).
Elimme lähinnä miehen palkalla (nettona n. 2000e/kk).
(Jos mies ei olisi itselläni kuvioissa, olisin varmasti saanut sossusta apua. Omat tuloni kun tosiaan vain tuo kht).
Tää palsta on kyllä ratkiriemukas :D
Halvalla pitäisi saada asua, mutta jokaiselle lapselle pitää silti olla oma huone. Helsingissä ei saa asua, vaikka siellä on paljon työpaikkoja, koska siellä on kallista elää. Maalla ei saa asua, koska siellä tarvii auton ja ei ole yhtä paljon työpaikkoja. Äitiyslomalla ei saa tai pitää olla koska muuten kärsii ura tai lapset.
Kova on homma ihmisillä arvostella muiden valintoja.
Me asutaan kolmen lapsen kanssa viiden huoneen omistusasunnossa. Tuli halvemmaksi ostaa oma kuin vuokrata saman kokoinen asunto. Kaiken lisäksi se kerryttää meidän varallisuutta, koska 15 vuoden päästä me ollaan maksettu 315 000 euron asuntolaina. Sen jälkeen voimme myydä asunnon ja saada noi rahat käteen tai elää tässä melkein ilmaiseksi. Samaan aikaan vuokralla asuva on antanut saman suuruisen summan jonkun toisen taskuun ja jatkaa maksamista sen jälkeenkin.
Nettotulot meillä on n. 5000e/ kk, josta maksetaan asuntolaina n. 1300e/kk, autolaina n. 500e/kk, ruuat n. 800e/kk, kolmen lapsen harrastukset n. 350e/kk jne. Oikein hyvin pärjätään ja joka kuukausi jää rahaa säästöön, myös lapsille rahastosäästetään. Lomamatkoihin on varaa myös. Mutta jos tulot yhtäkkiä tuosta puolittuisi, niin kyllähän elämä sitten tiukille menisi. Se on yksi syy miksi meillä nuorimmainen meni reilun vuoden ikäisenä hoitoon. Toinen syy on mun oma ura ja halu pärjätä omilla rahoilla. Kolmas syy on mun tarve aikuiselle seuralle. Eikä vanhempien lasten kilpatason harrastuksia viitsi tauolle pistää siksi, että äiti saisi olla yhden lapsen kanssa kotona muiden kustannuksella. Ja säästöjä ei haluta sellaiseen myöskään määräänsä enempää käyttää, koska elämässä voi tulla muitakin tilanteita mihin tarvii rahaa.
Eikä mua itse asiassa voisi vähempää kiinnostaa mitä muut on mieltä mun valinnoista. Kukin tekee itselle parhaimmat ratkaisut. Tämä on meidän perheelle paras ratkaisu eikä todellakaan se, että muutettaisiin kaksioon, kiellettäisiin lapsilta harrastukset ja lopetettaisiin tulevaisuuteen turvaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin selkeät valinnat, jotka mahdollistivat sen että pystyin olemaan kotona pitkään. Tämä oli meille arvovalinta ja ne talouteen vaikuttavat valinnat tehtiin sen pohjalta. Kun oltiin menty naimisiin, asusteltiin alkuun miehen poikamiesboksissa. Ajatus oli asua siinä pidempäänkin, mutta tulin aika nopeasti raskaaksi ja perheasunnon osto tuli eteen. Oltiin jo totuttu siihen, että yhden palkalla tullaan toimeen ja toisen palkka jää säästöön. Katsottiin sitten minkä hintaiseen asuntoon meillä on varaa miehen tuloilla ja ostettiin sen hintainen asunto. Tuossa kohtaa tehtiin myös valinta sen välillä, muutetaanko kauemmas ja ostetaan auto, vai pysytäänkö hyvien liikenneyhteyksien varrella ilman autoa. Valittiin joukkoliikenne ja lähiöasunto. Ei se ollut mikään unelma-asunto, mutta ensimmäiseksi perheasunnoksi ihan riittävä ja kivalta alueelta, vaikkakin lähiöstä.
Meillä muuttui myös suunnitelmat ensimmäisen lapsen jälkeen. Oltiin kuviteltu että halutaan iso perhe, mutta lopulta todettiin että meille riittää yksi. Se kerrostaloasunto, josta kuviteltiin muuttavamme muutaman vuoden sisään isompaan rivitaloon, oli lopulta kotinamme 12 vuoden ajan. Pärjäsimme ihan mukavasti, kun miehellä oli kohtuullinen palkka eikä meillä ollut autoa eikä kohtuuttoman kallista asuntoa. Kerran vuodessa meillä oli varaa tehdä ulkomaanmatka. (Sillä samalla rahalla olisi ehkä ollut varaa pitää autoa, mutta valitsimme mieluummin matkustamisen.)
Se mikä osoittautui tässä kuviossa hankalaksi, oli takaisin töihin palaaminen. Viiden kotivuoden jälkeen pääsin muutamaksi kuukaudeksi töihin, mutta sen jälkeen oli yhtä takkuamista. Kävin työvoimakoulutuksen, ei töitä. Opiskelin AMK-tutkinnon, ei töitä. Välissä joku pieni pätkä tai palkkatukityö, välissä jotain osa-aikaista. Mutta ensimmäisen vakituisen työn sain vasta kun lapsi oli jo 17-vuotias. Vaikka en sinänsä kadu että olin pitkään kotona, niin ehkä olisin miettinyt asiaa tarkemmin jos olisin tiennyt miten vaikeaa on päästä takaisin työelämään. Meidän perheelle kuitenkin sopi tämä, että minä olin kotona. Mies sai elää siinä rytmissä joka on hänelle luontainen, nukkua pitkään ja olla töissä myöhään. Minä olin lapsen elämässä enemmän läsnä ja tasapainottava tekijä ja hoidin juoksevat asiat ja myös meidän perheen sijoitukset. Tuo sijoitusharrastus tuli meille lapsen myötä (kun aloimme säästää hänelle) ja tarjosi minulle mielekästä puuhaa vähän tylsienkin kotitouhujen lisäksi.
Parhaiten se kotiin jääminen onnistuu kun siihen on varauduttu etukäteen. Ja kahden koulutetun vanhemman perheessä hyvä systeemi on se, että äiti on kotona kaksi vuotta ja isä sen kolmannen. Äidin ura ei kärsi kohtuuttomasti ja isä pysyy tasavertaisena ja tasakykyisenä vanhempana kun on välillä lasten kanssa kotona. Jos äiti on pitkään kotona ja isä vain työelämässä, isästä tulee helposti statisti joka ei osaa edes olla lasten kanssa eikä pärjää jos äidille tulee työmatkoja. Meillä mies oli pari ensimmäistä vuotta ihan sivussa, kun minä olin tiiviisti lapsen kanssa. Mies kyllä piti lapsesta, mutta ei hän halunnut jäädä lapsen kanssa kahdestaan kun ei ollut tottunut eikä osannut. Hän löysi myöhemmin omat kahdenkeskiset juttunsa lapsen kanssa, mutta parempi on jos alusta asti mieskin osallistuu niin että pärjää ilman vaimoa.
Tämä todella tärkeä kommentti. Ne kotivuodet maksavat perheelle pitemmän päälle todella paljon jos nainen niiden aikana syrjäytyy työmarkkinoilta. ja tuo ajatus, että nainen kehnompituloisena on luonnollinen kotiinjäävä kalahtaa todella pahalta tällaisen viisikymppisen uraäidin korvissa. Ei ole tasa-arvo juurikaan edennyt? Nykyään halutaan pitää kiinni ikiaikaisesta roolista olla lasten hoivaaja ja kotihengetär eikä miestä haluta päästää vanhempaisvapaita jakanmaan, mutta miehen oletetaan jotenkin menevän naisen pään sisälle ja toteuttavan hänen siivous ym visioitaan juuri oikealla tavalla? Aika monissa kommenteissa tuli ilmi, että kotihoito oli mahdollista kun mies teki todella pitkää päivää ja hankki hyvin. Eikä järkevintä olisi, että molemmat saisivat mahdollisuuden tutustua lapseensa, jaettaisiin vapaat ja huolehdittaisiin molemmat omista urakehityksistä? Välillä tuntuu, että nykyiset pikkulasten äidit ovat vanhoillisempia kuin me juuri aikuisiksi lapsemme saaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei saa toimeentulotukea jos on mitään omaisuutta itsellä tai puolisolla. Eukös kotihoidontuki ole jotain 300 e/kk?
Eli "ei ole varaa" tarkoittaa, ettei halua käyttää säästöjä tai muuttaa halvempaan asuntoon tai vuokralle? Sinänsä muuttaminen voi olla raskasta tai voi olla kiintynyt kämppään yms, joten tämä saattaa monesti olla ihan hyvä syy. Yritän vain ymmärtää, kun ei sitä oikein suoraankaan kehtaa kysyä: "miten niin ei ole varaa?"
Ap
En ole sama, jolle kommentoit, mutta yritä ymmärtää, ettei omakotitalon myyminen mikään yksinkertainen juttu ole!
Meillä oli talo myynnissä 8 kk, kun nuorimmainen oli vauva. Yksi ainoa tarjous saatiin, ja siinä oli ehtona että joko teetetään kesän aikana kattoremontti tai annetaan 20000€ alennusta myyntihinnasta ja ostaja teettää remontin. Ei suostuttu kumpaankaan. Katto oli 15 vuotta vanha ja täysin kunnossa. Meidän talo oli hyvin haluttu v. 2005, kun tähän muutettiin. 12 vuoden kuluttua kukaan ei halunnut, vaikka ollaan remontoitu keittiö, kylpyhuone, vessa ja laitettu piha kuntoon. Eivät nuoret perheet saaneet lainaa, asuntokauppa oli lähes pysähdyksissä.
Minä olin kotihoidontuella kotona nuorimmaista hoitamassa 6 kk, koska enempää ei saatu asuntolainalle lyhynnysvapaata, eikä siis saatu taloa myytyä, että olisi päästy muuttamaan vuokralle halpaan kämppään.
Ja varmaan suurimmassa osassa kuntia/kaupunkeja ei sitä kuntalisää saa.