Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?

Keittoa syötiin viikosta toiseen. Halpaa ja täyttävää.

Pidettiin vessanpöntön vesisäiliössä purkutyömaalta tuotua tiiliskiveä. Toki se säästi vettä, omakotitalossa se piti maksaa kulutuksen mukaan.

Vähäkalorinen kirjoitti:

Keittoa syötiin viikosta toiseen. Halpaa ja täyttävää.

Muistan omasta lapsuudesta nää keitot ja selityksen, että keitto.on täyttävää. En vaan koskaan oo syöny täyttävää, suomalaista soppaa - pelkkää litkua ja ei, se vesiliemi EI ole täyttävää. Kerran käy ku*ella, ni on taas nälkä.

kansandelakratia kirjoitti:

Pidettiin vessanpöntön vesisäiliössä purkutyömaalta tuotua tiiliskiveä. Toki se säästi vettä, omakotitalossa se piti maksaa kulutuksen mukaan.

Tää oli aika tavallista lapsuudessa, aina joku kätisemässä veden käytöstä. Muistaako joku, mitä käyttövesi ihan oikeasti maksoi 80- tai 90-luvuilla per kuutio?

Väitän, että tuo sairaalloinen litra-kituuttaminen ei varmasti lyönyt leiville millään.

En tiedä oonko jo kirjoittanut tähän ketjuun jo, mutta meillä oli niin kurjaa että lastensuojelun olisi pitänyt puuttua asioihin, mutta ei.

Yksi sisaruksista oli äärimmäisen laiha.

Niin huonona että( olen ehkä joskus kertonut) se näkyi jo olemisessa ja jaksamisessa.

Th päästi läpi, koulun lääkäri päästi läpi.

Plus kaikki muut psyykkiset vauriot.

Ruokaa sai tiettynä aikana mutta ei sen jälkeen kunnes taas 24 tunnin päästä.

Kouluruoka siinä välissä jos oli koulua.

Äiti säännösteli kaiken.

Ei leikkeleitä ollut, halpaa maksamakkaraa joskus.

Eikä sitä uskaltanutkaan puhua nälästä, se ois ollu potku selkään tai vastaavaa.

Meillä oli kotona aika minimalistista. Ostettiin laatua, joka kesti.

Muutettiin esikoisen syntymä aikoihin mieni lapsuudenkotiin. Appivanhemmat olivat muuttaneet pois ja taloa ei oltu saatu myytyä.

Aloin heti myymään irtaimistoa.

Viikottain myin huutiksessa paketteja. 3 kesää asuttiin. Tokana maalattiin talo ulkoa päin, niin paljon rahaa oli tullut kaikesta.

2,5 v meni, talo lähes tyhjä, kun saatiin myytyä.

Appivanhemmat asuivat kauniissa uudisasunnossa, uusien huonekalujen keskellä ja meille sanoi miten te nyt tonkin sohvan myitte pois. Huoneita tyhjeni 1 kerralla, ihmettelivät kovasti, vaikka itse asuivat, kuin suoraan sisustuslehdestä.

Irtaimiston määrä on outo asia.

Vähäkalorinen kirjoitti:

Keittoa syötiin viikosta toiseen. Halpaa ja täyttävää.

Äitini syö vieläkin usein keittoa,halpaa.

Heittää siihen kaikkea mitä löytää.

Tärkeintä on säästäminen( hautaan saakka).

Vierailija kirjoitti:

Olen köyhästä perheestä kotoisin. Lapsuuteni elin 70 -luvulla. Köyhyys jätti ikuisen jäljen. Meillä oli ahdas asunto, ei autoa, ei ulkomaanmatkoja, jonkinmoiset vaatteet, ei maksullisia harrastuksia. 

Kun perustin perheen 90 -luvulla, teimme kaikkemme että lasten ei tarvitsisi kärsiä köyhyydestä. Hankimme kunnollisen ison talon, autot, mökin ja matkustelimme kaukomaita myöden. He saivat harrastaa, heillä oli laadukkaat merkkivaatteet, he saivat ajokortin ja auton aikuistuttuaan ja tuemme heitä opiskelussa. Mulle on ihan turha tulla lässyttämään kulutuksen vähentämisestä, olen sen vaiheen elänyt lapsena ja voin vakuuttaa, ei ollut kivaa, koska emme asuneet missään ryysyrantakylässä, jossa kaikki olisivat olleet kurjia. 

En tule ikinä vapaaehtoisesti tinkimään mistään. Jos Suomessa ruvetaan verottamaan ja rajoittamaan elämää, joka nykypäivänä on parempaa kuin koskaan ihmiskunnan historiassa, niin myymme kaiken ja lähdemme sinne, missä saa vielä elää vapaasti ja viemme bisneksemme sekä veroeuromme mennessämme. Jäljelle jäävien onkin sitten helpompi köyhäillä, kun talous romahtaa maksukykyisten lähtiessä. 

Missä ajattelit elää sitä parempaa elämääsi?

no onpa nykyaikana tullut ihmiset nirsoksi, teillä sentään oli koti ja vanhemmat. Huoh kun on lusikalla annettu ni ei voi näköjään kauhalla vaatia. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta ehkä tietyssä "köyhäilyssä" on ollut kyse ajan tavoista ja tottumuksista. Itse elin lama-ajan lapsuuden 90-luvulla, mutta isällä oli korkea asema ja palkka. Silti käytin veljeni vanhat urheiluvarusteet (mm. sukset, hokkarit, verkkarit, jotka olivat aina vähän isoja/pitkiä). Olisi joskus ollut kiva saada jotain "tyttömäistä". 10-vuotiaana vihdoin sain punaiset nappiverkkarit, mistä olin ikionnellinen. Aina välillä meillä oli "hernekeitto"-viikkoja (isä aina tämän julisti), jolloin pyrimme syömään säästeliäästi. Jos halusi jotain isompaa hankintaa, piti aina itse säästää lahjarahoista. Joskus saimme valita, että menemmekö ulkomaan matkalle vai otammeko joulu- ja synttärilahjat. Hyvä lapsuus oli ja rahan arvon oppi, vaikka oli suhteellisen varakkaat vanhemmat.

Nimenomaan. Vaatteet kiersivät sukulaisten ja ystäväperheiden välillä lapselta toiselle, vaikka kaikki osapuolet olisivat olleet varsin hyvätuloisia. Jos vaikka halusin jonkun kalliimman lelun, niin kyllä tarkkaan keskusteltiin että miten paljon sillä sitten oikeasti leikkisin kun se on niin kalliskin, vaikka oikeasti olisi ollut rahaa ostaa niitä vaikka kymmenen. Tällaisten kautta itsekin oppinut sellaisen mentaliteetin, että asioita ei ole mikään pakko hankkia vain sen takia että niihin on rahaa eikä valita kalleinta minkä pystyy, vaan miettiä sen kannalta, mikä on oikeasti tarpeellista ja hintansa arvoista itselle. Oikeastaan olenkin köyhäilevämpi kuin omat vanhemmat...

Ruokaan meillä sen sijaan satsattiin. Lihan piti olla vähärasvaista ja terveellistä, eli kalliimpia sortteja. Tässä ketjussa esillä ollut lauantaimakkara on loistava esimerkki tuotteesta, jota mulle ei koskaan tarjottu, vaan aina piti olla oikeaa kinkkua. Makkaratyyppiset ovat rasvaisempia, joten sellaista ei sopinut antaa lapselleen jos ikinä vaan rahat riittävät terveellisempään vaihtoehtoon. Sama esim. kenkien kohdalla, oli tärkeää että lapsen kengät ovat suositusten mukaiset (eli siis juuri päinvastaiset kuin nykyään suositellaan...) eikä missään nimessä käytetyt. Joten haalari saattoi olla pikkuserkun vanha, mutta kengät ostettiin isolla rahalla kenkäkaupasta huolellisesti sovitellen.

Minulla ei nyt nöin karua lapsuutta ollut mitä täällä monilla tuntuu olevan vaikka meidän perhe oli ns. köyhä enkä ikinä ole ajatellut että tapamme olivat nimenomaan köyhäilyä vaan pikemminkin porukat olivat vain kaavoihinsa kangistuneita. Ja rahaa heiltä tuntui löytyvän välillä ei niin tärkeisiinkin asioihin.. Ravintoloissa ei käyty syömässä varmasti rahankin takia mutta myös koska äidistä ulkona syöminen ei ollut terveellistä. Ja äitini kävi myös yhtenään ostamassa vanhaksi meneviä ruokia kaupoista ja arkisin koulun jälkeen kotona sai ruuaksi halvimpia eineslihapullia ja perunaa tai munakokkelia. Ulkomaan matkat tai risteilyt ei kuulunut elämään vaan ainoa matka oli joka vuotinen sukulointi pohjois-Suomeen mihin tehtiin aina eväät mukaan ja yövyttiin sukulaisen nurkissa. Vaatteet sain joko tutuilta tai aleesta/kirpparilta, en tosin ajatellut että tämä oli köyhäilyä vaan ihan vain äitini tyylitajuttomuutta. Teininä sain vain juuri ja juuri rukoiltu porukoilta edes sen 20€ shoppailu rahaa kerran vuodessa. Eikä meillä huvituksia harrastettu kuten leffassa tai uimahallissa käyntiä huvipuistoista puhumattakaan. Mutten muista että elämä olisi ollut mitenkään erityisen köyhää. Saatiin viikkorahaa sekä synttäri- ja joululahjoja ja leivän päälle sai laittaa mitä vain. Suht usein ostettiin myös lauantaisin jäätelöä, joskus jopa kotipizzaa ja saatettiin vuokrattiin leffa.

Tulee mieleen oman lapsuuskotini köyhyys ja sen aiheuttama häpeä:

- kuluneet vaatteet ja liian pienet kengät (sisarelta toiselle ja kolmannelle)

- syntymäpäiviä ei vietetty, eikä lahjoja saatu

- kavereiden synttäreille ei voinut mennä, ei rahaa lahjaan, nolotti jäädä ulkopuoliseksi

- ei polkupyörää, ensimmäisen pyöräni ostin ensimmäisestä palkastani

- ei omia huoneita, kaikki 3 nukuttiin samassa

- saman teepussin tuli riittää kolmeen teemukilliseen

- kaupasta ei ostettu leikkeleitä, pelkkä margariini leivälle, juustoa ostin vasta aikuisiällä

- suihku max 2 krt. vko, vessaa ei saanut vetää vain yhden pissan takia

Lista olisi loputon. No, enhän tuohon kuollut, vaikka usein tunsin kuolevani häpeään, olinhan vanhemmilleni pelkkä menoerä.

Vierailija kirjoitti:

Appivanhempani ovat köyhäilyn mestareita vielä nykyäänkin, vaikka varaa olisi. Ymmärtääkseni tämä on ollut aina tapansa. Mieheni esim. puettiin lapsena 90-luvulla 10 vuotta vanhemman siskonsa vaaleanpunaisiin röyhelöisiin vaatteisiin. Huvittavinta tässä on se, että nuo samat tytön vaatteet kierrätettiin monella pojalla tuon jälkeen, vaikka olisi tullut käyttökertoja ihan poikienkin vaatteille. Nythän noin vanhat lastenvaatteet laitettaisiin jo kierrätykseen/myyntiin. Lelut veistettiin itse puusta.

Nykyään esim. ruoat pitää ostaa sen mukaan, mitä on tarjouksessa. Tarjoilut on aina halvinta laatuaan - makkaraa, kiusausta yms., vaikka käydään siellä tosi harvoin. Jälkiruokana esim. ylijäämäriisiä, rahkaa ja hedelmäpaloja. Valmisaterioiden (kalliita sinänsä) muovikipot säilytetään ja uusiokäytetään esim. "kukkaruukkuina", mikä ei ehkä ole kauneinta sisustuksellisesti, kun ne vielä pitää aina nostaa paraatipaikalle ruokapöydälle. Sisustus on kulahtanutta ja rikkinäistä vuosikymmenten takaa, koska "hyvää ei kannata heittää". Pöytäliinoina käytetään lakanoita, pefletteinä halpiskäsipyyhkeitä. Olemme antaneet ihan oikeita pöytäliinoja ja peflettejä lahjaksi, mutta ovat pakkauksessaan "pahan päivän varalle". Kaikki ruokapakkausten pahvit leikataan muistilapuiksi. Kerran minun olisi kesälomalla pitänyt saada kiireellisesti kuivaa pyykkiä, mutten saanut käyttää kuivausrumpua, joka kuluttaa sähköä.

Rakkaita ovat kuitenkin ja ihania ihmisiä.

En näkisi mitään vikaa makkarassa ja kiusauksessa. Normaaleja ruokia. Mieluummin rento ja mutkaton suhtautuminen kuin hienostelua ja sen pohtimista kerta toisensa jälkeen, onko riittävän hyvät tarjoilut. Jos osaa tehdä riisistä, rahkasta ja hedelmistä hyvää jälkiruokaa, onko sillä väliä, että on ylijäämäriisiä. Nykyaikaista välttää ruokahävikkiä, vaikka tuossa tapauksessa johtunee tottumuksesta.

Vielä 1960-70 -luvuilla ei kaikilla ollut kunnollisia säilytysmahdollisuuksia, esim. pakastinta.  Tästä syystä kotona ei ollut aina jauhelihaa, jäätelöä ym.  Ainoastaan silloin, kun tultiin juuri kaupasta.  Tältä pohjalta ymmärtää ne makaronit pelkällä ketsupilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Appivanhempani ovat köyhäilyn mestareita vielä nykyäänkin, vaikka varaa olisi. Ymmärtääkseni tämä on ollut aina tapansa. Mieheni esim. puettiin lapsena 90-luvulla 10 vuotta vanhemman siskonsa vaaleanpunaisiin röyhelöisiin vaatteisiin. Huvittavinta tässä on se, että nuo samat tytön vaatteet kierrätettiin monella pojalla tuon jälkeen, vaikka olisi tullut käyttökertoja ihan poikienkin vaatteille. Nythän noin vanhat lastenvaatteet laitettaisiin jo kierrätykseen/myyntiin. Lelut veistettiin itse puusta.

Nykyään esim. ruoat pitää ostaa sen mukaan, mitä on tarjouksessa. Tarjoilut on aina halvinta laatuaan - makkaraa, kiusausta yms., vaikka käydään siellä tosi harvoin. Jälkiruokana esim. ylijäämäriisiä, rahkaa ja hedelmäpaloja. Valmisaterioiden (kalliita sinänsä) muovikipot säilytetään ja uusiokäytetään esim. "kukkaruukkuina", mikä ei ehkä ole kauneinta sisustuksellisesti, kun ne vielä pitää aina nostaa paraatipaikalle ruokapöydälle. Sisustus on kulahtanutta ja rikkinäistä vuosikymmenten takaa, koska "hyvää ei kannata heittää". Pöytäliinoina käytetään lakanoita, pefletteinä halpiskäsipyyhkeitä. Olemme antaneet ihan oikeita pöytäliinoja ja peflettejä lahjaksi, mutta ovat pakkauksessaan "pahan päivän varalle". Kaikki ruokapakkausten pahvit leikataan muistilapuiksi. Kerran minun olisi kesälomalla pitänyt saada kiireellisesti kuivaa pyykkiä, mutten saanut käyttää kuivausrumpua, joka kuluttaa sähköä.

Rakkaita ovat kuitenkin ja ihania ihmisiä.

En näkisi mitään vikaa makkarassa ja kiusauksessa. Normaaleja ruokia. Mieluummin rento ja mutkaton suhtautuminen kuin hienostelua ja sen pohtimista kerta toisensa jälkeen, onko riittävän hyvät tarjoilut. Jos osaa tehdä riisistä, rahkasta ja hedelmistä hyvää jälkiruokaa, onko sillä väliä, että on ylijäämäriisiä. Nykyaikaista välttää ruokahävikkiä, vaikka tuossa tapauksessa johtunee tottumuksesta.

Sanoit, että "jos osaa tehdä hyvää" - voin kertoa, että se ylijäämäriisijälkiruoka ei ole hyvää, vaan outoa ja mautonta, kun sitä ei edes mausteta mitenkään. Ruokahävikkiä on hyvä välttää, mutta mun mielestä sitä ei tarvitse tarjota vieraille sunnuntain lounaalla. Ja kuka puhui mitään hienostelusta? Jos menemme kesäisin appivanhemmille kylään, on tarjolla aina makkaraa ja perunaa. Kasvikset loistavat poissaolollaan. Syövät samaa koko kesän. Aika ravintoköyhää ruokaa minusta ja kun apella on paljon elintapasairauksia, niin mielestäni ravintoon kannattaisi panostaa ihan terveyden vuoksi, jos rahaa olisi käytettävissä. Tuossa oli aika monta esimerkkiä ko. henkilöiden rahankäytöstä, vaikka on isot säästöt. Ihan sairauden puolellehan tuo köyhäily menee, joten turha ehkä tarttua lillukan varsiin. Sohvatkin olleet vuosia reikäiset, mutta kun "nykyisin ei enää osata tehdä näin hyviä".

Vierailija kirjoitti:

Sisarusten kanssa yhteiset sisäpelikengät, ongelmia syntyi jos oli samana päivänä liikuntaa. Yhteiset sukset, vaikka iso pituus ero. Kouluun piti viedä vessapaperirullan hylsy, kaikilla muilla oli harmaa mutta minulla valkoinen Lidlin. Äidillä oli silti aina tupakkaan varaa. Hieman katkera edelleen juu.

Nyt on kyllä pakko kysyä, että mistä olet katkera? Oletko lukenut tätä ketjua? Täällä on ihan karmeita esimerkkejä ja sinä olet katkera jostain wc-paperin hylsyn väristä? Olen tuo, joka kirjoitti edellissivulle siitä, että olen varakkaasta perheestä, mutta käytin veljen vanhat hiukan väärän kokoiset liikuntavarusteet. Ja kyllä meilläkin välillä ostettiin Lidlistä. En ole katkeroitunut.

Käyttäjä2108 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

köyhäily typerä sana, tuskin kovin moni aikoinaankaan teeskenteli olevansa köyhä.

Päinvastion.Rikkaat pröyhistelivät minkä kerkesivät .Oli naapureina auto liikkeen omistaja , 2 kuljetusliikettä -kiitolinjojen omistajia, urheiluliikkeen omistaja ja sitten me köyhät työläislapset .ja kyllä sen eron huomasi,ei vähintään koulussa,kun opettajat mielistelivät rikkaille antamalla heidän kakaroilleen paremmat todistukset ja muita etuja. Saatanan aikaa oli se kun köyhän lapsi sai aina tuntea nahoissaan että toiseen kastiin kuulumme. Onneksi oltiin kauniita ja hyväkroppaisia että niiden rikkaiden läskiperseet saivat jotain josta kadehtia meitä urheilullisia nuoria köyhistä oloista.

Vitivalkoiset kauniit hampaat, kauniit hiukset ja iho. 

Apua, mitä stereotypioita ja katkeruutta! Rikkaat = etuoikeutettuja, pröyhisteleviä läskiperseitä ja köyhät = kauniita, hyviä ja sorrettuja. Suomessa sosioekonominen asema periytyy. Omat vanhempani ovat korkeasti koulutettuja ja hyvätuloisia. Myös me aikuiset lapset olemme. Ei ne hyvät arvosanat johtuneet lapsena siitä, että opettajat suosivat meitä, vaan siitä, että olimme todella hyviä koulussa ja perheolomme varmasti mahdollistivat opintoihin panostuksen, kun ei ollut muita huolia.

"Vanhempien koulutustaso ja sosioekonominen asema määrittelevät heidän lastensa koulutusuria. Matalasti koulutettujen vanhempien lasten koulutus jää usein matalaksi. On havaittu, että vanhempien matala sosioekonominen asema ja nuoruusiän kouluvaikeudet ennustavat matalaa koulutustasoa aikuisuudessa."

https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/nuorten-syrj…

Omalla kokemuksella myös usein varakkaat ovat liikunnallisia ja omaavat terveelliset elämäntavat ja hyvän hygienian, kun tähän on varaa. Tuo linkkaamani THL:n juttu vahvistaa tämän.

Kaikki sympatia vähävaraisten perheiden lapsille, mutta ei siitä omasta kurjuudesta tarvitse muita perheitä syyttää ja haukkua. Kaikki ihmiset eivät myöskään ole taipuvaisia kateellisuuteen, kuten oletat. Jotkut ovat ihan tasapainoisia ja onnellisia elämässään.

Harakka m. kirjoitti:

Hopeatee. Ihan kuin jotain hyvää ja arvokasta

1 ruokalusikallinen maitoa

+kuumaa vettä.

Ei muuta.

Vaimo joi samaa, mutta ilman maitoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin monet takavuosien ruuat ovat juuri sellaisia köyhäilyruokia esim.kaalilaatikko,lihaperunalaatikko, perunat ja kastike, lihakeitto eli suurin osa ruuasta on halpaa kaalia tai perunaa ja lihaa on lähinnä makua antamassa. Tuollaiset ruuat ovat myös ekologisia e.m. syistä. Perunavellia ja makaronivelliä on tullut myös syötyä ja hyvää oli.

Liha ei ole ekologista eikä ole myöskään ollut halpaa kuin vasta viime vuosikymmeninä.

Niin. Ennen muinoin liha oli ilmaista. Sen kun metsästi, mitä tarvitsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän OT, mutta tuli näistä asuntoasioista mieleen. Lapsuudenystäväni asui perheineen samassa talossa ja heillä oli viisihenkinen perhe kaksiossa. Isä kävi vielä yötöissä, joten heillä ei tietenkään voinut koskaan leikkiä, koska kaikkien piti olla päivisin hiljaa. Jos joskus soitin sinne (mieluummin en), äiti vastasi kuiskaten puhelimeen. Ilmankos kaveri viihtyi meillä kun minulla oli oma huone, eikä tarvinnut olla hiljaa. Silloin en asiaa sen kummemmin ajatellut, mutta myöhemmin miettinyt, että oli aika ankea lapsuus heillä.

Tosi ankealta kuulostaa. Viisihenkinen perhe kaksiossa olisi ollut "ongelmaperhe" ainakin meidän kaupungin sosiaalityöntekijöiden mielestä. 

Meillä oli vuokrakämppä. Kaksi makuuhuonetta, olohuone, keittiö. Aika normaali asumisjärjestely nelihenkiselle perheelle 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. Mutta virallinen suositus oli se, että perheen jokaiselle lapselle pitäisi olla oma huone. Hämmästyin kovasti kun tajusin (about 20 vuotta myöhemmin), että meidän keskiluokkainen perheemme olikin itse asiassa "liian ahtaasti asuva".  

 

Ei mitään tuollaista virallista suositusta ole olemassa, että perheen jokaiselle lapselle pitää olla oma huone. Jokaisella pitäisi olla sänky tai pysyvä nukkumapaikka, mutta ei omaa huonetta. Miten tuo sinusta toteutuisi esim. täällä pk-seudulla, jossa elää myös 10-lapsisia perheitä? Ei täällä ole olemassakaan vuokra-asuntoja, joissa olisi 10 makuuhuonetta. Olen ollut lastensuojelussa sos.ohjaajana 90-luvun lopusta vuoteen 2005 ja nyt uudestaan lasu sos.tt. v. 2017-2019.

Hämmästyttävää, että lastensuojelun työntekijä ei tunne virallista asumisväljyyden määrittelyasteikkoa.

"Ahtaasti asuva: enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti (keittiötä ei lueta huonelukuun). Keittiötä ei ole luettu mukaan huonelukuun vuodesta 1989 lähtien."

Toisin sanoen kolmehenkinen perhe (äiti, isä, yksi lapsi) tarvitsee 3h + keittiö. Jos he asuvat pienemmässä asunnossa, he ovat ahtaasti asuva perhe.

 

Toisin sanoen 1 olohuone ja 2 makuuhuonetta. Eli kellään ei ole omaa huonetta.

-eri