Lue keskustelun säännöt.
Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?
Mä muistelin äidilleni joskus kuinka meillä syötiin lapsena 90-luvun alussa usein sellaista liha-riisimössöä, jossa oli ihan valtavasti kaalia. Siis varmaan 3/4 koko jutusta. Se oli ihan ok, mutta muistelin vaan. Äiti sanoi sitten että No arvaappa kumpi maksaa vähemmän, kaali vai sianliha? Eli se ei ollutkaan kulinaarinen valinta vaan rahakysymys. En ollut tietenkään lapsena tajunnut.
Kommentit (1364)
muuten, punkkareista tuli mieleen, että heitä oli enemmän aikoinaan. nykyään näkee harvoin kunnon punkkaria Helsingissä. ysärillä oli lähiöissä paljon. itsehän olin hippipunkkari joka oli salaa konservatiivi kiltti tyttö mutta kaverin mukana rei'itti korvansa hakaneulalla. ensin jääpalalla yritettiin jäädyttää korvalehteä tunnottomaksi ja sitten vain steriloidulla neulalla läpi. en suosittele kellekään siitä voi pahimmillaan saada tulehduksen. silloin vain uusi koru korvaan ja menox sanoi Annie Lennox
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Piti itse kävellä ja pyöräillä kouluun kun ei ollut vanhemmilla rahaa autoon.
Vierailija kirjoitti:
Piti itse kävellä ja pyöräillä kouluun kun ei ollut vanhemmilla rahaa autoon.
Juu, onneksi myös bussit ja junat kulki että pääsi vähän liikkumaan. autoa ei ollut silloin eikä ole nyt eikä tuskin tulekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä ei ollut yhtään niin modernia kuin sen kuviteltiin olevan. Olen aina tiennyt sen, mutta tämä ketju todistaa sen jälleen kerran.
Muistan kun naiset osasivat tehdä kaikenlaista, mutta siihen suhtauduttiin melkein vihamielisesti. Kauheaa akkavaltaa, vanhanaikaista, köyhyyttä. Miesten perinnetaidot taas oli harrastuksia, voimaa vaativia perustaitoja ja siksi ok.
Piti ostaa kaupasta ja kuluttaa. Ja pian oli taas muotia tehdä itse, ettei taidot unohdu.Mä alan uskomaan siihen, että mä olen elänyt koko lapsuuteni jossain kuplassa, koska mä en oikeasti tunnista mitään tuollaista. En tiedä, johtuuko se siitä, että etenkin isän sivussa on paljon vahvoja (henkisesti ja fyysisesti) naisia, ja siitä, että sodassa haavoittunut isänisä palvoi sitä maatakin, minkä päällä vaimonsa käveli.
Rahaa ei ollut, mutta huolenpitoa ja välittämistä senkin edestä. Itse piti toimeen tulla, mutta kotiin oli vanhempien sisaruksetkin aina tervetulleita. Äidinisä oli joutunut työtapaturman takia sairaseläkkeelle, joka oli sellainen, että sillä tuli toimeen, ja mummo kävi tehtaassa töissä. Minä olin papalla hoidossa, ja ne ovat hyviä muistoja. Ja pappa sentään oli alkoholisti !(hoiti niitä kipujaan viinalla ja sittenhän se jäi päälle).
Mutta tää avaa taas enemmän sitä, miksi mun mieheni taas on sellainen kuin se on. Heillä ei ollut koskaan rahasta pulaa, mutta asenne oli juuri päinvastainen, ilkeä ja ilkkuva ja itsekäs. Siellä suvussa on paljon lapsia, jotka eivät ole missään tekemisissä vanhempiensa kanssa, eivät edes hautajaisiin suostu tulemaan.
Erot ovat tuossa melkoiset. Ja jotenkin vaikuttaa, että nykyisin on menty vain enemmän siihen suuntaan, että ilkkuminen ja sellain on vain lisääntynyt. Yhteen aikaan nämä keskustelupalstatkaan eivät oikein olleet mitään muuta.
Isäni serkku kaatui vanhoilla päivillä kotonaan ja hänen lonkkansa särkyi, Eikä tullut enää kuntoon sen jälkeen. Niinpä me sukulaiset sitten majoitimme häntä kukin luonamme, vaikka hän itse häpesi sitä ja olisi halunnut takaisin sinne yksinäiseen mökkiinsä. Ei päästetty, ettei satu uudelleen jotain.
Varsinkin sota-ajan nähneet sukupolvet, ainakin maalla, välittivät hyvinkin paljon toisista ihmisistä. Kyllä naapuria aina jeesattiin, jos näytti, että tarvitsee apua. Mutta toisaalta ei siihen aikaan kukaan ollut ruikuttamassa apua, kaikki yritti vaikka hampaat irvessä selvitä omin avuin.
Eräs naapuri oli tiukilla melkein koko ikänsä. Talo ei ollut aivan pieni ja isänsä oli ollut paikallainen pankkiiri, mutta alkoholiin menevänä jätti jälkeensä muhkeat velat. Siihen aikaan ei ollut velkajärjestelelyjä, jonka takia niistä riitti maksamista koko iäkseen. Tilaa ei voinut koneistaa, navetan sai sentään laitettua parempaan kuntoon. Isä kävi siellä tekemässä konehommia, mutta ei koskaan ottanut maksua rahassa. Sopivat, että käy sitten vuorostaan tekemässä jotain meillä, yleensä hyvin kohtuullista. Puhelias mies, oli mukava kun hän ne jotkut harvat kerrat kävi. Isä aina sanoi, että se mies on ollut riittävän tiukalla muutenkin, ei tee mieli kyniä yhtään lisää.
Kenen suusta nykypäivänä kuulee enää tuollaista? Kun nettikeskusteluja lukee, kuinka ihmiset haukkuvat toisiaan, niin luulisi, ettei nykymaailmassa enää ole kuin persiille ammuttuja perkuleita.
Isä oli sodan nähnyt mies, sitä polvea, joka jälleen rakensi. Nyt vellipersukset leikkii kovista pieksemällä suutaan! Vankilamulkerot ovat suuria sankareita. Hyi hitto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piti itse kävellä ja pyöräillä kouluun kun ei ollut vanhemmilla rahaa autoon.
Juu, onneksi myös bussit ja junat kulki että pääsi vähän liikkumaan. autoa ei ollut silloin eikä ole nyt eikä tuskin tulekaan.
1970-luvulla syvällä savolaismaaseudulla 5 kertaa päivässä kulki linja-auto, joka vuorolla pääsi kirkonkylälle ja siitä eteenpäin lähikauppalaan tai jopa itse piäkaapuuntiin Kuopioon, jonne tosin istumista oli sitten kolme tuntia, linjuri kun kierteli muutkin pikkukylät ja oli osan matkastaan koulukyytikin. Lisäksi parina päivänä viikossa pääsi naapuriläänin pikkukaupunkiin, kuntamme kun sijaisti siinä rajalla. Lipun hinta oli olematon jos vertaa nykyisiin.
Sitten tuli markkintalous, ja nyt siellä pääsee vain kirkonkylään kolmesti päivässä koulutaksilla, jos tilaa on. Se on varmistettava soittamalla. Väkikin on vähentynyt ja autollisten määrä tietenkin lisääntynyt siitä, mitä se silloin ennen oli.
Maaseudun joukkoliikenne, kuten niin moni muukin asia, oli parhaimmillaan silloin 1980-luvun alkupuolella. Sillä vuosikymmenellä myös työttömyystetuudet olivat korkeimmillaan, sen jälkeen niitä on jatkuvasti heikennetty ja juuri silloin työttömyydestä ei käytännössä ollut tietoakaan.
Siinä sitä on Vartiaisella selittämistä. Jos sitä kukaan jaksaa kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä ei ollut yhtään niin modernia kuin sen kuviteltiin olevan. Olen aina tiennyt sen, mutta tämä ketju todistaa sen jälleen kerran.
Muistan kun naiset osasivat tehdä kaikenlaista, mutta siihen suhtauduttiin melkein vihamielisesti. Kauheaa akkavaltaa, vanhanaikaista, köyhyyttä. Miesten perinnetaidot taas oli harrastuksia, voimaa vaativia perustaitoja ja siksi ok.
Piti ostaa kaupasta ja kuluttaa. Ja pian oli taas muotia tehdä itse, ettei taidot unohdu.Mä alan uskomaan siihen, että mä olen elänyt koko lapsuuteni jossain kuplassa, koska mä en oikeasti tunnista mitään tuollaista. En tiedä, johtuuko se siitä, että etenkin isän sivussa on paljon vahvoja (henkisesti ja fyysisesti) naisia, ja siitä, että sodassa haavoittunut isänisä palvoi sitä maatakin, minkä päällä vaimonsa käveli.
Rahaa ei ollut, mutta huolenpitoa ja välittämistä senkin edestä. Itse piti toimeen tulla, mutta kotiin oli vanhempien sisaruksetkin aina tervetulleita. Äidinisä oli joutunut työtapaturman takia sairaseläkkeelle, joka oli sellainen, että sillä tuli toimeen, ja mummo kävi tehtaassa töissä. Minä olin papalla hoidossa, ja ne ovat hyviä muistoja. Ja pappa sentään oli alkoholisti !(hoiti niitä kipujaan viinalla ja sittenhän se jäi päälle).
Mutta tää avaa taas enemmän sitä, miksi mun mieheni taas on sellainen kuin se on. Heillä ei ollut koskaan rahasta pulaa, mutta asenne oli juuri päinvastainen, ilkeä ja ilkkuva ja itsekäs. Siellä suvussa on paljon lapsia, jotka eivät ole missään tekemisissä vanhempiensa kanssa, eivät edes hautajaisiin suostu tulemaan.Erot ovat tuossa melkoiset. Ja jotenkin vaikuttaa, että nykyisin on menty vain enemmän siihen suuntaan, että ilkkuminen ja sellain on vain lisääntynyt. Yhteen aikaan nämä keskustelupalstatkaan eivät oikein olleet mitään muuta.
Isäni serkku kaatui vanhoilla päivillä kotonaan ja hänen lonkkansa särkyi, Eikä tullut enää kuntoon sen jälkeen. Niinpä me sukulaiset sitten majoitimme häntä kukin luonamme, vaikka hän itse häpesi sitä ja olisi halunnut takaisin sinne yksinäiseen mökkiinsä. Ei päästetty, ettei satu uudelleen jotain.
Varsinkin sota-ajan nähneet sukupolvet, ainakin maalla, välittivät hyvinkin paljon toisista ihmisistä. Kyllä naapuria aina jeesattiin, jos näytti, että tarvitsee apua. Mutta toisaalta ei siihen aikaan kukaan ollut ruikuttamassa apua, kaikki yritti vaikka hampaat irvessä selvitä omin avuin.
Eräs naapuri oli tiukilla melkein koko ikänsä. Talo ei ollut aivan pieni ja isänsä oli ollut paikallainen pankkiiri, mutta alkoholiin menevänä jätti jälkeensä muhkeat velat. Siihen aikaan ei ollut velkajärjestelelyjä, jonka takia niistä riitti maksamista koko iäkseen. Tilaa ei voinut koneistaa, navetan sai sentään laitettua parempaan kuntoon. Isä kävi siellä tekemässä konehommia, mutta ei koskaan ottanut maksua rahassa. Sopivat, että käy sitten vuorostaan tekemässä jotain meillä, yleensä hyvin kohtuullista. Puhelias mies, oli mukava kun hän ne jotkut harvat kerrat kävi. Isä aina sanoi, että se mies on ollut riittävän tiukalla muutenkin, ei tee mieli kyniä yhtään lisää.
Kenen suusta nykypäivänä kuulee enää tuollaista? Kun nettikeskusteluja lukee, kuinka ihmiset haukkuvat toisiaan, niin luulisi, ettei nykymaailmassa enää ole kuin persiille ammuttuja perkuleita.
Isä oli sodan nähnyt mies, sitä polvea, joka jälleen rakensi. Nyt vellipersukset leikkii kovista pieksemällä suutaan! Vankilamulkerot ovat suuria sankareita. Hyi hitto.
Mediassa suodatettiin ihmisten ilkeyttä paremmin kuin nyt. Ennen se tuli tietoon toisella tavalla, kasvokkain.
Omassa elinpiirissäni naapuriapu on tehnyt renessanssin. Oli pitkä aika, ettei sitä ollut edes vanhojen tuttujen kesken niin laajasti kuin ennen. Johtuu ihan elämän ja maailman muutoksista.
Enkä nyt tietä, oliko ne ihanteet sen terveempiä. Kaiken maailman tolloja on aina palvottu.
Vierailija kirjoitti:
Koulussa 90-luvulla kierrätyskirjat joihin oli tietenkin kirjoitettu vaikka se oli ehdottomasti kielletty kun kirjat piti säästää taas seuraavalle vuosikurssille.
Kotona vessapaperia sai käyttää maks. 2 palaa pienen hädän jälkeen. Leivän päälle sai kinkkua tai juustoa, ei molempia. Ja vain viipaleen per leipä.
Arkena oli ruoaksi usein puuroa tai leipää.
Tästä tuli mieleeni, kun ysärillä seurustelin vuotta vanhemman pojan kanssa. En tajua mitä hän oli siellä koulussa tehnyt, koska hän antoi varastamansa englanninkirjaa minulle päästyään itse ysiltä ja kehotti siihen tekemään tunnilla merkinnät. Sanoin, että voin tehdä ne kotona omassa rauhassa. Ex suuttui ja tuohtuneena sanoi siihen "no mut sitten sä et enää muista mitä sun pitää alleviivata" ennen kuin meidän äiti kuuli ja puuttui keskusteluun ja kertoi, että koulussa kirjoihin ei saa tehdä merkintöjä ja opettaja huomaa sen varmasti, ja tekee numeron siitä tunnilla. Ihmettelin hieman miten ex ei muka tiennyt tätä, koska hänenkään ryhmällä ei ollut oikeutta tehdä merkintöjä sen enempää.
Muistan myös, että kirjat eivät tuntuneet omilta, koska niihin ei saanut merkitä mitään ja tämä osaltaan vaikutti oppimiseen. Kun myöhemmin aikuisena ostin pääsykoekirjat, niin tajusin miksi arastelin merkitä niihin mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän ihmettelen, että oman pihan kasvisten ja hedelmien käyttö ja marjastaminen on täällä jonkun mielestä köyhäilyä… Mitä niillä kasviksilla sitten pitäisi tehdä? Minusta se on ennemminkin ekologista elämäntapaa.
Ekologinen elämäntapahan nimenomaan ON köyhäilyä. Ei kuluteta enempää kuin on tarvis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos me mentiin "ulos syömään", me mentiin huoltoasemalle. Ja jos me mentiin "lomalle ulkomaille", me mentiin laivalla joko Tallinnaan tai Tukholmaan. Ja hytti oli aina siellä ihan alhaalla, kamalassa melussa.
Te sentään menitte ulos syömään ja kävitte ulkomailla. Tuo ei ole musta mitään köyhäilyä verrattuna moniin muihin esimerkkeihin. Ajatus matkailusta 80-90-luvulla oli vielä se Tallinna ja Tukholma, sekä joillakin Espanja. On aika uusi ilmiö, että käydään matkoilla niin usein ja niin kaukana. En muista ketään tuttua vielä ysärillä, joka olisi käynyt esim. USA:ssa tai Australiassa. Sinne mentiin korkeintaan työmatkoille.
Mekin käytiin Shellillä syömässä ja otettiin "laivurinpihvi" ja ranskalaiset. Se pihvi oli ihan tavallinen, tosin pienempikokoinen lehtipihvi, johon oli pistetty tikku pystyyn. Tikussa oli pieni "purje", se kai siitä teki sen laivurin. Ihanaa herkkua silloin, muutaman kuukauden välein. Perjantai-iltaisin mentiin grililkioskille ja syötiin hampurilainen tai lihapiirakka. Muita ravinteleita ei meidän kylässä ollutkaan.
Oli tosi outoa kun puoliksi aussit serkut ramppasi Suomen ja Australian väliä. En edes tiennyt missä Australia on, ja kun puhuivat että passi on taas täynnä, niin en tiennyt mitä se tarkoitti. Yhdellä perhetutulla oli italialainen mies, ja sekin oli outoa ja eksoottista, että asuivat puolet vuodesta Suomessa ja toisen puolen Italiassa. Mies puhui huonosti suomea ja sekin oli jännää. Meidän ulkomaanreissut oli Ruotsin ja Norjan Lappiin, vasta aikuisena olen matkustanut ympäri maailmaa. Vanhempani eivät ole ikinä käyneet Ruotsia ja Norjaa kauempana.
Meilläkin riitti ”ulkomaanmatkaksi” Haaparannalla rasvareissulla käynti, Isän oman isänsä ja serkkupojan kanssa joskus 1950-luvulla tehdyn Norjan matkan muistelu, jossa olivat perillä ehkä muutaman tunnin, isän työmatka Lontooseen ja sitten vanhempien suoranainen leuhkiminen omien sukulaistensa ulkomaanmatkoilla. Vielä nytkin turhinta, mihin voi tuhlata rahaa on isän mielestä matkustelu.Köyhiä ei kuitenkaan oltu, vaan ehkä ylempää keskiluokkaa, isä valtion virkamies ja äiti sairaanhoitaja.
Voireissut Haaparantaan 🤣 Aina kun joku sukulainen matkusti sinne päinkään, niin joutui täyttämään auton takakontin ja takapenkin sillä voilla. Ikinä en lapsena sitä ymmärtänyt! Nykyään ihmiset tilaavat tupakkaa tai viinaa ulkomaanreissuilta, mutta oliko voi tosiaan niin paljon halvempaa siellä Ruotsin puolella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurin pankinjohtajan perheessä syötiin monta kertaa viikossa vain ”maitoperunaa”, eli maidossa keitettyjä perunoita. Siis maitopohjaista keittoa, jossa ei ollut kuin perunoita. Perheen äiti kävi kyllä joka kesä yksin Rodoksella, mikä kasarilla oli tosi erikoista. Hyvin harva lensi ulkomaille, ja äidin reissut yksistään herätti kuiskintaa ja ihmetystä. Yhden kerran otti yhden lapsista mukaansa, ja kun uteliaana kyselimme kaverilta että millaista siellä oli, niin oli hyvin vaitonainen. Mitä lie äiti puuhannut ja lapsi nähnyt…
Osa ihmisistä ei vain välitä syömisestä. Joku ei siedä mitään uutta makua. Pitää olla aina samaa, mieluiten mautonta ja väritöntä arkipöperöä. Sitä on pidetty järkevänä säästönä, etenkin tässä pyhän perunan maassa.
Se pankinjohtajakin on voinut kasvaa oman maan perunoilla ja tottunut siihen, ettei mies edes keitä niitä. Jos hänen vaimonsakaan ei ole osannut, niin se on sitten ollut siinä.
Kuulostaa siltä että perheessä on juotu tai oltu muuten onnettomia.Pikemminkin maitoperunoita syöttämällä sai säästettyä sen jokakesäisen ulkomaanreissunsa. Tokihan perheen äiti ja isä on voineet syödä itse paremmin, mutta perheen lapset söi monta kertaa viikossa maitoperunaa. Perheessä oli kyllä onnetonta, mutta ei alkoholin takia. En yhtään ihmettele vaikka perheenäiti olisikin käynyt vähän vieraissa reissuillaan. Kaikki tuntemani aikuiset siihen aikaan siitä supatteli ja juorusivat.
Miten tiedät sen perheen asiat noin tarkasti?
Etkö sinä lapsena tiennyt mitä kaverisi perheessä tapahtuu? Etkö koskaan kuunnellut aikuisten juttuja?
Kun itse olin lapsi/nuori, niin kavereiden kanssa hengailtiin ulkona. Eipä ne aikuisten jutut sinne kantautuneet.
No me leikittiin usein sisälläkin, ja pari kertaa minutkin kutsuttiin syömään maitoperunaa kun satuin olemaan ruoka-aikaan leikkimässä. Se tosin oli niin pahaa, että jatkossa kieltäydyin kohteliaasti. Väkisinkin kuuli mitä kaverin vanhemmat keskenään jutteli tai riiteli, kun eivät missään lukaalissa asuneet. Samoin sitä kuuli meille kylään tulleiden ihmisten juttelua ja juoruilua, ja oppi aikuisten asioita puolivahingossa. Mitä pahaa siinä on? Ainahan sitä on sanottu että seinilläkin on korvat, kun on tarkoitettu että lapset kuulee/kuuntelee.
Tai: pienillä padoillakin on korvat.
En koskaan kuullut mitään meheviä juttuja tai juoruja, enkä tajunnut aikuisten jutuista mitään. Tuon lauseen kuulin hyvin usein, ja ihmettelin mitä se tarkoittaa. Siihen vastattiin ja selitettiin (ystävällisesti) että kyse on aikuisten jutuista, jotka ei kuulu lapsille.
Riitelyä en muista juuri kuulleeni, joskus komennettiin yllättävästi pihalle kun oli hyvä ilma, ehkä silloin vanhemmilla oli jotain selviteltävää.
Kavereilla oli välillä tosi outoja juttuja, jälkeenpäin ajateltuna sellaisia puoliksi tai väärin tajuttuja aikuisten juttuja, yleensä ilkeitä ja joskus seksiin liittyviä.
Eri
Vettä ei saanut isäni mielestä käyttää liiaksi ja tässä oli siis sairasta pihistelyä. Nyt aikuisena otan tämän kyllä takaisin ja vietän suihkussa, kylvyssä, saunassa rutkasti aikaa. Nuorena säästin vettä ja nyt kyllä kulutan senkin edestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa 90-luvulla kierrätyskirjat joihin oli tietenkin kirjoitettu vaikka se oli ehdottomasti kielletty kun kirjat piti säästää taas seuraavalle vuosikurssille.
Kotona vessapaperia sai käyttää maks. 2 palaa pienen hädän jälkeen. Leivän päälle sai kinkkua tai juustoa, ei molempia. Ja vain viipaleen per leipä.
Arkena oli ruoaksi usein puuroa tai leipää.
Tästä tuli mieleeni, kun ysärillä seurustelin vuotta vanhemman pojan kanssa. En tajua mitä hän oli siellä koulussa tehnyt, koska hän antoi varastamansa englanninkirjaa minulle päästyään itse ysiltä ja kehotti siihen tekemään tunnilla merkinnät. Sanoin, että voin tehdä ne kotona omassa rauhassa. Ex suuttui ja tuohtuneena sanoi siihen "no mut sitten sä et enää muista mitä sun pitää alleviivata" ennen kuin meidän äiti kuuli ja puuttui keskusteluun ja kertoi, että koulussa kirjoihin ei saa tehdä merkintöjä ja opettaja huomaa sen varmasti, ja tekee numeron siitä tunnilla. Ihmettelin hieman miten ex ei muka tiennyt tätä, koska hänenkään ryhmällä ei ollut oikeutta tehdä merkintöjä sen enempää.
Muistan myös, että kirjat eivät tuntuneet omilta, koska niihin ei saanut merkitä mitään ja tämä osaltaan vaikutti oppimiseen. Kun myöhemmin aikuisena ostin pääsykoekirjat, niin tajusin miksi arastelin merkitä niihin mitään.
70-luvulla kierrätettiin kirjat myös, ainakin meidän kunnassa. SIinä on saattanut olla eroja eri paikkakuntien välillä. Silloin oli tehtäväkirjoja useissa aineissa ja ne saatiin kyllä pitää, mutta nehän olivat tylsiä. Äidinkielessä oli lukukirja, jossa oli kaikenlaisia tarinoita, joita joskus tunnilla luettiin ja myöhemmin sitten vähän analysointiinkin. Se, englannin tekstikirja ja maantiedon kirja olisivat olleet sellaisia, jotka olisin halunnut omaksi. Mutta ei saanut. Niihin ei saanut merkintöjä tehdä ja ennen luovutusta vielä tarkastettiin ja kumitettiin puhtaaksi.
Kotona oli siskon oppikoulun kirjoja, keskikoulun ja lukion. Ne piti itse ostaa silloin. Itsekin ostin lukioon, mutta möin ne kaikki. Jostain syystä en ole niitä kaivannut, tuntuvat jotenkin liian tutuille, vaikka en niitä juuri edes lukenut. Pärjäsi muutenkin.
Kotona oli myös isän kansakoulukirjoja. Ehkä silloin piti ostaa kaikki kirjat itse. Ja ehkä osa kansakoulun kirjoista vielä sisarenikin aikana, koska muistan pari hänenkin kansakoulukirjaansa. Niissä olikin jo tehtäväkirjatyyppisiä, eli varsinaisen oppiosuuden väleissä oli täytettäviä sivuja. Isän kirjoitta ei oikeastaan ollut, kysymykset oli, mutta ne oli selvästi tarkoitettu vastattaviksi vihkoon, jota toki omana aikanakin vielä paljon käytettiin. Nimittäin lukion kirjat 1980-luvulla olivat myös sellaisia vihkon kanssa käytettäviä, kun taas peruskoulussa oli niitä tehtäväkirjoja jo silloin 70-luvulla.
Se kun wc-paperit kerättiin ämpäriin ja käytettiin kuivuttuaan uusiks.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monesta vastauksesta huomaan miettiväni että tuollaista nuukailua olen nähnyt vain ja ainoastaan ihmisillä, joilla olisi ollut varaa, mutta halusivat vain pihistellä.
Mökillä kasvatettiin mansikoita. Ne poimittiin ja tehtiin talveksi hilloa- lettuhilloa. Niitä ei saanut syödä vaan poimittiin keitettäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos me mentiin "ulos syömään", me mentiin huoltoasemalle. Ja jos me mentiin "lomalle ulkomaille", me mentiin laivalla joko Tallinnaan tai Tukholmaan. Ja hytti oli aina siellä ihan alhaalla, kamalassa melussa.
Te sentään menitte ulos syömään ja kävitte ulkomailla. Tuo ei ole musta mitään köyhäilyä verrattuna moniin muihin esimerkkeihin. Ajatus matkailusta 80-90-luvulla oli vielä se Tallinna ja Tukholma, sekä joillakin Espanja. On aika uusi ilmiö, että käydään matkoilla niin usein ja niin kaukana. En muista ketään tuttua vielä ysärillä, joka olisi käynyt esim. USA:ssa tai Australiassa. Sinne mentiin korkeintaan työmatkoille.
Mekin käytiin Shellillä syömässä ja otettiin "laivurinpihvi" ja ranskalaiset. Se pihvi oli ihan tavallinen, tosin pienempikokoinen lehtipihvi, johon oli pistetty tikku pystyyn. Tikussa oli pieni "purje", se kai siitä teki sen laivurin. Ihanaa herkkua silloin, muutaman kuukauden välein. Perjantai-iltaisin mentiin grililkioskille ja syötiin hampurilainen tai lihapiirakka. Muita ravinteleita ei meidän kylässä ollutkaan.
Oli tosi outoa kun puoliksi aussit serkut ramppasi Suomen ja Australian väliä. En edes tiennyt missä Australia on, ja kun puhuivat että passi on taas täynnä, niin en tiennyt mitä se tarkoitti. Yhdellä perhetutulla oli italialainen mies, ja sekin oli outoa ja eksoottista, että asuivat puolet vuodesta Suomessa ja toisen puolen Italiassa. Mies puhui huonosti suomea ja sekin oli jännää. Meidän ulkomaanreissut oli Ruotsin ja Norjan Lappiin, vasta aikuisena olen matkustanut ympäri maailmaa. Vanhempani eivät ole ikinä käyneet Ruotsia ja Norjaa kauempana.
Meilläkin riitti ”ulkomaanmatkaksi” Haaparannalla rasvareissulla käynti, Isän oman isänsä ja serkkupojan kanssa joskus 1950-luvulla tehdyn Norjan matkan muistelu, jossa olivat perillä ehkä muutaman tunnin, isän työmatka Lontooseen ja sitten vanhempien suoranainen leuhkiminen omien sukulaistensa ulkomaanmatkoilla. Vielä nytkin turhinta, mihin voi tuhlata rahaa on isän mielestä matkustelu.Köyhiä ei kuitenkaan oltu, vaan ehkä ylempää keskiluokkaa, isä valtion virkamies ja äiti sairaanhoitaja.
Voireissut Haaparantaan 🤣 Aina kun joku sukulainen matkusti sinne päinkään, niin joutui täyttämään auton takakontin ja takapenkin sillä voilla. Ikinä en lapsena sitä ymmärtänyt! Nykyään ihmiset tilaavat tupakkaa tai viinaa ulkomaanreissuilta, mutta oliko voi tosiaan niin paljon halvempaa siellä Ruotsin puolella?
Nykyään sentään voi tuodakin jotain. Silloin, kun itseä vielä esim risteilyt kiinnostivat, eli joskus 90-luvun alkupuolella, sallittu satsi taisi olla 1 litra väkeviä, 1 litra mietoja ja 2 litraa olutta. Ja sitten jotkut kyselee, että tuotko tuliaisia laivalta. Ihan niinku tuosta satsista riittäisi jaettavaa joka suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos me mentiin "ulos syömään", me mentiin huoltoasemalle. Ja jos me mentiin "lomalle ulkomaille", me mentiin laivalla joko Tallinnaan tai Tukholmaan. Ja hytti oli aina siellä ihan alhaalla, kamalassa melussa.
Te sentään menitte ulos syömään ja kävitte ulkomailla. Tuo ei ole musta mitään köyhäilyä verrattuna moniin muihin esimerkkeihin. Ajatus matkailusta 80-90-luvulla oli vielä se Tallinna ja Tukholma, sekä joillakin Espanja. On aika uusi ilmiö, että käydään matkoilla niin usein ja niin kaukana. En muista ketään tuttua vielä ysärillä, joka olisi käynyt esim. USA:ssa tai Australiassa. Sinne mentiin korkeintaan työmatkoille.
Mekin käytiin Shellillä syömässä ja otettiin "laivurinpihvi" ja ranskalaiset. Se pihvi oli ihan tavallinen, tosin pienempikokoinen lehtipihvi, johon oli pistetty tikku pystyyn. Tikussa oli pieni "purje", se kai siitä teki sen laivurin. Ihanaa herkkua silloin, muutaman kuukauden välein. Perjantai-iltaisin mentiin grililkioskille ja syötiin hampurilainen tai lihapiirakka. Muita ravinteleita ei meidän kylässä ollutkaan.
Oli tosi outoa kun puoliksi aussit serkut ramppasi Suomen ja Australian väliä. En edes tiennyt missä Australia on, ja kun puhuivat että passi on taas täynnä, niin en tiennyt mitä se tarkoitti. Yhdellä perhetutulla oli italialainen mies, ja sekin oli outoa ja eksoottista, että asuivat puolet vuodesta Suomessa ja toisen puolen Italiassa. Mies puhui huonosti suomea ja sekin oli jännää. Meidän ulkomaanreissut oli Ruotsin ja Norjan Lappiin, vasta aikuisena olen matkustanut ympäri maailmaa. Vanhempani eivät ole ikinä käyneet Ruotsia ja Norjaa kauempana.
Meilläkin riitti ”ulkomaanmatkaksi” Haaparannalla rasvareissulla käynti, Isän oman isänsä ja serkkupojan kanssa joskus 1950-luvulla tehdyn Norjan matkan muistelu, jossa olivat perillä ehkä muutaman tunnin, isän työmatka Lontooseen ja sitten vanhempien suoranainen leuhkiminen omien sukulaistensa ulkomaanmatkoilla. Vielä nytkin turhinta, mihin voi tuhlata rahaa on isän mielestä matkustelu.Köyhiä ei kuitenkaan oltu, vaan ehkä ylempää keskiluokkaa, isä valtion virkamies ja äiti sairaanhoitaja.
Voireissut Haaparantaan 🤣 Aina kun joku sukulainen matkusti sinne päinkään, niin joutui täyttämään auton takakontin ja takapenkin sillä voilla. Ikinä en lapsena sitä ymmärtänyt! Nykyään ihmiset tilaavat tupakkaa tai viinaa ulkomaanreissuilta, mutta oliko voi tosiaan niin paljon halvempaa siellä Ruotsin puolella?
Nykyään sentään voi tuodakin jotain. Silloin, kun itseä vielä esim risteilyt kiinnostivat, eli joskus 90-luvun alkupuolella, sallittu satsi taisi olla 1 litra väkeviä, 1 litra mietoja ja 2 litraa olutta. Ja sitten jotkut kyselee, että tuotko tuliaisia laivalta. Ihan niinku tuosta satsista riittäisi jaettavaa joka suuntaan.
Onhan jo pitkän aikaa saanut tuoda lähes rekkalastillisen viinaa vaikka nyt Virosta. Itse pyydän ja tuon tupakkaa, kun parhaimmillaan saa kympillä kartongin Aasian kehitysmaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos me mentiin "ulos syömään", me mentiin huoltoasemalle. Ja jos me mentiin "lomalle ulkomaille", me mentiin laivalla joko Tallinnaan tai Tukholmaan. Ja hytti oli aina siellä ihan alhaalla, kamalassa melussa.
Te sentään menitte ulos syömään ja kävitte ulkomailla. Tuo ei ole musta mitään köyhäilyä verrattuna moniin muihin esimerkkeihin. Ajatus matkailusta 80-90-luvulla oli vielä se Tallinna ja Tukholma, sekä joillakin Espanja. On aika uusi ilmiö, että käydään matkoilla niin usein ja niin kaukana. En muista ketään tuttua vielä ysärillä, joka olisi käynyt esim. USA:ssa tai Australiassa. Sinne mentiin korkeintaan työmatkoille.
Mekin käytiin Shellillä syömässä ja otettiin "laivurinpihvi" ja ranskalaiset. Se pihvi oli ihan tavallinen, tosin pienempikokoinen lehtipihvi, johon oli pistetty tikku pystyyn. Tikussa oli pieni "purje", se kai siitä teki sen laivurin. Ihanaa herkkua silloin, muutaman kuukauden välein. Perjantai-iltaisin mentiin grililkioskille ja syötiin hampurilainen tai lihapiirakka. Muita ravinteleita ei meidän kylässä ollutkaan.
Oli tosi outoa kun puoliksi aussit serkut ramppasi Suomen ja Australian väliä. En edes tiennyt missä Australia on, ja kun puhuivat että passi on taas täynnä, niin en tiennyt mitä se tarkoitti. Yhdellä perhetutulla oli italialainen mies, ja sekin oli outoa ja eksoottista, että asuivat puolet vuodesta Suomessa ja toisen puolen Italiassa. Mies puhui huonosti suomea ja sekin oli jännää. Meidän ulkomaanreissut oli Ruotsin ja Norjan Lappiin, vasta aikuisena olen matkustanut ympäri maailmaa. Vanhempani eivät ole ikinä käyneet Ruotsia ja Norjaa kauempana.
Meilläkin riitti ”ulkomaanmatkaksi” Haaparannalla rasvareissulla käynti, Isän oman isänsä ja serkkupojan kanssa joskus 1950-luvulla tehdyn Norjan matkan muistelu, jossa olivat perillä ehkä muutaman tunnin, isän työmatka Lontooseen ja sitten vanhempien suoranainen leuhkiminen omien sukulaistensa ulkomaanmatkoilla. Vielä nytkin turhinta, mihin voi tuhlata rahaa on isän mielestä matkustelu.Köyhiä ei kuitenkaan oltu, vaan ehkä ylempää keskiluokkaa, isä valtion virkamies ja äiti sairaanhoitaja.
Voireissut Haaparantaan 🤣 Aina kun joku sukulainen matkusti sinne päinkään, niin joutui täyttämään auton takakontin ja takapenkin sillä voilla. Ikinä en lapsena sitä ymmärtänyt! Nykyään ihmiset tilaavat tupakkaa tai viinaa ulkomaanreissuilta, mutta oliko voi tosiaan niin paljon halvempaa siellä Ruotsin puolella?
Oli, kun me veronmaksajat maksettiin ylijäämävoin viennistä.
Suomessa oli ylituotantoa maidossa ja kananmunissa ainakin, oliko vielä ysärilläkin näin? Liikaa pientiloja maaseudulla ja Suomessa ylituotantoa. Puhuttiin voi- ja kananmunavuorista
Niille ihmisille ei poliitikot osanneet keksiä oikein muutakaan, ei ne pientilat elättäneet koko perhettä. Ei ihmekään, että suomalaisia lähti puoli miljoonaa Ruotsiin...
Vierailija kirjoitti:
Vähäkalorinen kirjoitti:
Keittoa syötiin viikosta toiseen. Halpaa ja täyttävää.
Äitini syö vieläkin usein keittoa,halpaa.
Heittää siihen kaikkea mitä löytää.
Tärkeintä on säästäminen( hautaan saakka).
Minä rakastan keittoja ja niin tekee myös 26-vuotias tyttäreni. Teen jonkun keiton pari kertaa viikossa, tänään lopetettiin juuri chilinen kana-vihanneskeitto.
Enpä ole tähän ikään (57) joutunut ruoasta tinkimään, sitä oli lapsuudenkodin pöydässä runsain mitoin ja laadukasta ruokaa. Sama meininki on ollut omien lasten kanssa. Taloudellisuus, itse tekeminen ja mm. mustikoiden poimiminen pakasteeseen on äidin peruja. Se mitä nyt pidetään usein köyhäilynä, on usein järkevää kiertotaloutta, kuten purkkien käyttö taimien kasvatukseen tai pakasterasioina. Minullakin on pari sijoitusasuntoa, mutta paljon mieluummin laitan ruokani itse kotona, kuin että tilaisin ruokaa kotiin tai söisin usein ravintolassa. Nautin ruoanlaitosta.
Vaatteita teetettiin lapsena ompelijalla, koska valmisvaatteita ei ollut saatavilla niin paljon kuin nykyään. Harrastusvälineitä kierrätettiin yleisesti.
Näin se saattoi olla, en tarkemmin tietenkään heidänkään elämästään tiennyt. Alkoholia perheessä kului välillä runsaasti, mutta juuri ja juuri pysyivät sen rajan paremmella puolella, että eivät olleet virallisesti alkoholisteja. Lapsilla ei kuitenkaan ollut puutetta eikä muutenkaan asunnot ja autot olleet köyhintä mallia. Sen sijaan muita vaurioita alkoholin käyttö aiheutti vanhemmalle lapselle, sellaisia, joista sitten on kärsinyt koko ikänsä.
Aika tavallainen tarina siihen aikaan. Onneksi lapsista ei sentään tullut punkkareita :-) Vitsi vitsi ;-)