Muistelen haikeudella lapsuuttani, jolloin äiti oli kotona ja isä kävi töissä

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun omat lapsemme ovat jo omillaan ja muuttaneet aikapäiviä sitten opiskelujensa takia toisaalle ja osa jo perustanut oman perheensä lapsineen,  niin vieläkin minua säälittää katsella kaupungilla, kun päiväkotilapset kulkevat parijonossa muutaman hoitajatädin kanssa retkeilypäivinään.

Päiväkodissa lapsilla on oman ikäistä seuraa. Niitä kavereita, joita ei olisi ilman päiväkotia. Minun lapseni kertoo riemuissaan joka päivä, mitä on milloinkin tehty ja kenen kanssa ja missä on käyty. Olisi hänen elonsa melkoisen erilaista, jos pitäisi minun tai isän kanssa joka päivä viettää kotosalla ja yksinään aina leikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuteni perhe oli monipäinen sisarusparvi, ja isämme tienasi elannon äidin ollessa kodikkaan ilmapiirin luoja ja hyvän sapuskan laittaja kotona leivonnaisineen ja hänen osavaan käsityötaidon vuoksi meillä lapsilla oli aina ihania villaisia kutomuksia asusteina ja ompelukoneella ompelemiaan muita vaatteita.

Oli kissoja ja koira lemmikkeinä ja ihana omakotitalo maalaiskylässä.

Omat lapsemme joutuivat elämään lapsuutensa kerrostalossa, mutta omat hyvät puolensa siinäkin asumistyylissä, jos huonotkin.

Ehkä äitisi olisi tykännyt siitäkin, että vaihteeksi hän olisi käynyt töissä ja isä jäänyt kotiin.

Miksi muuten työssäkäynti estäisi kodikkaan ilmapiirin, leipomisen, ruuanlaiton, villasukat ja vaatteiden ompelemisen? Ajattelepas, että joka perheessä noita tehdään, vaikka molemmat käyvät töissä.

Itse olin tosi onnellinen, kun sain olla kotona ihan rauhassa yksin koulun jälkeen. Sain tehdä rauhassa välipalaa, kuunnella musiikkia, lukea kirjaa jne.

Ap. kuittaa tähän siinä mielessä se, että kun äiti on kotona eikä töissä, kun lapset ovat pieniä, on ero ajankäytössä, eli äidillämme oli aikaa tehdä kaikki pakolliset kodin rutiinihommat pois alta, kunnes me lapsukaiset saavuimme kotiin kuka koulusta ja vanhimmasta päästä jopa töistä.  Jos äitimme olisi ollut siihen aikaan kodin ulkopuolella töissä, hommat olisivat jääneet lyhykäiseen vapaa-aikaan tehtäväksi ja äitimme olisi ollut vaan rasittuneempi.  Enhän mä sitä väitäkkään, ettei molempien vanhempien käydessään töissä, kotihommat hoituisi jne., mutta katsonkin enemmän lapsen silmin ja kantilta tätä asiaa kotiäitiys vastaan työäitiys.  Lapsesta oli mukavaa, kun äiti oli siihen aikaan kotiäitinä, kun olin itse alakoululainen ja vielä myöhemminkin aika ajoin. Olen elännyt senkin ajan lapsuudenkodissani lapsena tai varhaisteininä, kun äitini oli kodin ulkopuolella töissä, ja eipä se mukavaa ollutkaan, kun perjantaina ei ollutkaan uunituoreet leipomukset odottamassa, ja koti oli siivoamatta, kun tulin kotiin.  Äitini siivosi sitten isäni kanssa töiden jälkeen viikonlopun aikana.  Leipomispäivä siirtyi lauantaille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun omat lapsemme ovat jo omillaan ja muuttaneet aikapäiviä sitten opiskelujensa takia toisaalle ja osa jo perustanut oman perheensä lapsineen,  niin vieläkin minua säälittää katsella kaupungilla, kun päiväkotilapset kulkevat parijonossa muutaman hoitajatädin kanssa retkeilypäivinään.

Päiväkodissa lapsilla on oman ikäistä seuraa. Niitä kavereita, joita ei olisi ilman päiväkotia. Minun lapseni kertoo riemuissaan joka päivä, mitä on milloinkin tehty ja kenen kanssa ja missä on käyty. Olisi hänen elonsa melkoisen erilaista, jos pitäisi minun tai isän kanssa joka päivä viettää kotosalla ja yksinään aina leikkiä.

Niin tämä aika on nyt toinen, ja lapsia ei olekkaan enää niin paljon kuin silloin ennen vielä 50-luvulla ja jopa vielä 70-luvun alkuaikoina.  Siihen aikaan kun itse olin lapsi, oli jokaikisessä naapurin perheessä paljon lapsia, ja leikkikavereita riitti perheissäkin omasta takaa, kun oli sisaruksia naapurien ja perhetuttavien sekä sukulaisten lapsien kanssa.

Juu, ehkä nykyisin on joissakin tapauksissa ihan hyvä, että lapsi on päiväkodissa hoidossa,  esimerkiksi jos vaikka vanhemmista toinen tai molemmat ovat työttöminä kotona.  Mutta jos vaikka äiti jääkin kotihoidontuella hoitamaan omia pilttejään joksikin aikaa kotiin, niin onhan lapsille erilaisia kerhoja tarjolla omanikäistensä kohtaamiseen nykyään joka paikassa.  Oli niitä omillekin lapsillemme aikoinaan.  Eskarihan on pakollinen ollut jo vuosia.

Mua hävetti äidin ompelemat vaatteet, muilla oli farkkuja ja collegeita, mulla halvasta tekokuitukankaasta ommeltuja sähköistyviä housuja ja outoja paitoja.

 29:lle: Ei mua hävettänyt äitini valmistamat vaatteeni, ja eikä minulla nyt ihan kaikki asusteet olleet äitini tekemiä, enemmänkin neuleet ja sen sellaiset villalangasta neulomansa pukineet.  Äitini olikin taitava osaaja käsitöittensä tuloksista päätellen. On vieläkin, vaikka hän on jo iäkäs vanhus.

:) Sen aikaiset materiaalit jerseykangashousuineen olivat tietty helposti sähköistyviä.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuteni perhe oli monipäinen sisarusparvi, ja isämme tienasi elannon äidin ollessa kodikkaan ilmapiirin luoja ja hyvän sapuskan laittaja kotona leivonnaisineen ja hänen osavaan käsityötaidon vuoksi meillä lapsilla oli aina ihania villaisia kutomuksia asusteina ja ompelukoneella ompelemiaan muita vaatteita.

Oli kissoja ja koira lemmikkeinä ja ihana omakotitalo maalaiskylässä.

Omat lapsemme joutuivat elämään lapsuutensa kerrostalossa, mutta omat hyvät puolensa siinäkin asumistyylissä, jos huonotkin.

...ja äitis joutui pyytää isältäs rahaa henk koht menoihinsa, eikä hän saanut kuin jonkun rupisen eläkkeen.Minunkin äiti oli kotona, mutta aloitti ansiotyön, kun vartuuimme.

Lapset ja miehet muistelevat usein kotiäitejä kaiholla, mutta entäs nämä äidit itse? Moni muistaa äksyn miehen, jolta piti anella ruokarahaa, loputtoman työtaakan kotona kun nykyajan mukavuuksia ei ollut ja kaikessa piti säästää: eivät äidit kuluttaneet päiviään kahvitellen toistensa luona tai leikkien lastensa kanssa, vaan parsiessa vaatteita, jatkojalostaessa sitä kirottua puuronjämää aina vaan uusiin ruokalajeihin jotka eivät vaikuttaisi aivan syömäkelvottomilta sekä kuunnellessa jatkuvaa propagandaa siitä, miten naisen tuli osata kaikki mahdollinen ja olla aina edustava vaikka kuinka vituttaisi.