Lue keskustelun säännöt.
Elämäni paras päätös oli pako suhteesta, jossa kotitöiden jako ei onnistunut
29.01.2019 |
Jätin joitakin vuosia sitten kumppanin, joka ei osallistunut tasa-arvoisesti kotitöiden tekoon. Elämä on ollut mielettömän helppoa ja mukavaa sen jälkeen.
Kumppanini into osallistua kodin töihin hiipui pikku hiljaa yhteen muuton jälkeen. Lopulta oltiin tilanteessa, jossa minä en matkatyön, pitkien työpäivien, kotitöiden ja lemmikkien hoidon jälkeen ehtinyt enää nukkua tarpeeksi puhumattakaan siitä, että olisin ehtinyt harrastaa jotain. Meillä ei myöskään enää ollut lainkaan mukavaa yhteistä aikaa, koska kaikki se aika, jota en ollut töissä tai nukkumassa, kului kotitöiden parissa.
En ole missään tapauksessa raivosiisti, mutta tiettyjä asioita kotona nyt on vain pakko tehdä. Pyykkiä on pestävä, jotta saa puhtaita vaatteita, kaupassa on käytävä jotta saa ruokaa, eläinten vahingot pitää siivota lattialta, välillä on imuroitava. Keittiössä on pidettävä sellainen järjestys, että siellä mahtuu toimimaan. Kodin pitää olla sellaisessa kunnossa, että arkiset asiat sujuvat riittävän helposti eivätkä aiheuta ylimääräistä stressiä.
Kumppani työskenteli pääasiassa kotoa käsin vapailla aikatauluilla, mutta ei kyennyt kuitenkaan esimerkiksi käynnistämään pesukonetta päivän aikana. En sitä tosin olisi niin välttämättä edellyttänytkään, kunhan olisi sitten osallistunut toimintaan iltaisin ja viikonloppuisin. Uskon, että jos meistä kumpikin olisi esimerkiksi tehnyt 20 tai 30 minuuttia kotitöitä päivässä, plus lemmikkien hoito, kaikki olisi sujunut oikein hyvin. Kun se kaikki jäi minun vastuulleni, katastrofi oli valmis.
Käytännössä minä heräsin arkisin viideltä ja viikonloppuisin seitsemältä. Nukkumaan pääsin 23 maissa illalla. Lemmikkien hoitoon liittyvät pakolliset aamurutiinit jäivät hoitamatta, jos jätin ne kumppanin vastuulle. Hän nukkui niin kauan kuin nukutti. Viikolla soittelin joskus töistä, ja hän oli puoliltapäivin monesti vasta syömässä aamupalaa. Viikonloppuisinkaan hän ei kuitenkaan halunnut aamurutiineja hoitaa, koska ”hänelläkin on oikeus ottaa viikonloppuna rennommin”. Koskaan ei ollut minun vuoroni levätä.
Anelin apua, yritin kertoa väsymyksestäni, lopulta en jaksanut kuin itkeä. Kumppani koki käytökseni nalkuttamisena ja manipulointina ja reagoi tilanteeseen sulkeutumalla kokonaan. Käytännössä loppuaikoina minä itkin ja siivosin, hän istui jurona television edessä ja vaikeni. Useimpina arkipäivinä en ehtinyt työpäivän jälkeen istua kertaakaan alas ennen kuin oli jo aika mennä nukkumaan, ja kello oli siihenkin jo liian paljon. Lauantaiaamuna kello soi taas ennen seitsemää.
Meillä ei luojan kiitos ollut lapsia, joten lähteminen oli siinä mielessä helppoa. Olen jälkeen päin miettinyt, että tilanne vähintäänkin lähenteli henkistä väkivaltaa. En ole koskaan kokenut mitään niin syvästi loukkaavaa kuin se, että toinen katsoo vierestä ilmeettömänä kuinka minä uuvun täysin, reagoimatta asiaan mitenkään.
Kun pääsin omaan asuntooni, tuntui kuin taivas olisi auennut. Siivottavana ovat nyt vain omat ja lemmikkien sotkut, ja on paljon helpompaa olla yksin vastuussa itsestään kuin yksin vastuussa kahdesta aikuisesta, kun toinen käyttäytyy kuin pikkulapsi. En enää koskaan mistään hinnasta ryhdy suhteeseen, jossa toinen osapuoli ei osallistu tasapuolisesti kotitöihin. Kun käyn treffeillä, selvitän heti ensimmäisenä ihmisestä sen, onnistuvatko kotihommat ja mitä hän ajattelee kotitöiden jakamisesta. Jos arki muuttuu tällaiseksi kuin meillä oli, elämästä tulee aivan loputtoman kauheaa. Nuo vuodet tuntuvat nyt painajaiselta.
En puhunut tässä kirjoituksessa nyt tarkoituksella sukupuolista, koska en haluaisi, että tästä keskustelusta tulee taas sellainen ankea sukupuolien sota.
Kommentit (406)
Hirveätä tekstiä koko ketju täynnä.
Tehkää kaikille palvelus ja olkaa sinkkuja lopun ikäänne jos on noin vaikeaa.
Tuota nimittäin sanotaan luonnehäiriöksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos koiranpentu otettiin miehen toiveesta niin miksi se lähti sinun mukaasi kun erositte? (tämä ehkä tuli jo selväksi mutta en jaksa kahlata 26 sivua viestejä)
Vierailija kirjoitti:
Jos koiranpentu otettiin miehen toiveesta niin miksi se lähti sinun mukaasi kun erositte? (tämä ehkä tuli jo selväksi mutta en jaksa kahlata 26 sivua viestejä)
Mä voin vastata tuohon, koska se olisi jäänyt heitteille miehen hoteissa. Meillä oli sama lapsen kanssa, hankittiin yksi miehen toiveesta --> hoito ei miestä kiinnostanut --> otin (nyt aikuisen) lapsen ja lähdin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä minä olen se, joka pääsääntöisesti siivoaa, kokkaa ja pyykkää. Ajallisesti näissä askareissa ei mene kauaa, koska mies siivoaa OMAT jälkensä. Ihanko totta väitätte, että siivousaikaa ei lisää se, että joutuu raivaamaan toisen roskia, vaatekasoja ja tiskejä, raapimaan kuivettuneita ruokakökköjä tasoista ym? Toisten sotkujen siivoaminen turhauttaa, ei se että ylläpitää siistiä perussiistiä kotia. Ettekö tosiaan näe näissä eroa?
Olen monta kertaa päättänyt, että jatkossa meidän koti on aina siisti. Muutama päivä menee mutta olen koko ajan v*ttuuntunut. Tajusin sitten, että se johtuu siitä, että kuljen miehen perässä korjaamassa jotain. Sammuttelen turhia valoja, laitan kaapinovia kiinni, keräilen lehtiä ja astioita, pyyhin muruja ja kahviroiskeita. Kaikki voi paremmin kun höllään ja eletään kuten ennenkin. Tykkään siististä kodista, mutta olen opetellut sietämään sotkua.
Olet siis tinkinyt joka päiväisen arkesi elintasosta, koska miehesi ei viitsi edes valoja sammuttaa tai kaapinovia sulkea.
Kiinnostaisi tietää, mitä vastavuoroisesti miehesi on opetellut sietämään?
Mistä elintasosta? Kyllä meillä sama elintaso on kuin ennenkin, ei tämä palkkoihin ole vaikuttanut. Mies on huithapeli, äitinsä on passannut piloille. Ei mies laiska ole, lapsuudenkodissa joutui tekemään paljon maatilan töitä, mutta eihän niitä kaupunkioloissa ole.
Mies voi halutessaan tulla tänne kertomaan, millaista eläminen minun kanssa on. Ainakin mies tykkäisi asua siistimmässä kodissa, kun välillä huomauttelee, kun puhtaita vaatteita ei löydy ja roskikset ovat täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko oikeasti joku ajatella näin kapeasti? Siivous menee ihmissuhteen edelle? Voi älynpuute!
No niinpä. Kyllä siinä on miettimisen paikka, jos ei saa aikaiseksi siivota edes omia sotkujaan vaan sälyttää kaiken toisen ihmisen, jota pitäisi rakastaa, harteille.
Mieheni ei ole koskaan pessyt pyykkiä, ruokana on laittanut vain hernekeittoa purkista ja minä siivoan aina meillä! Rakastan miestäni vieläkin, yli 43 vuoden jälkeen, valtavasti. Koska rakastan, haluan palvella häntä. Hän myös palvelee minua, tekee lumityöt, kaikki ulkotyöt ja kauppareissut ja pankkiasiat yms. Emme riitele töistä koskaan. Ihme kitinää, kuten joku jo sanoi. Ei rakkaus ole taistelua ja omista oikeuksista raivokkaasti kiinnipitämistä! Rakkaus on sovittelua ja auttamista.
Miten te pärjäätte, jos toinen joutuu pitkäksi aikaa sairaalaan? Syökö miehesi vain hernekeittoa vai käykö päivittäin ulkona syömässä?
Käy ulkona syömässä kerran päivässä, jos olen sairaalassa pitempään. Syö sitten kuivaa leipää tms. Hän on hyvin siisti ja siivoaa aina omat tavaransa paikoilleen. Kun on enää vähän yhteistä aikaa jäljellä, ei sitä tuhlata riitelyyn.
Ja siinä taas yksi, joka ei yhtäänt ajua, mistä tässä ketjussa on kyse.
Ja miksi miehesi syö kuivaa leipää? Eikö hän osaa laittaa sille levitettä ja päällisiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko tästä sujuvasti kirjoittaneesta ap: stä, joka alussa kärkkäästikin löi vettä kiukaalle vastauksillaan, kuulunut viime aikoina enää mitään?
No eihän tätä jaksa enää kommentoida. Puolet jengistä ei viitsi edes lukea mistä on kyse, mutta kaikilla on mielipide. Nyt vielä is teki tästä jutun josta saatiin taas aikaan se sukupuolten sota sitten kuitenkin. Ap
Voi tämä on ihan niinkuin meillä! Erotuksena vain, että meillä on myös lapsia. Emmekä ole (vielä) eronneet. En tiedä mitä enää voin tehdä. Olen lamaantunut. Olen yrittänyt kaikkeni. Olen väsynyt, ihan lopussa. Olen itkenyt, pyytänyt, huutanut, tehnyt itse, jättänyt tekemättä, tehnyt listoja, tyhjentänyt, konmarittanut, yrittänyt osallistaa, pyytänyt valitsemaan omat vastuut, kehunut, kannustanut, raivonnut, lähtenyt ulos. Mikään ei auta. Kumppani ei tunnu välittävän.
Ja minäkään en halua mainita sukupuoliamme, koska tässä tilanteessa voisi yhtä hyvin olla mies tai nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi tämä on ihan niinkuin meillä! Erotuksena vain, että meillä on myös lapsia. Emmekä ole (vielä) eronneet. En tiedä mitä enää voin tehdä. Olen lamaantunut. Olen yrittänyt kaikkeni. Olen väsynyt, ihan lopussa. Olen itkenyt, pyytänyt, huutanut, tehnyt itse, jättänyt tekemättä, tehnyt listoja, tyhjentänyt, konmarittanut, yrittänyt osallistaa, pyytänyt valitsemaan omat vastuut, kehunut, kannustanut, raivonnut, lähtenyt ulos. Mikään ei auta. Kumppani ei tunnu välittävän.
Ja minäkään en halua mainita sukupuoliamme, koska tässä tilanteessa voisi yhtä hyvin olla mies tai nainen.
Mä kans jossain vaiheessa jätin tekemättä, mutta vaikeaksi meni. On ihan hiton ärsyttävää kun vaikka pitäis alkaa laittaan ruokaa eikä ole koskaan yhtään puhdasta astiaa tai pakko lähteä likaisissa vaatteissa liikkeelle kun kukaan ei niitä koskaan pese. Ylläpito on niin paljon helpompaa kuin kaaoksen siivoaminen. Ja se kaaos tekee elämästä ihan konkreettisesti tosi vaikeaa, ei voi tehdä ihan normaaleja asioita. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi tämä on ihan niinkuin meillä! Erotuksena vain, että meillä on myös lapsia. Emmekä ole (vielä) eronneet. En tiedä mitä enää voin tehdä. Olen lamaantunut. Olen yrittänyt kaikkeni. Olen väsynyt, ihan lopussa. Olen itkenyt, pyytänyt, huutanut, tehnyt itse, jättänyt tekemättä, tehnyt listoja, tyhjentänyt, konmarittanut, yrittänyt osallistaa, pyytänyt valitsemaan omat vastuut, kehunut, kannustanut, raivonnut, lähtenyt ulos. Mikään ei auta. Kumppani ei tunnu välittävän.
Ja minäkään en halua mainita sukupuoliamme, koska tässä tilanteessa voisi yhtä hyvin olla mies tai nainen.
Mä kans jossain vaiheessa jätin tekemättä, mutta vaikeaksi meni. On ihan hiton ärsyttävää kun vaikka pitäis alkaa laittaan ruokaa eikä ole koskaan yhtään puhdasta astiaa tai pakko lähteä likaisissa vaatteissa liikkeelle kun kukaan ei niitä koskaan pese. Ylläpito on niin paljon helpompaa kuin kaaoksen siivoaminen. Ja se kaaos tekee elämästä ihan konkreettisesti tosi vaikeaa, ei voi tehdä ihan normaaleja asioita. Ap
Kyllä. Ja kaaos myös masentaa ja uuvuttaa ainakin mua. Oli vaihe, että tein kaiken itse ja olin tosi tehokas. Mulla oli kaikki niin hyvin organisoitua, että elämä sujui aika hyvin. Kääkaapissa oli aina tarvittavat ainekset, koti oli siusti, ruokalistat oli mietitty, harrastukset ja lasten asiat listoilla. Mutta mun osalta elämä meni niin aikataulutetuksi, että en omien töiden jälkeen ehtinyt yhtään levätä. Kaikki sitten tosiaan kasautui mulle. Yritin tarjota kumppanilleni ja lapsillekin tiettyjä vastuualueita, mutta varsinkin lumppanilta sain vain mykän tuijotuksen. Lopulta väsyin ja kaaos palasi. Jotenkuten saan hoidettua itseni töihin ja lasten asiat.
En minäkään ole mikään raivosiisti. Mutta toimivalla arjella on tietyt minimivaatimukset, jotka pitää hoitaa. Ja auttaisi iha h....sti jos siinä kaksi aikuista ottaisi vastuuta tasapuolisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi tämä on ihan niinkuin meillä! Erotuksena vain, että meillä on myös lapsia. Emmekä ole (vielä) eronneet. En tiedä mitä enää voin tehdä. Olen lamaantunut. Olen yrittänyt kaikkeni. Olen väsynyt, ihan lopussa. Olen itkenyt, pyytänyt, huutanut, tehnyt itse, jättänyt tekemättä, tehnyt listoja, tyhjentänyt, konmarittanut, yrittänyt osallistaa, pyytänyt valitsemaan omat vastuut, kehunut, kannustanut, raivonnut, lähtenyt ulos. Mikään ei auta. Kumppani ei tunnu välittävän.
Ja minäkään en halua mainita sukupuoliamme, koska tässä tilanteessa voisi yhtä hyvin olla mies tai nainen.
Mä kans jossain vaiheessa jätin tekemättä, mutta vaikeaksi meni. On ihan hiton ärsyttävää kun vaikka pitäis alkaa laittaan ruokaa eikä ole koskaan yhtään puhdasta astiaa tai pakko lähteä likaisissa vaatteissa liikkeelle kun kukaan ei niitä koskaan pese. Ylläpito on niin paljon helpompaa kuin kaaoksen siivoaminen. Ja se kaaos tekee elämästä ihan konkreettisesti tosi vaikeaa, ei voi tehdä ihan normaaleja asioita. Ap
Kyllä. Ja kaaos myös masentaa ja uuvuttaa ainakin mua. Oli vaihe, että tein kaiken itse ja olin tosi tehokas. Mulla oli kaikki niin hyvin organisoitua, että elämä sujui aika hyvin. Kääkaapissa oli aina tarvittavat ainekset, koti oli siusti, ruokalistat oli mietitty, harrastukset ja lasten asiat listoilla. Mutta mun osalta elämä meni niin aikataulutetuksi, että en omien töiden jälkeen ehtinyt yhtään levätä. Kaikki sitten tosiaan kasautui mulle. Yritin tarjota kumppanilleni ja lapsillekin tiettyjä vastuualueita, mutta varsinkin lumppanilta sain vain mykän tuijotuksen. Lopulta väsyin ja kaaos palasi. Jotenkuten saan hoidettua itseni töihin ja lasten asiat.
En minäkään ole mikään raivosiisti. Mutta toimivalla arjella on tietyt minimivaatimukset, jotka pitää hoitaa. Ja auttaisi iha h....sti jos siinä kaksi aikuista ottaisi vastuuta tasapuolisesti.
Voi että, tsemppiä sulle. Tajuan tuon tunteen niin hyvin, paitsi en tietysti sitä lapsiasiaa, kun mulla ei oo. Joku täällä ihmetteli että miten mulla jää nyt aikaa sit yksinäni vaikka on lemmikit ja kaikki. Sitä vaan jää, kun ei tartte puolison sotkuja siivota ja koittaa organisoida koko ajan kaikkea. Asiat hoituvat sutjakasti.
Ollaan sivulla 27 ja en lukenut sen enempää kuin ensimmäisen sivun loppuun ja ei jatkoon. Siis AP.
Ensinnäkin ne lemmikit on oma valinta ja se hoitakoon kenen ne on. Toisekseen, mitä siellä oli siivottavana??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ollaan sivulla 27 ja en lukenut sen enempää kuin ensimmäisen sivun loppuun ja ei jatkoon. Siis AP.
Ensinnäkin ne lemmikit on oma valinta ja se hoitakoon kenen ne on. Toisekseen, mitä siellä oli siivottavana??
Harmi että luit niinkin paljon. Yleensä on tapana kommentoida mieluusti lukematta oikeastaan yhtään mitään. Mielipiteitä on hyvä olla etenkin niistä asioista, joista ei tiedä mitään eikä haluakaan tietää.
Juu ja sitten vielä kannattaa olla erinomaisen ylpeä siitä, että minäpä en tähän asiaan perehdy ollenkaan, mutta mielipiteeni sanon, ja painokkaasti sanonkin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tätä kaiken pitää olla ihan siistiä koko ajan. Ongelma on kyllä jos ihmisellä ei ole taitoa rentoutua vaikka tiskit olis tiskaamatta.
Meillä on kerran viikossa siivouspäivä. Minä tiskaan päivittäin, koska en tykkää tiskivuoresta, mies tiskaisi siivouspäivänä tai sitten jos ei puhdasta astiaa olisi.
Nykyään muutenkin ihmiset ihan älyttömän steriiliejä. En tajua, mutta puunatkoon muut miten tahtoo.
Tykkäisitko siivota ihan yksiksesi siivouspäivänä miehen istuessa samalla sohvalla suu mutrussa?
Eihän heillä mies istu sohvalla, hän on pihalla tekemässä lumitöitä, korjaamassa traktoria, tekemässä polttopuita ja remppaamassa kylppäriä. Sopii siinä naisen ihmetellä, että miten niin riitaa siivoamisesta, ei meillä ainakaan.
Aloittajan mies istui sohvalla, eikä tehnyt mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tätä kaiken pitää olla ihan siistiä koko ajan. Ongelma on kyllä jos ihmisellä ei ole taitoa rentoutua vaikka tiskit olis tiskaamatta.
Meillä on kerran viikossa siivouspäivä. Minä tiskaan päivittäin, koska en tykkää tiskivuoresta, mies tiskaisi siivouspäivänä tai sitten jos ei puhdasta astiaa olisi.
Nykyään muutenkin ihmiset ihan älyttömän steriiliejä. En tajua, mutta puunatkoon muut miten tahtoo.
Tykkäisitko siivota ihan yksiksesi siivouspäivänä miehen istuessa samalla sohvalla suu mutrussa?
Minä olen nyt monta viikkoa istunut lämpimässä sisällä, kun mieheni on tehnyt lumitöitä ja lämmittänyt takkaa. Toivottavasti hän ei jätä minua nyt. Yksin on kantanut vastuuta.
Varmasti jättää, jos et ole moneen viikkoon tehnyt lainkaan kotitöitä, vaan ainoastaan sotkenut ja kiukutellut sohvalla maaten.
Vierailija kirjoitti:
Voiko oikeasti joku ajatella näin kapeasti? Siivous menee ihmissuhteen edelle? Voi älynpuute!
Miten aloittajan ex-kumppani laittoi ihmissuhteen etusijalle?
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun makaat hoitolaitoksessa vaipoissa odottamassa kuolemaa, varmaat olet iloinen, että kulutit elämäsi siivoten!
Juuri tämän takia ei kannata olla parisuhteessa sellaisen kanssa, joka jättää omat sotkunsakin toisen siivottavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko oikeasti joku ajatella näin kapeasti? Siivous menee ihmissuhteen edelle? Voi älynpuute!
No niinpä. Kyllä siinä on miettimisen paikka, jos ei saa aikaiseksi siivota edes omia sotkujaan vaan sälyttää kaiken toisen ihmisen, jota pitäisi rakastaa, harteille.
Mieheni ei ole koskaan pessyt pyykkiä, ruokana on laittanut vain hernekeittoa purkista ja minä siivoan aina meillä! Rakastan miestäni vieläkin, yli 43 vuoden jälkeen, valtavasti. Koska rakastan, haluan palvella häntä. Hän myös palvelee minua, tekee lumityöt, kaikki ulkotyöt ja kauppareissut ja pankkiasiat yms. Emme riitele töistä koskaan. Ihme kitinää, kuten joku jo sanoi. Ei rakkaus ole taistelua ja omista oikeuksista raivokkaasti kiinnipitämistä! Rakkaus on sovittelua ja auttamista.
Taas tätä naurettavaa lätinää. Lumitöissä, ulkotöissä, kauppareissuissa, pankkiasioissa, autoissa yms. ei mene kuin murto-osa siitä ajasta, mikä kuluu päivittäisiin pakollisiin kotitöihin. t. totaali-yh, joka tekee nämä kaikki yksin
Vierailija kirjoitti:
Juu ja sitten vielä kannattaa olla erinomaisen ylpeä siitä, että minäpä en tähän asiaan perehdy ollenkaan, mutta mielipiteeni sanon, ja painokkaasti sanonkin :D
Tyypillistä p e r s u i l l e.
Olet siis tinkinyt joka päiväisen arkesi elintasosta, koska miehesi ei viitsi edes valoja sammuttaa tai kaapinovia sulkea.
Kiinnostaisi tietää, mitä vastavuoroisesti miehesi on opetellut sietämään?